Yleisradion ohjel­ma­päi­vystys tukkeutui erään 1960-luvulla lähetetyn uutis­lä­he­tyksen jälkeen. Uutisten toimit­ta­mi­sessa ei ollut moitit­tavaa, mutta uutis­ten­lu­kijan tuskin havaittava korostus ja etenkin nimi aiheut­tivat älämölön. Ensim­mäisenä langoille ehättäneen mieshen­kilön vuodatus kuvasti ajan henkeä:

− Yleis­radio, ohjelmapäivystys.
− Kuka p…leen hurri siellä oli äsken lukemassa
uutisia eikä osannut edes suomea!?
− Uutis­ten­lu­kijana toimi Knud Möller. Hän on Suomen kansa­lainen, mutta perhe­taus­taltaan tanskalainen.
− Ai se on tanska­lainen! Ja puhuu niin hyvin suomea!

Tapaus on huvit­ta­vuu­dessaan tullut toistu­vasti mieleen nyt, kun länsi­mainen elämän­muo­tomme tuntuu olevan vaaka­lau­dalla Suomeen pyrkivien ja täällä asuvien ulkomaa­laisten vuoksi. Kokemus­asian­tun­ti­juutta ei meillä asiasta ole, mutta tuntumaa voitaisiin hakea vaikka Malawista, joka on vastaa­not­tanut parissa vuosi­kym­me­nessä lähes väkilu­kunsa verran sotaa ja nälkää pakenevia naapu­ri­maiden kansalaisia.

Vähemmän harhai­sessa maail­massa, kuten työelä­mässä, puolestaan valitellaan, että tänne pitkän houkut­telun tuloksena muuttaneet työnte­kijät sinnit­te­levät määrä­ai­kaisen työso­pi­muk­sensa viimeiseen päivään, mutta lähtevät välit­tö­mästi, kun kello­kortti kilahtaa viimeisen vuoron päätty­misen merkiksi.

Lähtevät, vaikka niille kermakahvin kera joukolla laulettaisiin.

Työoloja, palkkaa ja työka­ve­rei­takin pidetään kyllä arvossa, mutta kun elämässä on muutakin kuin työ.

Muuan Välimeren maise­mista Kainuuseen  pestattu lääkäri oli ensin ihmetellyt Suomen korkeita itsemur­ha­lukuja, mutta vuoden asumisen jälkeen todennut, että eiväthän täkäläiset
luonno­no­lo­suhteet tarjoa inspi­raa­tiota muuhunkaan. Pilkki­minen pimeällä järven­jäällä ei ilmei­ses­tikään ole muutto­voittoa lisäävä sisäänheittotuote.

Eipä silti, yhtä risti­rii­taista maahan­muut­to­kes­kustelu on ollut aina. Esimer­kiksi synnyn­näistä rikol­li­suutta ja uskon­nol­lisia ääripoik­keamia löytyi sata vuotta sitten niinkin yllät­tä­västä väestö­ryh­mästä kuin Amerikkaan tulleista italia­lai­sista. Tai ainakin Etelä-Italiasta tulleista – saapasmaan pohjoi­sem­milta alueilta tulleet olivat sivis­ty­neempiä. Vaikka moni laajalle levitetty väittämä osoit­tautui melko pian perät­tö­mäksi, italia­lainen sukupuu esti pääsyn useimpien osaval­tioiden polii­si­voimiin vuosikymmeniksi.

Häiri­köivien maahan­muut­tajien edesot­ta­musten vähättely ja etnisen taustan pimit­tä­minen sen sijaan on histo­rial­linen fakta. Taustalla on tapah­tu­ma­sarja nimeltä ”En Finne igen”. Kun Ruotsin mediassa vielä 1960-luvulla oli tapana mainita vakavien rikosten tekijöiden kansa­laisuus, käytän­nöstä luovuttiin seuraa­valla vuosikymmenellä.

Muutoksen sai aikaan Suomen suurlä­he­tystö, joka pyysi, ettei ruotsa­lai­sessa lehdis­tössä jatkuvasti
viitat­taisi suoma­lais­siir­to­laisten hirmu­töihin. Valitet­ta­vista yksit­täis­ta­pauk­sista saattoi langeta sosiaa­linen leima koko lainkuu­liai­selle suomalaisyhteisölle.