Ryhmissä naiset uskaltavat kertoa, mitä kotona tapahtui, ja se voi olla parantava kokemus.

 

 

Häpeä. Katumus. Syyllisyys. Ne ovat tun­teita, joi­den kanssa las­taan väki­val­tai­sesti koh­del­lut äiti jou­tuu selviämään.

Äitien ja ylei­sesti nais­ten aggres­sii­vi­suus on Suomessa edel­leen tabu, vaikka nais­ten väki­val­tai­suu­desta on puhuttu jo vuo­sien ajan.

– Naisiin lii­te­tään edel­leen voi­mak­kaasti rak­kaus, huo­len­pito ja kaik­ki­voi­pai­suus. Siihen mie­li­ku­vaan ei liity aggres­sii­vi­suus. Meidän on vai­kea yhdis­tää nai­seu­teen ja äitiy­teen vihan tun­netta ja väki­val­taista käy­töstä. Ne rik­ko­vat myös yhteis­kun­nan nor­meja ja suku­puo­leen liit­ty­viä odo­tuk­sia, sanoo ehkäi­se­vän väki­val­ta­työn asian­tun­tija Siru Jokimies.

Hän työs­ken­te­lee Maria Akatemiassa, joka tekee ennalta ehkäi­se­vää väki­val­ta­työtä nais­ten kanssa.

Huoli väki­val­lasta kos­ket­taa kai­ken ikäi­siä nai­sia. Väkivalta voi koh­dis­tua itseen, lap­seen tai kumppaniin.

– Väkivaltaisuutta on vai­kea koh­data ja tun­nis­taa itsessä. On vai­kea tun­nus­taa itselle, että satu­tan toista. Se on niin suuri häpeä, että kyn­nys ker­toa siitä ja etsiä apua on korkea.

Naisiin liitetään voimakkaasti rakkaus, huolenpito ja kaikkivoipaisuus. Siihen mielikuvaan ei liity aggressiivisuus.

Maria Akatemiaan otti viime vuonna yhteyttä yli 600 naista, jotka haki­vat apua ja tukea oman käy­tök­sensä vuoksi.

– He ovat ehkä vain jää­vuo­ren huippu. On pal­jon nais­ten teke­mää väki­val­taa, joka ei tule päi­vän valoon.

Suurin osa Maria Akatemian asiak­kaista on pien­ten las­ten äitejä. Heitä on liki kolme nel­jästä asiakkaasta.

– Usein nais­ten väki­val­lan taus­talla näyt­täy­tyy vahva suo­rit­ta­mi­sen paine. Aggressio on vai­ettu ja pii­lo­tettu asia. Se jää her­kästi nel­jän sei­nän sisälle.

Väkivallan ylisukupolvisuus näkyy

Naiset kan­ta­vat suurta vas­tuuta äitinä. Usein myös meta­työ kuor­mit­taa äitejä, Jokimies kuvaa.

Liian suuri vas­tuun kan­ta­mi­nen ja kuor­mi­tus alka­vat kerään­tyä sisäi­seksi pai­neeksi, kun omille tun­teille ei ole tilaa. Arjen suo­rit­ta­mi­nen vie äidiltä kaikki voi­mat, ja se kään­tyy itse­ään vastaan.

Äidit otta­vat yhteyttä usein siinä vai­heessa, kun he ovat käyt­tä­neet kova­kou­rai­sia otteita lap­seen. Niin käy usein siir­ty­mä­ti­lan­teissa. Äiti on myös saat­ta­nut pidellä lasta liian kovasti nukut­ta­mi­sen aikana.

Välttämättä mitään ei ole vielä ehti­nyt tapah­tua, kun nai­nen läh­tee hake­maan apua. Hän on voi­nut peläs­tyä voi­ma­kasta ärsyyn­ty­mistä ja vihaa omaa las­taan koh­taan. Jotkut ovat huo­man­neet, että he ovat jat­ku­vasti vihaisia.

Naisissa näkyy väki­val­lan yli­su­ku­pol­vi­suus. Lähes kaikki ovat koh­dan­neet lap­sina kotona väki­val­taa tai haa­voit­ta­vaa vuorovaikutusta.

– Taustalla ei vält­tä­mättä ole hel­pom­min tun­nis­tet­ta­vaa fyy­sistä väki­val­taa. Usein kyse on myös hen­ki­sestä väki­val­lasta. Siellä voi olla myös voi­mak­kaita ohi­te­tuksi tule­mi­sen koke­muk­sia. Nainen on jou­tu­nut ohit­ta­maan omia tar­peita ja tun­teita. Hän ei ole saa­nut mal­lia tun­tei­den käsittelyyn.

– Rasittuneena äidin on vai­kea löy­tää raken­ta­via tapoja toi­mia. Hän saat­taa löy­tää itsensä tois­ta­masta samoja mal­leja, jotka ovat tut­tuja omasta lapsuudesta.

Äitien väkivallan taustalla on monenlaisia syitä.

Naiset eivät vält­tä­mättä ole toi­mi­neet väki­val­tai­sesti aiem­min. Sitten tulee hetki, jol­loin pinna kiris­tyy niin, että se pur­kau­tuu väkivaltana.

– He ker­to­vat, että tilan­teet tule­vat nopeasti ja yllättäen.

Äitinä nai­nen jou­tuu kos­ke­tuk­siin uuden­lais­ten tun­tei­den kanssa. Lasten vaa­ti­vuus voi herät­tää voi­ma­kasta avut­to­muutta ja hätää. Ne ovat tun­teita, jotka nai­nen on jou­tu­nut pii­lot­ta­maan tai pie­nen­tä­mään itses­sään. Äitinä nai­nen jou­tuu koh­taa­maan vai­keita tun­teita ja tilan­teita, jotka voi­vat herät­tää hänessä voi­ma­kasta hätää.

Väkivaltaa kuva­taan usein val­lan­käy­töksi tai kont­rol­lin kei­noksi. Äitien väki­val­lan taus­talla on monen­lai­sia syitä, Jokimies kuvaa.

– Asiakkaamme ker­to­vat, että väki­valta liit­tyy usein tilan­tei­siin, joissa he koke­vat suurta avut­to­muutta ja kont­rol­lin mene­tyk­sen tun­netta. Oma kein­ot­to­muus tulee sil­loin esiin.

Vertaistuella tärkeä rooli

Maria Akatemia tavoit­taa nai­sia ympäri maata netin kautta. Yhteydenottoja on tul­lut myös ulko­mailla asu­vilta suo­ma­lai­silta. Löytäminen on tehty hel­poksi: kun inter­ne­tissä hakuoh­jel­maan kir­joit­taa sanat nai­nen ja väki­valta, esiin nousee Maria Akatemian pal­ve­lui­hin joh­tava sivu.

– Tarjoamme nai­sille itse­tun­te­musta vah­vis­ta­vaa työs­ken­te­lyä yksi­lö­työnä tai ryh­mässä. Ammatillisesti ohja­tut ver­tais­ryh­mät ovat tär­kein työmuoto.

Ryhmistä on saatu hyviä koke­muk­sia, Jokimies sano.

– Ne ovat teho­kas keino kat­kaista väki­val­taa. Työllä on saatu hyviä tulok­sia. Muiden nais­ten tuella ja ver­tai­suu­della on tär­keä rooli. Nainen ymmär­tää, että ei ole­kaan ainut äiti, joka on käyt­tä­nyt tai pelän­nyt käyt­tä­vänsä väkivaltaa.

Monilla voi olla voi­mak­kaita mie­li­ku­via siitä, mil­lai­nen on väki­val­taa käyt­tävä nai­nen, Jokimies sanoo.

– Häpeä voi­mis­taa arvot­to­muu­den ja näky­mät­tö­myy­den koke­muk­sia. Ryhmässä omat teot ja tun­teet tule­vat koh­da­tuiksi ja mui­den kuul­ta­viksi. Se hel­pot­taa häpeää. Ihminen hyväk­sy­tään, väki­val­taa ei.

Työskentelyn aikana nai­set alka­vat tun­nis­taa, mitä tun­teita vihan takana on. Ne ovat esi­mer­kiksi kein­ot­to­muutta, avut­to­muutta ja riittämättömyyttä.

– Kun itse­tun­te­mus lisään­tyy, omasta käy­tök­sestä on hel­pompi ottaa vas­tuu. Niin nai­nen oppii tun­nis­ta­maan varoi­tus­mer­kit, jotka ker­to­vat, että tilanne on kär­jis­ty­mässä. Hän pys­tyy kat­kai­se­maan van­han toi­min­ta­mal­lin ja löy­tää luo­vem­pia tapoja hoi­taa tilanne.

Työssä halu­taan vah­vis­taa tun­ne­sää­te­lyn tai­toja. Siten nai­sille tar­jo­taan väli­neitä tilan­tei­siin, joissa tun­teet aiem­min eskaloituivat.

Tavoitteena varhainen puuttuminen

Nuorille nai­sille Maria Akatemiassa on oma työ­muoto. Se on Keijun varjo ‑toi­minta, joka on suun­nattu 15–28-vuotiaille tytöille ja nai­sille. Osa heistä on jo äitejä.

Toiminnan tavoite on puut­tua jo var­hain väki­val­tai­seen käy­tök­seen ja syven­tää itseym­mär­rystä omista toimintatavoista.

Suurin osa Maria Akatemian asiak­kaista ohjau­tuu asiak­kuu­teen oman yhtey­den­o­ton kautta, mutta osa asiak­kaista tulee pal­ve­luoh­jauk­sella, kuten sosi­aa­li­toi­men ohjaamana.

Sosiaalityön ammattilaisilla on tärkeä rooli siinä, että nainen uskaltaa kertoa väkivaltaisuudestaan.

Väkivallan kat­kai­se­mi­seksi on tär­keää, että sekä väki­val­lan uhrit että teki­jät saa­vat apua suku­puo­lesta riip­pu­matta, Jokimies sanoo. Myös ter­vey­den­huol­lon ja sosi­aa­li­työn ammat­ti­lai­silla on tär­keä rooli siinä, että nai­nen uskal­taa ker­toa väkivaltaisuudestaan.

– Nainen har­voin puhuu väki­val­lasta, jos siitä ei kysytä. Asian voi ottaa puheeksi monella lailla.

Naiselta voi kysyä esi­mer­kiksi, miten tei­dän per­hees­sänne tai pari­suh­teessa rii­del­lään, miten suu­tut, oletko itse tai onko puo­liso toi­mi­nut satut­ta­vasti ja mil­lai­sia ne tilan­teet olivat.

Häneltä voi kysyä myös, mil­lai­sia kei­noja hänellä on toi­mia, kun tun­teet kuo­hah­ta­vat tai onko väli­neitä ollenkaan.

Jokimies sanoo, että nai­sen arvos­tava koh­taa­mi­nen on tär­keää. Naiset tie­tä­vät, että he ovat toi­mi­neet vää­rin ja tun­te­vat siitä syyl­li­syyttä. Syyllistämisen sijaan on hyvä vah­vis­taa, miten tär­keää oli se, että nai­nen uskalsi ker­toa asiasta.

– Naiselle on kes­keistä, että hän tulee koh­da­tuksi hädän kanssa. Jos asia ohi­te­taan, se nos­taa kyn­nystä puhua väki­val­lasta myöhemmin.

Jaana Laitinen