Keski- ja länsiafrikkalaisissa nykykulttuureissa noituus ei ole enää niinkään salatiedettä kuin raskaita epäilyjä ja syytöksiä ihmisten välillä. Tutkijat kantavat huolta ilmiön sosiaalisista seurauksista myös monissa Euroopan maissa.

 

 

Euroop­pa­lai­sen sote-ammat­ti­lai­sen kan­nat­taa kuun­nella avoi­mesti ja tuo­mit­se­matta, kun keski- tai län­siafrik­ka­lai­sessa kult­tuu­rissa kas­va­nut asia­kas viit­taa kes­kus­te­lussa noi­tuu­teen. Muussa tapauk­sessa työn­te­kijä saat­taa ohit­taa asiak­kaan huo­lien yti­men. Tätä mieltä on rans­ka­lai­nen noi­tuusil­mi­öön eri­kois­tu­nut etno­logi Déborah Kessler-Bilthauer Lorrainen yli­opis­tosta. Kessler-Bilthauer luen­noi aiheesta rans­ka­lai­sille sosi­aa­li­työn ammattilaisille.

On mah­dol­lista, ettei­vät kaikki työn­te­ki­jät muista tavan­neensa noi­tuu­teen usko­vaa asia­kasta. Maahanmuuttajat puhu­vat aiheesta lähinnä omiensa parissa.

– Ranskassa noi­tuus on tabu, eikä var­sin­kaan viran­omai­sille aiheesta uskou­duta, ­Kessler-Bilthauer sanoo.

Viranomainen taas ei voi olet­taa asioita ihmi­sen etni­sen taus­tan perusteella.

– Ei ole euroop­pa­lai­sen viran­omai­sen teh­tävä ottaa noi­tuutta puheeksi. Kannattaa kui­ten­kin pysäh­tyä kuun­te­le­maan, mikäli asia­kas tee­maan viit­taa, kehot­taa gene­ve­läi­sen moni­kult­tuu­ri­kes­kus Maison Kulturan pää­sih­teeri Didier Nsasa. Kongolaistaustainen Nsasa koh­taa noi­tuu­teen liit­ty­viä usko­muk­sia Maison Kulturassa nuor­ten ja per­hei­den sosiaalityössä.

Työskentely on tulok­sel­li­sem­paa, mikäli ammat­ti­lai­nen ymmär­tää asiak­kaan tapaa jäsen­tää vai­keuk­si­aan. Italialainen kult­tuu­riant­ro­po­lo­gian dosentti Edoardo Quaretta käsit­te­lisi noi­tuutta peilinä.

– On vai­van arvoista poh­tia, mil­lai­sia huo­lia noi­tuus­puhe heijastelee.

Torinon ja Milanon yli­opis­toissa opet­tava Quaretta on pereh­ty­nyt noi­tuusil­mi­öön väitöstyössään.

Noituutta on ollut aina ja kaikkialla

Keski- ja Länsi-Afrikassa noi­tuus kuu­luu käy­tän­nössä jokai­sen ihmi­sen maailmankuvaan.

– Gabonissa ja Kongon demo­kraat­ti­sessa tasa­val­lassa noi­tuu­den ole­mas­saolo on itses­tään­sel­vyys. Täällä jokai­nen sisäis­tää sii­hen liit­ty­viä käsi­tyk­siä sosi­aa­lis­tu­mi­sen myötä, gabo­ni­lai­nen Omar Bongo ‑yli­opis­ton sosio­lo­gian pro­fes­sori Joseph Tonda ker­too. Edes kor­kea kou­lu­tus ei mer­kit­tä­västi lai­menna usko­muk­sia. Tonda on tut­ki­nut noi­tuutta vuo­si­kym­me­nien ajan.

Noituutta ei pidä yhdis­tää ainoas­taan Keski- ja Länsi-Afrikkaan. Noituutta on ollut aina ja kaikkialla.

Pahimmillaan noituusepäilyt ja -syytökset johtavat väkivaltaan.

Viime vuo­si­kym­me­ninä tut­ki­joi­den huo­miota on kui­ten­kin kiin­nit­tä­nyt Keski- ja Länsi-Afrikan rans­kan­kie­li­sellä alu­eella uuden­tyyp­pi­nen noi­tuusil­miö. Kaupungistuvissa yhteis­kun­nissa noi­tuus ei ole enää vain asi­aan vih­kiy­ty­nei­den sala­tie­dettä ritu­aa­lei­neen ja tai­ka­ka­lui­neen. Uudessa ilmiössä on kyse pikem­min­kin laa­jalle levin­neestä viha­pu­heen kult­tuu­rista. Vaikeissa olo­suh­teissa ihmi­set epäi­le­vät ongel­miensa juon­tu­van lähei­sen, tyy­pil­li­sesti suku­lai­sen, nega­tii­vi­sesta vai­ku­tuk­sesta eli noi­tuu­desta. Noidiksi syy­tet­tyjä sul­je­taan yhtei­sö­jen ulkopuolelle.

Ilmiö hei­jas­te­lee muu­tok­sia alu­een yhteis­kun­tien sosi­aa­li­sissa raken­teissa. Suku- ja kyläyh­tei­söt ovat muren­tu­neet kau­pun­gis­tu­mi­sen myötä. Sukujen pii­rissä resurs­sien jaka­mi­seen ei ole enää sel­keitä sään­töjä, joi­hin ilman muuta sitou­dut­tai­siin. Kaupunkien anka­rissa oloissa eriar­voi­suu­den syitä etsi­tään nyt per­heen­jä­sen­ten noituudesta.

Esimerkiksi yllät­tä­västi rikas­tu­nutta saa­te­taan pitää noi­tana. ”Noita” olisi riis­tä­nyt ”voi­mansa” lähipiiriltään.

– ”Noita” käy öisin ”syö­mässä” läheis­tensä ”lihaa”, Joseph Tonda kir­joit­taa vii­ta­ten Keski- ja Länsi-Afrikassa laa­jalti tun­net­tuun kuvastoon.

Myös tuore leski voi­daan tul­kita noi­daksi, joka olisi aiheut­ta­nut mie­hensä kuo­le­man. Näin vain­ajan veri­su­ku­lai­set pää­se­vät kiinni omaisuuteen.

Viime vuo­sina niin afrik­ka­lai­set kuin euroop­pa­lai­set­kin tut­ki­jat ovat perän­neet puut­tu­mista noi­tuusil­miön sosi­aa­li­siin haittoihin.

– Pahimmillaan noi­tuuse­päi­lyt ja ‑syy­tök­set joh­ta­vat hen­ki­seen, sosi­aa­li­seen ja ruu­miil­li­seen väki­val­taan, Tonda perustelee.

Edoardo Quaretta viit­taa väi­tös­työnsä aihee­seen, kaak­kois­kon­go­lai­sen Lubumbashin suur­kau­pun­gin lap­si­noi­tail­mi­öön.  Vaikeuksien kes­kellä neu­vot­to­mat van­hem­mat epäi­le­vät poik­kea­vasti käyt­täy­ty­viä lap­sia noidiksi.

– Lapsia hylä­tään kadulle. He menet­tä­vät ihmi­sar­vonsa, hei­hin ale­taan vii­tata pikem­min­kin eläi­minä kuin ihmi­sinä, Quaretta kuvaa.

Kristilliset herätysliikkeet käyttävät noituuskulttuuria vahvistaakseen asemaansa

Uudentyyppinen noi­tuuse­päi­ly­jen ja ‑syy­tös­ten kult­tuuri liit­tyy myös nah­kansa luo­nei­den kris­til­lis­ten herä­tys­liik­kei­den, eten­kin hel­lun­tai­lai­suu­den, suo­sion räjäh­dys­mäi­seen kas­vuun Keski- ja Länsi-Afrikassa. Paikallisia usko­muk­sia on integroitu osaksi kirk­ko­jen sano­maa. Herätysliikkeet käy­vät kaik­kialla Keski- ja Länsi-Afrikassa näyt­tä­vää noi­tuu­den­vas­taista taistelua.

Helsingin yli­opis­ton ant­ro­po­lo­gian yli­opis­ton­leh­tori Tuulikki Pietilä näkee herä­tys­liik­kei­den vas­tan­neen ihmis­ten tar­pee­seen käsi­tellä pahuutta.

– Eurooppalaisten siir­to­maa­isän­tien tuo­mat kris­ti­nus­kon muo­dot eivät tähän pys­ty­neet, hän sanoo.

Niin Pietilä kuin esi­mer­kiksi Nsasakin suh­tau­tu­vat kui­ten­kin kriit­ti­sesti herä­tys­liik­kei­den käy­tän­töi­hin. Nsasan mie­lestä nii­den toi­minta muis­tut­taa Keski- ja Länsi-Afrikassa enem­män ”mani­pu­laa­tiota” ja ”bis­nestä” kuin uskon­non­har­joi­tusta. Pastoreilla ei ole hänen mukaansa usein­kaan teo­lo­gista kou­lu­tusta. Sen sijaan kirkko tar­joaa reto­ri­sesti lah­jak­kaille saar­naa­jille nopean rei­tin val­taan ja vaurauteen.

– Helluntaiseurakuntien pas­to­rit havait­se­vat ihmi­sissä noi­tuutta ja tar­jou­tu­vat samalla manaa­maan pahoja hen­kiä pois, Kessler-Bilthauer kuvaa.

Kirkossa per­heen­jä­se­nen nega­tii­vi­sella vai­ku­tuk­sella seli­te­tään esi­mer­kiksi sai­raus, johon ei ole tar­jolla lää­ke­tie­teel­listä hoitoa.

– Ajatus lähei­sen noi­tuu­desta selit­tää epä­on­nea ja keven­tää het­kel­li­sesti sai­ras­tu­neen psyyk­kistä kuor­maa, Quaretta erittelee.

Yleensä alu­een kult­tuu­reissa maa­gi­sia voi­mia on aja­teltu tar­vit­ta­van myös menes­tyk­seen. Tondan mukaan esi­mer­kiksi kor­kean tason polii­ti­kot tur­vau­tu­vat noi­ta­voi­miin edel­leen. Herätysliikkeiden pii­rissä ilmiö kui­ten­kin Quarettan mukaan yksin­ker­tais­tuu. Noituus on ihmi­sessä pii­le­vää pahuutta, jota kar­ko­te­taan paitsi rukouk­sin myös näyt­tä­vin, tais­te­lua imi­toi­vin menoin.

Jumalanpalveluksia ja rukous­het­kiä strii­ma­taan net­tiin. Pahoista hen­gistä ja per­he­pii­rin noi­tuu­desta kes­kus­tel­laan vilk­kaasti sosi­aa­li­sessa mediassa sekä tv- ja radio­ka­na­villa. Siirtolaisten mukana usko­muk­set saa­pu­vat myös Eurooppaan.

– Euroopassakaan noi­tuus ei jää mar­gi­naa­li­seksi ilmiöksi, sillä mer­kit­tävä osa maa­han­muut­ta­jista etsiy­tyy uudessa koti­maassa [afrik­ka­lais­taus­tai­siin] herä­tys­liik­kei­siin, Tonda kertoo.

Siirtolaisista jot­kut kotou­tu­vat nopeasti uuteen eli­nym­pä­ris­töönsä. Ympäristön tavat ja kult­tuuri muok­kaa­vat maa­il­man­kat­so­musta. Monen koh­dalla maa­gi­set usko­muk­set kui­ten­kin säi­ly­vät pit­kään maa­han­tu­lon jäl­keen. Jos sopeu­tu­mi­nen tak­kuaa tai ver­kos­tot jää­vät Euroopassa ohuiksi, afrik­ka­lais­ten suku­lais­ten, herä­tys­liik­kei­den pas­to­rien tai luo­tet­tu­jen pro­feet­to­jen auk­to­ri­teet­tia­sema säilyy.

Kuvassa hurmioituneita sanakuulijoita helluntai-liikkeen kokouksessa.

Helluntailiikkeen suo­sio on kas­va­nut viime vuo­sina Afrikassa. Kuva: Corinne Dufka / Lehtikuva

Uskomukset lisäävät jännitteitä ihmisten välillä

Lähtömaan suku­lai­silla on odo­tuk­sia Eurooppaan pääs­syttä koh­taan. Viestiliikenne on vil­kasta maa­no­sien välillä. Vihjataan vaik­kapa tätiin tai setään, joka yrit­täisi tyy­ty­mät­tö­myyt­tään lan­get­taa siir­to­lai­selle kirouksen.

– Kun puhut hänen kans­saan puhe­li­messa, älä suostu yhtei­seen rukouk­seen. Jos saat häneltä pos­tia, jätä se avaa­matta. Kun tulet lomalla suku­lai­sia tapaa­maan, älä syö hänen tar­joa­maansa ate­riaa, Nsasa jäl­jit­te­lee varoittelua.

Jos maa­han­muut­taja ei pon­nis­te­lus­taan huo­li­matta saa oles­ke­lu­lu­paa, opis­ke­lu­paik­kaa tai työtä eikä pysty tuke­maan suku­lai­si­aan talou­del­li­sesti, kirouk­sen mah­dol­li­suus hii­pii etsi­mättä mieleen.

– Kostaako pet­ty­nyt suku­lai­nen, koska en ole lähet­tä­nyt rahaa? Kessler-Bilthauer kuvaa siir­to­lai­sen ahdistusta.

Myös lap­set­to­muu­den tai kroo­ni­sen sai­rau­den voi­daan epäillä joh­tu­van lähei­sen ihmi­sen kiel­tei­sestä vaikutuksesta.

– Länsimaisten lää­kä­rei­den diag­noo­seja ja ohjeita kuun­nel­laan, mutta viime kädessä noja­taan kir­kon sanaan, Nsasa arvioi.

Onko miehesi noiduttu, kun ei löydä töitä?

Noituudella voi­daan selit­tää niin ikään las­ten vai­keuk­sia. Nsasa tun­tee Ranskasta hyvin kou­lu­te­tun paris­kun­nan, joka epäili luo­naan asu­nutta mur­ro­si­käistä suku­lais­poi­kaa noidaksi.

– Kirkossa pas­tori vah­visti kapi­noi­van nuo­ren rii­va­tuksi. Kun manaus ei tuot­ta­nut tulosta, paris­kunta päätti palaut­taa nuo­ren Kinshasaan.

Kotoutumisen vai­keu­det syn­nyt­tä­vät kes­ki­näis­ten syy­tös­ten kehiä. Tilanteet liit­ty­vät esi­mer­kiksi suku­puo­li­roo­lien muutokseen.

– Monta ker­taa olen seu­ran­nut, kuinka nai­nen työl­lis­tyy sote-sek­to­rille, esi­mer­kiksi lähi­hoi­ta­jaksi, kun taas kou­lu­te­tumpi mies jää työt­tö­mäksi, Nsasa aloittaa.

Nainen valit­te­lee tilan­netta suku­lai­sille. Jotkut näistä när­käs­ty­vät. Miehenhän pitäisi elät­tää per­heensä. Naisen tulot kuu­lui­si­vat läh­tö­maan omaisille.

– Onko mie­hesi noi­duttu, kun ei löydä työtä? kysytään.

Nainen uskou­tuu asiasta seurakunnassa.

– ”Tämä ei ole mie­hesi vaan paha henki”, pas­tori julistaa.

Kirkossa rukoil­laan, mutta kotona jän­nite kas­vaa puo­li­soi­den välillä.  Asetelmasta ei ole Nsasan mukaan pitkä matka fyy­si­seen väkivaltaan.

Asiakkaan verkostoista löytyy apua

Kun sote-alan ammat­ti­lai­nen kuun­te­lee asiak­kaansa noi­tuu­teen liit­ty­viä koke­muk­sia, hän voi ajan myötä oppia ymmär­tä­mään asiak­kaan ihmis­suh­teita ja sitä, mil­lai­nen valta suku­lai­silla tai seu­ra­kun­nan edus­ta­jilla on asiak­kaan talou­teen, psyyk­ki­seen voin­tiin, fyy­sis­ten sai­rauk­sien hoi­toon tai lähi­suh­tei­den turvallisuuteen.

Moniammatillinen yhteis­työ aut­taa tul­kin­nassa. Esimerkiksi Maison Kulturassa tur­vau­du­taan sään­nöl­li­sesti kult­tuu­ri­tulk­kei­hin ja etnop­sy­kiat­rian osaajiin.

Kessler-Bilthauer kiin­nit­täisi huo­miota myös asiak­kaan omaan ver­kos­toon. Läheisistä saat­taa löy­tyä ihmi­siä, joilla on kykyä ja halua auttaa.

Pietilän ja Nsasan mukaan tär­keää on raken­taa luot­ta­musta viran­omais­ten ja asiak­kai­den välille. Jos per­hei­den van­hem­piin onnis­tu­taan luo­maan kes­kus­te­lu­yh­teys, lap­sia­kin voi­daan tukea.

– Mikäli emme mitä­töi van­hem­pien noi­tuu­teen liit­ty­viä aja­tuk­sia, on mah­dol­lista esit­tää heille myös vaih­toeh­toi­sia tul­kin­ta­mal­leja, Nsasa ker­too koke­muk­sis­taan sveit­si­läi­sen moni­kult­tuu­ri­kes­kuk­sen sosiaalityössä.

Aino Haavio