Teksti: Hanna-Mari Järvinen ja Markku Tasala | Kuvat: Nina Susi, Timo Aalto ja Klaudia Kapuścińska

Huolestuttavan moni sosiaalialalla miettii alavaihtoa. Me jututimme heitä, jotka ovat jo päätöksensä tehneet.

 

 

 


Päiväkodista kaivokselle

Kaivoksessa työs­ken­tely on hel­pom­paa kuin päi­vä­ko­dissa. Kun teet työ­täsi maan alla yksin, niin eipä tar­vitse tur­hia stres­sata. Olen val­mis­tu­nut Keminmaan ammat­ti­kor­kea­kou­lusta vuonna 2009 sosio­no­miksi (AMK) las­ten­tar­han­opet­ta­jan päte­vyy­dellä (Toim. Huom. Pätevyys vas­taa tämän päi­vän lain mukaan var­hais­kas­va­tuk­sen opet­ta­jan pätevyyttä).

Päivä­ko­dissa työs­ken­nel­les­säni ala­selkä vai­vasi. Pienissä pöy­dissä oli han­kala istua. Olen 184-sent­ti­nen, joten lap­set ylet­tyi­vät pol­veen. Sai olla kyy­kyssä ja nos­taa huo­nossa asen­nossa. Päiväkoti missä työs­ken­te­lin, oli tehty rivi­ta­loon, joka oli epä­käy­tän­nöl­li­nen ja meluisa.

Kaivostunnelissa ei tehdä ras­kaita nos­toja. Käytän ruis­ku­be­to­noin­ti­lai­tetta kau­ko­sää­ti­men avulla. Käsien asento kos­tau­tuu har­tia­ki­puna, mutta se hoi­tuu jum­palla. Kuulosuojaimet suo­jaa­vat melulta. Päiväkoti oli pal­jon äänek­käämpi. Vahvistan työk­seni kal­lio­sei­nä­mää, jotta myös muut voi­vat työs­ken­nellä tur­val­li­sesti tun­ne­lissa. Simppeliä ja konkreettista.

Päiväkotimaailmassa saa­toit ilah­tua lap­sen oppi­mi­sesta, kun seu­raa­vana syk­synä hän jo läh­ti­kin toi­seen paik­kaan. Oma työ­pa­nos ei näky­nyt missään.
Kunnat tar­joa­vat liian usein päi­vä­ko­tien työn­te­ki­jöille vain toi­min­ta­kau­den tai kuu­kausien mit­tai­sia sopi­muk­sia. Henkilökunnan vaih­tu­vuus on suuri. Kiireen vuoksi ehdi­tään pereh­dyt­tää vain työn ohessa. Toin kotoa tar­vik­keita töi­hin, kun mää­rä­ra­hat eivät riittäneet.

Ryhmäkokoihin roti ja palkkaa lisää.

Ryhmässä vilk­kaim­mat lap­set vei­vät huo­mion. Ei jää­nyt aikaa suun­nit­te­luun. Monet jou­tui­vat teke­mään suun­nit­te­lu­työtä koto­naan. Ainoa tauko oli las­ten nuk­ku­mista val­voessa. Ruokataukoa ei ollut, sekin on kas­va­tus­ti­lanne. Siellä opin syö­mään alle kol­messa minuutissa.

Minua stres­sasi myös vasu­jen kir­joit­ta­mi­nen. Samoin ryh­mä­ko­ko­jen kas­vat­ta­mi­nen kir­paisi syvältä.

Kolmisen vuotta sit­ten Keminmaassa huhut­tiin yksi­tyis­ten päi­vä­ko­tien perus­ta­mi­sesta paik­ka­kun­nalle. Pelättiin kun­nal­lis­ten alas­ajoa. Niin ei käy­nyt, mutta olin yksi niistä, jotka läh­ti­vät pelä­tes­sään menet­tä­vänsä työpaikkansa.

Veljeni oli työssä Kemin kro­mi­kai­vok­sessa. Hain itse­kin sinne ja sain pai­kan koneen­kul­jet­ta­jana. Olen viih­ty­nyt, vaikka vuo­ro­työ­hön sai­kin totutella.

Miksi meni­sin takai­sin? Opettajille pitäisi saada todel­lista suun­nit­te­luai­kaa, jota ei käy­tet­täisi pala­ve­rei­hin ja vasu­kes­kus­te­lui­hin. Ryhmäkokoihin roti ja palk­kaa lisää. Kaivoksessa tie­naan mel­kein tuplasti enemmän.

Lomapäiviä ker­tyi ensim­mäi­senä vuonna saman ver­ran kuin kun­nalla vii­den vuo­den koke­mus­li­sän kanssa.

Työnantajalta kai­vok­sella olen saa­nut työ­vaat­teet, kah­vit, tol­pal­li­sen auto­pai­kan, kun­to­sa­lille ison hyvi­tyk­sen ja uima­hal­liin­kin pää­sen ilmaiseksi.

Päiväkotivuosina sain yhden pesuai­ne­pur­kin ja kah­vit piti itse ostaa. Tyky-sete­leitä saat­toi ostaa, kun nii­hin oli määräraha.”

Jarno Korpela, Keminmaa
koneen­kul­jet­taja

 


Sosiaalityöntekijästä kahvilayrittäjäksi

Satu Sariola viih­tyy nykyi­sessä työs­sään kah­vi­lay­rit­tä­jänä. Kuva: Timo Aalto

Aloittelin työ­uraani Tuusulan päi­vä­hoi­don parissa yli 20 vuotta sit­ten. Työni ohessa toi­min kesäi­sin tivo­lissa jää­te­lö­vaunu- ja peli­vas­taa­vana. Mieleeni jäi jo sil­loin kyte­mään aja­tus, että oli­sipa muka­vaa tehdä tätä yrittäjäpohjalta.

Mieheni työs­ken­te­lee suvun omis­ta­massa per­hey­ri­tyk­sessä Tivoli Sariolassa tek­ni­senä pääl­lik­könä. Minulle tar­jou­tui tilai­suus tart­tua haas­tee­seen ja toteut­taa aikai­sempi unelma, kun tivo­lissa pari vuotta sit­ten halut­tiin siir­tää Karusellikahvilan toi­minta yrittäjävetoiseksi.

En kui­ten­kaan koe, että kah­vi­lay­rit­tä­jäksi siir­ryt­tyäni oli­sin koko­naan jät­tä­nyt sosi­aa­lia­laa. Toimin nyky­ään sivu­toi­mi­sena tun­tio­pet­ta­jana Seinäjoen kou­lu­tus­kun­tayh­ty­mässä, ja ope­tan mie­len­ter­veys- ja päih­de­työn ammatti- ja eri­koi­sam­mat­ti­tut­kin­toja verkko-opintoina.

Viimeksi työs­ken­te­lin sosiaali­alalla vaki­nai­sessa virassa Seinäjoen las­ten­suo­je­lun avo­huol­lon sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä vuo­teen 2020 saakka. Viihdyin työssä, koska las­ten­suo­jelu on mie­len­kiin­toista, moni­puo­lista ja haastavaa.

Aina teet joko liian vähän tai liian paljon.

Tilaisuus kokeilla yrit­tä­jyyttä oli tär­kein syy vaih­taa alaa. Pidin myös las­ten­suo­je­lun työ­mää­rää, työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuutta ja vas­tuu­ky­sy­myk­siä kuor­mit­ta­vina. Jatkuvat muu­tok­set ja nii­den aiheut­tama epä­var­muus työyh­tei­sössä kulut­ti­vat voimavaroja.

Lastensuojelutyössä on aina kiire ja paine läsnä. Laki sane­lee tiuk­koja aika­raa­meja, vaikka asiak­kaita olisi saman­ai­kai­sesti kym­me­niä. Avohuollossa tilan­teet ovat eri­tyi­sen haas­ta­via ja monesti ollaan jo huos­taan­o­ton arvioin­nin äärellä.

Käsillä on aina riski vir­hear­vioin­nista, joka saat­taisi joh­taa jopa oikeu­del­li­siin seu­raa­muk­siin. Kärjistetysti voi sanoa media­ko­hu­jen luo­van sel­laista kuvaa, että las­ten­suo­je­lussa ei edes ole mah­dol­lista onnis­tua. Aina teet joko liian vähän tai liian pal­jon. Palkkakaan ei vas­taa työn vaativuutta.

Tällä het­kellä en usko palaa­vani sosi­aa­li­työ­hön aina­kaan vaki­tui­sesti. Koen silti iden­ti­teet­tini raken­tu­van edel­leen vah­vasti sosi­aa­li­työn kautta. Tarkoitukseni on ollut opis­kella yrit­tä­jyy­teen liit­ty­viä opin­toja, mutta edel­leen löy­dän itseni usein istu­massa sosiaali­alan webinaarilla.

Sosiaalialan opet­ta­jan työni kautta pys­tyn säi­lyt­tä­mään tun­tu­man ken­tälle. Opiskelijoiden kautta voin oppia koko ajan uutta ja saada uusia näkö­kul­mia. Teen myös työ­noh­jausta, tällä het­kellä lähinnä sijais­huol­lossa toi­mi­vien per­he­hoi­ta­jien parissa. Se osal­taan pitää minua kiinni lastensuojelussa.

Näkisin, että sosi­aa­li­työn veto­voi­maa olisi kohen­net­tava teke­mällä sitä näky­väksi. Sote-uudis­tuk­ses­sa­kin pai­not­tuu ter­vey­den­huol­lon näkö­kulma. Toivoisin myös lähie­si­hen­ki­lö­työn vah­vis­ta­mista niin, että esi­hen­kilö olisi aidosti läsnä ja työn­te­ki­jöi­den tukena. Tärkeätä olisi myös uskal­taa puut­tua epäkohtiin.”

Satu Sariola, Seinäjoki
kah­vi­lay­rit­täjä

 


Lastensuojelusta pankkiin

Prosessispesialistina Puolassa työs­ken­te­levä Harri Riihimäki työs­ken­teli aikai­sem­min las­ten­suo­je­lussa. Kuva: Klaudia Kapuścińska

Valmistuin nuo­riso- ja vapaa-aja­noh­jaa­jaksi vuonna 2011, ja työs­ken­te­lin aluksi kehi­tys­vam­mais­ten parissa. Sosionomin opin­not aloi­tin vuonna 2012. Opiskelin työn ohessa ja työs­ken­te­lin las­ten­suo­je­lussa ohjaajana.

Sosionomiksi val­mis­tuin vuonna 2015. Pidin työs­täni las­ten­suo­je­lussa. Lasten kanssa oli mukava tehdä töitä. Pidin siitä, että työn tulok­sen pys­tyi näke­mään. Näki, kuinka lamppu syt­tyi lap­sen päässä, ja hän ymmärsi, että joi­tain asioita voi tehdä toisin.

Tykkäsin vuo­ro­vai­ku­tuk­sesta las­ten kanssa, ja koin, että se on minulle luon­nol­lista. Sain työs­täni myös hyvää palautetta.

Olin ollut neljä kuu­kautta töissä ensim­mäi­sessä las­ten­suo­je­lua­lan työs­säni, kun jou­duin asiak­kaan pahoin­pi­te­le­mäksi kaksi ker­taa saman vii­kon aikana. Sain pahoin­pi­te­lystä pysy­vän vamman.

Viimeinen työ­paik­kani oli Sippolan Koulukoti, jossa työs­ken­te­lin eri­tyi­sen huo­len pidon osas­tolla yöval­vo­jana. Yötyö sai minut miet­ti­mään työn ris­kejä tarkemmin.

Samoihin aikoi­hin tapah­tui myös Muhoksen Pohjolakodin yöval­vo­jan tappo. Pohdin, että teke­mäni työ sisäl­tää suu­ria ris­kejä, joi­den vähen­tä­mi­nen on han­ka­laa. Tilanteet tapah­tu­vat nopeasti, ja ne voi­vat eska­loi­tua hyvin äkkiä. Jos tilan­teessa on yksin, pahim­mil­laan voi läh­teä henki.

Olen aina myös ollut kun­nian­hi­moi­nen ja halusin edetä ural­lani. Mietin, läh­ti­sinkö opis­ke­le­maan ylem­pää ammat­ti­kor­kea­kou­lu­tut­kin­toa tai sosiaalityöntekijäksi.

Kun kat­soin palk­ka­tie­toja, tajusin että molem­pien pol­ku­jen kautta palkka tulisi aina mene­mään TES:in mukaan. Sillä miten hyvin tai huo­nosti teet työsi ei ole mitään mer­ki­tystä pal­kan tasoon. Siihen aikaan ei ollut min­kään­laista palk­ka­kil­pai­lua. Palkka olisi huono suh­teessa vas­tuuseen, työn haas­ta­vuu­teen sekä hen­ki­seen kuormitukseen.

Yötyö sai miettimään työn riskejä.

Sillä het­kellä palk­kani oli sosi­aa­lia­lalle ihan hyvä yötyö­kor­vauk­sien ja hait­ta­kor­vauk­sien myötä. Koin amma­til­li­sen krii­sin, kun tajusin, että jos palaan päi­vä­työ­hön niin palk­kani las­kee ja työn kuor­mit­ta­vuus kas­vaa. Aloin poh­tia, että sosiaali­ala ei ehkä sit­ten­kään tule ole­maan työ, mistä jään eläkkeelle.

Samoihin aikoi­hin olin akti­voi­tu­nut aikai­sem­paa enem­män omissa sijoi­tus­toi­mis­sani. Päätin sosiaali­alan jatko-opin­to­jen sijaan opis­kella tra­de­no­miksi. Kun vaih­toeh­tona oli suo­rit­taa opin­toi­hin kuu­luva puo­len vuo­den työ­har­joit­telu ilmai­seksi Suomessa tai pal­kal­li­sena ulko­mailla, valit­sin jälkimmäisen.

Otin vir­ka­va­paata ja läh­din Puolaan, josta minulle tar­jot­tiin saman tien vaki­tui­nen työ. Puolen vuo­den työ­har­joit­telu on vaih­tu­nut nel­jään vuo­teen mie­len­kiin­tois­ten töi­den ja pari­suh­teen vuoksi. Nykyisin työs­ken­te­len suu­ren poh­jois­maa­lai­sen pan­kin pal­ve­luk­sessa pro­ses­sis­pe­sia­lis­tina Lodzissa.

Jotta palai­sin takai­sin sosi­aa­lia­lalle ohjaa­jan työ­hön palk­kaan pitäisi tulla huo­mat­tava koro­tus. Koen että ulko­mailla hank­ki­mani eri­lai­nen osaa­mi­nen menisi hie­man ’huk­kaan’ jos palai­sin takai­sin ohjaajaksi.

Uskon, että toi­selta alalta han­kittu koke­mus voisi tuoda lisä­ar­voa sosiaali­alan pro­ses­si­ke­hi­tyk­sessä enem­män kuin ohjaa­jan työssä. Poikkitieteellisellä osaa­mi­sella voisi tuoda eri­lai­sia lähes­ty­mis­ta­poja asioi­den kehittämiseen.”

Harri Riihimäki, Lodz Puola
pro­ses­sis­pe­sia­listi

Myös näin lähtijät kommentoivat

”Palkka on työ­mää­rään näh­den ihan liian pieni. Alaa ei arvos­teta. Pelkäsin myös sitä, että jos jään var­hais­kas­va­tuk­seen 10 vuo­deksi, en saa enää muu­alta sosi­aa­lia­lalta töitä.”

”Valitsin työn, jossa minulle tuli haluttu olo, jossa saan noin 1000 euroa enem­män palk­kaa ja minulle jäi mah­dol­li­suus per­heen ja työn yhteen­so­vit­ta­mi­seen. En usko, että palaan alalle, ellei jotain suu­resti muutu.”

”Lähdin tie­toi­sesti suun­taa­maan uudelle uralle, koska tote­sin että sil­loin yksi­näi­senä nai­sena en pys­ty­nyt elät­tä­mään itseäni sosiaali­alan perus­töissä huo­non pal­kan vuoksi.”

Alanvaihtoon monia syitä

Työuransa aikana ammat­tia tai alaa vaih­taa Suomessa jopa kuusi kym­me­nestä työi­käi­sestä. Sitran vii­mei­sim­män Työelämätutkimuksen mukaan heistä noin joka toi­nen opis­ke­lee uuden amma­tin tai tut­kin­non. Vastavalmistuneista sosi­aa­li­työn­te­ki­jöistä sosiaali­alalla haluaa Työterveyslaitoksen Kunta 10 ‑tut­ki­muk­sen mukaan pysyä vain noin puolet.

Alanvaihtoa on Talentian sel­vi­tys­ten mukaan poh­ti­nut kol­mas­osa vastavalmistuneista.

Syyt alan vaih­toon ovat moni­nai­set. Sosiaalialalla ne taval­li­sim­min ovat alan huono palk­kaus ja työn kuormittavuus.

Mikä lopulta vai­kut­taa lopul­li­seen pää­tök­sen vaih­taa alaa koko­naan, on hyvin yksi­löl­listä, uskoo Työelämän tut­ki­mus­kes­kuk­sen joh­taja Anne Mäkikangas Tampereen yliopistosta.

– Joillakin syynä voi olla työn kor­kea kuor­mi­tus, joka aiheut­taa uupu­musta. Tutkimushankkeessamme, jossa sel­vi­timme mitä työ­uu­pu­neille kuu­lui kah­den vuo­den seu­ranta-ajan jäl­keen, aika tyy­pil­li­nen rat­kaisu oli ollut työ­pai­kan tai alan vaihdos.

Joillakin alan vaih­toon ajaa työn koke­mi­nen mer­ki­tyk­set­tö­mänä. Syyt voi­vat olla eri­lai­sia eri ikäisillä.

– Eri-ikäi­set ihmi­set voi­vat suh­tau­tua työ­hön eri tavalla. Vanhemmilla ihmi­sillä pro­tes­tant­ti­nen työ­etiikka voi saada jat­ka­maan työs­ken­te­lyä, vaikka työ­olot eivät täy­sin ihan­teel­li­set ole­kaan, Mäkikangas kertoo.

Korona on Mäkikankaan mukaan saa­nut ihmi­set entistä enem­män poh­ti­maan omia arvoja ja jaksamista.

– Erityisesti ne ihmi­set, jotka työs­ken­te­le­vät aloilla, joi­hin korona on tuo­nut lisä­kuor­mi­tusta ovat voi­neet alkaa miet­tiä mitä halua­vat tehdä elä­mässä. Amerikassa on jo rapor­toitu irti­sa­nou­tu­mi­sen aalloista.