Virva Richter ja Mikko Suhonen työskentelevät kehitysvammaisten perhehoitajina Pieksämäellä. Riippuvuus kunnan toimeksiannoista tekee perhehoitajan tilanteesta käytännössä hyvin haavoittuvan. Elanto ja toimeentulo ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten jouhevasti asiat kuntien kanssa onnistuvat.

 

Iloi­set lap­sen äänet kai­ku­vat enti­sen kylä­kou­lun kor­keissa huo­neissa. Ekaluokkalainen Kaisla ja 4‑vuotias Aino tou­hua­vat per­heen kah­den kis-san kanssa. Raija Puranen kes­keyt­tää pyyk­kien viik­kaa­mi­sen het­keksi ja rul­laa ter­veh­ti­mään pyörätuolilla.

Mikko Suhosen ja Virva Richterin perhe kas­voi rysäyk­sellä vuosi sit­ten syk­syllä, kun kaksi yli kuusi­kymp­pistä kehi­tys­vam­maista naista muutti hei­dän luok­seen asu­maan. Ajatus per­he­hoi­to­ko­din perus­ta­mi­sessa oli kyte­nyt mie­lessä jo pitkään.

Pariskunta oli kat­sas­tel­lut tyh­jil­leen jää­neitä kou­luja ja ase­ma­ra­ken­nuk­sia Savon alu­eelta. Sopiva paikka löy­tyi Pieksämäen maa­seu­dulta keväällä 2014.

– Kotona työs­ken­tely tun­tui hou­kut­te­le­valta. Tykkään hoi­to­työstä ja olen tot­tu­nut teke­mään sitä, Suhonen kertoo.

Perhehoidon idea on, että hoitoon tulijat eivät ole asiakkaita vaan perheenjäseniä muiden joukossa.

Suhonen ja Richter ovat molem­mat amma­til­taan lähi­hoi­ta­jia. Lisäksi Richterillä on sosi­aa­li­työn opin­not vii­meistä har­joit­te­lua vaille valmiina.

Murheet ja kotityöt jaetaan
Perhehoidon idea on, että hoi­toon tuli­jat eivät ole asiak­kaita vaan per­heen­jä­se­niä mui­den jou­kossa. Arjessa jae­taan ilot ja surut. Jokainen saa tilaa olla ja elää oman per­soo­nansa mukai­sesti, kun­han se ei häi­ritse per­heen yhtei­se­lä­mää liikaa.

– Perhehoidossa on tär­keää, että kemiat koh­taa­vat hoi­ta­jan ja hoi­det­ta­van välillä. Tästä ei läh­detä työ­vuo­ron jäl­keen kotiin ren­tou­tu­maan, vaan yhdessä ollaan koko ajan, Richter muistuttaa.

Aamuisin Reetta Hotin huo­neesta saat­taa kuu­lua jytä jo aamuseit­se­mältä. Raija Puranen puo­les­taan nuk­kuu mie­lel­lään yhdek­sään asti.

Hotti on per­heen kak­kos­kokki, joka myös rai­vaa astiat tis­ki­ko­nee­seen ja pyyh­kii pöy­dän. Hän käy musiik­ki­pii­rissä, sil­loin täl­löin tans­si­massa ja seu­rai­lee mie­lel­lään per­heen kis­so­jen tou­hui­lua. Eläimet ovat rak­kaita jo omasta lap­suu­den­ko­dista, joka sekin oli maalla.

Puranen vas­taa pyyk­kien viik­kauk­sesta ja lukee jos­kus kir­joja lap­sille. Hän käy ker­ran vii­kossa työ­toi­min­nassa ja askar­te­lu­pii­rissä sekä viih­tyy dek­ka­rei­den parissa.

– Yritämme elää mah­dol­li­sim­man taval­lista perhe-elä­mää, johon eivät kroo­nik­ko­ru­tii­nit kuulu, Richter linjaa.

– Perheen nuo­rim­mai­nen sanoo usein, että Reetta on hänen paras kave­rinsa. Reetta ei kos­kaan sano, että jokin idea on huono, vaan niitä läh­de­tään rie­mulla toteuttamaan.

Perhehoitoliiton video Kodista kotiin esittelee perhehoitoa Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Kunto on kohentunut

Perhehoito sopii tilan­tee­seen, jossa hoi­det­tava tar­vit­see apua, mutta on silti oma­toi­mi­nen ja pys­tyy liik­ku­maan itse. Se sopii eri­tyi­sesti tur­vat­to­muutta ja yksi­näi­syyttä koke­ville ihmi­sille, jotka kai­paa­vat sosi­aa­li­sia kontakteja.

– Kotihoidon pii­rissä on ihmi­siä, joita kii­dä­te­tään vähän väliä ambu­lans­silla sai­raa­laan. Osa käyn­neistä jäisi var­masti pois, kun sama ihmi­nen seu­raa ter­vey­den­ti­laa ja huo­maa muu­tok­set ajoissa. Uskon, että per­he­hoito jopa vähen­tää eri­kois­sai­raan­hoi­don tar­vetta ja kus­tan­nuk­sia, Richter pohtii.

Arvio perus­tuu arjen koke­muk­seen. Molemmilla uusilla per­heen­jä­se­nillä paino on pudon­nut jopa 20 kiloa ilman sen kum­mem­pia kuu­reja. Normaali koti­ruoka ja aiem­paa liik­ku­vampi elä­män­tapa ovat teh­neet teh­tä­vänsä. Myös lääk­keitä on pys­tytty pur­ka­maan pois yhteis­työssä lää­kä­rin kanssa.

– Reetta jak­soi kävellä alku­vai­heessa ehkä 200 met­riä. Nyt menee useita kilo­met­rejä, kun läh­demme ret­kei­le­mään, Richter muistelee.

– Parasta on se, kun asuk­kaat ja omai­set arvos­ta­vat teke­määmme työtä. Esimerkiksi Raijan omai­set sano­vat, että Raijalle oli lotto-voitto päästä meille asumaan.

Kuntayhteistyö rakentuu hitaasti

Lainsäädännöllisesti per­he­hoito las­ke­taan kun­nan omaksi toi­min­naksi. Perhehoitajat eivät ole palk­ka­työ­suh­teessa kun­taan, mutta yleensä he eivät lii­oin ole yrit­tä­jiä. Hoitaja saa hoi­to­palk­kion ja kulu­kur­vauk­sen jokai­sesta hoi­det­ta­vasta. Jos työtä haluaa tehdä ainoana ammat­ti­naan, hoi­det­ta­via täy­tyy olla useita samalla kertaa.

Jos ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, hänen kuuluu päästä tehostetun palveluasumisen piiriin.

Riippuvuus kun­nan toi­mek­sian­noista tekee per­he­hoi­ta­jan tilan­teesta käy­tän­nössä hyvin haa­voit­tu­van. Elanto ja toi­meen­tulo ovat suo­raan riip­pu­vai­sia siitä, miten jou­he­vasti asiat kun­tien kanssa onnistuvat.

Kun Suhonen ja Richter kävi­vät ensim­mäi­siä neu­vot­te­luja, kaikki näytti valoi­salta. Esimerkiksi Pieksämäen kau­pun­gin edus­ta­jat ker­toi­vat, että per­he­hoi­toa on kai­vattu ja kan­nus­ti­vat otta­maan useam­pia asukkaita.

Käytännössä asuk­kaita ei kui­ten­kaan ole Hotin ja Purasen lisäksi löy­ty­nyt, vaikka tilaa olisi yhteensä kuudelle.

Perhehoitajat tör­mää­vät myös sii­hen, että kun­nissa ei tun­neta per­he­hoi­toa ennes­tään kovin hyvin. Esimerkiksi välillä per­he­hoi­toon saa­te­taan tar­jota ihmi­siä, jotka ovat jo liian heik­ko­kun­toi­sia hyö­tyäk­seen siitä.

– Jos ihmi­nen tar­vit­see ympä­ri­vuo­ro­kau­tista hoi­vaa, hänen kuu­luu päästä tehos­te­tun pal­ve­lua­su­mi­sen pii­riin, Richter muistuttaa.

– Kuntien kan­nat­taa etsiä tie­toa ja asian­tun­te­musta esi­mer­kiksi Perhehoitoliiton kautta, Suhonen rohkaisee.

Toimiva sijoitusprosessi

Virva Richter ja Mikko Suhonen pai­not­ta­vat kes­ki­näi­sen vuo­ro­pu­he­lun mer­ki­tystä uuden asiak­kaan sijoittamisessa.

Perhehoitajat arvos­ta­vat sitä, että kun­nan työn­te­ki­jät tule­vat tutus­tu­maan tiloi­hin ja hoi­ta­jien osaa­mi­seen. Samalla sel­viää, mil­lai­nen perhe on kyseessä ja mil­lai­sille ihmi­sille se voisi sopia.

Esimerkiksi Richterin ja Suhosen per­heen vah­vuus on liik­kuva elä­män­tapa. Tällaiseen kotiin ei kan­nata sijoit­taa ihmistä, joka ei lii­kun­ta­ky­kynsä puo­lesta sel­viä ret­kille mukaan. Se rajoit­taisi kaik­kien elä­mää tur­han paljon.

– Ihmisen taus­toi­hin ja pape­rei­hin olisi tär­keää saada tutus­tua jo etu­kä­teen. Perhe-hoi­ta­jan tulisi saada rea­lis­ti­nen kuva ihmis­ten toi­min­ta­ky­vystä, Richter tähdentää.

– Ensimmäinen tapaa­mi­nen olisi hyvä olla ihmi­sen sen het­ki­sessä asuin­pai­kassa. Siinä näh­dään puo­lin ja toi­sin, pelaa­vatko kemiat. Jos mah­dol­li­nen uusi asu­kas tulee suo­raan meille, seu­rauk­sena voi olla pet­ty­mys, jos homma ei toi­mi­kaan, Suhonen kuvaa.

Hanna Moilanen

Diakonia-ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan hoitopalkkioiden lakisääteinen­ minimi ei ole riittävä korvaustaso perhehoitajien kustannusten näkökulmasta. Kuntatalouden kannalta perhehoito näyttää kuitenkin olevan edullinen hoitomuoto palveluasumiseen tai sairaalahoitoon verrattuna. Selvityksen tulokset on julkaistu Ikäihmisten hyvinvointia rakentamassa -julkaisussa.