Markella Valsami työtovereineen on työskennellyt turvapaikanhakijoiden kanssa vuodesta 2011, jolloin ensimmäiset syyrialaiset pakolaiset saapuivat Turkista Kreikkaan Evros-joen yli.

 

 

Eräänä päivänä pakolaisten luokse tuli ihmisiä, jotka kutsuivat itseään sosiaa­li­työn­te­ki­jöiksi. Sosiaa­li­työn­te­kijät toivat mukanaan ruokaa, vaatteita ja kenkiä, ja kuunte­livat pakolaisia tarkasti, kun he kertoivat kauheista kokemuk­sistaan matkan aikana. Sitten sosiaa­li­työn­te­kijät kertoivat heille heidän oikeuk­sistaan ja mahdol­li­suuk­sistaan tässä synkässä paikassa. Päivä päivältä ihmiset alkoivat muuttua. He alkoivat ymmärtää, mitä sosiaa­li­työn­te­kijät tekevät, ja alkoivat luottaa heihin.”

Katkelma on tarinasta, jonka sosiaa­li­työn­tekijä Markella Valsami sai syyria­lai­silta turva­pai­kan­ha­ki­joilta työsken­nel­lessään Pohjois-Kreikassa vuonna 2014. Osana kirjal­lisen ilmaisun ryhmää syntynyt tarina ilahduttaa Markellaa vieläkin.

Työtäni oli toimia välittäjänä ja varmistaa pakolaisten oikeudenmukainen kohtelu.

Markella saa usein selittää asiak­kailleen ja maanmie­hilleen, millaista on pakolais­leirien sosiaa­lityö.

– Yritän aina kertoa työstäni yksin­ker­tai­sesti. Selitän, että meillä oli vain onnea, koska satuimme syntymään Kreikassa. Tulevai­suu­dessa me voisimme olla pakolaisten asemassa. Tällöin ihmiset ymmär­tävät ja haluavat osoittaa solidaa­ri­suutta.

Talouskriisi työn taustalla

Pääosin Syyrian sodasta johtuva pakolais­tulva on ollut Kreikalle suuri haaste, sillä se on kamppaillut vuodesta 2009 lähtien vakavassa talous­krii­sissä.

– Kreik­ka­laisten suhtau­tu­minen tulijoihin vaihtelee, kertoo Markella.

Alussa useat kreik­ka­laiset matkus­tivat saarille auttamaan. Erityi­sesti Mytile­nelle (suom. Lesbos), koska siellä tilanne oli hyvin paha.

– Nykyään monet kreik­ka­laiset eivät ymmärrä tilan­netta, vaikka moni heistä on itse tullut maahan­muut­tajana Izmirin tai Istan­bulin kreik­ka­lai­sista yhtei­söistä. Monet ajatte­levat, että talous­kriisin ahdis­taessa on vaikea tulla toimeen edes itse.

– Haluaisin sanoa, että Kreikan talouden ongelmat ovat lähen­täneet ihmisiä, mutta se on pikem­minkin saanut heidät pelkäämään toisiaan, toteaa Markella.

Toisaalta monet kreik­ka­laiset yhä työsken­te­levät vapaa­eh­toisina ja auttavat pakolaisia. Haastat­telua edeltävänä päivänä Markella oli saanut laati­koittain vaatteita ja äidin­mai­don­kor­vi­ketta.

 

Kuvassa lapsia ja aikuisia leikkimässä pallolla.

Vapaa­eh­tois­jär­jestöt täyden­tävät ammatil­lista työtä pakolais­lei­reillä. Kansain­vä­liset vapaa­eh­toiset leikit­tävät lapsia manner­kreik­ka­lai­sella leirillä joulu­kuussa 2018. Kuva: Riina-Maria Leskelä

Ateenassa on paljon pakolaisia

Markellan kiinnostus pakolaisten kanssa tehtävään työhön ja ihmisoi­keus­ky­sy­myksiin syttyi sosiaa­lityön opintojen aikana Patrasin yliopis­tossa, mutta taustalla on myös omakoh­tainen kokemus.

– Isoäitini saapui Turkista Kreikkaan orpona kreik­ka­laisena pakolais­lapsena, ja minä kasvoin kuunnellen hänen tarinoitaan. Minussa heräsi jo teini-ikäisenä halu auttaa muita.

Markella suoritti opintoihin liittyvän harjoit­telun jalkau­tu­vassa mielen­ter­veys­työssä Ateenan kaduilla ja tutustui silloin maahan­muut­tajiin.

– Afrikasta on tullut tänne ihmisiä aina. Tapasin myös paljon perheitä Irakista ja Bangla­des­hista. Tuolloin, viisi­toista vuotta sitten, palveluja oli vielä tarjolla, ja päihteet olivat suurempi ongelma kuin asunn­ot­tomuus. Nykyään Ateena on ylikan­soi­tettu pakolaisten vuoksi.

Evros-joella työsken­te­lyään Markella kuvaa ammatil­li­sesti tärkeim­mäksi kokemuk­sekseen.

– Ensim­mäiset syyria­laiset pakolaiset vangittiin ja laitettiin säilöön­ot­to­kes­kuksiin. Joukossa oli myös paljon pieniä lapsia ja useat tulijoista kärsivät post-traumaat­ti­sesta stres­si­reak­tiosta. He trauma­ti­soi­tuivat uudelleen joutuessaan vangi­tuiksi. Minun työtäni oli toimia välit­täjänä muihin viran­omaisiin päin ja yrittää varmistaa pakolaisten oikeu­den­mu­kainen kohtelu.

Tunnistetaan haavoittuneimmassa asemassa olevat

Vaikka Syyriasta tulijoiden määrä on viimeisten kahden vuoden aikana pienen­tynyt, yhteis­kunnan perus­pal­velut ovat Kreikassa edelleen suuren paineen alla.

– Kun alkuai­koina menimme turva­pai­kan­ha­ki­joiden kanssa esimer­kiksi sairaalaan, siellä turhau­duttiin. Tuli tunne, että teimme henki­lö­kunnan päivästä vaikean. Sitten alettiin tajuta, että tämä on nyt tilanne ja pakolai­silla on oikeus saada apua, kertoo sosiaa­li­työn­tekijä Nikoleta Papazisi.

Leirin kapasiteetti on 3 500 ihmistä, mutta asukkaita on jopa ollut 8 000.

 

Nikoleta työsken­telee tällä hetkellä Mytilenen saarella, Morian ja Kara Tepen pakolais­lei­reillä kreik­ka­lai­sessa kansa­lais­jär­jes­tössä, jossa työsken­telee hänen lisäkseen toinen sosiaa­li­työn­tekijä ja neljä lakimiestä.

Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden tehtävänä on tunnistaa saapuvien joukosta haavoit­tu­vim­massa asemassa olevat, kuten vammaiset, ihmis­kaupan uhrit ja ilman huoltajaa tulleet alaikäiset, sekä varmistaa että he saavat tarvit­se­mansa juridisen ja muun tuen. Nikoleta tekee myös lasten­suo­je­lu­työtä ja alustavia mielen­ter­veyden arvioita.

– En tee diagnooseja, mutta mietin case managerina, mitä apua ihmiset tarvit­sevat. Jos ihmisellä on vakavia mielen­ter­vey­del­lisiä ongelmia, hän tarvitsee erilaista tukea kuin muut.

Tulijat saavat rekis­te­röinnin jälkeen minimaa­liset perus­tar­vikkeet elämiseen, mutta tähän menee muutama päivä. Osa kielteisen päätöksen saaneista odottaa käänny­tystä säilöön­ot­to­kes­kuk­sissa.

– Järjes­tömme yrittää auttaa heitäkin, hankimme perus­tar­vik­keita ja tutkimme heidän tapauk­siaan, Nikoleta kertoo.

Morian leirin kapasi­teetti on 3 500 ihmistä, mutta asukkaita on ollut jopa 8 000. Osa teltoista on pysty­tetty leirin ulkopuo­lelle ilman sanitaa­tiota ja puhdasta vettä.

– Vaikeinta on yrittää täyttää ihmisten toiveet ja pyynnöt. Näen työssäni ihmisiä, jotka nukkuvat kylmässä ilman kunnon vaatteita tai ruokaa tai jonot­tavat tunti­kausia saadakseen apua.

Vaikka kaikkia ei voisikaan auttaa

Nykyään Markella Valsami kouluttaa turva­pai­kan­ha­ki­joiden kanssa tehtävään työhön ja tekee vapaa­eh­tois­työtä A21-järjes­tössä, joka tiedottaa ihmis­kau­pasta.

– Tärkeintä osaamista on taito kuunnella aktii­vi­sesti. Aina emme pysty auttamaan, mutta toisinaan ihmisten täytyy vain saada tunne, että heitä kuullaan. Tietysti täytyy myös pystyä lannis­tu­matta etsimään ratkaisuja vaikeissa tilan­teissa.

Muutamat asiakkaani menivät Suomeen, Raumalle.

Markella kertoo työnsä olevan kaikesta huoli­matta hyvin motivoivaa.

– Pakolaiset ovat menet­täneet kaiken, ja he ovat kiitol­lisia pienes­täkin avusta. Se on antanut minulle voimia jatkaa.

Uskoa työhön pitävät yllä myös kuulu­miset entisiltä asiak­kailta. Nikoleta Papazisi pitää sosiaa­lisen median kautta yhteyttä Pohjois-Kreikassa vuonna 2016 tapaa­miinsa jesidiyh­teisön jäseniin, jotka ovat asettuneet Saksaan ja Itävaltaan ja aloit­taneet elämänsä uudelleen.

Hyviä uutisia on saatu myös pohjoi­sempaa.

– Muutamat asiak­kaani menivät Suomeen, Raumalle, EU:n uudel­leen­si­joi­tus­oh­jelman kautta. Sain heiltä viestin, että he ovat asettuneet Raumalle hyvin. He kokivat, että sopeu­tu­minen Suomeen on ollut helppoa ja heidät on otettu hyvin ystäväl­li­sesti vastaan, kertoo Markella.

Riina-Maria Leskelä

Kreikan pakolaiset

Kreikan kautta on kulkenut vuoden 2015 jälkeen yli miljoona pakolaista, joista tällä hetkellä noin 60 000 – 80 000 oleilee Kreikan pakolais­lei­reillä. Suurin osa tulijoista on syyria­laisia, afganis­ta­ni­laisia ja iraki­laisia.
Kreikan armeija ja maahan­muut­to­mi­nis­teriö vastaavat leirien hallin­noin­nista. Muut päätoi­mijat ovat YK:n pakolais­jär­jestö UNHCR, Danish Refugee Council (DRC) ja Kansain­vä­linen siirto­lai­suus­jär­jestö IOM. Kreikan julkisen sektorin palvelut sekä kansa­lais­jär­jestöt kuten Inter­na­tional Rescue Committee IRC ja lukuisat kreik­ka­laiset järjestöt täyden­tävät toimintaa.
Vuonna 2018 saapu­jista kaksi kolmasosaa oli aikuisia ja kolmasosa lapsia. Noin 3 800 pakolais­lasta oleskelee Kreikassa ilman huoltajaa. Ilman huoltajaa saapu­neista valtaosa (84 prosenttia) on 14 – 17-vuotiaita. Suurin osa alaikäi­sistä oli lähetetty matkaan yksin, mutta vuonna 2018 joukossa oli myös 310 lasta, jotka menet­tivät vanhem­pansa tai joutuivat heistä eroon matkan aikana.

Lähteet:
Unicef, 2018
Inter­volve / E.K.K.A. 2019
Greek Council for Refugees 2018