Miltä tuntuisi elää maailmassa, missä ihmisillä olisi tunne kuulumisesta samaan tarinaan toisten ihmisten kanssa?

 

 

Tai miltä tuntuisi tehdä työtä, jonka merkitys ja mielekkyys tulisivat pyrki­myk­sestä tukea toista ihmistä kasvamaan aidoksi itseksi – sivis­ty­neeksi persoo­naksi – joka aktii­visena toimijana voisi toteuttaa parasta itseään yhtei­söissä ja yhteis­kun­nassa?

Kuvassa arvioitavan kirjan kansi.Noiden kysymysten vierelle ovat Elina Nivala ja Sanna Ryynänen asettuneet teoksessaan Sosiaa­li­pe­da­go­giikka – Kohti inhimil­li­sempää yhteis­kuntaa. Kirjoit­tajat kiteyt­tävät teoksensa alkuleh­dillä sosiaa­li­pe­da­go­giikan tavoit­teeksi kulke­misen kohti inhimil­li­sempää yhteis­kuntaa, mihin kuuluu yhteis­kun­nal­lisen tasa-arvon ja oikeu­den­mu­kai­suuden vahvis­ta­misen rinnalla myös ekolo­gisen sivis­tyksen edistä­minen.

Kirjoit­tajat etsivät vastauksia kysymyksiin: Mitä sosiaa­li­pe­da­go­giikka on? Mitä työllä tavoi­tellaan? Miten sitä tehdään? Vastauksia etsitään kansan­ta­jui­sesti yhdessä muun muassa Jane Addamsin, John Deweyn, Paulo Freiren, Hannah Arendtin ja Jürgen Haber­masin kanssa. Harvoin on sosiaa­lista autta­mis­työtä käsitelty näin vankalta filoso­fi­selta pohjalta!

Teos antaa lukijalle runsaasti teoreet­tista ja käytän­nöl­listä tietoa sosiaa­li­pe­da­go­giikan ytimen ymmär­tä­miseen ja sosiaa­li­pe­da­go­gisen sosiaa­lityön mahdol­li­suuksien oival­ta­miseen. Teosta voidaan pitää merkit­tävänä suoma­laisena kulttuu­ri­tekona.

Sosiaa­li­pe­da­go­giikka on arkista toimintaa, jota kuka tahansa voi tehdä, kunhan on ensin oival­tanut sosiaa­li­pe­da­go­gisen tavan ajatella ja toimia. Kirjoittaja toteavat, että tärkeää on tunnistaa sosiaa­li­pe­da­go­gisen toiminnan ”henki”, ja tulla tietoi­seksi siitä, minkä sosiaa­li­pe­da­go­gisen toiminnan suuntauksen kokee ja tuntee itselle omaksi. Teos tarjo­aakin väkevän perustan kaiken kasvatus- ja autta­mistyön perus­taksi.

Sosiaa­li­pe­da­go­gista työtä tehdään työot­teella, jossa olennaista on dialogi, yhtei­söl­lisyys ja osallisuus. Täydeksi ihmiseksi kasva­minen tapahtuu yhtei­söissä ja siksi on tärkeää tukea ihmisten kasvua osalli­suuteen, yhtei­se­lämään ja solidaa­ri­suuteen. Työssä yhteis­toi­min­nal­lisuus, luovuus ja kokemusten reflek­tointi ovat tärkeitä. Monissa Euroopan maissa sosiaa­li­pe­da­go­giikka on keskeinen sosiaa­lityön työorien­taatio.

Nykyisen tekno­lo­gisen impera­tiivin hallit­se­massa kulttuu­rissa suorit­ta­minen on tärkeämpää kuin ihmisen kohtaa­minen ja hyvin toimi­minen. Tässä asiassa Nivalan ja Ryynäsen teos kulkee vasta­virtaan. Temppujen ja menetelmien sijaan teos tarjoaa pohdit­ta­vaksi ajattelu- ja toimin­ta­mallin, joka on kriit­tinen suhteessa vallit­sevaan.

Teos haastaa erityi­sesti kasva­tuksen, opetuksen, tutki­muksen sekä sosiaali- ja tervey­salan töissä toimivat pohtimaan työot­teitaan. Teos antaa hyviä vihjeitä kenelle tahansa löytää työhön mielek­kyyttä ja merki­tyk­sel­li­syyttä. Teosta lukiessa maailman parem­maksi tekeminen ei tunnu hassum­malta ajatuk­selta. Nivala ja Ryynänen avaavat teoksessaan keskus­telun 2020-luvun kasva­tuksen ohessa koko yhteis­kunnan uudis­ta­miseen.

Voitto Kuosmanen
lehtori, Lapin AMK

Juha Santala
lehtori Tampereen AMK

 

Elina Nivala ja Sanna Ryynänen: Sosiaa­li­pe­da­go­giikka. Gaudeamus 2019.