Koronaepidemia toi kovia paineita Britannian sosiaalityöntekijöille, ja työtä opittiin tekemään uudella tavalla.

 

 

Päämi­nis­teri Boris John­son vähät­teli maa­lis­kuussa koro­na­vi­ruk­sen ris­kejä. Hidas­telu kos­tau­tui: viral­li­nen kuo­lin­luku oli hei­nä­kuun alussa yli 44 000 – hoi­to­ko­deissa ja kotona meneh­ty­nei­den mää­rää ei tiedä kukaan.

Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den tilanne tuli jul­ki­suu­teen vasta huh­ti­kuun alussa, kun poik­keus­mää­räyk­set oli­vat olleet voi­massa  jo kol­mi­sen viik­koa. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den liitto (BASW) lähes­tyi ter­vey­den­hoi­toa­lan viran­omai­sia (Public Health England) ja pää­mi­nis­te­riä avoi­mella kir­jeellä, jossa perät­tiin parem­paa ohjeis­tusta ja asial­lista suo­ja­va­rus­tusta sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille, koska monet heistä jou­tui­vat pan­de­miasta huo­li­matta koh­taa­maan asiak­kaita.

Aikuis­puo­len sosi­aa­li­toi­men joh­ta­jien jär­jes­tön (ADASS) mukaan sosi­aa­li­toimi jätet­tiin pan­de­mian armoille, kun hal­li­tus prio­ri­soi kan­sal­lista ter­vey­den­hoi­toa (NHS) ”traa­gi­sin seu­rauk­sin”. Virus pääsi leviä­mään hoi­to­ko­tei­hin, kun van­huk­sia siir­ret­tiin sai­raa­loista koro­naan sai­ras­tu­nei­den tieltä ilman tes­tausta. Tes­taus­vä­li­neitä ei ollut – eikä kai­kissa hoi­to­ko­deissa resurs­seja hoi­taa näitä poti­laita.

Huoli lapsista, jotka näkymättömissä

Tiina Paa­na­nen-McC­reedy toi­mii las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den kou­lut­ta­jana Lou­nais-Englan­nissa. Pan­de­mian alkaessa hän jou­tui kes­keyt­tä­mään Suomi-lomansa, ja hänet siir­ret­tiin kent­tä­töi­hin. Arvioi­tiin, että työ­voi­masta tulisi pulaa tar­tun­to­jen ja karan­tee­nien vuoksi.

– Kent­tä­työ on minulle tut­tua, mutta nyt oltiin ihan uudessa tilan­teessa. Kukaan ei alkuun tien­nyt, mitä pitäisi tehdä. Asia­kas­käyn­nit supis­tet­tiin mini­miin. Se tar­koitti, että teh­tiin lähinnä koti­käyn­tejä pien­ten las­ten per­heissä ja vam­mais­ten luona, nuor­ten siir­toja kas­va­tus­ko­dista toi­seen tai haet­tiin kar­ku­teillä olleita polii­sin huo­masta.

Emme käyttäneet kasvosuojuksia, koska se saattaa pelottaa lapsia ja vaikeuttaa kommunikointia.

– Ohjeis­tusta ei juuri ollut eikä suo­ja­va­rus­teita tar­peeksi edes sai­raa­loissa. Muis­tan istu­neeni erään asia­kas­per­heen puu­tar­hassa, ja minua her­mos­tutti, kun ihmi­set tuup­pa­si­vat aivan liian lähelle. Me emme ole käyt­tä­neet kas­vo­suo­juk­sia, koska se saat­taa pelot­taa lap­sia ja vai­keut­taa kom­mu­ni­koin­tia.

Tiina Paa­na­nen-McC­ree­dyn mukaan las­ten­suo­je­lun asia­kas­per­hei­den olot ja las­ten tilanne tulee tar­kas­taa kym­me­nen päi­vän välein, ja pan­de­mian aikana se on ollut haas­teel­lista.

– Olemme olleet huo­lis­samme las­ten tilan­teesta, kun kou­lut ovat olleet kiinni ja lap­set pal­jon sisä­ti­loissa naa­pu­rei­den näky­mät­tö­missä. Las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­set ovat vähen­ty­neet, mutta ongel­mat tie­ten­kään eivät. Krii­si­pu­he­li­miin on tul­lut soit­toja huo­les­tu­neilta opet­ta­jilta, kun ris­ki­ryh­män lap­siin ei olla saatu yhteyttä. Las­ten­suo­je­luun on ohjau­tu­nut asiak­kaita las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­veys­puo­lelta ja ero­ta­pauk­sia käsit­te­le­viltä viran­omai­silta, koska nämä tahot eivät ole otta­neet uusia asiak­kaita. Mie­len­kiin­toista on se, että per­he­vä­ki­val­tail­moi­tuk­set polii­silta ja avus­tus­jär­jes­töiltä eivät ole nous­seet.

Työntekijöiden innovatiivisuus ja aktiivisuus korostuivat

Paa­na­nen-McC­reedy ker­too, että koti­käyn­nit ovat olleet tapaa­mi­sia per­hei­den ovilla tai puu­tar­hoissa tur­va­vä­lin päässä. Onneksi on ollut satee­ton ja läm­min kevät, hän nau­raa.

– Yksi­kin isä nosti lap­set vuo­ro­tel­len ikku­naan näyt­tääk­seen minulle, että lap­set ovat hen­gissä. Per­hei­den todel­li­sesta tilan­teesta on mah­do­ton saada kuvaa, jos kotei­hin ei pääse sisään. Nor­maa­lis­ti­han tie­toa saa tark­kai­le­malla las­ten ja van­hem­pien kans­sa­käy­mistä, las­ten leik­kiä, kodin siis­teyttä ja onko esi­mer­kiksi viit­teitä huu­mei­den ja alko­ho­lin­käy­töstä.

Uutena asiana tuli eteen eris­tyk­sissä elä­vien per­hei­den ruo­ka­huolto.

Paa­na­nen-McC­reedy sanoo, että suu­rin osa työstä on siir­retty net­tiin, mutta las­ten­suo­je­lu­työn luon­teen vuoksi pelkkä netissä toi­mi­mi­nen ei riitä.

– Tie­don­kulku on itse asiassa paran­tu­nut töissä, koska video­ko­kouk­set ovat jous­tava ja teho­kas kom­mu­ni­koin­ti­vä­line. Aikaa sääs­tyy, kun ei tar­vitse siir­tyä pai­kasta toi­seen. Toi­saalta kai­killa työn­te­ki­jöillä ei ole hyvää net­tiyh­teyttä tai kotona rau­hal­lista työ­ti­laa, jossa jakaa luot­ta­muk­sel­li­sia asioita kol­le­goi­den tai asiak­kai­den kanssa. Kotona on ollut ehkä liuta omia lap­sia ja etä­työtä tekevä puo­liso. Nuo­ret asiak­kaamme ovat siir­ty­neet puhe­lin­kes­kus­te­lui­hin luon­te­vasti ja jot­kut heistä avau­tu­vat aiem­paa hel­pom­min vir­tu­aa­liym­pä­ris­tössä. Tätä kan­nat­taa siis jat­kaa myös pan­de­mian jäl­keen.

Virtuaaliset kokousalustat ja kommunikaatiovälineitä asiakkaille

Kerry Dodd on Ply­mout­hin kau­pun­gin aikuis­so­si­aa­li­toi­men ope­ra­tii­vi­nen joh­taja. Live Well Southwest-yhtymä pyr­kii ensi sijassa tuke­maan asiak­kaita hei­dän koto­naan, mutta sen alai­suu­dessa on myös mm. sai­raa­loita, hoi­to­ko­teja sekä van­hus­ten tuet­tua asu­mista.

Lomia ei pidetty ja eläkkeellä olevia työntekijöitä rekrytoitiin apuun.

– Työmme muut­tui äkkiä täy­sin, kun hal­li­tuk­selta tuli ohjeis­tus etä­työn prio­ri­soin­nista ja tur­va­vä­lien nou­dat­ta­mi­sesta vält­tä­mät­tö­missä kon­tak­teissa. Jou­duimme nopeasti luo­maan vir­tu­aa­li­sia kokousa­lus­toja ja eri­lai­sia yhtey­den­pi­to­ryh­miä työn­te­ki­jöille. Olemme anta­neet kodit­to­mille käyt­töön puhe­li­mia, ja hoi­to­ko­tei­hin on viety tablet­teja, joilla voi olla yhtey­dessä per­heen­jä­se­niin ja avain­työn­te­ki­jöi­hin. Ruu­dun kautta kom­mu­ni­kointi saat­taa kui­ten­kin olla vai­keaa esi­mer­kiksi demen­ti­koille, autis­min kir­jon asiak­kaille ja oppi­mis­vai­keuk­sista kär­si­ville.

Dodd on ylpeä työn­te­ki­jöit­tensä panok­sesta pan­de­mian aikana.

– Alkuun oli suuri urakka ottaa yhteyttä ris­ki­ryh­miin kuu­lu­viin, jotka tar­vit­si­vat eris­tystä. Heille piti lisäksi jär­jes­tää ruoka- ja lää­ke­huolto. Val­mis­tau­duimme myös sijoit­ta­maan akuu­teilta sai­raa­la­pai­koilta lähe­tet­tä­viä poti­laita. Sen vuoksi piti vapaut­taa koti­pal­ve­lu­re­surs­seja, ja ava­simme uuden hoi­to­ko­din Ply­mout­hin kes­kus­tassa sijait­se­vaan hotel­liin.

Suo­ja­va­rus­tuk­sen ja sel­keän ohjeis­tuk­sen puute, eten­kin hoi­to­ko­deissa, on ollut vah­vasti esillä jul­ki­suu­dessa. Kerry Dod­din mukaan suo­ja­vaat­teita oli alkuun vähän, mutta niitä riitti krii­si­työn­te­ki­jöille ja ennalta ehkäi­se­vää työtä teke­ville.

– Tur­va­vä­lin pitä­mi­nen ja tar­peet­to­mien kon­tak­tien vält­tä­mi­nen ovat olleet tär­keim­mät tur­va­toi­met, Kerry Dodd toteaa.

– Jokai­nen kas­vok­kain tehty asia­kas­käynti har­kit­tiin tapaus­koh­tai­sesti. Useim­mat asiak­kaat eivät halun­neet vie­rai­li­joita tar­tun­nan pelossa.

Ahdistusta ja pelkoa

Sosi­aa­lia­lan por­taa­lin, Com­mu­nity Caren, teke­mään maan­laa­jui­seen kyse­lyyn vas­tan­neesta vii­des­tä­sa­dasta sosi­aa­li­työn­te­ki­jästä yli puo­let on tun­te­nut itsensä ahdis­tu­neeksi ja pelän­nyt tar­tun­taa työs­sään.

Tekniikka ja työmoraali pelastivat.

Kerry Dod­din huo­lena oli pan­de­mian pii­kin aikana se, että hän ja aikuis­so­si­aa­li­työn joh­taja jou­tui­si­vat esit­tä­mään hoi­to­lain lien­ny­tys­ten (Care Act Eas­ments) stra­te­gia­vai­hei­den 3 ja 4 käyt­töön­ot­toa. Se olisi mer­kin­nyt eet­ti­sesti vai­keita pää­tök­siä hoi­van prio­ri­soin­nista. Aina­kin kuusi pai­kal­lista viran­omaista jou­tui tähän tilan­tee­seen Bri­tan­niassa. Stra­te­gia­vai­heet on mää­ri­telty ykkös­vai­heen nor­maa­li­käy­tän­nöstä nelos­vai­heen krii­si­ti­lan­tee­seen, jossa koko hoi­to­jär­jes­telmä prio­ri­soi­daan uudel­leen. Nelos­vai­hee­seen voi­daan mennä esi­mer­kiksi työn­te­ki­jä­pu­lan vuoksi tai jos hoi­don tarve ylit­tää resurs­sit ja hoi­to­lain vel­voit­teita on mah­do­ton täyt­tää.

Har­joit­te­lussa ole­vien opis­ke­li­joi­den ja vas­ta­val­mis­tu­nei­den sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den tilanne aset­taa Dod­din mukaan haas­teita jat­kos­sa­kin, koska viran­omais­ten kehot­ta­vat yhä etä­työn teke­mi­seen.

– Mei­dän pitää olla luo­via työ­noh­jauk­sen ja työs­sä­op­pi­mi­sen suh­teen. Ihmis­ten koh­taa­mi­nen­han on kui­ten­kin tär­keä osa sosi­aa­li­työn­te­ki­jän arkea. Me kaikki mie­timme, miltä tämän työn tule­vai­suus näyt­tää.

Kaa­rina Grif­fiths
Per­ranwell, Englanti