Päihde- ja mielenterveyspalveluja koskeva lainsäädäntö on uudistusten edessä. Talentian erityisasiantuntija Marja Marttila ja Helsingin päihdepalveluiden päällikkö Pia Pulkkinen kertovat, miksi ovat huolissaan hallituksen esityksestä.

 

 

Sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riön suun­ni­telma on, että mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­luista sää­de­tään jat­kossa ensi­si­jai­sesti sosi­aa­li­huol­to­laissa ja terveydenhuoltolaissa.

Ainoastaan tah­dosta riip­pu­ma­tonta hoi­toa ja val­tion mie­li­sai­raa­loita kos­keva sään­tely jäisi mie­len­ter­veys- ja päihdehuoltolakeihin.

Ministeriö ker­too, että uudis­tuk­sen tavoit­teena on paran­taa mielenterveys‑, päihde- ja riip­pu­vuus­pal­ve­lu­jen saa­ta­vuutta, laa­tua ja tar­peen mukai­suutta sekä vah­vis­taa asiak­kaan oikeuk­sia saada yhden­ver­tai­sesti tar­vit­se­mi­aan pal­ve­luja kai­kissa ikäryhmissä.

Tavoitteena on myös sel­keyt­tää sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon pal­ve­lu­toi­min­taa, jotta kehit­tä­mis­työn jat­ka­mi­selle olisi hyvät edel­ly­tyk­set tule­villa hallituskausilla.

– Tavoite sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­lu­jen yhteen­so­vit­ta­mi­sesta on itses­sään tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen, koska esi­mer­kiksi päih­tei­den­käyt­tä­jillä on usein tar­vetta sekä lää­ke­tie­teel­li­selle hoi­dolle että sosi­aa­li­huol­lon pal­ve­luille, sanoo Talentian eri­tyis­asian­tun­tija Marja Marttila.

Hän on kui­ten­kin huo­lis­saan siitä, että toteu­tues­saan laki­uu­dis­tus sysäisi mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­lu­jen toteu­tusta liian vah­vasti ter­vey­den­huol­lon vastuulle.

– Vaarana on, ettei­vät hyvin­voin­tia­lu­eet tar­joa mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­luja sosi­aa­li­huol­lon pal­ve­luina ollen­kaan, jos sii­hen ei ole vel­voi­tetta laissa, Marttila sanoo.

Yleisillä palveluilla ei voi korvata päihdetyön erityispalveluita

Päihdetyötä ja mie­len­ter­veys­työtä ei Marttilan mukaan tule pois­taa laki­sää­tei­sistä sosi­aa­li­pal­ve­luista, kuten nyt on kaa­vailtu. Ne tulisi hänen mukaansa säi­lyt­tää omina pykä­li­nään sosi­aa­li­huol­to­laissa vas­taa­valla tavalla kuin niitä esi­te­tään nyt sisäl­ly­tet­tä­väksi terveydenhuoltolakiin.

– Päihdetyön osalta muu­tos rajoit­taisi sosiaali­alan ammat­ti­lais­ten mah­dol­li­suuk­sia ohjata asiak­kaita päih­de­hoi­toon ja tehdä päih­de­hoi­don pää­tök­siä. Tällöin päih­de­työn eri­tyis­pal­ve­lui­den, kuten esi­mer­kiksi sosi­aa­li­sena kun­tou­tuk­sena toteu­tet­ta­van päih­de­huol­lon lai­tos­kun­tou­tuk­sen, kun­tout­ta­vien päih­teet­tö­mien asu­mis­pal­ve­lui­den, lääk­keet­tö­mien näyt­töön perus­tu­vien mene­tel­mien sekä psy­ko­so­si­aa­li­sen tuen saa­mi­nen vaarantuisi.

Päihdehäiriö on ongelmallinen sanamuoto.

Näitä asia­kas tar­vit­see Marttilan mukaan elä­män­hal­lin­nan ja elä­män­ti­lan­teen kohen­ta­mi­seen, toi­min­ta­ky­vyn ja sosi­aa­li­sen hyvin­voin­nin paran­ta­mi­seen sekä riip­pu­vuu­desta seu­ran­nei­den ongel­mien ja nii­den taus­ta­te­ki­jöi­den vähentämiseen.

– Yleisillä sosi­aa­li­pal­ve­luilla ei voi kor­vata päih­de­työn eri­tyis­pal­ve­luita, hän lisää.

Samoilla lin­joilla on Helsingin kau­pun­gin päih­de­pal­ve­lu­jen pääl­likkö Pia Pulkkinen. 

– Lakiesityksessä ehdo­te­taan, että vain kaksi eri­tyistä päih­de­työn pal­ve­lua vel­voi­te­taan jär­jes­tä­mään, ano­nyymi päi­vä­toi­minta ja ano­nyymi tila­päi­nen asu­mi­nen. Tarjonta kaven­tuisi todella pal­jon tämän­het­ki­sistä eri­tyis­pal­ve­luista, hän sanoo.

Marttila huo­maut­taa, että ano­nyy­mia majoit­ta­mista ei voi tur­val­li­suus­syistä edes toteuttaa.

– Mahdollisissa riko­se­päi­ly­ti­lan­teissa on vält­tä­mä­töntä tie­tää, ketkä tiloissa ovat majoit­tu­neet. Nimetön asiointi joh­taisi myös tar­ve­har­kin­nan pois­tu­mi­seen, hän sanoo.

Kyse  yhteisöllisestä ongelmasta

Pia Pulkkisen mukaan päih­deon­gel­man medi­ka­li­saa­tion, eli lää­ke­tie­teel­lis­ty­mi­sen, suu­rin ongelma on, että päih­deon­gelma näh­dään ainoas­taan yksi­lön sai­rau­tena. Hänen mukaansa päih­de­riip­pu­vuus on sai­rau­den lisäksi sosi­aa­li­nen ongelma, jonka sekä ter­vey­den- että sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­lai­nen voi tunnistaa.

– Päihdeongelma on sai­rau­te­na­kin sel­lai­nen, että se ei synny itses­tään, vaan vaa­tii tois­toja päih­tei­den käy­tössä. Sitä taas ede­saut­taa päih­tei­den käyt­töön kan­nus­tava kult­tuuri ja yhtei­sön paine.

Sosiaalitieteellisestä näkö­kul­masta kyse on yhtei­söl­li­sestä ongel­masta, jota edis­tää tie­tyn­lai­set sosi­aa­li­set olo­suh­teet. Tutkimukset osoit­ta­vat, että sekä päih­tei­den käyt­töön myön­tei­sesti suh­tau­tuva ympä­ristö että sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen ulko­puo­lelle jää­mi­nen lisää­vät päih­deon­gel­man ris­kiä. Esimerkiksi nuori ihmi­nen saat­taa hakea päih­tei­den käy­töllä loh­tua, seu­raa tai jännitystä.

– Jos päih­deon­gel­maa tar­kas­tel­laan yksi­puo­li­sesti sai­rau­den näkö­kul­masta, niin sil­loin hoi­toon pää­syä mää­ri­tel­lään klii­ni­sillä mit­ta­reilla ja arvioin­ti­lo­mak­keilla. Tähän asti on ollut mah­dol­lista päästä hoi­toon myös sosi­aa­lis­ten olo­suh­tei­den perus­teella, Pulkkinen sanoo.

Päihdehäiriö onkin hänen mukaansa suun­nit­teilla ole­vassa lain­sää­dän­nössä ongel­mal­li­nen sana­muoto, sillä se viit­taa diag­noo­siin. Parempi sana­muoto sosi­aa­lie­tuuk­sien kan­nalta olisi päihdeongelma.

– Ehdotetaan, että kun­tou­tus­ra­haa voisi saada nime­no­maan päih­de­häi­riöstä toi­pu­mi­seen. Edellyttääkö kun­tou­tus­ra­han myön­tä­mi­nen esi­mer­kiksi lai­tos­kun­tou­tusta var­ten siinä tapauk­sessa lää­kä­rin diag­noo­sin, Pulkkinen pohtii.

Sosiaalihuollossa diag­noo­sia ei tar­vita, ja asiak­kaan asema on muu­ten­kin eri­lai­nen kuin ter­vey­den­huol­lossa. Pulkkinen huo­maut­taa, että asiak­kaan oikeus­turva romah­taa huo­mat­ta­vasti, mikäli kun­tou­tus­pal­ve­lut lii­te­tään pel­käs­tään terveydenhuoltoon.

– Silloin asia­kas ei saisi enää muu­tok­sen­ha­ku­kel­poista pää­töstä asiasta. Mikäli pää­tök­sen­teko tul­ki­taan jat­kossa ter­vey­den­huol­lon teh­tä­väksi, niin kyseessä on hoi­to­pää­tös eikä viranomaispäätös.

Se tar­koit­taa, että asiak­kaalla ei olisi enää mitään suo­raa kei­noa valit­taa lopputuloksesta.

Lisäksi Pulkkinen on huo­lis­saan, kuinka käy per­he­kun­tou­tuk­selle. Sosiaalihuollon puo­lella on tyy­pil­listä, että työs­ken­te­lyn pii­riin ote­taan mukaan myös läheiset.

– Kuntoutuksessahan käy myös per­heitä, joissa vain toi­sella van­hem­malla on riip­pu­vuus. Jos kun­tou­tus­raha vaa­tii diag­noo­sin, ei koko perhe voisi jat­kossa osal­lis­tua kun­tou­tuk­seen, hän sanoo.

Hukkaan heitettyä asiantuntijuutta

Tällä het­kellä Helsingissä päih­de­hoi­toon pää­see mata­lalla kyn­nyk­sellä ter­vey­den­huol­lon hoi­don tar­peen arvioin­nin ja sosi­aa­li­huol­lon pal­ve­lu­tar­peen arvioin­nin kautta, mutta myös saa­pu­malla pai­kan päälle päih­de­pal­ve­lui­hin tai varaa­malla ajan.

– Mikäli laki­uu­dis­tus menee läpi, jat­kossa pal­ve­lui­hin pää­sisi ainoas­taan yhdestä sup­pi­losta ter­vey­den­huol­lon kautta. Tämä aiheut­taa väki­sin­kin pul­lon­kau­lae­fek­tin pal­ve­lui­hin, Pulkkinen sanoo.

Samalla asian­tun­ti­juutta hei­tet­täi­siin tur­haan hukkaan.

– Ammattilaisten kan­nalta tun­tuu epä­ar­vos­ta­valta, että sosi­aa­li­työn­te­kijä tai sosi­aa­lioh­jaaja, joka on teh­nyt arvioin­teja vii­mei­set 20 vuotta, ei yhtäk­kiä enää voi­si­kaan tehdä työtä, Pulkkinen sanoo.

Yleisillä sosiaalipalveluilla ei voi korvata päihdetyön erityispalveluita.

Myös Marja Marttila uskoo, että mikäli sosiaali­alan ammat­ti­lai­silta vie­dään laki­sää­tei­set toi­min­ta­mah­dol­li­suu­det sekä työ­vä­li­neet mie­len­ter­veys- ja päih­de­työ­hön, työstä tulee eet­ti­sesti erit­täin kuormittavaa.

– Tämä tulee hei­jas­tu­maan ammat­ti­lais­ten työssä jak­sa­mi­seen ja työhyvinvointiin.

Laki ei myös­kään miten­kään takaa ter­vey­den­huol­lon pal­ve­lu­jen saa­ta­vuutta. Jo täl­lä­kin het­kellä sosi­aa­li­huolto paik­kaa monin pai­koin ter­vey­den­huol­lon pal­ve­lui­den puutetta.

Yhteisösosiaalityöllä erityinen merkitys

Lakiesityksessä ehdo­te­taan, että mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­luita jär­jes­tet­täi­siin tar­vit­taessa sosi­aali- ja ter­vey­sa­lo­jen yhtei­sesti toteut­ta­mina palveluina.

Palvelujen moni­muo­toi­suutta lisät­täi­siin minis­te­riön mukaan tar­joa­malla liik­ku­via ja poti­laan kotiin vie­tä­viä pal­ve­luita. Lisäksi vah­vis­tet­tai­siin yhtei­sö­so­si­aa­li­työtä ja etsi­vää työtä.

Marttilan mie­lestä yhtei­sö­so­si­aa­li­työn tuo­mi­nen vah­vem­min lakiin on tar­peel­lista. Yhteisösosiaalityöllä on eri­tyi­nen mer­ki­tys nii­den eri­tyistä tukea tar­vit­se­vien hen­ki­löi­den hyvin­voin­nille, joi­den tilan­tee­seen lähiyh­teisö olen­nai­sesti vai­kut­taa. Mielenterveys- ja päih­dea­siak­kai­den tavoit­ta­mi­nen, avun tar­peen tun­nis­ta­mi­nen sekä tar­vit­ta­viin pal­ve­lui­hin ohjaa­mi­nen vaa­tii jal­kau­tu­mista alu­eelle, tiloi­hin ja tilai­suuk­siin, hän sanoo.

Yhteisösosiaalityöllä on myös vahva yhteys raken­teel­li­seen sosi­aa­li­työ­hön. Yksilökeskeinen lähes­ty­mis­tapa ei puutu sosi­aa­lis­ten ongel­mien juu­ri­syi­hin, mutta ihmi­set ja yhtei­söt voi­vat toi­min­nal­laan muut­taa epä­tasa-arvoa tuot­ta­via rakenteita.

Lakiesitys ei Marttilan mukaan kui­ten­kaan tuo esiin sitä, kuinka moniam­ma­til­li­nen sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon yhteis­työ var­mis­te­taan. Se vaa­tisi laki­sää­tei­set raken­teet ja velvoitteet.

Paljon kor­jat­ta­vaa siis olisi.

– Toivon, että lakieh­do­tuk­seen teh­dään vielä muu­tok­sia ennen kuin se menee edus­kun­nan käsit­te­lyyn, Pia Pulkkinen sanoo.

Ella Rantanen

Lue myös Talentian tie­dote 3.10.2022: Mielenterveystyö ja päih­de­työ säi­ly­vät laki­sää­tei­sinä palveluina