Politiikka on arvope­räistä toimintaa, vaikka päätöksiä usein perus­tellaan välttä­mät­tö­myy­dellä. Tietoi­sesti valittu tärkeys­jär­jestys on kuitenkin politiikan pohjim­mainen suunnan­näyttäjä. Ei ole pakko, jos ei tahdo.

Esimer­kiksi käy Puola, jossa kiireisin ja suuri­töisin itäblokin hajoa­mista seurannut operaatio oli katujen nimikylttien vaihta­minen. Neuvos­to­liittoon viittaavat kadun­nimet vaihdettiin uusiin, jotta rahvas tuntisi elävänsä kansallis- eikä vasal­li­val­tiossa. Muutos­töistä aiheutui muutaman vuoden mittainen sekamelska muun muassa siksi, että nimet vaihdettiin ennen kuin uusia karttoja oli ehditty piirtää.

Eikä touhu ilmais­takaan ollut. Jotkut olivat sitä mieltä, että kyltti­kuormien kuskaa­minen ei ollut ihan kiireel­lisin asia, mutta parla­men­tissa nimiasia nousi ylitse kaiken muun. Ja kun kadun­ni­mi­hanke oli saatu hoide­tuksi, seuraavana tärkeys­jär­jes­tyk­sessä oli vuorossa neuvos­toai­kaisten patsaiden siirto. Urakka on yhä kesken, koska kukaan ei halua patsaita tontilleen.

Nykyään Puola on kunnos­tau­tunut muun muassa viittaa­malla kintaalla itsekin hyväk­sy­milleen kansain­vä­li­sille sopimuk­sille ja pitämällä tärkeänä sitä, että saa tehdä hölmöi­lynsä ilman EU:n ohjausta.

Puolalainen tärkeysjärjestys voi tuntua kummalliselta, mutta osataan sitä täällä Itämeren pohjoisrannallakin.

Yksilön- ja yrittä­misen vapau­della perus­teltiin muun muassa alkoho­lilain uudis­tusta, ja kansa­laisten kehit­tyneen harkin­ta­kyvyn uskottiin pitävän haitat hallit­tavina. Toiveikkuus voi olla hyve, mutta yhteis­kun­ta­suun­nit­telua ei yleensä rakenneta histo­rial­listen yllätysten varaan.

Jokainen järkevä ihminen osaa hallita alkoho­lin­käyt­tönsä, mutta kokonais­hait­tojen vähen­tä­miseen tarvit­taisiin viiden kuudesosan määräe­nem­mistö.

Kansa­laisia, joiden harkintaan alkoho­lia­siassa luotetaan vahvasti, pitää kuitenkin työttö­myy­se­tuuksien edelly­tyksenä suorastaan pakottaa hakemaan töitä tilan­teessa, jossa ammat­ti­taitoa tai työkykyä vastaavia töitä ei ole tarjolla. Työttö­mästä metsu­rista ei yhdessä yössä kouluteta koodaria tai lähihoi­tajaa. Voisi kuvitella, että kansa, joka kykenee kääntämään alkoho­li­tot­tu­muk­sensa, osaa hakea tarjolle tulevia töitä ilman pakkoa.

Rajoitukset voivat toisinaan olla aikansa eläneitä tai syntyessään susia.

Esimer­kiksi anniskelu on edelleen kiellettyä henki­lölle, jolla kapakkaan tullessaan on ilmeinen päihty­mis­tar­koitus. Toisaalta kaikilla yhteis­kun­nilla on vain yksi keino hillitä ongelmia, ja tuo keino on haittojen kehitys­kulun rajoit­ta­minen.

Jälki­käteen lange­tet­tavat rangais­tukset voivat joskus vastata niin kutsuttua yleistä oikeus­tajua, mutta niiden tehok­kuu­desta ongelmien lievit­tä­mi­sessä ei ole näyttöä.

Kahvi­tauoilla voi vaikka miettiä sitä, että kahvin­juon­nista saattoi 1700-luvulla joutua vankilaan. Sanktiolla ei tosin ollut merki­tystä, koska valta­väestön mielestä kahvi oli pahaa, mutta kalliin makuista.