Osalli­suustulo voi olla emansi­poiva ja eriar­voi­suutta poistava sosiaa­lityön työkalu. Se voi olla myös pakotettua osalli­suutta ja lisättyä kontrollia. Sosiaa­lityön ammat­ti­laisten on itse huoleh­dittava, että sosiaa­lityön eettiset lähtö­kohdat pysyvät uusis­sakin haasteissa kirkkaana.

 

Osalli­suuden tärkeät periaatteet kuuluvat sosiaa­lialan etiikan ja käytännön kulma­kiviin. Ne ovat olleet sosiaa­lityön perustana Jane Addam­sista ja Paulo Freirestä lähtien. Suomessa nämä perinteet eivät kuitenkaan ole olleet ”main streamia” histo­rial­lisen kehitys­kulun ja monien eri tekijöiden vuoksi.

Kun valtio­neu­voston tilaama esitys osalli­suus­tu­losta esiteltiin, oli sosiaa­lityön kentällä aluksi hiljaista. Sitten ilmes­tyivät Aila-Leena Matthiesin ja Kati Närhen kirjoitus Helsingin Sanomissa, Kirsi Juhilan ja Suvi Raita­karin kirjoitus Tampereen yliopiston alumni­leh­dessä ja Helka Raivion blogi THL:n sivuilla. Kaikissa teksteissä tuodaan esille huoli osalli­suuden käsitteen monimie­li­syy­destä ja vaarasta, että väärillä toimen­pi­teillä hyvä tavoite karkaa entistä kauemmas.

− Raportin voi lukea uuden julkis­hal­linnon johta­misen periaatteen toteu­tumana, jossa talou­del­lisen tehok­kuuden nimissä sosiaa­lityön kontrol­li­rooli viedään kansa­lai­syh­teis­kunnan puolelle, Kati Närhi pohtii.

− Toisaalta voidaan ajatella, että osalli­suustulo on uusia mahdol­li­suuksia luova sosiaa­lityön työkalu, jolla voidaan lieventää eriar­voi­suutta ja laajentaa ymmär­rystä siitä mitä esimer­kiksi työllä tarkoi­tetaan. Pelkään kuitenkin, että päättäjien lukutapa on tuo ensiksi mainittu. Tunte­matta sosiaa­li­työtä ja sen todel­lista poten­ti­aalia annetaan sille uusia tehtäviä, jotka ovat sosiaa­lityön etiikan vastaisia.

Professori Kati Närhi on ollut mukana nuorten aikuisten osalli­suutta tutki­neessa Suomen Akatemian hankkeessa ja parhaillaan hän opettaa ensim­mäisiä raken­teel­lisen sosiaa­lityön erikois­tu­mis­kou­lu­tuksen opiske­li­joita. Osallisuus on hänestä moninainen käsite. Osalli­suu­della tarkoi­tetaan ja tavoi­tellaan hyvin erilaisia asioita. Poliit­ti­sessa keskus­te­lussa osalli­suus­re­to­riikka on sekavaa, eikä aina voi tietää, missä mielessä ja mistä tarkoi­tus­pe­ristä lähtien kukin puhuja osalli­suu­desta puhuu.

Osallisuus voi olla mahdol­li­suutta henki­lö­koh­taiseen kehit­ty­miseen. Osallisuus voi olla osalli­suutta työmark­ki­noilla. Osallisuus voi tarkoittaa, että ihmisellä on oikeuksia ja mahdol­lisuus käyttää ja muovata palve­luita. Osallisuus on myös poliit­tista vaikut­ta­mista ja toimintaa yhteis­kun­nal­li­silla areenoilla.

Kulut­tajana vai kansa­laisena?

Sosiaa­li­työssä osallisuus nähdään ihmisen identi­teettiin kuuluvana asiana: jokai­sella tulisi olla mahdol­lisuus kokea olevansa jonkin yhteisön jäsen, kokea kuulu­vansa johonkin.

Osallisuus-sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa 102 kertaa, osallistuminen sana 64 kertaa. Osallistaminen-sanaa ei laki tunne lainkaan.

Osallisuus on vuoro­vai­ku­tusta. Siihen liittyy myös yhdessä tekeminen ja asioihin vaikut­ta­minen. Kyse on kansa­lai­suuden toteu­tu­mi­sesta, demokra­tiasta.

Toinen tapa käsitellä osalli­suutta on nähdä ihminen asiak­kaana ja kulut­tajana, jolta kysytään asiakas­mie­li­pi­dettä ja palve­lu­tyy­ty­väi­syyttä. Osallisuus kaventuu valin­nan­va­pau­deksi, vaikka samalla todel­liset mahdol­li­suudet valita ovat usein rajal­liset, koska esimer­kiksi sosiaa­li­pal­ve­lujen käyttöön liittyy usein riippuvuus palve­lu­jär­jes­tel­mästä.

Englan­nin­kie­lellä nämä kaksi osalli­suuden motiivia tuottavat sanaleikin: voice versus choice.

Mikä käsitys ihmisestä?

Osallis­ta­minen kuulostaa ylhääl­täpäin tuote­tulta osalli­suu­delta. Ajattelun taustalla on käsitys kansa­lai­sesta passii­visena toimijana, jota pitää patistaa osallis­tumaan. Ikään kuin tarve toimia olisi vain viran­omai­silla, ei kansa­lai­silla.

Nyt keskus­te­lussa olevat tulomallit edustavat kahta eri ajatte­lu­tapaa ja ihmis­kä­si­tystä. Perustulo lähtee ajatuk­sesta, että ihminen haluaa itselleen parempaa elämää ja lähtee raken­tamaan sitä, kun vain saa siihen talou­del­lisen mahdol­li­suuden. Osalli­suustulo lähtee oletuk­sesta, että pitkä­ai­kais­työtön on laiska, johon sanktiot saavat liikettä: jos et osallistu, menetät osan tuloistasi.

Perus­tu­lo­malli on puhtaasti kannustava ja sopii paremmin sosiaa­lityön pirtaan kuin osalli­suustulo, arvioivat Närhi ja Matthies Helsingin Sanomien kirjoi­tuk­sessaan. Samaan päätyvät Juhila ja Raitakari.

”Sen sijaan, että sosiaa­li­työn­te­kijät lähet­tävät toimis­toistaan käsin asiak­kaitaan osallis­tumaan erilaiseen hyödyl­liseen, yhtei­söl­liseen toimintaan, he itse jalkau­tuvat paikal­lisiin yhtei­söihin – kaupun­gi­nosiin, kyliin, virtu­aa­lisiin verkos­toihin ja niin edelleen – raken­tamaan kaikkien kuulu­misen mahdol­lis­tavia siltoja kansa­laisten ja monen­laisten julkisten ja kolmannen sektorin toimi­joiden välille”, kirjoit­tavat Kirsi Juhila ja Suvi Raitakari.

Morali­sointia ja hokemia

Kati Närheä hämmentää kuin varkain syntynyt keskus­te­lu­tavan muutos. Aikai­semmin ajateltiin, että tulot­tomuus ja vähäva­raisuus syrjäyt­tävät, kun ei voi toteuttaa elämäänsä kuten haluaisi. Nyt yleiseksi puheeksi on noussut väite, että työttömien toimeen­tu­losta huoleh­ti­minen syrjäyttää tuen saajia, koska työttö­myys­turva nähdään ’passii­visena’ ja ’passi­voivana’ tuen muotona.

− Työhön osallis­tu­misen ja morali­soinnin diskurssi on vallalla, sanoo Kati Närhi.

Vastik­keel­lisen sosiaa­li­turvan käsite on osa tätä samaa keskus­telun muutosta. Käsite on käytössä vain viime­si­jaisen sosiaa­li­turvan kohdalla. Vastik­keel­li­suuden eettisen pohjan huteruus paljastuu, jos siirretään vastik­keel­lisuus kaikkeen sosiaa­li­turvaan. Kenel­lekään polii­ti­kolle ei tulisi mieleen vaatia muilta sosiaa­li­turvan saajilta vasti­ketta.

− Jos vapaa­eh­tois­toi­mintaan osallis­tu­minen pitää rapor­toida osalli­suus­tulon saami­seksi, muuttuu vapaa­eh­tois­toi­minta pakoksi ja kontrol­loi­duksi toimin­naksi. Vapaa­eh­toisen kansa­lais­toi­minnan voimaan­nuttava vaikutus, toiminta pakon ulkopuo­lella omasta halusta, häviää.

Poistetaan osalli­suuden esteitä

− Ihmisillä on monen­laisia tapoja toteuttaa itseään. Kyse on isommasta asiasta, kuin siitä, mitä pitkä­ai­kais­työtön tekee tai hänen oletetaan tekevän, Kati Närhi toteaa.

On kansain­vä­lisiä tutki­muksia, jotka osoit­tavat, että keppi­linja ei toimi osallis­tajana yhtä hyvin kuin se, että panos­tetaan työttömien hyvin­vointiin sekä puretaan osalli­suuden esteitä ja luotetaan ihmisen omaan aktii­vi­suuteen.

Hyvin­voin­ti­valtio itsessään tukee osalli­suutta. Sen asteit­tainen purka­minen on tuottanut osalli­suu­delle esteitä, jatkaa Närhi.

− Näitä ovat vaikkapa kirjas­tojen, nuori­so­ti­lojen ja muiden yhteisen tilojen sulke­minen, koulujen lakkaut­ta­minen, julkisen liikenteen heiken­tä­minen. Esteistä voidaan puhua myös palve­luissa: ovatko etuudet selkeitä ja ymmär­ret­täviä, onko osaaminen ja resurssit oikealla tasolla, ovatko palvelut demokraat­ti­sessa kontrol­lissa, voivatko palve­luiden käyttäjät vaikuttaa palve­luihin muutenkin kuin asiakas­tyy­ty­väi­syys­ky­se­lyihin vastaa­malla.

Osallisuudessa on opettelemista sosiaalialan ammattilaisillekin.

− Kyse on enemmästä kuin kokemus­asiak­kaiden muuto­seh­do­tuk­sista palve­lu­jär­jes­tel­mälle. Todel­liseen osalli­suuteen kuuluu se, että valtaa jaetaan. Pohditaan yhdessä asiak­kaiden kanssa, miten he voivat olla tasaver­taisia toimi­joita yhteis­kun­nassa ja miten heitä kohdellaan yhteis­kunnan jäseninä. Lisäksi olisi toimittava yhdessä asiak­kaiden kanssa muutosten aikaan saami­seksi, Kati Närhi painottaa.

− Muuten sosiaa­lityö on osa tyhjää osalli­suus­re­to­riikkaa, näennäis­osal­li­suutta ja jopa osalli­suus­pe­tosta.

Pidetään kiinni sosiaa­li­huol­to­laista

Kati Närhi kiittää sosiaa­li­huol­to­lakia, joka on hyvä perusta osalli­suuden lisää­mi­selle. Laissa koros­tetaan sosiaa­lisia oikeuksia ja velvol­li­suudet ovat lähinnä viran­omais­toi­mi­joiden velvol­li­suuksia asiakasta kohtaan.

− Poliit­tiset linjaukset taasen koros­tavat velvol­li­suuksia. Ylhäältä annetaan työnte­ki­jöille ohjeis­tuksia, joiden myötä työnte­kijän harkin­ta­valta kapeutuu portin­var­tijan rooliksi. Työntekijä on hanka­lassa tilan­teessa, jossa laki ja ohjeis­tukset ovat risti­rii­dassa. Kuka lopulta tulkitsee asiakkaan tilanteen, kumpi joustaa: laki vai toimin­taohjeet, kysyy Närhi.

Närhi kiittelee suoma­laisia sosiaa­li­huollon ammat­ti­hen­ki­löitä, jotka kaikesta huoli­matta löytävät asiak­kaiden kanssa uusia ratkaisuja joka päivä. Tällainen työ vaatii valtavaa paneu­tu­mista nykyi­sissä monimut­kais­tu­vissa sosiaa­li­huollon ja yhteis­kunnan raken­teissa.

Sosiaa­lialan ammat­ti­laisten risti­rii­tainen asema talous­ku­ri­po­li­tiikkaa harjoit­ta­vassa Euroo­passa ei näy vain Suomessa. Joissakin maissa on tapah­tunut sosiaa­lialan ammat­ti­laisten kollek­tii­vista radika­li­soi­tu­mista. Miten käy Suomessa?

Sosiaa­li­työssä syntyvä tieto käyttöön

Sosiaa­lityön asian­tun­ti­juutta ei osata kunnissa ja sotessa hyödyntää, väittää Kati Närhi.

− Osaltaan kyse on johta­misen ongel­masta. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden tuottamaa tietoa alikäy­tetään. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä on koulu­tettu jo kolme­kym­mentä vuotta tuottamaan tietoa, tutkimaan ja pohtimaan ongelmia ja niiden ratkaisuja. Moni asia voisi olla kunnissa toisin, jos tietoa arvos­tet­taisiin ja käytet­täisiin.

Palloja on paljon ilmassa. Monia kehittämishankkeita on meneillään limittäin ja lomittain.

Osalli­suu­desta tässäkin on kysymys: sosiaa­lityön osalli­suu­desta virka­mies­työhön ja kunnan päätök­sen­tekoon. Toisaalta kyse on myös sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden omasta roolista keskus­te­li­joina ja osallis­tujina.

− Ammat­ti­laisten on osattava tuoda ratkaisuja yleiseen keskus­teluun ja päättäjien pöytiin. Onneksi jo on monia blogeja, asian­tun­temus tunnis­tetaan paremmin ja sitä yritetään viestiä ulospäin julki­sessa keskus­te­lussa.

− Iso missio on saada tieto sellaiseen muotoon, että sillä on vaiku­tusta. Vaarana on aina se, että vaiku­tamme naiveilta. Vastustan kuitenkin sitä, että sosiaa­lityö ja asiak­kaiden elämä laitet­taisiin pelkiksi numeroiksi.

− On turha synkis­tellä. Halli­tuksen väliriihen päätös osallis­tavan sosiaa­li­turvan kokei­lusta sisältää hyviä mahdol­li­suuksia, kunhan sen suunnit­teluun ja toteu­tukseen otetaan mukaan sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden lisäksi myös asiak­kaita vallan jakamisen periaat­teella, Närhi uskoo.

− Kiire tuo tietenkin sen ongelman, että ehkäi­sevän työn ja yhdys­kun­tatyön positii­viset tulokset eivät lyhyessä ajassa näy. Vaikut­ta­vuutta on siis haasteel­lista näyttää toteen yhden vuoden kokei­lulla.

Kati Närhi Jyväskylän yliopisto

– Sosiaa­lityön ammat­ti­laisten on huoleh­dittava, että sosiaa­lityön eettiset lähtö­kohdat pysyvät osalli­suus­tu­lo­hank­keessa kirkkaana, sanoo Kati Närhi. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Osallis­tavan sosiaa­li­turvan kokeilu

Halli­tuksen puoli­vä­li­riihen päätöksiin kuului myös osallis­tavan sosiaa­li­turvan kokeilu. Hallitus haluaa kokeilla uutta palve­lu­ko­ko­nai­suutta, jossa sosiaa­li­työlle annetaan nykyistä enemmän välineitä tukea pitkään työttömänä olleita henki­löitä. Kokei­lussa osalli­suutta tukeva sosiaa­linen kuntoutus ja työlli­syyttä tukeva kuntouttava sosiaa­lityö integroidaan yhteen. Tarkoi­tuksena on testata yhdys­kun­tatyön, jalkau­tuvan sosiaa­lityön ja valtais­ta­misen toimi­vuutta.

Kuten halli­tuk­sella yleensä, nytkin on aikataulu hyvin tiukka. Kokeiluun valitaan sosiaa­li­työn­te­kijät jo keväällä ja heidän koulu­tuk­sensa alkaa syksyllä. Kokei­lu­kautta on vuosi 2018. Tosin vielä toukokuun puoli­vä­lissä ei tiedetty tätä enempää.

Halli­tuksen päätöksen mukaan kokei­lussa testataan, miten sosiaa­li­työhön integroidut pitkä­ai­kais­työt­tömien työvoi­ma­pal­velut ja osalli­suutta tukevat sosiaa­lityön menetelmät, kuten valtais­ta­minen, yhdys­kun­tatyö ja liikkuvat sosiaa­lityön palvelut edistävät vaikeasti työllis­tet­tävien henki­löiden työ- ja toimin­ta­kykyä, osalli­suutta ja työllis­ty­mistä.

Kokei­lussa tutkitaan myös sitä, vähen­tääkö uusi palve­lu­malli viime­si­jaisten etuuksien käyttöä. Kokeilun tarkoi­tuksena on tuottaa tietoa kuntout­tavan työtoi­minnan lainsää­dännön uudis­ta­mista varten. Kokeilun pohjalta selkiy­tetään, mitä osallis­tavan sosiaa­li­turvan selvi­tyk­sessä (ns. Hiilamon esitys) kuvattu sosiaa­li­työhön liitetty osalli­suustulo voisi olla ja millaisia lainsää­dän­nöl­lisiä ja muita muutoksia tarvitaan, että osalli­suustulo voitaisiin ottaa tulevai­suu­dessa käyttöön osana osallis­tavan sosiaa­li­turvan palve­lu­ko­ko­nai­suutta. Tulosten tarkastelu ja analyysi tapahtuu keväällä 2019.

Kristiina Koski­luoma