Miltä tuntuisi elää maailmassa, missä ihmisillä olisi tunne kuulumisesta samaan tarinaan toisten ihmisten kanssa?

 

 

Tai miltä tun­tuisi tehdä työtä, jonka mer­ki­tys ja mie­lek­kyys tuli­si­vat pyr­ki­myk­sestä tukea toista ihmistä kas­va­maan aidoksi itseksi – sivis­ty­neeksi per­soo­naksi – joka aktii­vi­sena toi­mi­jana voisi toteut­taa parasta itse­ään yhtei­söissä ja yhteis­kun­nassa?

Kuvassa arvioitavan kirjan kansi.Noi­den kysy­mys­ten vie­relle ovat Elina Nivala ja Sanna Ryy­nä­nen aset­tu­neet teok­ses­saan Sosi­aa­li­pe­da­go­giikka – Kohti inhi­mil­li­sem­pää yhteis­kun­taa. Kir­joit­ta­jat kiteyt­tä­vät teok­sensa alku­leh­dillä sosi­aa­li­pe­da­go­gii­kan tavoit­teeksi kul­ke­mi­sen kohti inhi­mil­li­sem­pää yhteis­kun­taa, mihin kuu­luu yhteis­kun­nal­li­sen tasa-arvon ja oikeu­den­mu­kai­suu­den vah­vis­ta­mi­sen rin­nalla myös eko­lo­gi­sen sivis­tyk­sen edis­tä­mi­nen.

Kir­joit­ta­jat etsi­vät vas­tauk­sia kysy­myk­siin: Mitä sosi­aa­li­pe­da­go­giikka on? Mitä työllä tavoi­tel­laan? Miten sitä teh­dään? Vas­tauk­sia etsi­tään kan­san­ta­jui­sesti yhdessä muun muassa Jane Addam­sin, John Deweyn, Paulo Frei­ren, Han­nah Arend­tin ja Jür­gen Haber­ma­sin kanssa. Har­voin on sosi­aa­lista aut­ta­mis­työtä käsi­telty näin van­kalta filo­so­fi­selta poh­jalta!

Teos antaa luki­jalle run­saasti teo­reet­tista ja käy­tän­nöl­listä tie­toa sosi­aa­li­pe­da­go­gii­kan yti­men ymmär­tä­mi­seen ja sosi­aa­li­pe­da­go­gi­sen sosi­aa­li­työn mah­dol­li­suuk­sien oival­ta­mi­seen. Teosta voi­daan pitää mer­kit­tä­vänä suo­ma­lai­sena kult­tuu­ri­te­kona.

Sosi­aa­li­pe­da­go­giikka on arkista toi­min­taa, jota kuka tahansa voi tehdä, kun­han on ensin oival­ta­nut sosi­aa­li­pe­da­go­gi­sen tavan aja­tella ja toi­mia. Kir­joit­taja totea­vat, että tär­keää on tun­nis­taa sosi­aa­li­pe­da­go­gi­sen toi­min­nan ”henki”, ja tulla tie­toi­seksi siitä, minkä sosi­aa­li­pe­da­go­gi­sen toi­min­nan suun­tauk­sen kokee ja tun­tee itselle omaksi. Teos tar­jo­aa­kin väke­vän perus­tan kai­ken kas­va­tus- ja aut­ta­mis­työn perus­taksi.

Sosi­aa­li­pe­da­go­gista työtä teh­dään työ­ot­teella, jossa olen­naista on dia­logi, yhtei­söl­li­syys ja osal­li­suus. Täy­deksi ihmi­seksi kas­va­mi­nen tapah­tuu yhtei­söissä ja siksi on tär­keää tukea ihmis­ten kas­vua osal­li­suu­teen, yhtei­se­lä­mään ja soli­daa­ri­suu­teen. Työssä yhteis­toi­min­nal­li­suus, luo­vuus ja koke­mus­ten reflek­tointi ovat tär­keitä. Monissa Euroo­pan maissa sosi­aa­li­pe­da­go­giikka on kes­kei­nen sosi­aa­li­työn työ­orien­taa­tio.

Nykyi­sen tek­no­lo­gi­sen impe­ra­tii­vin hal­lit­se­massa kult­tuu­rissa suo­rit­ta­mi­nen on tär­keäm­pää kuin ihmi­sen koh­taa­mi­nen ja hyvin toi­mi­mi­nen. Tässä asiassa Niva­lan ja Ryy­nä­sen teos kul­kee vas­ta­vir­taan. Temp­pu­jen ja mene­tel­mien sijaan teos tar­joaa poh­dit­ta­vaksi ajat­telu- ja toi­min­ta­mal­lin, joka on kriit­ti­nen suh­teessa val­lit­se­vaan.

Teos haas­taa eri­tyi­sesti kas­va­tuk­sen, ope­tuk­sen, tut­ki­muk­sen sekä sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan töissä toi­mi­vat poh­ti­maan työ­ot­tei­taan. Teos antaa hyviä vih­jeitä kenelle tahansa löy­tää työ­hön mie­lek­kyyttä ja mer­ki­tyk­sel­li­syyttä. Teosta lukiessa maa­il­man parem­maksi teke­mi­nen ei tunnu has­sum­malta aja­tuk­selta. Nivala ja Ryy­nä­nen avaa­vat teok­ses­saan kes­kus­te­lun 2020-luvun kas­va­tuk­sen ohessa koko yhteis­kun­nan uudis­ta­mi­seen.

Voitto Kuos­ma­nen
leh­tori, Lapin AMK

Juha San­tala
leh­tori Tam­pe­reen AMK

 

Elina Nivala ja Sanna Ryy­nä­nen: Sosi­aa­li­pe­da­go­giikka. Gau­dea­mus 2019.