Uuden vuoden näköaloihin otan vauhtia 1980-luvulta, joka toi merkittäviä uudistuksia sosiaalialalle: sosiaalihuoltolaki, uusi lastensuojelulaki, sosiaalityön pätevyysvaatimukset, yliopistotason koulutuksen laajentuminen.

 

 

Lisäksi sosi­aa­li­huol­lon kir­java val­tio­napu uudis­tet­tiin ter­vey­den­huol­lon rahoi­tus­jär­jes­tel­mää vastaavaksi.

Sosiaalityön yli­opis­to­kou­lu­tuk­sen vakiin­tuessa heräsi kysy­mys käy­tän­nön, ope­tuk­sen ja tut­ki­muk­sen mah­dol­li­sista yhtei­sistä yksi­köistä. Terveydenhuollossa yhteis­työ oli jo vakiin­tu­nutta yli­opis­tol­li­sissa kes­kus­sai­raa­loissa. Silloinen sosiaali­ministeri Vappu Taipale kokosi 1984–1985 sosi­aa­li­työn yli­opis­to­paik­ka­kun­tien sosi­aa­li­joh­don ja yli­opis­to­jen edus­ta­jia kes­kus­te­le­maan kau­pun­kien ja yli­opis­to­jen yhteis­työn vahvistamisesta.

Taipaleen neu­vot­te­lu­jen poh­jalla eri kau­pun­geissa raken­tui eri­lai­sia yhteis­työn muo­toja, usein pro­jek­teina. Yliopistoihin saa­tiin sosi­aa­li­työn käy­tän­nön ope­tuk­sen leh­to­rin vir­koja. Joissakin kun­nissa perus­tet­tiin mää­rä­ai­kai­sia tut­kija-sosi­aa­li­työn­te­ki­jän teh­tä­viä. Valtakunnallista rat­kai­sua ei kui­ten­kaan syntynyt.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteen sovittaminen korostaa tutkimus- ja kehittämis­tarpeita.

STM jat­koi käy­tän­töä, tut­ki­musta ja eri­tyis­osaa­mista yhdis­tä­vän raken­teen suun­nit­te­lua 1980-luvulla kah­des­sa­kin ryh­mässä. Opetussosiaalikeskustoimikunta esitti kol­mea sosi­aa­li­kes­kus­mal­lia, joista yksi oli yli­opis­tol­li­nen sosi­aa­li­kes­kus (KM 1990:48). Tämäkään ehdo­tus ei saa­nut riit­tä­västi voi­maa taak­seen. Myöhemmin on tee­masta syn­ty­nyt eri­lai­sia ”muun­nel­mia”: Heikki Waris ‑ins­ti­tuutti pää­kau­pun­ki­seu­dulle, Mathilda Wrede ‑ins­ti­tuutti ruot­sin­kie­li­selle alu­eelle, Turun yli­opis­ton Moniammatillinen ope­tus- ja tut­ki­muskli­nikka ja sosiaali­alan osaa­mis­kes­kuk­set. Mikään näistä ei kui­ten­kaan ole rat­kais­sut käy­tän­nön asia­kas­työn ja tut­ki­mus­toi­min­nan jat­ku­van ja toi­si­aan ruok­ki­van vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ja eri­tyis­osaa­mi­sen kumu­loi­tu­mi­sen tar­vetta. Viimeksi yhdis­tä­vää rat­kai­sua on haettu las­ten­suo­je­luun LAPE-hank­keen osaa­mis- ja tukikeskuksista.

1980-luvun puo­li­vä­listä on kulu­nut 35 vuotta. Kokonaisuuteen on tul­lut uusia teki­jöitä – ammat­ti­kor­kea­kou­lut ja viime vuo­sina sote-pro­sessi. Kysymystä on tar­kas­tel­tava uudelta poh­jalta. Sote-hank­keessa vah­vasti koros­tuva sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon yhteen sovit­ta­mi­nen koros­taa enti­siä ja nos­taa esiin uusia tut­ki­mus- ja kehit­tä­mis­tar­peita. Olisiko nyt yli­opis­tol­lis­ten sote-kes­kus­ten aika?