Suomessa on hoiva-alalle vaikea saada työntekijöitä osittain siksi, että työ koetaan raskaaksi ja alipalkatuksi. Tilannetta voitaisiin korjata tekemällä työstä houkuttelevampaa parantamalla työoloja ja palkkoja.

 

Työvoima­pu­laa on kuitenkin usein lähdet­ty paikkaa­maan rekry­toimal­la työn­tek­i­jöik­si muun muas­sa siir­to­lais-­ ja maa­han­muut­ta­jataus­taisia hoita­jia, jot­ka ovat tois­taisek­si olleet valmi­impia tekemään raskas­ta työtä pienel­lä pal­ka­lla, sanoo väitöskir­jatutk­i­ja Antero Olakivi Helsin­gin yliopis­tos­ta.

Olakiv­en viimeis­te­ly­vai­heessa ole­va väitöskir­ja käsit­telee sitä, kuin­ka julkisen sek­torin van­hus­ten hoito­-organ­isaa­tiot pyrkivät vastaa­maan resurssip­u­lan aiheut­tami­in haasteisi­in ja muu­to­spaineisi­in.

Tutkimuk­seen haas­tatel­tu­jen, rekry­toin­nista vas­taavien toim­i­henkilöi­den näkökul­mas­ta maa­han­muut­ta­jataus­taiset työn­tek­i­jät vas­taa­vat usein ihan­net­ta itsenäis­es­tä, akti­ivis­es­ta ja vah­vasti motivoituneesta hoi­vatyön­tek­i­jästä. Varsinkin Afrikan tai Aasian maista tule­vat nähdään hel­posti nimeno­maan van­hushoivaan motivoituneina.

Täl­lainen ihan­noi­va puhe on Olakiv­en mielestä ymmär­ret­tävää, sil­lä se aset­taa sekä rekry­toi­jat että maa­han­muut­ta­jatyön­tek­i­jät myön­teiseen val­oon. Samal­la se voi estää meitä huo­maa­mas­ta hoi­vatyön ongelmia, kuten syr­jiviä käytän­töjä.

Tilastot osoittavat, että maahanmuuttajien on vaikea päästä ylenemään omassa työssään.

− Osa maa­han­muut­ta­jista kokee, että suo­ma­lainen työn­tek­i­jä voi valit­taa liial­lis­es­ta työmäärästä, mut­ta maa­han­muut­ta­jan on vaikeampi sanoa sitä, kos­ka häneltä odote­taan suurem­paa työ­panos­ta, innos­tuneisu­ut­ta ja jopa kiitol­lisu­ut­ta saa­mas­taan työstä.

Maahanmuuttajien lasikatto

Toki moni maa­han­muut­ta­ja on itsekin kiin­nos­tunut hoi­vatyöstä. Osa taas kat­soo, ettei työ vas­taa unelmia, mut­ta vai­h­toe­hdot työ­markki­noil­la ovat vähissä.

− Monille päät­täjille ja työ­nan­ta­jille olisi var­maankin helpot­tavaa ajatel­la, että muut­ta­jien akti­ivi­nen rekry­toin­ti hoi­vatyöhön palvelee aina myös maa­han­muut­ta­jien etu­ja. Maa­han­muut­ta­jat eivät kuitenkaan ole yht­enäi­nen ryh­mä, vaan yksilöitä siinä mis­sä muutkin.

Olakivi muis­tut­taa, että niin kauan kuin pidämme yllä mieliku­vaa kult­tuurin­sa vuok­si van­hus­työhön suun­tau­tu­vista maa­han­muut­ta­jista, on paine työolo­jen ja palkko­jen paran­tamiseen pienem­pi. Jos tämä mieliku­va särkyy, joudumme keskustele­maan syr­jin­nästä.

Vaik­ka maa­han­muut­ta­jataus­tais­ten hoiva­työntekijöiden työ­panos­ta ja sitoutuneisu­ut­ta arvoste­taankin, tilas­tot osoit­ta­vat, että hei­dän mah­dol­lisuuten­sa päästä ylen­emään omas­sa työssään ovat keskimäärin heikom­mat kuin syn­ty­suo­ma­laisil­la.

Eri­tyis­es­ti pääkaupunkiseudul­la on lisään­tynyt voimakkaasti maahanmuuttaja­ ja siir­to­lais­taus­tais­ten lähi­hoita­jien määrä van­hus­ten­hoi­dos­sa, mut­ta heitä palkataan sairaan­hoita­jik­si vähem­män ja johtavi­in tehtävi­in ei käytän­nössä lainkaan. Vuon­na 2013 lähi-­ ja sairaan­hoita­jista oli maa­han­muut­ta­jataus­taisia 11 pros­ent­tia, kun vuon­na 2004 hei­dän osuuten­sa oli 4 pros­ent­tia. Osas­ton­hoita­jista ja yli­hoita­jista heitä oli samana vuon­na 0,5 pros­ent­tia ja vuon­na 2004 0,3 pros­ent­tia.

– Kun ajat­telee julkisen keskustelun kiit­te­lyä siitä, kuin­ka hyviä ja sitoutunei­ta maa­han­muut­ta­jataus­taiset työn­tek­i­jät van­hus­ten­hoi­dos­sa ovat, alkaa miet­tiä, mis­tä siinä oikein on kyse.

Lisätään omatoimisuutta − ei resursseja

Olakivi on tutkimuk­ses­saan pää­tynyt siihen, että van­hus­ten­hoidon rak­en­teel­lisia ongelmia, kuten resurssip­u­laa ja työn raskaut­ta, on pyrit­ty ratkaise­maan eri­tyis­es­ti tuke­mal­la työn­tek­i­jöi­den oma­-aloit­teista ja akti­ivista toim­i­ju­ut­ta. Usein tämä tar­joil­laan ikään kuin mah­dol­lisuute­na saa­da toteut­taa itsenäisyyt­tään ja luovu­ut­taan ja päästä kehit­tymään omas­sa työssään.

Kos­ka Suomes­sa arvoste­taan ammatil­lista kehit­tymistä ja vah­vaa sitou­tu­mista ja itsenäi­syyttä van­hushoi­vatyössä, on täl­laisel­la ajat­telulla Olakiv­en mukaan myön­teinen kaiku.

Onko se syy olla parantamatta työolosuhteita ja palkkoja, jos jostain löytyy ihmisiä, jotka suostuvat työskentelemään nykyisin ehdoin?

– Kun keski­tymme myön­teiseen kehit­tämis­puheeseen, ei mei­dän tarvitse puhua siitä, onko meil­lä van­hus­työssä hoita­jia liian vähän.

Tämä näkyi Olakiv­en mukaan esimerkik­si sil­loin, kun van­hus­palvelu­lakia muo­toil­taes­sa jätet­ti­in laista pois hoita­jami­toi­tus. Sitä perustelti­in näke­myk­sel­lä, että hoita­jien määrä ei ole olen­nainen kysymys vaan se, mil­lä tavoin hoi­vatyö on organ­isoitu, jot­ta se tuk­isi hoita­jien akti­ivi­su­ut­ta.

Van­hus­ten hoidon rak­en­teel­lisia ongelmia yritetään ratkaista myös työ­paikoil­la. Esimiesase­mas­sa ole­vat joutu­vat entistä enem­män aktivoimaan ja kan­nus­ta­maan alaisi­aan – niin kan­ta­suo­ma­laisia kuin maa­han­muut­ta­jataus­taisia – sietämään työn raskaut­ta. Olakivi tulk­it­see, että heil­lä on nyt paine olla alais­ten­sa mielialo­jen, asen­tei­den ja psykol­o­gis­ten omi­naisuuk­sien asiantun­ti­joi­ta ja vaikut­taa hei­dän motivoitu­miseen­sa ja sitou­tu­miseen­sa.

Hoi­vatyön­tek­i­jöiltä odote­taan, että he ratkai­se­vat itse rak­en­teel­lisia pul­mia oman luovuuten­sa ja akti­ivi­suuten­sa avul­la. Usein maa­han­muut­ta­jat esimerkik­si joutu­vat itse ratkaise­maan, kuin­ka suh­tau­tua syr­jin­tään työkaverei­den tai van­husasi­akkaiden tahol­ta. Antero Olakivi muis­tut­taa, että kaikesta huoli­mat­ta moni maa­han­muut­ta­jataus­tainen hoi­vatyön­tek­i­jä on tyy­tyväi­nen työhön­sä ja sitoutunut siihen.

– Mut­ta onko se hyvä syy olla paran­ta­mat­ta työolo­suhtei­ta ja palkko­ja, jos jostain löy­tyy ihmisiä, jot­ka suos­tu­vat työsken­telemään nyky­isin ehdoin?

Iita Ket­tunen