Virva Richter ja Mikko Suhonen työsken­te­levät kehitys­vam­maisten perhe­hoi­tajina Pieksä­mäellä. Riippuvuus kunnan toimek­sian­noista tekee perhe­hoi­tajan tilan­teesta käytän­nössä hyvin haavoit­tuvan. Elanto ja toimeentulo ovat suoraan riippu­vaisia siitä, miten jouhe­vasti asiat kuntien kanssa onnistuvat.

 

Iloiset lapsen äänet kaikuvat entisen kyläkoulun korkeissa huoneissa. Ekaluok­ka­lainen Kaisla ja 4-vuotias Aino touhuavat perheen kahden kis-san kanssa. Raija Puranen keskeyttää pyykkien viikkaa­misen hetkeksi ja rullaa terveh­timään pyörätuolilla.

Mikko Suhosen ja Virva Richterin perhe kasvoi rysäyk­sellä vuosi sitten syksyllä, kun kaksi yli kuusi­kymp­pistä kehitys­vam­maista naista muutti heidän luokseen asumaan. Ajatus perhe­hoi­to­kodin perus­ta­mi­sessa oli kytenyt mielessä jo pitkään.

Paris­kunta oli katsas­tellut tyhjilleen jääneitä kouluja ja asema­ra­ken­nuksia Savon alueelta. Sopiva paikka löytyi Pieksämäen maaseu­dulta keväällä 2014.

– Kotona työskentely tuntui houkut­te­le­valta. Tykkään hoito­työstä ja olen tottunut tekemään sitä, Suhonen kertoo.

Perhehoidon idea on, että hoitoon tulijat eivät ole asiakkaita vaan perheenjäseniä muiden joukossa.

Suhonen ja Richter ovat molemmat ammatiltaan lähihoi­tajia. Lisäksi Richte­rillä on sosiaa­lityön opinnot viimeistä harjoit­telua vaille valmiina.

Murheet ja kotityöt jaetaan
Perhe­hoidon idea on, että hoitoon tulijat eivät ole asiak­kaita vaan perheen­jä­seniä muiden joukossa. Arjessa jaetaan ilot ja surut. Jokainen saa tilaa olla ja elää oman persoo­nansa mukai­sesti, kunhan se ei häiritse perheen yhtei­se­lämää liikaa.

– Perhe­hoi­dossa on tärkeää, että kemiat kohtaavat hoitajan ja hoidet­tavan välillä. Tästä ei lähdetä työvuoron jälkeen kotiin rentou­tumaan, vaan yhdessä ollaan koko ajan, Richter muistuttaa.

Aamuisin Reetta Hotin huoneesta saattaa kuulua jytä jo aamuseit­se­mältä. Raija Puranen puolestaan nukkuu mielellään yhdeksään asti.

Hotti on perheen kakkos­kokki, joka myös raivaa astiat tiski­ko­neeseen ja pyyhkii pöydän. Hän käy musiik­ki­pii­rissä, silloin tällöin tanssi­massa ja seurailee mielellään perheen kissojen touhuilua. Eläimet ovat rakkaita jo omasta lapsuu­den­ko­dista, joka sekin oli maalla.

Puranen vastaa pyykkien viikkauk­sesta ja lukee joskus kirjoja lapsille. Hän käy kerran viikossa työtoi­min­nassa ja askar­te­lu­pii­rissä sekä viihtyy dekka­reiden parissa.

– Yritämme elää mahdol­li­simman taval­lista perhe-elämää, johon eivät kroonik­ko­ru­tiinit kuulu, Richter linjaa.

– Perheen nuorim­mainen sanoo usein, että Reetta on hänen paras kaverinsa. Reetta ei koskaan sano, että jokin idea on huono, vaan niitä lähdetään riemulla toteuttamaan.

Perhehoitoliiton video Kodista kotiin esittelee perhehoitoa Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Kunto on kohentunut

Perhe­hoito sopii tilan­teeseen, jossa hoidettava tarvitsee apua, mutta on silti omatoi­minen ja pystyy liikkumaan itse. Se sopii erityi­sesti turvat­to­muutta ja yksinäi­syyttä kokeville ihmisille, jotka kaipaavat sosiaa­lisia kontakteja.

– Kotihoidon piirissä on ihmisiä, joita kiidä­tetään vähän väliä ambulans­silla sairaalaan. Osa käynneistä jäisi varmasti pois, kun sama ihminen seuraa tervey­den­tilaa ja huomaa muutokset ajoissa. Uskon, että perhe­hoito jopa vähentää erikois­sai­raan­hoidon tarvetta ja kustan­nuksia, Richter pohtii.

Arvio perustuu arjen kokemukseen. Molem­milla uusilla perheen­jä­se­nillä paino on pudonnut jopa 20 kiloa ilman sen kummempia kuureja. Normaali kotiruoka ja aiempaa liikku­vampi elämäntapa ovat tehneet tehtä­vänsä. Myös lääkkeitä on pystytty purkamaan pois yhteis­työssä lääkärin kanssa.

– Reetta jaksoi kävellä alkuvai­heessa ehkä 200 metriä. Nyt menee useita kilometrejä, kun lähdemme retkei­lemään, Richter muistelee.

– Parasta on se, kun asukkaat ja omaiset arvos­tavat tekemäämme työtä. Esimer­kiksi Raijan omaiset sanovat, että Raijalle oli lotto-voitto päästä meille asumaan.

Kuntayh­teistyö rakentuu hitaasti

Lainsää­dän­nöl­li­sesti perhe­hoito lasketaan kunnan omaksi toimin­naksi. Perhe­hoi­tajat eivät ole palkka­työ­suh­teessa kuntaan, mutta yleensä he eivät liioin ole yrittäjiä. Hoitaja saa hoito­palkkion ja kulukur­vauksen jokai­sesta hoidet­ta­vasta. Jos työtä haluaa tehdä ainoana ammat­tinaan, hoidet­tavia täytyy olla useita samalla kertaa.

Jos ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, hänen kuuluu päästä tehostetun palveluasumisen piiriin.

Riippuvuus kunnan toimek­sian­noista tekee perhe­hoi­tajan tilan­teesta käytän­nössä hyvin haavoit­tuvan. Elanto ja toimeentulo ovat suoraan riippu­vaisia siitä, miten jouhe­vasti asiat kuntien kanssa onnistuvat.

Kun Suhonen ja Richter kävivät ensim­mäisiä neuvot­teluja, kaikki näytti valoi­salta. Esimer­kiksi Pieksämäen kaupungin edustajat kertoivat, että perhe­hoitoa on kaivattu ja kannus­tivat ottamaan useampia asukkaita.

Käytän­nössä asukkaita ei kuitenkaan ole Hotin ja Purasen lisäksi löytynyt, vaikka tilaa olisi yhteensä kuudelle.

Perhe­hoi­tajat törmäävät myös siihen, että kunnissa ei tunneta perhe­hoitoa ennestään kovin hyvin. Esimer­kiksi välillä perhe­hoitoon saatetaan tarjota ihmisiä, jotka ovat jo liian heikko­kun­toisia hyötyäkseen siitä.

– Jos ihminen tarvitsee ympäri­vuo­ro­kau­tista hoivaa, hänen kuuluu päästä tehos­tetun palve­lua­su­misen piiriin, Richter muistuttaa.

– Kuntien kannattaa etsiä tietoa ja asian­tun­te­musta esimer­kiksi Perhe­hoi­to­liiton kautta, Suhonen rohkaisee.

Toimiva sijoi­tus­pro­sessi

Virva Richter ja Mikko Suhonen painot­tavat keski­näisen vuoro­pu­helun merki­tystä uuden asiakkaan sijoittamisessa.

Perhe­hoi­tajat arvos­tavat sitä, että kunnan työnte­kijät tulevat tutus­tumaan tiloihin ja hoitajien osaamiseen. Samalla selviää, millainen perhe on kyseessä ja millai­sille ihmisille se voisi sopia.

Esimer­kiksi Richterin ja Suhosen perheen vahvuus on liikkuva elämäntapa. Tällaiseen kotiin ei kannata sijoittaa ihmistä, joka ei liikun­ta­ky­kynsä puolesta selviä retkille mukaan. Se rajoit­taisi kaikkien elämää turhan paljon.

– Ihmisen taustoihin ja papereihin olisi tärkeää saada tutustua jo etukäteen. Perhe-hoitajan tulisi saada realis­tinen kuva ihmisten toimin­ta­ky­vystä, Richter tähdentää.

– Ensim­mäinen tapaa­minen olisi hyvä olla ihmisen sen hetki­sessä asuin­pai­kassa. Siinä nähdään puolin ja toisin, pelaa­vatko kemiat. Jos mahdol­linen uusi asukas tulee suoraan meille, seurauksena voi olla pettymys, jos homma ei toimikaan, Suhonen kuvaa.

Hanna Moilanen

Diakonia-ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan hoitopalkkioiden lakisääteinen­ minimi ei ole riittävä korvaustaso perhehoitajien kustannusten näkökulmasta. Kuntatalouden kannalta perhehoito näyttää kuitenkin olevan edullinen hoitomuoto palveluasumiseen tai sairaalahoitoon verrattuna. Selvityksen tulokset on julkaistu Ikäihmisten hyvinvointia rakentamassa -julkaisussa.