Eve Jaakkola on rikosseuraamusalan ammattilainen, joka on törmännyt rankaisemattomuuden kulttuuriin.

 

Kun Eve Jaak­kola haki vuonna 1978 sosi­aa­li­työn­te­ki­jän paik­kaa Kri­mi­naa­li­huol­to­yh­dis­tyk­sestä Joen­suussa, hän ei tien­nyt, mitä kri­mi­naa­li­huolto on.

– Tein pro gra­duni kas­va­tus­tie­teistä, mutta minua kiin­nosti enem­män sosi­aa­liala, koska halusin kan­taa kor­teni kekoon yhteis­kun­nal­li­sen eriar­voi­suu­den pois­ta­mi­seksi.

Jaak­kola jäi eläk­keelle viime keväänä. Hän työs­ken­teli vii­meksi Tam­pe­reen yhdys­kun­ta­seu­raa­mus­toi­mis­ton ja Vilp­pu­lan van­ki­lan joh­ta­jana. Neli­kym­men­vuo­ti­nen työ­ura ei kui­ten­kaan kulu­nut pel­käs­tään kri­mi­naa­li­huol­lossa, sillä väliin mah­tuu yli kym­me­nen vuotta sosi­aa­lia­lan oppi­lai­tok­sen opet­ta­jana vuo­si­tu­han­nen vaih­teessa.

Välillä kaikkialla noudatettiin strukturoituja ohjelmia, mutta sitten huomattiin, että niiden lisäksi tarvitaan sosiaalityötä.

Vuonna 2010 Kri­mi­naa­li­huol­to­lai­tos ja Van­kein­hoi­to­lai­tos yhdis­tet­tiin Rikos­ seu­raa­mus­lai­tok­seksi.

– Uudis­tuk­sen alku­vai­heessa pelät­tiin, että van­kein­hoito jyrää yhdys­kun­ta­seu­raa­mus­työn, sillä orga­ni­saa­tion ajasta mukana ja har­joit­te­le­maan rikok­se­tonta elä­mää.

Matkalle elämänmuutokseen elämänmuutos

Uusin ran­gais­tus­muoto on elekt­ro­ni­sen jal­ka­pan­nan avulla toteu­tet­tava val­von­ta­ran­gais­tus. Val­vot­ta­van täy­tyy päi­vit­täin osal­lis­tua kou­lu­tuk­seen, työs­ken­nellä omalla työ­pai­kal­laan, osal­lis­tua työt­tö­mien päi­vä­toi­min­taan tai muu­hun sään­nöl­li­seen toi­min­taan. Lisäksi ran­gais­tuk­seen sisäl­tyy rikok­sen käsit­tely, toi­min­taoh­jel­mia sekä päihde-­ tai muuta kun­tou­tusta.

Kai­kessa pyri­tään sii­hen, että asiak­kaan elämä muut­tuu. Jos hänellä ei ole sii­hen moti­vaa­tiota, sitä pyri­tään syn­nyt­tä­mään. Jos elä­män­muu­tok­seen on tah­toa, sitä tue­taan sekä etsi­tään mah­dol­li­suuk­sia toteut­taa muu­tos.

– Tässä työssä on sosi­aa­lia­lan amma­til­li­nen osaa­mi­nen hyvin tär­keää, Eve pai­not­taa.

Rikos­seu­raa­musa­lan työssä asia­kasta moti­voi­daan myös päihde- tai mie­len­ter­veys­hoi­toon. Sitä var­ten on kehi­tetty eri­lai­sia hoito-ohjel­mia. Suu­rin osa rikok­sista teh­dään päih­tei­den alai­sena.

– Van­ki­la­han on suu­rin päih­de­kun­tou­tus­lai­tos Suo­messa.

Rikos­seu­raa­musa­lan työ on Jaak­ko­lan mukaan kehit­ty­nyt val­ta­vasti vii­meis­ten parin­kym­me­nen vuo­den aikana. On kehi­tetty eri­tyi­sesti elä­män­muu­tok­seen täh­tää­viä väli­neitä.

Suo­men rikos­seu­raa­mus­lai­tok­sella on tii­viit kon­tak­tit muun muassa Bri­tan­nian, Kana­dan ja Ruot­sin rikos­seu­raa­mus­lai­tos­ten kanssa, joista meille on han­kittu sovel­let­ta­viksi val­miita ohjel­ma­pa­ket­teja. Lisäksi Suo­messa on kehi­tetty omia vai­kut­ta­mis­oh­jel­mia.

– Välillä kaik­kialla nou­da­tet­tiin struk­tu­roi­tuja ohjel­mia, mutta sit­ten huo­mat­tiin, että nii­den lisäksi tar­vi­taan sosi­aa­li­työtä. Nyt pitäisi edel­leen kehit­tää suun­ni­tel­mal­lista, yksi­löl­listä asia­kas­työtä. Tär­keä kehit­tä­mi­sa­lue on yhteis­työ kun­tien kanssa, jotta asiak­kaat saa­vat tar­vit­se­mi­aan pal­ve­luja.

Vankila on suurin päihdekuntoutuslaitos Suomessa.

Even mie­lestä par­haita uusia kehit­tä­mi­sa­lueita on val­vottu koe­va­paus, jossa val­mis­tel­laan usean kuu­kau­den ajan sivii­liin paluuta. Asiak­kaalle jär­jes­te­tään asunto, mie­le­kästä toi­min­taa ja tuki­ver­kosto, ja hänen elä­määnsä tue­taan ja kont­rol­loi­daan val­vo­tun koe­va­pau­den ajan.

– Jos tämä voi­tai­siin tar­jota kai­kille van­ki­lasta vapau­tu­ville, oli­si­vat tulok­set ihan toi­sen­lai­sia.

Rikos ilman rangaistusta

Vaikka Eve Jaak­kola on nyt pääs­syt täy­sin sie­mauk­sin naut­ti­maan elä­ke­läi­sen vapau­desta, on kuluva vuo­si­kym­men ollut hen­ki­lö­koh­tai­sessa elä­mässä ras­kas. Vuonna 2010 Eve sai tie­don, että hänen kansalaisaktivisti­poikansa Jyri Jaak­kola oli mur­hattu Mek­si­kossa huma­ni­taa­ri­seen kara­vaa­niin koh­dis­te­tussa hyök­käyk­sessä.

Jyri oli kara­vaa­nissa mat­kalla triqui­alkuperäisväestön asut­ta­maan kylään, joka oli puo­li­so­ti­laal­li­sen ryh­mit­ty­män saar­tama. Hyök­käyk­sessä kuoli hänen lisäk­seen mek­si­ko­lai­nen ihmi­soi­keus­ak­ti­visti Alberta Bety Cariño. Eve on yrit­tä­nyt saada seit­se­män vuotta poi­kansa mur­haa­jat oikeu­teen. Se on vaa­ti­nut val­ta­via pon­nis­te­luja.

– Mek­si­kossa puhu­taan ran­kai­se­mat­to­muu­den kult­tuu­rista, mikä tar­koit­taa, että maassa ei yleensä rikok­sista – ei lii­oin hen­ki­ri­kok­sista – ran­gaista, eikä eten­kään, jos ne koh­dis­tu­vat ihmi­soi­keuk­sien puo­lus­ta­jiin.

Eve on kui­ten­kin vaa­ti­nut sin­nik­käästi syyl­lis­ten pidät­tä­mistä. Hyök­käyk­sen todis­ta­jia on pal­jon, mutta heitä on vai­kea saada todis­ta­maan, koska val­tio ei lupaa taata hei­dän tur­val­li­suut­taan. Hyök­kää­jistä on nyt kuusi van­git­tuna, mutta vapaalla jalalla on vielä kes­kei­siä joh­ta­jia.

Jyrin enti­sistä ystä­vistä Mek­si­kossa on tul­lut myös Even ystä­viä, ja he pitä­vät hyvin tär­keänä, että hän ei luo­vut­taisi.

– Kan­sain­vä­li­sen pai­nos­tuk­sen avulla syy­te­tyt voi­tai­siin ker­ran­kin saada van­gi­tuksi ja oikeu­den­käyn­tiin.

On toden­nä­köistä, että aseel­li­set ryh­mät ovat pai­kal­lis­ten viran­omais­ten suo­je­luk­sessa, sillä kylän saar­ta­mi­nen oli viran­omais­ten etu­jen mukaista.

– Jos ryh­miä ryh­dyt­täi­siin ran­kai­se­maan, voisi sieltä pal­jas­tua kai­ken­laista ikä­vää niille polii­ti­koille, jotka oli­vat sekaan­tu­neet asi­aan.

Lisää menetyksiä

Eve on käy­nyt Mek­si­kossa kuusi ker­taa. Hän on osal­lis­tu­nut viran­omais­ta­paa­mi­siin ja val­mis­te­le­viin oikeu­den­käyn­tei­hin. Vaikka mat­kat ovat ras­kaita, eikä rat­kai­sua ole näkö­pii­rissä, hän jat­kaa tais­te­lua.

Ensim­mäi­set viisi ker­taa Eve mat­kusti Mek­si­koon mie­hensä kanssa. Jyrin isä otti poi­kansa kuo­le­man hyvin ras­kaasti. Hän kuoli yllät­täen kaksi vuotta sit­ten sydä­nin­fark­tiin. Eläk­keellä Eve on jou­tu­nut miet­ti­mään elä­mänsä raken­nus­puita taas uudes­taan. Siksi, että hän oli aja­tel­lut eläk­keelle jää­ty­ään ehti­vänsä enem­män hoi­taa van­haa äiti­ään ja että hänen koi­ransa pitää hänelle seu­raa kesä­mö­killä. Äiti kuoli kui­ten­kin juuri ennen Even eläk­keelle jää­mistä, ja viikko äidin kuo­le­man jäl­keen kuoli myös koira.

Eve on yrittänyt saada seitsemän vuotta poikansa murhaajat oikeuteen.

Vaikka Evellä on ollut lyhyen ajan sisällä pal­jon mene­tyk­siä, hän on kii­tol­li­nen kai­kista arvok­kaista asioista, joita on saa­nut kokea.

– Olen onnel­li­nen siitä, että sain pitää Jyrin 33 vuotta.

Valoa elä­mään tuo toi­nen poika Turo, johon Evellä on lähei­nen suhde sekä monet lähei­set ystä­vät Suo­messa ja Mek­si­kossa. Turo oli viime mat­kalla Even kanssa Mek­si­kossa oikeuden­ käyn­nissä, josta Yle kuvasi mar­ras­kuussa 2016 tele­vi­siossa esi­te­tyn doku­men­tin.

– On toi­nen Mek­siko, jonka olen saa­nut Jyrin ystä­vien kautta.

Voi­maa oikeus­tais­te­lun jat­ka­mi­seen Eve ker­too saa­vansa muun muassa Jyrin aja­tuk­sista ja jäl­keen jää­neistä kir­joi­tuk­sista kuten Mek­si­kosta vies­ti­te­tyistä toi­veista jat­kaa tais­te­lua, jolla heille on laa­jempi ihmi­soi­keu­del­li­nen mer­ki­tys. Ja toki Eve pys­tyy näke­mään tilan­teen myös rikos­seu­raa­musa­lan ammat­ti­lai­sen sil­min.

– On vält­tä­mä­töntä, että rikok­siin rea­goi­daan, sillä sel­lai­nen yhteis­kunta ei toimi, jossa saa tehdä rikok­sia ilman seu­rauk­sia.

Iita Ket­tu­nen