Eve Jaakkola on rikos­seu­raa­musalan ammat­ti­lainen, joka on törmännyt rankai­se­mat­to­muuden kulttuuriin.

 

Kun Eve Jaakkola haki vuonna 1978 sosiaa­li­työn­te­kijän paikkaa Krimi­naa­li­huol­to­yh­dis­tyk­sestä Joensuussa, hän ei tiennyt, mitä krimi­naa­li­huolto on.

– Tein pro graduni kasva­tus­tie­teistä, mutta minua kiinnosti enemmän sosiaa­liala, koska halusin kantaa korteni kekoon yhteis­kun­nal­lisen eriar­voi­suuden poista­mi­seksi.

Jaakkola jäi eläkkeelle viime keväänä. Hän työskenteli viimeksi Tampereen yhdys­kun­ta­seu­raa­mus­toi­miston ja Vilppulan vankilan johtajana. Nelikym­men­vuo­tinen työura ei kuitenkaan kulunut pelkästään krimi­naa­li­huol­lossa, sillä väliin mahtuu yli kymmenen vuotta sosiaa­lialan oppilai­toksen opettajana vuosi­tu­hannen vaihteessa.

Välillä kaikkialla noudatettiin strukturoituja ohjelmia, mutta sitten huomattiin, että niiden lisäksi tarvitaan sosiaalityötä.

Vuonna 2010 Krimi­naa­li­huol­to­laitos ja Vankein­hoi­to­laitos yhdis­tettiin Rikos­ seuraa­mus­lai­tok­seksi.

– Uudis­tuksen alkuvai­heessa pelättiin, että vankein­hoito jyrää yhdys­kun­ta­seu­raa­mustyön, sillä organi­saation ajasta mukana ja harjoit­te­lemaan rikok­se­tonta elämää.

Matkalle elämän­muu­tokseen elämän­muutos

Uusin rangais­tus­muoto on elekt­ro­nisen jalka­pannan avulla toteu­tettava valvon­ta­ran­gaistus. Valvot­tavan täytyy päivittäin osallistua koulu­tukseen, työsken­nellä omalla työpai­kallaan, osallistua työttömien päivä­toi­mintaan tai muuhun säännöl­liseen toimintaan. Lisäksi rangais­tukseen sisältyy rikoksen käsittely, toimin­taoh­jelmia sekä päihde-­ tai muuta kuntou­tusta.

Kaikessa pyritään siihen, että asiakkaan elämä muuttuu. Jos hänellä ei ole siihen motivaa­tiota, sitä pyritään synnyt­tämään. Jos elämän­muu­tokseen on tahtoa, sitä tuetaan sekä etsitään mahdol­li­suuksia toteuttaa muutos.

– Tässä työssä on sosiaa­lialan ammatil­linen osaaminen hyvin tärkeää, Eve painottaa.

Rikos­seu­raa­musalan työssä asiakasta motivoidaan myös päihde- tai mielen­ter­veys­hoitoon. Sitä varten on kehitetty erilaisia hoito-ohjelmia. Suurin osa rikok­sista tehdään päihteiden alaisena.

– Vanki­lahan on suurin päihde­kun­tou­tus­laitos Suomessa.

Rikos­seu­raa­musalan työ on Jaakkolan mukaan kehit­tynyt valta­vasti viimeisten parin­kym­menen vuoden aikana. On kehitetty erityi­sesti elämän­muu­tokseen tähtääviä välineitä.

Suomen rikos­seu­raa­mus­lai­tok­sella on tiiviit kontaktit muun muassa Britannian, Kanadan ja Ruotsin rikos­seu­raa­mus­lai­tosten kanssa, joista meille on hankittu sovel­let­ta­viksi valmiita ohjel­ma­pa­ketteja. Lisäksi Suomessa on kehitetty omia vaikut­ta­mis­oh­jelmia.

– Välillä kaikkialla nouda­tettiin struk­tu­roituja ohjelmia, mutta sitten huomattiin, että niiden lisäksi tarvitaan sosiaa­li­työtä. Nyt pitäisi edelleen kehittää suunni­tel­mal­lista, yksilöl­listä asiakas­työtä. Tärkeä kehit­tä­mi­salue on yhteistyö kuntien kanssa, jotta asiakkaat saavat tarvit­se­miaan palveluja.

Vankila on suurin päihdekuntoutuslaitos Suomessa.

Even mielestä parhaita uusia kehit­tä­mi­sa­lueita on valvottu koevapaus, jossa valmis­tellaan usean kuukauden ajan siviiliin paluuta. Asiak­kaalle järjes­tetään asunto, miele­kästä toimintaa ja tukiver­kosto, ja hänen elämäänsä tuetaan ja kontrol­loidaan valvotun koeva­pauden ajan.

– Jos tämä voitaisiin tarjota kaikille vanki­lasta vapau­tu­ville, olisivat tulokset ihan toisen­laisia.

Rikos ilman rangais­tusta

Vaikka Eve Jaakkola on nyt päässyt täysin siemauksin nauttimaan eläke­läisen vapau­desta, on kuluva vuosi­kymmen ollut henki­lö­koh­tai­sessa elämässä raskas. Vuonna 2010 Eve sai tiedon, että hänen kansalaisaktivisti­poikansa Jyri Jaakkola oli murhattu Meksi­kossa humani­taa­riseen karavaaniin kohdis­te­tussa hyökkäyk­sessä.

Jyri oli karavaa­nissa matkalla triqui­alkuperäisväestön asuttamaan kylään, joka oli puoli­so­ti­laal­lisen ryhmit­tymän saartama. Hyökkäyk­sessä kuoli hänen lisäkseen meksi­ko­lainen ihmisoi­keus­ak­ti­visti Alberta Bety Cariño. Eve on yrittänyt saada seitsemän vuotta poikansa murhaajat oikeuteen. Se on vaatinut valtavia ponnis­teluja.

– Meksi­kossa puhutaan rankai­se­mat­to­muuden kulttuu­rista, mikä tarkoittaa, että maassa ei yleensä rikok­sista – ei liioin henki­ri­kok­sista – rangaista, eikä etenkään, jos ne kohdis­tuvat ihmisoi­keuksien puolus­tajiin.

Eve on kuitenkin vaatinut sinnik­käästi syyllisten pidät­tä­mistä. Hyökkäyksen todis­tajia on paljon, mutta heitä on vaikea saada todis­tamaan, koska valtio ei lupaa taata heidän turval­li­suuttaan. Hyökkää­jistä on nyt kuusi vangittuna, mutta vapaalla jalalla on vielä keskeisiä johtajia.

Jyrin entisistä ystävistä Meksi­kossa on tullut myös Even ystäviä, ja he pitävät hyvin tärkeänä, että hän ei luovut­taisi.

– Kansain­vä­lisen painos­tuksen avulla syytetyt voitaisiin kerrankin saada vangi­tuksi ja oikeu­den­käyntiin.

On toden­nä­köistä, että aseel­liset ryhmät ovat paikal­listen viran­omaisten suoje­luk­sessa, sillä kylän saarta­minen oli viran­omaisten etujen mukaista.

– Jos ryhmiä ryhdyt­täisiin rankai­semaan, voisi sieltä paljastua kaiken­laista ikävää niille polii­ti­koille, jotka olivat sekaan­tuneet asiaan.

Lisää menetyksiä

Eve on käynyt Meksi­kossa kuusi kertaa. Hän on osallis­tunut viran­omais­ta­paa­misiin ja valmis­te­leviin oikeu­den­käyn­teihin. Vaikka matkat ovat raskaita, eikä ratkaisua ole näköpii­rissä, hän jatkaa taistelua.

Ensim­mäiset viisi kertaa Eve matkusti Meksikoon miehensä kanssa. Jyrin isä otti poikansa kuoleman hyvin raskaasti. Hän kuoli yllättäen kaksi vuotta sitten sydänin­farktiin. Eläkkeellä Eve on joutunut miettimään elämänsä raken­nus­puita taas uudestaan. Siksi, että hän oli ajatellut eläkkeelle jäätyään ehtivänsä enemmän hoitaa vanhaa äitiään ja että hänen koiransa pitää hänelle seuraa kesämö­killä. Äiti kuoli kuitenkin juuri ennen Even eläkkeelle jäämistä, ja viikko äidin kuoleman jälkeen kuoli myös koira.

Eve on yrittänyt saada seitsemän vuotta poikansa murhaajat oikeuteen.

Vaikka Evellä on ollut lyhyen ajan sisällä paljon menetyksiä, hän on kiitol­linen kaikista arvok­kaista asioista, joita on saanut kokea.

– Olen onnel­linen siitä, että sain pitää Jyrin 33 vuotta.

Valoa elämään tuo toinen poika Turo, johon Evellä on läheinen suhde sekä monet läheiset ystävät Suomessa ja Meksi­kossa. Turo oli viime matkalla Even kanssa Meksi­kossa oikeuden­ käynnissä, josta Yle kuvasi marras­kuussa 2016 televi­siossa esitetyn dokumentin.

– On toinen Meksiko, jonka olen saanut Jyrin ystävien kautta.

Voimaa oikeus­tais­telun jatka­miseen Eve kertoo saavansa muun muassa Jyrin ajatuk­sista ja jälkeen jääneistä kirjoi­tuk­sista kuten Meksi­kosta viesti­te­tyistä toiveista jatkaa taistelua, jolla heille on laajempi ihmisoi­keu­del­linen merkitys. Ja toki Eve pystyy näkemään tilanteen myös rikos­seu­raa­musalan ammat­ti­laisen silmin.

– On välttä­mä­töntä, että rikoksiin reagoidaan, sillä sellainen yhteis­kunta ei toimi, jossa saa tehdä rikoksia ilman seurauksia.

Iita Kettunen