Osallisuudessa pyritään yhdenvertaisuuteen, jossa jokaiselle lapselle löytyy tapa tulla kuulluksi. Osallisuus vahvistaa lapsen oppimismotivaatiota. Lapsi oppii yhteistyössä ja osana omaa yhteisöään.

 

 

Lasten osal­li­suu­teen var­hais­kas­va­tuk­sessa suh­tau­du­taan kak­si­ja­koi­sesti. Toi­saalta lap­set näh­dään aktii­vi­sina toi­mi­joina, joille pitäisi suoda mah­dol­li­suus osal­lis­tua itse­ään kos­ke­vien asioi­den suun­nit­te­luun. Toi­saalta aja­tel­laan, että tämän päi­vän lap­silta vaa­di­taan jo nyt lii­kaa itse­näi­syyttä ja vas­tuun­kan­toa, kun heille pitäisi aset­taa rajoja ja vah­vis­taa aikui­sen kas­va­tus­vas­tuuta.

Kas­va­tus­tie­tei­den toh­tori Leena Turja muis­tut­taa, että uusi var­hais­kas­va­tus­laki edel­lyt­tää, että van­hem­mat ja lap­set ote­taan mukaan var­hais­kas­va­tuk­sen suun­nit­te­luun ja arvioin­tiin, ja että myös las­ten on pääs­tävä mukaan toi­min­nan toteut­ta­mi­seen.

Lain vaa­ti­muk­set on mer­kitty esio­pe­tuk­sen ope­tus­suun­ni­tel­man ja var­hais­kas­va­tuk­sen suun­ni­tel­man perus­tei­siin, ja ne ovat kun­tia ja var­hais­kas­va­tuk­sen jär­jes­tä­jiä vel­voit­ta­via. Nii­den poh­jalta laa­di­taan pai­kal­li­set var­hais­kas­va­tus­suun­ni­tel­mat.

− On var­maan vielä pal­jon teke­mistä siinä, kuinka osal­li­suutta tul­ki­taan ja toteu­te­taan käy­tän­nössä, Turja poh­tii.

Osal­li­suu­den peda­go­gii­kan taus­talla on muun muassa las­ten oikeuk­sien sopi­mus, jossa koros­te­taan las­ten oikeutta tulla kuul­luksi itse­ään kos­ke­vissa asioissa. Osal­li­suutta tuke­valla kult­tuu­rilla pyri­tään kas­vat­ta­maan lap­sista demo­kraat­ti­sia kan­sa­lai­sia, ja siksi lap­set opet­te­le­vat jo päi­vä­ko­dissa kykyjä toi­mia yhtei­sössä.

Osallisuus on yhdenvertaista

Leena Turja työs­ken­te­lee Jyväs­ky­län yli­opis­tossa yli­opis­ton­leh­to­rina. Hän on kou­lut­ta­nut var­hais­kas­va­tuk­sen työn­te­ki­jöitä las­ten kuu­le­mi­sesta ja osal­li­suu­desta jo yli kym­me­nen vuotta. Kou­lu­tuk­sissa on tul­lut esiin monen­lai­sia käsi­tyk­siä osal­li­suu­desta, sillä ammat­ti­lai­set­kin ovat monessa eri vai­heessa sen ymmär­tä­mi­sessä ja käy­tän­nön toteut­ta­mi­sessa.

Joi­den­kin mie­lestä osal­li­suutta on se, että lapsi osal­lis­tuu johon­kin val­miiksi suun­ni­tel­tuun toi­min­taan tai että suun­nit­te­lussa ote­taan huo­mioon las­ten toi­vo­muk­set.

Osallisuuden pedagogiikan taustalla on muun muassa lasten oikeuksien sopimus.

− Sekin on ihan hyvä läh­tö­kohta, kun aja­tel­laan nuo­rem­pia lap­sia, tai jos lap­sella on vai­keuk­sia sosi­aa­li­sella tai kog­ni­tii­vi­sella puo­lella. Mutta se on vain yksi läh­tö­kohta, sanoo Turja.

Aiem­min puhut­tiin lap­si­läh­töi­syy­destä. Se saat­toi tar­koit­taa, että lap­sia havain­noi­daan, minkä poh­jalta heille teh­dään sopi­vaa toi­min­taa.

− Mutta siinä lapsi ei vält­tä­mättä tule tie­toi­seksi siitä, että hän tulee kuul­luksi puhu­mat­ta­kaan siitä, että hän olisi mukana pää­tök­sen­teossa.

Jos­kus Tur­jan mukaan kuu­lee myös sel­lai­sia har­ha­kä­si­tyk­siä, että osal­li­suus on yksit­täis­ten las­ten toi­vei­den toteut­ta­mista, mitä se ei ole. Osal­li­suu­dessa on kyse siitä, että aikui­set ja lap­set teke­vät yhdessä kaik­kia tyy­dyt­tä­viä pää­tök­siä.

Osal­li­suu­dessa pyri­tään yhden­ver­tai­suu­teen. Jokai­selle lap­selle tulisi löy­tyä sopiva tapa tulla kuul­luksi ja toi­mia eri­lai­sissa pien­ryh­missä tai tulla mukaan jon­kun toi­sen aloit­ta­maan puu­haan. Osal­li­suus perus­tuu vapaa­eh­toi­suu­teen, ja siinä ote­taan huo­mioon lap­sen ikä ja kehi­tys­taso.

Osallisuus vaatii joustavuutta

Osal­li­suus­pe­da­go­gii­kan ensim­mäi­siä perus­edellytyksiä on Tur­jan mie­lestä luot­ta­muk­sen raken­ta­mi­nen itseen ja mui­hin, sillä muu­ten kukaan ei uskalla ilmaista itse­ään.

Las­ten on voi­tava luo­taa itseensä ja ympä­ris­töönsä samoin kuin kas­vat­ta­jien on luo­tet­tava itseensä ja lap­siin toi­mi­joina.

Osal­li­suus­toi­min­nassa aikui­sen on oltava val­mis luo­pu­maan etu­kä­teis­suun­ni­tel­mis­taan ja miet­ti­mään toi­min­ta­ta­poja yhdessä las­ten kanssa. Tämä aiheut­taa usein epä­var­muutta, koska ei voida olla var­moja lop­pu­tu­lok­sesta.

Toi­nen perus­e­del­ly­tys on löy­tää kom­mu­ni­kaa­tio­tapa myös ihan nuo­rim­pien las­ten tai esi­mer­kiksi sel­lais­ten las­ten kanssa, joilla on kom­mu­ni­kaa­tio­vai­keuk­sia tai jotka eivät muista tai hah­mota mitä on sanottu.

Jotkut ideat voivat lähteä liikkeelle lasten ihmettelystä.

On tär­keää löy­tää sopiva keino ker­toa vaik­kapa kuvilla se, mihin hei­dän on mah­dol­lista vai­kut­taa, jotta he voi­vat esit­tää rele­vant­teja toi­veita ja ehdo­tuk­sia.

Olen­naista on, että lap­silla on riit­tä­västi tie­toa toi­min­nan ehdoista ja tavoit­teista ja että he voi­vat vai­kut­taa käy­tössä ole­viin mate­ri­aa­li­siin resurs­sei­hin. Lap­set saat­ta­vat esi­mer­kiksi itse kek­siä parem­man rat­kai­sun jon­kin tilan jär­jes­tä­mi­seksi.

Jos­kus jot­kin tilat tai väli­neet voi­vat olla kir­joit­ta­mat­to­mien sään­tö­jen perus­teella vain jom­man­kum­man suku­puo­len käy­tössä, kuten vaik­kapa lego­huone, jossa leik­ki­vät useim­mi­ten pojat. Näi­den näky­mät­tö­mien raja-aito­jen ylit­tä­mi­nen voi olla vai­keaa lap­sille ilman aikuis­ten apua.

Usein las­ten esit­tä­mien suun­ni­tel­mien toteu­tus­mah­dol­li­suuk­sista saa­te­taan jou­tua neu­vot­te­le­maan, sillä lap­silla voi olla hyvin­kin len­nok­kaita ideoita.

− Sil­loin ope­tel­laan yhdessä arvo­kasta neu­vot­te­lu­tai­toa. Pitää antaa riit­tä­västi aikaa sille, että löy­de­tään kaik­kia tyy­dyt­tävä vaih­toehto, jota arvioi­daan ja tes­ta­taan käy­tän­nön toi­min­nassa.

Osallisuus toteuttaa itseohjautuvuutta

Lap­set ote­taan mukaan suun­nit­te­lu­pro­ses­siin ja toi­min­taan monella eri tavalla. He saa­vat esi­mer­kiksi valita leik­kinsä tai leik­ki­paik­kansa tai vai­kut­taa sii­hen, mitkä ovat kuu­kau­den lei­kit. Ryh­mästä voi­daan valita vii­kon tai päi­vän hen­kilö, joka saa omalla vuo­rol­laan suun­ni­tella jon­kin toi­min­nan. Näin lap­set oppi­vat myös kär­si­väl­li­syyttä odot­taa omaa vuo­ro­aan.

Jot­kut ideat voi­vat läh­teä liik­keelle las­ten ihmet­te­lystä. Siitä voi­daan aloit­taa tut­ki­mus­pro­jekti, johon voi­daan upot­taa monen­lai­sia tär­keitä kas­va­tuk­sel­li­sia tavoit­teita.

Eräässä 2−3­-vuotiaiden ryh­mässä huo­mat­tiin, kuinka lap­set kokoon­tui­vat tiet­ty­jen tava­roi­den äärelle, joita he siir­si­vät halua­maansa paik­kaan. Tava­roi­den annet­tiin jäädä sii­hen, mihin he jär­jes­ti­vät ne, ja tilasta pois­tet­tiin ne tava­rat, jotka sillä het­kellä eivät olleet kiin­nos­ta­via.

On tärkeää olla herkkä havainnoinnille ja tulkitsemiselle, mitä pieni lapsi tarkoittaa jollain toiminnallaan.

Toi­sessa ryh­mässä lap­set kii­pei­li­vät pai­koissa, joissa tuli vaa­ra­ti­lan­teita. Niinpä heille raken­net­tiin tur­val­li­sia kii­pei­ly­paik­koja, ja lap­sista tuli nopeasti tai­ta­via kii­pei­li­jöitä.

− On tär­keää olla herkkä havain­noin­nille ja tul­kit­se­mi­selle, mitä pieni lapsi tar­koit­taa jol­lain toi­min­nal­laan, Turja muis­tut­taa.

Turja ker­too, että kou­lu­tus­ti­lan­teissa on nous­sut esiin se, kuinka tär­keää aikui­sen on muo­kata omaa asen­net­taan suo­tui­saksi lap­sen ehdo­tuk­sille. Monta ker­taa las­ten ideat rea­li­soi­tu­vat neu­vo­tel­len toteut­ta­mi­sen kokoi­siksi. Tästä lap­sille tulee tunne, että he ovat asian ”omis­ta­jia” ja ovat kek­si­neet kysei­sen idean.

Jois­sa­kin päi­vä­ko­deissa pide­tään las­ten kokouk­sia, joissa suun­ni­tel­laan alka­nutta viik­koa, tai vii­kon lopussa muis­tel­laan doku­ment­tien avulla, mitä kulu­neella vii­kolla on tapah­tu­nut. Doku­men­toin­tiin on tär­keää liit­tää esi­mer­kiksi valo­ku­via, videoita, las­ten piir­rok­sia tai ret­kiltä tuo­tuja esi­neitä.

− Näin lap­set pää­se­vät mukaan arvioin­tiin ja jaka­maan koke­muk­sia.

Turja muis­tut­taa, että sosio­kon­struk­ti­vis­ti­sen oppi­mis­kä­si­tyk­sen mukaan lapsi oppii yhteis­työssä ja osana omaa yhtei­söään. Oppi­mi­nen on yksi­löl­listä, mutta osal­li­suus tuo esiin kun­kin yksi­löl­li­set läh­tö­koh­dat, joista voi­daan läh­teä oppi­maan yhdessä rin­nak­kain.

Osal­li­suu­dessa lapsi saa kokea yhteen­ kuu­lu­vuutta ja että tulee hyväk­sy­tyksi. Siinä toteu­tuu itseoh­jau­tu­vuu­den peri­aate, sillä lap­selle on tär­keää kokea, että hän on vapaa aina­kin jos­sain mää­rin päät­tä­mään omasta teke­mi­ses­tään.

− Sisäi­nen moti­vaa­tio oppia nousee, kun tie­tää teke­vänsä jotain, minkä itse on kek­si­nyt.

Iita Ket­tu­nen