Sosiaalialan ammattilaiset ovat huolehtineet asiakkaista, osoittaneet luovuutta ja venyneet uskomattomasti.

Kun Suomi sul­jet­tiin maa­lis­kuussa, aja­tel­tiin että myös sosi­aa­li­pal­ve­lut aje­taan alas.

Perustuslakivaliokunnan mie­tin­nöistä kävi kui­ten­kin ilmi, että sosi­aa­li­huol­to­laki ei anna oikeutta poi­keta lain vel­voit­teista poikkeusoloissakaan.

– Sosiaalipalveluiden tär­keys on tul­lut vii­meis­tään nyt sel­väksi, ja sosi­aa­li­huol­lon työn­te­ki­jät ovat avain­työn­te­ki­jöitä siinä kuin ter­vey­den­huol­lon hen­ki­lös­tö­kin. Samalla on nähty, että sosi­aali- ja ter­vey­den­huolto tar­vit­se­vat tois­tensa panosta niin tau­din hoi­ta­mi­sessa kuin sen tal­tut­ta­mi­ses­sa­kin, ker­too eri­tyis­asian­tun­tija Kirsi Kaikko, joka kat­se­lee tilan­netta sosi­aali- ja terveysministeriöstä.

Normaalioloissa kun­nat huo­leh­ti­vat pal­ve­luista, ja THL, alue­hal­lin­to­vi­ras­tot ja osal­taan myös Valvira ohjeis­ta­vat kun­tia. Poikkeusoloissa sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riön rooli kas­vaa, ja se antaa val­mius­lain nojalla ohjeita pal­ve­lui­den jär­jes­tä­mi­sestä. Lainsäädäntö antaa rajat sille, mitä minis­te­riö voi ohjeis­taa, mitä taas suositella.

Vaikka val­mius­har­joi­tuk­sissa on ope­teltu krii­sia­jan toi­min­taa, on koro­na­vi­ruk­sen aiheut­tama pan­de­mia kai­kille uusi tilanne. Tietoa on läh­detty luo­maan lähes puh­taalta pöydältä.

Koska sään­nöl­li­set val­mius­har­joi­tuk­set eivät koske yksi­tyi­siä pal­ve­lun­tuot­ta­jia, he ovat tar­vin­neet pal­jon ohjeis­tusta. Ministeriöstä pide­tään­kin vii­koit­tain yhteyttä pal­ve­lun­tuot­ta­jiin yhtei­sin verkkopalaverein.

Tarpeen mukaan kuun­nel­laan her­källä kor­valla, mitkä tahot saat­tai­si­vat tar­vita tukea. Esimerkiksi sosi­aa­li­päi­vys­tyk­sen toi­mi­joi­den kanssa pidet­tiin oma verk­ko­pa­la­veri huh­ti­kuun vii­mei­sellä viikolla.

Erityisasiantuntija, sosi­aa­li­työn­te­kijä Kirsi Kaikko tekee pit­kää päi­vää ministeriössä.

– Asioita, joi­hin pitää tart­tua on pal­jon, ja joka päivä varau­du­taan jo seu­raa­vaan tilan­tee­seen ja eri­lai­siin vaih­toeh­toi­hin. Sosiaalihuollossa olemme tot­tu­neet sii­hen, että ainoa varma asia on epä­var­muus. Ratkaisuja on teh­tävä nii­den tie­to­jen varassa, joita on käytössä.

Tilanteiden kehit­ty­mis­no­peus vai­kut­taa taus­ta­työn laajuuteen.

– Kritiikistä ei voi lamaan­tua eikä sii­hen voi jäädä makaa­maan. Kritiikistä ote­taan opiksi, mutta palaut­teen tar­kempi ana­lyysi jää odot­ta­maan tilan­teen tasoittumista.

– Ihmisillä on monen­lai­sia odo­tuk­sia ja tar­peita; toi­set toi­vo­vat hyvin yksi­tyis­koh­tai­sia ohjeita arjessa toi­mi­mi­seen, toi­set koke­vat yleis­luon­tei­set­kin ohjeet hol­hoa­vina ja loukkaavina.

Alkuhämmingin jäl­keen sosi­aa­li­pal­ve­lut ovat toi­mi­neet val­tao­sin nor­maa­listi. Tavat tehdä työtä vaih­te­le­vat kui­ten­kin paljon.

Kirsi Kaikon mukaan hajonta etä­pal­ve­lui­den ja lähi­pal­ve­lui­den anta­mi­sessa on suurta, eikä minis­te­riössä osata sanoa koko­nais­ti­lan­teesta mitään kattavaa.

– Kotikäyntejä ja etsi­vää työtä teh­dään, ja ihmi­siä aute­taan jopa oman ter­vey­den ris­killä. Toisaalta monia pal­ve­luita on pantu tauolle. Uusia digi­taa­li­sia pal­ve­luja on kehi­tetty nopealla aika­tau­lulla ja luovasti.

– Joissakin kun­nissa lähes kaikki sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­lai­set teke­vät etä­työtä, jois­sa­kin kun­nissa se ei ole lain­kaan sallittua.

Ministeriö kerää vii­koit­tain kun­nista tie­toja koro­na­ti­lan­teen vai­ku­tuk­sista pal­ve­lu­tar­pei­siin ja kun­tien kyvystä huo­leh­tia pal­ve­luista. Kyselyistä sel­viää, että pal­ve­lun­tarve on kas­va­nut talou­del­li­sen tuen, koti­pal­ve­lun, las­ten­suo­je­lun ja päih­de­pal­ve­lui­den koh­dalla. Kunnat arvioi­vat kykynsä vas­tata tar­pei­siin enim­mäk­seen hyväksi, mutta kol­mas­osa vas­taa­jista arvioi kyke­ne­vänsä tuot­ta­maan avo­pal­ve­luita vain vält­tä­västi. Joka vii­des arvioi kotiin vie­tä­vien pal­ve­lui­den toi­mi­van vain vält­tä­västi. Asteikkona kyse­lyssä on hyvä, vält­tävä, huono.

Ministeriön vii­koit­tai­sessa kyse­lyssä kerä­tään tie­toa myös ilmiö­ta­solla. Esiin ovat nous­seet eri­tyi­sesti van­hus­ten yksi­näi­syys ja tur­vat­to­muus, päih­tei­den käy­tön lisään­ty­mi­nen ja huoli lap­sista, jotka eivät osal­listu epäopetukseen.

Lisäksi on huoli hen­ki­lös­tön saa­ta­vuu­desta ja jak­sa­mi­sesta pan­de­mian aikana, mutta myös sen jäl­keen, sillä voi­mia tar­vi­taan kor­jaa­maan pan­de­mian ja eris­tyk­sen tuo­mia seu­rauk­sia. Kirsi Kaikko ker­too myös, että kun­nissa ollaan huo­lis­saan myös lomau­tuk­sien toi­meen­pa­nosta, vaikka kaikki tar­vit­tai­siin hoi­ta­maan pan­de­mian seurauksia.

Kritiikkiä saa­vat suo­ja­vä­li­nei­den puute ja ris­ti­rii­tai­nen ohjeistus.

”Asioita, joihin pitää tarttua on paljon, ja joka päivä varaudutaan jo seuraavaan tilanteeseen.”

Siun soten Juuan vam­mais­pal­ve­luissa on kehi­tetty työtä digim­pään suun­taan parin vuo­den ajan. Tuetussa asu­mi­sessa on kehi­tetty etäyh­teyk­sien kautta teh­tyjä tuki­käyn­tejä vajaa vuosi. Toimintakeskus Touhulassa on kehi­tetty etä­päi­vä­toi­min­taa. Covid-19 aikana tukea asiak­kaille on voitu lisätä etäyh­teyk­sien kautta.

Siun sote on mukana Honkalampisäätiön Ihan Diginä ‑hank­keessa, jossa kehi­te­tään kehi­tys­vam­mais­ten digi­taa­li­sia val­miuk­sia. Tarkoituksena on lisätä nuor­ten ja aikuis­ten itse­näi­syyttä ja tukea osallisuutta.

– Hankkeessa on innos­tettu asiak­kaita hank­ki­maan äly­pu­he­li­mia ja tablet­teja ja kan­nus­tettu omai­sia ja edun­val­vo­jia suh­tau­tu­maan asi­aan myön­tei­sesti. Hankkeen opeista on ollut suuri hyöty poikkeusoloissa.

Toimintakeskuksessa on kou­lu­tettu digi­ver­tais­osaa­jia, jotka ope­tel­tu­aan digi­tai­toja jaka­vat osaa­mis­taan vertaisohjaajina.

– Asiakas opetti minulle miten ins­taan teh­dään tarina, ker­too Tiina Kerkkänen.

Juuan kehi­tys­vam­mais­ten toi­min­ta­kes­kuk­sessa Touhulassa on kir­joilla neli­sen­kym­mentä asia­kasta, joista vajaa puo­let osal­lis­tuu aktii­vi­sesti etä­päi­vä­toi­min­taan. Asiakkaat saa­vat vii­koit­tain link­ki­lis­tan, josta sel­viää päi­vä­oh­jelma maa­nan­taista per­jan­tai­hin. Etäpäivätoiminta tapah­tuu Teamsissa.

Kun yhtei­siä ret­kiä ei voida tehdä, tekee toi­min­ta­kes­kuk­sen ohjaaja Nina Rautiainen live­lä­he­tyk­siä Instagramiin.

– Olen käy­nyt lin­tu­tor­nilla näyt­tä­mässä lin­tu­jen muut­toa ja kana­lassa. Lähetys kana­lasta oli super­suo­sittu ja sitä toi­vot­tiin uudel­leen. Muutenkin eläin­ten muka­naolo tuo ilma­pii­riin posi­tii­vi­suutta. Usein nos­tan kis­san pöy­dälle ja silit­te­len sitä siinä kes­kus­te­lun lomassa.

Tuetussa asu­mi­sessa yksi­lö­ta­paa­mi­set, joissa käsi­tel­lään hen­ki­lö­koh­tai­sia asioita, teh­dään suo­ja­tulla yhtey­dellä, jotta yksi­tyi­syy­den suo­jasta ja tie­to­tur­vasta voi­daan pitää kiinni.

Etäyhteyksien käyttö on tuo­nut esille myön­tei­siä muu­tok­sia. Jollekin ryh­mään tulo on ollut vai­keaa, mutta nyt sama ihmi­nen on Teamsissa aktii­vi­nen ja puhelias.

Myös koko Siun soten alu­eella jär­jes­te­tään etä­ta­paa­mi­sia, ja niissä on nähty iloi­sia jäl­leen­nä­ke­mi­siä, kun enti­set päi­vä­ko­ti­ka­ve­rit tai Luovissa ammat­tio­pin­toja suo­rit­ta­neet opis­ke­lu­ka­ve­rit koh­taa­vat vir­tu­aa­li­sesti. Kun yhteys on löy­detty, voi­daan sitä pitää kaksistaankin.

Asumisen ohjaaja Tiina Kerkkänen ohjaa asiak­kai­taan video­pu­he­lui­den avulla. Kahdestakymmenestä tue­tun asu­mis­pal­ve­lun asiak­kaasta tois­tai­seksi seit­se­mälle tar­jo­taan etä­oh­jausta. Syynä pal­ve­lusta kiel­täy­ty­mi­seen on saat­ta­nut olla muun muassa se, että asia­kas pel­kää, että vir­tu­aa­li­pal­ve­lut tule­vat kor­vaa­maan lähipalvelun.

– Pelko on turha, tar­koi­tus on käyt­tää pal­ve­lua lähi­pal­ve­lun lisänä. Uusia asiak­kaita on tulossa mukaan, kun huo­maa­vat, miten pal­jon iloa pal­ve­lusta voi olla.

Tiina Kerkkänen on eri­tyi­sen ilah­tu­nut ensim­mäi­sistä etä­pul­lista, jotka lei­vot­tiin tou­ko­kuun alussa.

– Videopuhelun avulla on helppo opas­taa ruu­an­lai­tossa, sii­vouk­sessa ja muissa koti­töissä. Asiakas voi myös ylpeänä esi­tellä, kuinka siis­tiksi on kotinsa saa­nut. Etäyhteydet tuke­vat asiak­kaan aktii­vista toimijuutta.

Toiminta suun­ni­tel­laan yhdessä asiak­kaan kanssa ja ase­te­taan sille tavoit­teet, ihan kuin lähi­työssä asun­nolla käy­des­sä­kin. Esimerkiksi jos asia­kas on menossa kaup­paan, suun­ni­tel­laan yhdessä kauppalistaa.

– Jos etäyh­teys ei riitä, voin läh­teä myös asun­nolle suojavarustein.

”Huumevieroitusjono on nyt lyhyempi kuin koskaan. Ehkä moni luuli, että palvelut on suljettu.”

Aluksi asiak­kaat kato­si­vat, ker­too Helsingin päih­de­pal­ve­lui­den pääl­lik­köä tuu­raava psy­ko­so­si­aa­li­sen työn pääl­likkö, sosi­aa­li­työn­te­kijä Aila Ronkanen.

– Huumevieroitusjono on nyt lyhyempi kuin kos­kaan. Ryhmätapaamisiin ei tultu, asiak­kaat vetäy­tyi­vät. Ehkä moni luuli, että pal­ve­lut on suljettu.

On ollut tär­keää saada ken­tälle tieto, että pal­ve­lut toi­mi­vat koro­nan­kin aikana. Siksi on tehty esit­teitä ja vies­ti­tetty pus­ka­ra­dion kautta.

– Päihdepalveluita on viety verk­koon, jonka väli­tyk­sellä voi­daan hoi­taa ryh­mien tapaa­mi­sia, kun moni ei halun­nut tulla kli­ni­kalle. Verkossa tai puhe­li­mitse hoi­de­taan myös asiakastapaamisia.

Kaikilla ei ole kotia, net­tiä eikä lait­teita eikä kaik­kea edes voida hoi­taa digi­taa­li­sesti. Siksi on oltava myös kas­vok­kai­sia asiakastapaamisia.

– Esimerkiksi vie­roi­tus­hoi­don ja kor­vaus­hoi­don lääk­keet anne­taan kas­vok­kain, tar­vit­taessa vie­dään kotiin­kin, jos asia­kas on sai­ras, Ronkanen selventää.

Uusi nor­maali on alka­nut muo­tou­tua. Aila Ronkanen on tyy­ty­väi­nen siitä, että työn­te­ki­jät ovat kehit­tä­neet työtä aktii­vi­sesti yli yksikkörajojen.

Verkkopalvelujen kehit­tä­mi­nen oli jo iduil­laan, mutta nyt korona tuup­pasi työn vauh­dilla liik­keelle. Recoveryniminen sovel­lus oli onneksi saatu käyt­töön jo ennen koronaa.

Osa työn­te­ki­jöistä tekee etä­työtä, osa työtä toi­mis­tossa. Kokoukset pide­tään Teamsissa, vaikka oltai­siin­kin työpaikalla.

– Ei kokoon­nuta yhteen tilaan ja tällä haluamme tur­vata, ettemme sai­rastu tai joudu karan­tee­niin kaikki yhtä aikaa, perus­te­lee Ronkanen käytäntöä.

Liikkuvien työn­te­ki­jöi­den työtä on lisätty, kun päi­vä­toi­minta on rajoi­tus­ten vuoksi kiinni. Liikkuvat työn­te­ki­jät kul­ke­vat ver­tais­ten kanssa kaduilla ja etsi­vät avun tar­peessa ole­via. Mukana on puh­taita väli­neitä, evästä ja tie­toa. Jalkautuvaa työtä teh­dään pää­kau­pun­gin monien jär­jes­tö­jen kanssa, jotta ei jäisi kat­veita, jonne apu ei ulotu.

Lämpimän ruuan jakelu asunn­ot­to­mille toi­mii yhdek­sässä pis­teessä kau­pun­gilla ja pal­velu on löy­detty hyvin. Yömajoitus hoi­tuu, mutta päi­vät ovat vai­keita, kun ei ole paik­kaa missä olla.

Aila Ronkanen on eni­ten huo­lis­saan siitä, että avun­tarve ei jäisi pii­loon ja patoutuisi.

– Mitä pit­kit­ty­neempi ongelma, sitä han­ka­lampi se on hoitaa.

”Digitaalisuus sopii ­erityisen ­hyvin viestimään palveluista.”

Sonja Soini kehit­tää digi­taa­lista suo­je­lu­työtä Pelastakaa Lapset ry:ssä. Nyt hän on todis­ta­massa val­ta­vaa digiloikkaa.

Hän on vetä­nyt syys­kuusta 2019 digi­ver­kos­to­kou­lu­tusta, johon on osal­lis­tu­nut 350 hen­ki­löä, puo­let jul­ki­selta sek­to­rilta, puo­let jär­jes­töistä, ammat­ti­kor­kea­kou­luista ja yli­opis­toista. Kerran kuussa kurs­si­lai­set ovat saa­neet aineis­ton opis­kel­ta­vaksi ja kes­kus­tel­ta­vaksi. Aineiston sulat­te­luun ja kes­kus­te­luun on annettu aikaa kaksi viikkoa.

– Keskustelu on ollut hui­kean aktii­vista ja Digiverkostosta on tykätty tosi pal­jon, Soini hehkuttaa.

Hankkeen lop­puse­mi­naa­rin piti olla jo huh­ti­kuussa, mutta se on siir­retty mar­ras­kuulle koro­nan aiheut­ta­mien poik­keus­o­lo­jen vuoksi.

Nyt Digiverkostoon poh­jau­tuva Digisosiaalityön verk­ko­kurssi on kaik­kien käy­tet­tä­vissä mak­sutta Pelastakaa Lapset ry:n verk­ko­si­vuilla www.pelastakaalapset.fi/digisosiaalityo. Sivuilta löy­tyy myös pal­jon käy­tän­nön ohjeita asia­kas­työ­hön ver­kossa ja eri­tyi­sesti las­ten kanssa työskentelyyn.

Soinin mie­lestä digi­taa­li­suus sopii eri­tyi­sen hyvin vies­ti­mään pal­ve­luista. Tavoitteena pitää olla, että pal­ve­luista löy­tyisi hel­posti tie­toa juuri sil­loin, kun ihmi­nen huo­maa, että kaikki ei ehkä ole ihan kun­nossa. Näin siksi, että juh­la­pu­heissa usein kuultu ennal­taeh­käisy ja oikea-aikai­suus toteutuisivat.

– Toistaiseksi las­ten­suo­jelu on ehkä vielä ollut kont­rol­li­his­to­riansa vanki, mutta nyt on aika avau­tua aut­ta­maan heti, kun avulla voi­daan estää ongel­mien syntyminen.

Sekasin-chat ja SOS-Lapsikylän Apuu-chat ovat löy­tä­neet hyvin lap­set ja nuo­ret. Samoin Pelastakaa Lapset ry:n Kysy las­ten­suo­je­lusta, jossa voi nimet­tö­mästi lähet­tää verk­ko­lo­mak­keella kysy­myk­sen ja vas­tauk­set anne­taan videoina.

Kysymyksiä on tul­lut yli sata, eikä vuo­den aikana ole ollut min­kään­laista trol­laa­mista, mikä Soinin mie­lestä ker­too siitä, että nuo­ret pitä­vät las­ten­suo­je­lua tär­keänä ja arvos­ta­vat sitä, että tie­toa on tarjolla.

Sonja Soini toi­voisi, että kun­nat­kin alkai­si­vat käyt­tää verk­koa pal­ve­lui­densa mark­ki­noin­tiin. Digitaaliset koh­den­ne­tut mark­ki­noin­ti­työ­ka­lut ovat kaik­kien saa­ta­villa ja hyvin edul­li­sia – aina­kin ver­rat­tuna las­ten­suo­je­lun pal­ve­lui­hin, joi­den tar­vetta pal­ve­lui­den oikea-aikai­suus ja enna­koi­vuus vähen­tä­vät, Soini muistuttaa.

Sonja Soini uskoo, että per­he­työ tulee ole­maan seu­raava pal­velu, joka ottaa digi­loi­kan. Työkalut ovat jo val­miina ja niitä on käy­tetty Lapin Virtu-por­taa­lissa, SPR:n nuor­ten tur­va­ta­lossa Espoossa ja Pelastakaa Lapset ry:n työssä. Myös esi­mer­kiksi Keski-Uudenmaan sote ja Päijat-Hämeen sote ovat olleet innok­kaita kehittäjiä.

– Videotapaamiset eivät kor­vaa kas­vok­kaista koh­taa­mista, mutta täy­den­tä­vät sitä.

Perhetyön pro­ses­sia tehos­taa, jos esi­mer­kiksi kuu­den kuu­kau­den hoi­to­jak­solla voi­daan tavata video­yh­tey­dessä kolme ker­taa kuussa ja ker­ran kuussa kas­vok­kain, kun muu­toin ehkä tavat­tai­siin väli­mat­kan takia vain ker­ran kuussa. Kotitehtävät voi­daan antaa ja tehdä ennen tapaa­mista säh­köi­sesti, jol­loin työn­te­kijä voi tutus­tua nii­hin ennalta ja val­mis­tau­tua tapaa­mi­seen. Perheenjäsenet voi­vat kir­jata fii­lis­päi­vä­kir­jat samaan paik­kaan verk­koon, jol­loin nii­den seu­raa­mi­nen käy nopeasti.

Soini on iloi­nen siitä, että tie­to­tur­val­li­sia rat­kai­suja on jo ole­massa, mutta ohjel­mis­to­jen kehit­tä­mistä ja rahaa sii­hen tar­vi­taan edelleen.

”Kaikkiin asiakkaisiin ei ole saatu yhteyttä, emmekä tiedä miten heillä nyt menee.”

Helsingin kau­pun­gin sosi­aali- ja ter­veys­toi­mia­lan län­nen aikuis­so­si­aa­li­työ siirsi huh­ti­kuun alussa sosi­aa­li­huol­to­lain mukai­sen vam­mais­ten työ­toi­min­nan ja kun­tout­ta­van työ­toi­min­nan etä­pal­ve­luksi vain muu­ta­man päi­vän val­mis­te­lun ja vii­kon hal­lin­nol­li­sen työn jäl­keen. Kuka vielä puhuu jul­ki­sen sek­to­rin jäykkyydestä!

Aikuissosiaalityön pääl­likkö Henna Niiranen nimesi kun­tou­tusoh­jaa­jat Terhi Bäckmanin ja Päivi Laakson, työ­val­men­ta­jat Harry Jahnssonin ja Nina Fussin sekä osal­li­suus­val­men­taja Hannele Arlinin työ­ryh­mään suun­nit­te­le­maan etä­työ­toi­min­nan rungon.

– Onneksi meillä on pitkä tii­mi­työn tra­di­tio. Nopeaa ete­ne­mistä aut­toi myös se, että viime syk­synä val­mis­tel­tiin kun­tou­tusoh­jauk­sen hyvin­voin­tis­tartti, johon kuu­lui tapaa­mi­sia eri tee­mo­jen ympä­rillä, ker­too Terhi Bäckman.

Esihenkilöiden kanssa sit­ten työs­tet­tiin pro­ses­sia niin, että saa­tiin hal­lin­nol­li­set yksi­tyis­koh­dat kuntoon.

Muutos vai­kut­taa monien ammat­ti­lais­ten työ­hön: työ­toi­min­ta­paik­ko­jen työn­joh­ta­jiin ja ohjaa­jiin, kun­tout­ta­van työ­toi­min­nan tii­min työ­voi­ma­suun­nit­te­li­joi­hin, osal­li­suus­val­men­ta­jiin, työ­val­men­ta­jiin, kun­tou­tusoh­jaa­jiin, alu­eel­lis­ten aikuis­so­si­aa­li­työn tii­mien työn­te­ki­jöi­hin ja toi­mis­to­pal­ve­lui­den väkeen sekä TYP:n ja TE-toi­mis­ton työn­te­ki­jöi­den työhön.

– Kaikki teki­vät enem­män kuin par­haansa ja ylit­ti­vät itsensä. Merkittävää oli se, että esi­hen­ki­löiltä oli työssä vahva tuki, kiit­te­lee Terhi Bäckman. Aikuissosiaalityön pääl­likkö ja esi­hen­ki­löt laa­ti­vat uudet ohjeet yhteis­työssä TEtoimiston kanssa.

Huhtikuussa sovit­tiin aikuis­so­si­aa­li­työn, TEtoimiston ja TYP:n joh­don kes­ken toi­min­ta­käy­tän­nöistä. STM:n lin­jauk­sen mukaan asiak­kaalla on oikeus etuuk­siin myös etä­työ­toi­min­nan aikana.

Työtoimintapaikkojen joh­ta­jat käyn­nis­ti­vät etä­työ­toi­min­nan ja lait­toi­vat pyö­rät pyö­ri­mään uusien suun­ni­tel­mien mukaan.

Kuntouttavan työ­toi­min­nan asiak­kaille on etä­ryh­miä tiis­taista tors­tai­hin. Tiistaisin ohjel­maa vetä­vät osal­li­suus­val­men­ta­jat, kes­ki­viik­koi­sin kun­tou­tusoh­jaa­jat ja tors­tai­sin työ­val­men­ta­jat. Maanantaisin ja per­jan­tai­sin on paja­päivä, jol­loin työ­toi­min­ta­pai­kan ohjaa­jat tai val­men­ta­jat soit­ta­vat asiak­kaalle. Ryhmäpuheluissa kes­kus­tel­laan ja asiak­kaat saa­vat myös tehtäviä.

– Asiakkaat arvos­ta­vat näitä pal­ve­luita, ker­too Terhi Bäckman.

Kuntoutusohjauksen etä­kah­vila toi­mii kes­ki­viik­koi­sin. Käsiteltäviä tee­moja ovat ravinto, liik­ku­mi­nen, uni, hyvä mieli, talous tai päihteet.

– Ohjaajat lähet­tä­vät kut­su­lin­kin Teams-pala­ve­riin edel­li­senä päi­vänä. Aamulla kello 9–10 ote­taan ilmoit­tau­tu­mi­sia vas­taan, moik­kail­laan ja kir­ja­taan nimet ylös. Varsinainen ohjelma alkaa kello 10 ja tee­maa käsi­tel­lään parin tun­nin ajan. Välillä pide­tään var­tin tauko. Ennen puol­ta­päi­vää anne­taan koti­teh­tävä, johon osal­lis­tu­jat vas­taa­vat cha­tissa tai säh­kö­pos­tilla kello 13–14.

Terhi Bäckman ker­too esi­mer­kin päi­västä, jol­loin tee­mana oli hyvä mieli. Kotitehtävänä kun­tou­tu­jat työs­ti­vät yhtei­selle vir­tu­aa­li­selle Flinga-tau­lulle koos­teen siitä, mikä oli ilah­dut­ta­nut tai millä saat­toi ilah­dut­taa toista. Taululle ker­tyi mah­ta­via jut­tuja met­sä­ret­kistä, onnis­tu­neesta Kela-hake­muk­sen teosta ja lem­peästä sateesta. Jotkut kir­joit­ti­vat Flingaan tuo­tok­sensa itse, tois­ten tuo­tok­set kir­jasi Terhi. Yksi kun­tou­tu­jista jär­jesti vas­tauk­set tee­moit­tai­siksi klus­te­reiksi hel­pot­ta­maan käsit­te­lyä. Sähköpostin kautta jaet­tiin kuvia, runoja ja musiikkia.

Listoilla on vaih­te­leva määrä asiak­kaita, ja etä­kah­vi­laan on osal­lis­tu­nut kerta ker­ralta enem­män väkeä. Ensitapaamisessa oli 22 ihmistä ja kolme viik­koa myö­hem­min 65 ja tou­ko­kuun puo­li­vä­lissä jo 90.

Tuleeko raja vas­taan? Nyt tar­vi­taan jo neljä ohjaaja huo­leh­ti­maan Teams-kokoontumisista.

Bäckman iloit­see siitä, että etä­työs­ken­tely on tuo­nut uuden näkö­kul­man asiak­kai­siin. Heidän luo­vuu­tensa ja osal­lis­tu­mi­sensa voi­maan­nut­taa työntekijöitä.

– Asiakkailla on pal­jon tie­toa ja osaa­mista, jota he voi­vat jakaa toi­sil­leen ja työn­te­ki­jöille. Keskustelu ja osal­lis­tu­mi­nen on koh­te­liasta ja hyvää, Bäckman toteaa.

– Asiakkaat ovat olleet tyy­ty­väi­siä, koska etä­kah­vila tuo jota­kin teke­mistä päi­vi­sin. Rajoitukset ja eris­täy­ty­mi­nen, tur­va­vä­lien pitä­mi­nen alka­vat rasit­taa ja kesä­kuun alku, jol­loin lähi­toi­minta saat­taa taas alkaa, on monelle liian kau­kai­nen asia, ker­too Bäckman.

Terhi Bäckman näkee myös puutteita.

– Vaikka cha­tissa voi kom­men­toida elä­män­ti­lan­teita, jää hen­ki­lö­koh­tai­sen kan­nat­te­le­mi­sen ele­mentti ohueksi.

Ongelma on myös siinä, että kai­killa ei ole äly­pu­he­li­mia, tie­to­ko­neita, tablet­teja ja nii­hin net­tiyh­teyk­siä. Onneksi paja­päi­viin kai­killa on mah­dol­li­suus osallistua.

– Kaikkiin asiak­kai­siin ei ole saatu yhteyttä, emmekä tiedä miten heillä nyt menee. Elämänhallinta on saat­ta­nut hävitä ja enti­set ahdis­tuk­set vai­vata ja se tie­ten­kin huolestuttaa.

Kristiina Koskiluoma