Mitä kaikkea sijoitetun lapsen tai nuoren koulunkäynnissä pitää ottaa huomioon? Jyväskylässä asian parissa työskentelee Sisukas-tiimi, joka kokoaa oppilaan tueksi moniammatillisen yhteistyöverkoston.

 

 

Miten kou­lu­asiat vie­raassa kau­pun­gissa toi­mi­vat? Tähän kysy­myk­seen sijais­huol­lon sosi­aa­li­työn­te­kijä tör­mää aina, kun hänen vas­tuul­laan oleva lapsi tai nuori läh­tee toi­selle paikkakunnalle.

Tällaisessa tilan­teessa oli hil­jat­tain myös Turun kau­pun­gin sijais­huol­lon sosi­aa­li­työn­te­kijä Kirsi Ingalsuo. Hän oli saa­nut asiak­kaak­seen kaksi lähes kie­li­tai­do­tonta nuorta, joille oli var­mis­tu­nut sijais­huol­to­paikka Jyväskylästä.

Tällä ker­taa Ingalsuo ei jou­tu­nut sel­vit­te­le­mään kou­lu­asioita yksin. Jyväskylässä häntä aut­toi Sisukas-tiimi, joka koor­di­noi Jyväskylässä asu­vien sijoi­tet­tu­jen las­ten ja nuor­ten ope­tus­jär­jes­te­lyjä ja kokoaa hei­dän kou­lun­käyn­tinsä tueksi moniam­ma­til­li­sen verkoston.

– Sisukas-toi­minta on ollut aivan pelas­tus, Ingalsuo sanoo.

Hän kiit­te­lee Sisukas-tii­min eri­tyi­so­pet­ta­jia Tuulikki Löppöstä ja Taina Vaismaata siitä, että nämä tutus­tui­vat hänen asiak­kai­siinsa, pereh­tyi­vät näi­den taus­toi­hin ja osa­si­vat suun­ni­tella molem­mille juuri oikean­lai­sen kou­lu­po­lun. Opettajakaksikko myös kut­sui koolle tar­vit­ta­vat yhteistyötahot.

– On aina lap­sen ja nuo­ren etu, että koko ver­kosto on hänen asioi­taan pui­massa ja kaikki tie­tä­vät, missä men­nään, Ingalsuo painottaa.

Täsmäratkaisu ongelmiin

Jyväskylän kau­punki vaki­naisti las­ten­suo­je­lun kehit­tä­mi­syh­teisö Pesäpuun luo­man Sisukas-toi­min­nan työs­ken­te­ly­mal­lik­seen yhteis­ke­hit­tä­mi­sen tulok­sena vuonna 2020.

Kaupunkiin oli lyhyessä ajassa perus­tettu useita yksi­tyi­siä las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sia, joi­hin sijoi­te­tut lap­set ja nuo­ret aloit­ti­vat opis­ke­lunsa lähi­kou­luissa hal­lit­se­mat­to­masti kes­ken lukuvuoden.

Koulupolun suunnittelussa tärkeää ottaa huomioon oppilaan taustat.

Monilla heistä oli trau­ma­taus­tansa vuoksi vaka­via kou­lun­käyn­nin, tunne-elä­män ja oppi­mi­sen vai­keuk­sia, joi­den aiheut­ta­miin yksi­löl­li­siin tuen tar­pei­siin lähi­kou­lut eivät pys­ty­neet kun­nolla vastaamaan.

Tätä nykyä sil­taa las­ten­suo­je­lun, sijais­huol­to­pai­kan ja kou­lun välille raken­taa Sisukas-tiimi. Jyväskylän mal­liin kuu­luu myös Vaajakosken yhte­näis­kou­lun alai­suu­dessa toi­miva Sisu-ryhmä, joka tar­joaa yksi­löl­listä pien­ryh­mä­ope­tusta lähi­kou­luun siir­ty­mi­seen val­mis­tau­tu­ville yläkouluikäisille.

Nuori mukana päättämässä

Jyväskylän mal­lin vah­vuuk­sia ovat yhteis­työn sys­te­maat­ti­suus ja sujuva tie­don­kulku. Kun jyväs­ky­lä­läi­seen sijais­huol­to­paik­kaan muut­taa uusi oppi­las, sijais­huol­to­paikka ottaa kou­lu­asioissa ensim­mäi­senä yhteyttä Sisukas-tii­miin. Tämän jäl­keen tiimi aloit­taa kou­lun­käyn­nin järjestämisen.

– Aina men­nään mah­dol­li­sim­man lähelle niin sanot­tua nor­maa­lia rat­kai­sua eli lähi­kou­lua ja ihan taval­lista ryh­mää. Sisu-ryhmä tulee kysy­myk­seen sel­lai­sessa tilan­teessa, jossa oppi­las ei voi mennä kou­lu­ym­pä­ris­töön, Taina Vaismaa kertoo.

Palavereihin kut­su­taan aina kou­lu­lai­nen itse sekä hänen lähi­ver­kos­tonsa. Oleellisinta on, että oppi­las saa ker­toa omat näke­myk­sensä suun­ni­tel­luista tuki­toi­mista ja tavoitteista.

– Kun nuori osal­lis­te­taan pää­tök­sen­te­koon, hänet saa­daan sitou­tu­maan suun­ni­tel­maan, Tuulikki Löppönen kiteyttää.

Kullanarvoinen koulu

Sijoitetut nuo­ret ovat jyväs­ky­lä­läis­ten koke­muk­sen mukaan haluk­kaita käy­mään kou­lua, koska heille on tär­keää toi­mia kuten muut­kin ikäisensä.

Tämä on hyvä uuti­nen, koska sijoi­te­tuilla lap­silla ja nuo­rilla on tut­ki­mus­ten mukaan monin­ker­tai­nen riski syr­jäy­tyä kou­lu­tus- ja työ­elä­män polulta.

Erityisopettajat Tuulikki Löppönen (vas) ja Taina Vaismaa ovat Sisukas-työssä oppin­net pal­jon las­ten­suo­je­lusta. Nykyään heistä tun­tuisi hur­jalta suun­ni­tella ope­tusta ilman kon­tak­tia sosi­aa­li­työn­te­ki­jään. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Sosiaalityöntekijä Kirsi Ingalsuo pai­not­taa kou­lun kun­tout­ta­vaa roo­lia. Kun elämä on huos­taan­o­ton tai sijais­huol­to­pai­kan vaih­tu­mi­sen vuoksi kaa­ok­sessa, kaikki sään­nöl­li­syys on kul­taa­kin kalliimpaa.

– Jos nuori pää­see vaikka tun­niksi kou­luun joka päivä, se tuo elä­mään ryt­miä ja syyn nousta aamulla.

Koulupolun suun­nit­te­lussa on tär­keää ottaa huo­mioon oppi­laan taus­tat. Tässä tar­vi­taan tii­vistä yhteis­työtä las­ten­suo­je­lun kanssa.

– Sijaishuollon pii­rissä ole­vien las­ten tapauk­sessa sosi­aa­li­työn­te­kijä on ihan avain­hen­kilö, Vaismaa korostaa.

Vaikka pala­ve­riai­ka­tau­lu­jen yhteen sovit­ta­mi­nen on jos­kus haas­ta­vaa, käy­tän­nössä laaja moniam­ma­til­li­nen yhteis­työ toi­mii jyväs­ky­lä­läis­ten mie­lestä hyvin.

Suurimmat ongel­mat liit­ty­vät sii­hen, miten oppi­laalle mie­ti­tyt tuki­toi­met saa­daan oikeasti toteu­tet­tua. Kapuloita rat­tai­siin heit­tää esi­mer­kiksi se, että oppi­lai­den on vai­kea saada riit­tä­vää las­tenp­sy­kiat­rista hoitoa.

Vuosikymmen kehittelyä

Valtakunnallisesti Sisukas on menes­tys­ta­rina, joka on syn­ty­nyt pit­kän työn tuloksena.

Toiminnan juu­ret ovat poh­jois­mai­sessa yhteis­työssä. Vuosina 2012–2016 las­ten­suo­je­lun kehit­tä­mi­syh­teisö Pesäpuu kehitti ruot­sa­lai­seen Skolfam-toi­min­taan poh­jau­tu­van Sisukas-mal­lin per­hei­siin sijoi­tet­tu­jen ala­kou­lu­lais­ten kou­lun­käyn­nin tueksi.

Sisu-ryhmä oli paras koulu, jossa olen ollut.

Monitoimijaista yhteis­työ­mal­lia pilo­toi­tiin Keski-Suomessa lupaa­vin tulok­sin, ja malli voitti Talentian Hyvä käy­täntö 2016 ‑pal­kin­non.

Pesäpuu teki pilo­tista vai­kut­ta­vuus­tut­ki­muk­sen ja ryh­tyi levit­tä­mään tuki­mal­lia Keski-Suomen ulko­puo­lelle. Heti alkuun kävi sel­väksi, että työtä hidas­taa tie­don puute kentällä.

– Meidän ammat­ti­lais­ten roo­lit ja vas­tuut oli­vat epä­sel­viä, tieto ei kul­ke­nut ja salas­sa­pi­to­asiat mie­ti­tyt­ti­vät. Kouluissa ei tun­nettu riit­tä­västi las­ten­suo­je­lun pro­ses­seja ja sitä, mitä las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sen teke­mi­sen jäl­keen tapah­tuu. Lastensuojelusta taas puut­tui tie­toa kou­lun tuki­muo­doista, kuvai­lee Pesäpuun kehit­tä­mis­pääl­likkö Hanna-Leena Niemelä, joka on itse taus­tal­taan sosiaalityöntekijä.

Malli juurtuu hiljalleen

Pesäpuulaiset istui­vat kun­tien kehit­tä­jä­ryh­mien kanssa poh­ti­maan, mitä annet­ta­vaa eri ammat­ti­ryh­millä on sijoi­te­tun lap­sen kou­lun­käyn­nin tuke­mi­seen. Yhteisissä kes­kus­te­luissa kir­kas­tui näke­mys siitä, mil­lai­nen pal­ve­lu­po­lun olisi syytä olla.

Pesäpuu-jär­jes­tön kehit­tä­mis­pääl­li­köt Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara halua­vat vah­vis­taa kou­lu­jen trau­ma­tie­toi­suutta. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

– Nyt Sisukas tun­ne­taan jo niin hyvin, että käy­tän­nön juur­tu­mi­sia on läh­te­nyt tapah­tu­maan, iloit­see Pesäpuun kehit­tä­mis­pääl­likkö, psy­ko­logi Christine Välivaara.

STEA-rahoi­tuk­sen tur­vin yhteis­työ­mal­lia on levi­tetty yhteen­toista maa­kun­taan, joista kol­messa toi­minta on jo vakiin­tu­nut tai sitä ollaan aloit­ta­massa. Esimerkiksi Satakunnassa on vah­vis­tettu eri toi­mi­joi­den osaa­mista ja luotu kun­tiin yhte­näi­siä käytäntöjä.

Tärkeitä kump­pa­neita Sisukkaan kehit­tä­mis- ja levit­tä­mis­työssä ovat Lapsi- ja per­he­pal­ve­lu­jen muu­tos­oh­jelma (LAPE) sekä Vaativan eri­tyi­sen tuen ohjaus- ja pal­ve­lu­ver­kosto (VIP).

Kehittämisyhteisö Pesäpuun nykyi­nen rooli on koor­di­noiva ja kon­sul­toiva: se tukee uusia Sisukas-tii­mejä, jär­jes­tää kou­lu­tuk­sia, tuot­taa mate­ri­aa­lia ja tut­ki­musta sekä kokoaa Sisukas-ver­kos­toa. Lisäksi jär­jestö kehit­tää Sisukas-mal­lia laa­jen­ta­malla toi­min­taa varhaiskasvatukseen.

Pesäpuu toi­voo, että Sisukas- mal­lin mukai­set yhte­näi­set käy­tän­nöt otet­tai­siin käyt­töön tule­villa hyvin­voin­tia­lueilla. Näin sijoi­tet­tu­jen las­ten ja nuor­ten oikeu­det oppia toteu­tui­si­vat tasa­ver­tai­sesti asuin­pai­kasta riippumatta.

Iso apu sosiaalityöntekijälle

Jyväskylän käy­tän­nöistä vai­kut­tu­nut Kirsi Ingalsuo toi­voo, että Sisukas-malli ran­tau­tuisi pian hänen koti­kau­pun­kiinsa Turkuun.

– Minun työ­täni Sisukas on hel­pot­ta­nut val­ta­vasti. Se on myös vie­nyt omien nuor­teni elä­mää eteenpäin.

Ingalsuosta on ollut hui­keaa seu­rata, miten trau­ma­taus­tai­sista ja kie­li­tai­dot­to­mista nuo­rista on oikean­lai­sen tuen ansiosta kas­va­nut suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan jäseniä.

– Itse en olisi osan­nut etsiä Jyväskylästä oikeita vaihtoehtoja.

Pari oppiainetta kerrallaan

Kun haas­teita on pal­jon, rat­kai­sut ovat yksi­löl­li­siä ja luo­via. Jyväskylän Vaajakosken nuo­ri­so­ti­lassa toi­mi­vassa Sisu-ryh­mässä käy­vät kou­lua ne nuo­ret, joille lähi­koulu ei ole vaihtoehto.

Ryhmässä työs­ken­te­lee kaksi eri­tyi­so­pet­ta­jaa ja yksi sote-alan ammat­ti­lai­nen.  Ryhmän nuo­rilla on usein taka­naan erit­täin rank­koja koke­muk­sia, jotka ovat naker­ta­neet hei­dän itse­tun­to­aan ja luot­ta­mus­taan aikuisiin.

Kaikkein tär­keintä onkin saa­vut­taa nuo­ren luot­ta­mus ja valaa uskoa hänen kykyi­hinsä, kuvaa eri­tyi­so­pet­taja Eerikki Koivu.

Yksilöllisellä opin­po­lulla nuori opis­ke­lee kor­kein­taan kahta tai kol­mea oppiai­netta ker­ral­laan. Tällä tak­tii­kalla eräs­kin nuori, joka aiem­min oli kart­ta­nut kou­lun­käyn­tiä, innos­tui suo­rit­ta­maan kah­desta oppiai­neesta koko ylä­kou­lun oppimäärän.

– Näin saa­tiin se koke­mus, että koulu on ihan kivaa. Opettajan pitää osata lukea oppi­lasta ja antaa palaa vaan, kun jokin asia kan­taa, Koivu sanoo.

Sisu-ryh­män ope­tus­fi­lo­so­fiassa ote­taan huo­mioon paitsi oppi­laan vointi myös hänen kiin­nos­tuk­sen koh­teensa. Monia opis­kel­ta­via asioita voi käydä läpi vaikka mopoa rassatessa.

Joskus kou­lun­käynti tök­kii siksi, että luke­mi­nen tai kir­joit­ta­mi­nen on nuo­relle vas­ten­mie­listä. Sisu-ryh­mässä oppi­si­säl­löt voi halu­tes­saan kuun­nella tai kat­sella videolta, ja vas­tauk­set voi ker­toa opet­ta­jalle suullisesti.

Koivun mie­leen on jää­nyt palaute, jonka hän sai enti­seltä oppilaaltaan:”Sisu-ryhmä oli paras koulu, jossa olen ollut.”

Minna Hotokka