Valvojana naisten erityistyöleirilläVasta­val­mis­tunut sosiaa­li­kas­vattaja Saara Tuukkanen näki vuonna 1943 Kulku­lai­tosten ja yleisten töiden minis­teriön ilmoi­tuksen, jolla haettiin koulu­tettuja naisia erityis­leirien valvojiksi.

 

Sosiaa­li­kas­vattaja Saara Tuukkanen sai paikan. Ilo työpai­kasta muuttui pian hämmen­nyk­seksi ja ahdis­tuk­seksi. Erityis­leiri oli Heinä­ve­dellä keskellä metsää. Naiset olivat joutuneet leirille irtolai­suu­desta, työha­lut­to­muu­desta, siveet­tö­mästä elämästä, prosti­tuu­tiosta, pikku­rik­keistä. Syy saattoi olla myös se, että nainen oli musta­lainen, juuta­lainen tai juutalaistaustainen.

Leirillä majoi­tuttiin likai­sissa teltoissa ilman saniteet­ti­tiloja. Varusteet olivat puutteel­liset. Kuri oli ankara. Leiriä johti Saksassa koulu­tuk­sensa saanut, natsi­aa­tetta ja Hitleriä ihannoinut Marjas­tiina, jonka kanssa Saara joutui pian konfliktiin. Saara ei ymmär­tänyt, miksi naisia piti nimitellä, kiusata ja alistaa.

Vasta­rintaan Saara ei uskal­tanut ryhtyä. Hän yritti kuitenkin vähän kohentaa oloja, luoda siisteyttä ja puhtautta ympäristöön ja estää pahimpia oikeus­louk­kauksia. Tukea ja lohtua hän sai metsä­työn­johtaja Rahikai­selta ja keittäjä Idalta.

Päivässä naisten piti kunkin tehdä metsäyh­tiölle viisi mottia halkoja. Jos yritti pinnata, tai rikkoi sääntöjä, sai rangais­tuk­seksi lisämotteja. Sairaus ei riittänyt syyksi kieltäytyä työstä. Moni sairastui, etenkin kun vaatteet eivät sopineet kylmiin metsä­työ­oloihin, eikä niitä saanut missään kuivaksi.

Leirio­loihin alkoi tulla muutos, kun leirille tehtiin tarkastus. Sen aikana Saara kertoi johtajan toimin­ta­ta­voista. Myös siitä kuinka johtaja pelot­telee häntä, jättää palkan maksa­matta ja piilot­telee ruoka­va­rantoja. Leiri siirrettiin Siilin­jär­velle. Osa naisista kotiutettiin.

Saara kävi sodan jälkeen Heinä­ve­dellä katso­massa leirin paikkaa, mutta siitä ei näkynyt enää kuin painau­tunut heinä­kenttä. Saksa­laiset olivat käyneet hävit­tä­mässä jäljet. Johtajan huhuttiin lähteneen Saksaan.

Risto Joutjärvi on kirjannut äitinsä muistelmat ansiok­kaaksi kerto­muk­seksi, joka valottaa Suomen sodan­ai­kaisten naisten erikois­leirien toimintaa. Saara Tuukkanen allekir­joitti aikoinaan vaitio­lo­lu­pauksen, sillä kaikki leirien asiat oli luoki­teltu salai­siksi. Tapah­tumat painoivat kuitenkin Tuukkasen mieltä, ja hän halusi ne elämänsä loppu­puo­lella julki.

Kristiina Koski­luoma

Risto Joutjärvi: Valvojana naisten erityis­työ­lei­rillä. Saara Tuukkasen muistelmat 1943−44. Minerva 2015.