Helsinkiin kehitetään ruoka-avun mallia, jossa kassijakelun rinnalle tulee yhteisruokailuja ja hävikkiravintoloita. Ruokaa ei voi enää hakea anonyymisti, mutta ruoka-avun tarvetta ei kyseenalaisteta.

Helsin­gin kau­punki, Hel­sin­gin seu­ra­kun­tayh­tymä ja Dia­ko­nis­sa­lai­tos aiko­vat pois­taa lei­pä­jo­not. Ne kehit­tä­vät uutta ruoka-avun mal­lia, jossa kassi-jake­lun rin­nalle tulee yhteisruokailuja.

Kehi­tys­työ­hön osal­lis­tu­vat myös ruo­kaa jaka­vat toimijat.

Samaan aikaan vas­taa­valla kokoon­pa­nolla jonoille etsi­tään vaih­toeh­toa myös Espoossa.

– Hel­sin­gissä on selvä tah­to­tila: haluamme jonoista eroon. Tar­vit­semme mal­lin, jossa ruoan saanti on inhi­mil­li­sem­pää, sanoo Leena Luh­ta­sela, joka on vs. nuor­ten pal­ve­lu­jen ja aikuis­so­si­aa­li­työn joh­taja Helsingissä.

Pahim­mil­laan lei­pä­jo­not ovat olleet kilo­met­rejä pit­kiä ja jono­tus on kes­tä­nyt tun­teja. Suu­ret toi­mi­jat, Myl­ly­pu­ron lei­pä­jono ja ”Hurs­tin Valinta” Kal­liossa, ovat nyt saa­neet jonot lyhe­ne­mään 10–15 minuut­tiin. Se onnis­tui, kun ruo­ka­jaon aukio­loai­koja pidennettiin.

Hel­sin­gin kau­punki asetti jär­jes­tö­jen toi­minta-avus­tuk­sen ehdoksi sen, että jonot pois­tu­vat ja toi­mija osal­lis­tuu uuden mal­lin suun­nit­te­luun. Muut paitsi Heikki Hurs­tin Lau­peu­den­työ ovat työssä mukana.

Ruoka-avun hakijat rekisteriin

Mal­lin suun­nit­te­lu­ryh­mää on vetä­nyt dia­ko­nia­joh­taja Matti Helin Dia­ko­nis­sa­lai­tok­selta. Helin sanoo, että työssä ei ase­tettu kysee­na­lai­seksi ruoka-avun tar­vetta. Se on todel­li­nen, hän sanoo, mutta nyt kehi­te­tään tapoja, joilla se järjestetään.

Heli­nin mukaan Hel­sin­kiin ote­taan mal­lia Van­taan Yhtei­nen pöytä ‑ruo­ka­jaosta. Sii­hen sisäl­tyy hävik­ki­ruo­ka­ter­mi­naali, josta ruoka toi­mi­te­taan kes­ki­te­tysti kai­kille jakelupisteille.

Uutta on se, että ruo­kaa ei enää saa ano­nyy­misti. Haki­jat haas­ta­tel­laan ja rekis­te­röi­dään, ja he saa­vat asiakaskortin.

– Niin saa­daan kar­sit­tua pois hyvä­tu­loi­set ja ammat­ti­jo­not­ta­jat, Helin sanoo.

Monet lei­pä­jo­no­jen asiak­kaat pel­kää­vät, että uusi malli lopet­taa kas­si­ja­ke­lun. Niin ei käy: ruo­kaa saa jako­pai­kalta mukaan myös uuden mal­lin aikana.

– Ruoan jaka­mi­nen ei lopu. Kas­sin saa tule­vai­suu­dessa jopa hel­pom­min kuin nyt ja ilman jonoja. Sen rin­nalle vain tulee uusia toi­mi­joita ja tapoja. Ruoka-apua pitää antaa siten, ettei haki­jan tar­vitse tun­tea häpeää. On myös yhteis­kun­nal­li­sesti fik­sua hoi­taa jakelu niin.

Uusi malli hyö­dyn­tää yhtei­söl­li­syyttä, Helin sanoo. Ruo­ka­jaon rin­nalle tulee yhteis­ruo­kai­luja. Niitä jär­jes­te­tään esi­mer­kiksi asu­kas­ti­loissa. Ruo­kai­lut syn­nyt­täi­si­vät myös muuta yhteistä toi­min­taa ajan kanssa, Helin uskoo. Se lisää asiak­kai­den toi­mi­juutta ja osallisuutta.

– Pel­kän ruoan hake­mi­nen ei vah­vista toi­mi­juutta. Haluamme nos­taa ruoka-avussa kun­nian­hi­mon tasoa.

– Dia­ko­nis­sa­lai­tok­sella on vahva koke­mus yhtei­sö­jen raken­ta­mi­sesta. Olemme näh­neet, miten yhdes­sä­olo tep­sii huono-osai­suu­teen ja yksi­näi­syy­teen. Aluksi syö­dään, sit­ten vähi­tel­len ale­taan tehdä jota­kin yhdessä.

Ruo­kai­lut ja osal­lis­tu­mi­nen toi­min­taan oli­si­vat vapaa­eh­toista, Helin pai­not­taa. Jos­sa­kin vai­heessa levisi tieto, että Espoossa ruoka-avusta tulee vastikkeellista.

– Se oli uuti­sankka, hän sanoo.

– Pelkän ruoan hakeminen ei vahvista toimijuutta. Haluamme nostaa ruoka-avussa kunnianhimon tasoa, sanoo Matti Helin.

– Pel­kän ruoan hake­mi­nen ei vah­vista toi­mi­juutta. Haluamme nos­taa ruoka-avussa kun­nian­hi­mon tasoa, sanoo Matti Helin. Kuva Esko Jämsä

Myllypuron torstaijaossa kävi 1200 ihmistä

Myl­ly­pu­ron lei­pä­jo­nossa on tors­tai­sin iso jako. Se tar­koit­taa, että asiak­kaat saa­vat myös lihaa, leik­ke­leitä ja mak­ka­raa. Isot jaot ovat tiis­tai­sin ja torstaisin.

Muina arki­päi­vinä jonosta saa tuo­re­tuot­teita, esi­mer­kiksi mai­toa ja vihanneksia.

Tou­ko­kuun 17. päi­vänä ruoan jakelu alkoi aamulla kah­dek­salta ja päät­tyi 11.15. Siinä välissä 1 200 ihmistä sai ruokaa.

Jono­tus vei kes­ki­mää­rin 10–15 minuut­tia. Aurinko pais­toi, monet jonot­ta­jat jutus­te­li­vat. Nuo­ria per­hee­näi­tejä, joku­nen hil­jaa pysyvä nuo­rempi mies, joista näki, ettei mene hyvin. Suu­rin osa asiak­kaista kui­ten­kin oli elä­kei­kää lähes­ty­viä tai elä­ke­läi­siä siis­teissä kesävaatteissa.

Se ei ole koko totuus, huo­maut­taa lei­pä­jo­no­tut­kija Tuomo Lai­hiala Tam­pe­reen yliopistosta.

– Köy­hyys ei aina näy ulos­päin. On mah­dol­lista pitää yllä siis­tiä jul­ki­si­vua, vaikka rahaa ei ole. Ihmi­set peit­tä­vät köy­hyy­tensä niin pit­källe kuin voi­vat. Jonoissa käy ihmi­siä, joilla on vaka­via talou­del­li­sia ongel­mia. Kah­della vii­destä on lisäksi syvem­piä ongelmia.

Eri jonoissa tapaa eri­lai­sia ihmi­siä, Lai­hiala sanoo.

– Hurs­tin jonossa on mone­ni­käi­siä, ja siellä näkee elä­män koko kir­jon opis­ke­li­joista asunn­ot­to­miin. Myl­ly­pu­rossa käy pal­jon muka­van oloi­sia elä­ke­läi­siä ja elä­kei­kää lähes­ty­viä sekä lapsiperheitä.

Elämää kädestä suuhun

Samaa sanoo Myl­ly­pu­ron elin­tar­vi­ke­tuki ‑yhdis­tystä vetävä Sinikka Back­man.

– Työt­tö­miä, elä­ke­läi­siä, työ­elä­mästä tipah­ta­neita, joille työn­saanti on vai­keaa. Lap­si­per­heitä. Pal­jon yksin­huol­ta­jia, hän kuvaa.

Kal­lis asu­mi­nen pakot­taa ihmi­siä jonoi­hin, Back­man sanoo. Vaikka toi­meen­tu­lo­tu­kea nos­tet­tai­siin, se ei rat­kaise kaik­kien ongelmia.

– Osalla on isoja vel­koja, joita ei oteta huo­mioon laskelmissa.

Jonossa voi asioida ano­nyy­misti, eikä kenen­kään avun tar­vetta kysellä. Ruo­an­ja­ke­lua kehit­tä­vän työ­ryh­män käyt­töön Myl­ly­pu­rossa kui­ten­kin kerä­tään nyt tie­toa kävi­jöistä. Heistä kol­mas­osa on maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­sia ja reilu kol­mas­osa lap­si­per­heitä. Joka kym­me­nes tulee jonoon Vantaalta.

– Näistä ihmi­sistä 92 pro­sent­tia elää kädestä suu­hun. He ovat tul­leet sii­hen pis­tee­seen, että jonolle vaih­toeh­toa ei ole.

Jonosta ei anneta ruo­kaa lap­sille, eikä lap­sia näy van­hem­pien mukana jonossa. Silti juuri las­ten koh­talo alu­eella ”kään­tää sydäntä”, Back­man sanoo.

– Täällä koh­taa lap­sia, joi­den kotona elä­män­hal­linta on hukassa. Lap­set ovat nälissään.

Myllypuron elintarvikeapu -yhdistystä pyörittävän Sinikka Backmanin toive on, ettei ruoka-avun uudistukset vaikeuta ihmisten elämää entisestään.

Myl­ly­pu­ron elin­tar­vi­keapu ‑yhdis­tystä pyö­rit­tä­vän Sinikka Back­ma­nin toive on, ettei ruoka-avun uudis­tuk­set vai­keuta ihmis­ten elä­mää enti­ses­tään. Kuva: Esko Jämsä

Tekstari kutsuu syömään

Mal­liin sisäl­tyy myös hävik­ki­ruo­ka­ra­vin­to­loita. Niitä voi­si­vat pitää yhdis­tyk­set, ja niissä voisi käydä kuka tahansa. Ruo­ka­ja­ke­lun asia­kas­kor­tilla lou­naan saisi ilmai­seksi tai pik­ku­ra­halla. Muut mak­sa­vat ateriasta.

Hävik­ki­ruo­ka­ra­vin­to­loille on tar­koi­tus tehdä digi­taa­li­nen alusta. Se ker­too, missä voi kul­loin­kin käydä syö­mässä. Pal­ve­luun voi liit­tyä myös mikä tahansa taval­li­nen ravin­tola, joka haluaa antaa yli­jää­nyttä ruo­kaa ilmai­seksi ruoka-apuna.

Digia­lus­tan avulla myös isot lai­tos­keit­tiöt voi­vat liit­tyä ruoka-apuun, Helin kuvaa.

– Keit­tiö ilmoit­taa, että meillä on sata annosta kyl­mää lou­nas­ruo­kaa. Logis­tiikka käy hake­massa ja siir­tää ruoan jake­li­jalle. Samalla vähe­nee ruokahävikki.

– Asiak­kaille voi­tai­siin ker­toa ruo­kai­lu­mah­dol­li­suuk­sista esi­mer­kiksi tekstarilla.

Uusi malli on moniu­lot­tei­nen koko­nai­suus, joka tulee muut­ta­maan myös vakiin­tu­nei­den ruoka-apu­jär­jes­tö­jen toi­min­taa, Helin kuvaa. Uusia apu­muo­toja tulee mukaan siir­ty­mä­ajan kuluessa.

– Vuo­den 2019 aikana lei­pä­jo­not pois­tu­vat. Olen siitä täy­sin varma, sanoo Helin.

Kadoksissa olevat löytyvät nyt

Leena Luh­ta­sela kuu­luu uutta mal­lia kehit­tä­vään työ­ryh­mään. Hän näkee mal­lissa mah­dol­li­suu­den tavoit­taa vai­keassa ase­massa ole­via, jotka nyt ovat hukassa sosiaalitoimelta.

– Asiak­kai­den elä­män­ti­lanne sel­vi­te­tään alku­haas­tat­te­lussa. Niin voimme tar­jota pal­ve­luja niille, joita emme nyt tavoita. Meillä on ollut jonoissa työn­te­ki­jöitä, jotka tar­joa­vat apua ja ohjeita. Suuri osa ruoka-avun tar­vit­si­joista on kui­ten­kin tunnistamatta.

Lei­pä­jo­noissa käy Hel­sin­gissä tuhan­sia ihmi­siä viikoittain.

– Haluamme tie­tää, miksi niin monet tar­vit­se­vat ruoka-apua, Luh­ta­sela sanoo.

Osa heistä on nyt pal­ve­lu­jen ulko­puo­lella, hän arvioi. Joil­la­kin voi olla kiel­tei­siä koke­muk­sia pal­ve­lu­jen saan­nista tai kyn­nys asioida viran­omais­ten kanssa voi olla heille korkea.

– Olemme olleet huo­noja jal­kau­tu­maan. Olemme odot­ta­neet, että asiak­kaat tule­vat viras­toon asioimaan.

– Nykyi­nen pal­ve­lu­jär­jes­telmä ei tun­nista tar­vetta ruoka-apuun. Voimme mal­lin avulla kehit­tää palvelujamme.

Jake­lu­pai­koissa voisi toi­mia esi­mer­kiksi etsi­vän lähi­työn työn­te­ki­jöitä. Pop up ‑toi­minta mark­ki­noisi niissä ter­veys- ja sosiaalipalveluja.

Asiak­kai­den rekis­te­röinti ei ole tie­to­suo­ja­lain näkö­kul­masta yksin­ker­taista, Luh­ta­sela sanoo. Haas­tat­te­lu­jen ansiosta kui­ten­kin pääs­tään käsiksi köy­hyy­den juurisyihin.

– Var­sin­kin lap­si­per­heille pitää saada tukea nykyistä var­hai­sem­min. Kun perus­toi­meen­tulo siir­tyi Kelalle, emme koh­taa per­heitä niin kuin ennen.

Mal­lissa pitää myös rat­kaista, kenen vas­tuulle ruoka-avun jär­jes­tä­mi­nen kuu­luu, Luh­ta­sela sanoo.

– Sosi­aa­li­huol­to­laki ei tunne ruoka-avun jär­jes­tä­mistä. Kun sote tulee, kenelle ruoka-apu kuu­luu: onko se jul­kista toi­min­taa, kuu­luuko se kun­nille, maa­kun­nille tai mille taholle.

Meitä syyllistetään jonoista

Yksi on jou­kosta poissa, kun Hel­sin­kiin sor­va­taan uutta ruoka-apu­mal­lia. Hän on Heikki Hursti, joka pyö­rit­tää kau­pun­gin suu­rinta ja tun­ne­tuinta lei­pä­jo­noa. Hurs­tin Valinta jakaa ruo­kaa Helsinginkadulla.

Hän on menet­tä­nyt uskonsa sii­hen, että häntä kuunnellaan.

– Olen ker­to­nut oman mie­li­pi­teeni moneen ker­taan. Se ei mer­kitse heille mitään. He ovat jo saa­neet pää­hänsä, mitä jär­jes­tä­vät. Olen saa­nut pet­tyä monta ker­taa. Siksi en osal­listu tähän.

Hän tar­koit­taa heillä Hel­sin­gin sosi­aa­li­pal­ve­lu­jen johtoa.

– Meitä syyl­lis­te­tään jonoista mut­tei yhteis­kun­taa, joka niitä jonoja aiheut­taa. Eivät jonot ole ongelma vaan köy­hyys. Jonot ovat ongelma muille, ei jonot­ta­jille. He kiit­te­le­vät, että on vielä jokin paikka, josta saa ruokaa.

– Nyt sit­ten on herätty aut­ta­maan, jotta jonot saa­daan pois näkyviltä.

Kallis malli, eikä se toimi

Uudesta mal­lista tulee kal­lis, Hursti arve­lee. Se pitää tehdä tosi isosti, jotta varas­tointi ja kul­je­tus toi­mi­vat, hän sanoo.

– Van­taalla on logis­tiik­ka­kes­kus, mutta sieltä ei pys­tytä toi­mit­ta­maan tar­peeksi ruo­kaa. Sitä ei riitä kai­kille. Niin sano­vat van­taa­lai­set, jotka nyt tule­vat meille.

– Meillä on val­miina kyl­mä­kul­je­tus ja ‑säi­ly­tys. Olen sano­nut niille, että anta­kaa rahaa, niin me kehi­te­tään toi­min­taa ja saa­daan loput­kin jonot pois. Edel­li­sen ker­ran saa­tiin avus­tusta kau­pun­gilta 2016.

Hursti ei läm­pene aja­tuk­selle yhteisruokailuista.

– Kokeil­koon itse sosi­aa­li­vi­ras­tossa, miltä tun­tuu syödä hävik­ki­ruo­ka­lou­nasta. Sit­ten sitä voi­daan kokeilla muuallakin.

– Ja asiak­kaat tar­vit­se­vat myös pesuai­neita. Meillä jae­taan ham­mas­har­joja ja ‑tah­naa, omoja ja muita hygieniatuotteita.

Heikki Hursti pyörittää Helsinginkadulla kaupungin suurinta ja tunnetuinta leipäjonoa.

Heikki Hursti pyö­rit­tää Hel­sin­gin­ka­dulla kau­pun­gin suu­rinta ja tun­ne­tuinta lei­pä­jo­noa. Kuva: Kris­tiina Lehto / Lehtikuva

”Omat ruokakuljetukset eivät saa vaarantua”

Myl­ly­pu­ron elin­tar­vi­keapu ‑yhdis­tystä pyö­rit­tävä Sinikka Back­man pitää uutta mal­lia mah­dol­li­suu­tena kehit­tää ruoka-apua.

– Odo­tan hyviä uudis­tuk­sia. Ne tule­vat näi­den mei­dän asiak­kai­demme hyväksi.

Jot­kut suun­ni­tel­mat hän kui­ten­kin kysee­na­lais­taa. Back­man toi­voo, ettei jake­lu­pis­teen omaa logis­tiik­kaa lopeteta.

– Meillä se toi­mii hyvin. Haemme ruo­kaa kol­mella autolla sovi­tusti kau­poista. Las­kemme tark­kaan, miten pal­jon ruo­kaa ker­tyy. Sitä anne­taan sen mukaan haki­joille. Ruo­kaa pitää riit­tää kai­kille. Siinä mei­hin luotetaan.

Uusi malli ei saa vaa­ran­taa ruoan riit­tä­vyyttä, Back­man sanoo. Kym­me­nes­osa jonon kävi­jöistä on tätä nykyä Vantaalta.

– He sano­vat, että sieltä ei ruo­kaa saa.

Myös hävik­ki­ruoan riit­tä­vyys huo­les­tut­taa Back­ma­nia. Jos sitä menee myös ravin­to­loille, se on pois ruoka-avun potista, hän muis­tut­taa. Jo nyt hävik­ki­ruoan määrä on laskenut.

– Lihaa saa­daan entistä vähem­män. Saimme eräältä tuot­ta­jalta ennen 10–12 lavaa mai­toa. Nyt saat­taa tulla vain yksi.

Hän on kuu­los­tel­lut asiak­kai­den tun­nel­mia sen jäl­keen, kun tie­toa uudesta mal­lista alkoi tulla. Useim­mat jonot­ta­jat eivät halua osal­lis­tua yhteis­ruo­kai­lui­hin. Ruoka halu­taan syödä kotoa yksin tai per­heen kanssa.

– Ei näillä ihmi­sillä ole kän­ny­köitä eikä rahaa ostaa mat­ka­lip­pua syö­mään jon­ne­kin. Lei­pä­jo­no­jen asiak­kailta itsel­tään ei ole kysytty mitään, hän kuvaa.

Osa asiak­kaista on yksi­näi­siä. Heitä yhdessä teke­mi­nen voi aut­taa, Back­man arve­lee. Monet ovat elä­män­ti­lan­teensa uuvuttamia.

– Heille riit­tää, että he jak­sa­vat tulla tänne.

Back­man pel­kää, että osa asiak­kaista jää pois, jos ruoka-apuun pitää antaa henkilötiedot.

– Kaikki eivät halua puhua edes meille tai sosi­aa­lioh­jaa­jille. Miten heille käy?

Back­man antaa kii­tosta Hel­sin­gin kau­pun­gin sosi­aa­li­työn­te­ki­jälle Teija Tans­kalle, joka on kuu­den vuo­den ajan käy­nyt jonoissa aut­ta­massa ihmi­siä. Tanska ker­too pal­ve­luista, ohjaa ihmi­siä nii­hin ja täyt­tää apuna hakemuksia.

– Se on toi­mi­nut hyvin. Meillä käy väkeä myös seu­ra­kun­nasta. Me puo­les­tamme ohjaamme asiak­kaita diakoniatyöhön.

Back­man toi­voo, että ruo­ka­ja­kelu voi jat­kaa Myllypurossa.

– Meillä käy neli­sen­kym­mentä ihmistä työl­lis­tä­mis­töissä. En usko, että kovin moni heistä pää­see mui­hin töi­hin. Heil­le­kin on tär­keä kuu­lua johonkin.

”Haluan laittaa ruokaa kotona”

Myl­ly­pu­ron lei­pä­jo­non asiak­kaat arvos­ta­vat omaa rau­haa ja kotiruokaa.

Rouva Karls­son, 55, sairaseläkkeellä
”Aloin käydä täällä, koska vuo­kra on niin kal­lis. Eläke on pieni.

Tämä täm­möi­nen on hyvä tapa jakaa ruo­kaa. Saa itse valita ja mennä kotiin lait­ta­maan ruokaa.

Haluan tehdä ruo­kani itse. Ruoka menee mös­söksi isoissa kat­ti­loissa, joista kau­halla ote­taan. Kuka niitä mös­söjä haluaa syödä.

On jär­kyt­tä­vää, jos lei­pä­jono lop­puu ja pitää mennä yhteis­ruo­kai­lui­hin. Sitä vas­taan minulla ei ole mitään, että ruoan eteen pitäisi osal­lis­tua johon­kin, jos vain ter­vey­den puo­lesta pystyy.”

Keski-ikäi­nen mies
”Mie­lui­ten haen ruo­kaa. Näin on parempi kuin yhteisruokailut. ”

Leo­nid
”Olemme tot­tu­neet jonoon. Lei­pä­jono on hyvä asia. Minun ei tar­vitse jonot­taa, kun minulla on jonon ohi­tus­kortti. Sen saa sosi­aa­lista. En viit­sisi mennä mihin­kään ruo­kai­le­maan. Kotona on helppo tehdä kaikki itse.”

Helvi, 67, eläkkeellä
”Asun oma­ko­ti­ta­lossa. Eläke menee lai­nan lyhen­nyk­siin. Sosi­aa­li­toi­misto ei auta, koska meillä on omis­tusa­sunto, vaikka siitä on pal­jon velkaa.

Minulla on iso perhe: tytär, toi­nen tytär per­hei­neen, minä ja kolme kis­saa. Lap­sia on kolme.

Täältä on helppo hakea ruo­kaa nyt, kun jonot ovat lyhyitä. On hyvä, että hävik­ki­ruo­kaa jae­taan ihmi­sille eikä se mene roskiin.”



Köyhyys ei häviä, vaikka jonot katoavat

Ruokajono Myllypurossa

Hel­sin­gin kal­lis asu­mi­nen pakot­taa ihmi­siä jonoi­hin. Kuva: Esko Jämsä

Hyvin­voin­ti­tut­kija Tuomo Lai­hiala Tam­pe­reen yli­opis­tosta kysee­na­lais­taa Hel­sin­kiin suun­ni­tel­lun uuden ruoka-apu­mal­lin perus­teet. Hänen väi­tös­kir­jansa käsit­te­lee leipäjonoja.

– Ne ovat hie­noja suun­ni­tel­mia, ja var­masti jot­kut ryh­mät hyö­ty­vät niistä. Ne eivät kui­ten­kaan rat­kaise köy­hyy­son­gel­maa. Ongelma ei ole jonot vaan köy­hyys. Sii­hen pitää puut­tua sosi­aa­li­po­li­tii­kan keinoin.

– Se, että ihmi­siä tava­taan ja haas­ta­tel­laan, ei heitä auta, ellei­vät he saa samalla lisää rahaa.

Lai­hiala kysyy, kenen tar­pei­den vuoksi ruoka-avun mal­lia nyt muu­te­taan. Jonot lyhe­ni­vät Hel­sin­gissä jo huo­mat­ta­vasti, kun jakoai­koja piden­net­tiin, hän huomauttaa.

– Mikä on ongelma, jota näillä mal­leilla ryh­dy­tään pois­ta­maan? Onko kyseessä sil­män­kään­tö­temppu, jolla köy­hyys saa­daan sii­vot­tua katu­ku­vasta? Köy­hyys ei siinä hel­potu, koska ei puu­tuta syi­hin, jotka pakot­ta­vat hake­maan ilmaista ruokaa.

Lai­hiala arve­lee, että uusi, inves­toin­teja vaa­tiva malli muut­taa ruoka-avun viral­li­seksi tuki­jär­jes­tel­mäksi, joka on koh­den­nettu köyhille.

Mikä häpeä!

Jonot halu­taan pois, koska niissä sei­so­mi­nen ei ole ihmi­sar­voista, Hel­sin­gin kau­pun­gilta kat­so­taan. Lisäksi halu­taan sääs­tää jonot­ta­jat häpeältä.

Tuomo Lai­hiala huo­maut­taa, että kaikki vain tai ensi­si­jai­sesti köy­hille suun­nattu apu aiheut­taa häpeää, eivät vain leipäjonot.

– Tut­ki­mus­ten mukaan mikä tahansa köy­häi­na­vuksi miel­letty aiheut­taa stig­maa. Siksi avun hake­mi­seen on iso kynnys.

Esi­mer­kiksi yhteis­ruo­kai­lui­hin eivät kaikki halua tulla, Lai­hiala uskoo. He eivät halua osal­lis­tua ”köy­hien ruo­kai­lui­hin”, vaan katoa­vat jonnekin.

Yhtei­söl­li­syy­destä odo­te­taan rat­kai­sua moniin ongelmiin.

– Kai­kille yhtei­söl­li­syys ei sovi. Osal­lis­tu­mi­nen voi olla vai­keaa päih­deon­gel­mai­sille, lap­si­per­heille ja esi­mer­kiksi paniik­ki­häi­riöistä tai sosi­aa­li­sista peloista kärsiville.

Lai­hiala kysyy myös, mitä tar­koit­ta­vat osal­li­suus ja osal­lis­ta­mi­nen, joista puhu­taan ruoka-avun yhteydessä.

– Tut­ki­muk­sessa osal­li­suus tar­koit­taa sitä, että kan­sa­lai­nen voi vai­kut­taa omiin asioi­hinsa yhteis­kun­nassa. Yhteis­ruo­kai­lu­hank­keissa osal­li­suus mää­ri­tel­lään niin, että ihmi­set vain osal­lis­tu­vat johonkin.

Suu­rena ongel­mana Lai­hiala pitää myös sitä, että ruo­kaa ei saa enää nimet­tö­mänä pai­kalle ilmes­ty­mällä. Sen sijaan kävi­jät haas­tel­laan ja rekisteröidään.

– Kun tut­kimme lei­pä­jo­noja, huo­ma­simme, että osa jonot­ta­jista ei halua ottaa kon­tak­tia keneen­kään. Suuri osa jät­tää tut­ki­joi­den kyse­ly­lo­mak­keen täyt­tä­mättä ja kiel­täy­tyy osal­lis­tu­masta haas­tat­te­luun. Monen pie­ni­tu­loi­sen on myös vai­kea ker­toa tilan­tees­taan toi­sille ihmisille.

– Moni hei­kossa ase­massa oleva ei halua tulla tun­nis­te­tuksi. Vaikka aja­tus on kar­sia ”ammat­ti­jo­not­ta­jat”, rekis­te­röinti kar­sii myös aidosti avun tar­peessa ole­via, jotka häpeä­vät ruoan hake­mista tai jotka ovat jak­sa­mi­sensa äärirajoilla.

Hävikkiruoka kuuluu kaikille

Ruoka-avussa on tär­keää säi­lyt­tää vapaus ja vapaa­eh­toi­suus, sanoo köy­hyys­tut­kija Anna-Maria Isola Ter­vey­den ja hyvin­voin­nin laitokselta.

– Ne, jotka tar­vit­se­vat ja halua­vat yhtei­söl­li­syyttä, voi­vat syödä yhdessä. Sen ohessa ruoan jake­lun pitää jat­kua ilman ehtoja. Hävik­ki­ruoka ei ole kenen­kään omai­suutta. Tun­tuu pakot­ta­mi­selta, jos jul­ki­nen valta alkaa aset­taa sään­töjä sen jakelulle.

Yhteis­ruo­kai­lut eivät lei­maa köy­häksi, jos nii­hin voi osal­lis­tua kuka tahansa, Isola sanoo. Ruoan tar­vetta ja nimeä ei sil­loin kysytä.

– Vain köy­hille tar­koi­te­tut yhteis­ruo­kai­lut ovat edel­leen köy­häin­pal­ve­lua. Niissä kävisi sama piiri, joka käy leipäjonoissa.

Köy­hiä pide­tään hel­posti yhte­näi­senä ryh­mänä, Isola huo­maut­taa. Esi­mer­kiksi yhteis­ruo­kai­lui­hin sisäl­tyy aja­tus, että kaikki ovat yksi­näi­siä tai huo­noja ruoanlaittajia.

– Nyt hae­taan yhtä rat­kai­sua ja yleis­te­tään lii­kaa. Meillä on liian kapea näke­mys köyhistä.

Jaana Lai­ti­nen

 

_______________________________________________________

Hel­sin­gin kau­punki: oikaisu 19.6.2018

Ruoka-avun tar­vetta ei kysee­na­lais­teta Helsingissä

Toi­mit­taja Jaana Lai­ti­nen kuvasi ansiok­kaasti ja moni­puo­li­sesti artik­ke­lis­saan ”Ruo­ka­jo­not pois­tu­vat Hel­sin­gistä 2019”  kehit­teillä ole­vaa uutta ruoka-avun toi­min­ta­mal­liamme. Tavoit­tee­namme on aut­taa asiak­kaita nykyistä var­hem­min ja tar­jota heille hei­dän tar­vit­se­maansa apua parem­min kohdennettuna.

Teemme tätä suun­nit­te­lua yhdessä nykyis­ten toi­mi­joi­den kanssa. Kaikki toi­mi­jat ovat ter­ve­tul­leita tähän mukaan.

Toi­sin kuin Lai­ti­sen artik­ke­lissa tode­taan, Hel­sinki on avus­ta­nut Lahja ja Veikko Hurs­tin Lau­peu­den­työ ry:n arvo­kasta toi­min­taa 100 000 eurolla vuo­dessa, myös viime ja tänä vuonna.

Maa­rit Sulavuori
perhe- ja sosi­aa­li­pal­ve­lu­jen johtaja
Hel­sin­gin sosi­aali- ja terveystoimi