Pariisin kaduilla nukkuu noin 40 000 koditonta. Ilman kännykkää viimeisetkin perhesiteet katkeavat ja hallinnolliset velvollisuudet työvoimatoimiston tai sosiaalivirkailijan kanssa jäävät hoitamatta. Pariisilainen avustusjärjestö jakaa nyt kodittomille puhelimia ilman liittymää ja myy liittymiä pikkurahalla.

 

 

Pari­isin kadul­la nukku­vien ihmis­ten kir­jo on mon­i­nainen. Kodit­tomien joukos­sa on niin lap­sia, nuo­ria ja van­huk­sia kuin tur­va­paikkapäätöstä odot­tavia pako­laisia. Neljännes kadul­la asu­vista käy päivit­täin palkkatyössä.

Myös avus­tusjär­jestöjä on ran­skalaiseen tapaan lukuisia. Yksi tar­joaa ruokaa, toinen lämpimän yösi­jan, kol­mas kän­nykän, neljäs pesukoneen ja viides sul­jet­ta­van lokeron omaisu­udelle. Pari­isin kaupun­ki lait­taa tänä tal­ve­na kor­ten­sa kekoon majoit­ta­mal­la kodit­to­mia naisia kaupung­in­talon tiloi­hin.

– Nimeni on Didi­er. Olen 75-vuo­tias ja häir­it­sen metro­matkaanne tänään sik­si, että kansaneläk­keeni peru­sosa ei riitä vuokraan ja ruokaan, kuu­luu väri­sevä miesääni metrovau­nun ovelta.

– Olen työsken­nel­lyt yli 20 vuot­ta rav­in­to­la-­alal­la mut­ta ymmär­rät­te­hän, tuo­hon aikaan rav­in­toloit­si­jat eivät mak­sa­neet ­sosi­aali- ja eläke­mak­su­ja. Otan kiitol­lise­na vas­taan pikkuko­likot ja jos teil­lä on jotakin syötävää, olen siitäkin iloinen.

Didier­iä seu­raa ker­juukup­pia ojen­tel­e­va ham­paa­ton hanuristi, jol­lakin tun­tem­at­toma­l­la kielel­lä mol­lis­sa laula­va nainen ja suur­ta koiraa mukanaan kul­jet­ta­va run­saasti tatuoitu nuorim­ies, joka ei halua ker­toa itses­tään muu­ta kuin että kaipaa ruokara­haa ja tupakkaa. Suurkaupun­gin köy­hyys näkyy ja kuu­luu.

Ran­skas­sa on arvi­ol­ta 150 000 kodi­ton­ta, ja heistä on 40 000 Pari­isin alueel­la. Kaupung­in­jo­hta­ja Anne Hidal­gon laskelmien mukaan Pari­i­sista puut­tuu kol­me­tuhat­ta majoi­tu­s­paikkaa.

Vasta kun vatsa on täynnä, voidaan miettiä yhdessä koulutusta ja työn saantia.

Vak­i­tu­isia asun­to­la- ja yöma­japaikko­ja on samal­la alueel­la yhteen­sä 10 000. Lisäk­si 6 000 asun­no­ton­ta majoite­taan hotellei­hin. Urheiluhallei­hin avat­tu­jen hätä­ma­joi­tustilo­jen lisäk­si Pari­isin kaupun­ki majoit­taa tänä tal­ve­na ensim­mäistä ker­taa kodit­to­mia kaupung­in­talon tiloi­hin. Kak­si juh­lasalia on muutet­tu maku­usaleik­si, jois­sa voi yöpyä kaikki­aan viisikym­men­tä naista.

Ensin tarvitaan luottamusta

Katu­par­tioidemme tarkoituk­se­na on läh­estyä ihmisiä, jot­ka asu­vat kadul­la, hylä­tyis­sä raken­nuk­sis­sa tai Pari­isin keskus­tan maanti­etun­neleis­sa, ker­too Emmaus-avus­tusjär­jestön katu­par­tioista vas­taa­va Sakhri Laouar.

– Vapaae­htoistyön­tek­i­jöi­den palaut­teen perus­teel­la piir­rämme kar­tan niistä ihmi­sistä, jot­ka halu­a­vat apuamme. Ketään ei voi pakot­taa avun piiri­in, jatkaa Laouar.

Hänen mukaansa vaikein­ta on luot­ta­muk­sel­lisen suh­teen luomi­nen, joka har­voin syn­tyy ensim­mäisel­lä tapaamisel­la.

– Jos siinä onnis­tu­taan, kodi­ton ohjataan mei­dän tai jonkin yhteistyökump­panin sosi­aalivirkail­i­jan luo, joka kar­toit­taa henkilön oikeudet asun­toon, ter­vey­den­hoitoon ja perus­toimeen­tu­lo­tu­keen.

– Vas­ta kun vat­sa on täyn­nä ja muut perus­tarpeet tyy­dytet­tyjä voidaan miet­tiä yhdessä koulu­tus­ta ja työn saan­tia.

Vaik­ka kon­tak­ti syn­tyy ja kodi­ton olisi valmis otta­maan apua vas­taan, Sakhri Laouar ker­too par­tioiden tör­määvän usein siihen, että hätä­ma­joi­tu­s­paikat ovat täyn­nä ja psyki­a­trista hoitoa tarvit­seville ei löy­dy laito­spaikkaa. Ihmis­ten saamista pois kadul­ta vaikeut­taa myös se, että huhtiku­un alus­sa talvek­si avatut hätä­ma­joi­tuskeskuk­set sulke­vat oven­sa.

Samal­la kun hätä­ma­joituk­set sulke­vat oven­sa, myös mak­sukyvyt­tömät vuokralaiset lentävät ulos asun­nois­taan. Mar­rasku­un ensim­mäisen ja maalisku­un viimeisen päivän välisenä aikana vuokralaisen irti­sanomi­nen asun­nos­ta on kiel­let­tyä. Kun kansalli­nen suo­ja-aika trêve hiver­nale päät­tyy, näkyy se monel­la tapaa Pari­isin katuku­vas­sa.

– Jos kodit­toman elämän­ti­lanne on talvikau­den aikana osoit­tanut joitakin paran­tu­misen merkke­jä, ensim­mäi­nen huhtiku­u­ta palataan takaisin lähtöru­u­tu­un, Sakhri Laouar toteaa.

Puhelin on elinehto

Emmaus-avus­tusjär­jestön riveis­sä huo­mat­ti­in jo viisi vuot­ta sit­ten, miten vaikeaa työn­haku on ilman osoitet­ta ja puhe­lin­nu­meroa.

– Kadul­la asu­vien työl­listämis­tem­pauk­sen yhtey­dessä huo­masimme, että kaikil­la työl­listyneil­lä oli jotakin yhteistä, nimit­täin kän­nykkä. Samal­la meille selvisi, miten suuren osan puhe­li­men ylläpi­to vei hei­dän bud­jetis­taan, ker­too kän­nykkä­op­er­aa­tios­ta vas­taa­va Jean Dey­di­er.

– Halusimme, että mah­dol­lisim­man moni saisi puhe­li­men käyt­töön­sä ilman kohtu­ut­to­mia taloudel­lisia uhrauk­sia. Ostimme kasan käytet­tyjä puhe­lim­ia, jot­ka asen­net­ti­in toim­i­maan mak­sullisil­la sim-kor­te­il­la. Nyt kän­nyköitä on jaet­tu jo 10 000, Jean Dey­di­er sanoo ylpeänä.

Hän ker­too jär­jestön osta­van sim-kort­te­ja oper­aat­tor­eil­ta edullis­es­ti tukkuhin­taan ja myyvän ne eteen­päin tarpeessa oleville pikku­ra­hal­la.

Tuttu ääni puhelimessa kesken kovan arjen pelastaa huononkin päivän.

– Kän­nykkä on kadul­la asu­van ain­oa osoite. Se on mon­elle viimeinen side per­heeseen ja muuhun yhteiskun­taan. Lisäk­si ilman puhe­lin­ta on nykyään läh­es mah­do­ton­ta käyt­tää inter­netin kaut­ta toimivia julk­isia palvelu­ja.

Jean Dey­di­er suun­nit­telee, että nyt kun käytet­tyjä puhe­lim­ia on alet­tu lait­taa kun­toon jär­jestön työl­listämisver­stais­sa, niitä voidaan jakaa entistä enem­män.

Kadul­la asu­va Kata­ri­na Ilic ker­too Emmauk­sen lahjoit­ta­man puhe­li­men muut­ta­neen hänen elämän­sä. Työn­haku tun­tuu vielä kaukaiselta ajatuk­selta, mut­ta yhtey­den­pito ulko­maille jääneeseen per­heeseen pitää nuoren naisen kasas­sa.

– Tieto siitä, että läheisil­läni on kaik­ki hyvin aut­taa jak­samaan eteen­päin. Tut­tu ääni puhe­limes­sa kesken kovan arjen pelas­taa huononkin päivän, Kata­ri­na Ilic sanoo.

Ser­bias­ta Pari­isin pohjoisi­in kort­telei­hin eksynyt Kata­ri­na sanoo, että ei ole varsi­nais­es­ti ker­tonut kotiväelleen asu­vansa kadul­la.

– En halua hei­dän huolestu­van.

Katupalveluita kodittomille

Kän­nykkä­op­er­aa­tion lisäk­si kodit­tomille on avat­tu tilo­ja, jois­sa on lukit­tavia lokeroi­ta. Niihin voi jät­tää henkilöko­htaisen omaisuuten­sa esimerkik­si työhaas­tat­telun ajak­si.

Uusimpia palvelu­ja ovat katu­ja kiertävät paket­ti­au­tot, joi­hin on sijoitet­tu pesukone ja kän­nykkäap­likaa­tio, jon­ka avul­la kort­telin asukkaat ja avus­tustyön­tek­i­jät voivat paikallis­taa kodit­toman ja tar­jo­ta ruokaa tai muu­ta apua.

Talvikuukausi­na jois­sakin kun­nis­sa jae­taan kadul­la asu­vien selviy­tymis­pakkauk­sia, jois­sa on maku­u­pus­si, vesip­ul­lo, ham­mashar­ja ja kyn­sileikkuri. Yht­enä vuon­na jaos­sa oli myös kokoon­taitet­tavia telt­to­ja. Merkit­tävin avus­tus­muo­to on kuitenkin edelleen ruoan jakelu. Tun­netun ran­skalaiskoomikon Coluchen 1980-luvul­la perus­ta­ma Les Restos du Cœur ‑avus­tusjär­jestö on paisunut 51 000 vapaae­htoistyön­tek­i­jän pyörit­tämäk­si jät­tior­gan­isaa­tiok­si, joka jakaa 130 miljoon­aa ruo­ka-annos­ta vuosit­tain.

Oikeus kulttuuriin

Kos­ka kult­tuurin tulisi kuu­lua myös syr­jäy­tynei­den kansalais­ten elämään, Cul­tures du Coeur avus­tusjär­jestö antaa sosi­aal­i­toimen kaut­ta köy­hille vuosit­tain 250 000 ilmaista teatteri‑, konsertti‑, eloku­va- ja muu­ta kult­tuu­ri­ta­pah­tu­man pää­sylip­pua. Samal­la ratkaistaan myymät­tä jäänei­den lip­pu­jen ongel­ma ja kat­so­mo saadaan täy­teen.
Syr­jäy­tynei­den kult­tuuri­har­ras­tus ei rajoitu vain kat­so­mossa istu­miseen.

Deux­ième Marche ‑avus­tusjär­jestö kierteli pari vuot­ta sit­ten Pari­isin kaduil­la jaka­mas­sa kodit­tomille lainaksi kameroi­ta. Kadun asukeista muu­ta­mat innos­tu­i­v­at pro­jek­tista. Näin syn­tyi kaupung­in­talon tilois­sa pidet­ty näyt­te­ly, joka koot­ti­in kol­men­toista kodit­toman ottamista val­oku­vista. Kadun näkökul­mas­ta ote­tut kuvat herät­tivät kaupunki­laiset huo­maa­maan, miten monel­la taval­la Pari­isia voi kat­soa: osalle kansalai­sista suihkulähde onkin kylpy­huone.

Joitakin vuosia sit­ten kodit­tomien joukos­ta valikoiti­in myös miehiä ja naisia, jot­ka innos­tu­i­v­at ker­tomaan elämästään näyt­tämöl­lä. Ammat­tinäyt­telijöiltä saa­mansa koulu­tuk­sen jäl­keen kadun asukkaiden huumo­ril­la höys­te­ty­istä pätk­istä koot­ti­in koko illan kestänyt näytös.

Vir­pi Lat­va