Suomen vanhinta perhepuistoa johtava Anna Nurmesniemi näkee työssään perheiden tulotasojen kirjon. Hän puolustaa yhteiskuntaa, jossa kaikki lapset saavat ponnistaa samalta viivalta.

 

 

Lapsi haluaisi per­he­puis­ton kah­vi­lassa pul­lan. Herkku mak­saa vain muu­ta­mia kym­me­niä sent­tejä, mutta rahaa ei löydy van­hem­man kukkarosta.

Nämä ovat niitä het­kiä, jol­loin talo tar­joaa – aina­kin jyväs­ky­lä­läi­sessä Mäki-Matin perhepuistossa.

– Se menee tosi luon­nol­li­sesti. Jossakin tilan­teessa sanomme ihan suo­raan ilman supi­naa, että voit ottaa, jos­kus taas kah­den kes­ken. Riippuu tilan­teesta, kuvai­lee per­he­puis­ton toi­min­nasta vas­taava apu­lais­joh­taja Anna Nurmesniemi, jolle las­ten yhden­ver­tai­suus on sydä­men asia.

Tärkeää on, ettei rahat­to­muu­desta tehdä nume­roa. Ei lap­selta evät­täisi lei­von­naista sil­loin­kaan, jos äidin lom­pakko olisi unoh­tu­nut kotiin.

– Olen iloi­nen, jos voimme tar­jota jotain, mikä tuot­taa per­heelle iloa ja hel­pot­taa hei­dän päi­väänsä, Nurmesniemi sanoo.

Mihin päiväkotiin?

Vuonna 1979 perus­tettu Mäki-Matin per­he­puisto on lajis­saan Suomen van­hin. Anna Nurmesniemi vas­taa puis­ton avoi­men var­hais­kas­va­tus­toi­min­nan suun­nit­te­lusta ja osal­lis­tuu myös ryh­mien vetämiseen.

Avoimen var­hais­kas­va­tuk­sen teh­tävä on hänen mie­les­tään aut­taa per­heitä otta­maan ensias­kel var­hais­kas­va­tuk­sen polulla ja tar­jota samalla pik­ku­lap­siar­jen väsyt­tä­mille van­hem­mille ver­tais­tu­kea. Hän muis­taa itse­kin kotiäi­tinä kai­van­neensa koh­taa­mis­paik­koja, joi­hin mene­mi­nen ei edel­lytä ilmoit­tau­tu­mista ja sitoutumista.

Avoin varhaiskasvatus on matalan kynnyksen tukea perheille.

Mäki-Matin per­he­puis­ton ker­hoissa, kah­vi­loissa ja tapah­tu­missa koh­taa­vat monen­lai­sista sosio­eko­no­mi­sista taus­toista tule­vat per­heet. Eriarvoistuminen tulee Nurmesniemen mukaan näky­väksi sil­loin, kun van­hem­mat poh­ti­vat sään­nöl­li­sem­pään var­hais­kas­va­tuk­seen siirtymistä.

– Päiväkotishoppailu on nyt aika kova trendi. Vanhemmat ovat val­veu­tu­neita siitä, mihin päi­vä­ko­tiin he halua­vat lap­sensa. Olen huo­man­nut, että joil­la­kin per­heillä on varaa jäädä odot­ta­maan paik­kaa. Sitten on niitä per­heitä, joissa van­hem­pien on pakko läh­teä töi­hin. Heidän on otet­tava se paikka, minkä he saavat.

Nurmesniemi ihmet­te­lee, miksi osa van­hem­mista vie­rok­suu kun­nal­lista päi­vä­ko­tia. Hän itse luot­taa sii­hen, että jul­ki­sin varoin rahoi­tettu var­hais­kas­va­tus pitää tiu­kim­min kiinni peda­go­gi­sesta laa­dusta ja tar­vit­ta­van tuen järjestämisestä.

– Yksityinen päi­vä­koti tekee rahaa, ja aina kun men­nään raha edellä, laatu vali­tet­ta­vasti kärsii.

Hymyt vähissä

Keväällä iske­nyt koro­na­kriisi on kou­rais­sut eri­tyi­sesti yhteis­kun­tamme vähä­osai­sim­pia. Nurmesniemi kan­taa huolta per­heistä, joissa oli jo val­miiksi monen­laista murhetta.

– Kuinka kodeissa on ihan oikeasti pär­jätty, kun tur­va­ver­kot ovat tip­pu­neet pois? Olen huo­lis­sani las­ten hen­ki­sestä puo­lesta ja siitä, riit­tääkö aikui­silla voi­ma­va­roja käsi­tellä las­ten tun­teita täl­lais­ten iso­jen asioi­den edessä.

Jos van­hem­mat ovat tai­pua omien ongel­miensa alle, heillä ei ole aikaa eikä jak­sa­mista olla täy­si­pai­noi­sesti las­tensa kanssa. Tämä hei­jas­tuu väis­tä­mättä las­ten vuo­ro­vai­ku­tus- ja tunnetaitoihin.

– Ongelmat voi­vat näkyä lap­silla esi­mer­kiksi yli­vilk­kau­tena. Lapsi voi kom­mu­ni­koida huu­ta­malla, hänen voi olla vai­kea tulla syliin tai hän ei katso sil­miin. Vauvoilla hymyt ovat vähissä, Nurmesniemi listaa.

Koronan pako­tet­tua per­heet nel­jän sei­nän sisälle Mäki-Matin per­he­puis­ton työn­te­ki­jät ryh­tyi­vät soit­te­le­maan niille per­heille, joi­den yhteys­tie­dot oli­vat tie­dossa. Lisäksi he laa­ti­vat lap­sille hyvän mie­len somevideoita.

– Jos nyt tulisi saman­lai­nen tilanne, oli­simme pal­jon parem­min val­mis­tau­tu­neita. Olemme suun­ni­tel­leet per­he­kah­vi­loi­den muut­ta­mista etä­kah­vi­loiksi ja sys­te­maat­ti­sem­paa yhtey­den­pi­toa perheisiin.

Keskiössä koko perhe

Anna Nurmesniemestä tuli var­hais­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lai­nen mut­kan kautta. Hän opis­keli nuo­rena lähi­hoi­ta­jaksi ja työl­lis­tyi aluksi van­hus­pal­ve­lui­hin. Sieltä hän siir­tyi las­ten­hoi­ta­jaksi päi­vä­ko­tiin ja oivalsi löy­tä­neensä oman juttunsa.

Tiedonjanoinen nai­nen tah­kosi sosio­no­min tut­kin­non työnsä ohella ja sai val­mis­tut­tu­aan las­ten­tar­han­opet­ta­jan pai­kan Jyväskylän kau­pun­gilta. Myöhemmin hän täy­densi osaa­mis­taan vielä ylem­mällä korkeakoulututkinnolla.

Nurmesniemen mie­lestä var­hais­kas­va­tuk­sessa pitää aina olla ”sosi­aa­li­huol­lol­li­nen tatsi”. Avointa var­hais­kas­va­tusta on hänestä kehi­tet­tävä suun­taan, jossa se pal­ve­lee entistä moni­puo­li­sem­min entistä useam­pia perheitä.

Tärkeää on, ettei katse ole pel­käs­tään lap­sessa vaan myös per­heen aikuisissa.

– Me olemme rin­nal­la­kul­ki­joita. Perheille pitää tar­jota mata­lan kyn­nyk­sen ennal­taeh­käi­se­vää tukea – myös yhteis­työssä mui­den toi­mi­joi­den kanssa. Esimerkiksi meillä on käy­nyt uni­kou­lut­taja, vau­vo­jen vyö­hy­ke­te­ra­peutti ja var­hai­sen tuen pal­ve­lui­den palveluohjaaja.

Kasvavien tuloe­ro­jen yhteis­kun­nassa myös kult­tuuri- ja lii­kun­ta­mah­dol­li­suuk­sien tar­joa­mi­nen on hänestä tär­keää. Köyhänkin per­heen las­ten pitää jos­kus päästä luis­te­le­maan tai kat­so­maan tai­ku­rin esitystä.

Mäki-Matin per­he­puis­tossa aloi­te­tut mak­sut­to­mat per­he­lii­kun­ta­vuo­rot ovat Nurmesniemen mukaan saa­neet suu­ren suo­sion. Jotta kukaan ei jou­tuisi jät­tä­mään jää­hal­li­vuo­roa väliin varus­tei­den puut­tu­mi­sen vuoksi, työn­te­ki­jät ovat tar­jon­neet käyt­töön omien las­tensa pie­neksi jää­neitä kypä­riä ja luistimia.

Katse ratkaisuihin

Nurmesniemi on kii­tol­li­nen siitä, että Jyväskylän kau­punki ymmär­tää avoi­men var­hais­kas­va­tuk­sen mer­ki­tyk­sen. Kaikkialla toi­min­taan ei jär­jesty rahoitusta.

– Olemme unoh­dettu var­hais­kas­va­tuk­sen sivu­polku, Nurmesniemi kärjistää.

Päättäjien pitäisi hänen mie­les­tään ymmär­tää parem­min lap­si­per­hei­den tuke­mi­sen mer­ki­tys. Lapsivaikutusten arviointi tulisi kir­jata lakiin, ja euroja kuu­luisi suun­nata ennal­taeh­käi­se­viin pal­ve­lui­hin eikä jäädä odot­ta­maan, että ongel­mat kärjistyvät.

Pysytään ajan hermolla ja tehdään maailmasta parempi paikka.

Omalle alal­leen Nurmesniemi kai­paisi enem­män eri toi­mia­lo­jen välistä yhteistyötä.

– Nyt pal­ve­lun­tar­joa­jat teke­vät asioita toi­sis­taan tie­tä­mättä. En yhtään ihmet­tele, jos väsy­neet ihmi­set eivät jaksa etsiä itsel­leen sopi­via palveluita.

Ammattiyhdistysaktiivina Nurmesniemi seu­raa tii­viisti kes­kus­te­lua jul­ki­sen talou­den krii­sistä. Hän toi­voo, että eri osa­puo­let malt­tai­si­vat kuun­nella ja ymmär­tää tois­tensa näkö­kan­toja pää­tök­siä teh­täessä. Näin ener­gia saa­tai­siin val­jas­tet­tua kiis­te­lyn sijasta rat­kai­su­jen etsimiseen.

Oman elä­mänsä ja työnsä joh­to­täh­tenä Nurmesniemi pitää roh­keutta uudistua.

– Minulla on sel­lai­nen aja­tus, ettei jäädä lil­lu­maan perin­tei­siin raken­tei­siin ja tapoi­hin vaan yri­te­tään pysyä ajan her­molla ja tehdä tästä maa­il­masta – tai edes omasta elin­pii­ristä – parempi paikka.

Henkilö

Kuka: Anna Nurmesniemi.
Asuu: Jyväskylässä.
Koulutus: Sosionomi (YAMK) 2017, sosio­nomi 2009, lähi­hoi­taja 1999.
Työ: Mäki-Matin per­he­puis­ton avoi­mesta var­hais­kas­va­tus­toi­min­nasta vas­taava apulaisjohtaja.
Luottamustoimet: Talentian var­hais­kas­va­tus­työ­ryh­män jäsen, Sosiaalipedagogit Talentia ry:n alue­vas­taava, Talentia Keski-Suomen var­hais­kas­va­tuk­sen ja oppi­las­huol­lon yhteys­hen­kilö ja Jyväskylän kan­ta­kau­pun­gin per­he­kes­kus­ver­kos­ton puheenjohtaja.
Perhe: Aviopuoliso ja kolme lasta.
Harrastukset: Bailatino, opis­kelu, koi­ran kanssa ulkoilu ja kult­tuu­ri­ta­pah­tu­missa käyminen.

Minna Hotokka