Osal­lis­tuin elo­kuun lopulla Rapautuvan palk­ka­työn yhteis­kunta ‑kir­jan sisäl­töä käsit­te­le­vään kes­kus­te­lu­ti­lai­suu­teen. Samalla vii­kolla työnsä aloitti myös kunta-alan työ­mark­ki­naos­a­puol­ten yhtei­nen työ­ryhmä, joka val­mis­teli loka­kuun alkuun men­nessä esi­tyk­sen työn mur­rok­sen sys­te­maat­ti­sesta käsit­te­lystä ja seurannasta.

Näiden kah­den tilai­suu­den jäl­keen aja­tuk­seni pää­tyi­vät jäl­leen sote-uudis­tuk­sen mys­tee­rei­hin. Sote-uudis­tuk­sessa ei ole kyse vain raken­tei­den muu­tok­sesta, vaan sosiaali­alan työn mur­rok­sesta. Työn mur­rok­sesta puhut­taessa esille nouse­vat usein digi­ta­li­saa­tio tai teko­äly, ihmis­ten kor­vaa­mi­nen robo­teilla. Työn mur­rosta tapah­tuu koko ajan ja suu­rim­mat vai­ku­tuk­set kos­ket­ta­vat työyh­tei­söjä ja ammat­ti­lai­sia: työ­teh­tä­vät, toi­min­ta­ta­vat tai työn orga­ni­sointi muuttuu.

Tuntuu, että mur­rok­sen aju­rina on ollut aina­kin sote-uudis­tuk­sen val­mis­te­lussa – ja vali­tet­ta­van usein koko jul­ki­sen sek­to­rin toi­min­nan uudis­ta­mi­sessa ‒ kus­tan­nus­ten hil­lintä ja tehok­kuus. Toimintatapojen ja työn muu­tos tulisi eten­kin sosi­aa­li­huol­lossa läh­teä asiak­kai­den muut­tu­vista tar­peista. Siitä, mikä toi­misi asiak­kaan kan­nalta parem­min kuin ennen.

Jukon toi­min­nan­joh­taja Maria Löfgren kir­joit­taa Rapautuvan palk­ka­työn yhteis­kunta ‑kir­jassa, että ”Vakituisen työn tilalle ja oheen on tul­lut eri­lai­sia itsensä työl­lis­tä­mi­sen muo­toja tai muita työn teke­mi­sen jär­jes­te­lyjä, joi­den juri­di­nen asema on epäselvä.”

Sosiaalihuoltoon näitä itsensä työllistämisen muotoja sosiaali- ja terveysministeriö tarjoaa malliksi, jonka avulla tulevaisuuden sote-keskuksessa tarjottaisiin sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa.

Aikaisempi lakie­si­tys lähti siitä, että sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­hen­ki­löt ovat pal­ve­lus­suh­teessa sote-kes­kuk­seen. Malli ei ter­vey­sa­lan yri­tys­ten edun­val­vo­jia miel­lyt­tä­nyt ja lausun­to­pa­laut­teen poh­jalta minis­te­riö päätti esit­tää mal­liksi alihankintaa.

Ratkaisematta kui­ten­kin on, mil­lai­sella mal­lilla itse­näi­selle amma­tin­har­joit­ta­jalle kor­vauk­set mak­se­taan? Alihankinnalla tuo­te­tun pal­ve­lun rahoi­tus on ehkä sel­keämpi teh­tä­vissä, jotka ovat suo­rit­teita kuten kuvan­ta­mi­nen tai laboratoriokokeet.

Mutta mal­lissa, jossa sote-kes­kuk­sessa toi­mi­si­vat pal­ve­lus­suh­teessa ole­vat ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­hen­ki­löt ja ali­hank­ki­jan roo­lissa sosi­aa­li­huol­lon lail­lis­te­tut ammatti­henkilöt, menet­tely ei vält­tä­mättä toimi. Sosiaalihuollon lail­lis­te­tun ammat­ti­hen­ki­lön työn sisäl­töä ei voi pilk­koa suo­rit­teiksi. Kyse on asiak­kaan koko­nais­ti­lan­teen kar­toit­ta­mi­sesta ja rat­kai­su­jen löy­tä­mi­sestä yhdessä asiak­kaan kanssa.

Tavoite on myös löy­tää malli, jolla tur­va­taan asiak­kai­den pal­ve­lui­den jat­ku­vuus ja pysy­vien yhteis­työ­ra­ken­tei­den muo­dos­ta­mi­nen sote-kes­kuk­sen sisällä ja maa­kun­nan lii­ke­lai­tok­sen suuntaan.

Palvelussuhteen avulla voi­tai­siin tur­vata hen­ki­lös­tön sitou­tu­mi­nen, pysy­vyys ja sote-kes­kuk­sessa riit­tävä sosi­aa­li­huol­lon osaaminen.