Ranskassa kolmivuotiaiden kouluun lähtö ei arveluta vanhempia eikä varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Lapsipsykologin mielestä se ei kuitenkaan sovi kaikille.

 

 

Oppi­vel­vol­li­suusi­kää las­ket­tiin Ranskassa vuonna 2019 kuu­desta kol­meen vuo­teen. Uudistuksen pää­syynä oli se, että kai­kissa vie­raista kult­tuu­reista tule­vissa per­heissä ei puhuta koti­kie­lenä rans­kaa ja lap­sen kou­lun aloi­tus kan­ger­te­lee kie­li­vai­keuk­sien vuoksi.

Sama aja­tus­ku­vio löy­tyy myös Suomessa käyn­nissä ole­van esi­kou­lu­ko­kei­lun taus­talta. Suomessa kyseessä ovat kui­ten­kin vii­si­vuo­ti­aat, joi­den oppi­mis­val­miu­det ovat parem­mat kuin kolmivuotiaiden.

Lapsipsykologi Marie Rose Moron mukaan joil­le­kin var­hai­nen kou­lun aloi­tus sopii, mutta se saat­taa olla jopa haitaksi.

Moro myön­tää ymmär­tä­vänsä niitä siir­to­lai­säi­tejä, jotka vii­väs­tä­vät kou­luun menoa, koska halua­vat lap­sensa oppi­van ensin kom­mu­ni­koi­maan omalla äidinkielellään.

– Lapsi, joka on oppi­nut ilmai­se­maan itse­ään jol­la­kin toi­sella kie­lellä on vah­vempi ja val­miimpi hyp­pää­mään toi­seen kult­tuu­riin. Varhainen kou­lun aloi­tus voi siis olla siir­to­lais­taus­tai­selle lap­selle myös hai­taksi, jos tällä ei vielä ole tar­peeksi val­miuk­sia integroi­tua rans­ka­lai­seen luok­kaan ja käyt­tää ope­tusta hyö­dyk­seen, Moro sanoo.

Sillä, aloittaako lapsi koulunsa kaksi ja puolivuotiaana vai nelivuotiaana, ei ole tulevan koulumenestyksen kanssa juurikaan merkitystä.

Hänen mie­les­tään oppi­vel­vol­li­suusiän lasku on kui­ten­kin val­tao­sin posi­tii­vi­nen uudis­tus, koska se herät­tää van­hem­mat huo­maa­maan, miten pal­jon uusia tai­toja ja val­miuk­sia lapsi voi hank­kia 3–6‑vuotiaana. Samalla se mah­dol­lis­taa Moron mukaan viran­omais­ten väliin­tu­lon tilan­teessa, jossa lasta pide­tään kotona virik­keet­tö­mässä ilmapiirissä.

– Vaikka ylei­sesti ottaen tämä on hyvä idea, pitäisi kui­ten­kin ottaa huo­mioon, että kaikki lap­set eivät kehity samaan tahtiin.

– En täy­sin ymmärrä, miksi kou­luun pitää patis­taa lain voi­malla. Sillä, aloit­taako lapsi kou­lunsa kaksi ja puo­li­vuo­ti­aana vai neli­vuo­ti­aana, ei ole tule­van kou­lu­me­nes­tyk­sen kan­nalta juu­ri­kaan merkitystä.

Vuonna 2019 kou­lunsa aloit­ta­neet eivät ole Ranskassa vielä siir­ty­neet ala-asteelle. Ei siis vielä tie­detä, miten uudis­tus vai­kut­taa las­ten oppimisvalmiuksiin.

Takana käytännölliset syyt

Jos suo­ma­laista ihme­tyt­tää, miksi kou­lun aloit­ta­mi­sen kanssa Ranskassa hosu­taan, syy sii­hen on puh­taasti käy­tän­nöl­li­nen. Koulu on ilmai­nen, päi­vä­koti ei.

Koska jul­ki­sia päi­vä­hoi­to­paik­koja ei ole riit­tä­västi ja yksi­tyi­sen puo­len tar­jonta kal­lista, moni käyt­tää hyväk­seen mah­dol­li­suutta lait­taa lap­sensa kou­luun mah­dol­li­sim­man varhain.

Vaikka väki­rik­kaissa taa­ja­missa lap­sen voi lait­taa kou­luun jo kak­si­vuo­ti­aana, maa­seu­dun kou­luissa ei ole val­miuk­sia vas­taa­not­taa alle kol­mi­vuo­tiaita, joi­den moto­ri­nen kehi­tys on vielä puutteellista.

Vauvaikäiset tar­vit­se­vat apua ruo­kai­luun, ves­sassa käyn­tiin, puke­mi­seen ja rii­su­mi­seen, jol­loin opet­ta­jan lisäksi tar­vi­taan kouluavustajia.

Myös kou­lu­päi­vän aikana nukut­ta­vat päi­vä­unet ovat tenk­ka­poo, jos kou­luissa ei ole tar­peeksi tilaa makuusaleille.

Moro tie­tää kou­luja, joissa sän­kyjä on hädin tus­kin kol­mas­osalle lapsista.

– Oppivelvollisuusiän las­kun yhtey­dessä olisi pitä­nyt tar­kis­taa myös kou­lu­jen resurs­seja. Ei ole tar­koi­tuk­sen­mu­kaista lisätä pien­ten kou­lu­lais­ten mää­rää, jos heitä ei voida vas­taa­not­taa asian­mu­kai­sissa tiloissa ja riit­tä­vän hen­ki­lö­kun­nan voi­min, Marie Rose Moro puhahtaa.

Häntä hymyi­lyt­tää kuulla, että myös Suomen esi­kou­lu­ko­keilu tök­kii opet­ta­ja­pu­lan vuoksi.

Sisällössä ja luonteessa paljon eroja

Ranskan oppi­vel­vol­li­suusiän lasku toi kou­lui­hin 26 000 kol­mi­vuo­tiasta, jotka oli­si­vat muu­toin jää­neet pois.

Noin 90 000 kak­si­vuo­tiasta aloit­taa vuo­sit­tain kou­lunsa van­hem­pien toi­vo­muk­sesta. Ranskalaiset äidit ja isät jou­tu­vat usein ajat­te­le­maan omia ilta­kah­dek­saan veny­viä työ­päi­vi­ään, jol­loin huoli lap­sen puut­tu­vista val­miuk­sista jää taka-alalle.

Koulun aloit­ta­mi­sen ehtona oleva potalle oppi­mi­nen tapah­tuu usein häti­köi­dysti kesä­lo­man vii­mei­sellä viikolla.

Rankalaisen ja suo­ma­lai­sen esio­pe­tuk­sen sisältö ja luonne poik­kea­vat suu­resti toisistaan.

Toisin kuin Suomessa, rans­ka­lai­nen ”vau­va­koulu” ei kuulu var­hais­kas­va­tuk­sen vaan ope­tus­toi­men piiriin.

Luokassa pitää istua hil­jaa pai­kal­laan, ope­tus­oh­jel­maa nou­da­te­taan tiu­kasti ja vapaa­seen leik­ki­mi­seen jää aikaa vain väli­tun­neilla. Ranskalaiset van­hem­mat seu­raa­vat tii­viisti lap­sensa oppi­mis­tu­lok­sia, eivätkä epä­röi soit­taa kou­lun joh­ta­jalle, jos hei­dän kol­mi­vuo­ti­aansa ei ole hei­dän mie­les­tään eden­nyt tar­peeksi nopeasti.

Ranskalainen "vauvakoulu" kuuluu opetustoimen piiriin.

Vapaan leik­ki­mi­sen ei ylei­sesti aja­tella kehit­tä­vän lasta ja van­hem­mat kat­so­vat vel­vol­li­suu­dek­seen täyt­tää jäl­ki­kas­vunsa vapaa­het­ket kehit­tä­villä harrastuksilla.

Marie Rose Moro kri­ti­soi paitsi liian suu­ria luok­kia, myös sitä, että opet­ta­jan­kou­lu­tuk­sessa pien­ten las­ten opet­ta­mi­sen eri­tyis­haas­tei­siin uhra­taan vain muu­tama oppitunti.

– Yhtenä päi­vänä sijai­seksi saat­taa tup­sah­taa opet­taja, joka on aiem­min opet­ta­nut vain ala-asteen vii­meistä luok­kaa, Moro havainnollistaa.

Suomi-kou­lun luok­ka­koot ovat pie­niä ja ope­tus leik­ki­sem­pää kuin rans­ka­lai­sessa kou­lussa. Kuva: Virpi Latva

Koulu kahden kulttuurin välissä

Pariisin Suomi-kou­lussa 3–7‑vuotiaita opet­ta­vat Vuokko Ogliastri, Sannilotta Leime ja Laura Tanttu-Moine näke­vät esio­pe­tuk­sen kah­den kult­tuu­rin vink­ke­listä. Vaikka he ymmär­tä­vät rans­ka­lai­sen kou­lun peri­aat­teen aset­taa oppi­laille rajoja, Suomi-kou­lussa ei tar­vitse istua hil­jaa pai­kal­laan, koska kieltä oppii par­hai­ten puhumalla.

Pariisin Suomi-koulu antaa suo­ma­lais­taus­tai­sille lap­sille kotona opit­tua suo­men kie­len tai­toa tuke­vaa ope­tusta ker­ran vii­kossa. Koulupäiväksi on valittu ilta­päivä kes­ki­viik­koi­sin, koska rans­ka­lai­sissa kou­luissa ei sil­loin ole oppitunteja.

Luokkakoot ovat pie­niä, mikä on Ogliastrin, Leimen ja Tanttu-Moinen mie­lestä hie­noa, ottaen huo­mioon rans­ka­lais­ten kou­lu­jen yli 30 hen­gen luokat.
– Suomessa päi­vä­ko­tien ryh­miä pide­tään liian suu­rina, mutta niissä on huo­mat­ta­vasti vähem­män lap­sia kuin rans­ka­lai­sessa esi­kou­lu­luo­kassa, jossa on vain yksi opet­taja ja jos­kus myös kou­lua­vus­taja. Luokassa on oltava sel­vät peli­sään­nöt, jotta työ­rauha säi­lyy, Tanttu-Moine sanoo.

Myöskään 40 vuotta Suomi-kou­lussa opet­ta­neen Ogliastrin mie­lestä lem­peys ja leik­ki­mieli eivät ole ris­ti­rii­dassa yhteis­ten peli­sään­tö­jen nou­dat­ta­mi­sen kanssa.

– Turvallinen olo ja luot­ta­mus aikui­seen syn­tyy juuri siitä, kun ase­te­taan näitä rajoja, hän miettii.

Työrauha ei ole luovuuden vastakohta

Ogliastrin mukaan Ranskan kou­lu­jen edel­leen uskol­li­sesti opet­tama kau­no­kir­joi­tus voisi sekin antaa suo­ma­lai­sille ajat­te­le­mi­sen aihetta.

– Ymmärrän, että Suomi haluaa olla tie­to­tek­niikka-asioissa maa­il­man kär­jessä. Kuitenkin monet tut­ki­muk­set ovat osoit­ta­neet, että käsin kir­joit­ta­mi­nen sti­mu­loi aivoja enem­män kuin tie­to­ko­neella nakuttelu.

Itse rans­ka­lai­sen kou­lusys­tee­min läpi käy­nyt Sannilotta Leime opet­taa kes­ki­viik­koi­sin Suomi-kou­lussa ja muina päi­vinä rans­ka­lai­sessa 3–5‑vuotiaiden mater­nelle-kou­lussa. Hänen mukaansa työ­rauha ja jär­jes­tys eivät vält­tä­mättä ole luo­vuu­den vastakohta.

– Ranskalaisessa kou­lussa vapaus näkyy muissa asioissa. Pienten kou­lun opet­ta­jalla on laaja vai­ku­tus­valta ope­tuk­sen sisäl­töön ja hän voi esi­mer­kiksi viedä lap­set museoon tai kut­sua luok­kaan kir­jai­li­jan luke­maan kir­jo­jaan. Opetuksessa pai­no­te­taan luo­vuutta ja käy­te­tään hyväksi Pariisin kult­tuu­ri­tar­jon­taa, Leime sanoo.

Tärkeintä iloinen asenne oppimiseen

Suomi-koulu luo­vii kah­den hyvin eri­lai­sen kult­tuu­rin välissä. Suomalaisen esi­kou­lu­lai­sen ikäi­sillä rans­ka­lais­lap­silla on jo pari, kolme kou­lu­vuotta taka­naan. Myös Suomi-kou­lun oppi­laat käy­vät saman­ai­kai­sesti rans­ka­laista koulua.

– Emme yritä olla rans­ka­lai­nen koulu emmekä suo­ma­lai­nen päi­vä­koti tai esi­koulu. Tärkeintä on välit­tää lap­sille iloi­nen ja posi­tii­vi­nen asenne oppi­mi­seen, Tanttu-Moine kertoo.

– Ranskalaiseen kou­luun tot­tu­neet oppi­laamme käyt­täy­ty­vät yleensä hyvin, mutta me emme odota hei­dän ole­van hil­jaa. Pikemminkin kan­nus­tamme heitä puhu­maan mah­dol­li­sim­man pal­jon, koska se on tär­keää kie­len oppi­mi­sen kan­nalta. Eikä pien­ten oppi­lait­ten tar­vitse pysyä paikoillaan.

Varsinkin 3–4‑vuotiaiden ja 4–5‑vuotiaiden ryh­missä on pal­jon vapaata leik­kiä ja liik­ku­mista. Hänen mie­les­tään tämä on ehkä rans­ka­lai­sen kou­lun ja Suomi-kou­lun olen­nai­sin ero. Vaikka myös rans­ka­lai­sessa kou­lussa ulkoil­laan ja lei­ki­tään vapaasti, ne ovat vain pieni osa tar­kasti ryt­mi­tet­tyä päivää.

– Pääpaino on siinä, että anne­taan moto­ri­set ja kie­lel­li­set val­miu­det tule­valle kou­lu­tielle. Esikoulun tar­koi­tus Ranskassa on antaa tasa­ver­tai­nen alku kai­kille lap­sille taus­tasta riippumatta.

– Lapsilla on tie­don jano ja he oppi­vat enem­män kuin usko­taan. Viisivuotiaalle leikki on vielä tär­keää, mutta sen var­jolla voi myös oppia, 5–7‑vuotiaita opet­tava Tanttu-Moine miettii.

Keskiviikkoiltapäivistä onkin tul­lut Pariisin suo­ma­lais­taus­tai­sille lap­sille niin tär­keitä, että itku mei­naa päästä, jos he jou­tu­vat ole­maan poissa Suomi-koulusta.

Pariisin Suomi-koulu tar­joaa suo­men kie­len ope­tusta 3–18-vuotiaille suo­ma­lais­taus­tai­sille lap­sille ja nuo­rille. Koulussa on yli 70 oppi­lasta ja sitä yllä­pi­tää L’Ecole fin­lan­daise de Paris ‑nimi­nen yhdis­tys, jonka jäse­niä ovat oppi­lai­den van­hem­mat. Koulun on perus­ta­nut vuonna 1974 joukko suo­ma­lai­säi­tejä, ja se on yksi maa­il­man van­him­mista Suomi-kouluista. 

Virpi Latva