Kunta­sek­to­rilla työsken­te­le­ville sosiaa­lialan työnte­ki­jöille tehdyn kyselyn mukaan ammat­tieet­tistä vastuuta kannetaan enemmän suhteessa palve­lu­jär­jes­telmään ja yhteiseen viran­omais­linjaan kuin paperit­tomien asiak­kaiden tarpeisiin. 

 

Forssan seudun hyvin­voin­ti­kun­tayh­tymän maahan­muut­to­koor­di­naattori Milla Elo on kerännyt sosionomi (AMK) -opinto­jensa (DIAK) loppu­työnä sosiaa­lialan työnte­ki­jöiden kokemuksia paperit­tomien asiak­kaiden kohtaa­miseen liitty­vistä ammat­tieet­ti­sistä haasteista.

Kyselyyn osallistui eri puolilta Suomea yhteensä 17 kunta-­alalla työsken­te­levää johtavaa sosiaa­li­työn­te­kijää, sosiaa­li­työn­te­kijää ja sosiaa­lioh­jaajaa.

Loppu­työssään Elo pyrkii selvit­tämään muun muassa, kuinka työnte­kijät pystyvät noudat­tamaan sosiaa­lialan ammat­tieet­tisiä periaat­teita kohda­tessaan paperit­tomia asiak­kaita, mille tahoille he kokevat olevansa eetti­sessä vastuussa ja mitkä tekijät aiheut­tavat eettisiä risti­riitoja.

Haasta­tel­tavat pohtivat myös sitä, pysty­vätkö he tarjoamaan paperit­to­mille tukea näiden tarpeeseen perustuen ja mitä näkökulmia on otettava huomioon, kun päättää palve­luiden myöntä­mi­sestä tai niiden epäämi­sestä.

Paperittomien määrä tulee lisääntymään, ja he tulevat hakemaan apua kuntien sosiaalitoimistoista.

Nykyisin julki­sella sekto­rilla työsken­televä sosiaa­lialan työntekijä saattaa joutua päättämään, auttaako rajal­li­silla resurs­seilla akuutissa hädäna­lai­sessa tilan­teessa olevaa paperi­tonta vai asiakasta, jolla on asunto, ruokaa ja oleske­lulupa Suomessa.

Huoli kustan­nuk­sista

Paperit­tomat edustavat monen­laisia taustoja. Tällä hetkellä kasvava joukko ovat henkilöt, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen turva­paik­ka­pro­ses­siinsa.

Kun henkilö saa oleske­lu­lu­pa­ha­ke­muk­seensa kielteisen päätöksen ja valittaa siitä, päätös ei saa lainvoimaa ennen hallinto-oikeuden päätöstä. Siihen asti henkilö saa asua vastaan­ot­to­kes­kuk­sessa, hän saa vastaan­ot­to­rahaa ja vastaan­ot­to­pal­veluja. Jos hän saa hallinto-oikeu­des­takin kielteisen päätöksen, lakkaavat vastaan­ot­to­pal­velut yleensä 30 päivän kuluttua päätöksen tiedoksi saami­sesta.

– Niillä paperit­to­milla, jotka joutuvat lähtemään vastaan­ot­to­kes­kuk­sista, mutta joita ei voida palauttaa kotimaa­hansa, ei ole mitään tarvetta piilo­tella täällä oloaan.

Selvää on, että paperit­tomien määrä tulee lisään­tymään, ja he tulevat hakemaan apua kuntien sosiaa­li­toi­mis­toista. Milla Elon tehdessä haastat­te­luita työnte­ki­jöille ei ollut annettu selkeitä linjauksia, millaista apua tai tukea paperit­to­mille voidaan myöntää.

Kun paperiton henkilö tulee sosiaa­li­työn­te­kijän luokse, ohjaa­vatko työnte­kijää ammat­tieet­tiset periaatteet: pystyykö hän arvioimaan asiakkaan tilan­netta ja auttamaan kokonais­val­tai­sesti? Pystyykö hän edistämään jokaisen ihmisen luovut­ta­ma­tonta ihmisarvoa, joka ei ole riippu­vainen tämän omista valin­noista?

– Siihen päätökseen, mitä palveluja ja tukea paperit­to­mille annetaan, liittyy loppu­työni mukaan hyvin paljon muita asiaan vaikut­tavia asioita kuin se, mikä ihmisen todel­linen tarve on, Elo vastaa.

Esimer­kiksi asiak­kuuden kritee­reitä punnit­taessa työnte­kijät nostavat esiin huolen siitä, kuka maksaa kulut. Pidetään jopa henki­lö­koh­taisena riskinä sitä, että myöntää kustan­nuksia aiheut­tavia palveluja, koska on epäselvää, kuka joutuu niistä vastuuseen.

– Haasta­tel­tavat kokivat, että harkin­ta­valtaa voidaan käyttää lähinnä siinä, voidaanko myöntää edes kiireel­listä ja tilapäistä tukea.

Ylilyöntejä Maahan­muut­to­vi­ras­tolta?

Haastat­te­luissa vastaajat painot­tivat lojaa­liutta muiden viran­omaisten kanssa tehtävää yhteis­työtä kohtaan. Kyselyyn osallis­tuneet kokevat, että on luotettava Maahan­muut­to­vi­raston ja toisten viran­omaisten päätöksiin, eikä voida toimia vastoin niitä. Avun epäämistä perus­teltiin myös sillä, että omia autta­mis­keinoja on turha käyttää, koska asiakas ei niiden varassa pärjää ilman muun palve­lu­ver­koston apua.

Aineistossa on hyvin vähän pohdintaa siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sitten, jos häntä ei nyt auteta.

Sosiaa­li­työn­te­kijän päätökseen ei paperit­tomien suhteen vaikuta niinkään yhden­ver­taisuus muiden asiak­kaiden kanssa tai tuen tarve vaan se, kävel­läänkö toisen viran­omais­pää­töksen yli.

− Tässä näyttää sosiaa­lialan tehtävään sekoit­tuvan rajan­val­von­ta­tehtävä, Elo huomauttaa.

Toisaalta koetaan myös hämmen­nystä epäoi­keu­den­mu­kai­siksi koetuista Maahanmuut­toviraston päätök­sistä ja pohditaan, onko viras­ton tekemien väärien päätösten määrä lisään­tynyt. Myös ohjeis­tusten puute aiheuttaa risti­riitoja, koska näin vastuu sysätään yksit­täi­sille työnte­ki­jöille.

”Koen joutuvani kartoit­tamaan asiakkaan tilan­netta sen perus­teella ’mistä voin karsia’ sen sijaan, että voisin ottaa asiakas­läh­töisen näkökulman, kuinka voin tukea asiakasta.”

Sosiaali- ja terveys­mi­nis­teriön ja Kunta­liiton tammi­kuussa antamien ohjeiden mukaan kuntien on annettava paperit­to­mille tarvit­taessa kiireel­listä hätäapua, johon kuuluu hätäma­joitus ja sen yhtey­dessä ruoka sekä välttä­mät­tömät lääkkeet. Linjauksen mukaan hätäapua hakevan oleske­luoikeus pitäisi kuitenkin tarkistaa Maahan­muut­to­vi­raston tilan­ne­kes­kuk­sesta.

− On mielen­kiin­toista, että vaikka oleskelu maassa ilman oleske­lu­lupaa ei ole sen laatuinen rikos, joka ylittää sosiaa­lialan työnte­kijän salas­sa­pi­to­vel­voitteen, tulisi henkilön olinpaikka käytän­nössä kuitenkin ilmoittaa maahan­muut­to­vi­ran­omai­sille, Elo hämmäs­telee.

Ei kannusteta jäämään

Vastaajat ottavat huomioon mahdol­li­suuden, että asiakas saattaa olla vaarassa, vaikka he pelkäävät myös sitä riskiä, että hänellä on rikol­lista taustaa. Jotkut miettivät, joutu­vatko he kantamaan vastuun rikol­lisen autta­mi­sesta, jos he tukevat paperi­tonta, joka tekee rikoksen ja käy ilmi, että sosiaa­li­työn­tekijä on tukenut hänen maassa oloaan.

”…mitä me saatamme siinä tukea, kun me ei tiedetä, minkä takia hän on täällä? Eikä meillä ole Maahan­muut­to­vi­raston tai poliisin tietoja olemassa siellä taustalla, että miksi ei ole saanut oleske­lu­lupaa tai miksi on käänny­tetty?”

Monen haasta­tellun mielestä tilanne on ahdistava, koska hänellä ei ole keinoja auttaa asiak­kaita eikä arvioida, ovatko he tosia­siassa hädässä. Haasta­tellut kokevat, että on eetti­sesti väärin antaa valheel­lista toivoa ja lähteä pitkit­tämään ihmisen kärsi­mystä, koska hänellä ei kuitenkaan ole täällä tulevai­suutta.

– Ajatellaan, että on turha auttaa, jos ihminen ei saa muitakaan palveluja, Elo täsmentää.

Vastauk­sissa kannetaan huolta myös siitä, että jos tukea myönnetään yhdelle, aletaan järjes­telmää käyttää väärin, eikä halutakaan palata enää omaan maahan.

– Aineis­tossa on hyvin vähän pohdintaa siitä, mitä ihmiselle tapahtuu sitten, jos häntä ei nyt auteta. Yleisesti koetaan, että paperi­tonta maassa oleskelua ei pidä tukea.

Kunta­sek­to­rilla toimivan sosiaa­lialan työnte­kijän ammatil­li­suuden kritee­riksi nostetaan haasta­tel­tavien vastauk­sissa kyky toimia viran­omais­linjan mukai­sesti. Vaikka sympatiaa asiak­kaita kohtaan voi tuntea, ei heidän asioitaan pidä ottaa liiaksi sydämelleen.

”…jos on laaja ja hyvä sydän ja haluaa vain kaikille kaikkea hyvää, niin oikea paikka ei ole varmaankaan kunta­sek­to­rilla vaan vaikkapa järjestö.”

Eetti­sesti hanka­laksi koetaan tilanne, jossa joutuu kasvokkain epäämään asiak­kaalta tuen. Saman asian tekeminen paperilla kun olisi helpompaa.

Milla Elo sanoo ymmär­tä­vänsä työnte­ki­jöiden epätie­toi­suuden ja risti­rii­taiset tunteet. Hän itse näkee kuitenkin, että sosiaa­lityön tehtävänä on aina nousta haavoit­tu­vassa asemassa olevien ihmisten tueksi, eikä inhimil­linen vastuu saa pysähtyä Suomen rajoille.

– Elämme globaa­lissa maail­massa, jossa Suomen ulkopuo­liset tapah­tumat vaikut­tavat meihin joka tapauk­sessa. Meidän pitäisi pystyä sosiaa­lialan työn tulevai­suu­denkin vuoksi ottamaan globaa­limpi näkökulma asioihin.

Iita Kettunen

Kursii­villa olevat sitaatit ovat lainauksia haastat­te­luai­neis­tosta.