Vastavalmistunut sosiaalikasvattaja Saara Tuukkanen näki vuonna 1943 Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön ilmoituksen, jolla haettiin koulutettuja naisia erityisleirien valvojiksi.
Sosiaalikasvattaja Saara Tuukkanen sai paikan. Ilo työpaikasta muuttui pian hämmennykseksi ja ahdistukseksi. Erityisleiri oli Heinävedellä keskellä metsää. Naiset olivat joutuneet leirille irtolaisuudesta, työhaluttomuudesta, siveettömästä elämästä, prostituutiosta, pikkurikkeistä. Syy saattoi olla myös se, että nainen oli mustalainen, juutalainen tai juutalaistaustainen.
Leirillä majoituttiin likaisissa teltoissa ilman saniteettitiloja. Varusteet olivat puutteelliset. Kuri oli ankara. Leiriä johti Saksassa koulutuksensa saanut, natsiaatetta ja Hitleriä ihannoinut Marjastiina, jonka kanssa Saara joutui pian konfliktiin. Saara ei ymmärtänyt, miksi naisia piti nimitellä, kiusata ja alistaa.
Vastarintaan Saara ei uskaltanut ryhtyä. Hän yritti kuitenkin vähän kohentaa oloja, luoda siisteyttä ja puhtautta ympäristöön ja estää pahimpia oikeusloukkauksia. Tukea ja lohtua hän sai metsätyönjohtaja Rahikaiselta ja keittäjä Idalta.
Päivässä naisten piti kunkin tehdä metsäyhtiölle viisi mottia halkoja. Jos yritti pinnata, tai rikkoi sääntöjä, sai rangaistukseksi lisämotteja. Sairaus ei riittänyt syyksi kieltäytyä työstä. Moni sairastui, etenkin kun vaatteet eivät sopineet kylmiin metsätyöoloihin, eikä niitä saanut missään kuivaksi.
Leirioloihin alkoi tulla muutos, kun leirille tehtiin tarkastus. Sen aikana Saara kertoi johtajan toimintatavoista. Myös siitä kuinka johtaja pelottelee häntä, jättää palkan maksamatta ja piilottelee ruokavarantoja. Leiri siirrettiin Siilinjärvelle. Osa naisista kotiutettiin.
Saara kävi sodan jälkeen Heinävedellä katsomassa leirin paikkaa, mutta siitä ei näkynyt enää kuin painautunut heinäkenttä. Saksalaiset olivat käyneet hävittämässä jäljet. Johtajan huhuttiin lähteneen Saksaan.
Risto Joutjärvi on kirjannut äitinsä muistelmat ansiokkaaksi kertomukseksi, joka valottaa Suomen sodanaikaisten naisten erikoisleirien toimintaa. Saara Tuukkanen allekirjoitti aikoinaan vaitiololupauksen, sillä kaikki leirien asiat oli luokiteltu salaisiksi. Tapahtumat painoivat kuitenkin Tuukkasen mieltä, ja hän halusi ne elämänsä loppupuolella julki.
Kristiina Koskiluoma
Risto Joutjärvi: Valvojana naisten erityistyöleirillä. Saara Tuukkasen muistelmat 1943−44. Minerva 2015.
