Valvojana naisten erityistyöleirilläVastavalmistunut sosiaalikasvattaja Saara Tuukkanen näki vuonna 1943 Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ilmoituksen, jolla haettiin koulutettuja naisia erityisleirien valvojiksi.

 

Sosi­aa­li­kas­vat­taja Saara Tuuk­ka­nen sai pai­kan. Ilo työ­pai­kasta muut­tui pian häm­men­nyk­seksi ja ahdis­tuk­seksi. Eri­tyis­leiri oli Hei­nä­ve­dellä kes­kellä met­sää. Nai­set oli­vat jou­tu­neet lei­rille irto­lai­suu­desta, työ­ha­lut­to­muu­desta, siveet­tö­mästä elä­mästä, pros­ti­tuu­tiosta, pik­ku­rik­keistä. Syy saat­toi olla myös se, että nai­nen oli mus­ta­lai­nen, juu­ta­lai­nen tai juutalaistaustainen.

Lei­rillä majoi­tut­tiin likai­sissa tel­toissa ilman sani­teet­ti­ti­loja. Varus­teet oli­vat puut­teel­li­set. Kuri oli ankara. Lei­riä johti Sak­sassa kou­lu­tuk­sensa saa­nut, nat­si­aa­tetta ja Hit­le­riä ihan­noi­nut Mar­jas­tiina, jonka kanssa Saara jou­tui pian konflik­tiin. Saara ei ymmär­tä­nyt, miksi nai­sia piti nimi­tellä, kiusata ja alistaa.

Vas­ta­rin­taan Saara ei uskal­ta­nut ryh­tyä. Hän yritti kui­ten­kin vähän kohen­taa oloja, luoda siis­teyttä ja puh­tautta ympä­ris­töön ja estää pahim­pia oikeus­louk­kauk­sia. Tukea ja loh­tua hän sai met­sä­työn­joh­taja Rahi­kai­selta ja keit­täjä Idalta.

Päi­vässä nais­ten piti kun­kin tehdä met­säyh­tiölle viisi mot­tia hal­koja. Jos yritti pin­nata, tai rik­koi sään­töjä, sai ran­gais­tuk­seksi lisä­mot­teja. Sai­raus ei riit­tä­nyt syyksi kiel­täy­tyä työstä. Moni sai­ras­tui, eten­kin kun vaat­teet eivät sopi­neet kyl­miin met­sä­työ­oloi­hin, eikä niitä saa­nut mis­sään kuivaksi.

Lei­rio­loi­hin alkoi tulla muu­tos, kun lei­rille teh­tiin tar­kas­tus. Sen aikana Saara ker­toi joh­ta­jan toi­min­ta­ta­voista. Myös siitä kuinka joh­taja pelot­te­lee häntä, jät­tää pal­kan mak­sa­matta ja pii­lot­te­lee ruo­ka­va­ran­toja. Leiri siir­ret­tiin Sii­lin­jär­velle. Osa nai­sista kotiutettiin.

Saara kävi sodan jäl­keen Hei­nä­ve­dellä kat­so­massa lei­rin paik­kaa, mutta siitä ei näky­nyt enää kuin pai­nau­tu­nut hei­nä­kenttä. Sak­sa­lai­set oli­vat käy­neet hävit­tä­mässä jäl­jet. Joh­ta­jan huhut­tiin läh­te­neen Saksaan.

Risto Jout­järvi on kir­jan­nut äitinsä muis­tel­mat ansiok­kaaksi ker­to­muk­seksi, joka valot­taa Suo­men sodan­ai­kais­ten nais­ten eri­kois­lei­rien toi­min­taa. Saara Tuuk­ka­nen alle­kir­joitti aikoi­naan vai­tio­lo­lu­pauk­sen, sillä kaikki lei­rien asiat oli luo­ki­teltu salai­siksi. Tapah­tu­mat pai­noi­vat kui­ten­kin Tuuk­ka­sen mieltä, ja hän halusi ne elä­mänsä lop­pu­puo­lella julki.

Kris­tiina Koskiluoma

Risto Jout­järvi: Val­vo­jana nais­ten eri­tyis­työ­lei­rillä. Saara Tuuk­ka­sen muis­tel­mat 1943−44. Minerva 2015.