Yhdysvalloissa on meneillään yhä paheneva huumekriisi, jonka taustalla on opioidipohjaisten kipulääkkeiden yleistyminen. Voiko lääke- ja huumekriisi levitä myös meille?

 

Viime vuonna Yhdys­val­loissa kuoli The New York Timesin mukaan yli 72 000 ihmistä huumeiden ylian­nos­tukseen. Myös Suomessa opioi­di­poh­jaisten kipulääk­keiden käyttö on lisään­tynyt. Emme kuitenkaan ole lähel­läkään Yhdys­valtain tilan­netta, sanoo A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri ja Helsingin yliopiston päihde­lää­ke­tieteen työelä­mä­pro­fessori Kaarlo Simojoki.

– Euroo­passa täytyy kuitenkin pysyä hereillä. Esimer­kiksi Britan­niassa tilanne on jo pahen­tunut, sanoo Simojoki.

Kelan mukaan noin puoli miljoonaa suoma­laista käytti viime vuonna opioi­di­poh­jaisia lääkkeitä. Lääkkeitä käytetään kivun lievit­tä­miseen esimer­kiksi leikkausten jälkeen ja syöpä­po­ti­lailla. Opioidit jaotellaan heikkoihin, keski­vah­voihin ja vahvoihin. Ne ovat tehokas apu, mutta aiheut­tavat helposti riippu­vuutta.

Yhdys­val­loissa lääke- ja huumeon­gelman juuret juontavat 1990-luvulle, jolloin vahvoja opioideja alettiin määrätä kipuun entistä herkemmin. Suomessa lääkärit määräävät Simojoen mukaan varovai­sesti vahvoja opioideja. Sen sijaan heikkoihin opioi­deihin kuuluvaa kodeiinia käytetään meillä pohjois­mai­sittain paljon.

– Tällä hetkellä meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mihin kipulääk­keitä määrätään. Suomessa lääkärit eivät nimittäin tieto­jär­jes­tel­mästä johtuen liitä diagnoosia reseptin määrää­miseen, toisin kuin monessa muussa maassa. Kun tilastot ja tutkimus aiheesta puuttuvat, kasvaa myös riski ongelmien lisään­ty­mi­sestä.

Tilanteen muutta­minen vaatisi lakimuu­toksen. Kun lääkäri joutuisi liittämään diagnoosin reseptin myöntä­miseen, olisi helpompi seurata, mihin kipulääk­keitä määrätään.

– Asiakasta voitaisiin auttaa ajoissa ennen ongelmien synty­mistä, Simojoki sanoo.

Heikkoja opioideja käytetään paljon väärin

Puoli miljoonaa kipulääk­keiden käyttäjää tarkoittaa sitä, että noin kymmenen prosenttia suoma­lai­sista tuntee kipua – tai sitten ei. Simojoki pohtii, onko käsis­sämme iso kipuon­gelma vai määrä­täänkö kipulääk­keitä kestä­mät­tömin perustein.

Tällä hetkellä meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mihin kipulääkkeitä määrätään.

– On hyvä, ettei meillä määrätä vahvoja kipulääk­keitä kovin helposti. Lääkärit eivät kuitenkaan välttä­mättä hahmota sitä, että heikkoja opioideja käytetään tosi paljon väärin. Kodeii­ni­poh­jaiset lääkkeet ovat meillä keskeisiä lääkkeitä, joilla hoidetaan työssä­käyvien kipua, Simojoki sanoo.

Hän pitää oikeu­tettuna huolta kipulääk­keiden väärin­käytön lisään­ty­mi­sestä.

Järjestelmä turvautuu herkästi lääkkeisiin

Simojoki pitää hoito­jär­jes­telmää yhtenä syyllisenä ongelmiin. Mitä vähemmän kipuun tai muihin ongelmiin on tarjolla muuta apua, sen herkemmin turvau­dutaan lääkkeisiin.

– Onko kyse siitä, ettei meillä ole tarjolla muuta kuin reseptiä? Kun on paljon kalliimpaa tarjota fysio­te­rapiaa, psyko­login palveluja tai muuta vastaavaa, niin työnne­täänkö käteen ennemmin resepti säästö­syistä? Tätä kysymystä pitäisi pohtia, kun mietimme kipulääk­keiden käytön lisään­ty­mistä.

Myös yhteis­kunnan on Simojoen mukaan kannettava vastuu muutok­sesta. Työelämän tehok­kuus­vaa­ti­mukset kasvavat koko ajan, mikä voi vaikuttaa siihen, ettei työntekijä tunne voivansa jäädä kunnon sairaus­lo­malle esimer­kiksi pienten jalka­leik­kausten jälkeen. Lääkäriä saatetaan pyytää antamaan lääkettä, jotta voi mennä töihin.

Tie ongelmakäyttäjäksi alkaa vaivihkaa

Simojoki valottaa ongelman synty­me­ka­nismia esimer­killä:

”Olkapääni leikattiin muutama viikko sitten, mihin sain kipulääk­keeksi kodeiinia. Leikkauksen jälkeen tilan­teeni seuranta siirtyi omalle terveys­a­se­malle. Nyt eteen voisi tulla haasteita, jos kipu pitkit­tyisi. Terveys­kes­kus­a­se­malla lääkäri toden­nä­köi­sesti uusisi reseptini kiireessä, ehkä kerta toisensa jälkeen ehtimättä pysäh­tymään asiani äärelle.”

Opioidit vievät kivun lisäksi pois ahdis­tu­nei­suutta ja pelkoa. Ihminen voi huomata, että lääkkeet helpot­tavat stressiä ja tunne-elämän ongelmia. Lopulta lääkettä käytetään muuhun kuin alkupe­räiseen syyhyn eli kipuun.

– Ihminen ei välttä­mättä heti tajua ongelmaa, onhan lääke lääkärin määräämä. Sitten yhtäkkiä hän havahtuu, että pille­reitä menee monta päivässä. Hän yrittää vähentää, josta seuraa vieroi­tusoi­reita, kuten hikoilua, levot­to­muutta ja univai­keuksia. Ihminen pelästyy ja päättää jatkaa lääkkeiden käyttöä, Simojoki kuvaa.

Lääke­kierre on valmis. Tähän on johtanut se, ettei lääkä­rillä ole ollut tarpeeksi aikaa perehtyä ja seurata asiakkaan tilan­netta. Kiireessä lääkäri saattaa vain katsoa, onko potilaasta hoito­jär­jes­tel­mässä merkintöjä. Jos ei, resepti helposti uusitaan.

– Kipulää­keon­gelmat näkyvät myös A-klini­koilla. Jonain vuonna lähes puolet potilaistani oli sellaisia työssä­käyviä, joilla oli hallit­se­maton tai hoita­maton kipulää­keon­gelma, sanoo Kaarlo Simojoki. Kuva: Arto Viikari / Lehtikuva

Fyysinen riippuvuus ja addiktio erotettava toisistaan

Kipulääk­keisiin liittyy tyypil­li­sesti fyysinen riippuvuus. Käyttäjän toleranssi lääkkeisiin on kasvanut, jolloin lääkkeiden vähen­tä­minen aiheuttaa vieroi­tusoi­reita. Addik­tiossa lääkkeistä on tullut elämän keski­piste, millään muulla ei ole väliä.

– Ihminen voi syyttää itseään päihdeon­gel­mai­seksi, jos hänelle on syntynyt riippuvuus kipulääk­keisiin. Näin ei kuitenkaan ole, jos kyse on vain fyysi­sestä riippu­vuu­desta. Siitä ammat­ti­laiset pystyvät auttamaan irti kohtuul­lisen kevyesti.

– Hoito­jär­jes­telmän puolella saatetaan taas ajatella, että asiakas pitää saada erikois­sai­raan­hoitoon tai A-klini­kalle. Fyysistä riippu­vuutta pitäisi kuitenkin terveys­kes­kus­lää­kärin kyetä hoitamaan. Moniam­ma­til­lista yhteis­työtä tarvitaan vasta silloin, kun asiak­kaalle on syntynyt addiktio, Simojoki sanoo.

Riippuvuus-sana herättää risti­rii­taisia tunteita ja nostaa kynnystä ohjautua hoitoon. Leimau­tu­minen huumeiden käyttä­jäksi pelottaa. Ongel­ma­käytön ja riippu­vuuden monimuo­toisuus sekoittaa myös ammat­ti­laisia ja heidän kykyään arvioida asiak­kaalle sopivaa hoitoa.

Kun ihminen lopulta uskaltaa hakea apua, saatetaan häneltä vaatia vieroit­tau­tu­mista nopeasti.

– Tämä on kenelle tahansa ahdistava tilanne. Koska hoito­jär­jes­telmä on ollut mukana tuotta­massa ja ylläpi­tä­mässä riippu­vuutta, on meillä eettinen velvoite huolehtia siitä, että ihminen saa asian­mu­kaista hoitoa ja häntä tuetaan pääsemään riippu­vuu­desta. Häntä ei saa jättää yksin, Simojoki sanoo.

Lääkärin ja asiakkaan etsittävä yhdessä apua ongelmaan

Simojoen mukaan ihmisten olisi hyvä ymmärtää kipulääk­keisiin liittyvät riskit, mutta toisaalta nähdä myös sen, etteivät lääkkeet ole paha asia. Kipulääkkeet ajavat asiansa, kunhan niiden kanssa pysyy tarkkana.

Ihminen ei välttämättä heti tajua ongelmaa, onhan lääke lääkärin määräämä.

Lääkärin on avoimesti puhuttava asiak­kaalle lääkkeiden riskeistä. Tavoit­teena on, että asiakas uskaltaa sanoa lääkä­rille ajoissa, jos hän huomaa käyttä­vänsä lääkkeitä muuhun kuin kipuun.

– Mietitään yhdessä ratkaisua asiaan. Ei syyllistetä tai rangaista ketään. Tämän osaamisen ja ymmär­ryksen lisää­minen olisi tärkeää.

Lääkärien Simojoki toivoo käyttävän aikaa asiakkaan ongelman arvioi­miseen ja ohjaavan hänet tarvit­taessa eteenpäin.

– Suurin haaste koko EU:n tasolla on se, että kipu- ja addik­tio­puolen ammat­ti­laiset eivät ole työsken­nelleet riittävän tiivisti yhdessä. Sitten kun ongelma on syntynyt, on kipupuoli nostanut kädet pystyyn. Päihde­puo­lelta taas sanotaan, ettei voida auttaa, kun emme ymmärrä kivusta mitään. Asiakas jää helposti tähän väliin, Simojoki sanoo.

– Olen tullut siihen loppu­tu­loksen, että hoito­jär­jes­tel­mämme suurin puute on kuitenkin aika. Sitä tarvit­taisiin lisää.

Johanna Merilä