Lasten­tar­han­opettaja Sanna Leena Saarinen on pereh­tynyt moniais­tiseen työot­teeseen, jota alun perin kehitettiin kehitys­vam­maisten lasten ja nuorten parissa työsken­telyn tueksi.

 

Liikun­ta­ra­joit­teiset nuoret ja lapset pystyvät saamaan paljon pienemmän aisti­ko­ke­muksen kuin ne, jotka pystyvät liikkumaan ja toimimaan erilai­sissa ympäris­töissä.

− Siksi on kehitetty moniais­tinen työote, kun on haluttu luoda mahdol­li­suuksia kokea asioita monen aistin kautta, Sanna Leena Saarinen sanoo.

Moniais­tisen kokemuksen antaa esimer­kiksi metsä, jossa on oma ääni-­ ja tuoksu­maa­il­mansa sekä visuaa­linen ilmeensä, ja siellä kulke­minen ja koskettelu tuovat monen­laisia eri aisti­ko­ke­muksia.

Sanna Leena Saarinen muistuttaa, että ihmisellä on näkö­, kuulo-­, tunto­-, haju-­ ja makuaistin lisäksi tasapai­noe­limen ja pään liikkeiden muodostama aisti­ko­ko­naisuus eli vesti­bu­laa­rinen aisti, johon myös maan vetovoima vaikuttaa; viske­raa­linen aisti on sisäe­linten muodostama oma aisti­ko­ko­nai­suu­tensa ja asento­ ja liike­aisti eli proprio­sep­tii­vinen on lihasten ja nivelten muodostama aisti­ko­ko­naisuus.

Koemme kaiken jonkin aistin kautta.

Kun Saarinen työskenteli moniais­tista työotetta painot­ta­vassa päivä­ko­dissa, hän oli samaan aikaan musiik­ki­kas­vat­tajana pienessä kulttuu­riyh­dis­tyk­sessä. Koska myös moniais­ti­sessa työot­teessa käytetään paljon musiikkia ja luovaa liikettä, koske­tellaan ja käytetään tietoi­sesti eri aisti­ka­navia, hän suunnitteli opetus­ma­te­ri­aaleja, joita saattoi hyödyntää kummas­sakin työssä.

Nämä materi­aalit on koottu Aisti­seik­kailu­-opetus­pa­ke­teiksi. Ensim­mäinen Aistiseikkailu­ materiaali julkaistiin syksyllä 2014, ja viime vuonna Aisti­seik­kailu 2 ja 3.

Haasteet käännetään vahvuuk­siksi

Saarinen muistuttaa, että ihmisen aistit – kuten myös se, kuinka aivot käsit­te­levät saatua tietoa – kehit­tyvät voimak­kaimmin kahdek­santeen ikävuoteen mennessä.

− Varhais­kas­vatus ja alkuo­petus sijoit­tuvat tämän kehityksen kulta-aikaan, toteaa Sanna Leena Saarinen.

Aikuinen pystyy erotte­lemaan saadusta infor­maa­tiosta tärkeän ja vähemmän tärkeän sisällön. Mitä pienem­mästä lapsesta on kysymys, sitä enemmän vaihtelee se, kuinka aivot käsit­te­levät saatua aisti­tietoa.

Kun aikuinen puhuu lapsi­ryh­mässä jotain, hän olettaa, että lapset pystyvät keskit­tymään hänen puhee­seensa. Lapsen aivoissa kaikki saatu kuuloin­for­maatio kuten ilmas­toin­ti­koneen hurina, ulkoa kuuluva meteli tai viereisen lapsen yskiminen voivat kuitenkin asettua samanar­voiseen asemaan aikuisen puhuman infor­maation kanssa. Niinpä lapsen saattaa olla hyvin vaikea keskittyä aikuisen puheeseen.

− Tällaisiin asioihin voidaan aistit huomioon ottavalla työot­teella kiinnittää huomiota. Kun liikumme, meidän näköais­timme työsken­telee koko ajan, koska havain­noimme, missä suhteessa olemme tilaan, huone­ka­luihin tai muihin huoneessa oleviin.

Myös kuuloaisti tekee töitä kuunnel­lessaan muita liikkuvia elementtejä suhteessa meihin. Lihakset ja nivelet tekevät koko ajan aisti­ha­vaintoja, ja pään liikkeet, maan vetovoima ja tasapai­noelin yhdessä lähet­tävät aivoille infor­maa­tiota.

− Jos näiden eri aistien lähettämä infor­maatio aivoissa ei asetu yhdeksi kokonai­suu­deksi, se voi ilmetä lapsella esimer­kiksi kömpe­lyytenä.

Lapset tarvitsevat hyvin paljon toistoja oppiakseen asioita.

Tasapai­noilua voi harjoi­tella esimer­kiksi siten, että pyydetään lapsi työntämään jalkansa kuviteltuun maaliäm­päriin. Jalalla sekoi­tetaan ”ämpärissä” maalia ensin yhteen, sitten toiseen suuntaan. Kun maali on hyvin sekoi­tettu, jalka nostetaan pois ”ämpäristä” ja ravis­tellaan siitä pois liika maali. Sitten jalalla aletaan maalata tilaan vaikka peikko­metsää.

Tällai­sessa harjoi­tuk­sessa kasvattaja voi havain­noida, ovatko lapsen tasapainon, liikku­misen tai staat­tisen asennon perus­taidot hallussa.

Jos lapsi ei pysty seisomaan yhdellä jalalla tai laittamaan jalkaansa ”ämpäriin”, vaan ottaa toisella kädellä tukea lattiasta tai seinästä, häntä voi kehua ongelman hienosta ratkai­susta ja asennon tai liikkeen keksi­mi­sestä. Kun lasta kehutaan, hänen haasteensa käännetään vahvuu­deksi, eikä hän itse kiinnitä huomiota siihen, mitä hän ei vielä hallitse. Saarisen mukaan on tärkeää, että lapsi ei ala ajatella, että hän ei osaa jotakin.

− Mutta aikui­sella on tässä tilaisuus havain­noida, mitä lapsen kanssa kannattaa harjoi­tella.

Toisto tukee oppimista

Aisti­seik­kailu­-opetus­pa­ketit käsit­tävät kirjan ja kortti­sarjan. Kirjat koostuvat tarinoista, joihin liittyy erilaisia laulu­, kädentaito­, leikki­ ja toimin­ta­vinkkejä. Ensim­mäi­sessä Aisti­seik­kai­lussa jokaiseen tarinaan liittyy jokin väri ja käsitepari, joita tarinoissa ja harjoi­tuk­sissa käsitellään eri tavoin.

− Jos lapsella on haasteita esimer­kiksi kielen­ke­hi­tyk­sessä, saattaa hänellä olla vaikeuksia käsite­parien hahmot­ta­mi­sessa.

Tarinat on Saarisen mukaan kirjoi­tettu tarkoi­tuk­sel­li­sesti yksin­ker­tai­siksi, jotta lapset voivat myös itse alkaa viedä niitä eteenpäin. Ykkösosan tarinat liittyvät vuoden kiertoon. Siihen on äskettäin ilmes­tynyt myös cd-levy, jossa on oma laulunsa jokai­selle tarinalle. Sarjan kakkos- ja kolmososan teemana on Matka maailman ympäri, ja niiden tarinoissa käsitellään eri kulttuureja.

Ensim­mäinen opetus­pa­ketti on suunnattu pääasiassa 3−5­-vuotiaiden lasten perus­ryh­mille, ja Matka maailman ympäri -­teeman materiaali vähän vanhem­mille eli 5−7­-vuotiaille lapsille. Kaikkia materi­aaleja voi kuitenkin soveltaen käyttää monen­laisten eri ryhmien kanssa. Kirjoihin liittyvät kortti­sarjat on tarkoi­tettu vapaan kerronnan ja toiminnan tueksi.

Musiikkia voi käyttää leikeissä, vaikka ei itse halua laulaa lasten kanssa.

− Kun kasvat­ta­jalla itsellään on tiedossa tavoite, se on helppo sitoa tarinaan mukaan. Siihen voi yhdistää myös lasten ideat.

Lapset tarvit­sevat hyvin paljon toistoja oppiakseen asioita. Tätä Aisti­seik­kailu-­harjoi­tukset tukevat luonte­vasti.

Hitaasti lämpe­nevät lapset saattavat pitkään katsella sivusta ja tulla mukaan vasta sitten, kun asia on jo tuttu. Sellai­sil­lekaan lapsille, joilla on nopea tempe­ra­mentti, ei tule tylsää, koska tarinoita ja harjoi­tuksia voidaan koko ajan kehittää ja keksiä uutta.

Saarinen muistuttaa, että kaiken­laisen toiminnan dokumen­tointi on tärkeää, sillä muun muassa päivä­kodin toiminnan suunnit­telun pitäisi perustua havain­nointiin ja dokumen­tointiin. Lisäksi esimer­kiksi lattia­ku­vi­tukset on hyvä kuvata ennen siivoa­mista, sillä lattia­ku­vi­tusten tekeminen saattaa olla monelle vanhem­mal­lekin vierasta. Kuvien avulla pystytään myös seuraamaan lapsen kehitys­kaarta.

Toimin­nal­listen leikkien ympäris­töissä, kuten vaikkapa ”peikko­met­sässä”, lapset saattavat hyvin luonte­vasti innostua keksimään omia tarinoitaan, joita on hyvä varautua dokumen­toimaan heti jollakin tavoin.

− Tarinan kerto­minen tulee luonnostaan erityi­sesti jonkun käsillä tekemisen ohessa.

Saarinen pitää moniais­ti­sesta työot­teesta koulu­tuksia, joita saa tilata Varhais­kas­va­tuksen tieto­pal­ve­lusta. Koulu­tuk­sissa Saarinen haluaa antaa varhais­kas­va­tuksen ammat­ti­lai­sille myös sellaisen henki­lö­koh­taisen kokemuksen, että vaikka kasvattaja ei itse kokisi olevansa vahva jonkin taidon hallin­nassa, hän voi voittaa sisäisen esteensä ja käyttää taitoaan siitä huoli­matta lasten kanssa.

− Esimer­kiksi musiikkia voi käyttää leikeissä, vaikka ei itse halua laulaa lasten kanssa. Tai voi askar­rella, vaikka ei olisi hyvä käden­tai­doissa.

Iita Kettunen