Nukkarista voi tulla lapselle ahdistava paikka, jos uni ei tule silmään. Iloisia eivät ole nekään, jotka äiti on käskenyt herättää. Miten lepohetkestä saisi tehtyä kaikille miellyttävän?

 

 

Lapsi ei halua mennä päi­vä­le­volle, koska häntä ei nukuta. Pahimmassa tapauk­sessa hän saa itku­pot­ku­rai­va­rin, jonka rau­hoit­te­luun tar­vi­taan kol­le­gaa. Siinä meni sekin tii­mi­pa­la­ve­riin varattu aika.

Toisen lap­sen van­hem­mat pyy­tä­vät rajoit­ta­maan lap­sensa päi­vä­unia, jotta yöunet eivät häi­riin­tyisi. Ikävä kyllä lapsi on kes­ken unien herä­tet­täessä kiukkuinen.

Mistä rat­kaisu näi­hin klas­si­siin päi­vä­lepo-ongel­miin? Päiväkotiarjen, van­hem­pien toi­vei­den ja lap­sen tar­pei­den yhteen sovit­ta­mi­nen ei ole helppo teh­tävä, myön­tää ter­vey­den­hoi­taja ja pediat­ri­nen uni­hoi­taja Sari Tammikari las­ten ja nuor­ten lää­kä­ria­sema Pikkujätistä.

Hän on ollut mukana suun­nit­te­le­massa Tampereen ammat­ti­kor­kea­kou­lun jär­jes­tä­mää sosi­aali- ja ter­vey­sa­lan ammat­ti­lais­ten unioh­jaa­ja­kou­lu­tusta, joka antaa alle kou­lui­käis­ten kanssa työs­ken­te­le­ville val­miuk­sia las­ten uni­häi­riöi­den kohtaamiseen.

Tammikarilla on motto, jota nou­dat­ta­malla pää­see uni­pul­mien hoi­ta­mi­sessa hyvään alkuun.

– Ei ole yhtä ainoaa tapaa nuk­kua oikein.

Nukkumaan ei kannata pakottaa

Lounaan jäl­kei­nen päi­vä­lepo on var­hais­kas­va­tuk­sessa tär­keä hetki sekä las­ten jak­sa­mi­sen että aikuis­ten työn suju­mi­sen kannalta.

Kun lap­set rau­hoit­tu­vat nuk­ka­riin, heitä val­voo yksi aikui­nen ja muut työn­te­ki­jät voi­vat kes­kit­tyä suun­nit­te­lu­töi­hin tai palavereihin.

Se, miten lap­set päi­vä­le­poai­kansa viet­tä­vät, vaih­te­lee päiväkodeittain.

Varhaiskasvatuksen opet­taja Jussi Honkasalo alkoi poh­tia eri­lais­ten päi­vä­le­po­käy­tän­tei­den toi­mi­vuutta 1990-luvulla, jol­loin hän oli har­joit­te­lussa päi­vä­ko­dissa ja jou­tui yksin val­vo­maan eska­ri­lais­ten nuk­ka­ria. Eihän se hyvin mennyt.

– Siihen aikaan filo­so­fiana oli, että on suu­rin piir­tein pakko nuk­kua. Koin sen jo sil­loin vää­räksi strategiaksi.

Pakkonukkumista ei kan­nata myös­kään uniasiantuntija.

Kaikki vanhemmat eivät tiedä, miten paljon varhaiskasvatukseen osallistuminen kuormittaa lasta.

Sari Tammikari huo­maut­taa, että las­ten unen tarve on hyvin yksi­löl­li­nen. Sitä ei voi suo­raan pää­tellä iästä. Suurin osa lap­sista nuk­kuu päi­vä­unia noin kak­si­vuo­ti­aaksi. Osa tar­vit­see noko­sensa vielä viisivuotiaana.

Toisaalta pie­nel­lä­kin lap­sella voi olla taval­lista vähäi­sempi unen tarve, jos hän on esi­mer­kiksi autis­min kirjolla.

Vaikka päik­kä­rit oli­si­vat jo taakse jää­nyttä elä­mää, hoi­to­päi­vän huli­nan kat­kai­seva lepo­hetki on jokai­selle tar­peen, pai­not­taa Tammikari.

– Lasten aivot ja vireys­tila kuor­mit­tu­vat her­kästi. Kun var­hais­kas­va­tuk­sessa on pal­jon lap­sia, myös virik­keitä ja ääniä on paljon.

Rauhoittumismahdollisuus kaikille

Mikä sit­ten on alle kou­lui­käi­selle riit­tä­vää lepoa?

Honkasalon mie­lestä oleel­li­sinta on, että päi­vä­le­volla lap­sen vauhti pysäh­tyy. Samalla ope­tel­laan anta­maan rau­hoit­tu­mis­mah­dol­li­suus myös toisille.

Nykyisessä työ­pai­kas­saan ilmai­su­päi­vä­koti Illusiassa Vantaalla Honkasalo työs­ken­te­lee pää­asial­li­sesti esio­pe­tus­ryh­mässä. Eskarilaiset viet­tä­vät lepo­het­kensä lat­tia­tyy­ny­jen päällä. Pitkäkseen ei ole pakko mennä, vaan istua­kin saa.

Honkasalo suo­sii lepo­tuo­kioilla ääneen lukemista.

– Usein ker­ron myös tari­naa, joka syn­tyy juuri sillä het­kellä, kun se ker­ro­taan. Ja mukana usein seik­kai­le­vat pai­kalla ole­vat lap­set – tai aina­kin hei­dän kaimansa.

Jos lap­sella on jotain kysyt­tä­vää tari­nasta, kysy­mi­nen on sal­lit­tua. Lepäillessään lap­set saa­vat myös sili­tellä toi­si­aan, lait­taa tois­tensa hiuk­sia tai käyt­tää vaik­kapa hierontapalloa.

– Niin kauan kuin toi­minta ei aiheuta häi­riötä, sitä voi kat­soa sor­mien läpi.

Niin Honkasalon kuin Tammikarinkin mie­lestä olisi ihan­teel­lista, jos päi­vä­ko­dissa olisi tar­peeksi hen­ki­lö­kun­taa jär­jes­tä­mään val­veilla ole­ville lap­sille vaih­toeh­toista tekemistä.

Riittävän levol­li­sia puu­hia ovat esi­mer­kiksi piir­tä­mi­nen, teh­tä­vien teke­mi­nen tai kir­jo­jen katselu.

Päivälevosta voi tulla mörkö

Monessa päi­vä­ko­dissa lepo­het­keä val­vo­maan ehtii vain yksi työn­te­kijä, jol­loin koko lap­si­kat­raan on pysy­tel­tävä nukkarissa.

Joissakin päi­vä­ko­deissa taas nime­no­maan halu­taan, että lapsi makaa tie­tyn ajan hil­jaa aloil­laan ennen kuin pää­see pois lepohuoneesta.

Unen tarve on yksilöllistä.

Tämä voi olla kova vaa­ti­mus var­sin­kin niille lap­sille, joilla on yli­vilk­kautta tai kes­kit­ty­mis­vai­keuk­sia. Pahimmillaan päi­vä­le­vosta tulee lap­selle mörkö. Hän saat­taa jopa vas­tus­tella päi­vä­ko­tiin läh­te­mistä, koska ei koe sel­viä­vänsä kes­ki­päi­vän koitoksesta.

Tällaisessa tilan­teessa on aikuis­ten vas­tuulla miet­tiä, miten lepo­het­kestä saa­tai­siin miel­lyt­tä­vämpi. Tammikari neu­voo sel­vit­tä­mään mah­dol­li­sim­man tark­kaan, mikä lasta ahdistaa.

Luuleeko lapsi, että hänen on pakko nukah­taa? Onko hänellä rii­taa vie­rus­pe­din kave­rin kanssa? Häiritseekö lasta taus­ta­musiikki, jonka aikui­set miel­tä­vät rentouttavaksi?

Tammikari muis­tut­taa, että var­sin­kin eri­tyis­lap­sia voi­vat häi­ritä hyvin pie­niltä tun­tu­vat asiat. Hän ker­too esi­mer­kin omasta pojas­taan, jonka vireys­tila nousi nuk­ka­rissa soi­te­tun ”rau­hoit­ta­van” musii­kin takia.

Joustavat ratkaisut auttavat kaikkia

Honkasalo kysyisi lap­selta suo­raan, mikä tätä aut­taisi rentoutumisessa.

Mitä jos lapsi ottaisi sän­kyyn mukaansa esi­neen, jota voisi hil­jai­sesti näpräillä? Tarvitseeko hän rau­hoit­tu­mi­seen silit­te­lyä tai pai­no­peit­toa? Vai pitäi­sikö kokeilla jotain eri­tyistä lepo­paik­kaa, kuten säkkituolia?

Pulma voisi rat­keta myös anta­malla lap­selle kuu­lok­keet ääni­sa­dun kuun­te­le­mi­seen tai taus­ta­ää­nien vai­men­ta­mi­seen. Mutta oli­siko täl­lai­nen eri­tyis­koh­telu tasa-arvon vastaista?

Tammikarin mie­lestä ei. On päi­vä­ko­din teh­tävä jär­jes­tää ympä­ristö sel­lai­seksi, että jokai­nen lapsi pys­tyy toi­mi­maan odo­tus­ten mukaisesti.

– Asiasta voi­daan tehdä hir­veä numero tai se voi­daan hoi­taa sillä tavalla, että muille lap­sille ker­ro­taan avoi­mesti, että Villellä on nyt kuu­lok­keet. Kun asia perus­tel­laan riit­tä­vän hyvin, he kyllä ymmärtävät.

Samaa mieltä on Honkasalo, joka antaisi van­hem­pien tuoda lap­selle omat kuu­lok­keet. Hän ajat­te­lee, että lap­sen tar­pei­den yksi­löl­li­nen huo­mioi­mi­nen pal­ve­lee lopulta koko ryhmää.

– Ei kenel­lä­kään ole kivaa, jos toi­nen on ahdis­tu­nut ja murheissaan.

Mikäli paha mieli uhkaa estää levolle las­keu­tu­mi­sen koko­naan, Honkasalo pyr­kii jous­ta­viin ratkaisuihin.

– Minulla on jos­kus ollut koko lepo­het­ken yksi lapsi sylissä.

Jos päi­vä­le­poah­dis­tus yltyy suo­ra­nai­seksi rai­va­riksi, apuun on Honkasalon mukaan pyy­det­tävä kol­le­gaa. Tällöin toi­nen voi viedä lap­sen toi­seen tilaan rau­hoit­tu­maan ja juttelemaan.

Ratkaisut tehtävä lapsen etu edellä

Mitä tehdä nii­den las­ten kanssa, joita ei huol­ta­jien mie­lestä saisi pääs­tää nukah­ta­maan – aina­kaan pit­käksi aikaa?

Honkasalon mie­lestä van­hem­pien toi­veita pitää kuun­nella, mutta rat­kai­sut tulee tehdä yhdessä kes­kus­tel­len ja lap­sen parasta aja­tel­len. Kaikki van­hem­mat eivät hänen mukaansa tiedä, miten pal­jon var­hais­kas­va­tuk­seen osal­lis­tu­mi­nen kuor­mit­taa lasta.

– Nekin, jotka eivät ikinä nuku kotona päi­vä­unia, saat­ta­vat nuk­kua päi­vä­ko­dissa ilman, että se häi­rit­see hei­dän ryt­mi­ään mil­lään tavalla.

Ei ole yhtä ainoaa tapaa nukkua.

Tammikari ei olisi huo­lis­saan siitä, jos päi­vällä tor­kah­ta­mi­nen vii­väs­tyt­tää yöunille menoa päik­kä­rei­den ver­ran. Mikäli päi­vä­unet kui­ten­kin suis­ta­vat lap­sen vuo­ro­kausi­ryt­min rai­teil­taan, herät­tä­mistä voi uni­hoi­ta­jan mukaan kokeilla.

Tavoitteena olisi osua kevyen unen vai­hee­seen. Joskus se on tun­nin kulut­tua nukah­ta­mi­sesta, toi­si­naan jo aiemmin.

– Jos lapsi on hel­posti herä­tet­tä­vissä, sil­loin tie­tää, että uni­sykli on oikeassa vaiheessa.

Oli päi­vä­le­poon liit­tyvä pulma mikä hyvänsä, var­hais­kas­vat­ta­jien kan­nat­taa Honkasalon mie­lestä ideoida rat­kai­suja avoi­min mielin.

Hän kan­nus­taa kol­le­go­jaan myös kriit­ti­seen itse­tut­kis­ke­luun: minkä takia meillä on aina tehty näin? Voisiko jotain tehdä toisin?

– Muuten pääs­tään tilan­tee­seen, joka ei kos­kaan kehity.

Minna Hotokka