Nuorten Rock Academya Jyväskylässä luotsaava Seppo Pohjolainen on nähnyt, miten musiikki avaa ovet nuorten sydämiin.

 

 

Sosi­aa­li­kas­vat­taja Seppo Pohjolainen istuu Jyväskylän kau­pun­gin Nuorten tai­de­työ­pa­jan musiik­ki­huo­neessa. Seiniä koris­ta­vat rock-uskot­ta­vat julis­teet ja akus­tiik­ka­le­vyt. Lattialla kie­mur­te­lee joh­toja. Rummut, kita­rat ja kos­ket­ti­met odot­ta­vat seu­raa­van työ­pa­jan alka­mista. Pohjolainen on luot­san­nut työ­pa­jaa yhdessä yksi­lö­val­men­taja Jarkko Lapikiston kanssa jo nel­jättä vuotta.

Nuoret tule­vat työ­pa­jaan TE-toi­mis­ton ja kun­tout­ta­van työ­toi­min­nan kautta. Monilla on palo musiik­kia­lalle, vähin­tään­kin perus­soitto- tai lau­lu­tai­toa. Joku voi epäillä, mitä rum­mut­telu tai kita­ran ”räm­pyt­tely” työt­tö­myy­teen aut­taa, mutta musi­soin­nin ohessa työ­elämä on tii­viisti tähtäimessä.

– Varmistamme, ettei kukaan jää tyh­jän päälle, vaan kai­kille löy­tyy mie­lek­käät jat­ko­po­lut – oli se sit­ten työ- tai opiskelupaikka.

Työpajalaiset har­joit­te­le­vat bän­di­soit­toa, keik­kai­lua, lau­la­mista sekä teke­vät halu­tes­saan oman äänit­teen ääni­tyss­tu­diossa. He tutus­tu­vat musiik­ki­tek­no­lo­gi­aan ja äänen­tois­toon, myös live-tilan­teissa. Tutustumiskäyntejä voi­daan tehdä vaik­kapa rock-klu­bille ja soitinrakentajalle.

Esiintymis- ja työ­elä­mä­ko­ke­muk­sen lisäksi on kyse toi­von näkö­alasta, itse­tun­nosta ja oman jutun löytämisestä.

Yhdessä opettelua

Alkuun kaik­kia pajaan tule­via jän­nit­tää, mutta pian he ryh­mäy­ty­vät ja pato mur­tuu. Pohjolainen ja Lapikisto luo­vat ren­non ja sal­li­van ilmapiirin.

– Jokainen voi tulla sel­lai­sena kuin on. Jos ei osaa, ope­tel­laan yhdessä. Ohjaajalla pitää olla sil­mää nähdä, mitä kukin tar­vit­see. Kun olemme tutus­tu­neet toi­siimme, nuo­ret alka­vat hel­pom­min avau­tua sydä­mel­lään ole­vista asioista. Jos jokin ala alkaa kiin­nos­taa, sel­vi­tämme yhdessä.

Kolme kuu­kautta kuluu kuin sii­villä. Loppukeikka jär­jes­te­tään Tanssisali Lutakossa, samassa pai­kassa, jossa monet mai­neik­kaat bän­dit, kuten Stam1na ja Beast In Black, esiin­ty­vät. Silloin Pohjolaiselle tulee aina ”ros­kia silmiin”.

– On aina hie­noa nähdä, miten he toi­mi­vat ryh­mänä, yhdessä toi­si­aan tukien. Heidän musii­kil­li­nen ja hen­ki­lö­koh­tai­nen kas­vunsa on huikeaa.

Parasta nuo­rissa on Pohjolaisen mie­lestä rento elämänasenne.

– Alkuaikoina soit­ta­mi­nen oli minulle suo­rit­ta­mista, mutta nuo­ret ovat opet­ta­neet, ettei kan­nata juut­tua yksi­tyis­koh­tiin. Kaikki epä­on­nis­tu­vat jos­kus. Mennään sillä, mitä on ja ote­taan voi­ma­va­rat, mistä saadaan.

Juttusille isojen tekijöiden kanssa

Kivenheiton päässä Nuorten Taidetyöpajasta on nuor­ten kult­tuu­ri­kes­kus, jossa Pohjolainen on ollut tuttu kasvo vuo­desta 2012. Se sijait­see Veturitalleilla, tiloissa joissa huol­let­tiin ennen vetu­reita. Vuonna 2016 Veturitalleille saa­tiin nuor­ten bän­deille oma val­men­nus­oh­jelma Rock Academy Finland, jota Pohjolainen on luot­san­nut alusta pitäen.

Työelämä tähtäimessa musisioinnin ohessa.

Rock Academyssa nuo­ria bän­dejä opas­te­taan laa­jasti ja ammat­ti­mai­sesti vuo­den ajan. Toimintamallin tavoit­teena on val­men­taa yhty­eitä bän­di­toi­min­nan eri osa-alueilla – sovit­ta­mi­sessa, tuot­ta­mi­sessa, myyn­nissä ja mark­ki­noin­nissa sekä esiintymisessä.

– Bändit eivät juu­ri­kaan saa koko­nais­val­taista ja ammat­ti­maista palau­tetta. Se olisi kui­ten­kin kehit­ty­mi­sen kan­nalta ensiar­voi­sen tär­keää. Pienikin panos­ta­mi­nen palaut­tee­seen tuo nopeita kehi­ty­sas­ke­lia. Yhteistyöverkoston raken­ta­mi­nen ammat­ti­lais­ten kanssa on yksi tär­keim­mistä tehtävistäni.

Musiikkipiirien tun­te­muk­sensa ansiosta Pohjolainen on onnis­tu­nut saa­maan mai­neik­kaita luen­noit­si­joita ker­to­maan musiik­kiam­mat­ti­lai­sen elä­mästä. Nuorille on Rock Academyssa käy­nyt puhu­massa muun muassa Waspin kita­risti Douglas Blair, Kotiteollisuuden solisti Jouni Hynynen ja Mokoman keu­la­kuva Marko Annala.

– On nuo­rille iso juttu, kun pää­see jut­te­le­maan iso­jen teki­jöi­den kanssa.

Veturitallit tar­joaa kai­kille nuo­rille val­vo­tun oles­ke­lu­pai­kan sekä lisäksi huo­keita bän­dit­ree­ni­ti­loja ja päih­teet­tö­miä per­jan­tai-ilto­jen rock-kon­sert­teja KiskoKlubilla.

Oma ala löytyi

Ensimmäisen rum­puset­tinsä Seppo Pohjolainen kyhäsi metal­li­sista Viri-kaa­kao­pur­keista ja kat­ti­lan­kan­sista alle kym­men­vuo­ti­aana. Radiossa soi Hurriganes ja Remusta tuli pojalle esikuva.

Sulkavan pik­ku­ky­lällä Lohilahdella lap­set ja nuo­ret lähinnä urhei­li­vat, mutta myös nuo­ri­so­kuo­roon ja kan­sa­lais­opis­ton kita­ra­tun­neille pääsi – ja Pohjolainen meni. Samanhenkisistä kave­reista koot­tiin bändi Zede & Neutraali, joka keik­kaili kylätapahtumissa.

– Musiikin teke­mi­nen oli tera­peut­tista. Jos oli huono päivä, aggres­siot sai pur­kaa rumpuihin.

Bändissä oli pakko oppia kuun­te­le­maan toi­sia ja neu­vot­te­le­maan. Nuoruusiässä suu­ren vai­ku­tuk­sen Pohjolaiseen teki­vät Pelle Miljoonan sanoitukset.

– Olin itse­kin kapi­nal­li­nen ja punk­kari asen­teella: yhteis­kunta on mätä. Pellen teks­tit ker­to­vat raa’asta elä­mästä. Edelleenkin kar­vat nouse­vat pys­tyyn Gabriel-bii­sistä, joka ker­too kal­toin­koh­del­lun ja yksi­näi­sen pojan itsemurhasta.

Peruskoulun jäl­keen Pohjolainen opis­keli oppi­so­pi­muk­sella off­set-pai­na­jaksi. Teollinen työ konei­den kanssa alkoi kui­ten­kin pian puu­dut­taa. Hän kai­pasi ihmis­lä­hei­sem­pää ammat­tia. Pohjolainen pääsi opis­ke­le­maan sosi­aa­li­kas­vat­ta­jaksi Jyväskylään.

Sosiaaliala tun­tui heti omalta, ja hänet tem­mat­tiin työ­elä­mään suo­raan kou­lun­pen­kiltä 1990-luvun alussa. Ohjaajan työ Lotilan ja Hovilan nuo­ri­so­ko­deissa näytti elä­män karut puo­let, mutta myös palkitsi.

– Nuorten taus­tat oli­vat rank­koja. Se välillä jär­kytti, mutta oli hie­noa nähdä, että asiat myös jär­jes­tyi­vät. Jos nuori hai­rah­tui, mei­dän teh­tä­vämme oli antaa uusia mah­dol­li­suuk­sia. Ja jos nuori ei nii­hin tartu, emme sille mitään voi.

Nuorista löy­tyi aina soit­ta­mi­sesta kiin­nos­tu­neita. Pohjolainen heit­täy­tyi mie­lel­lään jam­mai­le­maan hei­dän kanssaan.

– Kolmisointurokkia tai heviä tai­to­ta­son mukaan. Monille oli hel­pom­paa avau­tua kitara sylissä. Musiikki aut­toi ren­tou­tu­maan ja pitä­mään hauskaa.

Musiikin kautta voi lukea mielentiloja ja mielialoja.

Samoihin aikoi­hin Pohjolainen opis­keli musiik­ki­te­ra­pian perus­o­pin­not Sibelius-Akatemiassa, mikä antoi eväitä työhön.

– Musiikin kautta näkee asioita, voi esi­mer­kiksi lukea mie­len­ti­loja ja mielialoja.

Musiikkikuvioissa Pohjolainen tutus­tui Trio Niskalaukauksen lau­luso­listi Timo Rautiaiseen, joka pyysi Pohjolaista bän­diin rum­pa­liksi vuonna 1996. Sen oli tar­koi­tus olla pieni indie-bändi, mutta suo­sio räjäh­ti­kin Rajaportti-albu­min myötä.

Keikkailun ja nuo­ri­so­työn yhdis­tä­mi­nen onnis­tui työ­nan­ta­jan jous­ta­vuu­den ansiosta.

Ihmiset tarvitsevat musiikkia

Lähes jokai­nen kuun­te­lee musiik­kia, ja Pohjalaisen mie­lestä jo kuun­te­le­mi­nen on monella tapaa terapeuttista.

– Tekstit ja kap­pa­leen tun­nelma voi­vat antaa voi­maa. Ihmiset sel­västi tar­vit­se­vat musiik­kia, sillä ei juuri ole paik­kaa, jossa musiik­kia ei kuulisi.

Trio Niskalaukauksen keik­ko­jen jäl­keen moni tulee ker­to­maan, miten joku bän­din kap­pale on aut­ta­nut vai­keassa elämäntilanteessa.

– Se läm­mit­tää sydäntä.

Työpajoissa nuo­ret pää­se­vät teke­mään omaa musiik­kia, jolla on voi­maa vai­kut­taa elä­män­kul­kuun. Nuori, joka on ollut yksi­näi­nen, löy­tää­kin eli­ni­käi­siä ystä­viä. Nuori, jonka suunta on ollut sumussa, löy­tää­kin polun pään. Läheskään aina uusi ura ei liity musiik­kiin, mutta musiikki jää kui­ten­kin voimavaraksi.

– Monesti on käy­nyt niin, että joku vuo­sien takai­nen asia­kas pysäh­tyy jut­te­le­maan Kauppakadulla. On perus­tettu perhe, löy­detty oma ala. He sano­vat, ettei­vät he olisi tässä ilman apua ja tukea kriit­ti­sinä het­kinä. Ne ovat pal­kit­se­vim­pia het­kiä, paras kii­tos ikinä.

On myös niitä, jotka jää­vät puis­ton­pen­kille, elä­män lai­ta­puo­lelle. Pohjolainen istah­taa silti vie­reen ja käy läpi kuulumiset.

– Moni heis­tä­kin muis­te­lee läm­möllä saa­maansa apua ja tukea.

Tuija Siljamäki