Hyvä käytäntö -palkittu Kototorin tiimi: Matilda Leppänen, Kiris Popova, Janica Helppolainen (takana vas.), Pietu Mauranen ja Joonas Kiviranta. Kuva: Laura Vesa
“Perustakaa neuvontapaikka Hervantaan” sanottiin Tampereen maahanmuuttopalveluiden sosiaaliohjaaja Joonas Kivirannalle vuonna 2016.
Ei siinä hirveästi raameja ollut, mutta tavoitteeksi annettiin rakentaa joku paikka, jossa uudet kuntalaiset, maahanmuuttajat, saisivat neuvontaa ja pystyisivät hoitamaan asioitaan. Saimme käyttöömme kaurismäkeläishenkisen kahvion, jossa sitten kahvipöydän ääressä aloimme tulkkien avulla antamaan ohjausta, Joonas Kiviranta muistelee.
Siitä lähti syntymään Kototori, maahanmuuttajille suunnattu matalan kynnyksen toimintamalli, joka palkittiin maaliskuussa kansallisella sosiaalialan Hyvä käytäntö ‑palkinnolla.
– Kototorissa on hienoa se, että työntekijät jalkautuvat sinne, missä asiakkaat ovat. Huomionarvoista on myös työn asiakaslähtöisyys. Kototoriin voi tulla asioimaan ilman ajanvarausta, perustelee palkintoraati valintaansa.
Yhden luukun idea
Kototorilta asiakas saa yhdestä paikasta kaiken tarvitsemansa palvelun omalla äidinkielellään. Toimintamalli on osa Tehostetun kotoutumisen TEKO-hanketta, jota koordinoi Tampereen evankelisluterilainen seurakuntayhtymä.
Tampereen kaupungilta Kototorilla työskentelee sosiaaliohjaaja tai TEKO-hankkeen kehittäjäsosiaalityöntekijä sekä darin/persian- tai arabiankielinen ohjaaja. Omakielisten ohjaajien rinnalla ovat yhteisöneuvojat, jotka ovat maahanmuuttajapalveluiden entisiä asiakkaita tai Kototorin kävijöitä.
– Neuvonnan laatu taataan, kun paikalla on aina maahanmuuttopalveluista jalkautunut sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja. Jos osaaminen ei riitä, pyydetään apua, sanoo maahanmuuttajien alkuvaiheen palveluiden ja Kototorin kehittäjäsosiaalityöntekijä Matilda Leppänen.
Samalla yhteisöneuvojat ovat päässeet mukaan elämän eri osa-alueisiin Suomessa, kuten opiskelemaan, työelämään ja sosiaalisiin verkostoihin.
Toiminnassa on myös mukana alueen asukkaita, seurakunnan työntekijöitä, kolmannen sektorin toimijoita ja Tampereen ammattikorkeakoulun kouluttamia kokemusasiantuntijoita sekä Kela, terveysasema, kirjasto, työllisyyspalvelut ja Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE. Lisäksi Tampereen yliopisto järjestää yhteisötyön koulutusta aikuissosiaalityön työntekijöille Praksis-kahviloissa, joissa kehitetään jalkautuvan asiakastyön menetelmiä.
Avointa ihan kaikille
Kototorilla työskennellään oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijoiden, kotoutumisprosessinsa alkuvaiheessa olevien kiintiöpakolaisten ja muiden työelämän ulkopuolella olevien maahanmuuttajien kanssa. Myös kantasuomalaiset voivat tulla kysymään neuvoa.
Kototorissa on hienoa, että työntekijät jalkautuvat sinne, missä asiakkaat ovat.
– Eniten meillä käy pakolaistaustaisia, mutta myös muilla statuksilla maahanmuuttaneita on, sanoo Joonas Kiviranta.
Neuvoja kysytään Kelan etuuksiin, maahanmuuttoviraston asioihin, työllisyyspalveluihin, postin ja asiakirjojen suomentamiseen sekä palveluiden ajanvarauksiin. Lisäksi lasten vapaa-aikaan, harrastuksiin ja ylipäätään arkisiin asioihin tarvitaan apua.
Matalan kynnyksen ohjauksella puretaan asiakaspainetta muun muassa sosiaalipalvelujen neuvonnassa ja maahanmuuttajien alkuvaiheiden palveluissa. Toisaalta Kototorille voi tulla, vaikka ei tarvitsisi apua: Siellä voi viettää aikaa, nauttia kahvilan tarjoiluista ja tavata ihmisiä.
Malli sopii kopioitavaksi muualle
Tampereen Hervannan alueen 30 000 asukkaasta lähes 20 prosenttia on maahanmuuttajia, ja matalan kynnyksen ohjaustoiminnalle on selkeästi ollut tarvetta. Vuonna 2018 asiakkaita kävi keskimäärin 27 päivässä, ja asiakasmäärät ovat nousseet tasaisesti.
– Monet ovat kuulleet Kototorista puskaradion kautta. Myös maahanmuuttajapalveluista ohjataan meille, Matilda Leppänen kertoo.
Kototorin työn tuloksena on pystytty ehkäisemään ongelmia, kun ihmiset ovat tienneet paikan, mistä hakea apua. Monet ovat kertoneet Kototorin auttaneen suomalaiseen yhteiskuntaan tutustumisessa ja kielen oppimisessa.
Matilda ja Joonas kannustavat kokeilemaan mallia muualla.
– Kototori toimii Hervannassa, mutta muualla kannattaa miettiä oman yhteisön erityispiirteitä ja pohtia, millaisia matalan kynnyksen palveluja kannattaa kehittää. Tarvitaan rohkeutta testata ja laittaa sormet multaan eikä pelkästään suunnitella, sanoo Matilda Leppänen.
– Pitää muistaa, että sosiaalityö ei voi toimia yksin. Jos halutaan työskennellä yhteisöissä, tarvitaan linkkejä yhteisöön. Tarvitaan Kelaa, jalkapalloseuroja, yhteisöä, meitä kaikkia, Joonas Kiviranta sanoo.
