Helsinkiin kehitetään ruoka-avun mallia, jossa kassijakelun rinnalle tulee yhteisruokailuja ja hävikkiravintoloita. Ruokaa ei voi enää hakea anonyymisti, mutta ruoka-avun tarvetta ei kyseenalaisteta.

Helsin­gin kaupun­ki, Helsin­gin seu­rakun­tay­htymä ja Diakonissalaitos aiko­vat pois­taa leipäjonot. Ne kehit­tävät uut­ta ruo­ka-avun mallia, jos­sa kas­si-jakelun rin­nalle tulee yhteis­ruokailu­ja.

Kehi­tystyöhön osal­lis­tu­vat myös ruokaa jaka­vat toim­i­jat.

Samaan aikaan vas­taaval­la kokoon­panol­la jonoille etsitään vai­h­toe­htoa myös Espoos­sa.

– Helsingis­sä on selvä tah­toti­la: halu­amme jonoista eroon. Tarvit­semme mallin, jos­sa ruoan saan­ti on inhimil­lisem­pää, sanoo Leena Luh­tasela, joka on vs. nuorten palvelu­jen ja aikuis­sosi­aal­i­työn johta­ja Helsingis­sä.

Pahim­mil­laan leipäjonot ovat olleet kilo­me­tre­jä pitk­iä ja jono­tus on kestänyt tun­te­ja. Suuret toim­i­jat, Myl­ly­puron leipäjono ja ”Hurstin Val­in­ta” Kallios­sa, ovat nyt saa­neet jonot lyhen­emään 10–15 min­u­ut­ti­in. Se onnis­tui, kun ruoka­jaon auki­oloaiko­ja piden­net­ti­in.

Helsin­gin kaupun­ki aset­ti jär­jestö­jen toim­inta-avus­tuk­sen ehdok­si sen, että jonot pois­tu­vat ja toim­i­ja osal­lis­tuu uuden mallin suun­nit­telu­un. Muut pait­si Heik­ki Hurstin Lau­peu­den­työ ovat työssä mukana.

Ruoka-avun hakijat rekisteriin

Mallin suun­nit­teluryh­mää on vetänyt diako­ni­a­jo­hta­ja Mat­ti Helin Diakonissalaitok­selta. Helin sanoo, että työssä ei asetet­tu kyseenalaisek­si ruo­ka-avun tarvet­ta. Se on todel­li­nen, hän sanoo, mut­ta nyt kehitetään tapo­ja, joil­la se jär­jestetään.

Helin­in mukaan Helsinki­in ote­taan mallia Van­taan Yhteinen pöytä ‑ruoka­jaos­ta. Siihen sisäl­tyy hävikkiruokater­mi­naali, jos­ta ruo­ka toimite­taan keskite­tysti kaikille jakelupis­teille.

Uut­ta on se, että ruokaa ei enää saa anonyymisti. Hak­i­jat haas­tatel­laan ja rek­isteröidään, ja he saa­vat asi­akasko­rtin.

– Niin saadaan kar­sit­tua pois hyvä­tu­loiset ja ammat­ti­jonot­ta­jat, Helin sanoo.

Mon­et leipäjono­jen asi­akkaat pelkäävät, että uusi malli lopet­taa kas­si­jakelun. Niin ei käy: ruokaa saa jakopaikalta mukaan myös uuden mallin aikana.

– Ruoan jakami­nen ei lopu. Kassin saa tule­vaisu­udessa jopa helpom­min kuin nyt ja ilman jono­ja. Sen rin­nalle vain tulee uusia toim­i­joi­ta ja tapo­ja. Ruo­ka-apua pitää antaa siten, ettei hak­i­jan tarvitse tun­tea häpeää. On myös yhteiskun­nal­lis­es­ti fik­sua hoitaa jakelu niin.

Uusi malli hyö­dyn­tää yhteisöl­lisyyt­tä, Helin sanoo. Ruoka­jaon rin­nalle tulee yhteis­ruokailu­ja. Niitä jär­jestetään esimerkik­si asukastilois­sa. Ruokailut syn­nyt­täi­sivät myös muu­ta yhteistä toim­intaa ajan kanssa, Helin uskoo. Se lisää asi­akkaiden toim­i­ju­ut­ta ja osal­lisu­ut­ta.

– Pelkän ruoan hakem­i­nen ei vahvista toim­i­ju­ut­ta. Halu­amme nos­taa ruo­ka-avus­sa kun­ni­an­hi­mon tasoa.

– Diakonissalaitok­sel­la on vah­va koke­mus yhteisö­jen rak­en­tamis­es­ta. Olemme näh­neet, miten yhdessäo­lo tep­sii huono-osaisu­u­teen ja yksinäisyy­teen. Aluk­si syödään, sit­ten vähitellen ale­taan tehdä jotakin yhdessä.

Ruokailut ja osal­lis­tu­mi­nen toim­intaan oli­si­vat vapaae­htoista, Helin pain­ot­taa. Jos­sakin vai­heessa lev­isi tieto, että Espoos­sa ruo­ka-avus­ta tulee vastik­keel­lista.

– Se oli uuti­sank­ka, hän sanoo.

– Pelkän ruoan hakeminen ei vahvista toimijuutta. Haluamme nostaa ruoka-avussa kunnianhimon tasoa, sanoo Matti Helin.

– Pelkän ruoan hakem­i­nen ei vahvista toim­i­ju­ut­ta. Halu­amme nos­taa ruo­ka-avus­sa kun­ni­an­hi­mon tasoa, sanoo Mat­ti Helin. Kuva Esko Jäm­sä

Myllypuron torstaijaossa kävi 1200 ihmistä

Myl­ly­puron leipäjonos­sa on torstaisin iso jako. Se tarkoit­taa, että asi­akkaat saa­vat myös lihaa, leikkeleitä ja makkaraa. Isot jaot ovat tiis­taisin ja torstaisin.

Muina arkipäiv­inä jonos­ta saa tuore­tuot­tei­ta, esimerkik­si maitoa ja vihan­nek­sia.

Toukoku­un 17. päivänä ruoan jakelu alkoi aamul­la kahdek­salta ja päät­tyi 11.15. Siinä välis­sä 1 200 ihmistä sai ruokaa.

Jono­tus vei keskimäärin 10–15 min­u­ut­tia. Aurinko pais­toi, mon­et jonot­ta­jat jutuste­liv­at. Nuo­ria per­heenäite­jä, jokunen hil­jaa pysyvä nuorem­pi mies, joista näki, ettei mene hyvin. Suurin osa asi­akkaista kuitenkin oli eläkeikää läh­estyviä tai eläkeläisiä siis­teis­sä kesä­vaat­teis­sa.

Se ei ole koko totu­us, huo­maut­taa leipäjono­tutk­i­ja Tuo­mo Lai­hiala Tam­pereen yliopis­tos­ta.

– Köy­hyys ei aina näy ulospäin. On mah­dol­lista pitää yllä siis­tiä julk­i­sivua, vaik­ka rahaa ei ole. Ihmiset peit­tävät köy­hyyten­sä niin pitkälle kuin voivat. Jonois­sa käy ihmisiä, joil­la on vakavia taloudel­lisia ongelmia. Kahdel­la viidestä on lisäk­si syvem­piä ongelmia.

Eri jonois­sa tapaa eri­laisia ihmisiä, Lai­hiala sanoo.

– Hurstin jonos­sa on mon­enikäisiä, ja siel­lä näkee elämän koko kir­jon opiske­li­joista asun­not­tomi­in. Myl­ly­purossa käy paljon muka­van oloisia eläkeläisiä ja eläkeikää läh­estyviä sekä lap­siper­heitä.

Elämää kädestä suuhun

Samaa sanoo Myl­ly­puron elin­tarvike­tu­ki ‑yhdis­tys­tä vetävä Sinikka Back­man.

– Työt­tömiä, eläkeläisiä, työelämästä tipah­tanei­ta, joille työn­saan­ti on vaikeaa. Lap­siper­heitä. Paljon yksin­huolta­jia, hän kuvaa.

Kallis asum­i­nen pakot­taa ihmisiä jonoi­hin, Back­man sanoo. Vaik­ka toimeen­tu­lo­tukea nos­tet­taisi­in, se ei ratkaise kaikkien ongelmia.

– Osal­la on iso­ja velko­ja, joi­ta ei ote­ta huomioon laskelmis­sa.

Jonos­sa voi asioi­da anonyymisti, eikä kenenkään avun tarvet­ta kysel­lä. Ruoan­jakelua kehit­tävän työryh­män käyt­töön Myl­ly­purossa kuitenkin kerätään nyt tietoa kävi­jöistä. Heistä kol­ma­sosa on maa­han­muut­ta­jataus­taisia ja reilu kol­ma­sosa lap­siper­heitä. Joka kymmenes tulee jonoon Van­taal­ta.

– Näistä ihmi­sistä 92 pros­ent­tia elää kädestä suuhun. He ovat tulleet siihen pis­teeseen, että jonolle vai­h­toe­htoa ei ole.

Jonos­ta ei anneta ruokaa lap­sille, eikä lap­sia näy van­hempi­en mukana jonos­sa. Silti juuri las­ten kohta­lo alueel­la ”kään­tää sydän­tä”, Back­man sanoo.

– Tääl­lä kohtaa lap­sia, joiden kotona elämän­hallinta on hukas­sa. Lapset ovat nälis­sään.

Myllypuron elintarvikeapu -yhdistystä pyörittävän Sinikka Backmanin toive on, ettei ruoka-avun uudistukset vaikeuta ihmisten elämää entisestään.

Myl­ly­puron elin­tarvikea­pu ‑yhdis­tys­tä pyörit­tävän Sinikka Back­manin toive on, ettei ruo­ka-avun uud­is­tuk­set vaikeu­ta ihmis­ten elämää entis­es­tään. Kuva: Esko Jäm­sä

Tekstari kutsuu syömään

Malli­in sisäl­tyy myös hävikkiruokar­avin­toloi­ta. Niitä voisi­vat pitää yhdis­tyk­set, ja niis­sä voisi käy­dä kuka tahansa. Ruoka­jakelun asi­akasko­r­tilla lounaan saisi ilmaisek­si tai pikku­ra­hal­la. Muut mak­sa­vat ate­ri­as­ta.

Hävikkiruokar­avin­toloille on tarkoi­tus tehdä dig­i­taa­li­nen alus­ta. Se ker­too, mis­sä voi kul­loinkin käy­dä syömässä. Palvelu­un voi liit­tyä myös mikä tahansa tavalli­nen rav­in­to­la, joka halu­aa antaa yli­jäänyt­tä ruokaa ilmaisek­si ruo­ka-apuna.

Digialus­tan avul­la myös isot laitoskeit­tiöt voivat liit­tyä ruo­ka-apu­un, Helin kuvaa.

– Keit­tiö ilmoit­taa, että meil­lä on sata annos­ta kylmää lounas­ruokaa. Logis­ti­ik­ka käy hake­mas­sa ja siirtää ruoan jake­li­jalle. Samal­la vähe­nee ruokahävik­ki.

– Asi­akkaille voitaisi­in ker­toa ruokailumah­dol­lisuuk­sista esimerkik­si tek­star­il­la.

Uusi malli on moni­u­lot­teinen kokon­aisu­us, joka tulee muut­ta­maan myös vaki­in­tunei­den ruo­ka-apu­jär­jestö­jen toim­intaa, Helin kuvaa. Uusia apumuo­to­ja tulee mukaan siir­tymäa­jan kulues­sa.

– Vuo­den 2019 aikana leipäjonot pois­tu­vat. Olen siitä täysin var­ma, sanoo Helin.

Kadoksissa olevat löytyvät nyt

Leena Luh­tasela kuu­luu uut­ta mallia kehit­tävään työryh­mään. Hän näkee mallis­sa mah­dol­lisu­u­den tavoit­taa vaike­as­sa ase­mas­sa ole­via, jot­ka nyt ovat hukas­sa sosi­aal­i­toimelta.

– Asi­akkaiden elämän­ti­lanne selvitetään alkuhaas­tat­telus­sa. Niin voimme tar­jo­ta palvelu­ja niille, joi­ta emme nyt tavoita. Meil­lä on ollut jonois­sa työn­tek­i­jöitä, jot­ka tar­joa­vat apua ja ohjei­ta. Suuri osa ruo­ka-avun tarvit­si­joista on kuitenkin tun­nista­mat­ta.

Leipäjonois­sa käy Helsingis­sä tuhan­sia ihmisiä viikoit­tain.

– Halu­amme tietää, mik­si niin mon­et tarvit­se­vat ruo­ka-apua, Luh­tasela sanoo.

Osa heistä on nyt palvelu­jen ulkop­uolel­la, hän arvioi. Joil­lakin voi olla kiel­teisiä koke­muk­sia palvelu­jen saan­nista tai kyn­nys asioi­da vira­nomais­ten kanssa voi olla heille korkea.

– Olemme olleet huono­ja jalka­u­tu­maan. Olemme odot­ta­neet, että asi­akkaat tule­vat viras­toon asioimaan.

– Nykyi­nen palvelu­jär­jestelmä ei tun­nista tarvet­ta ruo­ka-apu­un. Voimme mallin avul­la kehit­tää palvelu­jamme.

Jakelu­paikois­sa voisi toimia esimerkik­si etsivän lähi­työn työn­tek­i­jöitä. Pop up ‑toim­inta markki­noisi niis­sä ter­veys- ja sosi­aali­palvelu­ja.

Asi­akkaiden rek­isteröin­ti ei ole tieto­suo­jalain näkökul­mas­ta yksinker­taista, Luh­tasela sanoo. Haas­tat­telu­jen ansios­ta kuitenkin päästään käsik­si köy­hyy­den juurisy­i­hin.

– Varsinkin lap­siper­heille pitää saa­da tukea nyky­istä varhaisem­min. Kun perus­toimeen­tu­lo siir­tyi Kelalle, emme kohtaa per­heitä niin kuin ennen.

Mallis­sa pitää myös ratkaista, kenen vas­tu­ulle ruo­ka-avun jär­jestämi­nen kuu­luu, Luh­tasela sanoo.

– Sosi­aal­i­huolto­la­ki ei tunne ruo­ka-avun jär­jestämistä. Kun sote tulee, kenelle ruo­ka-apu kuu­luu: onko se julk­ista toim­intaa, kuu­luuko se kun­nille, maakun­nille tai mille taholle.

Meitä syyllistetään jonoista

Yksi on joukos­ta pois­sa, kun Helsinki­in sor­vataan uut­ta ruo­ka-apumallia. Hän on Heik­ki Hursti, joka pyörit­tää kaupun­gin suur­in­ta ja tun­ne­tu­in­ta leipäjonoa. Hurstin Val­in­ta jakaa ruokaa Helsinginkadul­la.

Hän on menet­tänyt uskon­sa siihen, että hän­tä kuun­nel­laan.

– Olen ker­tonut oman mielip­i­teeni mon­een ker­taan. Se ei merk­itse heille mitään. He ovat jo saa­neet päähän­sä, mitä jär­jestävät. Olen saanut pet­tyä mon­ta ker­taa. Sik­si en osal­lis­tu tähän.

Hän tarkoit­taa heil­lä Helsin­gin sosi­aali­palvelu­jen johtoa.

– Meitä syyl­lis­tetään jonoista mut­tei yhteiskun­taa, joka niitä jono­ja aiheut­taa. Eivät jonot ole ongel­ma vaan köy­hyys. Jonot ovat ongel­ma muille, ei jonot­ta­jille. He kiit­televät, että on vielä jokin paik­ka, jos­ta saa ruokaa.

– Nyt sit­ten on herät­ty aut­ta­maan, jot­ta jonot saadaan pois näkyviltä.

Kallis malli, eikä se toimi

Uud­es­ta mallista tulee kallis, Hursti arvelee. Se pitää tehdä tosi isosti, jot­ta varas­toin­ti ja kul­je­tus toimi­vat, hän sanoo.

– Van­taal­la on logis­ti­ikkakeskus, mut­ta sieltä ei pystytä toimit­ta­maan tarpeek­si ruokaa. Sitä ei riitä kaikille. Niin sanovat van­taalaiset, jot­ka nyt tule­vat meille.

– Meil­lä on valmi­ina kylmäkul­je­tus ja ‑säi­ly­tys. Olen sanonut niille, että antakaa rahaa, niin me kehitetään toim­intaa ja saadaan lop­utkin jonot pois. Edel­lisen ker­ran saati­in avus­tus­ta kaupungilta 2016.

Hursti ei läm­pene ajatuk­selle yhteis­ruokailuista.

– Kokeilkoon itse sosi­aalivi­ras­tossa, miltä tun­tuu syödä hävikkiruokalounas­ta. Sit­ten sitä voidaan kokeil­la muual­lakin.

– Ja asi­akkaat tarvit­se­vat myös pesuainei­ta. Meil­lä jae­taan ham­mashar­jo­ja ja ‑tah­naa, omo­ja ja mui­ta hygien­iatuot­tei­ta.

Heikki Hursti pyörittää Helsinginkadulla kaupungin suurinta ja tunnetuinta leipäjonoa.

Heik­ki Hursti pyörit­tää Helsinginkadul­la kaupun­gin suur­in­ta ja tun­ne­tu­in­ta leipäjonoa. Kuva: Kris­ti­ina Lehto / Lehtiku­va

”Omat ruokakuljetukset eivät saa vaarantua”

Myl­ly­puron elin­tarvikea­pu ‑yhdis­tys­tä pyörit­tävä Sinikka Back­man pitää uut­ta mallia mah­dol­lisuute­na kehit­tää ruo­ka-apua.

– Odotan hyviä uud­is­tuk­sia. Ne tule­vat näi­den mei­dän asi­akkaidemme hyväk­si.

Jotkut suun­nitel­mat hän kuitenkin kyseenalais­taa. Back­man toivoo, ettei jakelupis­teen omaa logis­ti­ikkaa lopete­ta.

– Meil­lä se toimii hyvin. Haemme ruokaa kolmel­la autol­la sovi­tusti kaupoista. Laskemme tarkkaan, miten paljon ruokaa ker­tyy. Sitä annetaan sen mukaan hak­i­joille. Ruokaa pitää riit­tää kaikille. Siinä mei­hin luote­taan.

Uusi malli ei saa vaaran­taa ruoan riit­tävyyt­tä, Back­man sanoo. Kymme­ne­sosa jonon kävi­jöistä on tätä nykyä Van­taal­ta.

– He sanovat, että sieltä ei ruokaa saa.

Myös hävikkiruoan riit­tävyys huolestut­taa Back­ma­nia. Jos sitä menee myös rav­in­toloille, se on pois ruo­ka-avun potista, hän muis­tut­taa. Jo nyt hävikkiruoan määrä on laskenut.

– Lihaa saadaan entistä vähem­män. Saimme eräältä tuot­ta­jal­ta ennen 10–12 lavaa maitoa. Nyt saat­taa tul­la vain yksi.

Hän on kuu­lostel­lut asi­akkaiden tun­nelmia sen jäl­keen, kun tietoa uud­es­ta mallista alkoi tul­la. Useim­mat jonot­ta­jat eivät halua osal­lis­tua yhteis­ruokailui­hin. Ruo­ka halu­taan syödä kotoa yksin tai per­heen kanssa.

– Ei näil­lä ihmisil­lä ole kän­nyköitä eikä rahaa ostaa matkalip­pua syömään jon­nekin. Leipäjono­jen asi­akkail­ta itseltään ei ole kysyt­ty mitään, hän kuvaa.

Osa asi­akkaista on yksinäisiä. Heitä yhdessä tekem­i­nen voi aut­taa, Back­man arvelee. Mon­et ovat elämän­ti­lanteen­sa uuvut­tamia.

– Heille riit­tää, että he jak­sa­vat tul­la tänne.

Back­man pelkää, että osa asi­akkaista jää pois, jos ruo­ka-apu­un pitää antaa henkilötiedot.

– Kaik­ki eivät halua puhua edes meille tai sosi­aalio­h­jaa­jille. Miten heille käy?

Back­man antaa kiitos­ta Helsin­gin kaupun­gin sosi­aal­i­työn­tek­i­jälle Tei­ja Tan­skalle, joka on kuu­den vuo­den ajan käynyt jonois­sa aut­ta­mas­sa ihmisiä. Tan­s­ka ker­too palveluista, ohjaa ihmisiä niihin ja täyt­tää apuna hake­muk­sia.

– Se on toimin­ut hyvin. Meil­lä käy väkeä myös seu­rakun­nas­ta. Me puolestamme ohjaamme asi­akkai­ta diako­ni­atyöhön.

Back­man toivoo, että ruoka­jakelu voi jatkaa Myl­ly­purossa.

– Meil­lä käy nelisenkym­men­tä ihmistä työl­listämistöis­sä. En usko, että kovin moni heistä pääsee mui­hin töi­hin. Heillekin on tärkeä kuu­lua johonkin.

”Haluan laittaa ruokaa kotona”

Myl­ly­puron leipäjonon asi­akkaat arvosta­vat omaa rauhaa ja kotiruokaa.

Rou­va Karls­son, 55, sairaseläk­keel­lä
”Aloin käy­dä tääl­lä, kos­ka vuokra on niin kallis. Eläke on pieni.

Tämä täm­möi­nen on hyvä tapa jakaa ruokaa. Saa itse vali­ta ja men­nä koti­in lait­ta­maan ruokaa.

Halu­an tehdä ruokani itse. Ruo­ka menee mössök­si isois­sa kat­tilois­sa, joista kauhal­la ote­taan. Kuka niitä mössöjä halu­aa syödä.

On järkyt­tävää, jos leipäjono lop­puu ja pitää men­nä yhteis­ruokailui­hin. Sitä vas­taan min­ul­la ei ole mitään, että ruoan eteen pitäisi osal­lis­tua johonkin, jos vain ter­vey­den puoles­ta pystyy.”

Kes­ki-ikäi­nen mies
”Mieluiten haen ruokaa. Näin on parem­pi kuin yhteis­ruokailut. ”

Leonid
”Olemme tot­tuneet jonoon. Leipäjono on hyvä asia. Min­un ei tarvitse jonot­taa, kun min­ul­la on jonon ohi­tusko­rt­ti. Sen saa sosi­aal­ista. En viit­sisi men­nä mihinkään ruokaile­maan. Kotona on help­po tehdä kaik­ki itse.”

Helvi, 67, eläk­keel­lä
”Asun omakoti­talos­sa. Eläke menee lainan lyhen­nyk­si­in. Sosi­aal­i­toimis­to ei auta, kos­ka meil­lä on omis­tusasun­to, vaik­ka siitä on paljon velkaa.

Min­ul­la on iso per­he: tytär, toinen tytär per­hei­neen, minä ja kolme kissaa. Lap­sia on kolme.

Täältä on help­po hakea ruokaa nyt, kun jonot ovat lyhy­itä. On hyvä, että hävikkiruokaa jae­taan ihmisille eikä se mene roski­in.”



Köyhyys ei häviä, vaikka jonot katoavat

Ruokajono Myllypurossa

Helsin­gin kallis asum­i­nen pakot­taa ihmisiä jonoi­hin. Kuva: Esko Jäm­sä

Hyv­in­voin­ti­tutk­i­ja Tuo­mo Lai­hiala Tam­pereen yliopis­tos­ta kyseenalais­taa Helsinki­in suun­nitel­lun uuden ruo­ka-apumallin perus­teet. Hänen väitöskir­jansa käsit­telee leipäjono­ja.

– Ne ovat hieno­ja suun­nitelmia, ja var­masti jotkut ryh­mät hyö­tyvät niistä. Ne eivät kuitenkaan ratkaise köy­hyysongel­maa. Ongel­ma ei ole jonot vaan köy­hyys. Siihen pitää puut­tua sosi­aalipoli­ti­ikan keinoin.

– Se, että ihmisiä tavataan ja haas­tatel­laan, ei heitä auta, elleivät he saa samal­la lisää rahaa.

Lai­hiala kysyy, kenen tarpei­den vuok­si ruo­ka-avun mallia nyt muute­taan. Jonot lyhenivät Helsingis­sä jo huo­mat­tavasti, kun jakoaiko­ja piden­net­ti­in, hän huo­maut­taa.

– Mikä on ongel­ma, jota näil­lä malleil­la ryhdytään pois­ta­maan? Onko kyseessä silmänkään­tötemp­pu, jol­la köy­hyys saadaan siiv­ot­tua katuku­vas­ta? Köy­hyys ei siinä helpo­tu, kos­ka ei puu­tu­ta syi­hin, jot­ka pakot­ta­vat hake­maan ilmaista ruokaa.

Lai­hiala arvelee, että uusi, investoin­te­ja vaa­ti­va malli muut­taa ruo­ka-avun viral­lisek­si tuk­i­jär­jestelmäk­si, joka on kohden­net­tu köy­hille.

Mikä häpeä!

Jonot halu­taan pois, kos­ka niis­sä sei­somi­nen ei ole ihmis­ar­voista, Helsin­gin kaupungilta kat­so­taan. Lisäk­si halu­taan säästää jonot­ta­jat häpeältä.

Tuo­mo Lai­hiala huo­maut­taa, että kaik­ki vain tai ensisi­jais­es­ti köy­hille suun­nat­tu apu aiheut­taa häpeää, eivät vain leipäjonot.

– Tutkimusten mukaan mikä tahansa köy­häi­navuk­si miel­let­ty aiheut­taa stig­maa. Sik­si avun hakemiseen on iso kyn­nys.

Esimerkik­si yhteis­ruokailui­hin eivät kaik­ki halua tul­la, Lai­hiala uskoo. He eivät halua osal­lis­tua ”köy­hien ruokailui­hin”, vaan katoa­vat jon­nekin.

Yhteisöl­lisyy­destä odote­taan ratkaisua moni­in ongelmi­in.

– Kaikille yhteisöl­lisyys ei sovi. Osal­lis­tu­mi­nen voi olla vaikeaa päi­hdeon­gel­maisille, lap­siper­heille ja esimerkik­si pani­ikki­häir­iöistä tai sosi­aal­i­sista peloista kär­siville.

Lai­hiala kysyy myös, mitä tarkoit­ta­vat osal­lisu­us ja osal­lis­t­a­mi­nen, joista puhutaan ruo­ka-avun yhtey­dessä.

– Tutkimuk­ses­sa osal­lisu­us tarkoit­taa sitä, että kansalainen voi vaikut­taa omi­in asioi­hin­sa yhteiskun­nas­sa. Yhteis­ruokailuhankkeis­sa osal­lisu­us määritel­lään niin, että ihmiset vain osal­lis­tu­vat johonkin.

Suure­na ongel­mana Lai­hiala pitää myös sitä, että ruokaa ei saa enää nimet­tömänä paikalle ilmestymäl­lä. Sen sijaan kävi­jät haastel­laan ja rek­isteröidään.

– Kun tutkimme leipäjono­ja, huo­masimme, että osa jonot­ta­jista ei halua ottaa kon­tak­tia keneenkään. Suuri osa jät­tää tutk­i­joiden kyse­ly­lo­mak­keen täyt­tämät­tä ja kieltäy­tyy osal­lis­tu­mas­ta haas­tat­telu­un. Mon­en pien­i­t­u­loisen on myös vaikea ker­toa tilanteestaan toisille ihmisille.

– Moni heikos­sa ase­mas­sa ole­va ei halua tul­la tun­nis­te­tuk­si. Vaik­ka aja­tus on kar­sia ”ammat­ti­jonot­ta­jat”, rek­isteröin­ti kar­sii myös aidosti avun tarpeessa ole­via, jot­ka häpeävät ruoan hakemista tai jot­ka ovat jak­samisen­sa ääri­ra­joil­la.

Hävikkiruoka kuuluu kaikille

Ruo­ka-avus­sa on tärkeää säi­lyt­tää vapaus ja vapaae­htoisu­us, sanoo köy­hyys­tutk­i­ja Anna-Maria Iso­la Ter­vey­den ja hyv­in­voin­nin laitok­selta.

– Ne, jot­ka tarvit­se­vat ja halu­a­vat yhteisöl­lisyyt­tä, voivat syödä yhdessä. Sen ohes­sa ruoan jakelun pitää jatkua ilman ehto­ja. Hävikkiruo­ka ei ole kenenkään omaisu­ut­ta. Tun­tuu pakot­tamiselta, jos julki­nen val­ta alkaa aset­taa sään­töjä sen jakelulle.

Yhteis­ruokailut eivät leimaa köy­häk­si, jos niihin voi osal­lis­tua kuka tahansa, Iso­la sanoo. Ruoan tarvet­ta ja nimeä ei sil­loin kysytä.

– Vain köy­hille tarkoite­tut yhteis­ruokailut ovat edelleen köy­häin­palvelua. Niis­sä kävisi sama piiri, joka käy leipäjonois­sa.

Köy­hiä pide­tään hel­posti yht­enäisenä ryh­mänä, Iso­la huo­maut­taa. Esimerkik­si yhteis­ruokailui­hin sisäl­tyy aja­tus, että kaik­ki ovat yksinäisiä tai huono­ja ruoan­lait­ta­jia.

– Nyt haetaan yhtä ratkaisua ja yleis­tetään liikaa. Meil­lä on liian kapea näke­mys köy­histä.

Jaana Laiti­nen

 

_______________________________________________________

Helsin­gin kaupun­ki: oikaisu 19.6.2018

Ruo­ka-avun tarvet­ta ei kyseenalais­te­ta Helsingis­sä

Toimit­ta­ja Jaana Laiti­nen kuvasi ansiokkaasti ja monipuolis­es­ti artikke­lis­saan ”Ruoka­jonot pois­tu­vat Helsingistä 2019”  kehit­teil­lä ole­vaa uut­ta ruo­ka-avun toim­inta­malliamme. Tavoit­teenamme on aut­taa asi­akkai­ta nyky­istä varhem­min ja tar­jo­ta heille hei­dän tarvit­se­maansa apua parem­min kohden­net­tuna.

Teemme tätä suun­nit­telua yhdessä nyky­is­ten toim­i­joiden kanssa. Kaik­ki toim­i­jat ovat ter­ve­tullei­ta tähän mukaan.

Toisin kuin Lai­tisen artikke­lis­sa tode­taan, Helsin­ki on avus­tanut Lah­ja ja Veikko Hurstin Lau­peu­den­työ ry:n arvokas­ta toim­intaa 100 000 eurol­la vuodessa, myös viime ja tänä vuon­na.

Maar­it Sulavuori
per­he- ja sosi­aali­palvelu­jen johta­ja
Helsin­gin sosi­aali- ja ter­veystoi­mi