Kahdeksatta vankeustuomiotaan kärsivä Miranda aikoo kääntää elämänsä suunnan. Voiva-ohjelma tukee muitakin romaninaisvankeja.

 

Miranda, 40, on ollut Hämeen­lin­nan van­ki­lassa vuo­den ver­ran, ja saman­pi­tui­nen jakso on vielä edessä.

Hänelle tämä on kah­dek­sas kerta tel­kien takana. Ja jos Miran­dasta riip­puu, myös vii­mei­nen. Tässä pyr­ki­myk­sessä häntä aut­taa Romano Mis­sion Voiva-ohjelma, jonka tar­koi­tuk­sena on voi­maan­nut­taa roma­ni­nais­van­keja, tar­jota vaih­toeh­toja arkeen ja ehkäistä syr­jäy­ty­mistä ja uusintarikollisuutta.

– Voiva-ohjelma on ollut todella hyvä, ja toi­voi­sin sille ehdot­to­masti jat­koa. Käsit­te­lemme ohjel­massa eri­lai­sia tee­moja, kuten iden­ti­teet­tiä, tunne-elä­mää, taloutta, pari­suh­detta ja roma­nien his­to­riaa. Olen oppi­nut pal­jon roma­nien men­nei­syy­destä, mikä aut­taa minua raken­ta­maan omaa iden­ti­teet­tiäni. Nämä ovat ihan elä­män perus­asioita, joita on hyvä poh­tia omalla koh­dal­laan, Miranda sanoo.

Van­kila tar­joaa van­geille eri­lai­sia kun­tou­tus­muo­toja, joilla uusin­ta­ri­kol­li­suutta ja syr­jäy­ty­mistä tor­ju­taan. Van­ki­lan hen­ki­lö­kun­nan mukaan roma­ni­nais­van­kien näistä saama hyöty on osoit­tau­tu­nut var­sin heikoksi.

Roma­ni­van­git koki­vat myös itse, ettei­vät val­ta­väes­tön ohjel­mat ja kurs­sit olleet heitä var­ten. Yhtenä syynä tähän voi olla, että tieto tar­jo­taan usein heille vie­raassa muodossa.

– Kaikki romanit eivät esimerkiksi täysin ymmärrä valtaväestön käyttämää kieltä.

– Minusta roma­nit ote­taan nyky­ään van­ki­lassa ihan hyvin huo­mioon. Aina­kin Hämeen­lin­nassa var­ti­jat ovat olleet pit­kään teke­mi­sissä roma­ni­kult­tuu­rin kanssa, joten heille mei­dän tapamme ovat enim­mäk­seen tut­tuja. Itse en ole tör­män­nyt tässä suh­teessa vai­keuk­siin, mutta toi­saalta tällä osas­tolla ei ole van­hem­pia roma­ni­nai­sia tällä hetkellä.

– Ennen van­haan saat­toi vielä käydä niin, että esi­mer­kiksi ves­sassa käynti oli han­ka­laa, koska nuo­rempi roma­ni­nai­nen ei voi mennä ves­saan, jos van­hempi romani on pai­kalla. Emme voi lii­oin mennä sau­naan van­hem­pien roma­nien kanssa. Tämä joh­tuu häve­liäi­syys­sään­nöis­tämme. Roma­ni­kult­tuu­rissa nou­da­te­taan myös tiuk­koja puhtaussääntöjä.

– En minä tääl­lä­kään laita lasia tai ruo­kai­lu­vä­li­neitä lat­tialle tai käytä sel­lai­sia, jotka ovat tipah­ta­neet lat­tialle. Kul­jen housua­sussa, mutta jos täällä olisi van­hem­pia roma­neita, käyt­täi­sin pientä romanihametta.

Myös ohjaaja on romani

Voiva-ohjel­massa vah­vis­te­taan roma­ni­nais­van­kien minä­ku­vaa kult­tuu­ri­tausta huo­mioon ottaen. Lisäksi Voi­vassa kohen­ne­taan romani nais­ten val­miuk­sia hyö­dyn­tää van­ki­lan muita kun­tout­ta­via toimintoja.

Voiva-ryh­miä vetää roma­ni­taus­tai­nen työn­te­kijä. Työn­te­ki­jän roma­ni­tausta on kes­kei­nen, sillä perin­tei­nen roma­nie­lämä poik­keaa osit­tain val­ta­väes­tön elä­mästä sekä eri­lais­ten arvo­jen että kult­tuu­ris­ten tapo­jen vuoksi.

Roma­ni­taus­tai­nen työn­te­kijä ymmär­tää roma­ni­nais­ten maa­il­maa, ja osaa tuoda käsi­tel­tä­vät tee­mat lähelle roma­ni­nais­ten elä­män rea­li­teet­teja esi­merk­kien kautta.

– Minulle tär­keim­piä käsi­tel­tä­viä tee­moja ovat olleet rikos ja ran­gais­tus sekä tunne-elä­män asiat ja tie­ten­kin vapau­tu­mi­sen suun­nit­telu, Miranda luettelee.

Miranda tiedostaa eron valtaväestön ja romanien välillä myös ihmissuhteissa.

– Roma­neilla on tii­viimpi suku­yh­teys kuin val­ta­väes­töllä. Soi­tan täältä joka päivä lähei­sil­leni, ja he käy­vät tapaa­massa minua mah­dol­li­suuk­sien mukaan. Sen ver­ran huo­maan kyllä aiko­jen muut­tu­neen, että kai­killa roma­neil­la­kaan ei enää käy vie­raita. Lisäksi ongel­mal­li­nen päih­de­käyttö on vali­tet­ta­vasti yleis­ty­nyt myös mei­dän kes­kuu­des­samme, kun se oli aikai­sem­min har­vi­naista. Noin 15 vuotta sit­ten roma­nien kes­kuu­desta olisi jou­tu­nut hake­malla hake­maan ainei­den käyt­tä­jiä, mutta ei enää.

Miranda tie­tää, mistä puhuu. Hän itse jou­tui mukaan päih­de­pii­rei­hin 15-vuo­ti­aana. Poru­kassa oli mukana niin val­ta­väes­töön kuu­lu­via kuin roma­ne­ja­kin. Miran­dan vii­mei­sin tuo­mio lan­ge­tet­tiin tör­keästä huumausainerikoksesta.

– Joten­kin se kave­ri­po­rukka vain veti mukaansa. Per­het­täni en voi siitä syyt­tää, sillä minulla on hyvä ja rakas­tava perhe. Aikai­sem­min käy­tin amfe­ta­mii­nia, sit­tem­min lähinnä alko­ho­lia. Nyt olen päih­de­kun­tou­tus­osas­tolla. Totta kai per­heeni on ollut minusta huo­lis­saan, mutta en usko, että he kos­kaan minua hylkäisivät.

”Tavallisia” unelmia

Miranda suuntaa ajatuksiaan jo vapautumiseen.

– Toi­von pää­se­väni koe­va­pau­teen ensi syk­synä. Koe­va­paus tar­joaa tur­va­tum­man vapau­tu­mi­sen, koska tuona aikana van­kila kont­rol­loi päih­de­käyt­töä ja ajan­käyt­töä. Monelle päih­de­taus­tai­selle ihan arjen rutii­nit­kin ovat ope­tel­ta­via asioita, sillä päih­de­riip­pu­vai­nen ei kykene yllä­pi­tä­mään nor­maa­lia elämänrytmiä.

Koe­va­pausai­kana ei saa käyt­tää päih­teitä, mitä val­vo­taan Rikos­seu­raa­mus­lai­tok­sen tuki­par­tioi­den avulla. Lisäksi vanki pitää sovi­tusti ja sään­nöl­li­sesti yhteyttä van­ki­laan koe­va­pausai­ka­naan. Van­gin on myös oltava kotona tiet­tyyn kel­lon­ai­kaan mennessä.

– Pää­sen aluksi asu­maan suku­lais­ten luokse, ja aion hakeu­tua työ­elä­mää var­ten val­men­ta­vaan kou­lu­tuk­seen. Unel­moin ihan taval­li­sista asioista, kuten omasta kodista, per­heestä ja kou­lu­tuk­sesta sekä myö­hem­min työstä.

Romano Mis­sion Nais­ten vuoro –pro­jekti aloitti roma­ni­nais­van­kien kun­tout­ta­van ryh­mä­toi­min­nan Van­ajan van­ki­lassa kesällä 2011, missä toteu­tet­tiin myös roma­ni­nais­van­kien työs­ken­te­ly­malli Voi­van ensim­mäi­nen pilotti.

Toi­nen pilotti toteu­tet­tiin Van­ajan van­ki­lassa syk­syllä 2012, ja Hämeen­lin­nan van­ki­lassa aloi­tet­tiin Voi­van ensim­mäi­nen pilotti sul­je­tulla osas­tolla tam­mi­kuussa 2013. Ryhmä kokoon­tuu ker­ran vii­kossa. Van­ajan van­ki­lassa toi­miva pal­ve­luoh­jaaja on ollut hen­ki­lö­kun­nan kon­sul­toin­tia­puna myös muissa roma­ni­nais­van­kei­hin liit­ty­vissä asioissa Voiva-ohjel­man lisäksi.

Susanna Yli­luoma