Vaikka muuan tartuntatauti on varastanut palstatilat ja suistanut monet itsestäänselvyydet raiteiltaan, maailmassa on sentään yksi muuttumaton asia: Ruotsi näyttää luottavan ehtymättömään tuuriinsa.

 

 

Tai jol­lei siitä ole kysy­mys, jon­kin­lai­nen sisä­syn­tyi­nen ja kan­san­luon­tee­seen pesiy­ty­nyt luot­ta­mus tule­vai­suu­teen tun­tuu ole­van lah­den takana vah­vem­malla poh­jalla kuin meillä, tai mis­sään muuallakaan.

Lää­ke­tie­teen aika­kir­jat tie­tä­vät kui­ten­kin ker­toa, ettei elämä län­si­naa­pu­ris­sa­kaan ole aina suju­nut fral­le­ral­le­raata lau­lel­len. Vielä maa­il­man­so­tien väli­senä aikana laa­joja kan­san­ker­rok­sia näet rii­va­si­vat masen­nus ja ylei­nen alem­muus­kompleksi. (Kyllä, edel­leen puhu­taan Ruot­sista.) Poh­jois­ruot­sa­lai­nen Paja­lan kunta käy­köön mal­lie­si­mer­kiksi siitä, miten masen­tu­nut ja alem­muus­komplek­si­nen väki toimii.

Kysei­sen raja­kun­nan päät­tä­jät uskoi­vat 1930-luvulla, että kun rau­ta­tie kulki jo melko läheltä kun­nan­ra­jaa, rata­lii­ken­teen ulot­tu­mi­nen kun­taan olisi lähia­jan kysy­mys. Kun rau­ta­tie­a­se­ma­kin tulisi raken­net­ta­vaksi, pää­tet­tiin aloit­taa työt saman tien. Asema oli val­mis vuo­dessa ja tava­ra­ma­ka­sii­ni­kin ehdit­tiin samassa vauh­dissa pys­tyt­tää, mutta rataa ei kuu­lu­nut. Val­tio piti kui­ten­kin rata­han­keo­do­tuk­sia yllä tuke­malla kun­taan suun­tau­tu­nutta bus­si­lii­ken­nettä siten, että bus­sien tak­sat vas­ta­si­vat juna­li­pun hintaa.

Edes kaikkea horjuttava virusepidemia ei ole saanut länsinaapuria oleellisesti muuttamaan historiallista kurssiaan.


Rau­ta­tie­a­sema sei­soi kun­ta­kes­kuk­sessa kuvit­teel­li­sen radan pää­te­pis­teenä 1970-luvulle asti. Vasta sil­loin sit­keim­mät­kin edis­ty­sus­koi­set luo­pui­vat haa­vees­taan nähdä ilmie­lävä juna oman kun­nan alu­eella. Rei­lun sadan kilo­met­rin pituista puut­tu­vaa ratao­suutta ei siis kos­kaan raken­nettu. Kes­kei­senä syynä tiet­tä­västi vai­kutti ruot­sa­lai­nen tur­val­li­suus­po­li­tiikka, jonka kan­ta­via peri­aat­teita on aina ollut maan itä­ra­jaa kohti kul­ke­vien rau­ta­tie­yh­teyk­sien välttely.

Meillä tuol­lai­nen ase­ma­ra­ken­nus pää­sisi jol­lei kal­leim­pien, aina­kin päät­tö­mim­pien huk­kain­ves­toin­tien 10 kär­jessä ‑lis­talle, mutta Paja­lassa ase­maa muis­tel­laan edel­leen läm­möllä. Aja­tel­laan, että vaik­kei rataa saatu, saa­tiin pal­jon muuta hyö­dyl­listä kun­taa elä­vöit­tä­mään. Kuten pääl­lys­te­tyt maan­tiet. Kun­nassa mah­de­taan yhä har­mi­tella, että ylei­sen masen­nuk­sen ja alem­muu­den­tun­non syö­ve­reissä ei ymmär­retty haa­veilla rau­ta­tietä mit­ta­vam­mista hankkeista.

Edes hor­jut­tava viruse­pi­de­mia ei ole saa­nut län­si­naa­pu­ria oleel­li­sesti muut­ta­maan his­to­rial­lista kurs­si­aan. Pää­asiana on pidetty toi­min­to­jen jat­ku­mista ja elä­män eteen­päin­me­noa sil­lä­kin ris­killä, että las­kel­mat pet­tä­vät eikä lop­pu­tu­los vas­taa liki­kään odo­tuk­sia. Jo nyt tie­de­tään, että tie­tyt yksit­täi­set rat­kai­sut ovat olleet joko epä­on­ni­sia tai tyh­miä, mutta kuten kaik­kialla muu­al­la­kin ymmär­re­tään, koko­nais­tu­los tie­de­tään vasta ensi tai seu­raa­vana vuonna. Eikä sil­loin­kaan vält­tä­mättä tie­detä, minkä vuoksi kävi hyvin tai huonosti.

Voi hyvin olla, että suu­rilta kata­stro­feilta vält­ty­neessä Ruot­sissa on ylei­nen krii­si­tie­toi­suus hei­kom­malla tolalla kuin meillä. Yhtä hyvin voi olla, että meillä se on kehit­ty­nyt jo lii­an­kin vahvaksi.