Tutkija Heidi Poikonen pistäisi päihdehuoltolain uusiksi, mutta ei näe perusteita päihdeäitien pakkohoidolle.

 

Päih­de­asia­kas pää­see kyn­nyk­sen yli, mutta jää tuu­li­kaap­piin pyö­ri­mään. Näin eräs Heidi Poi­ko­sen haas­tat­te­lema ammat­ti­lai­nen kuvasi päih­dea­siak­kaan ase­maa pal­ve­lu­jär­jes­tel­mässä.
– Kyn­nys pal­ve­lu­jen pii­riin voi olla matala, mutta jatko eteen­päin on ongelma. Hoi­dot ovat usein liian lyhyitä ja kat­ko­nai­sia. Asiak­kaan laki­sää­tei­set oikeu­det eivät toteudu, Poi­ko­nen tii­vis­tää.

Itä-Suo­men yli­opis­tossa oikeus­tie­tei­den lai­tok­sella työs­ken­te­levä Poi­ko­nen tekee väi­tös­kir­jaa asiak­kaan oikeu­del­li­sesta ase­masta päih­de­huol­lossa. Innos­tus päih­de­tee­maan syn­tyi jo sil­loin, kun Poi­ko­nen työs­ken­teli sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä. Hän haki luke­maan hal­linto-oikeutta ja teki gra­dunsa päih­deäi­tien pak­ko­hoi­dosta.

– Gra­dussa tulin sii­hen joh­to­pää­tök­seen, että olisi hyvin vai­keaa sää­tää lakia, jossa tah­don­vas­tai­nen hoito olisi mah­dol­lista, Poi­ko­nen sum­maa.

Kes­kus­telu pak­ko­hoi­to­laista ryöp­säh­tää esiin jul­ki­suu­dessa sään­nöl­li­sesti. Poi­ko­sen mukaan lain perus­teet tii­vis­ty­vät sii­hen, onko löy­det­tä­vissä hyväk­syt­tä­vää syytä äidin itse­mää­rää­mi­soi­keu­den rajoit­ta­mi­seen. Suo­ma­lai­sessa oikeus­jär­jes­tel­mässä sikiöllä ei ole itse­näistä oikeus­a­se­maa, toi­sin sanoen sikiö nauti täyttä perus­oi­keus­suo­jaa.
– Vaikka sikiö jou­tuu vaa­raan äidin käy­tök­sen vuoksi, lain­sää­dän­nöl­li­sesti ei voi kat­soa, että kah­den yksi­lön perus­oi­keu­det oli­si­vat vas­tak­kain. Norja on har­voja maita, joka on sää­tä­nyt lain tah­don­vas­tai­sesta hoi­dosta.

Päihdeäideille eivät sovellu samat palvelut kuin jollekin toiselle päihdekuntoutujalle.


Poi­ko­sen mukaan lakia sovel­le­taan siellä lähinnä huu­me­kun­tou­tu­jiin.

– Meillä ei ole riit­tä­västi kiis­ta­tonta tut­ki­mus­tie­toa siitä, miten huu­meet vai­kut­ta­vat siki­öön. Lain­val­mis­te­lu­työn poh­jana pitäisi aina olla riit­tä­västi tut­kit­tua tie­toa, Poi­ko­nen muis­tut­taa.

Palvelun on vastattava asiakkaan tarvetta

Suu­rim­mat pak­ko­hoi­to­lain ongel­mat ovat Poi­ko­sen mie­lestä kui­ten­kin käy­tän­nöl­li­siä. Tut­ki­mus­ten mukaan päih­tei­den käyt­töön pitäisi puut­tua jo ras­kau­den var­hai­sessa vai­heessa. Miten tavoi­te­taan äidit, jotka eivät vält­tä­mättä edes itse tiedä ole­vansa ras­kaana?

Itse­kin sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä toi­mi­nut Poi­ko­nen ymmär­tää ammat­ti­lai­sen tus­kan tilan­teessa, jossa vas­taa­no­tolle tulee ras­kaana oleva päih­tei­den käyt­täjä.
– Voi tun­tua raas­ta­valta, jos ei pysty teke­mään mitään. Oikeu­del­li­sesta näkö­kul­masta ei kui­ten­kaan voida edes har­kita tah­don­vas­tai­sen hoi­don mah­dol­lis­ta­mista, jos vapaa­eh­toista hoi­toa­kaan ei ole riit­tä­västi saa­ta­villa.

Poi­ko­nen muis­tut­taa myös asiak­kaan koh­taa­mi­sen ja siitä syn­ty­vän ensi­vai­ku­tel­man tär­key­destä. Jos asiak­kaalle tulee heti alkuun tunne tor­jun­nasta tai pahek­sun­nasta, hän ei vält­tä­mättä tule toista ker­taa.
– Myös neu­vo­loissa olisi hyvä olla esillä tie­toa päih­de­asioista. Asia pitäisi myös pys­tyä otta­maan puheeksi roh­keasti, mutta tuo­mit­se­matta, Poi­ko­nen eväs­tää.

Väi­tös­kir­jas­saan Poi­ko­nen käy läpi ole­massa ole­vaa lain­sää­dän­töä. Lisäksi hän on haas­ta­tel­lut laa­jasti päih­dea­lan ammat­ti­lai­sia päih­de­pal­ve­lu­jen arjesta. Haas­tat­te­luista Poi­ko­nen on saa­nut vai­ku­tel­man, että kun­nat hoi­ta­vat päih­de­asioita vali­tet­ta­van usein mini­mi­ta­solla. Tut­kija muis­tut­taa, että jos pal­ve­lut eivät vas­taa asiak­kai­den tar­vetta, ne eivät sil­loin lii­oin ole sitä, mitä laki vaa­tii.

Päihdelain saisi laittaa uusiksi. Sen pitäisi olla nykyistä tarkempi.


– Esi­mer­kiksi päih­deäi­deille eivät sovellu samat pal­ve­lut kuin jol­le­kin toi­selle päih­de­kun­tou­tu­jalle. Äidit tar­vit­se­vat tukea päih­deon­gel­man lisäksi myös van­hem­muu­teen kas­va­mi­seen.
Päihdehuoltolaki uusiksi

Jos Heidi Poi­ko­nen saisi päät­tää, hän pis­täisi päih­de­huol­to­lain päi­vi­tyk­seen. Laki saisi olla nykyistä tar­kempi. Hyviä ideoita laki­val­mis­te­lun poh­jalle kan­nat­taisi kysyä päih­dea­lan jär­jes­töiltä ja muilta alan asian­tun­ti­joilta.
– Päih­de­huol­to­laki oli hyvin moderni, kun se luo­tiin 1980-luvulla. Laki vai­kut­taa kui­ten­kin ole­van niin ympä­ri­pyö­reä, että se sovel­tuu kaik­kiin aika­kausiin.

Ympä­ri­pyö­rey­destä seu­raa tul­kin­nan­va­rai­suus. Kun­tien talous­pai­neissa päih­de­huol­to­la­kia on hel­pompi kier­tää kuin esi­mer­kiksi las­ten­suo­je­lu­la­kia. Tämä kos­tau­tuu. Päih­tei­den käy­tön kus­tan­nuk­set eivät kir­jaudu pel­käs­tään päih­de­pal­ve­lu­jen momen­tille, vaan ne hei­jas­tu­vat esi­mer­kiksi las­ten­suo­je­luun ja ter­vey­den­hoi­toon.

Poi­ko­nen muis­tut­taa, ettei sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­sen kan­nata pelätä lain­sää­dän­töä. Laki on työ­vä­line, joka ker­too, miten voi toi­mia ja mitä ei saa tehdä. Se antaa ammat­ti­lai­selle toi­mi­val­lan ja rajat.  Sosi­aa­li­huol­to­la­kiin tuli vuo­den 2015 alussa pykälä, joka var­mis­taa ras­kaana ole­ville sub­jek­tii­vi­sen oikeu­den saada välit­tö­mästi

Päihdeäideilla on subjektiivinen oikeus saada välittömästi hoitoa.

tar­vit­se­mi­aan päih­de­pal­ve­luja. Poi­ko­sen mukaan vielä ei ole tie­toa, miten hyvin tämä on käy­tän­nössä toteu­tu­nut. Usein ongelma voi olla se, että asiak­kaalla ei ole riit­tä­västi tie­toa oikeuk­sis­taan.

Poi­ko­nen ker­too, miten hän on etsi­nyt päih­de­asioista vas­taa­via työn­te­ki­jöitä kun­tien net­ti­si­vuilta tut­ki­mus­taan var­ten. Usein yhteys­tie­toja ei löydy eikä esi­mer­kiksi kun­nan puhe­lin­vaih­teesta osata ohjata eteen­päin.
– Jos minun on tut­ki­jana vai­keaa löy­tää yhteys­tie­toja, pal­ve­luja tar­vit­se­valle asiak­kaalle se voi olla vielä haas­ta­vam­paa.

Hanna Moi­la­nen