Sosiaalityötä voidaan pitää myös rettelöitsijän ammattina. Eettisiin normeihin kuuluu, että epäkohdan havaitsemisen jälkeen asiakkaan puolesta toimitaan sillä tavalla, että siitä saattaa joku pahoittaa mielensä, sanoo sosiaalityön emeritusprofessori Mikko Mäntysaari.

 

 

Näin Mikko Män­ty­saari puhui sosi­aa­li­työn opis­ke­li­joille tois­sa­syk­synä pitäes­sään heille vii­meistä joh­dan­to­kurs­si­aan ennen elä­köi­ty­mis­tään Jyväs­ky­län yli­opis­tossa. Aja­tus ret­te­löi­västä sosi­aa­li­työn­te­ki­jästä on peräi­sin ame­rik­ka­lai­selta sosi­aa­li­työn pro­fes­so­rilta Char­les Guzzet­talta. Hänen luen­to­jaan Män­ty­saari kuun­teli unka­ri­lais­ten opis­ke­li­joi­den kanssa suo­rit­taes­saan val­tio-opin sivuai­ne­gra­dua Buda­pes­tissa vuonna 1986.

– Guzzet­tan mie­lestä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän pitää toi­mia aina niin, ettei joudu van­ki­laan. On kui­ten­kin suo­ta­vaa toi­mia sillä rajalla, missä pidät­tä­mi­nen­kin voi olla mahdollista.

New Yor­kin yli­opis­tossa työs­ken­nel­leen Guzze­tan mukaan sosi­aa­li­työn­te­kijä ei saa­nut olla työ­kalu, jota jär­jes­telmä saat­toi käyt­tää sokeana vasa­rana. Hänen tuli olla amma­til­li­sesti toi­miva ihmi­nen, joka kykeni tar­vit­taessa myös rettelöimään.

Olen vuosi­kaudet ­pohtinut oikeaa ammatillisuutta sosiaalityössä.

Män­ty­saari koetti omassa luen­nos­saan paa­lut­taa opis­ke­li­joille sosi­aa­li­työn­te­ki­jän paik­kaa. Hän ker­too poh­ti­neensa vuo­si­kausia oikeaa amma­til­li­suutta sosi­aa­li­työssä. Kyseessä on ris­ti­rii­tai­nen asia, sillä sii­hen saat­taa liit­tyä amma­tin sisäi­sen logii­kan kan­nalta vai­keita kysymyksiä.

– Olen puo­lus­ta­nut kriit­tistä amma­til­li­suutta, mihin ret­te­löi­mi­nen­kin voi kuu­lua. Tar­koi­tan sillä eri­tyi­sesti herk­kyyttä amma­til­li­suu­den kiel­teis­ten puo­lien tunnistamiseen.

Män­ty­saari on tyy­ty­väi­nen amma­tin­har­joit­ta­mis­la­kiin, mikä on jämä­köit­tä­nyt toi­min­taa. Pro­fes­so­rina hän työs­ken­teli Sos­net-yli­opis­to­ver­kos­ton Ammat­ti­tai­don sel­vit­tä­mi­sen työ­va­lio­kun­nassa, mihin kuu­lui jäse­niä muis­ta­kin sosi­aa­li­työn koulutusvastuuyliopistoista.

Työ­va­lio­kunta laati viime vuonna yhteis­työssä Val­vi­ran sosi­aa­li­huol­lon val­von­nan kanssa sosi­aa­li­työn­te­ki­jän ammat­ti­tai­don kuvauk­sen työ­ka­luksi val­von­taan niissä tilan­teissa, joissa on perus­teltu syy epäillä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän ammat­ti­tai­dossa ole­van asia­kas­tur­val­li­suutta vaa­ran­ta­via puutteita.

Miten auttaa ihmisiä, joilla ei ole mitään jäljellä

Alku­puo­lella 1970-lukua Mikko Män­ty­saari lähti luke­maan yhteis­kun­ta­tie­teitä ja sosi­aa­li­po­li­tiik­kaa Tam­pe­reen yli­opis­toon. Sosi­aa­li­työn suun­taan opin­toja työnsi sil­miä avaava kesä­työ­ko­ke­mus sosi­aa­li­työn­te­ki­jän sijai­sena. Huo­nossa ase­massa ole­vien ihmis­ten tapaa­mi­nen jär­kytti tamperelaisnuorukaista.

– Olin työ­läis­ko­dista, missä sain viet­tää tur­val­li­sen ja hyvän lap­suu­den. Ei meillä puu­tetta ollut, vaikka rik­kai­ta­kaan emme mil­lään tavalla olleet, Män­ty­saari kertoo.

– Sain nähdä ihmi­siä, joilla ei ollut elä­mäs­sään mitään jäl­jellä. He oli­vat aivan pal­jaina. Se herätti minussa kiin­nos­tuk­sen alaa koh­taan ja halun kehit­tyä työs­säni paremmaksi.

1980-luvulla Vespa herätteli keskustelua sosiaalihuollon asiakkaiden huonosta asemasta ja toi heidän ääntään kuuluviin.

Män­ty­saari työs­ken­teli useam­pana kesänä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän sijai­sena. Ennen armei­jaa hän suo­ritti yhteis­kun­nal­li­sessa ope­tus­jaos­tossa yhteis­kun­nal­li­sen tut­kin­non. Sieltä val­mis­tu­neet pää­tyi­vät useim­mi­ten sosi­aa­li­työn­te­ki­jöiksi. Siitä oli kiit­tä­mi­nen opet­ta­jana toi­mi­nutta ja alalle opis­ke­li­joita innos­ta­nutta Simo Kos­kista. Kos­ki­nen oli myö­hem­min kes­kei­siä hah­moja suo­ma­lai­sen sosi­aa­li­työn kou­lu­tuk­sen kehittämisessä.

Tut­kin­non tur­vin Män­ty­saari onnis­tui saa­maan sosi­aa­li­työn­te­ki­jän vaki­nai­sen viran Lem­pää­län kun­nasta vuonna 1980. Aka­tee­mi­nen maa­ilma veti kui­ten­kin puo­leensa. Jo kah­den vuo­den kulut­tua hän siir­tyi töi­hin Tam­pe­reen yli­opis­toon ja jat­koi siellä opintojaan.

Sosi­aa­li­huol­ta­jan alempi kor­kea­kou­lu­tut­kinto oli pit­kään sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den tär­kein kou­lu­tus­väylä. Se lak­kau­tet­tiin vuonna 1986 ja sulau­tet­tiin osaksi tie­de­kun­nan ope­tusta. Sosi­aa­li­po­li­tii­kan sisällä vah­vis­tui ensiksi sosi­aa­li­huol­lon lin­jaksi kut­suttu opin­to­suun­taus, joka 1980-luvun lopulla muut­tui sosi­aa­li­työn lin­jaksi. Män­ty­saari suo­ritti lisen­si­aa­tin tut­kin­non sosi­aa­li­huol­lon lin­jalla ja toh­to­rin tut­kin­non sosi­aa­li­työn linjalla.

Vastavirtaan

Tam­pe­reen yli­opis­tossa nosti 1980-luvun alussa pää­tään poliit­ti­sen mur­rok­sen vana­ve­dessä vaih­toeh­toi­sen sosi­aa­li­po­li­tii­kan liike, Vespa. Se kokosi yhteen jär­jes­töjä, sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jöitä, opet­ta­jia ja opiskelijoita.

– Vespa pyrki herät­tä­mään kes­kus­te­lua sosi­aa­li­huol­lon asiak­kai­den huo­nosta ase­masta ja saa­maan hei­dän äänensä kuu­lu­viin. Sosi­aa­li­pal­ve­lui­den käyt­tä­jät oli­vat liik­keessä itse­kin aktiivisia.

– Se oli taval­laan vas­ta­rin­ta­liike perin­tei­selle sosi­aa­lia­lan jär­jes­tö­ken­tälle, jota pidet­tiin jäh­met­ty­neenä ja institutionalisoituneena.

Sosi­aa­li­työn pro­fes­so­riksi juuri vali­tun Jorma Sipi­län rooli oli liik­keen syn­nyssä olen­nai­nen. Hän oli suun­nan­näyt­täjä myös omalle väel­leen. Sipilä tuli Tam­pe­reelle Jyväs­ky­lästä tuo­den muka­naan ”Jyväs­ky­län hen­keä”. Jyväs­ky­län yli­opisto oli ollut 1970-luvun lopulla monella tapaa edel­lä­kä­vijä suo­ma­lai­sessa yliopistokentässä.

Sipi­län assis­ten­tit Mikko Män­ty­saari ja Tarja Pösö oli­vat tuo­hon aikaan maan ainoat toh­to­ri­kou­lu­tet­ta­vat sosi­aa­li­työssä. Pösö toi­mii tällä het­kellä Tam­pe­reen yli­opis­ton sosi­aa­li­työn professorina.

– Osal­lis­tuimme Ves­pan jär­jes­tä­miin kokouk­siin ja kävimme puhu­massa eri puo­lilla maata, usein sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille ja kun­ta­päät­tä­jille. Opis­ke­li­jamme jakoi­vat sosi­aa­li­toi­mis­ton edessä lap­puja asiak­kaille kan­nus­taen heitä kapi­naan omaa koh­te­lu­aan vastaan.

Mäntysaari on kirjoittanut toistaiseksi julkaisemattoman käsikirjoituksen Säälistä sosiaalityössä.

Män­ty­saa­ren uran kan­nalta Jorma Sipilä, joka toimi myö­hem­min myös Tam­pe­reen yli­opis­ton reh­to­rina ja kans­le­rina, oli kes­kei­nen hen­kilö. Hänen mer­ki­tyk­sensä esi­mie­henä ja väi­tös­kir­ja­työn ohjaa­jana oli todella tär­keä. Män­ty­saari käyt­tää hänestä mie­lel­lään sak­san­kie­listä nimi­tystä Dok­tor­va­ter.

Tunteet sallittuja

Hyvän­te­ke­väi­syys ja arme­liai­suus­työ ovat moder­nin sosi­aa­li­työn juu­ria. Nii­den kat­sot­tiin perus­tu­van myös aut­ta­jan sää­lin tun­tei­siin. Sää­liä pide­tään ongel­mal­li­sena aut­ta­mi­sam­ma­tin yhtey­dessä. Ammat­ti­lai­sen on pyrit­tävä tun­tei­den tie­toi­seen hallintaan.

Aloi­tet­tu­aan sosi­aa­li­työn pro­fes­so­rina Jyväs­ky­län yli­opis­tossa vuonna 2001 Män­ty­saari kes­kus­teli sosi­aa­li­työn perus­kurs­silla opis­ke­li­joi­den kanssa tun­tei­den mer­ki­tyk­sestä sosi­aa­li­työssä ja pyysi heitä kir­joit­ta­maan esseen säälistä.

Opis­ke­li­jat kir­joit­ti­vat sää­li­vänsä kär­si­mään jou­tu­neita eläi­miä, sai­ras­tu­neita ystä­vi­ään tai iso­van­hem­pi­aan ja Afga­nis­ta­nin pom­mi­tus­ten uhreja. Suuri osa kir­joit­ta­jista piti sää­liä kui­ten­kin lähinnä sai­rau­tena tai jona­kin kielteisenä.

Asia jäi askar­rut­ta­maan Män­ty­saarta. Hän kir­joitti siitä myö­hem­min tois­tai­seksi jul­kai­se­mat­to­man käsi­kir­joi­tuk­sen ”Sää­listä sosi­aa­li­työssä”. Se on löy­det­tä­vissä Jyväs­ky­län yli­opis­ton kir­jas­ton avoi­melta JYX-alustalta.

Män­ty­saa­ren essees­sään lai­naa­man tut­ki­muk­sen mukaan sosi­aa­li­työstä käy­tä­vässä kes­kus­te­lussa empa­tia ja sääli ero­te­taan toi­sis­taan. Empa­tiaa pide­tään pro­fes­sio­naa­li­sena ja hyväk­syt­tä­vänä. Sääli kat­so­taan hai­tal­li­seksi sekä koh­teel­leen että työn­te­ki­jälle. Se nöy­ryyt­tää molem­pia: sää­livä ihmi­nen aset­tuu sää­lin koh­teen yläpuolelle.

Män­ty­saa­ren mukaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä koe­te­taan kou­lu­tuk­sessa tun­tei­den kiel­tä­mi­sen sijasta her­kis­tää tun­nis­ta­maan omat tun­teensa ja puhu­maan niistä asia­kas­ti­lan­teissa. Aja­tus kal­kyy­li­tyyp­pi­sestä pää­tök­sen­teosta ainoana oikeana vaih­toeh­tona on huo­les­tut­tava. Siitä on näh­tä­villä merk­kejä lisään­ty­vän juri­di­soi­tu­mi­sen myötä.

– Liian pit­källe menevä oikeu­del­lis­tu­mi­nen mer­kit­see sosi­aa­li­työn­te­ki­jän amma­til­li­sen pää­tös­val­lan kaven­tu­mista, millä saat­taa olla huo­noja seu­rauk­sia asiak­kaan hyvin­voin­nin kan­nalta, Män­ty­saari pohtii.

Aikaa myös järjettömiin töihin

Jää­hy­väis­luen­nos­saan Jyväs­ky­län yli­opis­tossa tam­mi­kuussa 2019 eme­ri­tus­pro­fes­sori kiin­nitti huo­miota sosi­aa­li­työn tut­ki­mus­tar­jon­taan. Se on melko puh­taasti laa­dul­lista ja kon­struk­tio­nis­tista. Hän suh­tau­tuu sosi­aa­li­ta­lou­den tyyp­pi­seen tut­ki­muk­seen ja kus­tan­nus­vai­ku­tus­ten osoit­ta­mi­seen myönteisesti.

– Meillä teh­dään liian vähän vai­kut­ta­vuus­tut­ki­musta. Jo tule­vien sote-kie­mu­roi­den kan­nalta on aivan vält­tä­mä­töntä, että meillä on tut­kit­tua tie­toa eikä vain tuntumaa.

Män­ty­saari osal­lis­tui pit­kä­ai­kais­työt­tö­myy­teen liit­ty­vään PROMEQ-tut­ki­mus­hank­kee­seen. Hanke päät­tyi elo­kuussa, mutta työ­ryh­män jäse­net jat­ka­vat edel­leen­kin tut­ki­mus­tu­los­ten jul­kai­se­mista. Män­ty­saari kir­joit­taa elä­ke­päi­vil­lään myös pro­fes­suu­ri­lausun­toja ja kir­ja­han­ke­kin on vireillä.

Eläk­keelle jää­mi­sen ensim­mäis­ten kuu­kausien ihmet­te­lyn jäl­keen Män­ty­saari on naut­ti­nut täy­sin sie­mauk­sin vapaasta vuo­des­taan ja nel­jän lap­sen­lap­sen kanssa puu­hai­le­mi­ses­taan. Hän tekee pit­kiä työ­päi­viä, mutta pitää aina halu­tes­saan vapaa­päi­vän. Hän on innos­tu­nut valo­ku­vaa­maan, kuun­te­le­maan musiik­kia ja luke­maan ahmi­malla ruot­sa­lai­sen dek­ka­ri­kir­jai­li­jan Håkan Nes­se­rin teoksia.

– Osan niistä olen luke­nut ruot­siksi. On hie­noa, kun voi kes­kit­tyä sel­lai­siin jär­jet­tö­miin töi­hin, joilla ei ole mitään funk­tiota tai johon ryh­ty­mi­seen ei ole mitään päte­vää syytä, Män­ty­saari nauraa.

 

Mikko Mäntysaari

  • s. 26.8.1954 Tampereella.
  • YTM 1981, YTL 1988, YTT 1991 Tam­pe­reen yliopisto.
  • Sosi­aa­li­po­li­tii­kan, eri­tyi­sesti sosi­aa­li­huol­lon assis­tentti 1983–1987.
  • Sosi­aa­li­po­li­ti­kan, eri­tyi­sesti sosi­aa­li­työn ylias­sis­tentti 1988–1994.
  • Vs. apu­lais­pro­fes­sori 1992, Tam­pe­reen yliopisto.
  • Eri­kois­tut­kija (1993) ja kehit­tä­mis­pääl­likkö (1995–2001), STAKES. Fin­Soc-ryh­män ensim­mäi­nen johtaja.
  • Vs. sosi­aa­li­työn pro­fes­sori 1993–1994 ja 1998–1999 (osa-aikai­nen), Tam­pe­reen yliopisto.
  • Kuo­pion ja Tam­pe­reen yli­opis­to­jen dosentti 1995 alkaen.
  • Tut­ki­mus­pro­fes­sori 2001, STAKES.
  • Sosi­aa­li­työn pro­fes­sori, Jyväs­ky­län yli­opisto 2001– .
  • Yhteis­kun­ta­tie­teel­li­sen tie­de­kun­nan dekaani 2003–2005, Jyväs­ky­län yliopisto.
  • Yhteis­kun­ta­tie­tei­den ja filo­so­fian lai­tok­sen joh­taja 2008–2009, Jyväs­ky­län yliopisto.
  • Työ­ko­ke­musta sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä 1976–1983 yhteensä noin 3 vuo­den ajalta.
  • Lail­lis­tettu sosi­aa­li­työn­te­kijä vuo­desta 2018.

Markku Tasala