Teksti: Susanna Vilpponen | Kuvat: Saara Lavi

Mettäterapijassa jutellaan vaikeista asioista nuotion ääressä ja tehdään yhdessä. Luontoa hyödyntävä päihdetyö on vähentänyt päihdeongelmiin liittyvää häpeää ja asiasta puhutaan avoimemmin.

Värityskynät suhi­se­vat pape­rilla. Pienet val­koi­set ukot erot­tu­vat väri­kästä taus­taa vas­ten. Yksi makaa maassa peit­täen kas­vonsa, toi­nen nousee ilma­pal­lolla iloi­sesti ylös­päin, kol­mas sahaa oksaa toi­sen alta. Eri tilan­teissa ole­vat ukot saa­vat väriä kyl­keensä sen mukaan, miltä värit­tä­jästä tuntuu. 

Puuvärit ovat Mettäterapija-lei­ri­läis­ten käsissä. Kolmen hen­gen lei­ri­ryhmä Enontekiön eri kyliltä on kokoon­tu­nut Käsivarressa sijait­se­van Kelottijärven ran­nalle muu­ta­maksi päi­väksi. Miehet kes­kit­ty­vät teh­tä­vään läm­pi­mässä mökissä nava­kan syys­tuu­len puhal­taessa ulkona. 

Kun teh­tävä on val­mis, perus­tel­laan muille, miksi tietty ukko on väri­tetty. Siitä sel­viää, min­kä­lai­sia tun­teita kul­la­kin osal­lis­tu­jalla on lei­rin alussa. Loppupuolella teh­tävä teh­dään uudestaan. 

Ikkunan takana vii­mei­set leh­tien rip­peet tip­pu­vat pien­ten koi­vu­jen oksilta. Aallot muo­dos­ta­vat pie­niä vaah­to­päitä jär­vellä. Järven takana on Ruotsi.

Anne Näkkäläjärvi ja Piia Juuso sytyttävät metsään pystytettyyn kotaan nuotion.

Anne Näkkäläjärvi ja Piia Juuso sytyt­tä­vät met­sään pys­ty­tet­tyyn kotaan nuotion.

Terapiaa keskellä luontoa 

Mettäterapija, poh­jois­saa­meksi Meahcceterapiija, on luon­nossa tapah­tu­vaa sosi­aa­li­sesti kun­tout­ta­vaa pien­ryh­mä­toi­min­taa. Se on syn­ty­nyt tar­peesta vas­tata pie­nen poh­joi­sen kun­nan ja saa­me­lai­syh­tei­sön päih­de­työn haasteisiin. 

Leirejä jär­jes­te­tään eri vuo­de­nai­koina pai­koissa, joissa ollaan kes­kellä luon­toa. Niitä ohjaa­vat sosiaali­alan ammat­ti­lai­set. Mettäterapijassa aja­tuk­sena on koh­data itsensä ja toi­set luon­non helmassa. 

Luonnossa on tilaa olla hil­jaa. Sanaton koh­taa­mi­nen voi raken­taa ainut­laa­tuista luot­ta­musta lei­ri­läis­ten ja ohjaa­jien välille. 

– Luonto toi­min­taym­pä­ris­tönä antaa päih­de­työlle puit­teet, jossa kaikki ovat tasa­ver­tai­sia. Samalla asian­tun­ti­juus­roo­lit jää­vät taus­talle ja jokai­sen omat vah­vuu­det pää­se­vät esille, ker­too Enontekiön joh­tava sosi­aa­li­työn­te­kijä Anne Näkkäläjärvi

Luonto on rau­hoit­tava ja tur­val­li­nen koh­taa­mi­sym­pä­ristö oman elä­män tar­kas­te­luun. Myös työym­pä­ris­tönä luonto on voimaannuttava. 

– Työntekijänä pys­tyn tuo­maan luon­nossa esiin omia vah­vuuk­siani, jotka luo­vat onnis­tu­mi­sen tun­teita ja het­kiä. Olemme kaikki sama­nar­voi­sia pie­niä ihmi­siä siellä luon­non kes­kellä, Sámi Soster ‑jär­jes­tön päih­de­työn­te­kijä Piia Juuso toteaa.

Kodan nuotion yläpuolella roikkuvat poronlihat savustuvat hiljalleen poikkipuuhun ripustettuina.

Piia Juuso tark­kai­lee nuo­tion ylä­puo­lella roik­ku­vien poron­li­ho­jen savustumista. 

Mettäterapijasta uusi suunta elämään

Käppyräisten koi­vu­jen lomaan on pys­ty­tetty kota. Sen sisällä Marko Keskitalo vah­tii tulta. Silmä pai­nuu välistä kiinni, kun nuo­tio läm­mit­tää muka­vasti ja poron­talja alus­tana tun­tuu pehmoiselta.

Yläpuolella roik­ku­vat poron­li­hat savus­tu­vat hil­jal­leen poik­ki­puu­hun ripus­tet­tuina. Keskitalo lisää välillä tuo­retta puuta nuo­tioon. Kotaa kier­tää sakea savu, joka saa sil­mät vuotamaan.

Keskitalo on Mettäterapijan kon­kari. Meneillään on hänen kym­me­nes lei­rinsä. Raittiina mies on ollut yli kah­dek­san vuotta.

Mettäterapijassa Keskitalon mukaan parasta on, kun pää­see mui­den kanssa eräilemään.

– Kaveriporukka vaih­tui täy­sin, kun lope­tin juo­mi­sen. Yksin ei vält­tä­mättä niin huvita läh­teä erähommiinkaan.

Mettäterapijassa tär­keää onkin yhtei­söl­li­syys ja ryh­mä­hen­gen muodostuminen.

– Alkoholisteilla siteet lähei­siin ovat usein kat­ken­neet. Meidän pyr­ki­myk­se­nämme on luoda tunne, että aina­kin täällä olisi porukka, johon tun­tisi kuu­lu­vansa, Anne Näkkäläjärvi kertoo.

Turvallisuuden koke­mi­nen ja ver­tais­tuki ovat avai­na­se­massa päihdetyössä.

– Päihdeongelmasta sel­viä­mi­seksi tar­vi­taan kon­tak­teja, jotka kan­nat­te­le­vat myös lei­rien jäl­keen, Näkkäläjärvi lisää.

Konsepti on kau­kana lai­tos­mai­sesta kun­tou­tuk­sesta tai tavan­omai­sesta tera­piasta, jossa ollaan yleensä nel­jän sei­nän sisällä kes­kus­te­le­massa. Tarkoituksena onkin, että jär­vellä tai nuo­tion äärellä ei kat­sota kel­loa, vaan asiak­kaalla on mah­dol­li­suus valita itse, mil­loin on oikea hetki puhua vai­keista asioista.

– Leirillä voi pois­tua tilan­teesta, jos jokin asia menee vaikka liian hen­ki­lö­koh­tai­seksi ja tulla sit­ten takai­sin, kun siltä tun­tuu, Anne Näkkäläjärvi sanoo.

Mettäterapijan tavoit­teina on tar­jota toi­min­nal­lista yhdes­sä­oloa, eri­lai­sia virik­keitä sekä kan­nus­taa päih­teet­tö­mään elämään.

– Tulemme kaikki tuolta samasta ora­van­pyö­rästä. Leireillä siitä pää­see irrot­tau­tu­maan ja näkee sel­vem­min mil­laista arki on kotona, ja sen myötä pys­tyy ehkä muut­ta­maan asioita, Piia Juuso kertoo.

Täällä ei voi esittää mitään. Meillä kaikilla on hyvät ja huonot puolemme.

Asiakkaiden moti­voi­mi­nen ja roh­kai­se­mi­nen toi­min­taan on yksi Mettäterapijan haas­ta­vim­mista työ­vai­heista. Osa päih­deon­gel­mai­sista ohjau­tuu Mettäterapijaan sosi­aa­li­puo­len ja jär­jes­tö­työn kautta.

Leirit kiin­nos­ta­vat monia, mutta niille läh­te­mi­nen ei ole aina kovin yksin­ker­taista. Ongelmana on esi­mer­kiksi saada työ­elä­mässä ole­via mukaan, sillä lei­rit jär­jes­te­tään arkipäivinä.

– Haastattelemme Annen kanssa uuden asiak­kaan ja käymme kes­kus­te­lua lei­ri­toi­min­nasta. Katsomme yksi­löl­li­sesti, mil­lai­nen toi­minta ketä­kin par­hai­ten pal­ve­lee, Juuso selventää.

Leirien lisäksi Mettäterapija jär­jes­tää koh­taa­mis­paik­koja, jonne voi tulla mata­lalla kyn­nyk­sellä jut­te­le­maan nuo­tion ääreen.

Marko Keskitalo on Mettäterapijakonkari.
Marko Keskitalo on Mettätepijakonkari.
Saamelaisuus on Mettäterapijan tärkeä osa

Biđus eli saa­me­lai­nen poro­keitto pori­see kat­ti­lassa. Sauna on läm­piä­mässä ja vedet jär­vestä kan­nettu sisälle saunaan.

Ruokaa odo­tel­lessa yksi neu­loo, muu­tama makoi­lee soh­villa. Aurinko tun­kee valoa ikku­nasta sisään. Tuuli hei­lut­taa puita, joi­den oksien var­jot teke­vät liik­ku­via kuvioita keit­tiön pöytään.

Niitä näitä jutus­tel­lessa herää kes­kus­telu siitä, kan­nat­taako vii­nan­juonti lopet­taa. Kaj Piipari-Matti Wasara empii, jos sitä kui­ten­kin jos­kus voisi ottaa.

Marko Keskitalo poh­tii omaa elä­määnsä, jonka viina mei­nasi viedä. Usean hai­ma­tu­leh­duk­sen jäl­keen juo­mi­nen oli pakko jät­tää, muu­ten henki olisi lähtenyt.

– Jos sitä osaisi käyt­tää niin kuin ihmi­set. En usko, että enti­sestä juo­posta voi tulla koh­tuu­käyt­täjä, poh­tii Keskitalo.

Ei se juominen hauskaa ollut, se oli vain pakko.

Mettäterapijassa käy­neitä asiak­kaita on meneh­ty­nyt muu­ta­man vuo­den aikana useampi. Ryhmä muis­te­lee läm­möllä erästä osal­lis­tu­jaa, joka meneh­tyi viime vuonna.

– Oli elä­mäni paras pää­tös lopet­taa juo­mi­nen, toteaa Keskitalo.

Näkkäläjärvi läh­tee yhden lei­ri­läi­sen kanssa heit­tä­mään ver­kot jär­veen. Muut suun­taa­vat kodalle pais­ta­maan savu­li­haa. Ilta tum­me­nee ja vas­ta­ran­nan Latnjavaara, Koutta, Nuortapori ja Vuokkasenvaara häviä­vät pian näkyvistä.

Saamelaisuus on yksi tär­keä Mettäterapijan osa. Kaikki lei­rit ovat kult­tuu­ri­sen­si­tii­vi­siä, ja esi­mer­kiksi puhuttu kieli vali­taan osal­lis­tu­jien mukaan.

Enontekiö kuu­luu Saamenmaahan, jonka asuk­kaista noin kym­me­nes­osan äidin­kieli on poh­jois­saame. Molemmat ohjaa­jat ovat saa­me­lai­sia, joten päih­de­työ on myös kak­si­kie­listä ja ‑kult­tuu­rista.

– Luonto on saa­me­lais­ten elä­män­tapa ja osa päi­vit­täistä elä­mää, ei pelkkä vapaa-ajan viet­to­kohde. Leirillä asiak­kaat ovat vah­voilla, kun he ovat täällä oman elä­mänsä äärellä, Anne Näkkäläjärvi sanoo.

Työtä teh­dään pie­nellä poh­joi­sen paik­ka­kun­nalla. Siinä on niin etunsa kuin haittansa.

– Yleensä ihmis­ten taus­toista tie­tää jo jon­kin ver­ran, jol­loin on hel­pompi alkaa puhu­maan heille tär­keistä asioista ja sil­loin aukeaa myös asioita, joita voi olla vai­keampi ottaa heti esille. Huonoja puo­lia ovat esi­mer­kiksi ris­ti­rii­dat suku­jen välillä ja ennak­ko­luu­lot, Piia Juuso sanoo.

Ohjaajat ovat itse Enontekiöltä läh­töi­sin. Siitä on hei­dän mie­les­tään ainoas­taan hyö­tyä, sillä ihmi­siä pää­see lähelle, kun puhu­taan samaa kieltä – eikä siis pel­käs­tään kie­len merkityksessä.

– Joskus jot­kut asiak­kaat ovat olleet hie­man ujoja ja hil­jai­sia, niin voi olla vai­kea kek­siä mistä aloit­taisi jutus­te­lun. Silloin esi­mer­kiksi poro­hom­mista on helppo alkaa puhu­maan, jol­loin alka­vat aukea­maan ja asia­kas pys­tyy ker­to­maan myös ei niin haus­koista tee­moista, Juuso selventää.

Kaj Piipari-Matti Wasara ja Piia Juuso saivat kunnon kalansaaliin, jossa riittää yhdessä syötävää ja kotiinvietävää.
Kaj Piipari-Matti Wasara ja Piia Juuso sai­vat kun­non kalan­saa­liin, jossa riit­tää yhdessä syö­tä­vää ja kotiinvietävää.
 Toiminnallisuutta ja vahvistusta itsetunnolle

Yön aikana kylmä syys­viima on hie­man laan­tu­nut. Leiriläiset heräi­le­vät pan­nu­kah­vin tuok­suun mökissä. Aamupalan lomassa seu­ra­taan jär­vellä lipu­vaa venettä. Kalasaaliista on lyöty leik­ki­mie­listä vetoa. Vaarat taus­tal­laan vene lähe­nee rantaa.

Leppoisan jutus­te­lun lomassa kes­kus­telu kään­tyy luon­te­vasti myös vai­kei­siin asioihin.

Pakottaminen ja hyysääminen eivät auta.

Ryhmäläiset poh­ti­vat, mil­laista tukea ja apua alko­ho­lis­tit toivoisivat.

– Jotkut saat­ta­vat tulla sano­maan, että sen kun lope­tat. Mutta ei se ole niin help­poa. Ei se juo­mi­nen haus­kaa ollut, se oli vain pakko. Sitä ei voi tie­tää, ellei ole itse alko­ho­listi, Keskitalo poh­tii ja jatkaa:

– Pakottaminen ja hyy­sää­mi­nen eivät auta. Parasta olisi, jos sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä olisi esi­mer­kiksi omaa koke­musta päihteistä.

Piia Juuson mukaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä ei vält­tä­mättä tar­vitse olla hen­ki­lö­koh­taista koke­musta päihteistä.

– Mutta jos lähi­pii­rissä edes on, niin siitä on hyö­tyä työn kan­nalta. Silloin voi ymmär­tää päih­deon­gel­maa­kin paremmin.

Verkoilla saa­dut siiat jae­taan veik­kauk­sien mukaan, par­hai­ten oike­aan osu­nut saa valita suu­rim­man von­ka­leen. Taimenelle ja hauille löy­tyy myös otta­jansa. Loput kalat savustetaan.

Wasara per­kaa ver­koista nos­tet­tuja hau­kia. Puukko on tylsä ja hau­ki­fi­leitä on han­kala lei­kata. Oma vene­kin on mukana, mutta uis­te­le­maan ei ole vielä pääs­syt. Kalalla käynti on yhden­laista tera­piaa, jossa voi kes­kit­tyä vain yhteen asiaan.

Wasaran mie­lestä lei­rillä on hauska porukka ja eri­tyi­sesti ohjaa­jien rento ote miel­lyt­tää. Jokainen leiri muo­tou­tuu­kin osal­lis­tu­jien mukaan.

– Tätä työtä teh­dään omalla per­soo­nalla. Täällä ei voi esit­tää mitään. Kaikilla meillä on huo­not ja hyvät puo­lemme, Anne Näkkäläjärvi sanoo.

Mettäterapian ryh­mät ovat pie­niä, mak­si­mis­saan viisi asia­kasta ja kaksi työn­te­ki­jää. Näin erä­mai­sissa oloissa elä­mi­nen ja liik­ku­mi­nen sujuu par­hai­ten. Pieni ryhmä mah­dol­lis­taa myös inten­sii­vi­sem­män vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja asiak­kai­den tas­a­puo­li­sen osallistumismahdollisuuden.

Kalasaalis jaettiin tasan kaikkien kesken.
Kalasaalis jaet­tiin tasan kaik­kien kesken.

Kun kalat on käsi­telty, on jäl­jellä verk­ko­jen sel­vi­tys. Solmussa ole­vat ver­kot aiheut­ta­vat pään­vai­vaa, mutta saa­vat aikaan myös rema­kat nau­rut. Muutenkin lei­rillä nau­re­taan vedet sil­missä tämän tästä. Huumorilla on tär­keä rooli niin yhteis­hen­gen muo­dos­ta­mi­sessa kuin väli­neenä han­ka­lien asioi­den käsittelyssä.

Eräilyn ja yhtei­sen haus­kan­pi­don lisäksi lei­rillä teh­dään teh­tä­viä ja käy­dään yksi­lö­kes­kus­te­luja. Tehtävät eivät aina innosta kaik­kia leiriläisiä.

– Taasko niitä pikku-ukko­teh­tä­viä, kuu­luu jupi­naa soh­van pohjalta.

Tarkoitus on, että osallistujat löytävät vahvuuksiaan.

Ukkoja ei tällä ker­taa väri­tellä, vaan jokai­nen vuo­rol­laan menee istu­maan kiik­kus­tuo­liin ja muut valit­se­vat lat­tialle levi­te­tyistä kor­teista sen, mikä kuvaa istu­vaa ihmistä parhaiten.

– Kyllähän tämä hyvältä tun­tuu, mie­hän aivan punas­tun, sanoo yksi ryhmäläisistä.

Itsetuntoa vah­vis­ta­villa teh­tä­villä on tär­keä paik­kansa. Leirin teh­tä­vät täh­tää­vät­kin sii­hen, että osal­lis­tu­jat löy­tä­vät vahvuuksiaan.

Muutos parempaan on sosiaalialan eteenpäin vievä voima

Enontekiöllä Mettäterapija-lei­rejä on jär­jes­tetty vuo­desta 2009. Yhdentoista vuo­den aikana Mettäterapijasta on tul­lut näky­väm­pää ja myös kiin­nos­tus toi­min­taa koh­taan on kasvanut. 

Saavutetut tulok­set ovat posi­tii­vi­sia. Esimerkiksi pai­kal­li­nen asen­neil­ma­piiri on muut­tu­nut myön­tei­sem­mäksi ja päih­deon­gel­mista on alettu puhua avoimemmin. 

– Saamelaisessa kult­tuu­rissa asioista on ennem­min vai­ettu kuin puhuttu, mutta nyt ongel­man puheeksi otta­mi­nen ja asiasta kes­kus­te­le­mi­nen on hel­pom­paa, Piia Juuso kertoo. 

Osa asiak­kaista on rai­tis­tu­nut koko­naan, osa vähen­tä­nyt juomista. 

– Myös lei­mau­tu­mi­sen ja häpeän tunne on vähen­ty­nyt, Juuso lisää. 

Anne Näkkäläjärven mie­lestä asioi­den meno parem­paan suun­taan on sosiaali­alan eteen­päin vievä voima. 

– Päihdetyössä pal­kit­se­vinta on muu­tok­sen näke­mi­nen. On tie­ten­kin vai­kea tie­tää, miten pal­jon mil­lä­kin on ollut sii­hen vai­ku­tusta. Mutta on hie­noa, että on voi­nut olla pieni osa muu­tosta, ker­too Näkkäläjärvi. 

Saderintama näyt­täisi lähes­ty­vän vas­ta­ran­nalta. Leiriläiset siir­ty­vät mökin lämpöön. 

Pian esiin ote­taan väri­ky­nät. Ukot saa­vat taas kokovartalovärityksen. 

Meahcceterapija eli Mettäterapija

  • Päihdetyötä, joka ottaa huo­mioon saa­me­lai­sen yhtei­sön arvot ja normit.
  • Koostuu muu­ta­mista lei­ri­jak­soista luon­nossa vuo­den aikana.
  • Eri vuo­de­nai­koina jär­jes­tet­tä­vät lei­rit kes­tä­vät 3–5 vuorokautta.
  • Järjestetään Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa.
  • Avointa koh­de­ryh­mään kuu­lu­ville työi­käi­sille alu­een asukkaille.
  • Leirijaksojen välillä työn­te­ki­jät pitä­vät asiak­kai­siin yhteyttä.