Jo aivan pienet lapset kokevat rasistista syrjintää. Helsingin kaupunki kouluttaa ensimmäisenä Suomessa varhaiskasvatuksen henkilökuntaa tunnistamaan ja ehkäisemään rasismia.

 

 

Syksyllä 2020 yhden­ver­tais­val­tuu­te­tun sel­vi­tys afrik­ka­lais­taus­tais­ten koke­masta syr­jin­nästä kohah­dutti. Yli 60 pro­sent­tia kyse­lyyn vas­tan­neista oli koke­nut syr­jin­tää ihon­vä­rin perus­teella. Syrjintä koh­dis­tuu myös aivan pie­niin lap­siin: lähes vii­des­osa var­hais­kas­va­tusi­käi­sistä ja perus­kou­lun ensim­mäi­sillä luo­killa ole­vista oppi­laista oli koke­nut rasismia.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun sel­vi­tystä teke­mässä ollut, nykyi­sin oikeus­mi­nis­te­riössä syr­jin­nän ja rasis­min vas­tais­ten kysy­mys­ten parissa pro­jek­ti­pääl­lik­könä työs­ken­te­levä Michaella Moua näkee ongel­man taus­talla useita syitä.

– Ajattelemme usein, että pie­net lap­set eivät tee erot­te­luja värin perus­tella. Tämä ei ole totta. Pienet lap­set nime­no­maan näke­vät, jos joku poik­keaa nor­mista. Se on las­ten luon­nol­li­nen tapa hah­mot­taa maa­il­maa. He vaan eivät osaa liit­tää nii­hin sosi­aa­li­sia hie­rar­kioita ilman, että joku aikui­nen on sen tehnyt.

Antirasistinen pedagogiikka haastaa pohtimaan omia ennakkoluuloja.

Ongelmia ei esiinny vain las­ten välillä. Sanna-Kaisa Front sel­vitti kas­va­tus­tie­teen pro-gra­du­työs­sään suo­men­opet­ta­jien näke­myk­siä rasis­mista päi­vä­ko­deissa. Vastaajista 44 % oli kuul­lut hen­ki­lö­kun­nan puhu­van vähem­mis­töön kuu­lu­van ihmi­sen kult­tuu­rista tai uskon­nosta nega­tii­vi­seen sävyyn. Yli 20 % vas­taa­jista ker­toi, että lap­sia oli päi­vä­ko­deissa koh­deltu eriar­voi­sesti hei­dän taus­tansa takia.

Yksi ongel­mista on Mouan mie­lestä rasis­min tunnistaminen.

– Rasismiksi tun­nis­te­taan vain kaik­kein sel­keim­mät tapauk­set, kuten rasis­ti­nen väki­valta tai viha­mie­li­set sol­vauk­set kaduilla. On tär­keää ymmär­tää, että rasismi on muu­ta­kin kuin tie­toista toimintaa.

Nollatoleranssi ei riitä

Kaikkein vaa­ral­li­sin rasis­min muoto pii­lee rakenteissa.

– Tällä het­kellä esi­mer­kiksi vel­voite tehdä yhden­ver­tai­suus­suun­ni­telma ei ulotu var­hais­kas­va­tuk­seen asti. Käynnissä oleva yhden­ver­tai­suus­lain osit­tai­suu­dis­tus tulee muut­ta­maan tätä. Suunnitelma on yksi mer­kit­tävä rakenne, joka voi edis­tää yhden­ver­tai­suutta, jos suun­ni­tel­massa mai­ni­taan eri­lai­set syr­jin­tä­pe­ri­aat­teet ja tuo­daan näky­ville anti­ra­sis­ti­nen työ­ote, Moua painottaa.

Antirasismi tar­koit­taa aktii­vista rasis­min tun­nis­ta­mista ja ehkäisemistä.

– Se, että sano­taan, että meillä on nol­la­to­le­ranssi rasis­mille ei vielä riitä.

Kyse ei kui­ten­kaan ole siitä, että on joko hyvis tai rasisti.

– Meillä kai­killa on ennak­ko­luu­loja. Meidät on sosi­aa­lis­tettu yhteis­kun­taan, joka on hyvin euroop­pa­kes­kei­nen. Me yllä­pi­dämme val­koi­suu­den nor­mia tie­dos­ta­mat­tamme, Moua muistuttaa.

Vaarallisin rasismin muoto piilee rakenteissa.

Valkoisuusnormilla Moua viit­taa näky­mät­tö­miin sosi­aa­li­siin hie­rar­kioi­hin ja val­ta­suh­tei­siin, jossa län­si­maa­lai­suus ja euroop­pa­lai­suus näh­dään yhteis­kun­nal­li­sia raken­teita mää­rit­te­le­vänä nor­mina ja kaikki muut nor­mista poik­kea­vana. Tämä voi aiheut­taa ongel­mia eri­tyi­sesti monikulttuurisuuspuheessa.

– Monikulttuurisessa vii­te­ke­hyk­sessä ei tehdä val­koi­suu­den nor­mia näky­väksi eikä hah­mo­teta sii­hen liit­ty­viä valta-ase­mia. Esimerkiksi moni­kult­tuu­ri­sessa päi­vä­ko­dissa saa­te­taan tie­dos­ta­mat­to­masti yllä­pi­tää syr­ji­viä ja toi­seut­ta­via raken­teita kar­ne­va­li­soi­malla kulttuureja.

Moua nos­taa esille päi­vä­ko­tien kulttuuripäivät.

– Ne voi­vat pahim­mil­laan yllä­pi­tää me–he ‑ase­tel­maa ja toi­seut­taa lap­sia entistä pahem­min. Kyse voi olla Suomessa syn­ty­neistä lap­sista, jotka eivät ollen­kaan iden­ti­fioidu kysei­seen kult­tuu­riin. He tajua­vat, että hei­dät näh­dään tässä yhteis­kun­nassa aivan eri tavalla kuin he näke­vät itse itsensä.

Helsinki edelläkävijä

Antirasistisessa työ­ot­teessa uskal­tau­du­taan poh­ti­maan ja reflek­toi­maan omia ajat­te­lu­mal­leja ja työtapoja.

Helsingin kau­punki on tässä edel­lä­kä­vijä. Se kou­lut­taa ison osan kas­va­tuk­sen ja kou­lu­tuk­sen toi­mia­lan hen­ki­lö­kun­nasta var­hais­kas­va­tuk­sesta toi­selle asteelle tun­nis­ta­maan rasis­mia sekä otta­maan anti­ra­sis­ti­sen työ­ot­teen käyttöön.

– Rasismin vähen­tä­mi­nen on ase­tettu kau­pun­gin stra­te­gi­seksi tavoit­teeksi. Koulutus on osa laa­jem­paa maa­han­muut­ta­jien kas­va­tuk­sen ja kou­lu­tuk­sen kehit­tä­mis­suun­ni­tel­maa. Puolentoista vuo­den aikana jär­jes­te­tään yli 150 työ­pa­jaa, ker­too pro­jek­ti­pääl­likkö Matleena Sierla.

Rauhankasvatusinstituutin asian­tun­ti­jat toteut­ta­vat kou­lu­tuk­set, joissa käy­dään läpi raken­teel­lista rasis­mia, puhu­taan nor­meista, rasis­min eri näyt­täy­ty­mis­muo­doista sekä kes­kus­tel­laan anti­ra­sis­ti­sen ja moni­kult­tuu­ri­sen vii­te­ke­hyk­sen eroista. Aihetta syven­tää työ­kirja, joka sisäl­tää viik­ko­teh­tä­viä, luku‑, kuuntelu‑, ja kurssivinkkejä.

– Puhumme pal­jon tun­ne­reak­tioista. Uskon, että var­hais­kas­va­tuk­sen ammat­ti­lai­set halua­vat toi­mia tasa-arvoi­sesti. Voi kui­ten­kin olla kova paikka huo­mata, että oma toi­minta ei aina ole­kaan tasa-arvoista, ker­too var­hais­kas­va­tuk­sen opet­taja, Rauhankasvatusinstituutin kou­lut­taja Saara Loukola. 

Miten otetaan esille syrjivä puhe aikuisten välillä?

Käytännön tasolla anti­ra­sis­ti­nen peda­go­giikka tar­koit­taa esi­mer­kiksi sitä, että huo­leh­di­taan kaik­kien las­ten oikeu­desta tun­tea kuu­lu­vansa osaksi ryh­mää. Pohditaan, löy­tyykö ope­tus­ma­te­ri­aa­leista, kir­joista ja leluista esi­ku­via kai­ken­nä­köi­sille lap­sille. Mietitään, suh­tau­du­taanko val­koi­sen ja ei-val­koi­sen lap­sen tun­tei­siin eri tavalla ja koh­del­laanko kaikki lap­sia yhdenvertaisesti.

Loukola pitää tär­keänä, että päi­vä­ko­dissa mää­ri­tel­lään sel­keästi myös puut­tu­mi­sen meka­nis­mit. Miten esi­mer­kiksi ote­taan esille syr­jivä tai rasis­ti­nen puhe aikuis­ten välillä.

– Yhteiset lin­jauk­set ja joh­ta­jien rooli on mer­kit­tävä. On mie­tit­tävä, miten anti­ra­sismi näkyy yksik­kö­ta­solla ja ryh­män peda­go­gi­sissa suunnitelmissa.

Kyse on lopulta toi­min­ta­kult­tuu­rin muutoksesta.

–  Tavoite on, että anti­ra­sis­ti­nen työ­ote tulisi osaksi kaik­kea ammat­ti­lais­ten työtä, samoin kuin kie­li­tie­toi­nen peda­go­giikka jo monin pai­koin on, Sierla kertoo.

Hanna-Mari Järvinen