Suomalaisen sosiaalityön pioneerin Marjatta Eskolan opetuksen elävät tämän päivän sosiaalityössä.

 

 

Marjatta Eskola on sosi­aa­li­työn­te­kijä ja sosi­aa­li­työn kehit­täjä. Ennen kaik­kea hän kui­ten­kin on sosi­aa­li­työn opet­taja, jonka ope­tuk­set elä­vät tämän päi­vän sosiaalityössä.

Pohjan­maalla kas­va­nut Marjatta Eskola (os. Isola) aloitti opin­tonsa Helsingin yli­opis­tossa 1943. Käsitys sosi­aa­li­työstä alkoi muo­tou­tua sti­pen­di­aat­ti­vuo­tena Chicagossa, jossa hän tutus­tui Jane Addamsin ja Mary Richmondin ajatuksiin.

Sodanjälkeinen raken­nus­työ oli Suomessa täynnä intoa ja toi­veik­kuutta, mutta myös monia haas­teita. Sodan vau­rioit­ta­mien per­hei­den ongel­miin vas­tat­tiin perus­ta­malla A‑klinikoita ja kas­va­tus­neu­vo­loita, joi­hin tar­vit­tiin psy­ko­so­si­aa­li­sen työn ammat­ti­lai­sia. Koska val­mista kou­lu­tusta ei ollut, jär­jes­ti­vät ken­tän työn­te­ki­jät kou­lu­tus­se­mi­naa­reja ja yhteis­ta­paa­mi­sia, joissa osaa­mista kehi­tet­tiin. Kouluttaja-apua saa­tiin myös Yhdysvalloista.

A‑klinikalla aloi­tet­tiin työn­te­ki­jöi­den työ­noh­jaus, jonka kehit­tä­jänä Marjatta Eskola toimi vuo­desta 1954 vuo­teen 1965.

Marjatta Eskola uskoi pala­vasti ryh­mä­työ­hön. Lisensiaatintyö ryh­mien käy­töstä sosi­aa­li­työssä val­mis­tui vuonna 1959. Hän oli perus­ta­massa Ryhmätyö ry:tä ja toimi sen puheen­joh­ta­jana ja hal­li­tuk­sen jäse­nenä. Eskola oli myös Ryhmätyö-leh­den pää­toi­mit­taja pariin ottee­seen 1970-luvulla.

Eskola näki sosi­aa­li­työn yhteis­kun­nal­li­seksi perus­teh­tä­väksi aut­ta­mi­sen. Sosiaalityön eri­tyis­piirre oli tar­kas­tella asia­kasta tilan­tees­saan ja ympä­ris­tös­sään. Sosiaalityöllä ei ole tar­vetta muut­taa ihmistä toi­seksi vaan tukea asia­kasta ole­maan oma itsensä.

Ollakseen sosi­aa­li­työtä, piti työssä toteu­tua kolme teh­tä­vää: pois­taa häi­riö asiak­kaan elä­mästä, tur­vata elä­mi­sen mah­dol­li­suu­det ja akti­voida asia­kas saa­vut­ta­maan toi­min­ta­ky­kynsä. Näin työssä toteu­tui­vat yhtä aikaa sosi­aa­li­huol­lon, sosi­aa­li­po­li­tii­kan ja tera­peut­ti­sen työn aspek­tit. Tämän kol­mi­nai­suu­den Eskola ymmärsi sosi­aa­li­työn metodiksi.

Käytännönläheinen suhde opetukseen

Marjatta Eskolan ura Tampereen yli­opis­tolla alkoi vuonna 1972 sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian vt. apu­lais­pro­fes­so­rina ja jat­kui 1977 sosi­aa­li­työn mene­tel­mien lehtorina.

Päivi Aho oli toi­sen vuo­den sosi­aa­lip­sy­ko­lo­gian opis­ke­lija, kun Marjatta Eskola aloitti Tampereen yliopistossa.

– Eskolalla oli ope­tuk­seen käy­tän­nön­lä­hei­nen suhde. Hän loi ryh­mä­työn opin­toi­hin jär­jes­tel­män, jossa appro­ba­tu­rin opis­ke­li­jat opis­ke­li­vat ryh­mässä toi­mi­mista, cum laude ‑opis­ke­li­jat ohja­si­vat näitä ryh­miä ja lau­da­tur­vai­heen opis­ke­li­jat työ­noh­ja­si­vat ryh­män­ve­tä­jiä. Opintojensa lopussa jokai­sella oli koke­mus ryh­mässä toi­mi­mi­sesta, ryh­män vetä­mi­sestä ja työ­noh­jauk­sesta, Päivi Aho kertoo.

– Marjatta Eskola oli oppi­nut työ­uransa aikana, että ei ole aikaa opis­kella vuo­si­kausia, vaan haas­tei­siin pitää tart­tua, kun ne tule­vat vas­taan ja läh­teä teke­mään. Olennaista työn kehit­ty­mi­sen kan­nalta oli arvioida omaa työtä kriit­ti­sesti ja ottaa myös asiakkaat/opiskelijat mukaan arvioimaan.

– Vastaavalla tavalla hän otti meitä mukaan kou­lut­ta­maan ja siirsi joi­ta­kin luen­noin­ti­pyyn­töjä suo­raan opis­ke­li­joil­leen. Kyllä kissa kyn­net saa, kun puu­hun pitää, totesi Marjatta, jos meitä hirvitti.

Ongelmana ei ole ihminen, vaan hänen tilanteensa.

Päivi Aho käytti Eskolan ope­tuk­sia luo­des­saan sosiaali­alan perus­tut­kin­non, lähi­hoi­ta­jan tut­kin­non ja ammat­ti­kor­kea­kou­lun ope­tus­suun­ni­tel­mia Kemissä 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa.

– Työnohjauskoulutuksesta oli ope­tus­työssä enem­män hyö­tyä kuin opet­ta­ja­kou­lu­tuk­sesta. Marjatta Eskolan tapaan hah­mo­tin opis­ke­lun ammat­tiin kas­va­mi­sen pro­ses­sina ja oman roo­lini enem­män ohjaa­jana kuin opet­ta­jana. Opetustyyli oli kes­kus­te­leva, Aho kertoo.

Kun opis­ke­li­ja­mää­rät 90-luvulla kas­voi­vat, ja kurs­silla saat­toi olla 50 opis­ke­li­jaa, kävi opet­ta­jan kuorma suureksi.

– Opiskelijoihin ei ollut enää mah­dol­lista tutus­tua ja ope­tus muut­tui luen­noi­mi­seksi, suree Aho.

Päivi Aho ystä­vys­tyi vuo­sien saa­tossa Eskolan kanssa ja on koon­nut Eskolan kir­joi­tuk­sia ja luen­toja ja haas­ta­tel­lut häntä elä­mä­ker­taa varten.

Sydämen viisaus näkyi

Vuosina 1976–80 Marjatta Eskolan opissa olleet Riitta Särkelä, Riitta Granfelt ja Tarja Pösö ovat teh­neet mer­kit­tä­vää uraa ja kehit­tä­neet sosi­aa­li­työn ope­tusta, tut­ki­musta ja käytäntöä.

Ensi- ja tur­va­ko­tien lii­ton pää­sih­teeri Riitta Särkelä muis­taa Marjatta Eskolan vai­kut­ta­vana opet­ta­jana, jonka vahva läs­nä­olo ja sydä­men vii­saus herät­ti­vät halun oppia.

– Opin, että oli ihmi­sen tilanne kuinka han­kala tahansa, on aina toi­voa ja mah­dol­li­suus muu­tok­seen. Tämän muis­ta­mi­nen on loh­dul­lista ensi- ja tur­va­ko­ti­työssä, jossa toi­mi­taan vai­keuk­sissa ole­vien vau­va­per­hei­den ja lähi­suh­de­vä­ki­val­lan vas­tai­sessa työssä.

Särkelä sai Eskolalta myös halun vai­kut­taa asioi­hin, mikä onkin ollut hänen uransa punai­sena lan­kana jär­jes­töissä kuten Sosiaaliturvan kes­kus­lii­tossa, Köyhyyden vas­tai­sessa ver­kos­tossa EAPN-Finissä ja Ensi- ja tur­va­ko­tien liitossa.

– Marjatta Eskola oli hor­ju­matta heik­ko­jen puo­lella ja opetti, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä on vel­vol­li­suus pitää esillä ihmis­ten tar­peita ja oikeuk­sia. Hän puhui jo tuol­loin raken­teel­li­sen sosi­aa­li­työn puolesta.

Opiskelijat kuin kollegoita

Oppilaat ker­to­vat läm­möllä Marjatta Eskolan tavasta olla opis­ke­li­joi­den kanssa. Opetus oli kes­kus­te­le­vaa ja Eskola loi ryh­mään levol­li­sen ilma­pii­rin, jossa jokai­nen tunsi tule­vansa arvos­te­tuksi ja uskalsi puhua.

– Opiskelijat oli­vat Eskolalle kuin uran alku­vai­heessa ole­via kol­le­goita, joita hän työ­noh­jauk­sel­li­sella otteella ohjasi löy­tä­mään amma­til­lista minäänsä, Riitta Granfelt kuvaa opetusta.

Eskolan ope­tuk­set, miten olla vai­keassa tilan­teessa ole­vien ihmis­ten kanssa ja luoda tera­peut­tista ilma­pii­riä ovat aut­ta­neet Granfeltiä tut­ki­mus­työssä nais­van­kien ja asunn­ot­to­mien parissa.

Opettajan työs­sään Helsingin ja Turun yli­opis­toissa Riitta Granfelt on seu­ran­nut Eskolan esimerkkiä.

– Hän oli kiin­nos­tu­nut jokai­sesta opis­ke­li­jasta yksi­lönä ja arvosti opis­ke­li­joita. Opetustilanteet oli­vat enem­män kuin vain ope­tus­ti­lan­teita ja niitä oikein odotti, muis­te­lee Riitta Granfelt.

Eskolalla merkittävä rooli myös Viron sosiaalityön opetuksen kehittämisessä

Yliopistollisen sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen kehit­tä­mi­nen on kes­kei­nen osa Marjatta Eskolan elämäntyötä.

– 1970-luvun lopun tut­kin­no­nuu­dis­tus korosti tie­teen ja amma­til­li­suu­den yhdis­tä­mistä yhteis­kun­ta­tie­teel­li­sessä kou­lu­tuk­sessa. Marjatta Eskola osasi hyö­dyn­tää tätä sosi­aa­li­työn ope­tuk­sen juur­rut­ta­mi­seen yli­opis­tossa, sosi­aa­li­työn pro­fes­sori eme­rita Synnöve Karvinen arvioi.

Karvinen sai seu­rata läheltä, kun Marjatta Eskola kut­sut­tiin suun­nit­te­le­maan Kuopion yli­opis­ton sosi­aa­li­työn kou­lu­tusta vuo­sina 1982–84 ja hoi­ta­maan sosi­aa­li­työn pro­fes­suu­ria. Karvinen valit­tiin myös sosi­aa­li­työn leh­to­riksi aloit­ta­maan ope­tusta Eskolan kanssa vuonna 1984.

– Uusille yli­opis­toille halut­tiin antaa peda­go­gi­sia vapauk­sia, suo­si­tel­tiin pro­jek­tio­pe­tusta ja luo­via meto­deja. Niinpä Marjatta Eskolan vetä­män ensim­mäi­sen vuo­si­kurs­sin sosi­aa­li­työn opis­ke­li­jat aloit­ti­vat opin­tonsa kah­den vii­kon inter­naat­ti­jak­solla Kiuruveden kunnassa.

– Opiskelijat kul­ki­vat kodin­hoi­ta­jien mukana ja tutus­tui­vat sosi­aa­li­siin oloi­hin ja asia­kas­ryh­miin. Iltaisin opet­ta­jat piti­vät luen­toja ja opis­ke­li­jat teki­vät raport­teja kou­lulla, jossa kaikki myös majoittuivat.

Eskola oli kiinnostunut jokaisesta opiskelijasta yksilönä.

Synnöve Karvinen kehitti eteen­päin Eskolan sosi­aa­li­työn meto­di­suutta kos­ke­vaa ajat­te­lua, eri­tyi­sesti sosi­aa­li­työn­te­ki­jän tar­vetta jat­ku­vaan oman työn kriit­ti­sen arvioin­tiin suh­teessa asiak­kaa­seen ja työn tavoitteisiin.

Karvista ja Eskolaa yhdis­tää myös käy­tän­nön­ope­tuk­sen kehit­tä­mi­nen, josta Karvinen vas­tasi Kuopion yliopistossa.

– Työnohjaus oli tar­peel­li­nen väline, kun ken­tän työn­te­ki­jöistä kou­lu­tet­tiin ohjaa­jia opis­ke­li­joi­den käy­tän­nön­ope­tuk­seen. Marjatta Eskola oli perus­ta­nut kak­si­vuo­ti­sen sosi­aa­li­työn työ­noh­jaa­ja­kou­lu­tuk­sen Tampereen yli­opis­toon. Samanlaisen kou­lu­tuk­sen aloi­timme myös Kuopiossa.

Eskolalla oli vielä elä­ke­vuo­si­naan mer­kit­tävä rooli Viron sosi­aa­li­työn ope­tuk­sen aloit­ta­mi­sessa. Viron itse­näis­tyessä Marjatta Eskola kokosi suo­ma­lai­sia ja viro­lai­sia sosi­aa­li­työn opet­ta­jia epä­muo­dol­li­seen kesä­se­mi­naa­riin kotiinsa Talviaisiin.

– Parin päi­vän ajan suun­ni­tel­tiin Viron aka­tee­mista sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­kou­lu­tusta, sau­not­tiin, val­mis­tet­tiin yhdessä ruo­kaa ja seu­rus­tel­tiin, ker­too pro­fes­sori eme­rita Anneli Pohjola.

Lapin yli­opis­ton teh­tä­viin oli kir­jattu lähia­lueyh­teis­työ ja yli­opisto otti näi­den aluei­den kou­lu­tuk­sessa vah­van roo­lin. Professori eme­ri­tus Kyösti Urponen toimi osa-aikai­sena sosi­aa­li­po­li­tii­kan pro­fes­so­ri­na­kin Tallinnan peda­go­gi­sessa yli­opis­tossa, ja moni suo­ma­lai­nen kävi kou­lut­ta­massa Virossa. Esimerkiksi Anneli Pohjola ja Ulla-Maija Rantalaiho veti­vät kak­si­vuo­ti­sen työ­noh­jaa­ja­kou­lu­tuk­sen Tallinnassa.

Historia kiinnostaa nuoria tutkijoita

Miten Eskolan perintö tun­ne­taan nykyi­sin, puhut­te­leeko se tämän päi­vän opiskelijaa?

– Nykyään tapaus­koh­tai­sen asia­kas­työn perinne on itses­tään­sel­vyys, mutta sen opil­li­nen his­to­ria on jää­nyt sanoit­ta­matta. Opiskelijat saa­vat ope­tuk­sessa käsi­tyk­sen asia­kas­työstä muu­tos­työnä, jota teh­dään asiak­kaan ja työn­te­ki­jän suh­teessa ja suh­teessa asiak­kaan olo­suh­tei­siin. Sen sijaan opis­ke­li­jat eivät ehkä tunne suo­ma­lai­sen sosi­aa­li­työn pio­nee­rien nimiä, Tampereen yli­opis­ton sosi­aa­li­työn pro­fes­sori Tarja Pösö toteaa.

– Asioille tah­too käydä näin, var­sin­kin jos ei ole kir­jal­li­sia läh­teitä, joi­hin viitata.

Tarja Pösö pahoit­te­lee, että jon­kin­lai­nen kat­kos on tapah­tu­nut mene­tel­mäl­li­sen ajat­te­lun, eri­tyi­sesti amma­til­li­sen ryh­mä­työn mene­tel­mien suh­teen. Eskola puhui pal­jon ryh­mä­työn puo­lesta ja kehitti työ­noh­jauk­sen­kin nime­no­maan ryh­mä­muo­toi­sena, Pösö muistuttaa.

Pösöä ilah­dut­taa, että nuo­ret tut­ki­jat halua­vat nyt tie­tää his­to­riasta. Tampereen yli­opis­tolla jär­jes­te­tään tam­mi­kuussa semi­naari, jossa sosi­aa­li­työn ja sen yli­opis­tol­li­sen kou­lu­tuk­sen his­to­riaa käsi­tel­lään. Puhujina ovat Päivi Aho ja pro­fes­sori eme­rita Mirja Satka, jonka toi­mit­tama kirja sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen aka­te­mi­soi­tu­mi­sesta jul­kais­taan hel­mi­kuussa 2023. Kommentoijina ovat sosi­aa­li­työn opis­ke­li­jat. Seminaari myös striimataan.

Kristiina Koskiluoma

Sosiaalityön his­to­ria­se­mi­naari jär­jes­te­tään Tampereen yli­opis­tolla 18.1.2023 Ilmoittautumiset 12.1. mennessä.

Marjatta Eskola täytti loka­kuussa 2022 sata vuotta. Hän meneh­tyi jou­lu­kuun lopussa.