Osallistuin elokuun lopulla Rapau­tuvan palkkatyön yhteis­kunta -kirjan sisältöä käsit­te­levään keskus­te­lu­ti­lai­suuteen. Samalla viikolla työnsä aloitti myös kunta-alan työmark­ki­naos­a­puolten yhteinen työryhmä, joka valmisteli lokakuun alkuun mennessä esityksen työn murroksen syste­maat­ti­sesta käsit­te­lystä ja seuran­nasta.

Näiden kahden tilai­suuden jälkeen ajatukseni päätyivät jälleen sote-uudis­tuksen mystee­reihin. Sote-uudis­tuk­sessa ei ole kyse vain raken­teiden muutok­sesta, vaan sosiaa­lialan työn murrok­sesta. Työn murrok­sesta puhut­taessa esille nousevat usein digita­li­saatio tai tekoäly, ihmisten korvaa­minen roboteilla. Työn murrosta tapahtuu koko ajan ja suurimmat vaiku­tukset kosket­tavat työyhteisöjä ja ammat­ti­laisia: työteh­tävät, toimin­ta­tavat tai työn organi­sointi muuttuu.

Tuntuu, että murroksen ajurina on ollut ainakin sote-uudis­tuksen valmis­te­lussa – ja valitet­tavan usein koko julkisen sektorin toiminnan uudis­ta­mi­sessa ‒ kustan­nusten hillintä ja tehokkuus. Toimin­ta­ta­pojen ja työn muutos tulisi etenkin sosiaa­li­huol­lossa lähteä asiak­kaiden muuttu­vista tarpeista. Siitä, mikä toimisi asiakkaan kannalta paremmin kuin ennen.

Jukon toimin­nan­johtaja Maria Löfgren kirjoittaa Rapau­tuvan palkkatyön yhteis­kunta -kirjassa, että ”Vakituisen työn tilalle ja oheen on tullut erilaisia itsensä työllis­tä­misen muotoja tai muita työn tekemisen järjes­telyjä, joiden juridinen asema on epäselvä.”

Sosiaalihuoltoon näitä itsensä työllistämisen muotoja sosiaali- ja terveysministeriö tarjoaa malliksi, jonka avulla tulevaisuuden sote-keskuksessa tarjottaisiin sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa.

Aikai­sempi lakie­sitys lähti siitä, että sosiaa­li­huollon ammat­ti­hen­kilöt ovat palve­lus­suh­teessa sote-keskukseen. Malli ei tervey­salan yritysten edunval­vojia miellyt­tänyt ja lausun­to­pa­lautteen pohjalta minis­teriö päätti esittää malliksi alihan­kintaa.

Ratkai­se­matta kuitenkin on, millai­sella mallilla itsenäi­selle ammatin­har­joit­ta­jalle korvaukset maksetaan? Alihan­kin­nalla tuotetun palvelun rahoitus on ehkä selkeämpi tehtä­vissä, jotka ovat suorit­teita kuten kuvan­ta­minen tai labora­to­rio­kokeet.

Mutta mallissa, jossa sote-keskuk­sessa toimi­sivat palve­lus­suh­teessa olevat tervey­den­huollon ammat­ti­hen­kilöt ja alihank­kijan roolissa sosiaa­li­huollon laillis­tetut ammatti­henkilöt, menettely ei välttä­mättä toimi. Sosiaa­li­huollon laillis­tetun ammat­ti­hen­kilön työn sisältöä ei voi pilkkoa suorit­teiksi. Kyse on asiakkaan kokonais­ti­lanteen kartoit­ta­mi­sesta ja ratkai­sujen löytä­mi­sestä yhdessä asiakkaan kanssa.

Tavoite on myös löytää malli, jolla turvataan asiak­kaiden palve­luiden jatkuvuus ja pysyvien yhteis­työ­ra­ken­teiden muodos­ta­minen sote-keskuksen sisällä ja maakunnan liike­lai­toksen suuntaan.

Palve­lus­suhteen avulla voitaisiin turvata henki­löstön sitou­tu­minen, pysyvyys ja sote-keskuk­sessa riittävä sosiaa­li­huollon osaaminen.