Kansan­edustaja Mikko Kärnä heitti keski­kesän alttiiseen julki­suuteen roiman ehdotuksen. Lapsi­lisät pois niiltä, jotka eivät rokotuta lapsiaan. Kansal­liseen rokotus­oh­jelmaan on sitou­duttava ja neuvo­lassa käytävä, mikäli mielii yhteis­kunnan maksaman edun piiriin.

Ehdotus kuulostaa ensi alkuun hyvältä. Jo riittää nykyajan hulluus, jossa jopa tieteen yksise­lit­teiset läpimurrot ja kiistä­mät­tömät edisty­sas­keleet kysee­na­lais­tetaan  yksilön­va­pauden nimessä ja muut vaarantaen. Jo riittävät uskomus­hoidot, salaliit­to­teoriat ja netistä kaiveltu mukatieto. Tosiasiat kunniaan, huuhaa on  paljas­tettava, valtion on näytettävä tietä, on pidettävä kiinni yhtei­sestä edusta.
Rokotukset ovat puhdasta hyvää, joka suojelee niin lapsia itseään kuin koko kansa­kuntaa ja on väestön ilmeinen etu.

Ihmiseen ei pure pakko, vaan hellä myötäote.

Mutta mutta. Niin ihanalta kuin selkeät linjat ja yksin­ker­taiset ratkaisut ensin  tuntu­vatkin, ne lopulta harvoin ovat yksin­ker­taisia. Lapsilisä on lapsen etu, tähtää hänen hyvin­voin­tiinsa – onko aivan varmaa, että sen ehdol­lis­ta­minen edistää lapsen suotuisaa elämää? Jos lasta ei rokoteta, onko hänen etunsa, että häneltä  rokote­suojan lisäksi viedään myös muuta turvaa?

Vaikka rokot­ta­minen kiistatta edistääkin kaikkien hyvää, eikö univer­saa­liksi sovitun edun ehdol­lis­ta­minen avaa vaaral­lista porttia – kuka sanoo, ettei myös muita, nyt kaikkia koskevia oikeuksia ryhdytä tulevina aikoina ehdol­lis­tamaan? Kansa­laisuus, kuka sanoo, että sen pitäisi olla kenen tahansa ulottu­villa?

Ehkäpä kansa­laisuus olisikin syytä myöntää vain, sanotaan vaikkapa synny­ty­siässä oleville, vaalea­tuk­kai­sille naisille? Ja missä niin on päätetty, että ihminen noin vain saa muuttaa paikka­kun­nalta toiselle – eikö tätä oikeutta voisi vaikkapa työttömien
kohdalla rajoittaa? Onko aivan varmaa, että passi on syytä myöntää jokai­selle – ehkä kuitenkin vain sellai­sille, joilla on perus­teltu syy poistua maasta?

On inhimil­listä, että me kaiken hämäryyden ja sotkun keskellä tahdomme mustaa ja valkoista. Tosia­siaksi kuitenkin jää, että elämä on laaja harmaa aava. Me tiedämme senkin tosia­siaksi, etteivät ihmiseen lopulta pure pakot, ehdot ja käskyt, vaikka niiden tenho onkin kova. Ihmiseen pätee hellä myötäote.

Meissä on niitä, jotka luulevat autismin puhkeavan polio­ro­ko­tuk­sesta. Meissä on myös niitä, jotka uskovat ihmisen sielun joutuvan kadotukseen, jos häneen lasketaan toisen verta. Meissä on niitä, jotka uskovat ufoihin ja puhdis­tetun veden voimaan.
Ja meidät kaikki on pidettävä mukana. Ei auta, on vain aina uudelleen sanottava: Rokotuta lapsesi. Älä aja humalassa. Lopeta tupakan­poltto. Ota tukea kaiteesta. Opettele kaatumaan. Peppu edellä portaita alas. Jopa vain viiden prosentin painon­pu­dotus edistää terveyttäsi.

Niin, elämä, tuo epäsek­sik­käiden totea­musten nöyrä jono.