Lastentarhanopettaja Sanna Leena Saarinen on perehtynyt moniaistiseen työotteeseen, jota alun perin kehitettiin kehitysvammaisten lasten ja nuorten parissa työskentelyn tueksi.

 

Liikun­ta­ra­joit­tei­set nuo­ret ja lap­set pys­ty­vät saa­maan pal­jon pie­nem­män ais­ti­ko­ke­muk­sen kuin ne, jotka pys­ty­vät liik­ku­maan ja toi­mi­maan eri­lai­sissa ympäristöissä.

− Siksi on kehi­tetty moniais­ti­nen työ­ote, kun on haluttu luoda mah­dol­li­suuk­sia kokea asioita monen ais­tin kautta, Sanna Leena Saarinen sanoo.

Moniaistisen koke­muk­sen antaa esi­mer­kiksi metsä, jossa on oma ääni-­ ja tuok­su­maa­il­mansa sekä visu­aa­li­nen ilmeensä, ja siellä kul­ke­mi­nen ja kos­ket­telu tuo­vat monen­lai­sia eri aistikokemuksia.

Sanna Leena Saarinen muis­tut­taa, että ihmi­sellä on näkö­, kuulo-­, tun­to­-, haju-­ ja makuais­tin lisäksi tasa­pai­noe­li­men ja pään liik­kei­den muo­dos­tama ais­ti­ko­ko­nai­suus eli ves­ti­bu­laa­ri­nen aisti, johon myös maan veto­voima vai­kut­taa; vis­ke­raa­li­nen aisti on sisäe­lin­ten muo­dos­tama oma ais­ti­ko­ko­nai­suu­tensa ja asento­ ja lii­ke­aisti eli proprio­sep­tii­vi­nen on lihas­ten ja nivel­ten muo­dos­tama aistikokonaisuus.

Koemme kaiken jonkin aistin kautta.

Kun Saarinen työs­ken­teli moniais­tista työ­otetta pai­not­ta­vassa päi­vä­ko­dissa, hän oli samaan aikaan musiik­ki­kas­vat­ta­jana pie­nessä kult­tuu­riyh­dis­tyk­sessä. Koska myös moniais­ti­sessa työ­ot­teessa käy­te­tään pal­jon musiik­kia ja luo­vaa lii­kettä, kos­ke­tel­laan ja käy­te­tään tie­toi­sesti eri ais­ti­ka­na­via, hän suun­nit­teli ope­tus­ma­te­ri­aa­leja, joita saat­toi hyö­dyn­tää kum­mas­sa­kin työssä.

Nämä mate­ri­aa­lit on koottu Aistiseikkailu­-ope­tus­pa­ke­teiksi. Ensimmäinen Aistiseikkailu­ mate­ri­aali jul­kais­tiin syk­syllä 2014, ja viime vuonna Aistiseikkailu 2 ja 3.

Haasteet käännetään vahvuuksiksi

Saarinen muis­tut­taa, että ihmi­sen ais­tit – kuten myös se, kuinka aivot käsit­te­le­vät saa­tua tie­toa – kehit­ty­vät voi­mak­kaim­min kah­dek­san­teen ikä­vuo­teen mennessä.

− Varhaiskasvatus ja alkuo­pe­tus sijoit­tu­vat tämän kehi­tyk­sen kulta-aikaan, toteaa Sanna Leena Saarinen.

Aikuinen pys­tyy erot­te­le­maan saa­dusta infor­maa­tiosta tär­keän ja vähem­män tär­keän sisäl­lön. Mitä pie­nem­mästä lap­sesta on kysy­mys, sitä enem­män vaih­te­lee se, kuinka aivot käsit­te­le­vät saa­tua aistitietoa.

Kun aikui­nen puhuu lap­si­ryh­mässä jotain, hän olet­taa, että lap­set pys­ty­vät kes­kit­ty­mään hänen puhee­seensa. Lapsen aivoissa kaikki saatu kuu­loin­for­maa­tio kuten ilmas­toin­ti­ko­neen hurina, ulkoa kuu­luva meteli tai vie­rei­sen lap­sen yski­mi­nen voi­vat kui­ten­kin aset­tua sama­nar­voi­seen ase­maan aikui­sen puhu­man infor­maa­tion kanssa. Niinpä lap­sen saat­taa olla hyvin vai­kea kes­kit­tyä aikui­sen puheeseen.

− Tällaisiin asioi­hin voi­daan ais­tit huo­mioon otta­valla työ­ot­teella kiin­nit­tää huo­miota. Kun lii­kumme, mei­dän näkö­ais­timme työs­ken­te­lee koko ajan, koska havain­noimme, missä suh­teessa olemme tilaan, huo­ne­ka­lui­hin tai mui­hin huo­neessa oleviin.

Myös kuu­loaisti tekee töitä kuun­nel­les­saan muita liik­ku­via ele­ment­tejä suh­teessa mei­hin. Lihakset ja nive­let teke­vät koko ajan ais­ti­ha­vain­toja, ja pään liik­keet, maan veto­voima ja tasa­pai­noe­lin yhdessä lähet­tä­vät aivoille informaatiota.

− Jos näi­den eri ais­tien lähet­tämä infor­maa­tio aivoissa ei asetu yhdeksi koko­nai­suu­deksi, se voi ilmetä lap­sella esi­mer­kiksi kömpelyytenä.

Lapset tarvitsevat hyvin paljon toistoja oppiakseen asioita.

Tasapainoilua voi har­joi­tella esi­mer­kiksi siten, että pyy­de­tään lapsi työn­tä­mään jal­kansa kuvi­tel­tuun maa­liäm­pä­riin. Jalalla sekoi­te­taan ”ämpä­rissä” maa­lia ensin yhteen, sit­ten toi­seen suun­taan. Kun maali on hyvin sekoi­tettu, jalka nos­te­taan pois ”ämpä­ristä” ja ravis­tel­laan siitä pois liika maali. Sitten jalalla ale­taan maa­lata tilaan vaikka peikkometsää.

Tällaisessa har­joi­tuk­sessa kas­vat­taja voi havain­noida, ovatko lap­sen tasa­pai­non, liik­ku­mi­sen tai staat­ti­sen asen­non perus­tai­dot hallussa.

Jos lapsi ei pysty sei­so­maan yhdellä jalalla tai lait­ta­maan jal­kaansa ”ämpä­riin”, vaan ottaa toi­sella kädellä tukea lat­tiasta tai sei­nästä, häntä voi kehua ongel­man hie­nosta rat­kai­susta ja asen­non tai liik­keen kek­si­mi­sestä. Kun lasta kehu­taan, hänen haas­teensa kään­ne­tään vah­vuu­deksi, eikä hän itse kiin­nitä huo­miota sii­hen, mitä hän ei vielä hal­litse. Saarisen mukaan on tär­keää, että lapsi ei ala aja­tella, että hän ei osaa jotakin.

− Mutta aikui­sella on tässä tilai­suus havain­noida, mitä lap­sen kanssa kan­nat­taa harjoitella.

Toisto tukee oppimista

Aistiseikkailu­-ope­tus­pa­ke­tit käsit­tä­vät kir­jan ja kort­ti­sar­jan. Kirjat koos­tu­vat tari­noista, joi­hin liit­tyy eri­lai­sia laulu­, kädentaito­, leikki­ ja toi­min­ta­vink­kejä. Ensimmäisessä Aistiseikkailussa jokai­seen tari­naan liit­tyy jokin väri ja käsi­te­pari, joita tari­noissa ja har­joi­tuk­sissa käsi­tel­lään eri tavoin.

− Jos lap­sella on haas­teita esi­mer­kiksi kie­len­ke­hi­tyk­sessä, saat­taa hänellä olla vai­keuk­sia käsi­te­pa­rien hahmottamisessa.

Tarinat on Saarisen mukaan kir­joi­tettu tar­koi­tuk­sel­li­sesti yksin­ker­tai­siksi, jotta lap­set voi­vat myös itse alkaa viedä niitä eteen­päin. Ykkösosan tari­nat liit­ty­vät vuo­den kier­toon. Siihen on äsket­täin ilmes­ty­nyt myös cd-levy, jossa on oma lau­lunsa jokai­selle tari­nalle. Sarjan kak­kos- ja kol­mos­osan tee­mana on Matka maa­il­man ympäri, ja nii­den tari­noissa käsi­tel­lään eri kulttuureja.

Ensimmäinen ope­tus­pa­ketti on suun­nattu pää­asiassa 3−5­-vuotiaiden las­ten perus­ryh­mille, ja Matka maa­il­man ympäri -­tee­man mate­ri­aali vähän van­hem­mille eli 5−7­-vuotiaille lap­sille. Kaikkia mate­ri­aa­leja voi kui­ten­kin sovel­taen käyt­tää monen­lais­ten eri ryh­mien kanssa. Kirjoihin liit­ty­vät kort­ti­sar­jat on tar­koi­tettu vapaan ker­ron­nan ja toi­min­nan tueksi.

Musiikkia voi käyttää leikeissä, vaikka ei itse halua laulaa lasten kanssa.

− Kun kas­vat­ta­jalla itsel­lään on tie­dossa tavoite, se on helppo sitoa tari­naan mukaan. Siihen voi yhdis­tää myös las­ten ideat.

Lapset tar­vit­se­vat hyvin pal­jon tois­toja oppiak­seen asioita. Tätä Aistiseikkailu-­har­joi­tuk­set tuke­vat luontevasti.

Hitaasti läm­pe­ne­vät lap­set saat­ta­vat pit­kään kat­sella sivusta ja tulla mukaan vasta sit­ten, kun asia on jo tuttu. Sellaisillekaan lap­sille, joilla on nopea tem­pe­ra­mentti, ei tule tyl­sää, koska tari­noita ja har­joi­tuk­sia voi­daan koko ajan kehit­tää ja kek­siä uutta.

Saarinen muis­tut­taa, että kai­ken­lai­sen toi­min­nan doku­men­tointi on tär­keää, sillä muun muassa päi­vä­ko­din toi­min­nan suun­nit­te­lun pitäisi perus­tua havain­noin­tiin ja doku­men­toin­tiin. Lisäksi esi­mer­kiksi lat­tia­ku­vi­tuk­set on hyvä kuvata ennen sii­voa­mista, sillä lat­tia­ku­vi­tus­ten teke­mi­nen saat­taa olla monelle van­hem­mal­le­kin vie­rasta. Kuvien avulla pys­ty­tään myös seu­raa­maan lap­sen kehityskaarta.

Toiminnallisten leik­kien ympä­ris­töissä, kuten vaik­kapa ”peik­ko­met­sässä”, lap­set saat­ta­vat hyvin luon­te­vasti innos­tua kek­si­mään omia tari­noi­taan, joita on hyvä varau­tua doku­men­toi­maan heti jol­la­kin tavoin.

− Tarinan ker­to­mi­nen tulee luon­nos­taan eri­tyi­sesti jon­kun käsillä teke­mi­sen ohessa.

Saarinen pitää moniais­ti­sesta työ­ot­teesta kou­lu­tuk­sia, joita saa tilata Varhaiskasvatuksen tie­to­pal­ve­lusta. Koulutuksissa Saarinen haluaa antaa var­hais­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lai­sille myös sel­lai­sen hen­ki­lö­koh­tai­sen koke­muk­sen, että vaikka kas­vat­taja ei itse kokisi ole­vansa vahva jon­kin tai­don hal­lin­nassa, hän voi voit­taa sisäi­sen esteensä ja käyt­tää tai­to­aan siitä huo­li­matta las­ten kanssa.

− Esimerkiksi musiik­kia voi käyt­tää lei­keissä, vaikka ei itse halua lau­laa las­ten kanssa. Tai voi askar­rella, vaikka ei olisi hyvä kädentaidoissa.

Iita Kettunen