Virva Richter ja Mikko Suhonen työskentelevät kehitysvammaisten perhehoitajina Pieksämäellä. Riippuvuus kunnan toimeksiannoista tekee perhehoitajan tilanteesta käytännössä hyvin haavoittuvan. Elanto ja toimeentulo ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten jouhevasti asiat kuntien kanssa onnistuvat.

 

Iloi­set lap­sen äänet kai­ku­vat enti­sen kylä­kou­lun kor­keissa huo­neissa. Eka­luok­ka­lai­nen Kaisla ja 4‑vuotias Aino tou­hua­vat per­heen kah­den kis-san kanssa. Raija Pura­nen kes­keyt­tää pyyk­kien viik­kaa­mi­sen het­keksi ja rul­laa ter­veh­ti­mään pyö­rä­tuo­lilla.

Mikko Suho­sen ja Virva Rich­te­rin perhe kas­voi rysäyk­sellä vuosi sit­ten syk­syllä, kun kaksi yli kuusi­kymp­pistä kehi­tys­vam­maista naista muutti hei­dän luok­seen asu­maan. Aja­tus per­he­hoi­to­ko­din perus­ta­mi­sessa oli kyte­nyt mie­lessä jo pit­kään.

Paris­kunta oli kat­sas­tel­lut tyh­jil­leen jää­neitä kou­luja ja ase­ma­ra­ken­nuk­sia Savon alu­eelta. Sopiva paikka löy­tyi Piek­sä­mäen maa­seu­dulta keväällä 2014.

– Kotona työs­ken­tely tun­tui hou­kut­te­le­valta. Tyk­kään hoi­to­työstä ja olen tot­tu­nut teke­mään sitä, Suho­nen ker­too.

Perhehoidon idea on, että hoitoon tulijat eivät ole asiakkaita vaan perheenjäseniä muiden joukossa.

Suho­nen ja Rich­ter ovat molem­mat amma­til­taan lähi­hoi­ta­jia. Lisäksi Rich­te­rillä on sosi­aa­li­työn opin­not vii­meistä har­joit­te­lua vaille val­miina.

Murheet ja kotityöt jaetaan
Per­he­hoi­don idea on, että hoi­toon tuli­jat eivät ole asiak­kaita vaan per­heen­jä­se­niä mui­den jou­kossa. Arjessa jae­taan ilot ja surut. Jokai­nen saa tilaa olla ja elää oman per­soo­nansa mukai­sesti, kun­han se ei häi­ritse per­heen yhtei­se­lä­mää lii­kaa.

– Per­he­hoi­dossa on tär­keää, että kemiat koh­taa­vat hoi­ta­jan ja hoi­det­ta­van välillä. Tästä ei läh­detä työ­vuo­ron jäl­keen kotiin ren­tou­tu­maan, vaan yhdessä ollaan koko ajan, Rich­ter muis­tut­taa.

Aamui­sin Reetta Hotin huo­neesta saat­taa kuu­lua jytä jo aamuseit­se­mältä. Raija Pura­nen puo­les­taan nuk­kuu mie­lel­lään yhdek­sään asti.

Hotti on per­heen kak­kos­kokki, joka myös rai­vaa astiat tis­ki­ko­nee­seen ja pyyh­kii pöy­dän. Hän käy musiik­ki­pii­rissä, sil­loin täl­löin tans­si­massa ja seu­rai­lee mie­lel­lään per­heen kis­so­jen tou­hui­lua. Eläi­met ovat rak­kaita jo omasta lap­suu­den­ko­dista, joka sekin oli maalla.

Pura­nen vas­taa pyyk­kien viik­kauk­sesta ja lukee jos­kus kir­joja lap­sille. Hän käy ker­ran vii­kossa työ­toi­min­nassa ja askar­te­lu­pii­rissä sekä viih­tyy dek­ka­rei­den parissa.

– Yri­tämme elää mah­dol­li­sim­man taval­lista perhe-elä­mää, johon eivät kroo­nik­ko­ru­tii­nit kuulu, Rich­ter lin­jaa.

– Per­heen nuo­rim­mai­nen sanoo usein, että Reetta on hänen paras kave­rinsa. Reetta ei kos­kaan sano, että jokin idea on huono, vaan niitä läh­de­tään rie­mulla toteut­ta­maan.

Perhehoitoliiton video Kodista kotiin esittelee perhehoitoa Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.

Kunto on kohentunut

Per­he­hoito sopii tilan­tee­seen, jossa hoi­det­tava tar­vit­see apua, mutta on silti oma­toi­mi­nen ja pys­tyy liik­ku­maan itse. Se sopii eri­tyi­sesti tur­vat­to­muutta ja yksi­näi­syyttä koke­ville ihmi­sille, jotka kai­paa­vat sosi­aa­li­sia kon­tak­teja.

– Koti­hoi­don pii­rissä on ihmi­siä, joita kii­dä­te­tään vähän väliä ambu­lans­silla sai­raa­laan. Osa käyn­neistä jäisi var­masti pois, kun sama ihmi­nen seu­raa ter­vey­den­ti­laa ja huo­maa muu­tok­set ajoissa. Uskon, että per­he­hoito jopa vähen­tää eri­kois­sai­raan­hoi­don tar­vetta ja kus­tan­nuk­sia, Rich­ter poh­tii.

Arvio perus­tuu arjen koke­muk­seen. Molem­milla uusilla per­heen­jä­se­nillä paino on pudon­nut jopa 20 kiloa ilman sen kum­mem­pia kuu­reja. Nor­maali koti­ruoka ja aiem­paa liik­ku­vampi elä­män­tapa ovat teh­neet teh­tä­vänsä. Myös lääk­keitä on pys­tytty pur­ka­maan pois yhteis­työssä lää­kä­rin kanssa.

– Reetta jak­soi kävellä alku­vai­heessa ehkä 200 met­riä. Nyt menee useita kilo­met­rejä, kun läh­demme ret­kei­le­mään, Rich­ter muis­te­lee.

– Parasta on se, kun asuk­kaat ja omai­set arvos­ta­vat teke­määmme työtä. Esi­mer­kiksi Rai­jan omai­set sano­vat, että Rai­jalle oli lotto-voitto päästä meille asu­maan.

Kuntayhteistyö rakentuu hitaasti

Lain­sää­dän­nöl­li­sesti per­he­hoito las­ke­taan kun­nan omaksi toi­min­naksi. Per­he­hoi­ta­jat eivät ole palk­ka­työ­suh­teessa kun­taan, mutta yleensä he eivät lii­oin ole yrit­tä­jiä. Hoi­taja saa hoi­to­palk­kion ja kulu­kur­vauk­sen jokai­sesta hoi­det­ta­vasta. Jos työtä haluaa tehdä ainoana ammat­ti­naan, hoi­det­ta­via täy­tyy olla useita samalla ker­taa.

Jos ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa, hänen kuuluu päästä tehostetun palveluasumisen piiriin.

Riip­pu­vuus kun­nan toi­mek­sian­noista tekee per­he­hoi­ta­jan tilan­teesta käy­tän­nössä hyvin haa­voit­tu­van. Elanto ja toi­meen­tulo ovat suo­raan riip­pu­vai­sia siitä, miten jou­he­vasti asiat kun­tien kanssa onnis­tu­vat.

Kun Suho­nen ja Rich­ter kävi­vät ensim­mäi­siä neu­vot­te­luja, kaikki näytti valoi­salta. Esi­mer­kiksi Piek­sä­mäen kau­pun­gin edus­ta­jat ker­toi­vat, että per­he­hoi­toa on kai­vattu ja kan­nus­ti­vat otta­maan useam­pia asuk­kaita.

Käy­tän­nössä asuk­kaita ei kui­ten­kaan ole Hotin ja Pura­sen lisäksi löy­ty­nyt, vaikka tilaa olisi yhteensä kuu­delle.

Per­he­hoi­ta­jat tör­mää­vät myös sii­hen, että kun­nissa ei tun­neta per­he­hoi­toa ennes­tään kovin hyvin. Esi­mer­kiksi välillä per­he­hoi­toon saa­te­taan tar­jota ihmi­siä, jotka ovat jo liian heik­ko­kun­toi­sia hyö­tyäk­seen siitä.

– Jos ihmi­nen tar­vit­see ympä­ri­vuo­ro­kau­tista hoi­vaa, hänen kuu­luu päästä tehos­te­tun pal­ve­lua­su­mi­sen pii­riin, Rich­ter muis­tut­taa.

– Kun­tien kan­nat­taa etsiä tie­toa ja asian­tun­te­musta esi­mer­kiksi Per­he­hoi­to­lii­ton kautta, Suho­nen roh­kai­see.

Toimiva sijoitusprosessi

Virva Rich­ter ja Mikko Suho­nen pai­not­ta­vat kes­ki­näi­sen vuo­ro­pu­he­lun mer­ki­tystä uuden asiak­kaan sijoit­ta­mi­sessa.

Per­he­hoi­ta­jat arvos­ta­vat sitä, että kun­nan työn­te­ki­jät tule­vat tutus­tu­maan tiloi­hin ja hoi­ta­jien osaa­mi­seen. Samalla sel­viää, mil­lai­nen perhe on kyseessä ja mil­lai­sille ihmi­sille se voisi sopia.

Esi­mer­kiksi Rich­te­rin ja Suho­sen per­heen vah­vuus on liik­kuva elä­män­tapa. Täl­lai­seen kotiin ei kan­nata sijoit­taa ihmistä, joka ei lii­kun­ta­ky­kynsä puo­lesta sel­viä ret­kille mukaan. Se rajoit­taisi kaik­kien elä­mää tur­han pal­jon.

– Ihmi­sen taus­toi­hin ja pape­rei­hin olisi tär­keää saada tutus­tua jo etu­kä­teen. Perhe-hoi­ta­jan tulisi saada rea­lis­ti­nen kuva ihmis­ten toi­min­ta­ky­vystä, Rich­ter täh­den­tää.

– Ensim­mäi­nen tapaa­mi­nen olisi hyvä olla ihmi­sen sen het­ki­sessä asuin­pai­kassa. Siinä näh­dään puo­lin ja toi­sin, pelaa­vatko kemiat. Jos mah­dol­li­nen uusi asu­kas tulee suo­raan meille, seu­rauk­sena voi olla pet­ty­mys, jos homma ei toi­mi­kaan, Suho­nen kuvaa.

Hanna Moi­la­nen

Diakonia-ammattikorkeakoulun selvityksen mukaan hoitopalkkioiden lakisääteinen­ minimi ei ole riittävä korvaustaso perhehoitajien kustannusten näkökulmasta. Kuntatalouden kannalta perhehoito näyttää kuitenkin olevan edullinen hoitomuoto palveluasumiseen tai sairaalahoitoon verrattuna. Selvityksen tulokset on julkaistu Ikäihmisten hyvinvointia rakentamassa -julkaisussa.