Perustakaa neuvontapaikka Hervantaan” sanottiin Tampereen maahanmuuttopalveluiden sosiaaliohjaaja Joonas Kivirannalle vuonna 2016.

 

 

Ei siinä hirveästi raameja ollut, mutta tavoit­teeksi annettiin rakentaa joku paikka, jossa uudet kunta­laiset, maahan­muut­tajat, saisivat neuvontaa ja pystyi­sivät hoitamaan asioitaan. Saimme käyttöömme kauris­mä­ke­läis­hen­kisen kahvion, jossa sitten kahvi­pöydän ääressä aloimme tulkkien avulla antamaan ohjausta, Joonas Kiviranta muistelee.

Siitä lähti syntymään Kototori, maahan­muut­ta­jille suunnattu matalan kynnyksen toimin­ta­malli, joka palkittiin maalis­kuussa kansal­li­sella sosiaa­lialan Hyvä käytäntö -palkin­nolla.

– Kototo­rissa on hienoa se, että työnte­kijät jalkau­tuvat sinne, missä asiakkaat ovat. Huomio­nar­voista on myös työn asiakas­läh­töisyys. Kototoriin voi tulla asioimaan ilman ajanva­rausta, perus­telee palkin­to­raati valin­taansa.

 

Yhden luukun idea

Kototo­rilta asiakas saa yhdestä paikasta kaiken tarvit­se­mansa palvelun omalla äidin­kie­lellään. Toimin­ta­malli on osa Tehos­tetun kotou­tu­misen TEKO-hanketta, jota koordinoi Tampereen evanke­lis­lu­te­ri­lainen seura­kun­tayhtymä.

Tampereen kaupun­gilta Kototo­rilla työsken­telee sosiaa­lioh­jaaja tai TEKO-hankkeen kehit­tä­jä­so­si­aa­li­työn­tekijä sekä darin/­persian- tai arabian­kie­linen ohjaaja. Omakie­listen ohjaajien rinnalla ovat yhtei­sö­neu­vojat, jotka ovat maahan­muut­ta­ja­pal­ve­luiden entisiä asiak­kaita tai Kototorin kävijöitä.

– Neuvonnan laatu taataan, kun paikalla on aina maahan­muut­to­pal­ve­luista jalkau­tunut sosiaa­li­työn­tekijä tai sosiaa­lioh­jaaja. Jos osaaminen ei riitä, pyydetään apua, sanoo maahan­muut­tajien alkuvaiheen palve­luiden ja Kototorin kehit­tä­jä­so­si­aa­li­työn­tekijä Matilda Leppänen.

Samalla yhtei­sö­neu­vojat ovat päässeet mukaan elämän eri osa-alueisiin Suomessa, kuten opiske­lemaan, työelämään ja sosiaa­lisiin verkos­toihin.

Toimin­nassa on myös mukana alueen asukkaita, seura­kunnan työnte­ki­jöitä, kolmannen sektorin toimi­joita ja Tampereen ammat­ti­kor­kea­koulun koulut­tamia kokemus­asian­tun­ti­joita sekä Kela, terveys­asema, kirjasto, työlli­syys­pal­velut ja Kulttuu­ri­kas­va­tusyk­sikkö TAITE. Lisäksi Tampereen yliopisto järjestää yhtei­sötyön koulu­tusta aikuis­so­si­aa­lityön työnte­ki­jöille Praksis-kahvi­loissa, joissa kehitetään jalkau­tuvan asiakastyön menetelmiä.

Avointa ihan kaikille

Kototo­rilla työsken­nellään oleske­lu­luvan saaneet turva­pai­kan­ha­ki­joiden, kotou­tu­mis­pro­ses­sinsa alkuvai­heessa olevien kiintiö­pa­ko­laisten ja muiden työelämän ulkopuo­lella olevien maahan­muut­tajien kanssa. Myös kanta­suo­ma­laiset voivat tulla kysymään neuvoa.

Kototorissa on hienoa, että työntekijät jalkautuvat sinne, missä asiakkaat ovat.

– Eniten meillä käy pakolais­taus­taisia, mutta myös muilla statuk­silla maahan­muut­ta­neita on, sanoo Joonas Kiviranta.

Neuvoja kysytään Kelan etuuksiin, maahan­muut­to­vi­raston asioihin, työlli­syys­pal­ve­luihin, postin ja asiakir­jojen suomen­ta­miseen sekä palve­luiden ajanva­rauksiin. Lisäksi lasten vapaa-aikaan, harras­tuksiin ja ylipäätään arkisiin asioihin tarvitaan apua.

Matalan kynnyksen ohjauk­sella puretaan asiakas­pai­netta muun muassa sosiaa­li­pal­ve­lujen neuvon­nassa ja maahan­muut­tajien alkuvai­heiden palve­luissa. Toisaalta Kototo­rille voi tulla, vaikka ei tarvitsisi apua: Siellä voi viettää aikaa, nauttia kahvilan tarjoi­luista ja tavata ihmisiä.

Malli sopii kopioitavaksi muualle

Tampereen Hervannan alueen 30 000 asukkaasta lähes 20 prosenttia on maahan­muut­tajia, ja matalan kynnyksen ohjaus­toi­min­nalle on selkeästi ollut tarvetta. Vuonna 2018 asiak­kaita kävi keski­määrin 27 päivässä, ja asiakas­määrät ovat nousseet tasai­sesti.

– Monet ovat kuulleet Kototo­rista puska­radion kautta. Myös maahan­muut­ta­ja­pal­ve­luista ohjataan meille, Matilda Leppänen kertoo.

Kototorin työn tuloksena on pystytty ehkäi­semään ongelmia, kun ihmiset ovat tienneet paikan, mistä hakea apua. Monet ovat kertoneet Kototorin auttaneen suoma­laiseen yhteis­kuntaan tutus­tu­mi­sessa ja kielen oppimi­sessa.

Matilda ja Joonas kannus­tavat kokei­lemaan mallia muualla.

– Kototori toimii Hervan­nassa, mutta muualla kannattaa miettiä oman yhteisön erityis­piir­teitä ja pohtia, millaisia matalan kynnyksen palveluja kannattaa kehittää. Tarvitaan rohkeutta testata ja laittaa sormet multaan eikä pelkästään suunni­tella, sanoo Matilda Leppänen.

– Pitää muistaa, että sosiaa­lityö ei voi toimia yksin. Jos halutaan työsken­nellä yhtei­söissä, tarvitaan linkkejä yhteisöön. Tarvitaan Kelaa, jalka­pal­lo­seuroja, yhteisöä, meitä kaikkia, Joonas Kiviranta sanoo.

Kaisa Yliruo­kanen