Kun sosiaalialan ammattilainen sairastuu päihde­riippuvuuteen, painii hän monenlaisten syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteiden kanssa: ”olisihan ­minun pitänyt tietää”.

 

 

Eräs asi­akas ker­toi, kuin­ka hän­tä jän­nit­ti tul­la hoitokoti Tuhki­moon. Hän oli sosiono­mi ja ollut itse päi­hde­työssä. Hän miet­ti, onko­han tääl­lä entisiä asi­akkai­ta. Meille tulleista asi­akkaista noin kol­ma­sos­al­la on sosi­aali- tai ter­veysalan tutk­in­to, ker­too hoitokoti Tuhki­mon ohjaa­ja, sosiono­mi (AMK) Kat­ja Näätä­nen.

Tyyp­illi­nen sote-alan päi­hdekuntoutu­ja on tun­nolli­nen ja ahk­era puur­ta­ja, joka ei osaa lait­taa rajo­ja työlleen. Hän venyy voimien­sa ääri­ra­joille huole­hties­saan muista.

– Työpäivän jäl­keen väsynyt työn­tek­i­jä hoitaa itseään alko­ho­lil­la. Viini­lasilli­nen muut­tuu parik­si lasil­lisek­si ja sit­ten puo­likkaak­si pul­lok­si ja enem­mäk­si. Työstressin aiheut­ta­maa unet­to­muut­ta hoide­taan unilääkkeil­lä.

– Kyn­nys on korkeal­la myön­tää itselle tai kenellekään, ettei tilanne ole enää hallinnas­sa. Kulis­sit pide­tään pystyssä, ehkä lap­su­udessa opit­tu­jen mallien mukaan, jos esimerkik­si isän päi­hderi­ip­pu­vu­us on ollut per­heen suuri salaisu­us.

Ihmiset ajat­tel­e­vat häpeillen, että ”kyl­lähän min­un alan ammat­ti­laisi­na pitäisi tun­nistaa riip­pu­vu­udet ja niiden seu­rauk­set”. Mikään ammat­ti tai tit­teli ei kuitenkaan suo­jaa päi­hderi­ip­pu­vu­us­sairau­den syn­tymiseltä, sanoo Kat­ja Näätä­nen.

Meillä on päivittäinen työyhteisöpalaveri, jossa käymme läpi jokaisen asiakkaan tilanteen.

– Jos päi­hderi­ip­pu­vu­us olisi hoidet­tu vain tietoa jaka­mal­la, ei meil­lä olisi riip­pu­vuuk­sia. Kaik­ki tietävät, ettei pidä juo­da liikaa tai käyt­tää lääkkeitä väärin.

– Kan­nus­tan tart­tumaan ongel­maan. Olet parem­pi ammat­ti­lainen, kun olet itse kun­nos­sa.

Päi­hderi­ip­pu­vu­us on myös kieltämisen sairaus, ja työy­hteisöl­lä on taipumus lähteä peit­te­lyyn mukaan.

– Kukaan ei uskalla sanoa työkaverin salaisu­ut­ta ääneen, vain kahvi­huone­su­pat­teluis­sa pohdi­taan hänen väsynyt­tä ole­mus­taan. Peräänku­u­lu­tan puheek­si ottamisen aja­tus­ta. Kysy työkaver­il­ta hänen voin­nistaan tai viestitä asi­as­ta esimiehelle.

Tuhkimoon voi tulla myös ilman lähetettä

Kat­ja Näätä­nen on työsken­nel­lyt Tohma­järvel­lä sijait­sevas­sa Tuhki­mossa – susir­a­jal­la, kuten hän itse kuvaa, seit­semän vuot­ta. Tuhki­mo on yksi­tyi­nen vain naisille tarkoitet­tu päi­hde­hoito­laitos, jos­sa on 14 paikkaa. Tuhki­mo palvelee koko maa­ta.

– Pidän Tuhki­mon toim­intaide­olo­gias­ta. Olemme toipumiskeskeinen hoitopaik­ka, mis­sä ei ole kor­vaushoitoa eikä houkutel­la kohtuukäyt­töön.

– Meil­lä käytetään naiser­i­ty­istä myl­ly­hoidol­lista työotet­ta ja 12 askeleen ohjel­maa. Tavoit­teemme on, että ihmiset voivat elää täysin ilman päi­hteitä.

– Työssäni on palk­it­sev­in­ta havai­ta, miten nopeasti ihmi­sis­sä tapah­tuu muu­tok­sia, kun he val­it­se­vat kokon­ais­val­taisen elämän­ta­van remon­tin. Muu­tok­set näkyvät ajat­telus­sa ja käyt­täy­tymisessä, kun alun epä­toi­vo ja tus­ka väistyvät.

Tuhki­moon naiset tule­vat päi­hdek­linikoiden, sosi­aal­i­toimen ja työter­veyshuol­lon kaut­ta tai itse­mak­sa­vana asi­akkaana.

– Meille ei tarvi­ta lääkärin lähetet­tä. Tuhki­moon voi hakeu­tua itse, jos halu­aa lopet­taa päi­htei­den käytön, ker­too Näätä­nen.

Miksi meillä tarvitaan naiserityistä päihdekuntoutuslaitosta?

– Mei­dän asi­akkaamme ker­to­vat, etteivät he pysty kuntoutuk­seen, jos paikalla on miehiä tai työn­tek­i­jä on mies. Usein taustal­la on väki­val­las­ta syn­tynyt trau­ma. Tuhki­mossa he saa­vat sel­l­aisen tur­val­lisu­u­den tun­teen, että kuntou­tu­mises­sa päästään alku­un.

– Tääl­lä käymme läpi nais­ten riip­pu­vuuk­sien kokon­aisu­ut­ta, johon liit­tyy myös syömishäir­iöitä, läheis­ri­ip­pu­vu­ut­ta, väki­val­taisia suhtei­ta, työ­narko­ma­ni­aa. Tuhki­mossa ajat­telemme, että jokainen voi olla itse oman elämän­sä halti­ja. Ei ole halti­jakum­mia, joka tekee puoles­ta. Tääl­lä opet­telemme, ettei saa hyväksyä mitä tahansa kohtelua.

Hele­na Jaakko­la