Satuhieronta on lapsikeskeinen työmenetelmä varhaiskasvatuksessa. Sitä voi soveltaa muissakin palveluissa.

 

Satu­hie­ron­nassa yhdis­ty­vät myön­tei­nen kos­ke­tus ja satu, jotka ovat lap­sen kas­vulle ja kehi­tyk­selle kes­kei­siä. Satu­hie­ronta lähen­tää vuo­ro­vai­ku­tusta las­ten kes­ken ja lujit­taa luot­ta­musta lap­sen ja aikui­sen välillä. Tämä ilme­nee sosio­no­min (AMK) tut­kin­toon kuu­lu­vasta opin­näy­te­työs­tämme.

Var­hais­kas­va­tuk­sessa lap­sen fyy­si­siin, psyyk­ki­siin ja emo­tio­naa­li­siin tar­pei­siin vas­taa­mi­nen on aivan eri­tyi­nen teh­tävä. Lap­sen minuus raken­tuu fyy­sis­ten koke­mus­ten varaan ja ympä­ristö niin kotona kuin var­hais­kas­va­tuk­sessa antaa koke­muk­sen, kuul­laanko lap­sen viesti tai vas­ta­taanko lap­sen tar­pei­siin.

Satu­hie­ron­taa voi­daan hyö­dyn­tää var­hais­kas­va­tuk­sen lisäksi eri pal­ve­lusek­to­reilla kuten per­he­pal­ve­luissa, vanhus‑, vam­mais- ja päih­de­pal­ve­luissa.

Vapaaehtoista ja rajoja kunnioittavaa

Satu­hie­ronta-mene­tel­mässä tari­naa kuvi­te­taan kos­ke­tuk­sella piir­täen ja maa­la­ten kädellä hie­rot­ta­van lap­sen keholle. Satu­hie­ron­taa voi­daan toteut­taa yhdis­tä­mällä kos­ke­tus val­mii­seen tut­tuun satuun, loruun tai lau­luun.

Satuhieronta rauhoittaa vilkasta ja rohkaisee herkkää lasta.

Aloi­tet­taessa lap­selle ker­ro­taan, mitä satu­hie­ronta on. Satu­hie­ronta perus­tuu vapaa­eh­toi­suu­teen. Kas­vat­taja kysyy lap­selta lupaa ja osal­lis­tu­mis­ha­luk­kuutta. Tämä hetki opet­taa lap­selle kos­ket­ta­mi­sen sään­töjä. Näin lapsi oppii kun­nioit­ta­maan omien rajo­jen lisäksi toi­sen­kin rajoja, mikä on tär­keä taito myös nuo­ruu­dessa ja aikui­suu­dessa.

Satu­hie­ron­taa ei toteu­teta, mikäli lapsi kiel­täy­tyy tai hänellä on vai­keaa ihot­tu­maa. Jot­kut lap­set voi­vat aluksi ujos­tella tai jän­nit­tää satu­hie­ron­taa, mutta seu­raa­malla aluksi sivusta voi lapsi roh­kais­tua kokei­le­maan sitä myös itse.

Satu­hie­ron­nan toteu­tus­ta­vat ovat moni­puo­li­set, sillä satu­hie­ron­taa voi­daan tehdä istuen, makoil­len, jonossa seis­ten tai istuen rin­gissä. Satu­hie­ron­nassa var­hais­kas­vat­ta­jan on hyvä tark­kailla lap­sen kehon­kieltä ja kat­soa esi­mer­kiksi, tun­tuuko kos­ke­tus lap­sesta muka­valta.

Lapsi voi olla joko hie­rot­ta­vana tai itse hie­ro­jana. Lap­sen antaessa satu­hie­ron­taa toi­selle lap­selle on hyvä ohjata lasta kos­ket­ta­maan toista ren­tout­ta­vasti, jotta koke­mus hie­rot­ta­vana ole­vasta tun­tuisi hyvältä.

Kosketus kuvittaa sadun

Sadun kuvit­ta­mi­nen kos­ket­ta­malla mukai­lee ker­rot­ta­van sadun tapah­tu­mia ja tari­noita. Tari­nasta vali­taan kos­ke­tus­ku­viksi ne koh­dat, jotka ovat hel­pot ja yksin­ker­tai­set toteut­taa eri­lai­sin kos­ke­tuk­sin. Kädet voi­vat tari­nan ede­tessä olla välillä vain silit­tä­mässä tai odot­ta­massa koh­taa, joka yhdis­tää seu­raa­van satu­hie­ron­ta­liik­keen tari­naan.

Esi­mer­kiksi Tai­ka­puu-tari­nan ker­toja aloit­taa satu­hie­ron­nan näin: ”Olipa ker­ran pieni orava, joka keräsi met­sässä mar­joja, päh­ki­nöitä ja sie­me­niä.” Samalla ker­toja tekee sor­milla pit­kin sel­kää pientä rau­hal­lista lii­kettä välillä pysäh­tyen.

Tari­naa jat­ke­taan: ”Yhden pie­nen sie­me­nen orava pii­lotti maa­han. Se oli­kin tai­ka­puun sie­men.” Tässä koh­taa tari­naa pai­ne­taan kevyesti sor­mella ala­sel­kään sel­kä­ran­gan koh­dalle.

Vaih­te­le­villa kos­ke­tuk­silla saa­daan hie­ron­nan koke­muk­sessa eri­lai­sia vai­ku­tuk­sia. Ylös­päin suun­tau­tu­neet käden liik­keet akti­voi­vat ja alas­päin suun­tau­tu­neet liik­keet ren­tout­ta­vat hie­rot­ta­vaa. Tai­ka­puu-tari­nassa puu ker­too pil­velle, että on janoi­nen ja pyy­tää vettä. Kun pisa­roita alkaa tip­pua, ker­toja tekee pientä ropi­naa sor­mil­laan satu­hie­rot­ta­val­leen.

Satu­hie­ron­nassa sel­keä alku ja loppu anta­vat tur­val­li­suu­den tun­teen hie­rot­ta­valle. Lopussa voi­daan esi­mer­kiksi pai­naa kevyesti sel­kään ja sanoa sadun lopet­ta­mi­sen tär­keät sanat ”sen pitui­nen se”.

Satu­hie­ron­nassa sadun ja kos­ke­tuk­sen yhtei­nen tempo on rau­hal­li­nen, sel­keästi hitaampi kuin pel­käs­tään kuu­le­malla kuultu satu. Mer­ki­tyk­sel­li­seksi muo­dos­tu­vat tauot ja hil­jai­set het­ket lausei­den välissä, jotka anta­vat hie­rot­ta­valle aikaa kuun­nella kos­ke­tusta vies­tei­neen. Samalla satu­hie­ron­nan toteut­ta­jalle jää aikaa hen­git­tää rau­hassa hidas­taen tah­tia sekä pysäh­tyen het­keen. Ren­tout­tava ja rau­hal­li­nen äänen­sävy rau­hoit­taa lasta.

Luottamusta ja keskittymiskykyä

Opin­näy­te­työmme tulos­ten mukaan var­hais­kas­va­tuk­sessa sään­nöl­li­sesti toteu­tet­tuna satu­hie­ronta luo myön­teistä kas­va­tusil­ma­pii­riä. Koke­muk­sena satu­hie­ronta rau­hoit­taa vil­kasta ja roh­kai­see herk­kää lasta. Satu­hie­ron­ta­het­ket ryh­mässä tuke­vat lap­sen sosi­aa­lis­ten tai­to­jen opet­te­lua. Lap­set oppi­vat satuhieronta–menetelmällä hyväk­sy­mään ja otta­maan huo­mioon toi­sensa.

Vaihtelevilla kosketuksilla saadaan hieronnan kokemuksessa erilaisia vaikutuksia.

Tulos­ten mukaan las­ten kes­kit­ty­mis­kyky parani ja lap­set sai­vat satu­hie­ron­nalla apua stres­si­ti­lan­teessa. Lap­set oppi­vat myös havait­se­maan ja ilmai­se­maan omia tun­tei­taan avoi­mem­min. Satu­hie­ron­nan avulla voi ottaa huo­mioon syr­jään­ve­täy­ty­vät lap­set, sillä jokai­nen lapsi tar­vit­see myön­tei­siä koke­muk­sia toi­mies­saan lap­si­ryh­män jäse­nenä.

Satu­hie­ronta ehkäi­see kiusaa­mista, sillä sen on koettu vah­vis­ta­van las­ten väli­siä ystä­vyys­suh­teita, osal­li­suutta, lap­si­ryh­mään kuu­lu­mi­sen tun­netta ja eri­lai­suu­den hyväk­sy­mistä. Se on lap­si­ryh­män yhtei­nen koke­mus, jossa myös satu­hie­ron­taa sivusta seu­raa­valle lap­selle se on elä­mys.

Uusia näkökulmia kasvattajalle

Var­hais­kas­vat­ta­jat kuvai­li­vat, kuinka satu­hie­ronta on vai­kut­ta­nut aikui­sen omiin mieli-kuviin lap­sesta. Satu­hie­ron­nan kautta kas­vat­taja on oppi­nut näke­mään levot­to­man ja ken­ties haas­ta­van­kin lap­sen uudella tavalla, sillä aiem­mat omat tun­ne­ko­ke­muk­set ovat muut­tu­neet myön­tei­sim­miksi. Nämä koke­muk­set ovat lähen­tä­neet kas­vat­ta­jan ja lap­sen välistä vuo­ro­vai­ku­tusta.

Satu­hie­ron­ta­ko­ke­muk­sessa vuo­ro­vai­ku­tus on ollut usein aikui­selle niin aja­tuk­sia herät­tä­vää, että hän on alka­nut reflek­toida omaa työs­ken­te­ly­ään ja tun­tei­taan. Sen lisäksi lap­sen koke­muk­sen arvon havain­noi­mi­nen ja ymmär­tä­mi­nen on lisän­nyt työn mer­ki­tyk­sel­li­syyttä. Satu­hie­ronta on myös aut­ta­nut koh­taa­maan muis­toja var­hais­kas­vat­ta­jan omasta lap­suu­desta ja muut­ta­nut hänen suh­det­taan kos­ke­tuk­seen.

Han­nele Rajala, sosio­nomi (AMK)

Taina Sinervo, sosio­nomi (AMK)

Anna Liisa Kar­ja­lai­nen, leh­tori DIAK

Han­nele Rajala ja Taina Sinervo (2015): Koh­taa­mi­sen ilo – Var­hais­kas­vat­ta­jien koke­muk­sia satu­hie­ron­nasta

 

varhaiskasvatus2