Toivo on psykologisen pääoman elementti, joka vaikuttaa työssä jaksamiseen ja siihen sitoutumiseen. Jari Kylmä tutkii toivoa ja sen dynamiikkaa.

 

Tutkija Jari Kyl­män mukaan toi­voa täy­tyy ja kan­nat­taa tut­kia, koska toivo on ihmi­sen elä­män
perus­voi­ma­vara ja suo­jaava tekijä, joka aut­taa ihmistä suun­ta­maan kat­seensa eteen­päin. Toivo antaa ihmi­selle vah­van luot­ta­muk­sen tun­teen, että hän sel­viää koet­te­le­muk­sista.

− Toivo on aina ole­massa ihmi­sen elä­mässä, vaikka sitä ei vai­keuk­sien kes­kellä huo­mai­si­kaan,
Kylmä muis­tut­taa.

Epä­toivo voi olla läsnä sil­loin, kun ihmi­nen jou­tuu koet­te­le­mus­ten eteen. Epä­toi­vossa ihmi­nen kadot­taa tule­vai­suu­den pers­pek­tii­vin. Mutta usein epä­toi­voon liit­tyy myös pyr­ki­mys takai­sin toi­voon. Hän saat­taa kokea, että ei ole mitään syytä jat­kaa elä­mää.

Toivottomuus on ikään kuin piste, jossa ihminen on pohjalla.

Kylmä ker­too, että eri­lai­sissa tut­ki­muk­sissa on todettu, että toi­vot­to­muu­den ulot­tu­vuuk­silla saat­taa
olla yhteyttä fyy­si­seen­kin sai­ras­ta­vuu­teen. Pit­kään jat­ku­nut toi­vot­to­muus liit­tyy myös itse­mur­hiin.
Toivo ei liity vain ääri­tun­tei­siin vaan joka­päi­väi­seen elä­mään, ja toi­von vah­vis­ta­mi­nen on ter­vey­den edis­tä­mistä.

Toi­vosta on tehty pal­jon tut­ki­muk­sia eri­tyi­sesti ter­veys­tie­teissä, mutta toi­voa on lisäksi tut­kittu joh­ta­mis­tie­teissä ja psy­ko­lo­giassa. Toi­von ja toi­vot­to­muu­den mit­taa­mi­seen­kin on kehi­tetty eri tie­tei­den alalla omat mit­ta­rinsa.
− Toivo on työ­hy­vin­voin­nin kan­nalta mer­kit­tävä.

Toivo syntyy vuorovaikutuksessa

Jos työn­te­kijä koh­taa työs­sään asiak­kaan toi­vot­to­muu­den, hänen ei kan­nata yrit­tää kään­tää sitä suo­raan toi­voksi, vaan hänen on otet­tava se ensin vas­taan ja kysel­tävä siitä. On tär­keää, että asia­kas pys­tyy sanoit­ta­maan tai muu­ten kuvaa­maan omaa toi­vot­to­muut­taan. Kun toi­vot­to­muu­delle ja ahdis­tuk­selle on annettu riit­tä­västi tilaa ja niitä on käsi­telty, pys­ty­tään löy­tä­mään tilaa myös myön­tei­sille asioille.

− Tässä raken­ne­taan samalla luot­ta­musta asia­kas­suh­teessa. Jos­kus voi vaa­tia usei­ta­kin tapaa­mi­sia,
ennen kuin asia­kas pys­tyy puhu­maan toi­vot­to­muu­des­taan.

Kylmä koros­taa, että toivo tai toi­veik­kuus ei ole tah­do­na­lai­nen asia.

Asiakasta ei kannata yrittää ”taivutella” näkemään toivoa.

− Kan­nat­taa mie­luum­min sanoa, että vaikka tilanne näyt­tää toi­vot­ta­malta, teemme yhdessä kaik­kemme löy­tääk­semme rat­kai­sun sii­hen.

On tär­keää saada ihmi­nen koke­maan, että häntä ei jätetä yksin. Kun hän näkee tilan­teensa toi­vot­to­mana, on työn­te­ki­jän kan­net­tava toi­voa hänen puo­les­taan. Työn­te­kijä voi yrit­tää hel­pot­taa asiak­kaan oloa sel­vit­tä­mällä hänelle esi­mer­kiksi eri­lai­sia etuuk­sia tai muita kon­kreet­ti­sia kei­noja tilan­teen rat­kai­se­mi­seksi.

− Toivo syn­tyy nime­no­maan vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa, Kylmä pai­not­taa.

Asiak­kaalta voi kysyä, mistä hän on yleensä saa­nut toi­voa ja mitä se hänelle kai­ken kaik­ki­aan mer­kit­see. Esi­mer­kiksi monilla masen­tu­neilla hen­ki­löillä on taus­talla aikai­sem­pia masen­nuse­pi­so­deja. Sil­loin kan­nat­taa asiak­kaan kanssa poh­tia, mitä aikai­sem­min tapah­tui, kun toi­pu­mi­nen alkoi.
− Jos­kus kun tätä kysy­tään, ihmi­nen saat­taa löy­tää elä­mäs­tään sel­lai­sia asioita, joita kan­nat­taa nykyi­ses­sä­kin tilan­teessa alkaa vah­vis­taa.

Koeteltu toivo

Jot­kut toi­vosta kir­joit­ta­neet näke­vät, että toivo syn­tyy tilan­teessa, kun ihmi­nen on vaa­rassa menet­tää toi­von, eli toi­vot­to­muu­den het­kellä.

− Se on mie­les­täni aika toi­vo­ton aja­tus, koska jos ei ole ollut jon­kin­laista suh­detta toi­voon ennen koet­te­le­muk­sia, on sitä aika vai­kea siinä tilan­teessa löy­tää, Kylmä huo­maut­taa.
Työn­te­ki­jän kyky ottaa vas­taan asiak­kaan toi­vot­to­muus riip­puu pal­jon siitä, millä tavoin hän on omassa elä­mäs­sään jou­tu­nut ja kyen­nyt koke­maan toi­vot­to­muutta. Työ­noh­jaus ja työ­to­ve­rei­den kanssa asian jaka­mi­nen aut­ta­vat koh­taa­maan asiak­kai­den toi­vot­to­muutta.

Jotta työn­te­kijä voisi vah­vis­taa asiak­kaan toi­voa, hänellä täy­tyy itsel­lään olla sitä. Tut­ki­mus­ten mukaan toi­voa vah­vis­ta­vat muun muassa hen­ki­lö­koh­tai­sen elä­män anta­mat voi­ma­va­rat. Toi­von dyna­mii­kassa ihmis­suh­teilla on erit­täin suuri sija. Suhde voi olla jokin
muu: suhde Juma­laan, kor­keam­paan voi­maan, usko­mus­jär­jes­tel­mään tai suhde yli­päänsä johon­kin.

Myös työyh­tei­sön ihmis­suh­teet ovat oleel­li­sia. On tär­keää, että työssä voi­daan oikeasti jakaa asioita ja kes­kus­tella ongel­ma­koh­dista. Kou­lu­tus lisää val­miuk­sia toi­mia haas­ta­vissa tilan­teissa.

Kylmä koros­taa työyh­tei­sön joh­ta­mi­sen mer­ki­tystä. On tär­keää, että joh­taja koh­taa empaat­ti­sesti ja arvos­ta­vasti työn­te­ki­jät. Työ­hön anne­tuilla resurs­seilla vies­ti­tään, kuinka työtä arvos­te­taan ja onko se yhteis­kun­nal­li­sesti tär­keää.

− Jos ei anneta resurs­seja, se vie toi­voa. Toivo on osit­tain ihmi­sen elä­män­ko­ke­muk­sen myötä raken­tuva voima. Kun toivo on jou­tu­nut jos­sa­kin vai­heessa uha­tuksi, mutta ihmi­nen on sel­vin­nyt vai­keuk­sista ja kyen­nyt jat­ka­maan elä­määnsä, on toivo saa­nut vah­vis­tusta. Täl­löin puhu­taan koe­tel­lusta toi­vosta.
− En usko, että kär­si­mys jalos­taa ihmistä, mutta siitä sel­viä­mi­nen voi vah­vis­taa toi­voa, Jari Kylmä sanoo.