Vaikka perhehoitajista on huutava pula, on sateenkaariperheiden osuus perhehoitajista Suomessa häviävän pieni moniin muihin maihin verrattuna.

 

 

Se kuitenkin tiedetään, että yli puolet sateen­kaa­ri­per­heistä haluaisi toimia kasvat­tajina. Tätä kohtaanto-ongelmaa ja ilmiöön liittyviä muita raken­teel­lisia, sosiaa­lisia ja psyko­lo­gisia kysymyksiä yritetään parhaillaan ratkaista Sateen­kaa­ri­perheet ry:n Väriä perhe­hoitoon ‑hankkeessa.

– Sateen­kaa­ri­si­jais­van­hem­muu­delle ei ole lainsää­dän­nöl­lisiä esteitä, mutta sateen­kaa­ri­per­heillä saattaa olla tietä­mät­tö­myyttä ja arkuutta ja he saattavat ajatella, että eivät voi toimia sijais­per­heenä, sanoo hankkeen projek­ti­pääl­likkö Heidi Puustinen.

– On myös ollut tilan­teita, joissa sateen­kaa­ri­perheet eivät ole päässeet sijais­van­hempien PRIDE-valmen­nukseen ja heidän on annettu ymmärtää, ettei heille ole käyttöä.

Sosiaalityöntekijällä iso merkitys

Kodin ulkopuo­lelle sijoi­tettuja lapsia on Suomessa noin 18 000, ja heistä noin puolet on sijoi­tettuna sijais­per­heisiin. Perhe­hoito on lasten­suo­je­lulain mukaan laitos­hoitoon nähden ensisi­jainen lapsen sijais­huollon muoto. Lapsi sijoi­tetaan laitos­huoltoon vain, jos lapsen sijais­huoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukai­sesti riittävien tukitoimien avulla perhe­hoi­dossa tai muualla.

Perhe­hoitoon pääsy riippuu paljon kunnasta ja sen päättäjien tahto­ti­lasta. Toiset kunnat satsaavat perhe­hoitoon enemmän kuin toiset. Ongelmana kuitenkin on, että perheistä on jatkuva pula.

Vanhempien kanssa yhteistyö on sujunut mutkattomasti. He luottavat meihin.

Sateen­kaa­ri­si­jais­per­heitä ei Suomessa tilas­toida, mutta arviolta heitä on noin promille kaikista sijais­per­heistä. Verrattuna esimer­kiksi Yhdys­val­toihin vastaava luku on 3 prosenttia. Osa suoma­lai­sista sateen­kaa­ri­per­heistä on Heidi Puustisen mukaan toiminut sijais­per­heinä jo pitkään, ja osa on juuri valmis­tu­massa hankkeen yhtey­dessä järjes­te­tystä PRIDE-valmen­nuk­sesta.

Valmen­nuksen jälkeen uudet sijais­perheet saavat usein ensim­mäiset sijoi­tetut lapset jo muuta­massa kuukau­dessa, mutta tiedossa on, että monissa sateen­kaa­ri­si­jais­per­heissä lapsia on odotettu yli vuosi tai jopa enemmän.

– Se ei tunnu reilulta ja perheet toivo­vatkin, että ainakaan ammat­ti­lai­sille ei tarvitsisi vakuu­tella, kelpaako vanhempana, vaikka on vähem­mistöä, sanoo Puustinen.

Vastuuso­si­aa­li­työn­tekijä on Puustisen mielestä tärkeim­mässä roolissa, kun lapselle etsitään sopivaa sijais­per­hettä.

– Tapaa­mis­tamme sosiaa­li­työn­te­ki­jöistä valtaosa on suhtau­tunut sateen­kaa­ri­per­he­hoitoon myöntei­sesti ja ennak­ko­luu­lot­to­masti. Sosiaa­li­työn­te­kijän tieto­tai­dolla ja kyvyllä lähteä viemään sateen­kaa­ri­per­he­hoitoon sijoit­ta­mista määrä­tie­toi­sesti eteenpäin on erittäin suuri merkitys.

– Vaikka vanhem­milla olisi ennak­ko­luuloja, olisi asiasta hyvä kuitenkin rohkeasti puhua. Tiedossani on hyviä kokemuksia siitä, että kun on lähdetty tutus­tumaan, on kohtaa­mi­sella saatu suhdetta raken­nettua, vaikka vanhem­milla on ollut ennak­ko­luuloja, Puustinen kertoo.

Koska sijoi­tet­tavien lasten vanhemmat ovat 20 – 35-vuotiaita ja sitä ikäpolvea, joka on elänyt moninai­sessa kulttuu­rissa, ei heillä ole samalla tavalla ennak­ko­luuloja kuin kenties 20 vuotta sitten olisi ollut. Lapset eivät liioin kysee­na­laista tai ihmettele perin­tei­sestä hetero­per­he­mal­lista poikkeavaa sateen­kaa­ri­per­hettä.

Ihan tavallisia perheitä

Vuonna 2018 alkanut Väriä perhe­hoitoon ‑hanke jatkuu vielä vuode 2020 ajan. Vuosi 2018 keski­tyttiin lisäämään sateen­kaa­ri­per­heiden tietoa perhe­hoi­ta­jaksi ryhty­mi­sestä ja rekry­toitiin perheitä PRIDE-valmen­nukseen. Lisäksi eri toimi­joiden kanssa on pohdittu perhe­hoidon raken­teita ja perhe­hoidon monimuo­toi­suutta. Seuraa­vaksi on tarkoitus kouluttaa ammat­ti­laisia kohtaamaan moninai­suutta.

– Suomessa sijais­van­hem­muuteen liittyy vielä ideaa­li­perheen tavoi­tetta, mikä ei vastaa sitä, mitä suoma­laiset perheet oikeasti ovat, Puustinen sanoo.

Erityisiä syitä sateen­kaa­ri­per­heiden syrji­miseen ei kuitenkaan ole, sillä sateen­kaa­ri­per­heissä arki on ihan saman­laista kuin muissakin lapsi­per­heissä: vilskettä riittää ja makaro­ni­laa­tikkoa kuluu. Tätä vahvistaa myös psyko­logian tohtorin Kia Aarnion tutkimus sateen­kaa­ri­per­heiden lasten hyvin­voin­nista, jossa osoit­tautui, että suurella enemmis­töllä sateen­kaa­ri­per­heiden lapsista on iloinen mieliala ja hyvä terveys, aivan kuten myös valta­väestön lapsilla.

Lisäksi sateen­kaa­ri­per­heiden vanhempien ja lasten suhteet ovat pääsään­töi­sesti hyvät.

– Sosiaa­lialan ammat­ti­lai­silta toivon avointa mieltä ja rohkeutta kysyä lisää. Meillä on järjes­tö­ken­tällä paljon osaamista, jota voi hyödyntää. Kaikkea ei tarvitse tietää, mutta omia tietojaan kannattaa päivittää, sanoo Heidi Puustinen.

Kaisa Yliruo­kanen