Osalli­suu­dessa pyritään yhden­ver­tai­suuteen, jossa jokai­selle lapselle löytyy tapa tulla kuulluksi. Osallisuus vahvistaa lapsen oppimis­mo­ti­vaa­tiota. Lapsi oppii yhteis­työssä ja osana omaa yhtei­söään.

 

Lasten osalli­suuteen varhais­kas­va­tuk­sessa suhtau­dutaan kaksi­ja­koi­sesti. Toisaalta lapset nähdään aktii­visina toimi­joina, joille pitäisi suoda mahdol­lisuus osallistua itseään koskevien asioiden suunnit­teluun. Toisaalta ajatellaan, että tämän päivän lapsilta vaaditaan jo nyt liikaa itsenäi­syyttä ja vastuun­kantoa, kun heille pitäisi asettaa rajoja ja vahvistaa aikuisen kasva­tus­vas­tuuta.

Kasva­tus­tie­teiden tohtori Leena Turja muistuttaa, että uusi varhais­kas­va­tuslaki edellyttää, että vanhemmat ja lapset otetaan mukaan varhais­kas­va­tuksen suunnit­teluun ja arviointiin, ja että myös lasten on päästävä mukaan toiminnan toteut­ta­miseen.

Lain vaati­mukset on merkitty esiope­tuksen opetus­suun­ni­telman ja varhais­kas­va­tuksen suunni­telman perus­teisiin, ja ne ovat kuntia ja varhais­kas­va­tuksen järjes­täjiä velvoit­tavia. Niiden pohjalta laaditaan paikal­liset varhais­kas­va­tus­suun­ni­telmat.

− On varmaan vielä paljon tekemistä siinä, kuinka osalli­suutta tulkitaan ja toteu­tetaan käytän­nössä, Turja pohtii.

Osalli­suuden pedago­giikan taustalla on muun muassa lasten oikeuksien sopimus, jossa koros­tetaan lasten oikeutta tulla kuulluksi itseään koske­vissa asioissa. Osalli­suutta tukevalla kulttuu­rilla pyritään kasvat­tamaan lapsista demokraat­tisia kansa­laisia, ja siksi lapset opette­levat jo päivä­ko­dissa kykyjä toimia yhtei­sössä.

Osallisuus on yhden­ver­taista

Leena Turja työsken­telee Jyväs­kylän yliopis­tossa yliopis­ton­leh­torina. Hän on koulut­tanut varhais­kas­va­tuksen työnte­ki­jöitä lasten kuule­mi­sesta ja osalli­suu­desta jo yli kymmenen vuotta. Koulu­tuk­sissa on tullut esiin monen­laisia käsityksiä osalli­suu­desta, sillä ammat­ti­lai­setkin ovat monessa eri vaiheessa sen ymmär­tä­mi­sessä ja käytännön toteut­ta­mi­sessa.

Joidenkin mielestä osalli­suutta on se, että lapsi osallistuu johonkin valmiiksi suunni­teltuun toimintaan tai että suunnit­te­lussa otetaan huomioon lasten toivo­mukset.

Osallisuuden pedagogiikan taustalla on muun muassa lasten oikeuksien sopimus.

− Sekin on ihan hyvä lähtö­kohta, kun ajatellaan nuorempia lapsia, tai jos lapsella on vaikeuksia sosiaa­li­sella tai kogni­tii­vi­sella puolella. Mutta se on vain yksi lähtö­kohta, sanoo Turja.

Aiemmin puhuttiin lapsi­läh­töi­syy­destä. Se saattoi tarkoittaa, että lapsia havain­noidaan, minkä pohjalta heille tehdään sopivaa toimintaa.

− Mutta siinä lapsi ei välttä­mättä tule tietoi­seksi siitä, että hän tulee kuulluksi puhumat­takaan siitä, että hän olisi mukana päätök­sen­teossa.

Joskus Turjan mukaan kuulee myös sellaisia harha­kä­si­tyksiä, että osallisuus on yksit­täisten lasten toiveiden toteut­ta­mista, mitä se ei ole. Osalli­suu­dessa on kyse siitä, että aikuiset ja lapset tekevät yhdessä kaikkia tyydyt­täviä päätöksiä.

Osalli­suu­dessa pyritään yhden­ver­tai­suuteen. Jokai­selle lapselle tulisi löytyä sopiva tapa tulla kuulluksi ja toimia erilai­sissa pienryh­missä tai tulla mukaan jonkun toisen aloit­tamaan puuhaan. Osallisuus perustuu vapaa­eh­toi­suuteen, ja siinä otetaan huomioon lapsen ikä ja kehitystaso.

Osallisuus vaatii jousta­vuutta

Osalli­suus­pe­da­go­giikan ensim­mäisiä perus­edellytyksiä on Turjan mielestä luotta­muksen raken­ta­minen itseen ja muihin, sillä muuten kukaan ei uskalla ilmaista itseään.

Lasten on voitava luotaa itseensä ja ympäris­töönsä samoin kuin kasvat­tajien on luotettava itseensä ja lapsiin toimi­joina.

Osalli­suus­toi­min­nassa aikuisen on oltava valmis luopumaan etukä­teis­suun­ni­tel­mistaan ja miettimään toimin­ta­tapoja yhdessä lasten kanssa. Tämä aiheuttaa usein epävar­muutta, koska ei voida olla varmoja loppu­tu­lok­sesta.

Toinen perus­e­del­lytys on löytää kommu­ni­kaa­tiotapa myös ihan nuorimpien lasten tai esimer­kiksi sellaisten lasten kanssa, joilla on kommu­ni­kaa­tio­vai­keuksia tai jotka eivät muista tai hahmota mitä on sanottu.

Jotkut ideat voivat lähteä liikkeelle lasten ihmettelystä.

On tärkeää löytää sopiva keino kertoa vaikkapa kuvilla se, mihin heidän on mahdol­lista vaikuttaa, jotta he voivat esittää relevantteja toiveita ja ehdotuksia.

Olennaista on, että lapsilla on riittä­västi tietoa toiminnan ehdoista ja tavoit­teista ja että he voivat vaikuttaa käytössä oleviin materi­aa­lisiin resurs­seihin. Lapset saattavat esimer­kiksi itse keksiä paremman ratkaisun jonkin tilan järjes­tä­mi­seksi.

Joskus jotkin tilat tai välineet voivat olla kirjoit­ta­mat­tomien sääntöjen perus­teella vain jomman­kumman sukupuolen käytössä, kuten vaikkapa legohuone, jossa leikkivät useim­miten pojat. Näiden näkymät­tömien raja-aitojen ylittä­minen voi olla vaikeaa lapsille ilman aikuisten apua.

Usein lasten esittämien suunni­telmien toteu­tus­mah­dol­li­suuk­sista saatetaan joutua neuvot­te­lemaan, sillä lapsilla voi olla hyvinkin lennok­kaita ideoita.

− Silloin opetellaan yhdessä arvokasta neuvot­te­lu­taitoa. Pitää antaa riittä­västi aikaa sille, että löydetään kaikkia tyydyttävä vaihtoehto, jota arvioidaan ja testataan käytännön toimin­nassa.

Osallisuus toteuttaa itseoh­jau­tu­vuutta

Lapset otetaan mukaan suunnit­te­lu­pro­sessiin ja toimintaan monella eri tavalla. He saavat esimer­kiksi valita leikkinsä tai leikki­paik­kansa tai vaikuttaa siihen, mitkä ovat kuukauden leikit. Ryhmästä voidaan valita viikon tai päivän henkilö, joka saa omalla vuorollaan suunni­tella jonkin toiminnan. Näin lapset oppivat myös kärsi­väl­li­syyttä odottaa omaa vuoroaan.

Jotkut ideat voivat lähteä liikkeelle lasten ihmet­te­lystä. Siitä voidaan aloittaa tutki­mus­pro­jekti, johon voidaan upottaa monen­laisia tärkeitä kasva­tuk­sel­lisia tavoit­teita.

Eräässä 2−3­-vuotiaiden ryhmässä huomattiin, kuinka lapset kokoon­tuivat tiettyjen tavaroiden äärelle, joita he siirsivät halua­maansa paikkaan. Tavaroiden annettiin jäädä siihen, mihin he järjes­tivät ne, ja tilasta poistettiin ne tavarat, jotka sillä hetkellä eivät olleet kiinnos­tavia.

On tärkeää olla herkkä havainnoinnille ja tulkitsemiselle, mitä pieni lapsi tarkoittaa jollain toiminnallaan.

Toisessa ryhmässä lapset kiipei­livät paikoissa, joissa tuli vaara­ti­lan­teita. Niinpä heille raken­nettiin turval­lisia kiipei­ly­paikkoja, ja lapsista tuli nopeasti taitavia kiipei­li­jöitä.

− On tärkeää olla herkkä havain­noin­nille ja tulkit­se­mi­selle, mitä pieni lapsi tarkoittaa jollain toimin­nallaan, Turja muistuttaa.

Turja kertoo, että koulu­tus­ti­lan­teissa on noussut esiin se, kuinka tärkeää aikuisen on muokata omaa asennettaan suotui­saksi lapsen ehdotuk­sille. Monta kertaa lasten ideat reali­soi­tuvat neuvo­tellen toteut­ta­misen kokoi­siksi. Tästä lapsille tulee tunne, että he ovat asian ”omistajia” ja ovat keksineet kyseisen idean.

Joissakin päivä­ko­deissa pidetään lasten kokouksia, joissa suunni­tellaan alkanutta viikkoa, tai viikon lopussa muistellaan dokumenttien avulla, mitä kuluneella viikolla on tapah­tunut. Dokumen­tointiin on tärkeää liittää esimer­kiksi valokuvia, videoita, lasten piirroksia tai retkiltä tuotuja esineitä.

− Näin lapset pääsevät mukaan arviointiin ja jakamaan kokemuksia.

Turja muistuttaa, että sosio­kon­struk­ti­vis­tisen oppimis­kä­si­tyksen mukaan lapsi oppii yhteis­työssä ja osana omaa yhtei­söään. Oppiminen on yksilöl­listä, mutta osallisuus tuo esiin kunkin yksilöl­liset lähtö­kohdat, joista voidaan lähteä oppimaan yhdessä rinnakkain.

Osalli­suu­dessa lapsi saa kokea yhteen­ kuulu­vuutta ja että tulee hyväk­sy­tyksi. Siinä toteutuu itseoh­jau­tu­vuuden periaate, sillä lapselle on tärkeää kokea, että hän on vapaa ainakin jossain määrin päättämään omasta tekemi­sestään.

− Sisäinen motivaatio oppia nousee, kun tietää tekevänsä jotain, minkä itse on keksinyt.

Iita Kettunen