Osallisuustulo voi olla emansipoiva ja eriarvoisuutta poistava sosiaalityön työkalu. Se voi olla myös pakotettua osallisuutta ja lisättyä kontrollia. Sosiaalityön ammattilaisten on itse huolehdittava, että sosiaalityön eettiset lähtökohdat pysyvät uusissakin haasteissa kirkkaana.

 

Osal­lisu­u­den tärkeät peri­aat­teet kuu­lu­vat sosi­aalialan eti­ikan ja käytän­nön kul­makivi­in. Ne ovat olleet sosi­aal­i­työn perus­tana Jane Addam­sista ja Paulo Freirestä läh­tien. Suomes­sa nämä per­in­teet eivät kuitenkaan ole olleet ”main streamia” his­to­ri­al­lisen kehi­tysku­lun ja monien eri tek­i­jöi­den vuok­si.

Kun val­tioneu­vos­ton tilaa­ma esi­tys osal­lisu­us­tu­losta esitelti­in, oli sosi­aal­i­työn ken­täl­lä aluk­si hil­jaista. Sit­ten ilmestyivät Aila-Leena Matthiesin ja Kati Närhen kir­joi­tus Helsin­gin Sanomis­sa, Kir­si Juhi­lan ja Suvi Raitakarin kir­joi­tus Tam­pereen yliopis­ton alum­nile­hdessä ja Hel­ka Raiv­ion blo­gi THL:n sivuil­la. Kaikissa tek­steis­sä tuo­daan esille huoli osal­lisu­u­den käsit­teen mon­imielisyy­destä ja vaaras­ta, että vääril­lä toimen­piteil­lä hyvä tavoite karkaa entistä kauem­mas.

− Raportin voi lukea uuden julk­ishallinnon johtamisen peri­aat­teen toteu­tu­mana, jos­sa taloudel­lisen tehokku­u­den nimis­sä sosi­aal­i­työn kon­trol­lirooli viedään kansalaisy­hteiskun­nan puolelle, Kati Närhi pohtii.

− Toisaal­ta voidaan ajatel­la, että osal­lisu­us­tu­lo on uusia mah­dol­lisuuk­sia luo­va sosi­aal­i­työn työkalu, jol­la voidaan lieven­tää eri­ar­voisu­ut­ta ja laa­jen­taa ymmär­rystä siitä mitä esimerkik­si työl­lä tarkoite­taan. Pelkään kuitenkin, että päät­täjien luku­ta­pa on tuo ensik­si mainit­tu. Tun­tem­at­ta sosi­aal­i­työtä ja sen todel­lista poten­ti­aalia annetaan sille uusia tehtäviä, jot­ka ovat sosi­aal­i­työn eti­ikan vas­taisia.

Pro­fes­sori Kati Närhi on ollut mukana nuorten aikuis­ten osal­lisu­ut­ta tutki­neessa Suomen Akatemi­an han­kkeessa ja parhail­laan hän opet­taa ensim­mäisiä rak­en­teel­lisen sosi­aal­i­työn erikois­tu­misk­oulu­tuk­sen opiske­li­joi­ta. Osal­lisu­us on hänestä mon­i­nainen käsite. Osal­lisu­udel­la tarkoite­taan ja tavoitel­laan hyvin eri­laisia asioi­ta. Poli­it­tises­sa keskustelus­sa osal­lisu­us­re­tori­ik­ka on sekavaa, eikä aina voi tietää, mis­sä mielessä ja mis­tä tarkoi­tus­peri­stä läh­tien kukin puhu­ja osal­lisu­ud­es­ta puhuu.

Osal­lisu­us voi olla mah­dol­lisu­ut­ta henkilöko­htaiseen kehit­tymiseen. Osal­lisu­us voi olla osal­lisu­ut­ta työ­markki­noil­la. Osal­lisu­us voi tarkoit­taa, että ihmisel­lä on oikeuk­sia ja mah­dol­lisu­us käyt­tää ja muo­va­ta palvelui­ta. Osal­lisu­us on myös poli­it­tista vaikut­tamista ja toim­intaa yhteiskun­nal­lisil­la areenoil­la.

Kuluttajana vai kansalaisena?

Sosi­aal­i­työssä osal­lisu­us nähdään ihmisen iden­ti­teet­ti­in kuu­lu­vana asiana: jokaisel­la tulisi olla mah­dol­lisu­us kokea ole­vansa jonkin yhteisön jäsen, kokea kuu­lu­vansa johonkin.

Osallisuus-sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa 102 kertaa, osallistuminen sana 64 kertaa. Osallistaminen-sanaa ei laki tunne lainkaan.

Osal­lisu­us on vuorovaiku­tus­ta. Siihen liit­tyy myös yhdessä tekem­i­nen ja asioi­hin vaikut­ta­mi­nen. Kyse on kansalaisu­u­den toteu­tu­mis­es­ta, demokra­ti­as­ta.

Toinen tapa käsitel­lä osal­lisu­ut­ta on nähdä ihmi­nen asi­akkaana ja kulut­ta­jana, jol­ta kysytään asi­akas­mielipi­det­tä ja palve­lu­tyy­tyväisyyt­tä. Osal­lisu­us kaven­tuu valin­nan­va­paudek­si, vaik­ka samal­la todel­liset mah­dol­lisu­udet vali­ta ovat usein rajal­liset, kos­ka esimerkik­si sosi­aali­palvelu­jen käyt­töön liit­tyy usein riip­pu­vu­us palvelu­jär­jestelmästä.

Englan­ninkielel­lä nämä kak­si osal­lisu­u­den moti­ivia tuot­ta­vat sanaleikin: voice ver­sus choice.

Mikä käsitys ihmisestä?

Osal­lis­t­a­mi­nen kuu­lostaa ylhäältäpäin tuote­tul­ta osal­lisu­udelta. Ajat­telun taustal­la on käsi­tys kansalais­es­ta pas­si­ivise­na toim­i­jana, jota pitää patis­taa osal­lis­tu­maan. Ikään kuin tarve toimia olisi vain vira­nomaisil­la, ei kansalaisil­la.

Nyt keskustelus­sa ole­vat tulo­ma­llit edus­ta­vat kah­ta eri ajat­te­lu­ta­paa ja ihmiskäsi­tys­tä. Perus­tu­lo läh­tee ajatuk­ses­ta, että ihmi­nen halu­aa itselleen parem­paa elämää ja läh­tee rak­en­ta­maan sitä, kun vain saa siihen taloudel­lisen mah­dol­lisu­u­den. Osal­lisu­us­tu­lo läh­tee ole­tuk­ses­ta, että pitkäaikaistyötön on laiska, johon sank­tiot saa­vat liiket­tä: jos et osal­lis­tu, menetät osan tulois­tasi.

Perus­tu­lo­ma­lli on puh­taasti kan­nus­ta­va ja sopii parem­min sosi­aal­i­työn pir­taan kuin osal­lisu­us­tu­lo, arvioi­vat Närhi ja Matthies Helsin­gin Sanomien kir­joituk­ses­saan. Samaan pää­tyvät Juhi­la ja Raitakari.

”Sen sijaan, että sosi­aal­i­työn­tek­i­jät lähet­tävät toimis­tois­taan käsin asi­akkaitaan osal­lis­tu­maan eri­laiseen hyödyl­liseen, yhteisöl­liseen toim­intaan, he itse jalka­u­tu­vat paikallisi­in yhteisöi­hin – kaupungi­nosi­in, kyli­in, vir­tu­aal­isi­in verkos­toi­hin ja niin edelleen – rak­en­ta­maan kaikkien kuu­lu­misen mah­dol­lis­tavia sil­to­ja kansalais­ten ja mon­en­lais­ten julk­isten ja kol­man­nen sek­torin toim­i­joiden välille”, kir­joit­ta­vat Kir­si Juhi­la ja Suvi Raitakari.

Moralisointia ja hokemia

Kati Närheä häm­men­tää kuin varkain syn­tynyt keskuste­lu­ta­van muu­tos. Aikaisem­min ajatelti­in, että tulot­to­muus ja vähä­varaisu­us syr­jäyt­tävät, kun ei voi toteut­taa elämään­sä kuten halu­aisi. Nyt yleisek­si puheek­si on nous­sut väite, että työt­tömien toimeen­tu­losta huole­htimi­nen syr­jäyt­tää tuen saa­jia, kos­ka työt­tömyys­tur­va nähdään ’pas­si­ivise­na’ ja ’pas­sivoivana’ tuen muo­tona.

− Työhön osal­lis­tu­misen ja moral­isoin­nin diskurssi on val­lal­la, sanoo Kati Närhi.

Vastik­keel­lisen sosi­aal­i­tur­van käsite on osa tätä samaa keskustelun muu­tos­ta. Käsite on käytössä vain viime­si­jaisen sosi­aal­i­tur­van kohdal­la. Vastik­keel­lisu­u­den eet­tisen poh­jan huteru­us pal­jas­tuu, jos siir­retään vastik­keel­lisu­us kaik­keen sosi­aal­i­tur­vaan. Kenellekään poli­itikolle ei tulisi mieleen vaa­tia muil­ta sosi­aal­i­tur­van saa­jil­ta vastiket­ta.

− Jos vapaae­htois­toim­intaan osal­lis­tu­mi­nen pitää rapor­toi­da osal­lisu­us­tu­lon saamisek­si, muut­tuu vapaae­htois­toim­inta pakok­si ja kon­trol­loiduk­si toimin­naksi. Vapaae­htoisen kansalais­toimin­nan voimaan­nut­ta­va vaiku­tus, toim­inta pakon ulkop­uolel­la omas­ta halus­ta, häviää.

Poistetaan osallisuuden esteitä

− Ihmisil­lä on mon­en­laisia tapo­ja toteut­taa itseään. Kyse on isom­mas­ta asi­as­ta, kuin siitä, mitä pitkäaikaistyötön tekee tai hänen olete­taan tekevän, Kati Närhi toteaa.

On kan­sain­välisiä tutkimuk­sia, jot­ka osoit­ta­vat, että kep­pil­in­ja ei toi­mi osal­lis­ta­jana yhtä hyvin kuin se, että panos­te­taan työt­tömien hyv­in­voin­ti­in sekä pure­taan osal­lisu­u­den esteitä ja luote­taan ihmisen omaan akti­ivi­su­u­teen.

Hyv­in­voin­ti­val­tio itsessään tukee osal­lisu­ut­ta. Sen asteit­tainen purkami­nen on tuot­tanut osal­lisu­udelle esteitä, jatkaa Närhi.

− Näitä ovat vaikka­pa kir­jas­to­jen, nuorisotilo­jen ja muiden yhteisen tilo­jen sulkem­i­nen, koulu­jen lakkaut­ta­mi­nen, julkisen liiken­teen heiken­tämi­nen. Esteistä voidaan puhua myös palveluis­sa: ovatko etu­udet selkeitä ja ymmär­ret­täviä, onko osaami­nen ja resurssit oikeal­la tasol­la, ovatko palve­lut demokraat­tises­sa kon­trol­lis­sa, voivatko palvelu­iden käyt­täjät vaikut­taa palvelui­hin muutenkin kuin asi­akastyy­tyväisyysky­se­ly­i­hin vas­taa­mal­la.

Osallisuudessa on opettelemista sosiaalialan ammattilaisillekin.

− Kyse on enem­mästä kuin koke­musasi­akkaiden muu­tose­hdo­tuk­sista palvelu­jär­jestelmälle. Todel­liseen osal­lisu­u­teen kuu­luu se, että val­taa jae­taan. Pohdi­taan yhdessä asi­akkaiden kanssa, miten he voivat olla tasaver­taisia toim­i­joi­ta yhteiskun­nas­sa ja miten heitä kohdel­laan yhteiskun­nan jäs­en­inä. Lisäk­si olisi toimit­ta­va yhdessä asi­akkaiden kanssa muu­tosten aikaan saamisek­si, Kati Närhi pain­ot­taa.

− Muuten sosi­aal­i­työ on osa tyhjää osal­lisu­us­re­tori­ikkaa, näen­näisos­al­lisu­ut­ta ja jopa osal­lisu­us­petos­ta.

Pidetään kiinni sosiaalihuoltolaista

Kati Närhi kiit­tää sosi­aal­i­huolto­lakia, joka on hyvä perus­ta osal­lisu­u­den lisäämiselle. Lais­sa koroste­taan sosi­aal­isia oikeuk­sia ja velvol­lisu­udet ovat lähin­nä vira­nomais­toim­i­joiden velvol­lisuuk­sia asi­akas­ta kohtaan.

− Poli­it­tiset lin­jauk­set taasen korosta­vat velvol­lisuuk­sia. Ylhäältä annetaan työn­tek­i­jöille ohjeis­tuk­sia, joiden myötä työn­tek­i­jän hark­in­taval­ta kapeu­tuu port­in­var­ti­jan roo­lik­si. Työn­tek­i­jä on han­kalas­sa tilanteessa, jos­sa laki ja ohjeis­tuk­set ovat ris­tiri­idas­sa. Kuka lop­ul­ta tulk­it­see asi­akkaan tilanteen, kumpi jous­taa: laki vai toim­intao­hjeet, kysyy Närhi.

Närhi kiit­telee suo­ma­laisia sosi­aal­i­huol­lon ammat­ti­henkilöitä, jot­ka kaikesta huoli­mat­ta löytävät asi­akkaiden kanssa uusia ratkaisu­ja joka päivä. Täl­lainen työ vaatii val­tavaa paneu­tu­mista nyky­i­sis­sä mon­imutkaistu­vis­sa sosi­aal­i­huol­lon ja yhteiskun­nan rak­en­teis­sa.

Sosi­aalialan ammat­ti­lais­ten ris­tiri­itainen ase­ma talouskuripoli­ti­ikkaa har­joit­tavas­sa Euroopas­sa ei näy vain Suomes­sa. Jois­sakin mais­sa on tapah­tunut sosi­aalialan ammat­ti­lais­ten kollek­ti­ivista radikalisoi­tu­mista. Miten käy Suomes­sa?

Sosiaalityössä syntyvä tieto käyttöön

Sosi­aal­i­työn asiantun­ti­ju­ut­ta ei osa­ta kun­nis­sa ja sotes­sa hyö­dyn­tää, väit­tää Kati Närhi.

− Osaltaan kyse on johtamisen ongel­mas­ta. Sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den tuot­ta­maa tietoa alikäytetään. Sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä on koulutet­tu jo kolmekym­men­tä vuot­ta tuot­ta­maan tietoa, tutki­maan ja pohti­maan ongelmia ja niiden ratkaisu­ja. Moni asia voisi olla kun­nis­sa toisin, jos tietoa arvostet­taisi­in ja käytet­täisi­in.

Palloja on paljon ilmassa. Monia kehittämishankkeita on meneillään limittäin ja lomittain.

Osal­lisu­ud­es­ta tässäkin on kysymys: sosi­aal­i­työn osal­lisu­ud­es­ta virkami­estyöhön ja kun­nan päätök­sen­tekoon. Toisaal­ta kyse on myös sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den omas­ta roolista keskustelijoina ja osal­lis­tu­ji­na.

− Ammat­ti­lais­ten on osat­ta­va tuo­da ratkaisu­ja yleiseen keskustelu­un ja päät­täjien pöyti­in. Onnek­si jo on monia blo­ge­ja, asiantun­te­mus tun­nis­te­taan parem­min ja sitä yritetään viestiä ulospäin julkises­sa keskustelus­sa.

− Iso mis­sio on saa­da tieto sel­l­aiseen muo­toon, että sil­lä on vaiku­tus­ta. Vaarana on aina se, että vaiku­tamme naiveil­ta. Vas­tus­tan kuitenkin sitä, että sosi­aal­i­työ ja asi­akkaiden elämä laitet­taisi­in pelkik­si numeroik­si.

− On turha synkistel­lä. Hal­li­tuk­sen väliri­ihen päätös osal­lis­ta­van sosi­aal­i­tur­van kokeilus­ta sisältää hyviä mah­dol­lisuuk­sia, kun­han sen suun­nit­telu­un ja toteu­tuk­seen ote­taan mukaan sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den lisäk­si myös asi­akkai­ta val­lan jakamisen peri­aat­teel­la, Närhi uskoo.

− Kiire tuo tietenkin sen ongel­man, että ehkäi­sevän työn ja yhdyskun­tatyön posi­ti­iviset tulok­set eivät lyhyessä ajas­sa näy. Vaikut­tavu­ut­ta on siis haas­teel­lista näyt­tää toteen yhden vuo­den kokeilul­la.

Kati Närhi Jyväskylän yliopisto

– Sosi­aal­i­työn ammat­ti­lais­ten on huole­hdit­ta­va, että sosi­aal­i­työn eet­tiset lähtöko­h­dat pysyvät osal­lisu­us­tu­lo­hankkeessa kirkkaana, sanoo Kati Närhi. Kuva: Han­na-Kaisa Hämäläi­nen

Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu

Hal­li­tuk­sen puo­liväliri­ihen päätök­si­in kuu­lui myös osal­lis­ta­van sosi­aal­i­tur­van kokeilu. Hal­li­tus halu­aa kokeil­la uut­ta palvelukokon­aisu­ut­ta, jos­sa sosi­aal­i­työlle annetaan nyky­istä enem­män välineitä tukea pitkään työt­tömänä ollei­ta henkilöitä. Kokeilus­sa osal­lisu­ut­ta tuke­va sosi­aa­li­nen kuntou­tus ja työl­lisyyt­tä tuke­va kuntout­ta­va sosi­aal­i­työ inte­groidaan yhteen. Tarkoituk­se­na on tes­ta­ta yhdyskun­tatyön, jalka­u­tu­van sosi­aal­i­työn ja val­tais­tamisen toimivu­ut­ta.

Kuten hal­li­tuk­sel­la yleen­sä, nytkin on aikataulu hyvin tiuk­ka. Kokeilu­un val­i­taan sosi­aal­i­työn­tek­i­jät jo kevääl­lä ja hei­dän koulu­tuk­sen­sa alkaa syksyl­lä. Kokeilukaut­ta on vuosi 2018. Tosin vielä toukoku­un puo­livälis­sä ei tiedet­ty tätä enem­pää.

Hal­li­tuk­sen päätök­sen mukaan kokeilus­sa tes­tataan, miten sosi­aal­i­työhön inte­groidut pitkäaikaistyöt­tömien työvoima­palve­lut ja osal­lisu­ut­ta tuke­vat sosi­aal­i­työn menetelmät, kuten val­tais­t­a­mi­nen, yhdyskun­tatyö ja liikku­vat sosi­aal­i­työn palve­lut edis­tävät vaikeasti työl­lis­tet­tävien henkilöi­den työ- ja toim­intakykyä, osal­lisu­ut­ta ja työl­listymistä.

Kokeilus­sa tutk­i­taan myös sitä, vähen­tääkö uusi palvelumalli viime­si­jais­ten etuuk­sien käyt­töä. Kokeilun tarkoituk­se­na on tuot­taa tietoa kuntout­ta­van työ­toimin­nan lain­säädän­nön uud­is­tamista varten. Kokeilun poh­jal­ta selkiytetään, mitä osal­lis­ta­van sosi­aal­i­tur­van selvi­tyk­sessä (ns. Hiil­a­m­on esi­tys) kuvat­tu sosi­aal­i­työhön liitet­ty osal­lisu­us­tu­lo voisi olla ja mil­laisia lain­säädän­nöl­lisiä ja mui­ta muu­tok­sia tarvi­taan, että osal­lisu­us­tu­lo voitaisi­in ottaa tule­vaisu­udessa käyt­töön osana osal­lis­ta­van sosi­aal­i­tur­van palvelukokon­aisu­ut­ta. Tulosten tarkastelu ja ana­lyysi tapah­tuu kevääl­lä 2019.

Kris­ti­ina Koskilu­o­ma