Kuntasektorilla työskenteleville sosiaalialan työntekijöille tehdyn kyselyn mukaan ammattieettistä vastuuta kannetaan enemmän suhteessa palvelujärjestelmään ja yhteiseen viranomaislinjaan kuin paperittomien asiakkaiden tarpeisiin. 

 

Fors­san seu­dun hyvin­voin­ti­kun­tayh­ty­män maa­han­muut­to­koor­di­naat­tori Milla Elo on kerän­nyt sosio­nomi (AMK) ‑opin­to­jensa (DIAK) lop­pu­työnä sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jöi­den koke­muk­sia pape­rit­to­mien asiak­kai­den koh­taa­mi­seen liit­ty­vistä ammat­tieet­ti­sistä haasteista.

Kyse­lyyn osal­lis­tui eri puo­lilta Suo­mea yhteensä 17 kunta-­alalla työs­ken­te­le­vää joh­ta­vaa sosi­aa­li­työn­te­ki­jää, sosi­aa­li­työn­te­ki­jää ja sosiaaliohjaajaa.

Lop­pu­työs­sään Elo pyr­kii sel­vit­tä­mään muun muassa, kuinka työn­te­ki­jät pys­ty­vät nou­dat­ta­maan sosi­aa­lia­lan ammat­tieet­ti­siä peri­aat­teita koh­da­tes­saan pape­rit­to­mia asiak­kaita, mille tahoille he koke­vat ole­vansa eet­ti­sessä vas­tuussa ja mitkä teki­jät aiheut­ta­vat eet­ti­siä ristiriitoja.

Haas­ta­tel­ta­vat poh­ti­vat myös sitä, pys­ty­vätkö he tar­joa­maan pape­rit­to­mille tukea näi­den tar­pee­seen perus­tuen ja mitä näkö­kul­mia on otet­tava huo­mioon, kun päät­tää pal­ve­lui­den myön­tä­mi­sestä tai nii­den epäämisestä.

Paperittomien määrä tulee lisääntymään, ja he tulevat hakemaan apua kuntien sosiaalitoimistoista.

Nykyi­sin jul­ki­sella sek­to­rilla työs­ken­te­levä sosi­aa­lia­lan työn­te­kijä saat­taa jou­tua päät­tä­mään, aut­taako rajal­li­silla resurs­seilla akuu­tissa hädä­na­lai­sessa tilan­teessa ole­vaa pape­ri­tonta vai asia­kasta, jolla on asunto, ruo­kaa ja oles­ke­lu­lupa Suomessa.

Huoli kustannuksista

Pape­rit­to­mat edus­ta­vat monen­lai­sia taus­toja. Tällä het­kellä kas­vava joukko ovat hen­ki­löt, jotka ovat saa­neet kiel­tei­sen pää­tök­sen turvapaikkaprosessiinsa.

Kun hen­kilö saa oles­ke­lu­lu­pa­ha­ke­muk­seensa kiel­tei­sen pää­tök­sen ja valit­taa siitä, pää­tös ei saa lain­voi­maa ennen hal­linto-oikeu­den pää­töstä. Sii­hen asti hen­kilö saa asua vas­taan­ot­to­kes­kuk­sessa, hän saa vas­taan­ot­to­ra­haa ja vas­taan­ot­to­pal­ve­luja. Jos hän saa hal­linto-oikeu­des­ta­kin kiel­tei­sen pää­tök­sen, lak­kaa­vat vas­taan­ot­to­pal­ve­lut yleensä 30 päi­vän kulut­tua pää­tök­sen tie­doksi saamisesta.

– Niillä pape­rit­to­milla, jotka jou­tu­vat läh­te­mään vas­taan­ot­to­kes­kuk­sista, mutta joita ei voida palaut­taa koti­maa­hansa, ei ole mitään tar­vetta pii­lo­tella täällä oloaan.

Sel­vää on, että pape­rit­to­mien määrä tulee lisään­ty­mään, ja he tule­vat hake­maan apua kun­tien sosi­aa­li­toi­mis­toista. Milla Elon teh­dessä haas­tat­te­luita työn­te­ki­jöille ei ollut annettu sel­keitä lin­jauk­sia, mil­laista apua tai tukea pape­rit­to­mille voi­daan myöntää.

Kun pape­ri­ton hen­kilö tulee sosi­aa­li­työn­te­ki­jän luokse, ohjaa­vatko työn­te­ki­jää ammat­tieet­ti­set peri­aat­teet: pys­tyykö hän arvioi­maan asiak­kaan tilan­netta ja aut­ta­maan koko­nais­val­tai­sesti? Pys­tyykö hän edis­tä­mään jokai­sen ihmi­sen luo­vut­ta­ma­tonta ihmi­sar­voa, joka ei ole riip­pu­vai­nen tämän omista valinnoista?

– Sii­hen pää­tök­seen, mitä pal­ve­luja ja tukea pape­rit­to­mille anne­taan, liit­tyy lop­pu­työni mukaan hyvin pal­jon muita asi­aan vai­kut­ta­via asioita kuin se, mikä ihmi­sen todel­li­nen tarve on, Elo vastaa.

Esi­mer­kiksi asiak­kuu­den kri­tee­reitä pun­nit­taessa työn­te­ki­jät nos­ta­vat esiin huo­len siitä, kuka mak­saa kulut. Pide­tään jopa hen­ki­lö­koh­tai­sena ris­kinä sitä, että myön­tää kus­tan­nuk­sia aiheut­ta­via pal­ve­luja, koska on epä­sel­vää, kuka jou­tuu niistä vastuuseen.

– Haas­ta­tel­ta­vat koki­vat, että har­kin­ta­val­taa voi­daan käyt­tää lähinnä siinä, voi­daanko myön­tää edes kii­reel­listä ja tila­päistä tukea.

Ylilyöntejä Maahanmuuttovirastolta?

Haas­tat­te­luissa vas­taa­jat pai­not­ti­vat lojaa­liutta mui­den viran­omais­ten kanssa teh­tä­vää yhteis­työtä koh­taan. Kyse­lyyn osal­lis­tu­neet koke­vat, että on luo­tet­tava Maa­han­muut­to­vi­ras­ton ja tois­ten viran­omais­ten pää­tök­siin, eikä voida toi­mia vas­toin niitä. Avun epää­mistä perus­tel­tiin myös sillä, että omia aut­ta­mis­kei­noja on turha käyt­tää, koska asia­kas ei nii­den varassa pär­jää ilman muun pal­ve­lu­ver­kos­ton apua.

Aineistossa on hyvin vähän pohdintaa siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sitten, jos häntä ei nyt auteta.

Sosi­aa­li­työn­te­ki­jän pää­tök­seen ei pape­rit­to­mien suh­teen vai­kuta niin­kään yhden­ver­tai­suus mui­den asiak­kai­den kanssa tai tuen tarve vaan se, kävel­läänkö toi­sen viran­omais­pää­tök­sen yli.

− Tässä näyt­tää sosi­aa­lia­lan teh­tä­vään sekoit­tu­van rajan­val­von­ta­teh­tävä, Elo huomauttaa.

Toi­saalta koe­taan myös häm­men­nystä epä­oi­keu­den­mu­kai­siksi koe­tuista Maahanmuut­toviraston pää­tök­sistä ja poh­di­taan, onko viras­ton teke­mien vää­rien pää­tös­ten määrä lisään­ty­nyt. Myös ohjeis­tus­ten puute aiheut­taa ris­ti­rii­toja, koska näin vas­tuu sysä­tään yksit­täi­sille työntekijöille.

”Koen jou­tu­vani kar­toit­ta­maan asiak­kaan tilan­netta sen perus­teella ’mistä voin kar­sia’ sen sijaan, että voi­sin ottaa asia­kas­läh­töi­sen näkö­kul­man, kuinka voin tukea asiakasta.”

Sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riön ja Kun­ta­lii­ton tam­mi­kuussa anta­mien ohjei­den mukaan kun­tien on annet­tava pape­rit­to­mille tar­vit­taessa kii­reel­listä hätä­apua, johon kuu­luu hätä­ma­joi­tus ja sen yhtey­dessä ruoka sekä vält­tä­mät­tö­mät lääk­keet. Lin­jauk­sen mukaan hätä­apua hake­van oles­ke­luoi­keus pitäisi kui­ten­kin tar­kis­taa Maa­han­muut­to­vi­ras­ton tilannekeskuksesta.

− On mie­len­kiin­toista, että vaikka oles­kelu maassa ilman oles­ke­lu­lu­paa ei ole sen laa­tui­nen rikos, joka ylit­tää sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jän salas­sa­pi­to­vel­voit­teen, tulisi hen­ki­lön olin­paikka käy­tän­nössä kui­ten­kin ilmoit­taa maa­han­muut­to­vi­ran­omai­sille, Elo hämmästelee.

Ei kannusteta jäämään

Vas­taa­jat otta­vat huo­mioon mah­dol­li­suu­den, että asia­kas saat­taa olla vaa­rassa, vaikka he pel­kää­vät myös sitä ris­kiä, että hänellä on rikol­lista taus­taa. Jot­kut miet­ti­vät, jou­tu­vatko he kan­ta­maan vas­tuun rikol­li­sen aut­ta­mi­sesta, jos he tuke­vat pape­ri­tonta, joka tekee rikok­sen ja käy ilmi, että sosi­aa­li­työn­te­kijä on tuke­nut hänen maassa oloaan.

”…mitä me saa­tamme siinä tukea, kun me ei tie­detä, minkä takia hän on täällä? Eikä meillä ole Maa­han­muut­to­vi­ras­ton tai polii­sin tie­toja ole­massa siellä taus­talla, että miksi ei ole saa­nut oles­ke­lu­lu­paa tai miksi on käännytetty?”

Monen haas­ta­tel­lun mie­lestä tilanne on ahdis­tava, koska hänellä ei ole kei­noja aut­taa asiak­kaita eikä arvioida, ovatko he tosia­siassa hädässä. Haas­ta­tel­lut koke­vat, että on eet­ti­sesti vää­rin antaa val­heel­lista toi­voa ja läh­teä pit­kit­tä­mään ihmi­sen kär­si­mystä, koska hänellä ei kui­ten­kaan ole täällä tulevaisuutta.

– Aja­tel­laan, että on turha aut­taa, jos ihmi­nen ei saa mui­ta­kaan pal­ve­luja, Elo täsmentää.

Vas­tauk­sissa kan­ne­taan huolta myös siitä, että jos tukea myön­ne­tään yhdelle, ale­taan jär­jes­tel­mää käyt­tää vää­rin, eikä halu­ta­kaan palata enää omaan maahan.

– Aineis­tossa on hyvin vähän poh­din­taa siitä, mitä ihmi­selle tapah­tuu sit­ten, jos häntä ei nyt auteta. Ylei­sesti koe­taan, että pape­ri­tonta maassa oles­ke­lua ei pidä tukea.

Kun­ta­sek­to­rilla toi­mi­van sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jän amma­til­li­suu­den kri­tee­riksi nos­te­taan haas­ta­tel­ta­vien vas­tauk­sissa kyky toi­mia viran­omais­lin­jan mukai­sesti. Vaikka sym­pa­tiaa asiak­kaita koh­taan voi tun­tea, ei hei­dän asioi­taan pidä ottaa lii­aksi sydämelleen.

”…jos on laaja ja hyvä sydän ja haluaa vain kai­kille kaik­kea hyvää, niin oikea paikka ei ole var­maan­kaan kun­ta­sek­to­rilla vaan vaik­kapa järjestö.”

Eet­ti­sesti han­ka­laksi koe­taan tilanne, jossa jou­tuu kas­vok­kain epää­mään asiak­kaalta tuen. Saman asian teke­mi­nen pape­rilla kun olisi helpompaa.

Milla Elo sanoo ymmär­tä­vänsä työn­te­ki­jöi­den epä­tie­toi­suu­den ja ris­ti­rii­tai­set tun­teet. Hän itse näkee kui­ten­kin, että sosi­aa­li­työn teh­tä­vänä on aina nousta haa­voit­tu­vassa ase­massa ole­vien ihmis­ten tueksi, eikä inhi­mil­li­nen vas­tuu saa pysäh­tyä Suo­men rajoille.

– Elämme glo­baa­lissa maa­il­massa, jossa Suo­men ulko­puo­li­set tapah­tu­mat vai­kut­ta­vat mei­hin joka tapauk­sessa. Mei­dän pitäisi pys­tyä sosi­aa­lia­lan työn tule­vai­suu­den­kin vuoksi otta­maan glo­baa­limpi näkö­kulma asioihin.

Iita Ket­tu­nen

Kur­sii­villa ole­vat sitaa­tit ovat lai­nauk­sia haastatteluaineistosta.