Kaisa Yliruo­kanen. Kuva: Veikko Somerpuro

Yhä useampi lapsi Suomessa elää köyhyy­dessä. Tilas­to­kes­kuksen uusimpien, vuoden 2016 tulon­ja­ko­ti­las­tojen mukaan heitä on reilu 100 000. Nämä lapset eivät keiku Linnan­mäellä kesälo­milla tai harrasta kallista, mutta aivoja kehit­tävää viulun­soittoa – ellei siihen ole tullut myönteistä toimeen­tu­lo­tu­ki­pää­töstä.

Samaan aikaan vauvoja syntyy hälyt­tävän vähän, mikä vääntää vinou­tu­nutta huolto­suh­det­tamme entisestään väärään asentoon. Siitä ei kannata syyttää naisia, vaan sitä poliit­tista tahto­tilaa, jolla on viety melkein viimei­setkin perheen­pe­rus­ta­misen kannus­timet ja rohkaisut.

Lasten pitäminen köyhyydessä on typerää säästämistä.

Esimerk­keinä olkoon lapsi­lisien leikkaus, päivä­ko­ti­ryhmien paisut­ta­minen, kokopäi­vä­hoidon poisto työttömien lapsilta, perhe­va­paa­uu­dis­tuksen epäon­nis­tu­minen, naisval­taisten alojen matala­palk­kai­suuden salli­minen ja nolla­tun­ti­so­pi­mukset ja nyt tuoreena kehys­rii­hi­lahjana alle 30-vuotiaiden työttömien määrä­ai­kaisten työso­pi­musten salli­minen ilman mitään syytä.

Miten näillä ratkai­suilla vähen­netään lapsi­köy­hyyttä ja lisätään vauvoja?

Jos vauvat loppuvat ja olemassa olevatkin vain köyhtyvät ja joutuvat kärsimään jo pienenä monin tavoin osatto­muu­destaan, miten meidän käy? Miten Suomen käy? Huonosti, senhän tietää.

Kehitys on pysäy­tettävä. Tarvit­semme vauvoja ja lapsemme tarvit­sevat hyvän lapsuuden, jossa heidän vanhem­piensa voima­varoja ei kuluteta loppuun Hurstin valinnan jonossa. Halli­tuksen on ryhdyttävä toimiin kiireel­li­sesti. Hyvä kulma aloittaa on esimer­kiksi perua kaikki ylle listaamani heiken­nykset ja haudata ne loput, joista ei ole vielä uskal­lettu kertoa. Lisävinkkejä muille toimen­pi­teille saa varmasti lapsi­asian­val­tuu­tetun toimis­tosta ja ammat­ti­jär­jestö Talen­tiasta.

Kaisa Yliruo­kanen