Virva Richter ja Mikko Suhonen työsken­te­levät kehitys­vam­maisten perhe­hoi­tajina Pieksä­mäellä. Riippuvuus kunnan toimek­sian­noista tekee perhe­hoi­tajan tilan­teesta käytän­nössä hyvin haavoit­tuvan. Elanto ja toimeentulo ovat suoraan riippu­vaisia siitä, miten jouhe­vasti asiat kuntien kanssa onnis­tuvat.

 

Iloiset lapsen äänet kaikuvat entisen kyläkoulun korkeissa huoneissa. Ekaluok­ka­lainen Kaisla ja 4-vuotias Aino touhuavat perheen kahden kis-san kanssa. Raija Puranen keskeyttää pyykkien viikkaa­misen hetkeksi ja rullaa terveh­timään pyörä­tuo­lilla.

Mikko Suhosen ja Virva Richterin perhe kasvoi rysäyk­sellä vuosi sitten syksyllä, kun kaksi yli kuusi­kymp­pistä kehitys­vam­maista naista muutti heidän luokseen asumaan. Ajatus perhe­hoi­to­kodin perus­ta­mi­sessa oli kytenyt mielessä jo pitkään.

Paris­kunta oli katsas­tellut tyhjilleen jääneitä kouluja ja asema­ra­ken­nuksia Savon alueelta. Sopiva paikka löytyi Pieksämäen maaseu­dulta keväällä 2014.

– Kotona työskentely tuntui houkut­te­le­valta. Tykkään hoito­työstä ja olen tottunut tekemään sitä, Suhonen kertoo.

Perhehoidon idea on, että hoitoon tulijat eivät ole asiakkaita vaan perheenjäseniä muiden joukossa.

Suhonen ja Richter ovat molemmat ammatiltaan lähihoi­tajia. Lisäksi Richte­rillä on sosiaa­lityön opinnot viimeistä harjoit­telua vaille valmiina.

Murheet ja kotityöt jaetaan
Perhe­hoidon idea on, että hoitoon tulijat eivät ole asiak­kaita vaan perheen­jä­seniä muiden joukossa. Arjessa jaetaan ilot ja surut. Jokainen saa tilaa olla ja elää oman persoo­nansa mukai­sesti, kunhan se ei häiritse perheen yhtei­se­lämää liikaa.

– Perhe­hoi­dossa on tärkeää, että kemiat kohtaavat hoitajan ja hoidet­tavan välillä. Tästä ei lähdetä työvuoron jälkeen kotiin rentou­tumaan, vaan yhdessä ollaan koko ajan, Richter muistuttaa.

Aamuisin Reetta Hotin huoneesta saattaa kuulua jytä jo aamuseit­se­mältä. Raija Puranen puolestaan nukkuu mielellään yhdeksään asti.

Hotti on perheen kakkos­kokki, joka myös raivaa astiat tiski­ko­neeseen ja pyyhkii pöydän. Hän käy musiik­ki­pii­rissä, silloin tällöin tanssi­massa ja seurailee mielellään perheen kissojen touhuilua. Eläimet ovat rakkaita jo omasta lapsuu­den­ko­dista, joka sekin oli maalla.

Puranen vastaa pyykkien viikkauk­sesta ja lukee joskus kirjoja lapsille. Hän käy kerran viikossa työtoi­min­nassa ja askar­te­lu­pii­rissä sekä viihtyy dekka­reiden parissa.

– Yritämme elää mahdol­li­simman taval­lista perhe-elämää, johon eivät kroonik­ko­ru­tiinit kuulu, Richter linjaa.

– Perheen nuorim­mainen sanoo usein, että Reetta on hänen paras kaverinsa. Reetta ei koskaan sano, että jokin idea on huono, vaan niitä lähdetään riemulla toteut­tamaan.

Perhehoitoliiton video Kodista kotiin esittelee perhehoitoa Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Kunto on kohen­tunut

Perhe­hoito sopii tilan­teeseen, jossa hoidettava tarvitsee apua, mutta on silti omatoi­minen ja pystyy liikkumaan itse. Se sopii erityi­sesti turvat­to­muutta ja yksinäi­syyttä kokeville ihmisille, jotka kaipaavat sosiaa­lisia kontakteja.

– Kotihoidon piirissä on ihmisiä, joita kiidä­tetään vähän väliä ambulans­silla sairaalaan. Osa käynneistä jäisi varmasti pois, kun sama ihminen seuraa tervey­den­tilaa ja huomaa muutokset ajoissa. Uskon, että perhe­hoito jopa vähentää erikois­sai­raan­hoidon tarvetta ja kustan­nuksia, Richter pohtii.

Arvio perustuu arjen kokemukseen. Molem­milla uusilla perheen­jä­se­nillä paino on pudonnut jopa 20 kiloa ilman sen kummempia kuureja. Normaali kotiruoka ja aiempaa liikku­vampi elämäntapa ovat tehneet tehtä­vänsä. Myös lääkkeitä on pystytty purkamaan pois yhteis­työssä lääkärin kanssa.

– Reetta jaksoi kävellä alkuvai­heessa ehkä 200 metriä. Nyt menee useita kilometrejä, kun lähdemme retkei­lemään, Richter muistelee.

– Parasta on se, kun asukkaat ja omaiset arvos­tavat tekemäämme työtä. Esimer­kiksi Raijan omaiset sanovat, että Raijalle oli lotto-voitto päästä meille asumaan.

Kuntayh­teistyö rakentuu hitaasti

Lainsää­dän­nöl­li­sesti perhe­hoito lasketaan kunnan omaksi toimin­naksi. Perhe­hoi­tajat eivät ole palkka­työ­suh­teessa kuntaan, mutta yleensä he eivät liioin ole yrittäjiä. Hoitaja saa hoito­palkkion ja kulukur­vauksen jokai­sesta hoidet­ta­vasta. Jos työtä haluaa tehdä ainoana ammat­tinaan, hoidet­tavia täytyy olla useita samalla kertaa.

Jos ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, hänen kuuluu päästä tehostetun palveluasumisen piiriin.

Riippuvuus kunnan toimek­sian­noista tekee perhe­hoi­tajan tilan­teesta käytän­nössä hyvin haavoit­tuvan. Elanto ja toimeentulo ovat suoraan riippu­vaisia siitä, miten jouhe­vasti asiat kuntien kanssa onnis­tuvat.

Kun Suhonen ja Richter kävivät ensim­mäisiä neuvot­teluja, kaikki näytti valoi­salta. Esimer­kiksi Pieksämäen kaupungin edustajat kertoivat, että perhe­hoitoa on kaivattu ja kannus­tivat ottamaan useampia asukkaita.

Käytän­nössä asukkaita ei kuitenkaan ole Hotin ja Purasen lisäksi löytynyt, vaikka tilaa olisi yhteensä kuudelle.

Perhe­hoi­tajat törmäävät myös siihen, että kunnissa ei tunneta perhe­hoitoa ennestään kovin hyvin. Esimer­kiksi välillä perhe­hoitoon saatetaan tarjota ihmisiä, jotka ovat jo liian heikko­kun­toisia hyötyäkseen siitä.

– Jos ihminen tarvitsee ympäri­vuo­ro­kau­tista hoivaa, hänen kuuluu päästä tehos­tetun palve­lua­su­misen piiriin, Richter muistuttaa.

– Kuntien kannattaa etsiä tietoa ja asian­tun­te­musta esimer­kiksi Perhe­hoi­to­liiton kautta, Suhonen rohkaisee.

Toimiva sijoi­tus­pro­sessi

Virva Richter ja Mikko Suhonen painot­tavat keski­näisen vuoro­pu­helun merki­tystä uuden asiakkaan sijoit­ta­mi­sessa.

Perhe­hoi­tajat arvos­tavat sitä, että kunnan työnte­kijät tulevat tutus­tumaan tiloihin ja hoitajien osaamiseen. Samalla selviää, millainen perhe on kyseessä ja millai­sille ihmisille se voisi sopia.

Esimer­kiksi Richterin ja Suhosen perheen vahvuus on liikkuva elämäntapa. Tällaiseen kotiin ei kannata sijoittaa ihmistä, joka ei liikun­ta­ky­kynsä puolesta selviä retkille mukaan. Se rajoit­taisi kaikkien elämää turhan paljon.

– Ihmisen taustoihin ja papereihin olisi tärkeää saada tutustua jo etukäteen. Perhe-hoitajan tulisi saada realis­tinen kuva ihmisten toimin­ta­ky­vystä, Richter tähdentää.

– Ensim­mäinen tapaa­minen olisi hyvä olla ihmisen sen hetki­sessä asuin­pai­kassa. Siinä nähdään puolin ja toisin, pelaa­vatko kemiat. Jos mahdol­linen uusi asukas tulee suoraan meille, seurauksena voi olla pettymys, jos homma ei toimikaan, Suhonen kuvaa.

Hanna Moilanen

Diakonia-ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan hoitopalkkioiden lakisääteinen­ minimi ei ole riittävä korvaustaso perhehoitajien kustannusten näkökulmasta. Kuntatalouden kannalta perhehoito näyttää kuitenkin olevan edullinen hoitomuoto palveluasumiseen tai sairaalahoitoon verrattuna. Selvityksen tulokset on julkaistu Ikäihmisten hyvinvointia rakentamassa -julkaisussa.