Jokainen sosiaalialan ammattilainen tuntee tilanteen, kun asiakkaan kanssa ei oikein päästä eteenpäin. Tunnelma voi olla hieman jähmettynyt. Asiakas pälyilee käsiään ja vilkuilee kelloa, eikä kumpikaan saa sanottua niitä oikeita sanoja.

 

Lasten kanssa on jo pitkään käytet­ty eri­laisia toimin­nal­lisia menetelmiä. On leikit­ty, pelat­tu ja kuvitel­tu. Aikuis­ten kanssa sen sijaan usein vain puhutaan. Ainakin vielä.

– Monel­la muul­la alal­la pelil­lisyyt­tä on paljon enem­män kuin sosi­aalialal­la, sanoo sosi­aal­i­työn­tek­i­jä, erikois­su­un­nit­teli­ja Tyt­ti Hyt­ti.

Hän kehit­tää aikuis­sosi­aal­i­työhön sovel­tuvia pelil­lisyy­den ja leikil­lisyy­den menetelmiä pääkaupunkiseudun sosi­aalialan osaamiskeskus Soc­cas­sa osana val­takun­nal­lista Pro Sos ­-han­ket­ta.

– Itse ajat­te­len, että pelil­lisyy­dessä sosi­aal­i­työssä olisi mah­dol­lisu­us asi­akkaan mukaan ottamiseen. Jos sosi­aal­i­työn­tek­i­jäkin olisi pelaa­ja, voitaisi­in rikkoa vira­nomais­roo­lia ja käsitel­lä asioi­ta yhdessä tutkaile­mal­la, Tyt­ti Hyt­ti sanoo.

Peli antaa keskustelulle turvallisen muodon ja tietyt sovitut rakenteet.

Peli antaa keskustelulle tur­val­lisen muodon ja tietyt sovi­tut rak­en­teet. Kaikille ei ole help­poa puhua henkilöko­htai­sista asiois­taan, saati sit­ten ongelmis­taan. Sopi­van pelin avul­la ne nou­se­vat kuitenkin esille luon­nos­taan. Toimin­nal­lisu­us luo puit­teet keskustelulle.

– Pelaami­nen on mon­elle tut­tua ja luon­nol­lista. Lisäk­si on ole­mas­sa eri­ta­soisia pele­jä, joista osaan pääsee mukaan hel­posti. Kaik­ki eivät ole virkkaa­jia tai ruuan­lait­ta­jia. Pelaami­nen on sel­l­aista, mihin on helpom­paa ihmis­ten päästä mukaan, sanoo erikois­su­un­nit­teli­ja Pekko Kähkö­nen, joka toimii Tyt­ti Hytin kehit­täjä­työ­pa­ri­na Soc­cas­sa.

Peli ja leikki kietoutuvat yhteen

Aikuis­sosi­aal­i­työn asi­akkaak­si ei tul­la ilman ongelmia, ja taval­lis­es­ti ne ovat kietoutuneet isok­si vyy­hdek­si, jota yksin on han­kala selvit­tää. Myös peleis­sä ratko­taan ongelmia, mut­ta siinä ohel­la kehit­tyvät ongel­man­ratkaisu­taidotkin.

Lisäk­si pelaami­nen ruokkii leikil­listä asen­noi­tu­mistapaa ja voimavarakeskeistä ajat­telua. Leikil­lisyys puolestaan on tutkimuk­ses­sa liitet­ty esimerkik­si ahdis­tuk­ses­ta ja masen­nuk­ses­ta toipumiseen ja luo­vaan ongelman­ ratkaisu­un.

– Peleis­sä ollaan kuitenkin akti­ivisia osal­lis­tu­jia. Pelaami­nen vaatii luovu­ut­ta ja heit­täy­tymistä. Sosi­aal­i­työn­tek­i­jä voi esimerkik­si Afrikan täh­den kaut­ta käy­dä läpi, mitkä ovat asi­akkaan elämän rosvot ja timan­tit tai mis­tä hän on läht­enyt ja mihin hän menos­sa. Monis­sa peleis­sä on elämästä tut­tua sym­bol­i­ikkaa ja tari­nal­lisu­ut­ta, Tyt­ti Hyt­ti sanoo.

Pelis­sä voi tur­val­lis­es­ti kokeil­la eri­laisia mah­dol­lisuuk­sia. Pelin ”taikapi­iri” mag­ic cir­cle irrot­taa pelaa­jan toiseen todel­lisu­u­teen, jos­sa on omat, pelis­sä sovi­tut sään­nöt.

Tässä suh­teessa pelil­lisyys eroaa leikil­lisyy­destä. Leik­ki on yleen­sä vapaam­paa ja luovem­paa, kun taas peleis­sä on selkeät sään­nöt, joi­ta kaik­ki nou­dat­ta­vat. Peleil­lä on myös selkeä alku ja lop­pu, mut­ta leikil­lä ei.

– Mielestäni pelil­lisyys ja leikil­lisyys kuitenkin liit­tyvät toisi­in­sa läheis­es­ti, sanoo Mir­ka Oinonen, joka työsken­telee pelaamisen koke­musasiantun­ti­jana Pekan ja Tytin kol­le­gana.

Lisäk­si han­kkeessa työsken­telee osal­lisu­u­den ja yhteis­tutk­i­ju­u­den koke­musasiantun­ti­jana Yon­tale Gebrene­gus.

– Toisaal­ta tutkimustra­di­tiot ovat olleet hyvin eril­liset, sil­lä pele­jä on tutkit­tu eri­tyis­es­ti mediatutkimuk­ses­sa ja leikil­lisyyt­tä varhaiskas­vatuk­ses­sa, sanoo Oinonen.

Pelaaminen ruokkii leikillistä asennoitumistapaa ja voimavarakeskeistä ajattelua.

Leikil­lisyy­destä tulee hel­posti mieleen leik­ki, mut­ta sen voi nähdä myös laa­jem­min.

– Leik­ki on tapa toimia ja ajatel­la. Asi­akastyössä se voidaan nähdä uskalluk­se­na hypätä ja kokeil­la jotain uut­ta, sanoo Pekko Kähkö­nen.

Leik­ki antaa myös työn­tek­i­jöille. Se voi tuo­da asi­akaspros­es­si­in uut­ta tulokul­maa ja toisen­laiset näkökul­mat voivat vähitellen paran­taa palvelu­jen laat­ua.

– Pelistä voi tul­la esi­in ihan mui­ta kysymyk­siä kuin mitä työn­tek­i­jä olisi osan­nut kysyä, ker­too Hyt­ti.

Jos asiakkaalla on peliongelma?

Aikuis­sosi­aal­i­työssä on asi­akkai­ta, joille itsessään pelaami­nen on ongel­ma. Hei­dän aikansa saat­taa kulua suurelta osin digipelien paris­sa. Kan­nat­taako tämän ryh­män kanssa hyö­dyn­tää pelil­lisiä menetelmiä?

– Tässä tilanteessa asi­akas voi olla pelaamises­sa asiantun­ti­ja. Pelaami­nen voi ihan itsessään olla väline pelaamis­es­ta keskustelu­un, sanoo Tyt­ti Hyt­ti.

Se antaa työn­tek­i­jälle tilaisu­u­den oppia, jos hänel­lä ei vielä ole riit­tävästi tietoa peleistä tai pelaamis­es­ta. Työn­tek­i­jän ennakkolu­u­lo­ton suh­tau­tu­mi­nen helpot­taa samal­la asi­akkaan tilan­net­ta.

– Jos menet paljon pelaa­vana sosi­aal­i­työn­tek­i­jän luokse, pelaamista ei tarvitse täl­löin piilotel­la. Se ei ole kauhea demoni, joka pitää pois­taa. Tärkeää on työn­tek­i­jän ymmär­ryk­sen ja tiedon lisäämi­nen, jot­ta voidaan keskit­tyä varsi­naisi­in ongelmi­in eikä siihen yhteen har­ras­tuk­seen, joka ihmisel­lä on, Mir­ka Oinonen sanoo

Sosped säätiön Digipelirajat’on­ ‑han­kkeen tutkimuskat­sauk­sen mukaan digipelaa­jista noin 8–12 pros­ent­tia on ongel­mallis­es­ti digipelaavia tai digipeliri­ip­pu­vaisia. Usein ongel­ma voi kuitenkin alun perin olla aiheutunut jostain muus­ta kuin itse pelaamis­es­ta. Esimerkik­si yksinäisyy­teen ja viiteryh­mästä syr­jäy­tymiseen saate­taan hakea apua peleistä. Toisaal­ta yksinäisel­lä voi olla peli­maail­mas­sa oma sosi­aa­li­nen verkos­ton­sa.

– Pelaami­nen ei vält­tämät­tä ole täl­laisen pelaa­jan kohdal­la se, mis­tä sosi­aal­i­työn­tek­i­jän kan­nat­taa aloit­taa ja sanoa, että ”nyt sul­la on tämä ongel­ma ja ker­ron, miten se kor­jataan.” Ennem­min voi läh­estyä asi­aa niin, että pyytää asi­akas­ta ker­tomaan pelaamis­es­ta, sanoo Tyt­ti Hyt­ti.

Sopiiko se kaikille?

Leikil­liset ja pelil­liset menetelmät saat­ta­vat joskus herät­tää aikui­sis­sa vas­tus­tus­ta.

– Jos leik­ki vain repäistään kon­tek­stis­taan miet­timät­tä, mitä sil­lä tehdään, tulee monel­la aikuisel­la vastareak­tio, sanoo Pekko Kähkö­nen.

On mietit­tävä tarkkaan, mil­lainen peli sopii mihinkin tilanteeseen.

– Pele­jä ei voi­da käyt­tää jokaisen asi­akkaan kanssa ilman hark­in­taa, vaan pitää aina miet­tiä, päästäänkö asi­akkaan kanssa pelil­lisen menetelmän avul­la parem­min jut­tuun, Mir­ka Oinonen jatkaa.

Ketään ei pidä pakottaa pelaamaan tai leikkimään, mutta moni saattaa kuitenkin kokeilun jälkeen innostua.

Työsken­te­lyn pitää olla kun­nioit­tavaa ja ihmis­ten on saata­va itse päät­tää, mihin he halu­a­vat osal­lis­tua. Ketään ei saa pakot­taa ja olen­naista on sal­li­va ja rohkai­se­va asenne, joka kan­nus­taa kokeile­maan.

– Pelil­lisyyt­tä ei kuitenkaan voi ottaa kaik­keen sosi­aal­i­työhön mukaan. Esimerkik­si kri­isi­ti­lanteisi­in se ei sovel­lu, Tyt­ti Hyt­ti sanoo.

Mil­loin pelil­lisiä menetelmiä oikein kan­nat­taisi käyt­tää?

– Esimerkik­si kun asi­akku­us alkaa uute­na tai joku tulee pitkän ajan jäl­keen uudelleen asi­akkaak­si, pitää tehdä palve­lu­tarpeen arvioin­ ti ja selvit­tää, mis­tä on kyse. Voisiko siinä elämän­ti­lanteen selvi­tyk­sessä eri osa-­alueis­sa pelil­lisyyt­tä jotenkin hyö­dyn­tää, Hyt­ti kysyy.

Han­kkeessa yksi mah­dol­lisu­us onkin kehit­tää pelilli­nen menetelmä, jon­ka avul­la voidaan käy­dä läpi asi­akkaan elämän­tari­naa. Se sopisi hyvin arvioin­ti­in, jos­sa käy­dään läpi elämän eri osa-­aluei­ta.

– Arvioin­nin lisäk­si hyö­type­leil­lä voi olla käyt­töä muu­tostyössä niin yksilön kuin ryh­mien kanssa. Tärkeää on myös kohtaami­nen ja vuorovaiku­tus. Jot­ta ihmi­nen läh­tee puhu­ maan omista asiois­taan, voivat leikil­liset ja pelil­liset menetelmät toimia jään­mur­ta­ji­na ja aut­taa luot­ta­muk­sen luomises­sa, Tyt­ti Hyt­ti sanoo.

Johdon tukea ja täydennyskoulutusta tarvitaan

Perus­toimeen­tu­lotuen Kela-­si­ir­ron jäl­keen aikuis­sosi­aal­i­työn toimeen­tu­lo­tukikeskeisyys on vähen­tynyt. Samaan aikaan pelil­lisyys on dig­i­tal­isaa­tion myötä lisään­tynyt toim­intaym­päristöis­sämme. Yhä use­ampi ihmi­nen tarkkailee esimerkik­si omaa kehoaan ja elämän­tapo­jaan eri­lais­ten akti­ivi­su­us­ran­nekkei­den ja mobi­il­i­ap­pi­en kaut­ta. Miltä aikuis­sosi­aal­i­työn tule­vaisu­us näyt­tää pelien osalta?

– Menetelmä on var­maankin nou­se­va, mut­ta se ei ehkä ole vielä kaikille se omin tapa tehdä sosi­aal­i­työtä, sanoo Tyt­ti Hyt­ti.

Mah­dol­lisu­udet pelil­lisyy­teen riip­pu­vat myös siitä, miten aikuis­sosi­aal­i­työ on kun­nis­sa organ­isoitu. Menetelmän hyö­dyn­tämiseen tarvi­taan täy­den­nysk­oulu­tus­ta ja johdon tukea. Usein vaa­di­taan muu­tos­ta toim­intakult­tuuri­in. Työn­tek­i­jöi­den pitää kokea, että tuki on ole­mas­sa ja pelil­lisyy­teen kan­nuste­taan. Ryh­mä­työl­lä voidaan luo­da lisää mah­dol­lisuuk­sia menetelmän käytölle.

– Esimerkik­si yhteis­tutk­i­ju­us on yksi sosi­aal­i­työn piiristä läht­enyt ryh­mä­työn muo­to, jota voidaan käyt­tää vaikut­tamiseen ja rak­en­teel­liseen sosi­aal­i­työhön. Yhteis­tutk­i­ju­udessa asi­akkaat ote­taan mukaan kehit­tämään palvelu­ja ja tuo­daan hei­dän äänen­sä esi­in ryhmä­ muo­tois­es­ti, Tyt­ti Hyt­ti ker­too.

Kehit­tämis­hankkeen tärkeänä tehtävänä on tehdä vaikut­tamistyötä, jot­ta pelil­lisiä menetelmiä rohkaistut­taisi­in kokeile­maan. Toim­intakult­tuurin muu­tos on avainase­mas­sa. Asi­akastyössä on annet­ta­va itselleen lupa löytää itses­tään leikilli­nen puoli.

– Avain­jut­tu on siinä, että mitä vaan, vaik­ka Uno-­ko­rt­te­ja, voi käyt­tää asi­akkaan kanssa. Se vaatii vain heit­täy­tymistä ja ajat­telua boksin ulkop­uolelta, sanoo Pekko Kähkö­nen.

Kaisa Yliruoka­nen

Pro Sos ‑han­ke on Euroopan sosi­aali­ra­has­ton 1.8.2016–31.12.2018 ajalle rahoit­ta­ma kahdek­san osa­hankkeen kokon­aisu­us, jol­la vahvis­te­taan asi­akaslähtöistä ja vaikut­tavaa sosi­aal­i­työtä maakun­nis­sa. Han­kkeessa on mukana 7 sosi­aalialan osaamiskeskus­ta, 95 kun­taa, Kun­tali­it­to ja Jyväskylän yliopisto/Kokkolan yliopis­tokeskus Chy­de­nius. Pelil­lisyys ja leikil­lisyys aikuis­sosi­aal­i­työssä ‑osa­hankkeessa kehitetään leikil­lisyy­den ja pelil­lisyy­den ele­ment­te­jä hyö­dyn­tävä sosi­aalisen kuntoutuk­sen toim­inta­malli. 

 

Ruokakau­pas­sa My Monopolyn pelin hin­ta on noin 40 euroa. Sen lisäk­si kulu­ja voi tul­la val­oku­vien tekemis­es­tä. Kuva: Kaisa Yliruoka­nen

Asumistaitoja Monopolin parissa

Vapaan elämän asioita voi harjoitella myös pelaamalla. Joskus se saattaa olla luentoa parempi vaihtoehto.

 

Asumisen monop­o­li syn­tyi eräänä aamu­na kolme vuot­ta sit­ten, kun Krim­i­naal­i­huol­lon tuk­isäätiön Kritsin asum­is­palveluko­or­di­naat­tori Mia Juselius oli aamul­la pitämässä luen­toa asumis­es­ta lyhy­taikaisvangeille Sin­in­auhasäätiön Miik­ka Rauti­aisen kanssa.

– Kuusi vankia kahdek­san hen­gen ryh­mästä iski pään­sä pöytään luen­nol­lamme. He eivät olleet kauhean innokkai­ta. Se oli todel­li­nen poh­jan­oteer­aus, sanoo Mia Juselius.

My Monopoly sopii oman alueen palvelujärjestelmän oppimiseen, päihdetyöhön ja nuorten kanssa työskentelyyn.

Juselius alkoi sil­loisen koulut­ta­japarin­sa kanssa miet­tiä, miten koulu­tus­ta saisi elävöitet­tyä ja pidet­tyä ihmiset hereil­lä.

– Lyhy­taikaisil­la vangeil­la on usein oppimis­vaikeuk­sia, eivätkä asi­at mene per­ille luen­noimal­la. Näi­den vankien elämä on mon­esti ollut myös aika risaista, he saat­ta­vat olla huonos­sa kun­nos­sa eikä heil­lä vält­tämät­tä ole ollut päi­h­teetön­tä aikaa sivi­ilis­sä vuosikym­meni­in. He ovet tip­puneet kaikesta. Näistä lähtöko­hdista syn­tyi idea pelistä.

Räätälöity My Monopoly

Mia Juselius on koulu­tuk­seltaan sosiono­mi (AMK) ja on ohjan­nut vanke­ja asun­toasiaois­sa jo 12 vuot­ta. Krim­i­naal­i­huol­lon tuk­isäätiön asum­is­palvelu­o­h­jaus on tarkoitet­tu asun­not­tomille tai epä­vakaissa olois­sa asuville vapau­tu­mas­sa oleville vangeille.

Työssä raken­netaan toimivia polku­ja vanki­las­ta vapau­teen yhteistyössä vanki­lan, van­gin ja kotikun­nan tai muu asum­ista tar­joa­van yhteistyö­ta­hon välil­lä.

Katso videolta, miten asumisen monopolia pelataan. Asumisen monopolia saa myös lainata. Kysy lisää mia.juselius@krits.fi.

Vanki­la on hyvä keino pysäyt­tää mah­dol­lis­es­ti jo pitkään jatkunut ongel­makierre. Lyhy­taikaisvan­git ovat usein vanki­las­sa ollessaan parem­mas­sa kun­nos­sa kuin ovat olleet vuosikym­meni­in. Vanki­las­sa he ovat selv­in­päin ja tavoitet­tavis­sa. Sivi­ilis­sä heitä ei tavoite­ta kovin hel­posti.

Mon­elle vangille asumisen asi­at eivät ole tut­tu­ja eikä heil­lä esimerkik­si ole tietoa siitä, miten toimia, jos naa­puri valit­taa tai sähköt lakkaa­vat toim­i­mas­ta mak­samat­toman lasku vuok­si. Ennen Mia Juselius käsit­teli näitä asioi­ta luen­noimal­la, nyt hän pelaa vankien kanssa vanke­ja varten tehdyl­lä monop­o­lil­la.

– Monop­o­li valikoi­tui pelik­si, kos­ka se sopii niin hyvin aiheeseen kiin­teistö­jen vuok­si. Mon­et vangeista ovat myös pelan­neet monop­o­lia. Ehkä se johtuu siitä, että useim­mil­la on las­ten­suo­jelu­laitostaus­taa ja siel­lä on pelat­tu sitä, Mia Juselius ker­too.

Asum­is­palvelu­o­h­jauk­ses­sa käytet­ty monop­o­li on raken­net­tu asumiseen teemaan sopi­vak­si My Monop­oly ­-pelistä. My Monop­o­lia myy­dään vähit­täiskaupois­sa ja inter­netis­sä, ja sen voi itse rak­en­taa tee­man mukaan sopi­vak­si. Asumisen monop­o­li on tehty käytet­täväk­si pääkaupunkiseudul­la, ja sitä pelaa­mal­la van­git oppi­vat tun­temaan myös tukipalvelu­verkos­toa, kuten velka­neu­von­taa ja Kelan palvelui­ta, asumisen käytän­nön asioiden lisäk­si.

Vankien mieleen

Peli on yritet­ty pitää mah­dol­lisim­man yksinker­taise­na ja siitä on pidet­ty kovasti. Kukaan vielä ole antanut kiel­teistä palautet­ta.

– Itse toimin pelis­sä kysyjänä ja tuo­ma­ri­na. Tarkoituk­se­na on pela­ta huumo­ril­la ja ren­nol­la meiningillä. Raha on pelis­sä mukana ja sitä kerätään. Yksi vangeista on aina rahas­ton­hoita­ja ja jo siitä syn­tyy heti alus­sa keskustelua, Mia Juselius ker­too.

Peliä pelataan 2–5 hen­gen joukkueis­sa, joten kenenkään ei tarvitse vas­ta­ta kysymyk­si­in yksin. Asi­at käy­dään läpi yhdessä keskustellen ja usein pelin myötä on päästy puhu­maan myös sel­l­ai­sista henkilöko­htai­sista asioista, joi­hin ei luen­nol­la olisi päästy.

– Tämä on parem­pi tapa kuin luen­to ja uskon, että näin asi­at jäävät hyvin mieleen. Peli myös rak­en­taa iloa ja luot­ta­mus­ta ja vaikut­taa ryh­mä­dy­nami­ikkaan. Uskon, että pelaami­nen on lyömässä läpi kuntout­tavaa toim­intaa tar­joavis­sa palveluis­sa.

Kaisa Yliruoka­nen

Pelivinkkejä aikuissosiaalityöhön

Bin­go-pelit eri­laisi­in keskuste­lu­teemoi­hin Per­in­teinen bin­go sopii käytet­täväk­si mon­en­lais­ten keskustelun apu­vä­li­neek­si ja bin­gon voi itse muoka­ta tarpeen mukaisek­si. Esimerkkinä kohtaamis­bin­go.

Elämäni peli – Game of my life 16–19-vuotiaille nuo­rille
Visuaalise­na nov­el­li, jos­sa keskeisessä roolis­sa on tari­na ja pelaa­jan tekemät valin­nat. Pelis­sä tehdään elämän­val­in­to­ja kodin, koulun ja vapaa-ajan tari­nois­sa.

eTyön­haku­peli
Net­ti- tai lau­tapeli, joka vahvis­taa työn­haun ja työelämän tieto­ja ja taito­ja.

Game of life ‑lau­tapeli
Jopa ruokakaupoista saatavis­sa ole­va peli, jos­sa pyritään elämään unelmien elämä. Pelis­sä pääsee muun muas­sa päät­tämään, jatkaako opin­to­ja vai ei.

Kepeli-peli maa­han­muut­ta­jien kotout­tamiseen
Kepeli – Kotou­tu­mista kehol­lisil­la ja pelil­lisil­lä menetelmil­lä ‑han­ke kehit­tää maa­han­muut­ta­jaryh­mien ohjaa­jille toimin­nal­lisia har­joit­tei­ta, joil­la voidaan vahvis­taa maa­han­muut­ta­jien yhteiskun­tati­etout­ta, hyv­in­voin­tia ja suomen kieltä.

Moti­vaat­tori-sovel­lus alko­holinkäytön tarkkailu­un
Helsin­gin Diakonissalaitok­sen, Aal­to-yliopis­ton tietotekni­ikan laitok­sen ja Ehyt ry:n yhdessä kehit­tämä sovel­lus, jon­ka avul­la voi seu­ra­ta omaa alko­holinkäyt­töään.

Nestori Nur­jamieli ‑lau­tapeli mie­len hyv­in­voin­nin tukemiseen
Mie­len­ter­veysseu­ran kehit­tämä peli rohkaisee (ikä)ihmisiä liikku­maan ja syn­nyt­tää oival­luk­sia siitä, miten pie­nil­lä teoil­la voi vaikut­taa omaan fyy­siseen ja psyykkiseen hyv­in­voin­ti­in.

Spi­ral-lau­tapeli mie­len­ter­veyskuntoutu­jille ja autismin kir­jon nuo­rille
Pelis­sä kuntoutu­ja arvioi omaa toim­intakykyään ja tun­nistaa henkilöko­htaisia kehi­tysko­hteitaan.

Hell­blade Senias Sto­ry työn­tek­i­jän oman osaamisen kehit­tämiseen
Digipeli, joka tar­joaa koke­muk­sen siitä, mil­laista on olla psykoot­ti­nen.

Depres­sion Quest
Inter­ak­ti­ivi­nen peli, jos­sa tari­naa eletään masen­tuneen henkilön näkökul­mas­ta. Ei sovel­lu asi­akkaiden kanssa pelat­tavak­si.

Lydia
Tari­napo­h­jainen seikkailu­peli, jos­sa koetaan aikuis­ten alko­holis­mi lapsen silmin.

Perus­tur­va-agili­ty
Sosi­aal­i­työn­tek­i­jä Otso Laak­sa­mon kehit­tämä tukivi­idakkoa iro­nisoi­va peli, jos­sa pelaa­ja joutuu selviy­tymään byrokra­t­ian rat­tais­sa.

Lisää pele­jä on koot­tu Pelat­en osal­liseks ‑han­kkeen pelikat­a­logi­in.

Läh­teet:
Tyt­ti Hytin, Pekko Kähkösen ja Mir­ka Oinosen haas­tat­telun lisäk­si jutus­sa on käytet­ty läh­teenä Hyper­me­di­apro­fes­sori Frans Mäyrän luen­toa 10.3.2017 Pelil­lisyys ja leikil­lisyys uuden­laisen vuorovaiku­tuk­sen mah­dol­lis­ta­jana sosi­aal­i­työssä ‑sem­i­naaris­sa sekä Leikil­lisyys ja pelil­lisyys ‑han­kkeessa tehtyä kir­jal­lisu­uskat­saus­ta.