Toivo on psykologisen pääoman elementti, joka vaikuttaa työssä jaksamiseen ja siihen sitoutumiseen. Jari Kylmä tutkii toivoa ja sen dynamiikkaa.

 

Tutk­i­ja Jari Kylmän mukaan toivoa täy­tyy ja kan­nat­taa tutkia, kos­ka toi­vo on ihmisen elämän
perusvoimavara ja suo­jaa­va tek­i­jä, joka aut­taa ihmistä suun­ta­maan kat­seen­sa eteen­päin. Toi­vo antaa ihmiselle vah­van luot­ta­muk­sen tun­teen, että hän selviää koet­tele­muk­sista.

− Toi­vo on aina ole­mas­sa ihmisen elämässä, vaik­ka sitä ei vaikeuk­sien keskel­lä huo­maisikaan,
Kylmä muis­tut­taa.

Epä­toi­vo voi olla läs­nä sil­loin, kun ihmi­nen joutuu koet­tele­musten eteen. Epä­toivos­sa ihmi­nen kadot­taa tule­vaisu­u­den per­spek­ti­ivin. Mut­ta usein epä­toivoon liit­tyy myös pyrkimys takaisin toivoon. Hän saat­taa kokea, että ei ole mitään syytä jatkaa elämää.

Toivottomuus on ikään kuin piste, jossa ihminen on pohjalla.

Kylmä ker­too, että eri­lai­sis­sa tutkimuk­sis­sa on todet­tu, että toiv­ot­to­muu­den ulot­tuvuuk­sil­la saat­taa
olla yhteyt­tä fyy­siseenkin sairas­tavu­u­teen. Pitkään jatkunut toiv­ot­to­muus liit­tyy myös itse­murhi­in.
Toi­vo ei liity vain ääritun­teisi­in vaan jokapäiväiseen elämään, ja toivon vahvis­t­a­mi­nen on ter­vey­den edis­tämistä.

Toivos­ta on tehty paljon tutkimuk­sia eri­tyis­es­ti ter­veysti­eteis­sä, mut­ta toivoa on lisäk­si tutkit­tu johtamisti­eteis­sä ja psykolo­gias­sa. Toivon ja toiv­ot­to­muu­den mit­taamiseenkin on kehitet­ty eri tietei­den alal­la omat mit­tarin­sa.
− Toi­vo on työhyv­in­voin­nin kannal­ta merkit­tävä.

Toivo syntyy vuorovaikutuksessa

Jos työn­tek­i­jä kohtaa työssään asi­akkaan toiv­ot­to­muu­den, hänen ei kan­na­ta yrit­tää kään­tää sitä suo­raan toi­vok­si, vaan hänen on otet­ta­va se ensin vas­taan ja kyseltävä siitä. On tärkeää, että asi­akas pystyy sanoit­ta­maan tai muuten kuvaa­maan omaa toiv­ot­to­muut­taan. Kun toiv­ot­to­muudelle ja ahdis­tuk­selle on annet­tu riit­tävästi tilaa ja niitä on käsitel­ty, pystytään löytämään tilaa myös myön­teisille asioille.

− Tässä raken­netaan samal­la luot­ta­mus­ta asi­akas­suh­teessa. Joskus voi vaa­tia useitakin tapaamisia,
ennen kuin asi­akas pystyy puhu­maan toiv­ot­to­muud­estaan.

Kylmä korostaa, että toi­vo tai toiveikku­us ei ole tah­don­alainen asia.

Asiakasta ei kannata yrittää ”taivutella” näkemään toivoa.

− Kan­nat­taa mielu­um­min sanoa, että vaik­ka tilanne näyt­tää toiv­ot­ta­mal­ta, teemme yhdessä kaikkemme löytääk­semme ratkaisun siihen.

On tärkeää saa­da ihmi­nen koke­maan, että hän­tä ei jätetä yksin. Kun hän näkee tilanteen­sa toiv­ot­tomana, on työn­tek­i­jän kan­net­ta­va toivoa hänen puolestaan. Työn­tek­i­jä voi yrit­tää helpot­taa asi­akkaan oloa selvit­tämäl­lä hänelle esimerkik­si eri­laisia etuuk­sia tai mui­ta konkreet­tisia keino­ja tilanteen ratkaisemisek­si.

− Toi­vo syn­tyy nimeno­maan vuorovaiku­tuk­ses­sa, Kylmä pain­ot­taa.

Asi­akkaal­ta voi kysyä, mis­tä hän on yleen­sä saanut toivoa ja mitä se hänelle kaiken kaikki­aan merk­it­see. Esimerkik­si monil­la masen­tuneil­la henkilöil­lä on taustal­la aikaisem­pia masen­nusepisode­ja. Sil­loin kan­nat­taa asi­akkaan kanssa pohtia, mitä aikaisem­min tapah­tui, kun toipumi­nen alkoi.
− Joskus kun tätä kysytään, ihmi­nen saat­taa löytää elämästään sel­l­aisia asioi­ta, joi­ta kan­nat­taa nykyisessäkin tilanteessa alkaa vahvis­taa.

Koeteltu toivo

Jotkut toivos­ta kir­joit­ta­neet näkevät, että toi­vo syn­tyy tilanteessa, kun ihmi­nen on vaaras­sa menet­tää toivon, eli toiv­ot­to­muu­den het­kel­lä.

− Se on mielestäni aika toiv­o­ton aja­tus, kos­ka jos ei ole ollut jonkin­laista suhdet­ta toivoon ennen koet­tele­muk­sia, on sitä aika vaikea siinä tilanteessa löytää, Kylmä huo­maut­taa.
Työn­tek­i­jän kyky ottaa vas­taan asi­akkaan toiv­ot­to­muus riip­puu paljon siitä, mil­lä tavoin hän on omas­sa elämässään joutunut ja kyen­nyt koke­maan toiv­ot­to­muut­ta. Työno­h­jaus ja työ­toverei­den kanssa asian jakami­nen aut­ta­vat kohtaa­maan asi­akkaiden toiv­ot­to­muut­ta.

Jot­ta työn­tek­i­jä voisi vahvis­taa asi­akkaan toivoa, hänel­lä täy­tyy itsel­lään olla sitä. Tutkimusten mukaan toivoa vahvis­ta­vat muun muas­sa henkilöko­htaisen elämän anta­mat voimavarat. Toivon dynami­ikas­sa ihmis­suhteil­la on erit­täin suuri sija. Suhde voi olla jokin
muu: suhde Jumalaan, korkeam­paan voimaan, usko­musjär­jestelmään tai suhde ylipään­sä johonkin.

Myös työy­hteisön ihmis­suh­teet ovat oleel­lisia. On tärkeää, että työssä voidaan oikeasti jakaa asioi­ta ja keskustel­la ongel­mako­hdista. Koulu­tus lisää valmiuk­sia toimia haas­tavis­sa tilanteis­sa.

Kylmä korostaa työy­hteisön johtamisen merk­i­tys­tä. On tärkeää, että johta­ja kohtaa empaat­tis­es­ti ja arvostavasti työn­tek­i­jät. Työhön anne­tu­il­la resurs­seil­la viestitään, kuin­ka työtä arvoste­taan ja onko se yhteiskun­nal­lis­es­ti tärkeää.

− Jos ei anneta resursse­ja, se vie toivoa. Toi­vo on osit­tain ihmisen elämänkoke­muk­sen myötä rak­en­tu­va voima. Kun toi­vo on joutunut jos­sakin vai­heessa uhatuk­si, mut­ta ihmi­nen on selvin­nyt vaikeuk­sista ja kyen­nyt jatka­maan elämään­sä, on toi­vo saanut vahvis­tus­ta. Täl­löin puhutaan koetel­lus­ta toivos­ta.
− En usko, että kär­simys jalostaa ihmistä, mut­ta siitä selviämi­nen voi vahvis­taa toivoa, Jari Kylmä sanoo.