Hatkojen estämisestä ja niiden riskien vähentämisestä tehdään parhaillaan valtakunnallista ohjelmaa. Erityisasiantuntija Maija Haapala toivoo, että Suomessa syntyy vihdoin yhteinen ymmärrys hatkaavan nuoren turvaan saamisesta.

 

 

Hatkoja, eli luvat­to­mia pois­sao­loja sijais­huol­lon yksi­köistä, tapah­tuu pal­jon, mutta hat­koista tie­de­tään ilmiönä vähän. Nyt useissa hank­keissa kerä­tään tie­toa asiasta ja pet­ra­taan eri toi­mi­joi­den yhteistyötä.

Sosiaali- ja ter­veys­mi­nis­te­riössä teh­dään par­hail­laan ohjel­maa sijais­huol­to­pai­kasta luvat­to­masti pois­tu­mi­sen ennal­taeh­käi­syyn ja niistä aiheu­tu­vien hait­to­jen vähentämiseen.

Työ liit­tyy kan­sal­li­sen lap­si­stra­te­gian toi­meen­pa­no­suun­ni­tel­maan ja se val­mis­tuu vuo­den lop­puun mennessä.

Neuvotteleva vir­ka­mies Susanna Hoikkala STM:stä sanoo, että ohjelma poh­jau­tuu keväällä   ilmes­ty­nee­seen minis­te­riön, Poliisihallituksen ja Hätäkeskuslaitoksen yhtei­seen ohjeis­tuk­seen. Se ohjeis­taa tilan­netta, jossa lapsi ei ole välit­tö­män hen­gen tai ter­vey­den vaa­rassa. Ohje on tau­luk­ko­mai­nen esi­tys, jossa on käsi­telty eri toi­mi­joi­den roo­lia ja laki­pe­rus­teita nuo­ren läh­det­tyä hatkalle.

– Siinä oli jo käyty läpi viran­omais­ten yhteis­työn pin­taa. Nyt käy­dään tar­kem­min vielä eri osa­puol­ten roo­lit ja tehtävät.

Hatkaaminen on ilmiönä vali­tet­tava, Hoikkala sanoo.

– Siihen pitää puuttua.

Lastensuojelun näkökulma puuttuu

Erityisasiantuntija Maija Haapala las­ten­suo­je­lun kehit­tä­mi­syh­tei­söstä Pesäpuusta sanoo, että hat­kai­lun ongel­miin ei ole vuo­si­kym­me­niin löy­detty ratkaisua.

Hän ja kehit­tä­mis­pääl­likkö Onni Westlund vetä­vät yhdessä Pesäpuun Hatkassa-han­ketta 2022–2024. Se kokoaa tie­toa hat­kaa­mi­sesta ilmiönä ja raken­taa eri osa­puol­ten yhteistä näke­mystä hat­kaon­gel­masta ja yhtei­siä toimintamalleja.

Nuori ei hatkaa pahuuttaan.

Tekninen ohje on vain osa hat­kaon­gel­man rat­kai­sua, hän viit­taa keväällä jul­kais­tuun taulukkoon.

– Ohje on herät­tä­nyt ris­ti­rii­tai­sia tun­teita ken­tällä. Sanotaan, että se ei ota huo­mioon lap­sen oikeuk­sien sopi­muk­sen vel­voi­tetta. Niiden mukaan kai­kessa toi­min­nassa pää­pe­ri­aate pitää olla lap­sen etu ja oikeus eri­tyi­seen suojeluun.

Ohje tar­kas­te­lee eri toi­mi­joi­den roo­lia lain poh­jalta, Haapala huo­maut­taa. Kentän mie­lestä siitä puut­tuu las­ten suo­je­lun näkökulma.

– Siinä ei tehdä syn­tee­siä siitä, miten toi­mi­taan, jotta lap­sen etu oikeasti toteu­tuu ja lap­sia pys­ty­tään suojelemaan.

Hatkalaisen etsintä on monta eri toi­mi­jaa yhdis­tävä työ.

Ensisijainen vas­tuu nuo­ren etsin­nästä on sijais­huol­to­pai­kalla. Sosiaalityöntekijä tekee hat­kaa­vasta nuo­resta ilmoi­tuk­sen polii­sille. Poliisi päät­tää, onko kyse kadon­neen etsin­nästä vai hatkasta.

Poliisi läh­tee etsi­mään kadon­nutta hen­ki­löä välit­tö­mästi. Henkilö on kadon­nut sil­loin, kun hän on välit­tö­mässä hen­gen ja ter­vey­den vaa­rassa. Hatkalaisesta sen sijaan teh­dään kir­jaus polii­sin jär­jes­tel­miin, eikä nuorta etsitä aktiivisesti.

Haapalan mukaan menet­te­lystä uupuu toi­mi­joi­den yhtei­nen näke­mys siitä, mil­loin lapsi tai nuori on välit­tö­mässä vaa­rassa. Lisäksi on alu­eel­li­sia eroja siinä, miten poliisi tul­kit­see ohjeis­tusta ja miten her­kästi se läh­tee etsi­mään nuorta.

Resurssit eivät riitä

Poliisitarkastaja Marko Savolainen polii­si­hal­li­tuk­sesta sanoo, että poliisi tekee aina tapaus­koh­tai­sen arvion kar­ku­teille läh­te­neestä nuoresta.

Saatujen tie­to­jen perus­teella pää­te­tään, onko lapsi tai nuori akuu­tissa hen­gen tai ter­vey­den vaa­rassa vai onko hän poissa omasta halustaan.

– Osa hat­kaan läh­te­neistä on oikeasti vaa­rassa. Suurin osa kui­ten­kin haluaa läh­teä esi­mer­kiksi viet­tä­mään aikaa kave­rei­den kanssa. Se on tois­tuva toi­min­ta­malli pie­nelle osalle sijoi­te­tuista lap­sista. Lastensuojelun näkö­kul­masta he ovat vaa­rassa. Poliisin sil­missä he eivät ole kadon­neita henkilöitä.

Kadonneita ovat polii­sin sil­missä esi­mer­kiksi onnet­to­muu­teen jou­tu­neet tai sai­raus­koh­tauk­sen saa­neet hen­ki­löt, jotka eivät omin voi­min löydä takai­sin. Samoin esi­mer­kiksi itse­tu­hoi­suus, voi­ma­kas päih­ty­mys ja kyke­ne­mät­tö­myys huo­leh­tia itses­tään yhdis­tet­tynä sää­hän voi joh­taa sii­hen, että hen­kilö mää­ri­tel­lään kadonneeksi.

Etsintä on iso ope­raa­tio, Savolainen kuvaa.

– Resurssit eivät riitä hat­ka­lais­ten etsi­mi­seen kadon­neena hen­ki­lönä. Hatkoihin liit­tyy ris­kejä nuo­relle, mutta vaikka ne toteu­tu­vat, ne eivät yleensä tar­koita väli­töntä hen­gen ja ter­vey­den vaaraa.

Lapset ovat erityisen suojelun tarpeessa

Lastensuojelu näkee tilan­teen laa­jem­min. Se kat­soo hat­kaa­mista lap­sen edun ja oikeuk­sien näkökulmasta.

– Hatkoissa kyse on huos­taan ote­tuista ja eri­tyi­sen suo­je­lun tar­peessa ole­vista lap­sista. Huostaanoton perus­te­luissa on jo perus­teet sille, miksi lapsi on vaarassa.

Haapalan mukaan las­ten­suo­je­lussa tie­de­tään, että poliisi arvioi hat­ko­jen ris­kejä eri lailla kuin las­ten­suo­jelu. Siksi juuri tar­vi­taan eri alo­jen ammat­ti­lai­silta vuo­ro­pu­he­lua ja yhtei­sen ymmär­ryk­sen raken­ta­mista, hän sanoo.

–   Nuori ei hat­kaa pahuut­taan. Hatka on oire jos­ta­kin, ja taus­talla on syitä, jotka eivät johdu lap­sesta. Lapsi yrit­tää rat­kaista niitä läh­te­mällä hat­kaan. Pitäisikö mei­dän tar­kas­tella hatka-asiaa muu­ten­kin kuin vain lain näkökulmasta?

Etsintä on iso operaatio.

Hatkalaisista 80 % löy­tyy tai palaa lai­tok­seen kah­dessa vii­kossa. Suurin osa palaa parin päi­vän sisällä. Loput eli joka vii­des pysyy hat­kassa useita viik­koja, jopa kuu­kausia. Tiedot ovat Sami Isoniemen väi­tös­kir­jasta, joka val­mis­tui 2019.

Hatkalaisten etsintä ei onnistu nykyi­sin niin hyvin kuin pitäisi, Maija Haapala sanoo.

– On alu­eel­li­sia, yksik­kö­koh­tai­sia ja jopa etsi­jä­koh­tai­sia eroja siinä, miten tehok­kaasti nuorta etsitään.

Lastensuojelun ammat­ti­lai­silla on käsi­tys, että kotoa karan­nut nuori mää­ri­tel­lään kadon­neeksi hen­ki­löksi her­kem­min kuin lai­tok­sesta hat­kan­nut nuori.

Marko Savolainen polii­si­hal­li­tuk­sesta kumoaa epäilyn.

– Meille ei ole väliä, mistä lapsi on kadon­nut. Jokainen tapaus käsi­tel­lään samalla lailla ja arvioin­nin perus­teet ovat samat. Oleellista on tieto, joka nuo­resta ja tilan­teesta saadaan.

Millä perus­teella poliisi voisi tehdä eri­lai­sen arvion sen mukaan, asuuko nuori kotona tai lai­tok­sessa, Savolainen kysyy.

– Nuoria arvioi­daan samalla lailla kuin kadon­neita van­huk­sia. Ei ole väliä, asuuko van­hus kotona tai hoitolaitoksessa.

Nämä lapset kuuluvat meille kaikille

Pohjanmaalla on kehi­tetty eri toi­mi­joi­den yhteis­työtä hat­ka­nuor­ten avuksi. Asialla ovat las­ten­suo­je­lun yksi­kön­joh­taja Riikka Nieminen, sosi­aa­li­työn­te­kijä Mervi Talja Seinäjoen las­ten­suo­je­lusta ja komi­sa­rio Pauli Latvanen Pohjanmaan polii­si­lai­tok­sen tilannekeskuksesta.

– Heräsimme sii­hen, että toi­nen hal­lin­no­nala ei tiedä, mitä toi­nen tekee ja mitä se lain mukaan voi tehdä. Pyydettiin toi­mia, jota ei voi lain perus­teella tehdä, Nieminen kuvaa.

Oli epä­rea­lis­ti­sia odo­tuk­sia eten­kin siitä, mitä poliisi voi tehdä, Latvanen lisää.

Kolmikko piti hat­koista kou­lu­tus­päi­vän Seinäjoella 2020. Paikalle tuli 90 eri toi­mi­joi­den edus­ta­jaa eri puo­lilta Pohjanmaata. Seuraava kou­lu­tus­päivä on suun­nit­teilla syksyksi.

– Kävimme läpi, miten sama asia­kas näyt­täy­tyy sosi­aa­li­työlle, sijais­huol­lon yksik­köön ja polii­sille. Nyt tie­dämme aiem­paa parem­min, mitä muut toi­mi­jat voi­vat lain mukaan tehdä. Yritämme suo­jella lasta yhdessä kun­kin toi­mi­jan toi­mi­val­lan rajoissa, Talja kuvaa.

Yhteistyöstä tuloksia

Asenne on tär­kein, Latvanen sanoo.

– Kukaan ei Pohjanmaalla enää ajat­tele, että asia ei kuulu meille. Ajatus on, että nämä lap­set kuu­lu­vat kai­kille ja heitä yri­te­tään aut­taa yhteistyössä.

Yhteistyöstä on jo kon­kreet­tista tulosta. Sosiaalipäivystys kokosi kou­lu­tus­päi­vän jäl­keen ohjeen, joka on jaettu toi­mi­joille. Siinä käy­dään läpi, miten alu­eella toi­mi­taan, kun lapsi hat­kaa. Mukana on toi­mi­joi­den nimet ja yhteystiedot.
Latvanen sanoo, että mitä tar­kem­min hat­kalle läh­te­neen nuo­ren tilanne polii­sille ker­ro­taan, sitä oikeam­man arvion poliisi pys­tyy tekemään.

– Sosiaaliviranomainen tekee kir­jal­li­sen virka-apu­pyyn­nön. Sen lisäksi kan­nat­taa soit­taa perään ja ker­toa tar­kem­min nuo­resta, Latvanen neuvoo.

Latvanen toi­voo, että poliisi saa tie­don hat­kasta nopeasti. Ainakin kan­nat­taa ilmoit­taa, jos lapsi läh­tee ole­tet­ta­vasti toi­selle puo­lelle Suomea.

Poliisi tapaa hat­kaa­via nuo­ria muun muassa näpis­tyk­siin ja häi­riö­käyt­täy­ty­mi­siin liit­ty­villä vir­ka­teh­tä­villä. Jos jär­jes­tel­mässä on tieto, että nuorta kai­va­taan, hän ei pääse jat­ka­maan hatkaa.

Lakipykälät hankaloittavat

Lastensuojelulaissa on pykä­liä, jotka vai­keut­ta­vat hat­ka­nuo­ren takai­sin saa­mista käy­tän­nössä, sei­nä­jo­ke­lai­set sanovat.
Yksi niistä on se, että nuorta ei saa pitää polii­sin tiloissa yli kuutta tun­tia. Mervi Talja sanoo, että nuorta ei aina ehditä hakea siinä ajassa. Poliisin pitää pääs­tää nuori pois.

Latvasen mukaan las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sissa ei yleensä ole vapaita paik­koja, jonne nuo­ria voisi viedä odot­ta­maan kuljetusta.

– Pitäisi rat­kaista, mihin nämä nuo­ret voi lait­taa odo­tusa­jaksi, Latvanen toivoo.

Hankalaa on myös se, että kiinni ote­tun nuo­ren saa tar­kas­taa vain autossa. Tarkastusta ei saa tehdä jul­ki­sella pai­kalla mui­den nähden.

– Nuorella voi olla terä­ase, ja se saa­daan sel­ville vasta sul­je­tussa tilassa autossa. Miksi käy­tän­nöstä on tehty niin vai­keaa, Talja miettii.

Menettely on tar­koi­tettu nuo­ren suo­je­le­mi­seksi jul­ki­selta häväi­syltä. Taljan mie­lestä nuo­ren koh­te­lun pitää aina olla hyvää.

– Voisi kui­ten­kin miet­tiä, sai­siko tar­kas­tuk­sen tehdä muu­alla sisä­ti­loissa kuin autossa. Kyse on myös työturvallisuudesta.

Jaana Laitinen