Mäntysaari on huolissaan sote-uudistuksen terveydenhuoltovetoisuudesta. Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto eroavat tietopohjaltaan ja tavastaan käsitellä tutkimustietoa.
– Sosiaalityöntekijät työskentelevät sosiaalisten ongelmien kanssa, jotka ovat valtaosin luonteeltaan poliittisia ja pohjautuvat ihmisten vapaaseen tahtoon. Kuva: Rami Marjamäki
Sosiaalityötä voidaan pitää myös rettelöitsijän ammattina. Eettisiin normeihin kuuluu, että epäkohdan havaitsemisen jälkeen asiakkaan puolesta toimitaan sillä tavalla, että siitä saattaa joku pahoittaa mielensä, sanoo sosiaalityön emeritusprofessori Mikko Mäntysaari.
Näin Mikko Mäntysaari puhui sosiaalityön opiskelijoille toissasyksynä pitäessään heille viimeistä johdantokurssiaan ennen eläköitymistään Jyväskylän yliopistossa. Ajatus rettelöivästä sosiaalityöntekijästä on peräisin amerikkalaiselta sosiaalityön professorilta Charles Guzzettalta. Hänen luentojaan Mäntysaari kuunteli unkarilaisten opiskelijoiden kanssa suorittaessaan valtio-opin sivuainegradua Budapestissa vuonna 1986.
– Guzzettan mielestä sosiaalityöntekijän pitää toimia aina niin, ettei joudu vankilaan. On kuitenkin suotavaa toimia sillä rajalla, missä pidättäminenkin voi olla mahdollista.
New Yorkin yliopistossa työskennelleen Guzzetan mukaan sosiaalityöntekijä ei saanut olla työkalu, jota järjestelmä saattoi käyttää sokeana vasarana. Hänen tuli olla ammatillisesti toimiva ihminen, joka kykeni tarvittaessa myös rettelöimään.
Olen vuosikaudet pohtinut oikeaa ammatillisuutta sosiaalityössä.
Mäntysaari koetti omassa luennossaan paaluttaa opiskelijoille sosiaalityöntekijän paikkaa. Hän kertoo pohtineensa vuosikausia oikeaa ammatillisuutta sosiaalityössä. Kyseessä on ristiriitainen asia, sillä siihen saattaa liittyä ammatin sisäisen logiikan kannalta vaikeita kysymyksiä.
– Olen puolustanut kriittistä ammatillisuutta, mihin rettelöiminenkin voi kuulua. Tarkoitan sillä erityisesti herkkyyttä ammatillisuuden kielteisten puolien tunnistamiseen.
Mäntysaari on tyytyväinen ammatinharjoittamislakiin, mikä on jämäköittänyt toimintaa. Professorina hän työskenteli Sosnet-yliopistoverkoston Ammattitaidon selvittämisen työvaliokunnassa, mihin kuului jäseniä muistakin sosiaalityön koulutusvastuuyliopistoista.
Työvaliokunta laati viime vuonna yhteistyössä Valviran sosiaalihuollon valvonnan kanssa sosiaalityöntekijän ammattitaidon kuvauksen työkaluksi valvontaan niissä tilanteissa, joissa on perusteltu syy epäillä sosiaalityöntekijän ammattitaidossa olevan asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita.
Miten auttaa ihmisiä, joilla ei ole mitään jäljellä
Alkupuolella 1970-lukua Mikko Mäntysaari lähti lukemaan yhteiskuntatieteitä ja sosiaalipolitiikkaa Tampereen yliopistoon. Sosiaalityön suuntaan opintoja työnsi silmiä avaava kesätyökokemus sosiaalityöntekijän sijaisena. Huonossa asemassa olevien ihmisten tapaaminen järkytti tamperelaisnuorukaista.
– Olin työläiskodista, missä sain viettää turvallisen ja hyvän lapsuuden. Ei meillä puutetta ollut, vaikka rikkaitakaan emme millään tavalla olleet, Mäntysaari kertoo.
– Sain nähdä ihmisiä, joilla ei ollut elämässään mitään jäljellä. He olivat aivan paljaina. Se herätti minussa kiinnostuksen alaa kohtaan ja halun kehittyä työssäni paremmaksi.
1980-luvulla Vespa herätteli keskustelua sosiaalihuollon asiakkaiden huonosta asemasta ja toi heidän ääntään kuuluviin.
Mäntysaari työskenteli useampana kesänä sosiaalityöntekijän sijaisena. Ennen armeijaa hän suoritti yhteiskunnallisessa opetusjaostossa yhteiskunnallisen tutkinnon. Sieltä valmistuneet päätyivät useimmiten sosiaalityöntekijöiksi. Siitä oli kiittäminen opettajana toiminutta ja alalle opiskelijoita innostanutta Simo Koskista. Koskinen oli myöhemmin keskeisiä hahmoja suomalaisen sosiaalityön koulutuksen kehittämisessä.
Tutkinnon turvin Mäntysaari onnistui saamaan sosiaalityöntekijän vakinaisen viran Lempäälän kunnasta vuonna 1980. Akateeminen maailma veti kuitenkin puoleensa. Jo kahden vuoden kuluttua hän siirtyi töihin Tampereen yliopistoon ja jatkoi siellä opintojaan.
Sosiaalihuoltajan alempi korkeakoulututkinto oli pitkään sosiaalityöntekijöiden tärkein koulutusväylä. Se lakkautettiin vuonna 1986 ja sulautettiin osaksi tiedekunnan opetusta. Sosiaalipolitiikan sisällä vahvistui ensiksi sosiaalihuollon linjaksi kutsuttu opintosuuntaus, joka 1980-luvun lopulla muuttui sosiaalityön linjaksi. Mäntysaari suoritti lisensiaatin tutkinnon sosiaalihuollon linjalla ja tohtorin tutkinnon sosiaalityön linjalla.
Vastavirtaan
Tampereen yliopistossa nosti 1980-luvun alussa päätään poliittisen murroksen vanavedessä vaihtoehtoisen sosiaalipolitiikan liike, Vespa. Se kokosi yhteen järjestöjä, sosiaalialan työntekijöitä, opettajia ja opiskelijoita.
– Vespa pyrki herättämään keskustelua sosiaalihuollon asiakkaiden huonosta asemasta ja saamaan heidän äänensä kuuluviin. Sosiaalipalveluiden käyttäjät olivat liikkeessä itsekin aktiivisia.
– Se oli tavallaan vastarintaliike perinteiselle sosiaalialan järjestökentälle, jota pidettiin jähmettyneenä ja institutionalisoituneena.
Sosiaalityön professoriksi juuri valitun Jorma Sipilän rooli oli liikkeen synnyssä olennainen. Hän oli suunnannäyttäjä myös omalle väelleen. Sipilä tuli Tampereelle Jyväskylästä tuoden mukanaan ”Jyväskylän henkeä”. Jyväskylän yliopisto oli ollut 1970-luvun lopulla monella tapaa edelläkävijä suomalaisessa yliopistokentässä.
Sipilän assistentit Mikko Mäntysaari ja Tarja Pösö olivat tuohon aikaan maan ainoat tohtorikoulutettavat sosiaalityössä. Pösö toimii tällä hetkellä Tampereen yliopiston sosiaalityön professorina.
– Osallistuimme Vespan järjestämiin kokouksiin ja kävimme puhumassa eri puolilla maata, usein sosiaalityöntekijöille ja kuntapäättäjille. Opiskelijamme jakoivat sosiaalitoimiston edessä lappuja asiakkaille kannustaen heitä kapinaan omaa kohteluaan vastaan.
Mäntysaari on kirjoittanut toistaiseksi julkaisemattoman käsikirjoituksen Säälistä sosiaalityössä.
Mäntysaaren uran kannalta Jorma Sipilä, joka toimi myöhemmin myös Tampereen yliopiston rehtorina ja kanslerina, oli keskeinen henkilö. Hänen merkityksensä esimiehenä ja väitöskirjatyön ohjaajana oli todella tärkeä. Mäntysaari käyttää hänestä mielellään saksankielistä nimitystä Doktorvater.
Tunteet sallittuja
Hyväntekeväisyys ja armeliaisuustyö ovat modernin sosiaalityön juuria. Niiden katsottiin perustuvan myös auttajan säälin tunteisiin. Sääliä pidetään ongelmallisena auttamisammatin yhteydessä. Ammattilaisen on pyrittävä tunteiden tietoiseen hallintaan.
Aloitettuaan sosiaalityön professorina Jyväskylän yliopistossa vuonna 2001 Mäntysaari keskusteli sosiaalityön peruskurssilla opiskelijoiden kanssa tunteiden merkityksestä sosiaalityössä ja pyysi heitä kirjoittamaan esseen säälistä.
Opiskelijat kirjoittivat säälivänsä kärsimään joutuneita eläimiä, sairastuneita ystäviään tai isovanhempiaan ja Afganistanin pommitusten uhreja. Suuri osa kirjoittajista piti sääliä kuitenkin lähinnä sairautena tai jonakin kielteisenä.
Asia jäi askarruttamaan Mäntysaarta. Hän kirjoitti siitä myöhemmin toistaiseksi julkaisemattoman käsikirjoituksen ”Säälistä sosiaalityössä”. Se on löydettävissä Jyväskylän yliopiston kirjaston avoimelta JYX-alustalta.
Mäntysaaren esseessään lainaaman tutkimuksen mukaan sosiaalityöstä käytävässä keskustelussa empatia ja sääli erotetaan toisistaan. Empatiaa pidetään professionaalisena ja hyväksyttävänä. Sääli katsotaan haitalliseksi sekä kohteelleen että työntekijälle. Se nöyryyttää molempia: säälivä ihminen asettuu säälin kohteen yläpuolelle.
Mäntysaaren mukaan sosiaalityöntekijöitä koetetaan koulutuksessa tunteiden kieltämisen sijasta herkistää tunnistamaan omat tunteensa ja puhumaan niistä asiakastilanteissa. Ajatus kalkyylityyppisestä päätöksenteosta ainoana oikeana vaihtoehtona on huolestuttava. Siitä on nähtävillä merkkejä lisääntyvän juridisoitumisen myötä.
– Liian pitkälle menevä oikeudellistuminen merkitsee sosiaalityöntekijän ammatillisen päätösvallan kaventumista, millä saattaa olla huonoja seurauksia asiakkaan hyvinvoinnin kannalta, Mäntysaari pohtii.
Aikaa myös järjettömiin töihin
Jäähyväisluennossaan Jyväskylän yliopistossa tammikuussa 2019 emeritusprofessori kiinnitti huomiota sosiaalityön tutkimustarjontaan. Se on melko puhtaasti laadullista ja konstruktionistista. Hän suhtautuu sosiaalitalouden tyyppiseen tutkimukseen ja kustannusvaikutusten osoittamiseen myönteisesti.
– Meillä tehdään liian vähän vaikuttavuustutkimusta. Jo tulevien sote-kiemuroiden kannalta on aivan välttämätöntä, että meillä on tutkittua tietoa eikä vain tuntumaa.
Mäntysaari osallistui pitkäaikaistyöttömyyteen liittyvään PROMEQ-tutkimushankkeeseen. Hanke päättyi elokuussa, mutta työryhmän jäsenet jatkavat edelleenkin tutkimustulosten julkaisemista. Mäntysaari kirjoittaa eläkepäivillään myös professuurilausuntoja ja kirjahankekin on vireillä.
Eläkkeelle jäämisen ensimmäisten kuukausien ihmettelyn jälkeen Mäntysaari on nauttinut täysin siemauksin vapaasta vuodestaan ja neljän lapsenlapsen kanssa puuhailemisestaan. Hän tekee pitkiä työpäiviä, mutta pitää aina halutessaan vapaapäivän. Hän on innostunut valokuvaamaan, kuuntelemaan musiikkia ja lukemaan ahmimalla ruotsalaisen dekkarikirjailijan Håkan Nesserin teoksia.
– Osan niistä olen lukenut ruotsiksi. On hienoa, kun voi keskittyä sellaisiin järjettömiin töihin, joilla ei ole mitään funktiota tai johon ryhtymiseen ei ole mitään pätevää syytä, Mäntysaari nauraa.
Mikko Mäntysaari
s. 26.8.1954 Tampereella.
YTM 1981, YTL 1988, YTT 1991 Tampereen yliopisto.
Sosiaalipolitiikan, erityisesti sosiaalihuollon assistentti 1983–1987.
Sosiaalipolitikan, erityisesti sosiaalityön yliassistentti 1988–1994.
Vs. apulaisprofessori 1992, Tampereen yliopisto.
Erikoistutkija (1993) ja kehittämispäällikkö (1995–2001), STAKES. FinSoc-ryhmän ensimmäinen johtaja.
Vs. sosiaalityön professori 1993–1994 ja 1998–1999 (osa-aikainen), Tampereen yliopisto.
Kuopion ja Tampereen yliopistojen dosentti 1995 alkaen.
Tutkimusprofessori 2001, STAKES.
Sosiaalityön professori, Jyväskylän yliopisto 2001– .
Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani 2003–2005, Jyväskylän yliopisto.
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen johtaja 2008–2009, Jyväskylän yliopisto.
Työkokemusta sosiaalityöntekijänä 1976–1983 yhteensä noin 3 vuoden ajalta.
