Pariisin kaduilla nukkuu noin 40 000 koditonta. Ilman kännykkää viimeisetkin perhesiteet katkeavat ja hallinnolliset velvollisuudet työvoimatoimiston tai sosiaalivirkailijan kanssa jäävät hoitamatta. Pariisilainen avustusjärjestö jakaa nyt kodittomille puhelimia ilman liittymää ja myy liittymiä pikkurahalla.

 

 

Parii­sin kadulla nuk­ku­vien ihmis­ten kirjo on moni­nai­nen. Kodit­to­mien jou­kossa on niin lap­sia, nuo­ria ja van­huk­sia kuin tur­va­paik­ka­pää­töstä odot­ta­via pako­lai­sia. Nel­jän­nes kadulla asu­vista käy päi­vit­täin palk­ka­työssä.

Myös avus­tus­jär­jes­töjä on rans­ka­lai­seen tapaan lukui­sia. Yksi tar­joaa ruo­kaa, toi­nen läm­pi­män yösi­jan, kol­mas kän­ny­kän, nel­jäs pesu­ko­neen ja vii­des sul­jet­ta­van loke­ron omai­suu­delle. Parii­sin kau­punki lait­taa tänä tal­vena kor­tensa kekoon majoit­ta­malla kodit­to­mia nai­sia kau­pun­gin­ta­lon tiloi­hin.

– Nimeni on Didier. Olen 75-vuo­tias ja häi­rit­sen met­ro­mat­kaanne tänään siksi, että kan­sa­ne­läk­keeni perus­osa ei riitä vuo­kraan ja ruo­kaan, kuu­luu väri­sevä mie­sääni met­ro­vau­nun ovelta.

– Olen työs­ken­nel­lyt yli 20 vuotta ravin­tola-­alalla mutta ymmär­rät­te­hän, tuo­hon aikaan ravin­to­loit­si­jat eivät mak­sa­neet ­sosi­aali- ja elä­ke­mak­suja. Otan kii­tol­li­sena vas­taan pik­ku­ko­li­kot ja jos teillä on jota­kin syö­tä­vää, olen sii­tä­kin iloi­nen.

Didie­riä seu­raa ker­juu­kup­pia ojen­te­leva ham­paa­ton hanu­risti, jol­la­kin tun­te­mat­to­malla kie­lellä mol­lissa lau­lava nai­nen ja suurta koi­raa muka­naan kul­jet­tava run­saasti tatuoitu nuo­ri­mies, joka ei halua ker­toa itses­tään muuta kuin että kai­paa ruo­ka­ra­haa ja tupak­kaa. Suur­kau­pun­gin köy­hyys näkyy ja kuu­luu.

Rans­kassa on arviolta 150 000 kodi­tonta, ja heistä on 40 000 Parii­sin alu­eella. Kau­pun­gin­joh­taja Anne Hidal­gon las­kel­mien mukaan Parii­sista puut­tuu kol­me­tu­hatta majoi­tus­paik­kaa.

Vasta kun vatsa on täynnä, voidaan miettiä yhdessä koulutusta ja työn saantia.

Vaki­tui­sia asun­tola- ja yöma­ja­paik­koja on samalla alu­eella yhteensä 10 000. Lisäksi 6 000 asunn­o­tonta majoi­te­taan hotel­lei­hin. Urhei­lu­hal­lei­hin avat­tu­jen hätä­ma­joi­tus­ti­lo­jen lisäksi Parii­sin kau­punki majoit­taa tänä tal­vena ensim­mäistä ker­taa kodit­to­mia kau­pun­gin­ta­lon tiloi­hin. Kaksi juh­la­sa­lia on muu­tettu makuusa­leiksi, joissa voi yöpyä kaik­ki­aan vii­si­kym­mentä naista.

Ensin tarvitaan luottamusta

Katu­par­tioi­demme tar­koi­tuk­sena on lähes­tyä ihmi­siä, jotka asu­vat kadulla, hylä­tyissä raken­nuk­sissa tai Parii­sin kes­kus­tan maan­tie­tun­ne­leissa, ker­too Emmaus-avus­tus­jär­jes­tön katu­par­tioista vas­taava Sakhri Laouar.

– Vapaa­eh­tois­työn­te­ki­jöi­den palaut­teen perus­teella piir­rämme kar­tan niistä ihmi­sistä, jotka halua­vat apuamme. Ketään ei voi pakot­taa avun pii­riin, jat­kaa Laouar.

Hänen mukaansa vai­keinta on luot­ta­muk­sel­li­sen suh­teen luo­mi­nen, joka har­voin syn­tyy ensim­mäi­sellä tapaa­mi­sella.

– Jos siinä onnis­tu­taan, kodi­ton ohja­taan mei­dän tai jon­kin yhteis­työ­kump­pa­nin sosi­aa­li­vir­kai­li­jan luo, joka kar­toit­taa hen­ki­lön oikeu­det asun­toon, ter­vey­den­hoi­toon ja perus­toi­meen­tu­lo­tu­keen.

– Vasta kun vatsa on täynnä ja muut perus­tar­peet tyy­dy­tet­tyjä voi­daan miet­tiä yhdessä kou­lu­tusta ja työn saan­tia.

Vaikka kon­takti syn­tyy ja kodi­ton olisi val­mis otta­maan apua vas­taan, Sakhri Laouar ker­too par­tioi­den tör­mää­vän usein sii­hen, että hätä­ma­joi­tus­pai­kat ovat täynnä ja psy­kiat­rista hoi­toa tar­vit­se­ville ei löydy lai­tos­paik­kaa. Ihmis­ten saa­mista pois kadulta vai­keut­taa myös se, että huh­ti­kuun alussa tal­veksi ava­tut hätä­ma­joi­tus­kes­kuk­set sul­ke­vat ovensa.

Samalla kun hätä­ma­joi­tuk­set sul­ke­vat ovensa, myös mak­su­ky­vyt­tö­mät vuo­kra­lai­set len­tä­vät ulos asun­nois­taan. Mar­ras­kuun ensim­mäi­sen ja maa­lis­kuun vii­mei­sen päi­vän väli­senä aikana vuo­kra­lai­sen irti­sa­no­mi­nen asun­nosta on kiel­let­tyä. Kun kan­sal­li­nen suoja-aika trêve hiver­nale päät­tyy, näkyy se monella tapaa Parii­sin katu­ku­vassa.

– Jos kodit­to­man elä­män­ti­lanne on tal­vi­kau­den aikana osoit­ta­nut joi­ta­kin paran­tu­mi­sen merk­kejä, ensim­mäi­nen huh­ti­kuuta pala­taan takai­sin läh­tö­ruu­tuun, Sakhri Laouar toteaa.

Puhelin on elinehto

Emmaus-avus­tus­jär­jes­tön riveissä huo­mat­tiin jo viisi vuotta sit­ten, miten vai­keaa työn­haku on ilman osoi­tetta ja puhe­lin­nu­me­roa.

– Kadulla asu­vien työl­lis­tä­mis­tem­pauk­sen yhtey­dessä huo­ma­simme, että kai­killa työl­lis­ty­neillä oli jota­kin yhteistä, nimit­täin kän­nykkä. Samalla meille sel­visi, miten suu­ren osan puhe­li­men yllä­pito vei hei­dän bud­je­tis­taan, ker­too kän­nyk­kä­ope­raa­tiosta vas­taava Jean Dey­dier.

– Halusimme, että mah­dol­li­sim­man moni saisi puhe­li­men käyt­töönsä ilman koh­tuut­to­mia talou­del­li­sia uhrauk­sia. Ostimme kasan käy­tet­tyjä puhe­li­mia, jotka asen­net­tiin toi­mi­maan mak­sul­li­silla sim-kor­teilla. Nyt kän­ny­köitä on jaettu jo 10 000, Jean Dey­dier sanoo ylpeänä.

Hän ker­too jär­jes­tön osta­van sim-kort­teja ope­raat­to­reilta edul­li­sesti tuk­ku­hin­taan ja myy­vän ne eteen­päin tar­peessa ole­ville pik­ku­ra­halla.

Tuttu ääni puhelimessa kesken kovan arjen pelastaa huononkin päivän.

– Kän­nykkä on kadulla asu­van ainoa osoite. Se on monelle vii­mei­nen side per­hee­seen ja muu­hun yhteis­kun­taan. Lisäksi ilman puhe­linta on nyky­ään lähes mah­do­tonta käyt­tää inter­ne­tin kautta toi­mi­via jul­ki­sia pal­ve­luja.

Jean Dey­dier suun­nit­te­lee, että nyt kun käy­tet­tyjä puhe­li­mia on alettu lait­taa kun­toon jär­jes­tön työl­lis­tä­mis­vers­taissa, niitä voi­daan jakaa entistä enem­män.

Kadulla asuva Kata­rina Ilic ker­too Emmauk­sen lah­joit­ta­man puhe­li­men muut­ta­neen hänen elä­mänsä. Työn­haku tun­tuu vielä kau­kai­selta aja­tuk­selta, mutta yhtey­den­pito ulko­maille jää­nee­seen per­hee­seen pitää nuo­ren nai­sen kasassa.

– Tieto siitä, että lähei­sil­läni on kaikki hyvin aut­taa jak­sa­maan eteen­päin. Tuttu ääni puhe­li­messa kes­ken kovan arjen pelas­taa huo­non­kin päi­vän, Kata­rina Ilic sanoo.

Ser­biasta Parii­sin poh­joi­siin kort­te­lei­hin eksy­nyt Kata­rina sanoo, että ei ole var­si­nai­sesti ker­to­nut koti­väel­leen asu­vansa kadulla.

– En halua hei­dän huo­les­tu­van.

Katupalveluita kodittomille

Kän­nyk­kä­ope­raa­tion lisäksi kodit­to­mille on avattu tiloja, joissa on lukit­ta­via loke­roita. Nii­hin voi jät­tää hen­ki­lö­koh­tai­sen omai­suu­tensa esi­mer­kiksi työ­haas­tat­te­lun ajaksi.

Uusim­pia pal­ve­luja ovat katuja kier­tä­vät paket­ti­au­tot, joi­hin on sijoi­tettu pesu­kone ja kän­nyk­kä­apli­kaa­tio, jonka avulla kort­te­lin asuk­kaat ja avus­tus­työn­te­ki­jät voi­vat pai­kal­lis­taa kodit­to­man ja tar­jota ruo­kaa tai muuta apua.

Tal­vi­kuu­kausina jois­sa­kin kun­nissa jae­taan kadulla asu­vien sel­viy­ty­mis­pak­kauk­sia, joissa on makuu­pussi, vesi­pullo, ham­mas­harja ja kyn­si­leik­kuri. Yhtenä vuonna jaossa oli myös kokoon­tai­tet­ta­via telt­toja. Mer­kit­tä­vin avus­tus­muoto on kui­ten­kin edel­leen ruoan jakelu. Tun­ne­tun rans­ka­lais­koo­mi­kon Coluc­hen 1980-luvulla perus­tama Les Res­tos du Cœur ‑avus­tus­jär­jestö on pai­su­nut 51 000 vapaa­eh­tois­työn­te­ki­jän pyö­rit­tä­mäksi jät­tior­ga­ni­saa­tioksi, joka jakaa 130 mil­joo­naa ruoka-annosta vuo­sit­tain.

Oikeus kulttuuriin

Koska kult­tuu­rin tulisi kuu­lua myös syr­jäy­ty­nei­den kan­sa­lais­ten elä­mään, Cul­tu­res du Coeur avus­tus­jär­jestö antaa sosi­aa­li­toi­men kautta köy­hille vuo­sit­tain 250 000 ilmaista teatteri‑, konsertti‑, elo­kuva- ja muuta kult­tuu­ri­ta­pah­tu­man pää­sy­lip­pua. Samalla rat­kais­taan myy­mättä jää­nei­den lip­pu­jen ongelma ja kat­somo saa­daan täy­teen.
Syr­jäy­ty­nei­den kult­tuu­ri­har­ras­tus ei rajoitu vain kat­so­mossa istu­mi­seen.

Deuxième Marche ‑avus­tus­jär­jestö kier­teli pari vuotta sit­ten Parii­sin kaduilla jaka­massa kodit­to­mille lai­naksi kame­roita. Kadun asu­keista muu­ta­mat innos­tui­vat pro­jek­tista. Näin syn­tyi kau­pun­gin­ta­lon tiloissa pidetty näyt­tely, joka koot­tiin kol­men­toista kodit­to­man otta­mista valo­ku­vista. Kadun näkö­kul­masta ote­tut kuvat herät­ti­vät kau­pun­ki­lai­set huo­maa­maan, miten monella tavalla Parii­sia voi kat­soa: osalle kan­sa­lai­sista suih­ku­lähde onkin kyl­py­huone.

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten kodit­to­mien jou­kosta vali­koi­tiin myös mie­hiä ja nai­sia, jotka innos­tui­vat ker­to­maan elä­mäs­tään näyt­tä­möllä. Ammat­ti­näyt­te­li­jöiltä saa­mansa kou­lu­tuk­sen jäl­keen kadun asuk­kai­den huu­mo­rilla höys­te­tyistä pät­kistä koot­tiin koko illan kes­tä­nyt näy­tös.

Virpi Latva