Helsinkiin kehitetään ruoka-avun mallia, jossa kassijakelun rinnalle tulee yhteisruokailuja ja hävikkiravintoloita. Ruokaa ei voi enää hakea anonyymisti, mutta ruoka-avun tarvetta ei kyseenalaisteta.

Helsingin kaupunki, Helsingin seura­kun­tayhtymä ja Diako­nis­sa­laitos aikovat poistaa leipä­jonot. Ne kehit­tävät uutta ruoka-avun mallia, jossa kassi-jakelun rinnalle tulee yhteis­ruo­kailuja.

Kehitys­työhön osallis­tuvat myös ruokaa jakavat toimijat.

Samaan aikaan vastaa­valla kokoon­pa­nolla jonoille etsitään vaihtoehtoa myös Espoossa.

– Helsin­gissä on selvä tahtotila: haluamme jonoista eroon. Tarvit­semme mallin, jossa ruoan saanti on inhimil­li­sempää, sanoo Leena Luhtasela, joka on vs. nuorten palve­lujen ja aikuis­so­si­aa­lityön johtaja Helsin­gissä.

Pahim­millaan leipä­jonot ovat olleet kilometrejä pitkiä ja jonotus on kestänyt tunteja. Suuret toimijat, Mylly­puron leipäjono ja ”Hurstin Valinta” Kalliossa, ovat nyt saaneet jonot lyhenemään 10 – 15 minuuttiin. Se onnistui, kun ruokajaon aukio­loaikoja piden­nettiin.

Helsingin kaupunki asetti järjes­töjen toiminta-avustuksen ehdoksi sen, että jonot poistuvat ja toimija osallistuu uuden mallin suunnit­teluun. Muut paitsi Heikki Hurstin Laupeu­dentyö ovat työssä mukana.

Ruoka-avun hakijat rekisteriin

Mallin suunnit­te­lu­ryhmää on vetänyt diako­nia­johtaja Matti Helin Diako­nis­sa­lai­tok­selta. Helin sanoo, että työssä ei asetettu kysee­na­lai­seksi ruoka-avun tarvetta. Se on todel­linen, hän sanoo, mutta nyt kehitetään tapoja, joilla se järjes­tetään.

Helinin mukaan Helsinkiin otetaan mallia Vantaan Yhteinen pöytä -ruoka­jaosta. Siihen sisältyy hävik­ki­ruo­ka­ter­mi­naali, josta ruoka toimi­tetaan keski­te­tysti kaikille jakelu­pis­teille.

Uutta on se, että ruokaa ei enää saa anonyy­misti. Hakijat haasta­tellaan ja rekis­te­röidään, ja he saavat asiakas­kortin.

– Niin saadaan karsittua pois hyvätu­loiset ja ammat­ti­jo­not­tajat, Helin sanoo.

Monet leipä­jo­nojen asiakkaat pelkäävät, että uusi malli lopettaa kassi­ja­kelun. Niin ei käy: ruokaa saa jakopai­kalta mukaan myös uuden mallin aikana.

– Ruoan jakaminen ei lopu. Kassin saa tulevai­suu­dessa jopa helpommin kuin nyt ja ilman jonoja. Sen rinnalle vain tulee uusia toimi­joita ja tapoja. Ruoka-apua pitää antaa siten, ettei hakijan tarvitse tuntea häpeää. On myös yhteis­kun­nal­li­sesti fiksua hoitaa jakelu niin.

Uusi malli hyödyntää yhtei­söl­li­syyttä, Helin sanoo. Ruokajaon rinnalle tulee yhteis­ruo­kailuja. Niitä järjes­tetään esimer­kiksi asukas­ti­loissa. Ruokailut synnyt­täi­sivät myös muuta yhteistä toimintaa ajan kanssa, Helin uskoo. Se lisää asiak­kaiden toimi­juutta ja osalli­suutta.

– Pelkän ruoan hakeminen ei vahvista toimi­juutta. Haluamme nostaa ruoka-avussa kunnian­himon tasoa.

– Diako­nis­sa­lai­tok­sella on vahva kokemus yhtei­söjen raken­ta­mi­sesta. Olemme nähneet, miten yhdes­säolo tepsii huono-osaisuuteen ja yksinäi­syyteen. Aluksi syödään, sitten vähitellen aletaan tehdä jotakin yhdessä.

Ruokailut ja osallis­tu­minen toimintaan olisivat vapaa­eh­toista, Helin painottaa. Jossakin vaiheessa levisi tieto, että Espoossa ruoka-avusta tulee vastik­keel­lista.

– Se oli uutisankka, hän sanoo.

– Pelkän ruoan hakeminen ei vahvista toimijuutta. Haluamme nostaa ruoka-avussa kunnianhimon tasoa, sanoo Matti Helin.

– Pelkän ruoan hakeminen ei vahvista toimi­juutta. Haluamme nostaa ruoka-avussa kunnian­himon tasoa, sanoo Matti Helin. Kuva Esko Jämsä

Myllypuron torstaijaossa kävi 1200 ihmistä

Mylly­puron leipä­jo­nossa on torstaisin iso jako. Se tarkoittaa, että asiakkaat saavat myös lihaa, leikke­leitä ja makkaraa. Isot jaot ovat tiistaisin ja torstaisin.

Muina arkipäivinä jonosta saa tuore­tuot­teita, esimer­kiksi maitoa ja vihan­neksia.

Toukokuun 17. päivänä ruoan jakelu alkoi aamulla kahdek­salta ja päättyi 11.15. Siinä välissä 1 200 ihmistä sai ruokaa.

Jonotus vei keski­määrin 10 – 15 minuuttia. Aurinko paistoi, monet jonot­tajat jutus­te­livat. Nuoria perhee­näitejä, jokunen hiljaa pysyvä nuorempi mies, joista näki, ettei mene hyvin. Suurin osa asiak­kaista kuitenkin oli eläkeikää lähes­tyviä tai eläke­läisiä siisteissä kesävaat­teissa.

Se ei ole koko totuus, huomauttaa leipä­jo­no­tutkija Tuomo Laihiala Tampereen yliopis­tosta.

– Köyhyys ei aina näy ulospäin. On mahdol­lista pitää yllä siistiä julki­sivua, vaikka rahaa ei ole. Ihmiset peittävät köyhyy­tensä niin pitkälle kuin voivat. Jonoissa käy ihmisiä, joilla on vakavia talou­del­lisia ongelmia. Kahdella viidestä on lisäksi syvempiä ongelmia.

Eri jonoissa tapaa erilaisia ihmisiä, Laihiala sanoo.

– Hurstin jonossa on moneni­käisiä, ja siellä näkee elämän koko kirjon opiske­li­joista asunn­ot­tomiin. Mylly­pu­rossa käy paljon mukavan oloisia eläke­läisiä ja eläkeikää lähes­tyviä sekä lapsi­per­heitä.

Elämää kädestä suuhun

Samaa sanoo Mylly­puron elintar­vi­ketuki -yhdis­tystä vetävä Sinikka Backman.

– Työttömiä, eläke­läisiä, työelä­mästä tipah­ta­neita, joille työnsaanti on vaikeaa. Lapsi­per­heitä. Paljon yksin­huol­tajia, hän kuvaa.

Kallis asuminen pakottaa ihmisiä jonoihin, Backman sanoo. Vaikka toimeen­tu­lo­tukea nostet­taisiin, se ei ratkaise kaikkien ongelmia.

– Osalla on isoja velkoja, joita ei oteta huomioon laskel­missa.

Jonossa voi asioida anonyy­misti, eikä kenenkään avun tarvetta kysellä. Ruoan­ja­kelua kehit­tävän työryhmän käyttöön Mylly­pu­rossa kuitenkin kerätään nyt tietoa kävijöistä. Heistä kolmasosa on maahan­muut­ta­ja­taus­taisia ja reilu kolmasosa lapsi­per­heitä. Joka kymmenes tulee jonoon Vantaalta.

– Näistä ihmisistä 92 prosenttia elää kädestä suuhun. He ovat tulleet siihen pisteeseen, että jonolle vaihtoehtoa ei ole.

Jonosta ei anneta ruokaa lapsille, eikä lapsia näy vanhempien mukana jonossa. Silti juuri lasten kohtalo alueella ”kääntää sydäntä”, Backman sanoo.

– Täällä kohtaa lapsia, joiden kotona elämän­hal­linta on hukassa. Lapset ovat nälissään.

Myllypuron elintarvikeapu -yhdistystä pyörittävän Sinikka Backmanin toive on, ettei ruoka-avun uudistukset vaikeuta ihmisten elämää entisestään.

Mylly­puron elintar­vi­keapu -yhdis­tystä pyörit­tävän Sinikka Backmanin toive on, ettei ruoka-avun uudis­tukset vaikeuta ihmisten elämää entisestään. Kuva: Esko Jämsä

Tekstari kutsuu syömään

Malliin sisältyy myös hävik­ki­ruo­ka­ra­vin­to­loita. Niitä voisivat pitää yhdis­tykset, ja niissä voisi käydä kuka tahansa. Ruoka­ja­kelun asiakas­kor­tilla lounaan saisi ilmai­seksi tai pikku­ra­halla. Muut maksavat ateriasta.

Hävik­ki­ruo­ka­ra­vin­to­loille on tarkoitus tehdä digitaa­linen alusta. Se kertoo, missä voi kulloinkin käydä syömässä. Palveluun voi liittyä myös mikä tahansa taval­linen ravintola, joka haluaa antaa ylijää­nyttä ruokaa ilmai­seksi ruoka-apuna.

Digia­lustan avulla myös isot laitos­keittiöt voivat liittyä ruoka-apuun, Helin kuvaa.

– Keittiö ilmoittaa, että meillä on sata annosta kylmää lounas­ruokaa. Logis­tiikka käy hakemassa ja siirtää ruoan jakeli­jalle. Samalla vähenee ruoka­hä­vikki.

– Asiak­kaille voitaisiin kertoa ruokai­lu­mah­dol­li­suuk­sista esimer­kiksi teksta­rilla.

Uusi malli on moniu­lot­teinen kokonaisuus, joka tulee muuttamaan myös vakiin­tu­neiden ruoka-apujär­jes­töjen toimintaa, Helin kuvaa. Uusia apumuotoja tulee mukaan siirty­mäajan kuluessa.

– Vuoden 2019 aikana leipä­jonot poistuvat. Olen siitä täysin varma, sanoo Helin.

Kadoksissa olevat löytyvät nyt

Leena Luhtasela kuuluu uutta mallia kehit­tävään työryhmään. Hän näkee mallissa mahdol­li­suuden tavoittaa vaikeassa asemassa olevia, jotka nyt ovat hukassa sosiaa­li­toi­melta.

– Asiak­kaiden elämän­ti­lanne selvi­tetään alkuhaas­tat­te­lussa. Niin voimme tarjota palveluja niille, joita emme nyt tavoita. Meillä on ollut jonoissa työnte­ki­jöitä, jotka tarjoavat apua ja ohjeita. Suuri osa ruoka-avun tarvit­si­joista on kuitenkin tunnis­ta­matta.

Leipä­jo­noissa käy Helsin­gissä tuhansia ihmisiä viikoittain.

– Haluamme tietää, miksi niin monet tarvit­sevat ruoka-apua, Luhtasela sanoo.

Osa heistä on nyt palve­lujen ulkopuo­lella, hän arvioi. Joillakin voi olla kielteisiä kokemuksia palve­lujen saannista tai kynnys asioida viran­omaisten kanssa voi olla heille korkea.

– Olemme olleet huonoja jalkau­tumaan. Olemme odottaneet, että asiakkaat tulevat virastoon asioimaan.

– Nykyinen palve­lu­jär­jes­telmä ei tunnista tarvetta ruoka-apuun. Voimme mallin avulla kehittää palve­lu­jamme.

Jakelu­pai­koissa voisi toimia esimer­kiksi etsivän lähityön työnte­ki­jöitä. Pop up -toiminta markki­noisi niissä terveys- ja sosiaa­li­pal­veluja.

Asiak­kaiden rekis­te­röinti ei ole tieto­suo­jalain näkökul­masta yksin­ker­taista, Luhtasela sanoo. Haastat­te­lujen ansiosta kuitenkin päästään käsiksi köyhyyden juuri­syihin.

– Varsinkin lapsi­per­heille pitää saada tukea nykyistä varhai­semmin. Kun perus­toi­meentulo siirtyi Kelalle, emme kohtaa perheitä niin kuin ennen.

Mallissa pitää myös ratkaista, kenen vastuulle ruoka-avun järjes­tä­minen kuuluu, Luhtasela sanoo.

– Sosiaa­li­huol­tolaki ei tunne ruoka-avun järjes­tä­mistä. Kun sote tulee, kenelle ruoka-apu kuuluu: onko se julkista toimintaa, kuuluuko se kunnille, maakun­nille tai mille taholle.

Meitä syyllistetään jonoista

Yksi on joukosta poissa, kun Helsinkiin sorvataan uutta ruoka-apumallia. Hän on Heikki Hursti, joka pyörittää kaupungin suurinta ja tunne­tuinta leipä­jonoa. Hurstin Valinta jakaa ruokaa Helsin­gin­ka­dulla.

Hän on menet­tänyt uskonsa siihen, että häntä kuunnellaan.

– Olen kertonut oman mieli­pi­teeni moneen kertaan. Se ei merkitse heille mitään. He ovat jo saaneet päähänsä, mitä järjes­tävät. Olen saanut pettyä monta kertaa. Siksi en osallistu tähän.

Hän tarkoittaa heillä Helsingin sosiaa­li­pal­ve­lujen johtoa.

– Meitä syyllis­tetään jonoista muttei yhteis­kuntaa, joka niitä jonoja aiheuttaa. Eivät jonot ole ongelma vaan köyhyys. Jonot ovat ongelma muille, ei jonot­ta­jille. He kiitte­levät, että on vielä jokin paikka, josta saa ruokaa.

– Nyt sitten on herätty auttamaan, jotta jonot saadaan pois näkyviltä.

Kallis malli, eikä se toimi

Uudesta mallista tulee kallis, Hursti arvelee. Se pitää tehdä tosi isosti, jotta varas­tointi ja kuljetus toimivat, hän sanoo.

– Vantaalla on logis­tiik­ka­keskus, mutta sieltä ei pystytä toimit­tamaan tarpeeksi ruokaa. Sitä ei riitä kaikille. Niin sanovat vantaa­laiset, jotka nyt tulevat meille.

– Meillä on valmiina kylmä­kul­jetus ja -säilytys. Olen sanonut niille, että antakaa rahaa, niin me kehitetään toimintaa ja saadaan loputkin jonot pois. Edellisen kerran saatiin avustusta kaupun­gilta 2016.

Hursti ei lämpene ajatuk­selle yhteis­ruo­kai­luista.

– Kokeilkoon itse sosiaa­li­vi­ras­tossa, miltä tuntuu syödä hävik­ki­ruo­ka­lou­nasta. Sitten sitä voidaan kokeilla muual­lakin.

– Ja asiakkaat tarvit­sevat myös pesuai­neita. Meillä jaetaan hammas­harjoja ja -tahnaa, omoja ja muita hygie­nia­tuot­teita.

Heikki Hursti pyörittää Helsinginkadulla kaupungin suurinta ja tunnetuinta leipäjonoa.

Heikki Hursti pyörittää Helsin­gin­ka­dulla kaupungin suurinta ja tunne­tuinta leipä­jonoa. Kuva: Kristiina Lehto / Lehtikuva

”Omat ruokakuljetukset eivät saa vaarantua”

Mylly­puron elintar­vi­keapu -yhdis­tystä pyörittävä Sinikka Backman pitää uutta mallia mahdol­li­suutena kehittää ruoka-apua.

– Odotan hyviä uudis­tuksia. Ne tulevat näiden meidän asiak­kai­demme hyväksi.

Jotkut suunni­telmat hän kuitenkin kysee­na­laistaa. Backman toivoo, ettei jakelu­pisteen omaa logis­tiikkaa lopeteta.

– Meillä se toimii hyvin. Haemme ruokaa kolmella autolla sovitusti kaupoista. Laskemme tarkkaan, miten paljon ruokaa kertyy. Sitä annetaan sen mukaan hakijoille. Ruokaa pitää riittää kaikille. Siinä meihin luotetaan.

Uusi malli ei saa vaarantaa ruoan riittä­vyyttä, Backman sanoo. Kymme­nesosa jonon kävijöistä on tätä nykyä Vantaalta.

– He sanovat, että sieltä ei ruokaa saa.

Myös hävik­ki­ruoan riittävyys huoles­tuttaa Backmania. Jos sitä menee myös ravin­to­loille, se on pois ruoka-avun potista, hän muistuttaa. Jo nyt hävik­ki­ruoan määrä on laskenut.

– Lihaa saadaan entistä vähemmän. Saimme eräältä tuotta­jalta ennen 10 – 12 lavaa maitoa. Nyt saattaa tulla vain yksi.

Hän on kuulos­tellut asiak­kaiden tunnelmia sen jälkeen, kun tietoa uudesta mallista alkoi tulla. Useimmat jonot­tajat eivät halua osallistua yhteis­ruo­kai­luihin. Ruoka halutaan syödä kotoa yksin tai perheen kanssa.

– Ei näillä ihmisillä ole känny­köitä eikä rahaa ostaa matka­lippua syömään jonnekin. Leipä­jo­nojen asiak­kailta itseltään ei ole kysytty mitään, hän kuvaa.

Osa asiak­kaista on yksinäisiä. Heitä yhdessä tekeminen voi auttaa, Backman arvelee. Monet ovat elämän­ti­lan­teensa uuvut­tamia.

– Heille riittää, että he jaksavat tulla tänne.

Backman pelkää, että osa asiak­kaista jää pois, jos ruoka-apuun pitää antaa henki­lö­tiedot.

– Kaikki eivät halua puhua edes meille tai sosiaa­lioh­jaa­jille. Miten heille käy?

Backman antaa kiitosta Helsingin kaupungin sosiaa­li­työn­te­ki­jälle Teija Tanskalle, joka on kuuden vuoden ajan käynyt jonoissa autta­massa ihmisiä. Tanska kertoo palve­luista, ohjaa ihmisiä niihin ja täyttää apuna hakemuksia.

– Se on toiminut hyvin. Meillä käy väkeä myös seura­kun­nasta. Me puoles­tamme ohjaamme asiak­kaita diako­nia­työhön.

Backman toivoo, että ruoka­jakelu voi jatkaa Mylly­pu­rossa.

– Meillä käy nelisen­kym­mentä ihmistä työllis­tä­mis­töissä. En usko, että kovin moni heistä pääsee muihin töihin. Heillekin on tärkeä kuulua johonkin.

”Haluan laittaa ruokaa kotona”

Mylly­puron leipä­jonon asiakkaat arvos­tavat omaa rauhaa ja kotiruokaa.

Rouva Karlsson, 55, saira­se­läk­keellä
”Aloin käydä täällä, koska vuokra on niin kallis. Eläke on pieni.

Tämä tämmöinen on hyvä tapa jakaa ruokaa. Saa itse valita ja mennä kotiin laittamaan ruokaa.

Haluan tehdä ruokani itse. Ruoka menee mössöksi isoissa katti­loissa, joista kauhalla otetaan. Kuka niitä mössöjä haluaa syödä.

On järkyt­tävää, jos leipäjono loppuu ja pitää mennä yhteis­ruo­kai­luihin. Sitä vastaan minulla ei ole mitään, että ruoan eteen pitäisi osallistua johonkin, jos vain terveyden puolesta pystyy.”

Keski-ikäinen mies
”Mieluiten haen ruokaa. Näin on parempi kuin yhteis­ruo­kailut. ”

Leonid
”Olemme tottuneet jonoon. Leipäjono on hyvä asia. Minun ei tarvitse jonottaa, kun minulla on jonon ohitus­kortti. Sen saa sosiaa­lista. En viitsisi mennä mihinkään ruokai­lemaan. Kotona on helppo tehdä kaikki itse.”

Helvi, 67, eläkkeellä
”Asun omako­ti­ta­lossa. Eläke menee lainan lyhen­nyksiin. Sosiaa­li­toi­misto ei auta, koska meillä on omistusa­sunto, vaikka siitä on paljon velkaa.

Minulla on iso perhe: tytär, toinen tytär perheineen, minä ja kolme kissaa. Lapsia on kolme.

Täältä on helppo hakea ruokaa nyt, kun jonot ovat lyhyitä. On hyvä, että hävik­ki­ruokaa jaetaan ihmisille eikä se mene roskiin.”



Köyhyys ei häviä, vaikka jonot katoavat

Ruokajono Myllypurossa

Helsingin kallis asuminen pakottaa ihmisiä jonoihin. Kuva: Esko Jämsä

Hyvin­voin­ti­tutkija Tuomo Laihiala Tampereen yliopis­tosta kysee­na­laistaa Helsinkiin suunni­tellun uuden ruoka-apumallin perusteet. Hänen väitös­kir­jansa käsit­telee leipä­jonoja.

– Ne ovat hienoja suunni­telmia, ja varmasti jotkut ryhmät hyötyvät niistä. Ne eivät kuitenkaan ratkaise köyhyy­son­gelmaa. Ongelma ei ole jonot vaan köyhyys. Siihen pitää puuttua sosiaa­li­po­li­tiikan keinoin.

– Se, että ihmisiä tavataan ja haasta­tellaan, ei heitä auta, elleivät he saa samalla lisää rahaa.

Laihiala kysyy, kenen tarpeiden vuoksi ruoka-avun mallia nyt muutetaan. Jonot lyhenivät Helsin­gissä jo huomat­ta­vasti, kun jakoaikoja piden­nettiin, hän huomauttaa.

– Mikä on ongelma, jota näillä malleilla ryhdytään poistamaan? Onko kyseessä silmän­kään­tö­temppu, jolla köyhyys saadaan siivottua katuku­vasta? Köyhyys ei siinä helpotu, koska ei puututa syihin, jotka pakot­tavat hakemaan ilmaista ruokaa.

Laihiala arvelee, että uusi, inves­tointeja vaativa malli muuttaa ruoka-avun viral­li­seksi tukijär­jes­tel­mäksi, joka on kohden­nettu köyhille.

Mikä häpeä!

Jonot halutaan pois, koska niissä seiso­minen ei ole ihmisar­voista, Helsingin kaupun­gilta katsotaan. Lisäksi halutaan säästää jonot­tajat häpeältä.

Tuomo Laihiala huomauttaa, että kaikki vain tai ensisi­jai­sesti köyhille suunnattu apu aiheuttaa häpeää, eivät vain leipä­jonot.

– Tutki­musten mukaan mikä tahansa köyhäi­na­vuksi mielletty aiheuttaa stigmaa. Siksi avun hakemiseen on iso kynnys.

Esimer­kiksi yhteis­ruo­kai­luihin eivät kaikki halua tulla, Laihiala uskoo. He eivät halua osallistua ”köyhien ruokai­luihin”, vaan katoavat jonnekin.

Yhtei­söl­li­syy­destä odotetaan ratkaisua moniin ongelmiin.

– Kaikille yhtei­söl­lisyys ei sovi. Osallis­tu­minen voi olla vaikeaa päihdeon­gel­mai­sille, lapsi­per­heille ja esimer­kiksi paniik­ki­häi­riöistä tai sosiaa­li­sista peloista kärsi­ville.

Laihiala kysyy myös, mitä tarkoit­tavat osallisuus ja osallis­ta­minen, joista puhutaan ruoka-avun yhtey­dessä.

– Tutki­muk­sessa osallisuus tarkoittaa sitä, että kansa­lainen voi vaikuttaa omiin asioi­hinsa yhteis­kun­nassa. Yhteis­ruo­kai­lu­hank­keissa osallisuus määri­tellään niin, että ihmiset vain osallis­tuvat johonkin.

Suurena ongelmana Laihiala pitää myös sitä, että ruokaa ei saa enää nimet­tömänä paikalle ilmes­ty­mällä. Sen sijaan kävijät haastellaan ja rekis­te­röidään.

– Kun tutkimme leipä­jonoja, huoma­simme, että osa jonot­ta­jista ei halua ottaa kontaktia keneenkään. Suuri osa jättää tutki­joiden kysely­lo­makkeen täyttä­mättä ja kieltäytyy osallis­tu­masta haastat­teluun. Monen pieni­tu­loisen on myös vaikea kertoa tilan­teestaan toisille ihmisille.

– Moni heikossa asemassa oleva ei halua tulla tunnis­te­tuksi. Vaikka ajatus on karsia ”ammat­ti­jo­not­tajat”, rekis­te­röinti karsii myös aidosti avun tarpeessa olevia, jotka häpeävät ruoan hakemista tai jotka ovat jaksa­mi­sensa äärira­joilla.

Hävikkiruoka kuuluu kaikille

Ruoka-avussa on tärkeää säilyttää vapaus ja vapaa­eh­toisuus, sanoo köyhyys­tutkija Anna-Maria Isola Terveyden ja hyvin­voinnin laitok­selta.

– Ne, jotka tarvit­sevat ja haluavat yhtei­söl­li­syyttä, voivat syödä yhdessä. Sen ohessa ruoan jakelun pitää jatkua ilman ehtoja. Hävik­ki­ruoka ei ole kenenkään omaisuutta. Tuntuu pakot­ta­mi­selta, jos julkinen valta alkaa asettaa sääntöjä sen jakelulle.

Yhteis­ruo­kailut eivät leimaa köyhäksi, jos niihin voi osallistua kuka tahansa, Isola sanoo. Ruoan tarvetta ja nimeä ei silloin kysytä.

– Vain köyhille tarkoi­tetut yhteis­ruo­kailut ovat edelleen köyhäin­pal­velua. Niissä kävisi sama piiri, joka käy leipä­jo­noissa.

Köyhiä pidetään helposti yhtenäisenä ryhmänä, Isola huomauttaa. Esimer­kiksi yhteis­ruo­kai­luihin sisältyy ajatus, että kaikki ovat yksinäisiä tai huonoja ruoan­lait­tajia.

– Nyt haetaan yhtä ratkaisua ja yleis­tetään liikaa. Meillä on liian kapea näkemys köyhistä.

Jaana Laitinen

 

_______________________________________________________

Helsingin kaupunki: oikaisu 19.6.2018

Ruoka-avun tarvetta ei kysee­na­laisteta Helsin­gissä

Toimittaja Jaana Laitinen kuvasi ansiok­kaasti ja monipuo­li­sesti artik­ke­lissaan ”Ruoka­jonot poistuvat Helsin­gistä 2019”  kehit­teillä olevaa uutta ruoka-avun toimin­ta­mal­liamme. Tavoit­tee­namme on auttaa asiak­kaita nykyistä varhemmin ja tarjota heille heidän tarvit­se­maansa apua paremmin kohden­nettuna.

Teemme tätä suunnit­telua yhdessä nykyisten toimi­joiden kanssa. Kaikki toimijat ovat terve­tul­leita tähän mukaan.

Toisin kuin Laitisen artik­ke­lissa todetaan, Helsinki on avustanut Lahja ja Veikko Hurstin Laupeu­dentyö ry:n arvokasta toimintaa 100 000 eurolla vuodessa, myös viime ja tänä vuonna.

Maarit Sulavuori
perhe- ja sosiaa­li­pal­ve­lujen johtaja
Helsingin sosiaali- ja terveys­toimi