Sosiaa­lialan ammat­ti­laiset käyttävät harkintaa joka päivää. Silti harkin­nasta puhutaan vähän, eikä sitä ole juurikaan tutkittu, sanoo professori Marketta Rajavaara.

 

Kela julkaisi vuonna 2015 Harkittua-nimisen teoksen, jossa käydään läpi harkin­ta­vallan tutki­musta ja todel­li­suutta Suomessa. Johtava tutkija, professori Marketta Rajavaara toteaa, että sosiaa­lityön ammatil­li­sesta harkin­nasta ei puhuta harkin­ta­vallan termein. Enemmän puhutaan ammatil­li­sesta reflek­toin­nista.

Harkinta saattaa olla tiedos­ta­ma­tonta, eikä sitä ole helppo kirjata ylös. Tuskin sille on aina paikkaakaan asiakas­asia­kir­joissa. Suhtau­tu­minen harkintaan ja etenkin sen näkyväksi tekemiseen saattaa myös olla risti­rii­taista

– Harkinnan määrää ei haluta paljastaa, jotta asiak­kaiden valitusten määrä ei kasvaisi. Toisaalta työ ei saa sille kuuluvaa arvos­tusta, kun harkintaa ei tehdä näkyväksi. On valittava, kumman näistä toimin­ta­ta­voista valitsee. Siitä ei päästä, että harkin­ta­valtaan kuuluu yhtenä puolena aina tilin­te­ko­vel­vol­lisuus.

Harkinnan argumen­taa­tiota on syytä kehittää. Esimer­kiksi Aino Kääriäinen Helsingin yliopis­tosta tutkii, mitä lasten­suojelun dokumen­taatio kertoo harkin­nasta ja päätösten perus­te­luista. Ensim­mäiset tutki­musta koskevat uutisoinnit paljas­tivat kehit­tä­mis­koh­teita.

Miten sovitetaan yhden­ver­taisuus ja henki­lö­koh­taisuus

Aallon sisäark­ki­teh­tuuri tekee Kelan pääkont­to­rista jykevän ja selkeän. Sellai­selta se haluaa etuuk­sien­sakin näyttävän.

– Kun tulin Kelaan töihin, ajattelin, että se on maksuau­to­maatti. Myöhemmin olen oppinut, että harkin­nan­va­rai­suutta sisältyy useisiin etuuksiin. Kelassa on harkinnan tueksi tarkat ohjeis­tukset, joissa harkinnan argumen­taatio on tehty näkyväksi. Esimer­kiksi periaate, että risti­rii­tai­sissa tapauk­sissa ratkaisu on tehtävä aina asiakkaan eduksi.

Toomas Kotkasin ja Laura Kalliomaa-Puuhan Harkittua-kirjassa julkaistun artik­ke­lin­tu­lok­sesta selviää, että työnte­kijät käyttävät harkin­ta­valtaa noin 8 prosen­tissa Kelan noin 120 etuudesta. Työnte­kijät itse arvioivat, että kaksi kolmesta ratkai­susta harkitaan asiakkaan parhaaksi.

Kelassa on harkinnan tueksi tarkat ohjeistukset, joissa harkinnan argumentaatio on tehty näkyväksi.

– Olen miettinyt, voisiko tällaista asiaa edes kysyä sosiaa­li­toimen työnte­ki­jöiltä? Kunnissa odotukset ovat usein risti­rii­taiset talouden paineiden vuoksi, ja viestintä sekavampaa siinä, mikä on harkin­nan­va­rai­sessa tilan­teessa oikea ratkaisu.

Rajavaara kertoo, että Kelassa on meneillään tutki­mus­hanke, jolla selvi­tetään empii­ri­sesti harkinnan toteu­tu­mista. Ensim­mäisenä tutkitaan, millaisen harkinnan tuloksena mielen­ter­vey­son­gel­mista karsivat valikoi­tuvat erilaisiin kuntou­tuksiin.

– Ei voida olettaa, että kaikkiin mielen­ter­vey­son­gelmiin tepsisi sama keino, sillä ongelmat ovat niin erilaisia. Koko kuntou­tuksen kirjo on käytet­tä­vissä työhön valmen­nuk­sesta psyko­te­ra­piaan. Lääkä­ri­pro­fession Käypä hoito -suositus sanoo jotakin, mutta ei tyhjen­tä­västi. Jäljelle jaa paljon harkintaa.

Hyvin­voin­ti­val­tiossa yhden­ver­tai­suuden periaate on koros­tunut. Nykyisin on alettu yhä enemmän korostaa myös henki­lö­koh­tai­suutta. Palvelut tulee räätä­löidä kunkin asiakkaan tarpeisiin tai odotuksiin sopiviksi. Tämä näkökulma tulee esille erityi­sesti markki­na­läh­töi­sessä valin­nan­va­pautta koros­ta­vassa konsu­me­ris­mia­jat­te­lussa.

– On tutki­muksen paikka, miten nämä kaksi tavoi­tetta ja periaa­tetta voidaan sovittaa yhteen. Suorastaan herkul­lisia tutki­mus­tu­loksia on odotet­ta­vissa esimer­kiksi Helsingin yliopis­tossa tekeillä olevasta väitös­kir­jasta ikään­tyvien palve­luse­telien käytöstä ja siitä, miten valin­nan­vapaus todel­li­suu­dessa.

Rakenteet ja asian­tun­ti­ja­tieto harkinnan kivijal­koina

Rajavaara toteaa, että harkintaa tapahtuu monella tasolla. Lainlaa­tijat harjoit­tavat poliit­tista harkintaa, ammat­ti­laiset harkit­sevat asiakas­työssään, ja asiak­kaatkin käyttävät harkintaa.

Organi­saa­tioilla on omat toiminta- ja menet­te­ly­ta­paoh­jeensa. Lait ja ohjeis­tukset edustavat harkinnan raken­teel­lista puolta ja koulutus, tiedon­han­kinta ja osaaminen epistee­mistä puolta. Sosiaa­lityön ammat­ti­laisten harkinta sisältää yleensä nämä molemmat elementit, mutta tiedol­lisen harkinnan osuus on koros­tunut profes­sio­naa­lis­tu­misen myötä. Rajavaara ei pidä viisaana nihkeätä suhtau­tu­mista lainsää­däntöön ja ohjeisiin harkin­ta­valtaa rajoit­tavana tekijänä.

On monia keinoja vahvistaa harkinnan tietoperustaa.

– Lait ja ohjeet ovat hyvä tuki. Tärkeää on pitää huolta siitä, että tieto­pe­rus­tainen harkinta ja raken­teel­linen harkinta ovat tasapai­nossa ja kytkey­tyvät yhteen, Rajavaara painottaa.

Harkinta korostuu viime­ai­kai­sissa uudis­tuk­sissa. Kymmenen vuoden aikana palve­lu­tarpeen arviointi on lyönyt läpi koko sosiaa­li­huollon. Kansa­laisten oikeuksia ei ole lisätty, mutta on lisätty menet­te­lyl­lisiä oikeuksia. Ammatil­lisen harkinnan osuus on koros­tunut. Muutoksia on suunni­teltu vammais­pal­ve­luihin, joissa monen palvelun saannin perus­teena ollut vaikea­vam­mai­suuden kriteeri on ehdotettu poistet­ta­vaksi.

Hyvä tieto­pe­rusta varmentaa harkinnan

On monia keinoja vahvistaa harkinnan tieto­pe­rustaa. Muodol­liset tavat ovat hyvä koulutus ammattiin ja kelpoi­suusehdot, joita nouda­tetaan. Ammat­ti­laisten rekis­te­röinti ja valvonta ammat­ti­hen­ki­lölain tapaan on terve­tullut uudistus, joka turvaa hyvän harkinnan edelly­tyksiä. Lisaksi tarvitaan asiakas­työtä tukevia keinoja. Nyt työntekijä on asiakas­suh­teessa kerää­mänsä tiedon, kokemuk­sensa, lakien ja asetusten varassa. Monesti mukana on intuitio, mutta se ei voi olla viral­linen paatosten perustelu.

– Mielestäni Käypä hoito -suosi­tusten tapaisia keinoja pitäisi kehittää myös lasten­suo­je­lu­työhön.

Suosi­tukset tukisivat työnte­kijän harkintaa asiakas­työssä. Toivon, että asiasta keskus­tellaan. Katseet kääntyvät helposti yliopis­toihin, mutta kyllä tämä tehtävä on nimenomaan käytännön työnte­ki­jöiden asia, Rajavaara sanoo. Tarvit­taisiin myös keinoja, joilla työnte­ki­jöitä kannus­tetaan parempaan harkintaan.

– Minusta on järkyt­tävää, ettei ole löydetty keinoja, joilla kannus­tetaan työnte­ki­jöitä hyvään harkintaan. Huomio on lyhyissä läpime­noa­joissa. Kannus­ta­misen keinot edellyt­tävät tietysti, että harkinta on läpinä­kyvää, jotta harkinnan hyvyys voidaan arvioida, Rajavaara pohtii.

Asiakkaan harkinta lisääntyy

– Asiakkaan harkinta on tullut valokeilaan kulut­tajana, asiakkaan osalli­suuden kautta ja asiakkaan velvoit­ta­misen kautta, Rajavaara listaa.

Asiakkaan ottaminen mukaan työpro­sessiin tuo lisäe­le­menttejä harkintaan. Asiakkaan oman harkinnan varaan ollaan nojau­tu­massa yhä enemmän esimer­kiksi tervey­den­huol­lossa, vammais­pal­ve­luissa ja vanhus­pal­ve­luissa.

Olemmeko ammattikuntana liian herkkiä hälyäänille? Pitäisikö keskittyä harkinnan tiedollisen puolen vahvistamiseen?

– Palve­luseteli, henki­lö­koh­tainen budjetti ja monet tervey­den­huollon hoito­pää­tökset jättävät potilaalle harkin­ta­valtaa ja myös vastuuta. Asiakas myös kantaa päätös­tensä seuraukset. Halutaan korostaa vaihtoehtoja, olivat ne sitten todel­lisia tai näennäisiä.

– Työttömien aktivointi on osa asiakkaan velvoit­ta­mista. Moni ei ole huoman­nutkaan, että myös sairaus­pe­rus­teisiin etuuksiin liittyy se, että ensin selvi­tellään kaikki muut mahdol­li­suudet, ja vasta sitten työky­vyt­tö­myy­seläke, Rajavaara muistuttaa.

Talous ei saa sanella yksilö­rat­kaisuja Rajavaara pitää sosiaa­lityön suhdetta talouteen erityisen hankalana.

– Olemme ehkä ammat­ti­kuntana liian herkkiä hälyää­nille. Pitäisi keskittyä enemmän harkinnan tiedol­lisen puolen vahvis­ta­miseen.

– Talouden reali­teetit on otettava huomioon, mutta niiden uhriksi ei pidä jäädä. Hyvin­voin­ti­valtion vahvoina ammat­ti­laisina median täytyy pystyä parempaan yhteis­kun­nal­liseen argumen­tointiin. Erityisen tärkeää on, että vaikka talous­ti­lanne tunnus­tetaan kollek­tii­visena niukkuutena, ei talous saa olla sanele­massa asiakas­koh­taisia päätöksiä, Rajavaara painottaa.

Kristiina Koski­luoma

Laura Kalliomaa-Puha, Toomas Kotkas, Marketta Rajavaara (toim.): Harkittua. Avauksia sosiaa­li­turvan harkin­ta­vallan tutki­mukseen. Kelan teema­kirja 13. Helsinki: Kelan tutki­mus­osasto, 2014.