_

Sosiaalialan työ on henkisesti kuormittavaa. Asiakaspalaute voi ikävimmillään tulla tappouhkauksina tai huoritteluna. Huumorin viljeleminen auttaa jaksamaan työssä. Työntekijöiden keskinäisessä huumorissa saattaakin joskus olla tummia sävyjä.

Huumorista aikuis­sosi­aal­i­työn asi­akastyössä pro gradun­sa tehnyt Jen­ni Tim­o­nen ker­too huumorin ole­van sosi­aalialal­la mon­imuo­toista. Neljä vuot­ta sit­ten valmis­tuneeseen tutkimuk­seen osal­lis­tuneet sosi­aal­i­työn­tek­i­jät näkivät huumorin tarkoit­ta­van vit­se­jä ja sanal­lisia sutkauk­sia, mut­ta myös eri­lai­sis­sa tilanteis­sa ilmeneviä eleitä ja ilmeitä, leikil­lisyyt­tä ja rentout­ta.

– Toiselle huumori saat­toi näyt­täy­tyä jo ystäväl­lisessä hymyssä ja hil­jaises­sa hyväksymisessä, kun toiselle se merk­it­si vit­siä, joka vaatii ääneen nau­ramista.

– Läh­es kaik­ki toi­vat esi­in sen, että huumori aut­taa jak­samaan työssä, pain­ot­taa Jyväskylän per­heneu­volas­sa sosi­aal­i­työn­tek­i­jänä työsken­televä Tim­o­nen.

Palvelu­jo­hta­ja Erja Nevalainen on yksi kolmes­ta pohjoiskar­jalais­es­ta sosi­aalialan ammat­ti­lais­es­ta, jot­ka ovat keväästä 2019 läh­tien kerän­neet alan huumo­ria. Nevalainen työsken­telee Pohjois-Kar­jalan sosi­aali- ja ter­veyspalvelu­jen kun­tay­htymän Siun soten per­he- ja sosi­aali­palveluis­sa.

– Kun työn­tek­i­jä saa välil­lä kovaa sanal­lista palautet­ta ja jopa uhkailu­ja, hän pystyy huumorin avul­la etään­nyt­tämään ikävää tunne­kokemusta, toteaa Nevalainen.

– Jos väki­val­taa tai sen uhkaa pystyy tarkastele­maan itses­tä eril­lisenä, se ei pääse niin kovasti ihon alle.
Nevalainen ja Tim­o­nen ovat molem­mat samaa mieltä siitä, että huumori työ­paikalla syn­tyy parhait­en vuorovaiku­tuk­ses­sa. Se vaatii kukki­ak­seen myös tur­val­lisek­si koe­tun ilmapi­irin. Eri­tyis­es­ti hurtim­paa huumo­ria, mus­taa huumo­ria, rohkaistu­taan vil­jelemään vain luotet­tavak­si tiede­tyssä seuras­sa.

– Haas­tat­telus­samme työn­tek­i­jä ker­toi han­kalas­ta asi­akkaas­ta, jon­ka tapana oli huoritel­la hän­tä tois­tu­vasti. Nainen tun­si helpo­tus­ta ryhdyt­tyään laske­maan siitä leikkiä. Hän rupe­si oikein odot­ta­maan, mil­loin nimit­te­ly taas alkaa ja huvit­tui, mikäli se viivästyi tai aikais­tui, ker­too Nevalainen.

_

Kaakkois-Suomen ammattikorkea­koulun lehtori, filosofi­an tohtori Lau­ra ­Hokka­nen toimii nuorisoalan opet­ta­jana yhteisöped­a­gogik­oulu­tuk­ses­sa. Hänen vas­tu­ualueenaan ovat lähin­nä nuorisokult­tuu­rit niihin liit­tyvine alakult­tuurei­neen ja ilmiöi­neen.

Lau­ra Hokkasen taus­ta on kulttuurin­tutkimuksessa. Hän on väitel­lyt suo­ma­laisen pak­i­nan vas­taan­oto­s­ta ja tutkii täl­lä het­kel­lä nuorten dig­i­taalis­es­ti levit­tämää mus­taa huumo­ria.

Työ­paikkahu­umorin maail­ma tuli Hokkaselle tutuk­si hänen osal­listues­saan opiskelu­aikoinaan Suo­ma­laisen Kir­jal­lisu­u­den Seu­ran (SKS) keru­upro­jek­ti­in, jon­ka kohteena 2000-luvun alus­sa oli sähkö­postien ja tek­stivi­estien sisältämä huumori.

– Löysimme paljon ammat­tikun­tahu­umo­ria. Vit­sit käsit­te­liv­ät esimerkik­si lääkäre­itä, lentäjiä, opet­ta­jia ja jonkin ver­ran myös sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä.

– Mitä enem­män amma­tis­sa ollaan eri­laisik­si miel­let­ty­jen ihmis­ryh­mien kanssa tekemi­sis­sä, sitä run­saam­min löy­tyy huumo­ria, Hokka­nen päät­telee.

Maini­tu­ista ammat­ti­lai­sista syn­tyy myös mieliku­va siitä, että asi­akkaat ovat heistä riip­pu­vaisia. Hokka­nen uskookin asi­akkaiden nos­ta­van huumorin keinoin itseään tasaver­taisem­paan ase­maan samal­la, kun he käsit­televät omia pelko­jaan.

– Olemme taval­laan alas­tom­i­na sen lääkärin edessä, kos­ka emme itse tiedä vaivamme syytä, Hokka­nen kuvailee.

Tuo­hon laa­jaan SKS-aineis­toon sisäl­tyi myös sähkö­pos­ti­tiedos­to Uusi aap­inen ekalu­okkalaisille, jos­sa aakkosia opetet­ti­in pie­nien tari­noiden kaut­ta. F‑kirjain oli omis­tet­tu sosi­aal­i­työn­tek­i­jöille: ”Fabi­an on fik­su. Fabi­an fuu­laa sosi­aal­i­työn­tek­i­jää. Fabi­an saa fat­tas­ta fyf­fee.”

Jen­ni Tim­o­sen tutkimuk­ses­ta kävi ilmi, että sosi­aal­i­työn­tek­i­jät voivat myös tietois­es­ti lähteä purka­maan asi­akastapaamisen val­ta-­asetel­maa huumorin avul­la. Laske­mal­la leikkiä itses­tään he usein onnis­tu­vatkin vähen­tämään kon­trol­lin vaikutel­maa ja lieven­tävät asi­akkaiden­sa jän­ni­tys­ti­laa.

Jos taas asi­akas las­kee leikkiä itses­tään, on kyet­tävä kat­so­maan huumorin taakse. Tim­o­sen mielestä saat­taisi olla epä­sopi­vaa ja loukkaavaakin, jos työn­tek­i­jä lähtisi vit­saile­maan asi­akkaan tilanteesta.

– Asi­akas voi todel­lisu­udessa olla huolestunut ja ahdis­tunut, mut­ta purkaa sitä huumorin keinoin.
Eräs sosi­aal­i­työn­tek­i­jöistä ker­toi Tim­o­selle katkaisuhoitoon joutuneesta alko­ho­lion­gel­mais­es­ta asi­akkaas­taan. Asi­akas oli muis­tel­lut nau­reskellen, kuin­ka hänen asun­ton­sa pihal­la oli ollut tut­tu viina­trokari odot­ta­mas­sa katkais­us­ta palaavaa. Työn­tek­i­jä oli vais­ton­nut asi­akkaan peit­täneen nau­rul­la omaan elämän­tilanteeseensa liit­tynyt­tä epä­toivoaan.

Huumorin käyt­tämi­nen asi­akasti­lanteis­sa vaatii Tim­o­sen mielestä hyvää tilan­neta­jua ja pelisilmää. Päi­hteistäkin voi laskea leikkiä, jos tun­tee asi­akkaan. Enti­nen päi­hdeasi­akas oli valitel­lut sosi­aal­i­työn­tek­i­jälle sitä, ettei seu­rakun­nan tilaisuuk­sis­sa tar­joil­tu enää kun­non ruokaa vaan pelkästään keit­to­ja.

”Etkö sinä ole aina ollut keit­tomiehiä?” työn­tek­i­jä oli kysäis­syt. Het­ken hil­jaisu­u­den jäl­keen asi­akas oli räjähtänyt nau­ra­maan.

Tim­o­sen tutkimu­saineis­to koos­t­uu yhdestä­toista huumorikir­joitel­mas­ta, joi­ta ovat kir­joit­ta­neet aikuis­ten paris­sa työsken­televät sosi­aalialan ammat­ti­laiset. Tutkimuk­sen teo­reet­ti­nen viiteke­hys muotoutuu huumoritutkimuk­ses­ta, huumori­te­o­ri­oista ja Mihail Bah­tinin karneval­is­mista.

Kuvail­lessaan mah­dol­lisuuk­sia käyt­tää huumo­ria asi­akasti­lanteis­sa Tim­o­nen käyt­tää Bah­tinin karnevaal­i­maail­man kuvas­toa. Työn­tekijä kut­suu asi­akas­ta ”karnevaal­i­ti­laan”, mis­sä val­lit­see ilo ja leik­ki.

– Huumorin avul­la val­ta-asetel­ma kumoutuu, jol­loin työn­tek­i­jä ja asi­akas ovat samal­la tasol­la. Mut­ta viral­lisu­us kumo­taan vain het­kek­si. Työn­tek­i­jä on edelleen työn­tekijä ja asi­akas jälleen asi­akas, kun tapaami­nen päät­tyy, Tim­o­nen selit­tää.

Palaamisen on sujut­ta­va luon­tev­asti. Karnevaal­i­ti­lan vapau­tuneessa tun­nel­mas­sa esi­in nous­seista asioista voidaan poimia mukaan ne, jot­ka edis­tävät asi­akkaan ongel­man hoita­mista. Joskus varo­mat­to­muus tai väärinkäsi­tys saat­ta­vat johtaa tilanteen riistäy­tymiseen käsistä.

– Miesasi­akas oli kut­sunut naistyön­tek­i­jän kanssaan laiva­matkalle. Uno­hde­taan aviomiehe­si reis­sun ajak­si, oli asi­akas sanonut, kuvaa Tim­o­nen.

_

Pohjois-Kar­jalas­sa toteu­tu­va huumoripro­jek­ti lähti liik­keelle Erja Nevalaisen ideas­ta, johon kak­si hänen ystävään­sä ja työ­tove­ri­aan, Taina Tolo­nen ja Arja Jäm­sén, tart­tui­v­at. Tolo­nen toimii täl­lä het­kel­lä palvelues­imiehenä Siun soten kehitys­vammaisten palveluis­sa. Jäm­sén työsken­teli Itä-Suomen sosi­aalialan osaamiskeskuk­sen Pohjois-­Kar­jalan yksikön johta­jana ennen eläk­keelle jäämistään kesäl­lä 2018. Hän on uransa aikana tehnyt myös usei­ta tietokir­jo­ja.

Kerä­tys­tä huumo­ri­aineis­tos­ta työstetään myöhem­min julka­isu.

– Se ei tule ole­maan tieteelli­nen, mut­ta halusimme vara­ta aineis­tolle mah­dol­lisu­u­den tul­la käyte­tyk­si myös tutkimus- tai opin­näyte­työssä, Nevalainen ker­too.

Työryh­mä pyysi eri­lais­ten kanavien kaut­ta sosi­aalialan työn­tek­i­jöitä kir­joit­ta­maan alan huumorista. Maalisku­uhun men­nessä kir­joituk­sia oli saatu kym­menkun­ta, jois­sa oli kuvat­tu muun muas­sa asi­akastapaamisia humoris­tis­es­ti. Aihet­ta oli läh­estyt­ty myös ana­lyyt­tis­es­ti tiedon näkökul­mas­ta. Jonkin ver­ran tuli fik­ti­ivisiäkin ker­to­muk­sia.

– Huo­masimme, että aiheesta oli yllät­tävän vaikea kir­joit­taa. Ryh­mähaas­tat­teluis­sa tar­i­nat läh­tivät riemas­tut­tavasti lentoon, Tolo­nen iloit­see.

Haas­tat­telu­ja on tehty kol­men ryh­män kanssa. Työ­paikkaryh­mistä yksi oli vam­mais­palveluista ja toinen yksi­tyis­es­tä las­ten­suo­jelu­palvelu­ja tuot­tavas­ta yri­tyk­ses­tä. Kol­mas oli kut­suryh­mä Pohjois-Kar­jalan alueelta, jos­sa oli laa­ja edus­tus sosi­aalialan ken­tältä.

– Huumori on sosi­aalialal­la aika yht­eneväistä. Toki eri työ­paikoil­ta löy­tyy omaan eri­ty­isalaan tai asi­akkaisi­in liit­tyviä eri­ty­ispi­irteitä. Huumori on hyvä työvä­line myös esimi­estyössä, Nevalainen muis­tut­taa.

– Ker­tomistapa voi ratkaista, tor­ju­taanko annet­tu tieto. Organ­isaa­tion muu­tos­ti­lanteet syn­nyt­tävät sisäpi­iriv­it­se­jä, Tolo­nen täs­men­tää.

Lau­ra Hokkasen mukaan tutk­i­joiden kesku­udessa ei val­litse yhden­mukaista käsi­tys­tä siitä, mitä on mus­ta tai sairas huumori. Mus­tas­sa huumoris­sa asete­taan rin­nakkain taval­lisia arkipäiväisiä asioi­ta epä­taval­lisen ja pelot­ta­van kanssa taval­la, joka tekee jälkim­mäis­es­tä nor­maalia ja arkiseen kie­lenkäyt­töön kuu­lu­vaa.

– Sairas huumori menee vielä pitem­mälle. Haetaan yhteiskun­nas­ta niin jär­jet­tömiä ja järkyt­täviä asioi­ta, ettei niitä pitäisi voi­da minkään­laisen human­is­tisen ajat­telun tai ihmisyy­den näkökul­mas­ta käsitel­lä huumorin keinoin.

Sairaat vit­sit yleistyivät Suomes­sa 1970-luvul­la, eri­tyis­es­ti keski­tysleiri- ja neekeri­vitsien muo­dos­sa. Alkuaan mus­taa huumo­ria luon­nehdit­ti­in nuori­son protestili­ik­keek­si, jos­sa haet­ti­in käsit­te­ly­ta­paa medi­an herät­tämään kauhu­un.

– Vit­sien ei vält­tämät­tä ollut edes tarkoi­tus nau­rat­taa. Huumorin keinoin voiti­in edes jol­lakin taval­la yrit­tää puhua järkyt­tävästä uutis­es­ta, Hokka­nen toteaa.

Hyv­inä esimerkkeinä sairaista vit­seistä lähi­his­to­ri­as­sa toimi­vat ter­rori-iskui­hin liit­tyvä huumori tai vain muu­ta­ma päivä koulu­ammuskeluiden jäl­keen esi­in ryöp­sähtäneet vit­sit. Tässä yksi tek­stivi­esti (2007): ”Mik­si Pekka-Eric Auvi­nen myöhästyi koulus­ta? No kos­ka sille tuli mut­ka matkaan.”

– Man­ner­heimin Las­ten­suo­jeluli­it­to jou­tui otta­maan kan­taa siihen, miten aikuis­ten kuu­luisi reagoi­da, kun lapset ker­to­vat karkei­ta vit­se­jä koulu­am­muskeluista.

Katas­trofiv­it­sit ovat aina olleet suosit­tu­ja nuorten kesku­udessa, mut­ta niitä ovat ker­toneet myös aikuiset. Suomes­sa vit­simuo­toon tör­mät­ti­in laa­jem­min sato­ja ihmisuhre­ja vaati­neen Esto­nia-laivan onnet­to­muu­den yhtey­dessä vuon­na 1994. Mus­tan huumorin vit­sien san­ot­ti­in levin­neen ensin laivay­htiön työn­tek­i­jöi­den kesku­udessa, mut­ta siir­tyneen pian myös koul­u­lais­ten ker­rontaan.

Hokka­nen mainit­see, kuin­ka Yhdys­val­lois­sa syysku­un 11. päivän ter­rori-iskun jäl­keen kak­sois­tornien rau­nioi­ta raivan­neet pelas­tustyön­tek­i­jät ker­toi­vat mus­tan huumorin sävyt­tämiä vit­se­jä toisilleen kestääk­seen puis­tat­tavaa työtään. Tutk­i­jat puhu­vat huo­jen­nus­teo­ri­as­ta, kun huumo­ria käytetään selviy­tymis­strate­giana.

– Katas­trofiv­it­sien avul­la ihmi­nen yrit­tää päät­tää trage­di­an käsit­te­lyn ja muser­taa koke­mansa kauhun. Toisaal­ta vit­se­jä pide­tään aggres­sioiden purkamisen tapana, mikä voi liit­tyä halu­un etsiä syyl­lisiä ja ran­gaista heitä.

Sosi­aalialal­la joudu­taan usein tekemisi­in järkyt­tävien tapah­tu­mien tai murheel­lis­ten ihmisko­htaloiden kanssa. Tolosen mukaan huumorin kaut­ta koke­muk­seen saa tart­tumap­in­nan ja raskaas­takin työte­htävästä selviy­tyy.

– On help­po uskoa Eston­ian työn­tek­i­jöi­den toim­i­neen juuri noin. Voidaan ker­toa letkeästi, vaik­ka se tapah­tu­ma sinäl­lään olikin ihan karmea, Nevalainen sanoo.

_

Sosi­aalialan ammat­ti­henkilön eet­tis­ten ohjei­den mukaan huumorin käyt­tö työssä on hyväksyt­tävää, mut­ta se ei sovi kaikki­in tilanteisi­in. Asi­akkaas­ta puhu­misen tapaan on kiin­nitet­tävä huomio­ta esimerkik­si tauko- ja sosi­aal­i­tilois­sa. Sopi­ma­ton­ta huumo­ria on puhua epäkun­nioit­tavaan sävyyn asi­akkaas­ta.

Jen­ni Tim­o­sen tutkimuk­ses­sa sosi­aal­i­työn­tek­i­jät pitivät sopi­mat­tom­i­na henkilön ulko­näköön tai per­soon­aan kohdis­tu­via maut­to­mia jut­tu­ja. Samal­la taval­la suh­taudut­ti­in rasis­tisi­in vit­sei­hin ja alapäähu­umori­in. Ihmisen toiseudelle, heikkoudelle tai tilantei­den vakavu­udelle ei niin ikään ollut sopi­vaa nau­raa.

– Kaiken­lainen vähät­televä ja lyt­täävä huumori nähti­in asi­at­tomana. Sopivu­us on tilan­neko­htais­es­ti ratkaistavis­sa, Tim­o­nen selit­tää.

Nevalaisen mielestä eet­tiset sään­nöt ovat sosi­aalialal­la vah­vasti sisäis­tet­tyjä. Hei­dän ryh­mäkeskusteluis­saan haas­tatelta­vat eivät hyväksyneet loukkaavaa ja ilkeämielistä huumo­ria. Tolosen mukaan työn­tek­i­jät suh­tau­tu­vat varovais­es­ti alan huumorin levit­tämiseen oman ammat­tikun­nan ulkop­uolelle. Siel­lä vit­sien tulk­in­taa eivät ohjaa saman­laiset eet­tiset kood­it. Ne voidaan myös tarkoi­tushakuis­es­ti ymmärtää väärin.

Dig­i­taa­li­nen huumori ei ole suosit­tua sosiaali­alan työ­paikoil­la työ­paikkahu­umorin vuorovaikut­teisen luon­teen vuok­si, mut­ta osak­si myös siitä syys­tä, että alal­la on opit­tu varo­maan sosi­aal­ista medi­aa. Nevalaisen ja Tolosen mukaan digi­hu­umorista jää jäl­ki eikä kohdeyleisöä voi useinkaan vali­ta.

Virkami­esten kapeas­ta liikku­mati­las­ta sosi­aalises­sa medi­as­sa saati­in tuore muis­tu­tus vuon­na 2018, kun epävi­ral­lises­sa sul­je­tus­sa Face­book-ryh­mässä sopi­mat­tomasti käyt­täy­tyneet, poli­isin palveluk­ses­sa olleet virkamiehet jou­tu­i­v­at julk­isu­u­teen ja kur­in­pidol­lis­ten toimien kohteek­si.

Tim­o­nen nos­ti tutkimuk­ses­saan esi­in eduskun­nan oikeusasi­amiehelle vuon­na 2002 osoite­tun kan­telun, jota on aiem­min käytet­ty esimerkkinä myös ­Tal­ent­ian julkaise­mis­sa eet­ti­sis­sä ohjeis­sa. Esimerkissä toimeen­tu­lo­tukineu­von­nan virkail­i­ja oli toden­nut toimeen­tu­lo­tuk­i­hake­muk­sen jät­täneelle asi­akkaalle, oman seli­tyk­sen­sä mukaan pitkää käsit­telyaikaa valitel­lut­ta asi­akas­ta lohdut­taak­seen ja tilan­net­ta keven­tääk­seen, että ”jos sin­ul­la on koiria, niin tee niistä ruokaa” ja ”koirien turkeista voit ommel­la vaat­tei­ta”.

Oikeusasi­amies tote­si vas­tauk­ses­saan, ettei pitänyt virkail­i­jan kie­lenkäyt­töä tavanomaiseen puheen­par­teen kuu­lu­vana eikä tilanteeseen sopi­vana huumo­ri­na. Hän kat­soi kie­lenkäytön olleen epäasial­lista ja asi­akkaan kohtelun hänen ihmis­ar­voaan loukkaavaa.

 

_

Folk­lorel­la käsit­teenä tarkoite­taan usein suullista kansan­per­imäti­etoa. Lau­ra Hokkasen mukaan nykyaikainen dig­i­taalis­es­ti siir­tyvä folk­lore, dig­ilore, nou­dat­taa suullisen kansan­per­in­teen sisältöjä. Se ei vain kul­je enää ”suus­ta kor­vaan” vaan ”näp­päimistöstä näytölle” kän­nyköi­den ja inter­netin kaut­ta.

Työ­paikkahu­umorin levit­tämisen tavat ovat muut­tuneet viestin­tävä­linei­den kehit­tymisen myötä. Ennen sähkö­pos­tia työn­tek­i­jä saat­toi ottaa val­oko­pi­on lehdessä näkemästään hauskas­ta sar­jaku­vas­ta ja kiin­nit­tää sen kahvi­huoneen seinälle.

– Seinältä pilaku­vat siir­tyivät tietokoneen ruudulle ja lev­i­sivät laa­jem­man yleisön nähtäville sähkö­pos­titse, Hokka­nen ker­too.

Sosi­aalisen medi­an ja älykän­nyköi­den aikaan huumo­ria pakat­ti­in yhä tiivi­im­mäk­si. Vit­sit eivät olleetkaan enää vält­tämät­tä sanal­lisia, vaan sisäl­lök­si saat­toi riit­tää haus­ka kuva­muun­nos, mee­mi.

– Emme enää edes muista niin tarkasti. Sanomme kesken vitsin ker­tomisen, että ”odotas kun googlaan” ja näytämme kuvan. Live-tilanteis­sa sekoit­tuvat kas­vokkainen kom­mu­nikoin­ti ja dig­i­taal­isu­us.

Sosi­aalisen luon­teen­sa vuok­si työ­paikkahu­umoris­sa suulli­nen perinne tulee säi­lymään. Yhteiset koke­muk­set ja kieli koros­tu­vat ”sisäpiiri­jutuissa”. Dig­i­taalis­es­ti kulke­va huumori taas poh­jau­tuu enem­män globaalei­hin ja kansal­lis­es­ti tun­nis­tet­tavi­in asioi­hin.

Las­ten ja nuorten folk­loreen ovat aina kuu­luneet vit­sit, arvoituk­set, hoke­mat, pilkkalaulut ja sana­muun­nok­set. Nuorten medi­avi­este­jä voidaan tulki­ta heille merk­i­tyk­sel­lis­ten sosi­aal­is­ten suhtei­den ylläpi­tona. Vaikut­tamiskanavak­si ne muut­tuvat, kun niis­sä kehote­taan boiko­toin­ti­in, kulu­tus­tot­tumusten muu­tok­si­in tai sytyt­tämään kynt­tilä trage­di­an jäl­keen.

Nuorten dig­ilores­sa herät­tävät pahek­sun­taa sen teemoissa vah­vasti näkyvät sek­suaal­isu­us, rasis­mi, päi­h­teet ja eri ihmis­ryh­mien erot­telu. Hokkasen mukaan nuorten huumori­in on vuo­sisato­jen ajan kuu­lunut kult­tuuri­nen kap­ina. Arkea mur­re­taan luo­ma­l­la uut­ta todel­lisu­ut­ta, myös rikko­ma­l­la arjen sään­töjä ja tabu­ja.

– Huumori on osa las­ten ja nuorten kasvupros­es­sia ja ver­tais­ryh­mäkult­tuuria. Karkeil­la vit­seil­lä kokeil­laan rajo­ja ja aikui­sista eril­lään ole­vaa maail­maa. Huumori kehit­tää nuoren kieltä ja moniluku­taitoa, sil­lä mekaa­ni­nen luku­taito ei riitä huumorin avaamiseen.

Markku Tasala

 

Läh­teet
Eduskun­nan oikeusasi­amiehen ratkaisu 253/4/02 (2004). Toimeen­tu­lo­tukineu­von­nan virkail­i­jan käyt­täy­tymi­nen.
Heikki­nen, Alpo (toim.) (2017) Arki, arvot ja eti­ik­ka. Sosiaali­alan ammat­ti­henkilön eet­tiset ohjeet. Tal­en­tia ry.
Hokka­nen, Lau­ra (2014) Sairaan hauskaa! Nuorten kas­vatuk­selli­nen kap­ina folk­lores­sa. Kas­va­tus & Aika 8 (3) 2014, 7–22.
Hokka­nen, Lau­ra (2015) Tele­hen­gaillen – nuorisoku­via dig­i­taalisen folk­loren välit­tämänä. Teok­ses­sa Kestävää hyv­in­voin­tia kehit­tämässä. Mikke­lin ammat­tiko­rkeak­oulu.
Hokka­nen, Lau­ra (2018) Kiel­letyn huumorin lumo. Mus­ta huumori ja meemit osana nuorisokult­tuure­ja. Teok­ses­sa Komo­nen K. & Ronkainen J. Punaisen lan­gan virkkaus­ta: näkökul­mia nuoriso­työn koulu­tuk­seen, tutkimuk­seen ja kehit­tämistyöhön. Kaakkois-Suomen ammat­tiko­rkeak­oulu.
Tim­o­nen, Jen­ni (2015) Ajatuk­sia huumorin merk­i­tyk­ses­tä ja mah­dol­lisuuk­sista aikuis­sosi­aal­i­työn asi­akastyössä. Sosi­aal­i­työn pro gradu. Jyväskylän yliopis­to.