Välillä sitä unohtaa, että kaikki eivät näe maailmaa samalla tavalla kuin me sosiaalialan korkeakoulutetut.

 

 

 

Päätoimittaja Kaisa Yliruokanen.
Kuva: Veikko Somerpuro

Suurim­malla osalla ihmi­sistä ei ole hajua­kaan siitä pahoin­voin­nin ja toi­saalta myös sel­viy­ty­mi­sen mää­rästä, mitä elä­män kir­joon mahtuu.

Toisaalta meillä ei ehkä ole tark­kaa hah­mo­tusta esi­mer­kiksi met­sä­teol­li­suu­den uhkista tai käsi­var­si­ki­rur­gian uusim­mista suuntauksista.

Nuorempana tähän tuli tör­mät­tyä useam­min, kun her­kis­tyin paa­saa­maan Ylioppilastalon illan hämä­rässä jos­tain yhteis­kun­ta­po­liit­ti­sesta kysymyksestä.

Nyt 20 vuotta myö­hem­min, sitä on oppi­nut, että kaikki eivät ole ääri­kiin­nos­tu­neita samoista asioista. On ihan ok vain rupa­tella niitä näitä. Erityisesti leik­ki­puis­toissa on var­sin tur­val­lista pysyä taval­li­sissa äiti- ja iskäjutuissa.

Ajan saa­tossa oma ystä­vä­piiri on muo­tou­tu­nut suu­rim­maksi osaksi ihmi­sistä, joi­den kanssa voi paa­sata, päi­vi­tellä ja olla myös tur­val­li­sesti eri mieltä niin, että kor­vissa suhisee.

Olemme tekemisissä liian suurten asioiden kanssa, jotta niistä voisi vaieta.

Silti elä­määni mah­tuu onneksi myös iso joukko ihmi­siä, joi­den maa­ilma on kau­niimpi kuin minun. Se pitää kiinni nor­maa­lissa. On voi­maut­ta­vaa olla teke­mi­sissä eri­laista työtä teke­vien ihmis­ten kanssa, jotka eivät hah­mota maa­il­maa sosi­aa­li­tie­tei­li­jän perspektiivistä.

Edelleenkään en pääse irti siitä aja­tuk­sesta, että teh­tä­vämme on ker­toa, jos joku ei ymmärrä. Olemme teke­mi­sissä liian suur­ten asioi­den kanssa, jotta niistä voisi vaieta.

Puhumiseen vel­voit­taa myös lain­sää­däntö ja ammattietiikka.

Sukulaiset ja kave­rit voi jät­tää rau­haan, mutta suuri yleisö ansait­see tie­tää. Ja he myös halua­vat tietää.

Vaikka met­sä­teol­li­suus ei olisi se kaik­kien juttu, sosi­aa­li­set kysy­myk­set kiin­nos­ta­vat ja osu­vat usein myös omalle koh­dalle aina­kin lähi­pii­rissä. Suurimmalla osalla meistä on van­hem­pia, lap­sia, alko­ho­li­soi­tu­nut suku­lai­nen ja masen­tu­nut ystävä.

Tärkeintä tieto on polii­ti­koille. Ilman sitä he eivät voi edes halu­tes­saan tehdä vii­saita päätöksiä.

Kerrotaan siis alasta yhdessä. Aloittaa voi vaikka mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­sella tai liit­ty­mällä Twitteriin.

Puhutaan, koska se kiinnostaa.

Kaisa Yliruokanen