Osallisuustulo voi olla emansipoiva ja eriarvoisuutta poistava sosiaalityön työkalu. Se voi olla myös pakotettua osallisuutta ja lisättyä kontrollia. Sosiaalityön ammattilaisten on itse huolehdittava, että sosiaalityön eettiset lähtökohdat pysyvät uusissakin haasteissa kirkkaana.

 

Osalli­suuden tärkeät periaatteet kuuluvat sosiaa­lialan etiikan ja käytännön kulma­kiviin. Ne ovat olleet sosiaa­lityön perustana Jane Addam­sista ja Paulo Freirestä lähtien. Suomessa nämä perinteet eivät kuitenkaan ole olleet ”main streamia” histo­rial­lisen kehitys­kulun ja monien eri tekijöiden vuoksi.

Kun valtio­neu­voston tilaama esitys osalli­suus­tu­losta esiteltiin, oli sosiaa­lityön kentällä aluksi hiljaista. Sitten ilmes­tyivät Aila-Leena Matthiesin ja Kati Närhen kirjoitus Helsingin Sanomissa, Kirsi Juhilan ja Suvi Raita­karin kirjoitus Tampereen yliopiston alumni­leh­dessä ja Helka Raivion blogi THL:n sivuilla. Kaikissa teksteissä tuodaan esille huoli osalli­suuden käsitteen monimie­li­syy­destä ja vaarasta, että väärillä toimen­pi­teillä hyvä tavoite karkaa entistä kauemmas.

− Raportin voi lukea uuden julkis­hal­linnon johta­misen periaatteen toteu­tumana, jossa talou­del­lisen tehok­kuuden nimissä sosiaa­lityön kontrol­li­rooli viedään kansa­lai­syh­teis­kunnan puolelle, Kati Närhi pohtii.

− Toisaalta voidaan ajatella, että osalli­suustulo on uusia mahdol­li­suuksia luova sosiaa­lityön työkalu, jolla voidaan lieventää eriar­voi­suutta ja laajentaa ymmär­rystä siitä mitä esimer­kiksi työllä tarkoi­tetaan. Pelkään kuitenkin, että päättäjien lukutapa on tuo ensiksi mainittu. Tunte­matta sosiaa­li­työtä ja sen todel­lista poten­ti­aalia annetaan sille uusia tehtäviä, jotka ovat sosiaa­lityön etiikan vastaisia.

Professori Kati Närhi on ollut mukana nuorten aikuisten osalli­suutta tutki­neessa Suomen Akatemian hankkeessa ja parhaillaan hän opettaa ensim­mäisiä raken­teel­lisen sosiaa­lityön erikois­tu­mis­kou­lu­tuksen opiske­li­joita. Osallisuus on hänestä moninainen käsite. Osalli­suu­della tarkoi­tetaan ja tavoi­tellaan hyvin erilaisia asioita. Poliit­ti­sessa keskus­te­lussa osalli­suus­re­to­riikka on sekavaa, eikä aina voi tietää, missä mielessä ja mistä tarkoi­tus­pe­ristä lähtien kukin puhuja osalli­suu­desta puhuu.

Osallisuus voi olla mahdol­li­suutta henki­lö­koh­taiseen kehit­ty­miseen. Osallisuus voi olla osalli­suutta työmark­ki­noilla. Osallisuus voi tarkoittaa, että ihmisellä on oikeuksia ja mahdol­lisuus käyttää ja muovata palve­luita. Osallisuus on myös poliit­tista vaikut­ta­mista ja toimintaa yhteis­kun­nal­li­silla areenoilla.

Kuluttajana vai kansalaisena?

Sosiaa­li­työssä osallisuus nähdään ihmisen identi­teettiin kuuluvana asiana: jokai­sella tulisi olla mahdol­lisuus kokea olevansa jonkin yhteisön jäsen, kokea kuulu­vansa johonkin.

Osallisuus-sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa 102 kertaa, osallistuminen sana 64 kertaa. Osallistaminen-sanaa ei laki tunne lainkaan.

Osallisuus on vuoro­vai­ku­tusta. Siihen liittyy myös yhdessä tekeminen ja asioihin vaikut­ta­minen. Kyse on kansa­lai­suuden toteu­tu­mi­sesta, demokra­tiasta.

Toinen tapa käsitellä osalli­suutta on nähdä ihminen asiak­kaana ja kulut­tajana, jolta kysytään asiakas­mie­li­pi­dettä ja palve­lu­tyy­ty­väi­syyttä. Osallisuus kaventuu valin­nan­va­pau­deksi, vaikka samalla todel­liset mahdol­li­suudet valita ovat usein rajal­liset, koska esimer­kiksi sosiaa­li­pal­ve­lujen käyttöön liittyy usein riippuvuus palve­lu­jär­jes­tel­mästä.

Englan­nin­kie­lellä nämä kaksi osalli­suuden motiivia tuottavat sanaleikin: voice versus choice.

Mikä käsitys ihmisestä?

Osallis­ta­minen kuulostaa ylhääl­täpäin tuote­tulta osalli­suu­delta. Ajattelun taustalla on käsitys kansa­lai­sesta passii­visena toimijana, jota pitää patistaa osallis­tumaan. Ikään kuin tarve toimia olisi vain viran­omai­silla, ei kansa­lai­silla.

Nyt keskus­te­lussa olevat tulomallit edustavat kahta eri ajatte­lu­tapaa ja ihmis­kä­si­tystä. Perustulo lähtee ajatuk­sesta, että ihminen haluaa itselleen parempaa elämää ja lähtee raken­tamaan sitä, kun vain saa siihen talou­del­lisen mahdol­li­suuden. Osalli­suustulo lähtee oletuk­sesta, että pitkä­ai­kais­työtön on laiska, johon sanktiot saavat liikettä: jos et osallistu, menetät osan tuloistasi.

Perus­tu­lo­malli on puhtaasti kannustava ja sopii paremmin sosiaa­lityön pirtaan kuin osalli­suustulo, arvioivat Närhi ja Matthies Helsingin Sanomien kirjoi­tuk­sessaan. Samaan päätyvät Juhila ja Raitakari.

”Sen sijaan, että sosiaa­li­työn­te­kijät lähet­tävät toimis­toistaan käsin asiak­kaitaan osallis­tumaan erilaiseen hyödyl­liseen, yhtei­söl­liseen toimintaan, he itse jalkau­tuvat paikal­lisiin yhtei­söihin – kaupun­gi­nosiin, kyliin, virtu­aa­lisiin verkos­toihin ja niin edelleen – raken­tamaan kaikkien kuulu­misen mahdol­lis­tavia siltoja kansa­laisten ja monen­laisten julkisten ja kolmannen sektorin toimi­joiden välille”, kirjoit­tavat Kirsi Juhila ja Suvi Raitakari.

Moralisointia ja hokemia

Kati Närheä hämmentää kuin varkain syntynyt keskus­te­lu­tavan muutos. Aikai­semmin ajateltiin, että tulot­tomuus ja vähäva­raisuus syrjäyt­tävät, kun ei voi toteuttaa elämäänsä kuten haluaisi. Nyt yleiseksi puheeksi on noussut väite, että työttömien toimeen­tu­losta huoleh­ti­minen syrjäyttää tuen saajia, koska työttö­myys­turva nähdään ’passii­visena’ ja ’passi­voivana’ tuen muotona.

− Työhön osallis­tu­misen ja morali­soinnin diskurssi on vallalla, sanoo Kati Närhi.

Vastik­keel­lisen sosiaa­li­turvan käsite on osa tätä samaa keskus­telun muutosta. Käsite on käytössä vain viime­si­jaisen sosiaa­li­turvan kohdalla. Vastik­keel­li­suuden eettisen pohjan huteruus paljastuu, jos siirretään vastik­keel­lisuus kaikkeen sosiaa­li­turvaan. Kenel­lekään polii­ti­kolle ei tulisi mieleen vaatia muilta sosiaa­li­turvan saajilta vasti­ketta.

− Jos vapaa­eh­tois­toi­mintaan osallis­tu­minen pitää rapor­toida osalli­suus­tulon saami­seksi, muuttuu vapaa­eh­tois­toi­minta pakoksi ja kontrol­loi­duksi toimin­naksi. Vapaa­eh­toisen kansa­lais­toi­minnan voimaan­nuttava vaikutus, toiminta pakon ulkopuo­lella omasta halusta, häviää.

Poistetaan osallisuuden esteitä

− Ihmisillä on monen­laisia tapoja toteuttaa itseään. Kyse on isommasta asiasta, kuin siitä, mitä pitkä­ai­kais­työtön tekee tai hänen oletetaan tekevän, Kati Närhi toteaa.

On kansain­vä­lisiä tutki­muksia, jotka osoit­tavat, että keppi­linja ei toimi osallis­tajana yhtä hyvin kuin se, että panos­tetaan työttömien hyvin­vointiin sekä puretaan osalli­suuden esteitä ja luotetaan ihmisen omaan aktii­vi­suuteen.

Hyvin­voin­ti­valtio itsessään tukee osalli­suutta. Sen asteit­tainen purka­minen on tuottanut osalli­suu­delle esteitä, jatkaa Närhi.

− Näitä ovat vaikkapa kirjas­tojen, nuori­so­ti­lojen ja muiden yhteisen tilojen sulke­minen, koulujen lakkaut­ta­minen, julkisen liikenteen heiken­tä­minen. Esteistä voidaan puhua myös palve­luissa: ovatko etuudet selkeitä ja ymmär­ret­täviä, onko osaaminen ja resurssit oikealla tasolla, ovatko palvelut demokraat­ti­sessa kontrol­lissa, voivatko palve­luiden käyttäjät vaikuttaa palve­luihin muutenkin kuin asiakas­tyy­ty­väi­syys­ky­se­lyihin vastaa­malla.

Osallisuudessa on opettelemista sosiaalialan ammattilaisillekin.

− Kyse on enemmästä kuin kokemus­asiak­kaiden muuto­seh­do­tuk­sista palve­lu­jär­jes­tel­mälle. Todel­liseen osalli­suuteen kuuluu se, että valtaa jaetaan. Pohditaan yhdessä asiak­kaiden kanssa, miten he voivat olla tasaver­taisia toimi­joita yhteis­kun­nassa ja miten heitä kohdellaan yhteis­kunnan jäseninä. Lisäksi olisi toimittava yhdessä asiak­kaiden kanssa muutosten aikaan saami­seksi, Kati Närhi painottaa.

− Muuten sosiaa­lityö on osa tyhjää osalli­suus­re­to­riikkaa, näennäis­osal­li­suutta ja jopa osalli­suus­pe­tosta.

Pidetään kiinni sosiaalihuoltolaista

Kati Närhi kiittää sosiaa­li­huol­to­lakia, joka on hyvä perusta osalli­suuden lisää­mi­selle. Laissa koros­tetaan sosiaa­lisia oikeuksia ja velvol­li­suudet ovat lähinnä viran­omais­toi­mi­joiden velvol­li­suuksia asiakasta kohtaan.

− Poliit­tiset linjaukset taasen koros­tavat velvol­li­suuksia. Ylhäältä annetaan työnte­ki­jöille ohjeis­tuksia, joiden myötä työnte­kijän harkin­ta­valta kapeutuu portin­var­tijan rooliksi. Työntekijä on hanka­lassa tilan­teessa, jossa laki ja ohjeis­tukset ovat risti­rii­dassa. Kuka lopulta tulkitsee asiakkaan tilanteen, kumpi joustaa: laki vai toimin­taohjeet, kysyy Närhi.

Närhi kiittelee suoma­laisia sosiaa­li­huollon ammat­ti­hen­ki­löitä, jotka kaikesta huoli­matta löytävät asiak­kaiden kanssa uusia ratkaisuja joka päivä. Tällainen työ vaatii valtavaa paneu­tu­mista nykyi­sissä monimut­kais­tu­vissa sosiaa­li­huollon ja yhteis­kunnan raken­teissa.

Sosiaa­lialan ammat­ti­laisten risti­rii­tainen asema talous­ku­ri­po­li­tiikkaa harjoit­ta­vassa Euroo­passa ei näy vain Suomessa. Joissakin maissa on tapah­tunut sosiaa­lialan ammat­ti­laisten kollek­tii­vista radika­li­soi­tu­mista. Miten käy Suomessa?

Sosiaalityössä syntyvä tieto käyttöön

Sosiaa­lityön asian­tun­ti­juutta ei osata kunnissa ja sotessa hyödyntää, väittää Kati Närhi.

− Osaltaan kyse on johta­misen ongel­masta. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden tuottamaa tietoa alikäy­tetään. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä on koulu­tettu jo kolme­kym­mentä vuotta tuottamaan tietoa, tutkimaan ja pohtimaan ongelmia ja niiden ratkaisuja. Moni asia voisi olla kunnissa toisin, jos tietoa arvos­tet­taisiin ja käytet­täisiin.

Palloja on paljon ilmassa. Monia kehittämishankkeita on meneillään limittäin ja lomittain.

Osalli­suu­desta tässäkin on kysymys: sosiaa­lityön osalli­suu­desta virka­mies­työhön ja kunnan päätök­sen­tekoon. Toisaalta kyse on myös sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden omasta roolista keskus­te­li­joina ja osallis­tujina.

− Ammat­ti­laisten on osattava tuoda ratkaisuja yleiseen keskus­teluun ja päättäjien pöytiin. Onneksi jo on monia blogeja, asian­tun­temus tunnis­tetaan paremmin ja sitä yritetään viestiä ulospäin julki­sessa keskus­te­lussa.

− Iso missio on saada tieto sellaiseen muotoon, että sillä on vaiku­tusta. Vaarana on aina se, että vaiku­tamme naiveilta. Vastustan kuitenkin sitä, että sosiaa­lityö ja asiak­kaiden elämä laitet­taisiin pelkiksi numeroiksi.

− On turha synkis­tellä. Halli­tuksen väliriihen päätös osallis­tavan sosiaa­li­turvan kokei­lusta sisältää hyviä mahdol­li­suuksia, kunhan sen suunnit­teluun ja toteu­tukseen otetaan mukaan sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden lisäksi myös asiak­kaita vallan jakamisen periaat­teella, Närhi uskoo.

− Kiire tuo tietenkin sen ongelman, että ehkäi­sevän työn ja yhdys­kun­tatyön positii­viset tulokset eivät lyhyessä ajassa näy. Vaikut­ta­vuutta on siis haasteel­lista näyttää toteen yhden vuoden kokei­lulla.

Kati Närhi Jyväskylän yliopisto

– Sosiaa­lityön ammat­ti­laisten on huoleh­dittava, että sosiaa­lityön eettiset lähtö­kohdat pysyvät osalli­suus­tu­lo­hank­keessa kirkkaana, sanoo Kati Närhi. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu

Halli­tuksen puoli­vä­li­riihen päätöksiin kuului myös osallis­tavan sosiaa­li­turvan kokeilu. Hallitus haluaa kokeilla uutta palve­lu­ko­ko­nai­suutta, jossa sosiaa­li­työlle annetaan nykyistä enemmän välineitä tukea pitkään työttömänä olleita henki­löitä. Kokei­lussa osalli­suutta tukeva sosiaa­linen kuntoutus ja työlli­syyttä tukeva kuntouttava sosiaa­lityö integroidaan yhteen. Tarkoi­tuksena on testata yhdys­kun­tatyön, jalkau­tuvan sosiaa­lityön ja valtais­ta­misen toimi­vuutta.

Kuten halli­tuk­sella yleensä, nytkin on aikataulu hyvin tiukka. Kokeiluun valitaan sosiaa­li­työn­te­kijät jo keväällä ja heidän koulu­tuk­sensa alkaa syksyllä. Kokei­lu­kautta on vuosi 2018. Tosin vielä toukokuun puoli­vä­lissä ei tiedetty tätä enempää.

Halli­tuksen päätöksen mukaan kokei­lussa testataan, miten sosiaa­li­työhön integroidut pitkä­ai­kais­työt­tömien työvoi­ma­pal­velut ja osalli­suutta tukevat sosiaa­lityön menetelmät, kuten valtais­ta­minen, yhdys­kun­tatyö ja liikkuvat sosiaa­lityön palvelut edistävät vaikeasti työllis­tet­tävien henki­löiden työ- ja toimin­ta­kykyä, osalli­suutta ja työllis­ty­mistä.

Kokei­lussa tutkitaan myös sitä, vähen­tääkö uusi palve­lu­malli viime­si­jaisten etuuksien käyttöä. Kokeilun tarkoi­tuksena on tuottaa tietoa kuntout­tavan työtoi­minnan lainsää­dännön uudis­ta­mista varten. Kokeilun pohjalta selkiy­tetään, mitä osallis­tavan sosiaa­li­turvan selvi­tyk­sessä (ns. Hiilamon esitys) kuvattu sosiaa­li­työhön liitetty osalli­suustulo voisi olla ja millaisia lainsää­dän­nöl­lisiä ja muita muutoksia tarvitaan, että osalli­suustulo voitaisiin ottaa tulevai­suu­dessa käyttöön osana osallis­tavan sosiaa­li­turvan palve­lu­ko­ko­nai­suutta. Tulosten tarkastelu ja analyysi tapahtuu keväällä 2019.

Kristiina Koski­luoma