Lapin yliopiston tutkimusryhmän raportti kertoo sosiaalialan vahvasta työmoraalista, vaikka pandemia on lisännyt työn kuormittavuutta.

 

 

Panda/­sila-tut­ki­mus­ryh­män vii­mei­sin raportti pan­de­mian vai­ku­tuk­sista sosiaali­alan työ­hön jul­kais­tiin jou­lun alla. Kesällä 2021 teh­dyn kyse­lyn tulok­sia ver­ra­taan rapor­tissa keväällä 2020 teh­tyyn kyse­lyyn. Kyselyihin saa­tiin vas­taus noin 850 Talentian jäseneltä.

Tutkimuksen joh­ta­jan pro­fes­sori Timo Harrikarin mukaan työn sisäl­löt eivät ole pan­de­mian aikana juu­ri­kaan muut­tu­neet, mutta työn teke­mi­sen tapa sen sijaan huo­mat­ta­vasti. Sosiaalialan ammat­ti­lais­ten tar­joa­mat pal­ve­lut ovat toi­mi­neet koko pan­de­mian ajan joi­ta­kin poik­keuk­sia lukuun otta­matta. Merkittävimmät pal­ve­lui­den kat­kok­set ovat olleet työl­li­syys- ja vam­mais­pal­ve­luissa ja ikään­ty­nei­den palveluissa.

Kasvokkainen vuo­ro­vai­ku­tus on vähen­ty­nyt, mutta on-line tapaa­mi­set asiak­kai­den, työ­ka­ve­rei­den ja yhteis­työ­kump­pa­nei­den kanssa lisään­ty­neet val­ta­vasti. Laajamittainen digi­loikka toteu­tet­tiin nopeasti siitä huo­li­matta, että väli­neistö ja osaa­mi­nen oli alkuun puut­teel­lista, verk­ko­ta­paa­mis­ten yhtei­set sovel­luk­set outoja ja orga­ni­saa­tion ohjeis­tuk­set puut­teel­li­sia. Kesällä 2021 vas­taa­jien mukaan ohjeita oli riit­tä­västi, mutta ei tar­peeksi aikaa tutus­tua niihin.

Työtahti kiihtynyt

Vastaajat ker­to­vat, että työ­tahti on kiih­ty­nyt ja mul­ti­tas­kaa­mi­nen yleis­ty­nyt. Myös asia­kas­mää­rät ovat kas­va­neet lähes kai­killa sek­to­reilla, mutta var­sin­kin aikuis­so­si­aa­li­työssä. Kolme nel­jästä vas­taa­jasta arvioi työ­kuor­mi­tuk­sen lisään­ty­neen, joka nel­jäs arvioi kuor­mi­tuk­sen lisään­ty­neen mer­kit­tä­västi. Eroja eri sek­to­rei­den välillä ei enää vuo­den 2021 aineis­tossa ollut samalla lailla kuin kesän 2020 aineistossa.

– Kaikilla sek­to­reilla on koke­mus siitä, että työ vie enem­män aikaa eikä kaik­kea ehdi tehdä työ­ajan puit­teissa. Neljä vii­destä sanoo, ettei työ­paine ole aina­kaan hel­pot­ta­nut ja liki puo­let toteaa, ettei työ­aika riitä vält­tä­mät­tö­mien työ­teh­tä­vien suo­rit­ta­mi­seen, Harrikari sanoo.

Nuoret työntekijät ovat kokeneet joutuneensa "koronakilviksi".

Silti kolme nel­jästä vas­taa­jasta arvioi, että on pys­ty­nyt vas­taa­maan riit­tä­västi asiak­kai­den kii­reel­li­siin tar­pei­siin ja on voi­nut täyt­tää työnsä vaa­ti­muk­set myös pandemia-aikana.

Työn ja yksi­tyi­se­lä­män tasa­paino on siir­ty­nyt työn suun­taan. Ikäryhmän 35–44-vuotiaat per­heel­li­set työn­te­ki­jät ovat koke­neet etä­työn hel­pot­ta­van per­heen ja työn jän­nit­teitä, kun taas nuo­ret alle 35-vuo­ti­aat ja yksi­ne­lä­vät ovat koke­neet elä­män kal­lis­tu­neen työ­hön, ja työn ja vapaa-ajan erot­ta­mi­sesta on tul­lut haasteellisempaa.

Sosiaalialan ammat­ti­lai­silta kysyt­tiin myös arviota, miten pan­de­mia on vai­kut­ta­nut asiak­kai­den elä­män­ti­lan­tee­seen ja pal­ve­lui­den tar­joa­mi­seen. Vastauksissa näkyy käsi­tys, että sosi­aa­li­huol­lon asiak­kai­den tilanne on hei­ken­ty­nyt, ongel­mat ovat kasau­tu­neet ja asiak­kaita on pudon­nut pal­ve­lui­den pii­ristä. Asiakastyötä on vai­keut­ta­nut se, että monet yhteis­työ­kump­pa­nit lopet­ti­vat palvelunsa.

Kriisi vetänyt erilleen

Sosiaalisen pää­oman teo­riat olet­ta­vat, että vai­keina aikoina ihmi­set kehit­tä­vät epä­vi­ral­li­sia tapoja pitää yhtä. Näin ei näyt­täisi käy­neen sosiaali­alan ammat­ti­lais­ten kohdalla.

– Kriisi on vetä­nyt ihmi­siä eril­leen, eikä hake­mi­sesta huo­li­matta ole löy­detty uusia vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tapoja kas­vok­kaista vuo­ro­vai­ku­tusta kor­vaa­maan, Harrikari toteaa.

Aineistosta näkyy, että kol­le­gi­aa­li­suus on vähen­ty­nyt, eivätkä työyh­tei­sö­jen ris­ti­rii­dat ole aina­kaan vähen­ty­neet. Harrikari pahoit­te­lee, ettei kyse­ly­lo­mak­keessa kysytty ris­ti­rii­doista hienojakoisemmin.

Aineistosta löy­tyy joi­ta­kin jako­lin­joja, kuten esi­mer­kiksi se, mil­lai­set mah­dol­li­suu­det on suo­jau­tua viruk­selta ja tehdä etä­työtä. Sosiaalityöntekijällä mah­dol­li­suu­det ovat laa­jem­mat kuin inter­naat­ti­tyyp­pi­sessä pal­ve­lussa työ­tään teke­vällä sosionomilla.

Ikäryhmätarkastelussa näkyy myös sel­lai­nen ilmiö, että nuo­ret per­heet­tö­mät työn­te­ki­jät ovat saa­neet ”koro­na­kil­ven” roo­lin, kun hei­dän on odo­tettu mene­vän ris­kialt­tiim­piin tilan­tei­siin kuin per­heel­lis­ten tai van­hem­pien työn­te­ki­jöi­den. Tämä on saat­ta­nut lisätä jän­nit­teitä työn­te­ki­jöi­den välillä.

Yksi jako­linja on myös se, suh­tau­tuuko ammat­ti­lai­nen eteen tule­viin asioi­hin proak­tii­vi­sesti vai jääkö odot­ta­maan ohjeita.

Yhteiskunnallinen arvostus heikkoa

Tutkijat esit­ti­vät vuo­den 2020 aineis­toon perus­tuen neljä tule­vai­suu­teen suun­tau­tu­vaa huolta The British Journal of Social Work ‑leh­den artik­ke­lissa (5/2021).

Ensinnäkin, pys­tyykö sosiaali­alan ammat­ti­hen­ki­löstö säi­lyt­tä­mään ammat­ti­tai­tonsa ja tie­tonsa, ammat­tie­tiik­kansa, työ­mo­raa­linsa ja resi­liens­sinsä. Toiseksi, saa­daanko sosiaali­alan onnis­tu­mi­set näky­viksi niin, että voi­daan edis­tää sosiaali­alan työn toimintamahdollisuuksia.

Kolmanneksi kan­net­tiin huolta digio­saa­mi­sesta ja etä­työ- ja hybri­di­työ­myön­tei­syy­destä ja nel­jän­neksi kysyt­tiin, kyke­ne­vätkö työyh­tei­söt vält­tä­mään ris­ti­rii­toja, eet­ti­siä pak­ko­ra­koja ja kol­le­gi­aa­li­sen tuen puutetta.

Jos yrit­tää löy­tää syk­syn 2021 aineis­ton perus­teella vas­tausta näi­hin huo­liin, voi yhtäältä olla hel­pot­tu­nut ja toi­saalta jat­kaa huo­len kan­ta­mista. Näyttäisi siltä, että ammat­ti­taito, ammat­tie­tiikka ja työ­mo­raali ovat säi­ly­neet. Digiosaaminen ja etä- ja hybri­di­työ­myön­tei­syys ovat kas­va­neet ja pan­de­mian alun ongel­mat on selätetty.

Sosiaalialan ammattilaiset seisovat asemissaan ja tekevät kaikkensa.

Sen sijaan työn näky­vyy­dessä ja ris­ti­rii­to­jen käsit­te­lyssä riit­tää työsarkaa.

Ammattilaiset arvos­ta­vat omaa työ­tään, mutta koke­vat, että yhteis­kun­nal­li­nen arvos­tus on heik­koa suh­teu­tet­tuna sii­hen kuor­maan, jota sosiaali­ala kantaa.

– Ammattikunnalle tyy­pil­li­seen tapaan työtä on tehty hil­jaa, mutta vakaasti, tin­ki­mät­tö­mästi ja yhteis­vas­tuuta tun­tien. Kun muut jul­ki­sa­lo­jen ammat­ti­lai­set ovat uhan­neet paeta ase­mis­taan, sei­so­vat sosiaali­alan ammat­ti­lai­set ase­mis­saan ja teke­vät kaik­kensa, toteaa Harrikari.

Surullista on se, että ammat­ti­lai­set koke­vat, ettei hei­dän osaa­mis­taan ole hyö­dyn­netty eikä heitä ole kuultu. Tähän on saa­tava korjaus.

– Pandemiaolot ovat osoit­ta­neet, että sosiaali­alan ammat­ti­lai­set ja sosi­aa­li­pal­ve­lut ovat hyvin­voin­tiyh­teis­kun­nan näky­mä­tön ja hil­jai­nen perä­lauta, joka ansait­see arvos­tuk­sen, Timo Harrikari korostaa.

Kristiina Koskiluoma

Timo Harrikari, Marjo Romakkaniemi, Vera Fiorentino, Sanna Saraniemi, Laura Tiitinen, Tuomas Leppiaho: Sosiaaliala ja koro­na­vi­rus­pan­de­mia. Sosiaalialan ammat­ti­lai­sille 2021 ja 2020 esi­tet­ty­jen kyse­ly­jen tulok­sia. Pohjois-Suomen sosiaali­alan osaa­mis­kes­kuk­sen jul­kai­susarja 46/2021.