Eve Jaakkola on rikosseuraamusalan ammattilainen, joka on törmännyt rankaisemattomuuden kulttuuriin.

 

Kun Eve Jaakko­la haki vuon­na 1978 sosi­aal­i­työn­tek­i­jän paikkaa Krim­i­naal­i­huoltoy­hdis­tyk­ses­tä Joen­su­us­sa, hän ei tien­nyt, mitä krim­i­naal­i­huolto on.

– Tein pro graduni kas­va­tusti­eteistä, mut­ta min­ua kiin­nos­ti enem­män sosi­aaliala, kos­ka halusin kan­taa kor­te­ni kekoon yhteiskun­nal­lisen eri­ar­voisu­u­den pois­tamisek­si.

Jaakko­la jäi eläk­keelle viime keväänä. Hän työsken­teli viimek­si Tam­pereen yhdyskun­taseu­raa­mus­toimis­ton ja Vilp­pu­lan vanki­lan johta­jana. Nelikym­men­vuoti­nen työu­ra ei kuitenkaan kulunut pelkästään krim­i­naal­i­huol­los­sa, sil­lä väli­in mah­tuu yli kymme­nen vuot­ta sosi­aalialan oppi­laitok­sen opet­ta­jana vuosi­tuhan­nen vai­h­teessa.

Välillä kaikkialla noudatettiin strukturoituja ohjelmia, mutta sitten huomattiin, että niiden lisäksi tarvitaan sosiaalityötä.

Vuon­na 2010 Krim­i­naal­i­huolto­laitos ja Vankein­hoito­laitos yhdis­tet­ti­in Rikos­ seu­raa­mus­laitok­sek­si.

– Uud­is­tuk­sen alku­vai­heessa pelät­ti­in, että vankein­hoito jyrää yhdyskun­taseu­raa­mustyön, sil­lä organ­isaa­tion ajas­ta mukana ja har­joit­tele­maan rikok­se­ton­ta elämää.

Matkalle elämänmuutokseen elämänmuutos

Uusin ran­gais­tus­muo­to on elek­tro­n­isen jalka­pan­nan avul­la toteutet­ta­va valvon­tarangais­tus. Valvot­ta­van täy­tyy päivit­täin osal­lis­tua koulu­tuk­seen, työsken­nel­lä oma­l­la työ­paikallaan, osal­lis­tua työt­tömien päivä­toim­intaan tai muuhun sään­nöl­liseen toim­intaan. Lisäk­si ran­gais­tuk­seen sisäl­tyy rikok­sen käsit­te­ly, toim­intao­hjelmia sekä päi­hde-­ tai muu­ta kuntou­tus­ta.

Kaikessa pyritään siihen, että asi­akkaan elämä muut­tuu. Jos hänel­lä ei ole siihen moti­vaa­tio­ta, sitä pyritään syn­nyt­tämään. Jos elämän­muu­tok­seen on tah­toa, sitä tue­taan sekä etsitään mah­dol­lisuuk­sia toteut­taa muu­tos.

– Tässä työssä on sosi­aalialan ammatill­i­nen osaami­nen hyvin tärkeää, Eve pain­ot­taa.

Rikosseu­raa­musalan työssä asi­akas­ta motivoidaan myös päi­hde- tai mie­len­ter­veyshoitoon. Sitä varten on kehitet­ty eri­laisia hoito-ohjelmia. Suurin osa rikok­sista tehdään päi­htei­den alaise­na.

– Vanki­la­han on suurin päi­hdekuntou­tus­laitos Suomes­sa.

Rikosseu­raa­musalan työ on Jaakkolan mukaan kehit­tynyt val­tavasti viimeis­ten parinkymme­nen vuo­den aikana. On kehitet­ty eri­tyis­es­ti elämän­muu­tok­seen tähtääviä välineitä.

Suomen rikosseu­raa­mus­laitok­sel­la on tiivi­it kon­tak­tit muun muas­sa Bri­tann­ian, Kanadan ja Ruotsin rikosseu­raa­mus­laitosten kanssa, joista meille on han­kit­tu sovel­let­taviksi valmi­ita ohjelma­paket­te­ja. Lisäk­si Suomes­sa on kehitet­ty omia vaikut­tamiso­hjelmia.

– Välil­lä kaikkial­la nou­datet­ti­in struk­tur­oitu­ja ohjelmia, mut­ta sit­ten huo­mat­ti­in, että niiden lisäk­si tarvi­taan sosi­aal­i­työtä. Nyt pitäisi edelleen kehit­tää suun­nitel­mallista, yksilöl­listä asi­akastyötä. Tärkeä kehit­tämisalue on yhteistyö kun­tien kanssa, jot­ta asi­akkaat saa­vat tarvit­semi­aan palvelu­ja.

Vankila on suurin päihdekuntoutuslaitos Suomessa.

Even mielestä parhai­ta uusia kehit­tämisaluei­ta on valvot­tu koe­vap­aus, jos­sa valmis­tel­laan use­an kuukau­den ajan sivi­ili­in palu­u­ta. Asi­akkaalle jär­jestetään asun­to, mielekästä toim­intaa ja tukiverkos­to, ja hänen elämään­sä tue­taan ja kon­trol­loidaan valvo­tun koe­vap­au­den ajan.

– Jos tämä voitaisi­in tar­jo­ta kaikille vanki­las­ta vapau­tuville, oli­si­vat tulok­set ihan toisen­laisia.

Rikos ilman rangaistusta

Vaik­ka Eve Jaakko­la on nyt päässyt täysin siemauksin naut­ti­maan eläkeläisen vapaud­es­ta, on kulu­va vuosikym­men ollut henkilöko­htaises­sa elämässä raskas. Vuon­na 2010 Eve sai tiedon, että hänen kansalaisaktivisti­poikansa Jyri Jaakko­la oli murhat­tu Mek­sikos­sa human­i­taariseen kar­avaani­in kohdis­te­tus­sa hyökkäyk­sessä.

Jyri oli kar­avaanis­sa matkalla triqui­alkuperäisväestön asut­ta­maan kylään, joka oli puolisoti­laal­lisen ryh­mit­tymän saar­ta­ma. Hyökkäyk­sessä kuoli hänen lisäk­seen mek­siko­lainen ihmisoikeusak­tivisti Alber­ta Bety Car­iño. Eve on yrit­tänyt saa­da seit­semän vuot­ta poikansa murhaa­jat oikeu­teen. Se on vaat­in­ut val­tavia pon­nis­telu­ja.

– Mek­sikos­sa puhutaan rankaise­mat­to­muu­den kult­tuurista, mikä tarkoit­taa, että maas­sa ei yleen­sä rikok­sista – ei liioin henkirikok­sista – ran­gaista, eikä etenkään, jos ne kohdis­tu­vat ihmisoikeuk­sien puo­lus­ta­ji­in.

Eve on kuitenkin vaat­in­ut sin­nikkäästi syyl­lis­ten pidät­tämistä. Hyökkäyk­sen todis­ta­jia on paljon, mut­ta heitä on vaikea saa­da todis­ta­maan, kos­ka val­tio ei lupaa taa­ta hei­dän tur­val­lisu­ut­taan. Hyökkääjistä on nyt kuusi van­git­tuna, mut­ta vapaal­la jalal­la on vielä keskeisiä johta­jia.

Jyrin enti­sistä ystävistä Mek­sikos­sa on tul­lut myös Even ystäviä, ja he pitävät hyvin tärkeänä, että hän ei luovut­taisi.

– Kan­sain­välisen pain­os­tuk­sen avul­la syyte­tyt voitaisi­in ker­rankin saa­da van­gi­tuk­si ja oikeu­denkäyn­ti­in.

On toden­näköistä, että aseel­liset ryh­mät ovat paikallis­ten vira­nomais­ten suo­jeluk­ses­sa, sil­lä kylän saar­t­a­mi­nen oli vira­nomais­ten etu­jen mukaista.

– Jos ryh­miä ryhdyt­täisi­in rankaise­maan, voisi sieltä pal­jas­tua kaiken­laista ikävää niille poli­itikoille, jot­ka oli­vat sekaan­tuneet asi­aan.

Lisää menetyksiä

Eve on käynyt Mek­sikos­sa kuusi ker­taa. Hän on osal­lis­tunut vira­nomaistapaamisi­in ja valmis­tele­vi­in oikeu­denkäyn­tei­hin. Vaik­ka matkat ovat raskai­ta, eikä ratkaisua ole näköpi­iris­sä, hän jatkaa tais­telua.

Ensim­mäiset viisi ker­taa Eve matkusti Mek­sikoon miehen­sä kanssa. Jyrin isä otti poikansa kuole­man hyvin raskaasti. Hän kuoli yllät­täen kak­si vuot­ta sit­ten sydän­in­fark­ti­in. Eläk­keel­lä Eve on joutunut miet­timään elämän­sä raken­nus­pui­ta taas uud­estaan. Sik­si, että hän oli ajatel­lut eläk­keelle jää­tyään ehtivän­sä enem­män hoitaa van­haa äitiään ja että hänen koiransa pitää hänelle seu­raa kesämökil­lä. Äiti kuoli kuitenkin juuri ennen Even eläk­keelle jäämistä, ja viikko äidin kuole­man jäl­keen kuoli myös koira.

Eve on yrittänyt saada seitsemän vuotta poikansa murhaajat oikeuteen.

Vaik­ka Evel­lä on ollut lyhyen ajan sisäl­lä paljon mene­tyk­siä, hän on kiitolli­nen kaik­ista arvokkaista asioista, joi­ta on saanut kokea.

– Olen onnelli­nen siitä, että sain pitää Jyrin 33 vuot­ta.

Val­oa elämään tuo toinen poi­ka Turo, johon Evel­lä on läheinen suhde sekä mon­et läheiset ystävät Suomes­sa ja Mek­sikos­sa. Turo oli viime matkalla Even kanssa Mek­sikos­sa oikeuden­ käyn­nis­sä, jos­ta Yle kuvasi mar­rasku­us­sa 2016 tele­vi­sios­sa esite­tyn doku­mentin.

– On toinen Mek­siko, jon­ka olen saanut Jyrin ystävien kaut­ta.

Voimaa oikeustais­telun jatkamiseen Eve ker­too saa­vansa muun muas­sa Jyrin ajatuk­sista ja jäl­keen jääneistä kir­joituk­sista kuten Mek­sikos­ta viestite­ty­istä toiveista jatkaa tais­telua, jol­la heille on laa­jem­pi ihmisoikeudelli­nen merk­i­tys. Ja toki Eve pystyy näkemään tilanteen myös rikosseu­raa­musalan ammat­ti­laisen silmin.

– On vält­tämätön­tä, että rikok­si­in reagoidaan, sil­lä sel­l­ainen yhteiskun­ta ei toi­mi, jos­sa saa tehdä rikok­sia ilman seu­rauk­sia.

Iita Ket­tunen