Onko ammattitaitosi hyvässä käytössä?

Ammattitaitoiset ja osaavat työntekijät ovat hyvän työpaikan perusta. Ammattitaidon pohja luodaan koulutuksessa ja osaaminen kasvaa kokemuksista saaduista tiedoista ja taidoista. Työntekijät osallistuvat myös työn kehittämiseen työpaikallaan, mikä lisää ammattitaitoa ja osaamista.

Ammattihenkilölaki velvoittaa ammattitaidon ylläpitämiseen. Vastuu kuuluu ensisijaisesti työntekijälle, mutta työnantajan tulee luoda edellytykset sille, että ammattihenkilö saa työssään tarvittavan perehdytyksen ja että hän voi osallistua tarpeelliseen koulutukseen.

Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki 5 § velvoittaa sosiaalihuollon ammattilaisia ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan sekä perehtymään ammattitoimintaansa koskeviin säännöksiin ja määräyksiin.

Ammattitaito ja sen ylläpitäminen vaikuttavat luonnollisesti asiakasturvallisuuteen, joka on jokaiselle työntekijälle ykkösasia. Osaaminen takaa palveluiden laadun ja vaikuttavuuden. Lisäksi on tärkeä huomata, että kun työyhteisön työ rakentuu ammattitaidolle, vahvistuvat myös työntekijän kokema työnilo ja koko työyhteisön luottamus.

Miten huolehditaan siitä, että hankittu osaaminen on parhaassa käytössä? Toisaalta miten varmistetaan, että työyhteisössä on kaikki tarvittava osaaminen ja erityisosaaminen?

Lähtökohtana on osaamisen ‑arviointi kehityskeskusteluissa ja yksilön ja yhteisön osaamiskartoituksissa. Niiden pohjalta työyhteisössä tehdään yksilöllinen ja yhteisön osaamistarpeen ja koulutuksen suunnitelma, joka on osa laajempaa kehittämissuunnitelmaa.

Sosiaalialan erityistehtäviin tarvitaan ammattitaitoa ja osaamista, joka muodostuu erityistiedosta ja ‑taidoista sekä erityisistä työtehtävistä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi koulutus, konsultointi, valmennus ja kehittämistehtävät. Myös kirjalliset tuotokset vaativat erityistaitoja.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut järjestävät ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä erikoistumiskoulutuksia. Työnantaja voi järjestää itse täydennyskoulutusta ja käyttää lukuisien koulutusorganisaatioiden palveluita.

Kehittämällä osaamistasi varmistat paikkasi muuttuvassa työelämässä.

3 vinkkiä:

  1. Ota osaamis- ja ura-asiat puheeksi työkavereiden ja esimiehen kanssa.
  2. Huolehdi, että työpaikalla käydään vuosittain kehityskeskustelut.
  3. Tee itsellesi yhdessä esimiehen kanssa oma koulutussuunnitelma, joka liitetään koko työyhteisön laajempaan kehittämissuunnitelmaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *