Osallisuustulo voi olla emansipoiva ja eriarvoisuutta poistava sosiaalityön työkalu. Se voi olla myös pakotettua osallisuutta ja lisättyä kontrollia. Sosiaalityön ammattilaisten on itse huolehdittava, että sosiaalityön eettiset lähtökohdat pysyvät uusissakin haasteissa kirkkaana.

 

Osal­li­suu­den tär­keät peri­aat­teet kuu­lu­vat sosi­aa­lia­lan etii­kan ja käy­tän­nön kul­ma­ki­viin. Ne ovat olleet sosi­aa­li­työn perus­tana Jane Addam­sista ja Paulo Frei­restä läh­tien. Suo­messa nämä perin­teet eivät kui­ten­kaan ole olleet ”main strea­mia” his­to­rial­li­sen kehi­tys­ku­lun ja monien eri teki­jöi­den vuoksi.

Kun val­tio­neu­vos­ton tilaama esi­tys osal­li­suus­tu­losta esi­tel­tiin, oli sosi­aa­li­työn ken­tällä aluksi hil­jaista. Sit­ten ilmes­tyi­vät Aila-Leena Matt­hie­sin ja Kati När­hen kir­joi­tus Hel­sin­gin Sano­missa, Kirsi Juhi­lan ja Suvi Rai­ta­ka­rin kir­joi­tus Tam­pe­reen yli­opis­ton alum­ni­leh­dessä ja Helka Rai­vion blogi THL:n sivuilla. Kai­kissa teks­teissä tuo­daan esille huoli osal­li­suu­den käsit­teen moni­mie­li­syy­destä ja vaa­rasta, että vää­rillä toi­men­pi­teillä hyvä tavoite kar­kaa entistä kau­em­mas.

− Rapor­tin voi lukea uuden jul­kis­hal­lin­non joh­ta­mi­sen peri­aat­teen toteu­tu­mana, jossa talou­del­li­sen tehok­kuu­den nimissä sosi­aa­li­työn kont­rol­li­rooli vie­dään kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan puo­lelle, Kati Närhi poh­tii.

− Toi­saalta voi­daan aja­tella, että osal­li­suus­tulo on uusia mah­dol­li­suuk­sia luova sosi­aa­li­työn työ­kalu, jolla voi­daan lie­ven­tää eriar­voi­suutta ja laa­jen­taa ymmär­rystä siitä mitä esi­mer­kiksi työllä tar­koi­te­taan. Pel­kään kui­ten­kin, että päät­tä­jien luku­tapa on tuo ensiksi mai­nittu. Tun­te­matta sosi­aa­li­työtä ja sen todel­lista poten­ti­aa­lia anne­taan sille uusia teh­tä­viä, jotka ovat sosi­aa­li­työn etii­kan vas­tai­sia.

Pro­fes­sori Kati Närhi on ollut mukana nuor­ten aikuis­ten osal­li­suutta tut­ki­neessa Suo­men Aka­te­mian hank­keessa ja par­hail­laan hän opet­taa ensim­mäi­siä raken­teel­li­sen sosi­aa­li­työn eri­kois­tu­mis­kou­lu­tuk­sen opis­ke­li­joita. Osal­li­suus on hänestä moni­nai­nen käsite. Osal­li­suu­della tar­koi­te­taan ja tavoi­tel­laan hyvin eri­lai­sia asioita. Poliit­ti­sessa kes­kus­te­lussa osal­li­suus­re­to­riikka on seka­vaa, eikä aina voi tie­tää, missä mie­lessä ja mistä tar­koi­tus­pe­ristä läh­tien kukin puhuja osal­li­suu­desta puhuu.

Osal­li­suus voi olla mah­dol­li­suutta hen­ki­lö­koh­tai­seen kehit­ty­mi­seen. Osal­li­suus voi olla osal­li­suutta työ­mark­ki­noilla. Osal­li­suus voi tar­koit­taa, että ihmi­sellä on oikeuk­sia ja mah­dol­li­suus käyt­tää ja muo­vata pal­ve­luita. Osal­li­suus on myös poliit­tista vai­kut­ta­mista ja toi­min­taa yhteis­kun­nal­li­silla aree­noilla.

Kuluttajana vai kansalaisena?

Sosi­aa­li­työssä osal­li­suus näh­dään ihmi­sen iden­ti­teet­tiin kuu­lu­vana asiana: jokai­sella tulisi olla mah­dol­li­suus kokea ole­vansa jon­kin yhtei­sön jäsen, kokea kuu­lu­vansa johon­kin.

Osallisuus-sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa 102 kertaa, osallistuminen sana 64 kertaa. Osallistaminen-sanaa ei laki tunne lainkaan.

Osal­li­suus on vuo­ro­vai­ku­tusta. Sii­hen liit­tyy myös yhdessä teke­mi­nen ja asioi­hin vai­kut­ta­mi­nen. Kyse on kan­sa­lai­suu­den toteu­tu­mi­sesta, demo­kra­tiasta.

Toi­nen tapa käsi­tellä osal­li­suutta on nähdä ihmi­nen asiak­kaana ja kulut­ta­jana, jolta kysy­tään asia­kas­mie­li­pi­dettä ja pal­ve­lu­tyy­ty­väi­syyttä. Osal­li­suus kaven­tuu valin­nan­va­pau­deksi, vaikka samalla todel­li­set mah­dol­li­suu­det valita ovat usein rajal­li­set, koska esi­mer­kiksi sosi­aa­li­pal­ve­lu­jen käyt­töön liit­tyy usein riip­pu­vuus pal­ve­lu­jär­jes­tel­mästä.

Englan­nin­kie­lellä nämä kaksi osal­li­suu­den motii­via tuot­ta­vat sana­lei­kin: voice ver­sus choice.

Mikä käsitys ihmisestä?

Osal­lis­ta­mi­nen kuu­los­taa ylhääl­tä­päin tuo­te­tulta osal­li­suu­delta. Ajat­te­lun taus­talla on käsi­tys kan­sa­lai­sesta pas­sii­vi­sena toi­mi­jana, jota pitää patis­taa osal­lis­tu­maan. Ikään kuin tarve toi­mia olisi vain viran­omai­silla, ei kan­sa­lai­silla.

Nyt kes­kus­te­lussa ole­vat tulo­mal­lit edus­ta­vat kahta eri ajat­te­lu­ta­paa ja ihmis­kä­si­tystä. Perus­tulo läh­tee aja­tuk­sesta, että ihmi­nen haluaa itsel­leen parem­paa elä­mää ja läh­tee raken­ta­maan sitä, kun vain saa sii­hen talou­del­li­sen mah­dol­li­suu­den. Osal­li­suus­tulo läh­tee ole­tuk­sesta, että pit­kä­ai­kais­työ­tön on laiska, johon sank­tiot saa­vat lii­kettä: jos et osal­listu, mene­tät osan tulois­tasi.

Perus­tu­lo­malli on puh­taasti kan­nus­tava ja sopii parem­min sosi­aa­li­työn pir­taan kuin osal­li­suus­tulo, arvioi­vat Närhi ja Matt­hies Hel­sin­gin Sano­mien kir­joi­tuk­ses­saan. Samaan pää­ty­vät Juhila ja Rai­ta­kari.

”Sen sijaan, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät lähet­tä­vät toi­mis­tois­taan käsin asiak­kai­taan osal­lis­tu­maan eri­lai­seen hyö­dyl­li­seen, yhtei­söl­li­seen toi­min­taan, he itse jal­kau­tu­vat pai­kal­li­siin yhtei­söi­hin – kau­pun­gi­no­siin, kyliin, vir­tu­aa­li­siin ver­kos­toi­hin ja niin edel­leen – raken­ta­maan kaik­kien kuu­lu­mi­sen mah­dol­lis­ta­via sil­toja kan­sa­lais­ten ja monen­lais­ten jul­kis­ten ja kol­man­nen sek­to­rin toi­mi­joi­den välille”, kir­joit­ta­vat Kirsi Juhila ja Suvi Rai­ta­kari.

Moralisointia ja hokemia

Kati När­heä häm­men­tää kuin var­kain syn­ty­nyt kes­kus­te­lu­ta­van muu­tos. Aikai­sem­min aja­tel­tiin, että tulot­to­muus ja vähä­va­rai­suus syr­jäyt­tä­vät, kun ei voi toteut­taa elä­määnsä kuten haluaisi. Nyt ylei­seksi puheeksi on nous­sut väite, että työt­tö­mien toi­meen­tu­losta huo­leh­ti­mi­nen syr­jäyt­tää tuen saa­jia, koska työt­tö­myys­turva näh­dään ’pas­sii­vi­sena’ ja ’pas­si­voi­vana’ tuen muo­tona.

− Työ­hön osal­lis­tu­mi­sen ja mora­li­soin­nin dis­kurssi on val­lalla, sanoo Kati Närhi.

Vas­tik­keel­li­sen sosi­aa­li­tur­van käsite on osa tätä samaa kes­kus­te­lun muu­tosta. Käsite on käy­tössä vain vii­me­si­jai­sen sosi­aa­li­tur­van koh­dalla. Vas­tik­keel­li­suu­den eet­ti­sen poh­jan hute­ruus pal­jas­tuu, jos siir­re­tään vas­tik­keel­li­suus kaik­keen sosi­aa­li­tur­vaan. Kenel­le­kään polii­ti­kolle ei tulisi mie­leen vaa­tia muilta sosi­aa­li­tur­van saa­jilta vas­ti­ketta.

− Jos vapaa­eh­tois­toi­min­taan osal­lis­tu­mi­nen pitää rapor­toida osal­li­suus­tu­lon saa­mi­seksi, muut­tuu vapaa­eh­tois­toi­minta pakoksi ja kont­rol­loi­duksi toi­min­naksi. Vapaa­eh­toi­sen kan­sa­lais­toi­min­nan voi­maan­nut­tava vai­ku­tus, toi­minta pakon ulko­puo­lella omasta halusta, häviää.

Poistetaan osallisuuden esteitä

− Ihmi­sillä on monen­lai­sia tapoja toteut­taa itse­ään. Kyse on isom­masta asiasta, kuin siitä, mitä pit­kä­ai­kais­työ­tön tekee tai hänen ole­te­taan teke­vän, Kati Närhi toteaa.

On kan­sain­vä­li­siä tut­ki­muk­sia, jotka osoit­ta­vat, että kep­pi­linja ei toimi osal­lis­ta­jana yhtä hyvin kuin se, että panos­te­taan työt­tö­mien hyvin­voin­tiin sekä pure­taan osal­li­suu­den esteitä ja luo­te­taan ihmi­sen omaan aktii­vi­suu­teen.

Hyvin­voin­ti­val­tio itses­sään tukee osal­li­suutta. Sen asteit­tai­nen pur­ka­mi­nen on tuot­ta­nut osal­li­suu­delle esteitä, jat­kaa Närhi.

− Näitä ovat vaik­kapa kir­jas­to­jen, nuo­ri­so­ti­lo­jen ja mui­den yhtei­sen tilo­jen sul­ke­mi­nen, kou­lu­jen lak­kaut­ta­mi­nen, jul­ki­sen lii­ken­teen hei­ken­tä­mi­nen. Esteistä voi­daan puhua myös pal­ve­luissa: ovatko etuu­det sel­keitä ja ymmär­ret­tä­viä, onko osaa­mi­nen ja resurs­sit oikealla tasolla, ovatko pal­ve­lut demo­kraat­ti­sessa kont­rol­lissa, voi­vatko pal­ve­lui­den käyt­tä­jät vai­kut­taa pal­ve­lui­hin muu­ten­kin kuin asia­kas­tyy­ty­väi­syys­ky­se­lyi­hin vas­taa­malla.

Osallisuudessa on opettelemista sosiaalialan ammattilaisillekin.

− Kyse on enem­mästä kuin koke­mus­asiak­kai­den muu­to­seh­do­tuk­sista pal­ve­lu­jär­jes­tel­mälle. Todel­li­seen osal­li­suu­teen kuu­luu se, että val­taa jae­taan. Poh­di­taan yhdessä asiak­kai­den kanssa, miten he voi­vat olla tasa­ver­tai­sia toi­mi­joita yhteis­kun­nassa ja miten heitä koh­del­laan yhteis­kun­nan jäse­ninä. Lisäksi olisi toi­mit­tava yhdessä asiak­kai­den kanssa muu­tos­ten aikaan saa­mi­seksi, Kati Närhi pai­not­taa.

− Muu­ten sosi­aa­li­työ on osa tyh­jää osal­li­suus­re­to­riik­kaa, näen­näis­osal­li­suutta ja jopa osal­li­suus­pe­tosta.

Pidetään kiinni sosiaalihuoltolaista

Kati Närhi kiit­tää sosi­aa­li­huol­to­la­kia, joka on hyvä perusta osal­li­suu­den lisää­mi­selle. Laissa koros­te­taan sosi­aa­li­sia oikeuk­sia ja vel­vol­li­suu­det ovat lähinnä viran­omais­toi­mi­joi­den vel­vol­li­suuk­sia asia­kasta koh­taan.

− Poliit­ti­set lin­jauk­set taa­sen koros­ta­vat vel­vol­li­suuk­sia. Ylhäältä anne­taan työn­te­ki­jöille ohjeis­tuk­sia, joi­den myötä työn­te­ki­jän har­kin­ta­valta kapeu­tuu por­tin­var­ti­jan roo­liksi. Työn­te­kijä on han­ka­lassa tilan­teessa, jossa laki ja ohjeis­tuk­set ovat ris­ti­rii­dassa. Kuka lopulta tul­kit­see asiak­kaan tilan­teen, kumpi jous­taa: laki vai toi­min­taoh­jeet, kysyy Närhi.

Närhi kiit­te­lee suo­ma­lai­sia sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­hen­ki­löitä, jotka kai­kesta huo­li­matta löy­tä­vät asiak­kai­den kanssa uusia rat­kai­suja joka päivä. Täl­lai­nen työ vaa­tii val­ta­vaa paneu­tu­mista nykyi­sissä moni­mut­kais­tu­vissa sosi­aa­li­huol­lon ja yhteis­kun­nan raken­teissa.

Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten ris­ti­rii­tai­nen asema talous­ku­ri­po­li­tiik­kaa har­joit­ta­vassa Euroo­passa ei näy vain Suo­messa. Jois­sa­kin maissa on tapah­tu­nut sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten kol­lek­tii­vista radi­ka­li­soi­tu­mista. Miten käy Suo­messa?

Sosiaalityössä syntyvä tieto käyttöön

Sosi­aa­li­työn asian­tun­ti­juutta ei osata kun­nissa ja sotessa hyö­dyn­tää, väit­tää Kati Närhi.

− Osal­taan kyse on joh­ta­mi­sen ongel­masta. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den tuot­ta­maa tie­toa ali­käy­te­tään. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä on kou­lu­tettu jo kol­me­kym­mentä vuotta tuot­ta­maan tie­toa, tut­ki­maan ja poh­ti­maan ongel­mia ja nii­den rat­kai­suja. Moni asia voisi olla kun­nissa toi­sin, jos tie­toa arvos­tet­tai­siin ja käy­tet­täi­siin.

Palloja on paljon ilmassa. Monia kehittämishankkeita on meneillään limittäin ja lomittain.

Osal­li­suu­desta täs­sä­kin on kysy­mys: sosi­aa­li­työn osal­li­suu­desta vir­ka­mies­työ­hön ja kun­nan pää­tök­sen­te­koon. Toi­saalta kyse on myös sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den omasta roo­lista kes­kus­te­li­joina ja osal­lis­tu­jina.

− Ammat­ti­lais­ten on osat­tava tuoda rat­kai­suja ylei­seen kes­kus­te­luun ja päät­tä­jien pöy­tiin. Onneksi jo on monia blo­geja, asian­tun­te­mus tun­nis­te­taan parem­min ja sitä yri­te­tään vies­tiä ulos­päin jul­ki­sessa kes­kus­te­lussa.

− Iso mis­sio on saada tieto sel­lai­seen muo­toon, että sillä on vai­ku­tusta. Vaa­rana on aina se, että vai­ku­tamme nai­veilta. Vas­tus­tan kui­ten­kin sitä, että sosi­aa­li­työ ja asiak­kai­den elämä lai­tet­tai­siin pel­kiksi nume­roiksi.

− On turha syn­kis­tellä. Hal­li­tuk­sen väli­rii­hen pää­tös osal­lis­ta­van sosi­aa­li­tur­van kokei­lusta sisäl­tää hyviä mah­dol­li­suuk­sia, kun­han sen suun­nit­te­luun ja toteu­tuk­seen ote­taan mukaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den lisäksi myös asiak­kaita val­lan jaka­mi­sen peri­aat­teella, Närhi uskoo.

− Kiire tuo tie­ten­kin sen ongel­man, että ehkäi­se­vän työn ja yhdys­kun­ta­työn posi­tii­vi­set tulok­set eivät lyhyessä ajassa näy. Vai­kut­ta­vuutta on siis haas­teel­lista näyt­tää toteen yhden vuo­den kokei­lulla.

Kati Närhi Jyväskylän yliopisto

– Sosi­aa­li­työn ammat­ti­lais­ten on huo­leh­dit­tava, että sosi­aa­li­työn eet­ti­set läh­tö­koh­dat pysy­vät osal­li­suus­tu­lo­hank­keessa kirk­kaana, sanoo Kati Närhi. Kuva: Hanna-Kaisa Hämä­läi­nen

Osallistavan sosiaaliturvan kokeilu

Hal­li­tuk­sen puo­li­vä­li­rii­hen pää­tök­siin kuu­lui myös osal­lis­ta­van sosi­aa­li­tur­van kokeilu. Hal­li­tus haluaa kokeilla uutta pal­ve­lu­ko­ko­nai­suutta, jossa sosi­aa­li­työlle anne­taan nykyistä enem­män väli­neitä tukea pit­kään työt­tö­mänä olleita hen­ki­löitä. Kokei­lussa osal­li­suutta tukeva sosi­aa­li­nen kun­tou­tus ja työl­li­syyttä tukeva kun­tout­tava sosi­aa­li­työ integroi­daan yhteen. Tar­koi­tuk­sena on tes­tata yhdys­kun­ta­työn, jal­kau­tu­van sosi­aa­li­työn ja val­tais­ta­mi­sen toi­mi­vuutta.

Kuten hal­li­tuk­sella yleensä, nyt­kin on aika­taulu hyvin tiukka. Kokei­luun vali­taan sosi­aa­li­työn­te­ki­jät jo keväällä ja hei­dän kou­lu­tuk­sensa alkaa syk­syllä. Kokei­lu­kautta on vuosi 2018. Tosin vielä tou­ko­kuun puo­li­vä­lissä ei tie­detty tätä enem­pää.

Hal­li­tuk­sen pää­tök­sen mukaan kokei­lussa tes­ta­taan, miten sosi­aa­li­työ­hön integroi­dut pit­kä­ai­kais­työt­tö­mien työ­voi­ma­pal­ve­lut ja osal­li­suutta tuke­vat sosi­aa­li­työn mene­tel­mät, kuten val­tais­ta­mi­nen, yhdys­kun­ta­työ ja liik­ku­vat sosi­aa­li­työn pal­ve­lut edis­tä­vät vai­keasti työl­lis­tet­tä­vien hen­ki­löi­den työ- ja toi­min­ta­ky­kyä, osal­li­suutta ja työl­lis­ty­mistä.

Kokei­lussa tut­ki­taan myös sitä, vähen­tääkö uusi pal­ve­lu­malli vii­me­si­jais­ten etuuk­sien käyt­töä. Kokei­lun tar­koi­tuk­sena on tuot­taa tie­toa kun­tout­ta­van työ­toi­min­nan lain­sää­dän­nön uudis­ta­mista var­ten. Kokei­lun poh­jalta sel­kiy­te­tään, mitä osal­lis­ta­van sosi­aa­li­tur­van sel­vi­tyk­sessä (ns. Hii­la­mon esi­tys) kuvattu sosi­aa­li­työ­hön lii­tetty osal­li­suus­tulo voisi olla ja mil­lai­sia lain­sää­dän­nöl­li­siä ja muita muu­tok­sia tar­vi­taan, että osal­li­suus­tulo voi­tai­siin ottaa tule­vai­suu­dessa käyt­töön osana osal­lis­ta­van sosi­aa­li­tur­van pal­ve­lu­ko­ko­nai­suutta. Tulos­ten tar­kas­telu ja ana­lyysi tapah­tuu keväällä 2019.

Kris­tiina Kos­ki­luoma