Saako nauraa?

Kirjan kuvituksesta vastaa Riikka Muikku.

Tuore kirja kurkistaa sosiaalialan huumoriin.

”Sosiaalialan huumori on monessa mielessä riskilaji. Huumori on sisäpiirituote siksi, että sen käyttäminen ammattipiirin ulkopuolella on väärinymmärrysten vuoksi usein pelottavaa.” Näin alkaa Humoriskinen sossutkaus ‑kirjan esipuhe.

Onko huumorille siis sosiaalialan työssä tilaa? Kirjoittajien, Erja Nevalaisen ja Arja Jämsénin, mielestä vastaus on vahva kyllä. Huumori on työssä merkittävä voimavara. Heistä sosiaalialan asiantuntijuus ja huumori mahtuvat vaivatta samaan pöytään.

Kuten vammaispalvelujen ohjaaja on kirjan tekijöille kertonut: ”Huumori on pitänyt täysijärkisenä.”

Humoriskinen sossutkaus ‑kirjassa on kolme osaa. Niistä ensimmäinen käsittelee sosiaalialan huumorin tutkimusta ja toinen kirjan aineiston hankintaa, eli huumoriaiheisia ryhmähaastatteluja. Kolmas kokonaisuus esittelee sosiaalialan työntekijöiden hyväntuulisia kirjoituksia huumorista työssä sekä heidän hauskoja sattumuksiaan.

Kirjan tekijät järjestivät useita ryhmähaastatteluja, joissa sosiaalialan ammattilaiset kokoontuivat yhteen. He kertovat, että oli hienoa huomata, kuinka huumori lähti kokoontumisissa lentoon. Haastatteleminen oli kuulemma niin hauskaa, että poskilihakset olivat sen jälkeen ihan hellänä.

Ei ilkeämielistä naurua

Millaista sitten on hyväksyttävä nauru? Se ei ole ilkeämielistä, vaan nostaa esiin positiivisia tunteita. Erään vastaajan mielestä työyhteisössä naurattavat oma tyhmyys, omat ja toisten luonteenpiirteet, työpaikan hauskat heippalaput ja erilaiset arjen sattumukset ja hölmöilyt.

Eräs kertoo hauskoin sanakääntein, kuinka osallistui moniammatilliseen palaveriin – jalassa eripariset kengät. Hän luuli, että muut ihailivat hänen kenkiään. Joku rohkea jopa kysyi, onko hänellä selkävaivoja. Vasta kotona hän huomasi, että kengät olivat eripariset.

Kirjan tekijät ovat sosiaalialan ammattilaisia. Arja Jämsén on joensuulainen tietokirjailija, joka on tehnyt työuran sosiaalialan asiantuntijatehtävissä. Erja Nevalaisella on pitkän linjan kokemus erilaisista sosiaalityön tehtävistä.

Minna Jerrman

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *